Uusi taistelijan ase

Paitsi että meikäläiset sotilaat herättävät paraateissa sulkeisjärjestykseen liittyvissä toiminnoissa lähinnä voimakasta myötähäpeää jo muutenkin.
Mitä jos lopettaisimme sulkeisleikit jne kokonaan? Mihin 2020-luvun sotilas tarvitsee aseotteita, tahtimarssia ynnä muita sulkeistemppuja?? Ei mihinkään! Lopetetaan niiden opettaminen ja käytetään sekin aika olennaisempiin asioihin.
Niin no toisaalta, sitten pitäisi paraatit ym. myös lopettaa kokonaan - ja valatilaisuuskin näyttäisi aika kamalalta, jos ei yhtään harjoiteltaisi, ja sillä sentään on merkitystä varusmiesten omaisille ja osalle varusmiehistä itselleenkin, olihan se ainakin monen palvelustoverini mielestä hieno tapahtuma.
 
Täytyy kyl tähän sanoa että sulkeisiin menee varmaan vähemmän kuussa aikaa kuin varusvaihtoon, lähinnä maanantai-aamun 08-09 tervetuloa lomilta & vm-johtajille suunniteltavaa& johdettavaa. Omat havainnot on kyllä että ei paljoa ole nypistettävää. Sitten kun on jokin kissanristiäinen niin kerta tai pari kohdennettua harjoittelua ettei ihan hollannin kadeteilta näytä ylellä..

Ei ole vielä tullut vastaan nuo uudet hihnat ja sulkeiset mutta käsittääkseni ei edes varastolla tule 62M mukana mitään nahkahihnoja vaan vedetään ihan kankaisilla..
 
Niin no toisaalta, sitten pitäisi paraatit ym. myös lopettaa kokonaan - ja valatilaisuuskin näyttäisi aika kamalalta, jos ei yhtään harjoiteltaisi, ja sillä sentään on merkitystä varusmiesten omaisille ja osalle varusmiehistä itselleenkin, olihan se ainakin monen palvelustoverini mielestä hieno tapahtuma.
Paraatit moottoroituina ja valatilaisuudet näyttävät jo nytkin karmeilta, koska harjoitteluaika on vedetty minimiin - kuten raivaajakin kertoi.
Koska sulkeisiin käytettävä aika on vedetty minimiin, sen voisi lopettaa kokonaan. Tänä päivänä tilanne kun on se, että kaikki mitä tehdään sulkeisjärjestysohjesäännön mukaisesti, näyttää lähinnä surkuhupaisalta. Joko treeniä on lisättävä rutkasti TAI koko hommasta pitää luopua.
 
@Raivaaja @Kapiainen ilmeisesti siis sulkeisiin käytettävää aikaa on entisestään supistettu tässä vuosikymmenen loppupuolella - tai sitten Kaartissa oli niitä jo 2015 enemmän kuin muualla (siis muillakin kuin kunniakomppanialla). Jälkimmäiseen viittaa ehkä vähän se, että olimme aika ihmeissämme, kun RUK:ssa osasta varuskunnista tulleet eivät tuntuneet osaavan sulkeisjärjestystä kunnolla, tahtimarssikin näytti tuottavan joistain varuskunnista tulleille ongelmia ihan kollektiivisesti.

En ole sitä mieltä, että meillä sulkeisia oli liikaa, nehän olivat P-kaudella vähän kuin lepoa, kun ei tarvinnut oikeastaan tehdä mitään.
 
Kuten jo joku sanoi: irroitetaan ja vaihdetaan hihnaa.
Tämä meidän touhu lähentelee tässäkin jo kohta naurettavaa! Ase ei voi olla muun värinen kuin musta koska sulkeiset ja paraatit, hihnan on oltava samasta syystä nahkahihna.
Paitsi että meikäläiset sotilaat herättävät paraateissa sulkeisjärjestykseen liittyvissä toiminnoissa lähinnä voimakasta myötähäpeää jo muutenkin.
Mitä jos lopettaisimme sulkeisleikit jne kokonaan? Mihin 2020-luvun sotilas tarvitsee aseotteita, tahtimarssia ynnä muita sulkeistemppuja?? Ei mihinkään! Lopetetaan niiden opettaminen ja käytetään sekin aika olennaisempiin asioihin.
Juurikin näin. Ne syyt joilla sulkeisia on perusteltu on mennyttä aikaa. Ei tahtimarssilla ja eteenviennillä sotia todistettavasti voiteta. Sen ajan mitä kultaisella 90-luvullakin hassattiin turhanpäiväiseen sulkeisnysväykseen olisi voinut käyttää huoletta laatuaikaan metsässä opettelemassa ja harjoittelemassa sotilaan taitoja.
 
