Uutisia Israelista

http://www.jewishpress.com/news/ban-ki-moon-alarmed-by-hamas-pledge-on-tunnels-rockets/2016/01/30/

YK:n pääsihteeri Ban ki-Moon sanoo pelästyneensä Hamasin johdon äskettäisten lausuntojen johdosta, joissa se vakuuttaa jatkavansa aseitten hankkimista voidakseen iskeä raketeillaan Israeliin, sekä hyökkäystunnelien rakentamisesta Gazasta Israeliin. ”Sellaiset lausunnot riskeeraavat jälleen rakentamisen sekä inhimillisyys- ja kehitysponnistelut, joita kansainväliset järjestöt ja Israel pyrkivät suorittamaan paikallisten viranomaisten kanssa. Ne myös aiheuttavat pitkäaikaista kärsimystä Gazan asukkaille”, sanotaan hänen lausunnossaan, jonka julkisti hänen tiedottajansa.


http://www.jewishpress.com/news/ham...for-war-continue-around-the-clock/2016/01/29/

Hamasin korkeat johtajat sanovat, että valmistelut seuraavaa sotaa varten jatkuvat kellon ympäri. Hamasin
tunnelien rakentaminen on kärsinyt pahoja vastoinkäymisiä runsaitten sateitten kostuttaessa maan, joka on useissa tapauksissa romahtanut tunnelienrakentajien päälle. Áinakin 7 kaivajan sanotaan saaneen surmansa, vaikka Hamas pyrkii estämään tiedon leviämisen niistä. Maan uutistoimisto kertoi aiemmin Gazan arabien kertoneen, että ainakin 10 kaivajaa oli tunneleissa tiistain rankkasateitten romahduttaessa ne. Vuodesta 2007 lähtien surmansa saaneiden lukumääräksi arvioidaan 160 -400 kaivajaa. Useimmat kaivajat ovat alaikäisiä lapsia, jotka pakotetaan työskentelemään vaikeissa olosuhteissa taskurahan hinnalla
.
 
Nussi pilkkua jos haluat ihan vapaasti. Juutalaiset kuitenkin valtionsa tuonne pohjukkaan väkisin raivasivat jonkin ikivanhan kirjan perusteella ja sitä on turha kiistää. Tuomitsen molempien osapuolten väkivallan mutta totean vaan että mikäli minun maatani miehitettäisiin ylivoimaisen vihollisen toimesta taistelisin itsekkin kaikinvoimin vastaan. Terrorismiin on syyllistyneet tuolla kaikki mutta se vanha sanonta pätee erityisen hyvin tuolla: toisen terroristi on....

Haganah oli laiton taistelujärjestö joka aloitti terrori-iskut 1945 vastustaakseen Brittien kieltoa asuttaa lisää juutalaisia alueelle. Vaikka järjestö oli enemmän sotilaallinen kuin poliittinen (vrt. Irgun), se kääntyi silti terrorijärjestöksi.
Haganah, (Hebrew: “Defense”), Palestine from 1920 to 1948. Organized to combat the revolts of Palestinian Arabs against the Jewish settlement of Palestine, it early came under the influence of the Histadrut (“General Federation of Labour”). Although it was outlawed by the British Mandatory authorities and was poorly armed, it managed effectively to defend Jewish settlements.

The Haganah’s activities were moderate, at least until the end of
World War II, in accord with the organized Jewish community’s policy of havlaga (“self-restraint”); it opposed the political philosophy and terrorist activities of the Irgun Zvai Leumi and the Stern Gang. The general membership of the Haganah served on a part-time basis; in 1941, a full-time commando force, the Palmach (Hebrew acronym for Pluggot Machatz, “Shock Companies”) was organized. After World War II, when the British refused to open Palestine to unlimited Jewish immigration, the Haganah turned to terrorist activities, bombing bridges, rail lines, and ships used to deport “illegal” Jewish immigrants
http://www.britannica.com/topic/Haganah