1) 85/86 sulkeisia perusteltiin meille fyysisen kunnon ylläpidolla ja tätä en ottanut koskaan vakavissani.
2) Vaan kyllä sotilasosaston tulee tahtimarssi osata. Ei se ole edes vaikeaa.
 
Isoa porukkaa vaikea liikutella ilman tahtimarssia ja kunnon muodostelmaa.
 
Liikutella missä? Sulkeiskentällä?
En ole huomannut erityisen vaikeaksi saada JK:ta liikkumaan maasto-olosuhteissa siten kuin on tarve ilman sulkeiskomentoja. Koska se komppanialla onnistuu, onnistuu se myös TSTOS:lla ja koska se sillä onnistuu..

Pointti on se, että jos ja kun sulkeisharjoittelu on karsittu jo aivan minimiin, eikä se oikeastaan tuota mitään kelvollista tulosta, niin miksi siihen käytetään aikaa lainkaan.
Lopettaisin koko touhun, jos voisin siitä päättää.
 
Mihin keskityttiinkään talvisodan aikana?
Katso kakkospompula:
...
Kirjasta Talvisodan historia 4, 1979.

Nyt pois sieltä Äyräpään juoksuhaudoista. Sodankäynti on muuttunut niin radikaalisti että kaikki toisen maailmansodan tantereilla saadut kokemukset ja tehdyt havainnot ovat täysin vanhentuneita eikä niillä ole mitään virkaa tulevaisuuden taistelutilassa jossa sotatoimet käydään tietoverkoissa nappia painamalla. Kyllä se asia on näin. Näin sen on kertonut siviilitaustainen tutkija ajatushautomosta.
 
Viimeksi muokattu:
Missäs varuskunnassa sä oletkaan käynyt varusmiespalveluksen? ;) Ei meillä pohjoisessa tollasia tuntemuksia kukaan ainakaan tunnustanut kokevansa :D

No mieti nyt. Nuoria, hyväkuntoisia miehiä, hyvin istuvia univormuja, ylpeitä katseita, kirkkaita silmiä, suoria ryhtejä. Yhdenaikaisia särmiä liikkeitä, määrätietoisella tarkkuudella. Kädet puristaen tiukalla otteella kivääreitä pistimet tanassa. :p
 
Njaa, se nyt on sitten mistä itsekukin kicksinsä saa :D Kun itse muistan räntäsateessa M83 harmaat päällä pyörähtelyä mannesaappaat jalassa niin ei kyllä lahkeessa värähtele mitenkään :cool:
 
Jos @Kapiainen saisi hommakseen valmentaa kertakaikkisen päräyttävän paraatikatselmuksen m/Pohjois-Korea niin paljonko tuohon tarvittaisiin aikaa? Riittäisikö 5,5kk ukoilla palvelusaika?

Vai vaihtuisiko työnantaja :D
 
Voitaisiinko palata takaisin aiheeseen ja perustaa sulkeisten homoeroottisuuteen keskittyvä lanka vaikka iltavapaisiin. Ja mielestäni valatilaisuudet voisi jättää pitämättä, turhaa resurssien haaskausta sekin.

Mutta aiheeseen liittyen: mielestäni RK62 päivitykset ovat erittäin onnistuneita, suorituskyvyn parannukset käytettyyn rahaan suhteuttaen. Nyt ollaan hyvässä jamassa jonkin aikaa ja voidaan seurata mitä esim. NATO:n asekehityksessä tapahtuu. Voisin veikata että seuraavan 10-15 vuoden sisään aletaan ajaa sisään uutta kaliiberia tai asetyyppiä.
 
Jos @Kapiainen saisi hommakseen valmentaa kertakaikkisen päräyttävän paraatikatselmuksen m/Pohjois-Korea niin paljonko tuohon tarvittaisiin aikaa? Riittäisikö 5,5kk ukoilla palvelusaika?

Vai vaihtuisiko työnantaja :D
Ei siihen tarvita mitään sen ihmeempää kuin että jätetään kaikki jalan tapahtuvat kuviot pois. Moottoroituna osastona koko näytelmä ja se on siinä.
Tosin jos katsoo keskivertoa suomalaista moottoroitua osastoa paraatissa niin se muistuttaa enemmän kuorma-auto-, hyötyahoneuvo- ja maatalouskonenäyttelyä kuin sotilasparaatia.
Siinä mielessä ehkä mahdoton tehtävä.
 
Back
Top