Se mitä tapahtui 20 vuotta miehityksen alun jälkeen, ei ole niin olennaista koska perussyy säilyy ongelmana. Ei kai kukaan hyväksy sitä että porukka tunkeutuu toisen maahan ja julistaa alueen jaetuksi ja siten lailliseksi.
Minusta noloa on pitää uhrina valtiota joka saa miljarditolkulla aseapua jenkeistä ja ampuu kiviä heitteleviä nuoria, rakentaa muureja ja pommittaa siviilikohteita kuten sairaaloita jne. No, pelätköön ja tapelkoon vaikka ajanlaskun loppuun saakka kun kerran ovat päättäneet tuonne asettua, muureilla ja sorrolla tuota taistelua ei saa loppumaan.


Minusta on noloa, että suomalainen "olen nähnyt maailmaa" parannetaan mies selitää tuollaista. Toki, onhan se julmaa, ilkeää, kamalaa, ja erkki tuomiojan vastaista,kun tuhotaan pommi tehdas. Se jos nyt muutama kymmenen terroristia käyttää yk:n taikka punaisen ristin ambulanssia aseiden kuljetukseen, tai muutama sata pommia väsätään päivässä yk:n rahoittamassa sairaalassa niin ei se paha ole. Voi vaikka taas kerran joku maailman parantaja pahastua.

Ei se mitään, juutalaiset jonoon ja henki helvettiin, niin saadaan terroristien rakastajille uudet kaverit.
Jeesus perkele mitä juttua!
 
Minusta on noloa, että suomalainen "olen nähnyt maailmaa" parannetaan mies selitää tuollaista. Toki, onhan se julmaa, ilkeää, kamalaa, ja erkki tuomiojan vastaista,kun tuhotaan pommi tehdas. Se jos nyt muutama kymmenen terroristia käyttää yk:n taikka punaisen ristin ambulanssia aseiden kuljetukseen, tai muutama sata pommia väsätään päivässä yk:n rahoittamassa sairaalassa niin ei se paha ole. Voi vaikka taas kerran joku maailman parantaja pahastua.

Ei se mitään, juutalaiset jonoon ja henki helvettiin, niin saadaan terroristien rakastajille uudet kaverit.
Jeesus perkele mitä juttua!


E.T:llä on kannattajansa ...:facepalm:
 
Noh, ei se Israelin harjoittama politiikka ihan ongelmatontakaan aina ole..

Se on niin ongelmatonta kuin jatkuvassa matalan intensiteetin sotatilassa elävässä valtiossa koskaan voi olla. En usko, että me suomalaisetkaan tekisimme sen paremmin, jos olisimme vastaavassa tilanteessa. Se nyt vain on niin, että jos tehtävän suorittamiseksi on riskeerattava omien miesten henkiä tai vastapuolen siviileille koituvat kollateraalivahingot, niin vähänkin pidemmässä juoksussa moraalisesta ylemmyydestä luovutaan ja tosiasiat tunnustetaan.

Mitä tuleen harjoitettuun politiikkaan, niin pidän sitä varsin humaanina. Voidaan aloittaa vaikkapa kuolemanrangaistuksesta (käytetty pari kertaa Israelin valtion historiassa, toisella kerralla natsia ja toisella kertaa epäiltyä maanpetturia vastaan), seksuaalivähemmistöjen asemasta (en haluaisi olla homo Iranissa tai Saudi-Arabiassa) ja inhimillisen kehityksen indeksistä (Israel 18. sijalla, Suomi 24. sijalla).
 
Minusta on noloa, että suomalainen "olen nähnyt maailmaa" parannetaan mies selitää tuollaista. Toki, onhan se julmaa, ilkeää, kamalaa, ja erkki tuomiojan vastaista,kun tuhotaan pommi tehdas. Se jos nyt muutama kymmenen terroristia käyttää yk:n taikka punaisen ristin ambulanssia aseiden kuljetukseen, tai muutama sata pommia väsätään päivässä yk:n rahoittamassa sairaalassa niin ei se paha ole. Voi vaikka taas kerran joku maailman parantaja pahastua.

Ei se mitään, juutalaiset jonoon ja henki helvettiin, niin saadaan terroristien rakastajille uudet kaverit.
Jeesus perkele mitä juttua!
Koetahan rauhoittua vähän, ei tämä noin vakavaa ole että tarttee ruveta riehumaan. Olen vaan eri mieltä asioista eikä siihen tarvita mitään Tuomiojaa. Pystyn kyllä muodostamaan oman mielipiteeni asiasta ilman ketään muuta. En vain ymmärrä ja hyväksy nykypäivänä Israelin hallitusten levittämää kuvaa antisemitistisestä kohtelusta jolla he perustelevat moraalittomat toimensa. Aina offensiivin syy on terrorismi tai muu uhka Israelia kohtaan ja sillä samalla soovalla perustellaan että muutama siviili, perhe tms.oli vaan"collateral damagea" mutta tärkeintä oli suojella Israelin kansalaisia.....pommittamalla saattuetta Syyriassa tai taloa Gazassa. Samalla Gazassa asuvat ovat olleet vuosikausia Israelin armoilla kun jopa sementin vientiä alueelle rajoitetaan tunnelinteon perusteella.

Parhaiten viisas valtio suojelisi kansalaisiaan tekemällä rauhan ja tunnustamalla Palestiinan valtion, mutta ei! Israelin oikeistolaiset hallitukset jatkavat hullua sotaansa ja pommituksia. Rauhan teossa oltiin lähellä jo monien unelmaa 1995 mutta Perezin ja Rabinin yritys valui hukkaan ja vereen äärijuutalaisten takia.

En ole naiivi vaikka ehkä joku luuleekin niin. Tiedän kyllä että vastapuolella on samanlaista julmuutta eikä rakettien ampuminen Israelin puolelle ole oikein koska viattomat kärsivät siinäkin. Minusta Israelilla on ollut kuitenkin enemmän osuutta asioiden nykytilaan koska he sortavat tavallisia ihmisiä ja pitävät voimakkaampina valtaa alueella nöyryyttämällä palestiinalaisia ja säätelemällä ihmisten ja tavaroiden kulkua ja vapauksia.

Muurien rakentaminen oli viimeinen piste rauhanponnistelulle eikä Israelin hallitus kuunnellut siinäkään muiden maiden tahtoa. Shin Bethin johtajien rationaalinen ajatus rauhasta ja monet sotilaat Israeljn armeijassa jotka ovat vuosien saatossa mm.kieltäytyneet palvelemasta palestiinalaisalueilla, antavat toivonkipinän siitä että Israelin puolella on järkeviä ihmisiä.

Israel käy loputonta häviämistaistelua terroria vastaan terrorilla. Sitä se ei voita ikinä. Juutalaisvaltio on ajautunut vuosikymmenten periksiantamattomalla politiikallaan siihen pisteeseen että Israelin todelliset ystävät ovat vähissä samalla kun vihollisten määrä on kasvanut. Israelin toivoton protektionistinen politiikka kulminoituu selvimmin epätoivoisiin tekoihin kuten pommittamalla vieraiden valtioiden alueella kohteita "suojelemalla kansalaisiaan aggressioilta". Kaikki tietävät että aggressioita ei estetä pommittamalla toisia vaan rakentamalla luottamusta vastapuoleen. Jos ollaan siinä pisteessä että pitää iskeä ennakoivasti toisiin maihin sillä perusteella että "muut saattavat hautoa kostoa", niin ollaan aika epätoivoisia minusta.

Muurit, torjunta-ohjukset, erikoisjoukot, panssarit eikä salamurhat tai pommitukset ole lopettaneet Israeliin kohdistuvia aggressioita. Mikään väkivalta ei niin tee ja vastapuoli on sopeutunut tilanteeseen Qassam-ohjuksilla, tunneleilla ja nyt puukotuksilla.

Kannattaisiko välillä yrittää neuvotella tappelun sijasta kun ei se rähinöinti tunnu toimineen.....?
 
Ja taas tässä mennäviikolla päätettiin siirtokuntien laajentamisesta Länsirannalle...
 
Kannattaisiko välillä yrittää neuvotella tappelun sijasta kun ei se rähinöinti tunnu toimineen.....?

Vähän vaikea neuvotella kun vastapuoli ei siihen suostu, etunenässä Hamas, Islamilainen Jihad ja Hizbollah. Miten neuvottelet sellaisten kanssa, jotka eivät halua neuvotella, vaan peruslähtökohtana on Israelin tuhoaminen ja juutalaisten ajaminen mereen?

Kerroppa nyt viisaana, miten tuossa se neuvottelu oikein toimii? Kyllähän Israel ihan oikeasti neuvottelee kaikkien kanssa, jotka siihen suostuvat, mukaanluettuina Palestinian Authority tai jopa Saudi-Arabia. Rauhansopimuksiakin on Egyptin ja Jordanian kanssa ja jonkinlainen yhteisymmärrys Palestiinalaisten hallinnon kanssa.

Taidat olla sitä mieltä ihan oikeasti, että Israelin pitäisi vaan antaa tappaa kansalaisiaan noiden järjestöjen toimesta reagoimatta mitenkään? Voiko enemmän olla "vihervassarimielipide" kuin tuollainen... Se ei kuule vaan Lähi-Idässä oikein toimi.
 
Wanhasta muistista kaivelen näitä juttuja ja yleensä tämänhenkinen keskustelu päättyy jonkun bannaamiseen. Israel-Palestiina on mehukas aihe, jossa mielipiteet ottavat kylkiosumaa toisistaan, törmäily on taattua ja pelti kolisee. Yrittäkää säilyttää linja, jossa ei juuri henkilöön mennä. Tuo kähinä tuskin tulee loppumaan ainakaan 600aan vuoteen. Eli nyt tämän kriisin alkuvaiheessa sen kestettyä vasta reilut 80 vuotta voinemme suht tyynesti vielä suhtautua siihen.

Sen verran otan kantaa, että kenen ihmeen kanssa Israel voi neuvotella, kun sitä läimitään milloin milläkin räjähtävällä kapineella? Totta mooses tuolla tapahtuu aivan selkeää etnistä sortoa ja tuskin sitä kukaan kieltää. Se on SE asia, joka Israelin hallinnon on pystyttävä kurssittamaan aivan uudestaan. Ihan lähtien vedenjakamisesta. On ihan selvää, että siinä tehdään raakaa vääryyttä toisiksille. Jne. Mutta tosiaan odotellaan se 600 vuotta, eiköhän se siitä.
 
Tuosta vesijutusta voi sanoa sen, että paljon melua tyhjästä (eihän se ole Israelin vika jos PWA hassaa kolmanneksen sille toimitetusta vedestä putkistojen huonon kunnon jne takia...mielummin pistävät rahaa omaan taskuun):

http://www.theisraelproject.org/water-facts-about-israeli-and-palestinian-use-agreements/

Water: Facts about Israeli and Palestinian Use, Agreements
Washington, Mar. 22 – Today is the 19th annual World Water Day, held to celebrate and observe the earth’s limited water resources. Below is information on the issues facing the water supply in the West Bank:

Israel is in full compliance with the terms for water use and supply as outlined in the Oslo II peace process and delineated in the Israeli-Palestinian Interim Agreement. In fact, Israel provides 30 percent more water to the Palestinians than required, with the total amount of water available to them exceeding agreed-upon terms.

When Israel first gained control of the West Bank in 1967, just four of the 708 Palestinian towns and villages could access running water. Now, 641 of those areas – and more than 96 percent of the Palestinian population – have access to running water. Israel’s network of pipesboosted water supply for Palestinians from 64 million cubic meters (MCM) per year to 120 MCM per year. Despite Palestinian claims, there is almost no difference in the amount of water Israelis and Palestinians use. As of 2012, per capita water use is 150 MCM for Israelis and 140 MCM for Palestinians.

The Palestinians have mismanaged their water supply, with water losses in the Palestinian network amounting to 33 percent of total water resources. The Palestinian Water Authority (PWA) has failed to upgrade its system and use resources provided to them, ranging from wells authorized by Israel to international assistance.
 
totean vaan että mikäli minun maatani miehitettäisiin ylivoimaisen vihollisen toimesta taistelisin itsekkin kaikinvoimin vastaan.
Juutalaisten asuma-aluehan perustettiin YK:n päätöksellä vuonna 1947, eikä silloin ollut kyse mistään ylivoimaisten juutalaisjoukkojen vyörymisestä alueelle. Sen sijaan vain kolme vuotta aiemmin sinun maatasi todellakin miehitettiin ylivoimaisen vihollisen toimesta; ilmeisesti siis ammuskelet raketteja Svetogorskiin, jos tosiaan olet tuolla linjalla? Ja varmaan olisi aikoinaan pitänyt perustaa Karjalan Vapautusjärjestö KLO räjäyttelemään Aeroflotin koneita ja lähettää karjalaislapset kivittämään venäläispanssareita:confused:
 
Laitan kommentin täältä sivusta:

YK:n mainitseminen tässä yhteydessä on aikamoinen harhautus. Käytännössä tuo oli silloin sotilasliitto toisen maailmansodan peruna. Liittoutuneiden konsortio, jossa jakoivat maailmaa keskenään ja ostivat ja myivät kansoja ja maa-alueita. Koko muu maailma oli joko suoraan muutaman ison hallituksen dominiona, siirtomaana tai muuten suoran vaikutusvallan alla.
 
Hmm...

Tulee joskus tätä ketjua lukiessa mieleen, että millaisessa maailmassa mahtaisimme elää, jos Natsi-Saksan vaihtoehtoskenaario olisi saatu toteutettua...

https://fi.wikipedia.org/wiki/Madagaskar-suunnitelma

Suomella ei olisi Spike-panssarintorjuntaohjuksia, israelilaisvalmisteisia radioita, naamioverkkoja tai Orbiter-lennokkeja. Eikä sen puoleen muutakaan iippo-kamaa. Puolustusvoimat olisi jäänyt paljosta!

Egalitaarisesti Altruistisesti ajatellen Madagaskar-suunnitelma olisi tietysti ollut hyvinkin kannatettava vaihtoehto holokaustille. Tosin voi kysyä, että miten asiat olisi järjestetty paikallisesti? Olisiko saarella kaksi valtiota rauhallisessa rinnakkaiselossa, vai olisiko sinnekin muodostunut samantyyppinen tilanne kuin tällä hetkellä Välimeren pohjukassa?
 
Viimeksi muokattu:
Tosin voi kysyä, että miten asiat olisi järjestetty paikallisesti? Olisiko saarella kaksi valtiota rauhallisessa rinnakkaiselossa, vai olisiko sinnekin muodostunut samantyyppinen tilanne kuin tällä hetkellä Välimeren pohjukassa?

Niin, sitä juuri pohdin...
 
No, kuten jo arkeologisista todisteista selviää, juutalaisia asui Israelin alueella jo yli 2000 vuotta ennekuin islamista oli kuultukaan. Tuskinpa olisivat jättäneet pyhintä paikkaansa eli temppelin raunioita/itkumuuria Jerusalemissa ihan helposti.

Olihan muistaakseni myös suunnitelmissa asuttaa juutalaiset myös Ugandaan. En usko, että sekään olisi saanut vastakaikua. Juutalaisuuden perusta kun on pitkälti Jerusalem.
 
Juutalaisten asuttama Israel on de facto ja de jure. Erityisen kiinnostavaksi se muuttui naapureiden silmissä, kun tuo viheliäinen lammaslaidun alkoi muuttua nopeaan tahtiin kukoistavaksi valtioksi. Hämmästyttävällä vauhdilla se nimittäin on tapahtunut. Suht tiivis ja kompakti paketti. Siinä on ympärillä vastaavia kiveliöitä ja eipä ole edes öljyä puuttunut, mutta ihan samanlaista pakettia ei ole syntynyt.....

Liian moni on katsonut oman etunsa vaativan sitä, että Israelin ja arabien vastakkainasettelu on todella jees. Ulkopuolisia säätäjiä on riittänyt.
 
Sen verran otan kantaa, että kenen ihmeen kanssa Israel voi neuvotella, kun sitä läimitään milloin milläkin räjähtävällä kapineella? Totta mooses tuolla tapahtuu aivan selkeää etnistä sortoa ja tuskin sitä kukaan kieltää. Se on SE asia, joka Israelin hallinnon on pystyttävä kurssittamaan aivan uudestaan. Ihan lähtien vedenjakamisesta. On ihan selvää, että siinä tehdään raakaa vääryyttä toisiksille. Jne. Mutta tosiaan odotellaan se 600 vuotta, eiköhän se siitä.
No kyllä Hamasilla on johtajansa aivan kuten PLO:in. Kyllä ne vastapuolen pomot on tiedossa koska miten niitä muuten saisi tapettua?
Neuvotteleminen on sitten toinen juttu koska ensin pitäisi olla OIKEASTI sitä halua sopia ja näyttää se TEOILLA.

Jos ajattelet itseäsi Palestiinalaishallinnon tai terrorijärjestöjen edustajana niin mietippä lähdetkö pelkästä spontaanista kutsusta tapaamaan Israelin neuvottelijaa kun edeltäjäsi ja hänen edeltäjänsä on salamurhattu vastapuolen toimesta? Sama tunne hiipii takaraivoon kuin vertauksessa "viedä pässiä teuraalle".

Toki myönnytyksiä tarvitaan molemmilta osapuolilta ja yksi lähtökohta voisi olla Israelin hallituksen toimet esim:
- Siirtokuntien (jotka on kans.oikeuden ja YK:n päätösten vastaisia) rakentaminen lopetetaan
- Laittomat siirtokunnat puretaan
- säännöstelyä Gazaan puretaan (maalta ja mereltä) sallien vapaasti elintarvikkeiden, rakennustarvikkeiden, työkalujen sekä lääkkeiden toimitukset
- kaupankäynnin rajoitteet puretaan ja Gazasta sallitaan työperäinen liikkuminen Israelin puolelle
- Israelin rajapoliisin koulututusta sekä ohjeistusta muutetaan ja sitä valvotaan niin että ihmisiä kohdellaan asiallisesti eikä nöyryyttäen
- Julkisesti ilmoitetaan että Israelin hallitus on valmis aloittamaan rauhanneuvottelut Palestiinalaishallinnon ja Hamasin kanssa.

Hamasilta ja vastapuolen hallinnolta vaadittaisiin neuvottelujen aloittamiseksi että:
- rakettihyökkäykset ja kaikki iskut Israelilaisia kohtaan lopetetaan
- tunnelien kaivaminen lopetetaan
- taistelijoiden soluttaminen Isreliin lopetetaan

Tässä yhteydessä suora yhteydenotto osapuolten välillä ja pyyntö CIMIC:lle välittäjän tehtävään.
Ahtisaari sanoi Nobel-puheessaan että KAIKKI konfliktit on ratkaistavissa. Minä uskon tähän.

Nyt kun täällä foorumilla vastapuoli vetää jo henkeä ohimosuonet pullottaen ja sormet syyhyten, kehotan miettimään miten Shimon Perez ja Jitzhak Rabin suostuivat neuvottelemaan Terroristina pitämänsä PLO:n ent. johtajan Jasser Arafatin kanssa? Perez valotti tätä asiaa eräässä dokumentissa rauhanneuvotteluista ja sanoi että "osapuolten on kunnioitettava toisiaan". Ilman kunniotusta ei voi neuvotella.

Perez mainitsi että Jerusalemin pyhien paikkojen aluejaosta neuvoteltaessa hän huomasi tehneensä jälkikäteen virheen jonka vuoksi Israel ei olisi voinut puolustaa aluettaan Jerusalemissa. Perez kertoi asiasta Arafatille ja Arafat korjasi rajan kynällä niin että Perez sai haluamansa. Tästä on neuvotteluissa kyse lopulta eli vannoutuneet vihollisetkin kuten Rabin(kenraali) ja Arafat (terroristi ja Palestiinalaisvastarinnan symboli)kykenivät neuvottelemaan rauhasta koska se oli heidän kansojensa etu ja he ymmärsivät toisiaan koska halusivat tehdä niin.

Juutalaisten asuma-aluehan perustettiin YK:n päätöksellä vuonna 1947, eikä silloin ollut kyse mistään ylivoimaisten juutalaisjoukkojen vyörymisestä alueelle. Sen sijaan vain kolme vuotta aiemmin sinun maatasi todellakin miehitettiin ylivoimaisen vihollisen toimesta; ilmeisesti siis ammuskelet raketteja Svetogorskiin, jos tosiaan olet tuolla linjalla? Ja varmaan olisi aikoinaan pitänyt perustaa Karjalan Vapautusjärjestö KLO räjäyttelemään Aeroflotin koneita ja lähettää karjalaislapset kivittämään venäläispanssareita:confused:
Tuo Svetogorsk-vertaus on niin ontuva että en ota siihen kantaa.

Mieti asiaa niin että ajan kuluessa Irakilaisia tulisi tänne niin paljon(150-200 000) että YK päättää että koska maahanmuuttajien edustajat haluavat oman valtionsa valtion sisälle (koska Mohammedin aikakirjoissa viitataan sivulauseena että "pohjoinen maa" kuuluu Mesopotamian prefektiin), Uudellemaalle perustetaan heidän itsehallintoalueensa. Alueeseen liitetään osia Helsingistä, Vantaasta ja Porvoosta.
Hypoteettista mutta miltä kuullostaisi? Mitä luulet tapahtuvan kun nytkin ihmiset ovat suunniltaan raivosta muuttoliikkeestä? Historiankirjoissahan on heille luvattu maa! Eikö tämä ole selkeä homma?:rolleyes:

No, kuten jo arkeologisista todisteista selviää, juutalaisia asui Israelin alueella jo yli 2000 vuotta ennekuin islamista oli kuultukaan. Tuskinpa olisivat jättäneet pyhintä paikkaansa eli temppelin raunioita/itkumuuria Jerusalemissa ihan helposti.

Olihan muistaakseni myös suunnitelmissa asuttaa juutalaiset myös Ugandaan. En usko, että sekään olisi saanut vastakaikua. Juutalaisuuden perusta kun on pitkälti Jerusalem.
Joo, tiedossa on ketkä Jeesuksen halusivat ristille. Uskonto ei tässä kyllä yksin ole se juttu. Muista että alueella asuivat myös Palestiinalaisten esi-isät ja Foinikialaisten jälkeläiset. Koska heillä ei ollut aikanaan omaa ja yhtenäistä uskontoa, ei heillä ole oikeuksia maahansakkaan?

Monoteismia esiintyy maailmassa harvoin niin vahvana kuin Israelissa ja tietyissä välimeren maissa mutta ei sitä voi käyttää oikeutena alistamaan muita. Siksi meillä läntisessä demokratiassa on lait ja yhdenvertaisuus olemassa.

Tämä historiaperuste on juurikin sitä mitä en siedä eli vedotaan tuhansien vuosien takaisiin alueisiin ja lupauksiin oikeutuksena. Tämä on ihan sitä samaa scheissea mitä diktaattorit ja röyhkeät valtiot käyttävät perusteissaan muokata maailmaa mieleisekseen. Putinkin tykkää juurikin vedota menneisyyteen eli Ukrainan ja Krimin kuuluneen "perinteisesti Venäjään". Tämähän on tietyllä tapaa totta mutta siinä ei piitata nykypäivän ihmisten haluista ja nykyisten valtioden rajat voidaan asettaa kyseenalaisiksi. Tällä tavalla demokratialle ja ihmisille pyllistetään ja uskontoa sekä "historiallisia vääryyksiä" käytetään keppihevosena omille pyrkimyksille!

Kumma kyllä Kurdeja on alueella miljoonia eivätkä he ole saaneet omaa valtiotaan vaikka heilläkin on puolellaan historiallinen menneisyys alueella. Toivottavasti YK palkitsee Kurditkin kärsimyksistään ja leikkaa alueen heille muilta mailta(Irak, Turkki, Iran). Kurdit minun puolestani ansaitsivat maansa koska ovat selkeästi osoittaneet kykenevänsä taistelemaan pahaa ISISiä vastaan rohkeasti ja voitokkaasti kun lähimaiden hallituksista ei ole ollut mitään apua. Muiden valtioiden alueiden repiminen voi kyllä tuottaa ongelmia. Tuskin siis onnistunee koska se vaatii niiden maiden hyväksynnän joilta maata lohkaistaisiin ja siellä taas asuvat ihmiset perinteisesti sukupolvien takaa.

Kurdit eivät siis onnistu siinä missä Israel 1940-luvulla vaikka ovat kärsineet Saddamin ja Turkin jatkuvista hyökkäyksistä tähän päivään saakka. Ei auttanut vaikka PKK teki aikanaan yksipuolisen rauhan. Miksi ja miten Israel sai haluamansa YK:ta niin nopeasti? Selkeästi väkivalloin ottamalla ja se siunattiin YK:ssa "pyhänä oikeutena".

Summasummarum: maailmaa ja alueita muutetaan vain pakottamalla eli sotimalla, valloittamalla tms. Muuten se ei onnistu kuin (yli)voimalla. Perusteet voi olla sitten mitä hyvänsä.
 
Tätä se nyt vaan on...

  • 3 IDF soldiers wounded in shooting attack in West Bank
A Palestinian gunman opened fire on Israelis at the Focus checkpoint near Bet El in the West Bank on Sunday morning. Three IDF soldiers were injured in the attack, and the terrorist was shot dead by security forces at the scene. One of the soldiers is in serious condition with a gunshot wound to the upper body, one in moderate to serious condition with a gunshot wound to a limb, and a third in light condition with a gunshot wound in a limb.


The terrorist approached the checkpoint in a vehicle, and opened fire from inside his car. The gunman was a Palestinian Authority police officer the driver of Ramallah's chief prosecutor and was named as 34-year-old Amjad Amjad Sukkari Abu Amar, from Kalkilya. A few hours before he died, Sukkari shared some of his final thoughts in a Facebook post. Later on Sunday a terrorist attempted to run over soldiers on Route 443. Security forces shot and seriously wounded the attacker. No soldiers were injured in the attack. Meanwhile one of the Palestinians wanted in Saturday evening's stabbing attack against a teen in Jerusalem's Old City surrendered to authorities. The suspect, a 16-year-old from east Jerusalem, turned himself in to police once he realized that officers were on their way to arrest him.


https://www.jerusalemonline.com/israel-news/israel-main-newscast-31-01-2016-18851
 
Back
Top