Uutisia Israelista

adam7

Respected Leader
yhtenä ongelmana on kuitenkin että hyökkäys iraniin, saisi iranin kansan patriotismin innoittamana tukemaan nykyistä hallintoa
 
kunnas

Majuri
Yhdysvallat tarjoaa Israelille porkkanaa - hävittäjiä siirtokuntakiellosta

Israelin pääministeri Benjamin Netanyahu on paljastanut Yhdysvaltojen suunnittelman, jolla aiotaan palata rauhanneuvotteluihin palestiinalaisten kanssa. Diplomaattilähteiden mukaan suunnitelman ytimessä on uusi 90 päivän siirtokuntien laajennuskielto.

Vastineeksi kiellosta Yhdysvallat lupaa olla tämän jälkeen hakematta enää lisää jatkoa siirtokuntakiellolle. Lisäksi presidentti Barack Obaman hallinto sitoutuisi taivuttelemaan kongressin myöntämään Israelille kolmen miljardin dollarin arvosta vahvistusta ilmavoimille. Jos sopimus syntyy, Yhdysvallat tulisi käyttämään veto-oikeuttaan YK:ssa estääkseen yksipuoliset rauhansopimukset.

Palestiinalaisille Yhdysvallat ei ole ehdotustaan esitellyt.

Yhdysvaltojen välittämät Israelin ja Palestiinan väliset rauhanneuvottelut aloitettiin 2. syyskuuta. Ne kuitenkin päättyivät heti muutaman viikon kuluttua, kun Israel päätti jatkaa siirtokuntien rakentamista miehitämilleen alueille Länsirannalla.

Netanyahu on luvannut yrittää saada hallituksensa tuen suunnitelmalle.
 
juhapar

Kenraali
Naurettavaa pelleilyä jenkeiltä, kokeilisivat keppiä välillä.
 
SJ

Supreme Leader
juhapar kirjoitti:

Jo tuo porkkanakin on suoranaista yllytystä vastapuolelle, joten epäilen vahvasti, että ei tule tapahtumaan.
 
juhapar

Kenraali
SJ kirjoitti:

Kolmen kuukauden kielto rakentaa toisten maille, hinta 20 JSF-hävittäjää... Huokaus.
 
Israel olisi saanut kuitenkin ne hävittäjät jenkkien piikkiin. Ja tuo "toisten" maa juttu ei taida olla ihan noin yksinkertaista, sikäli kun tiedän, niin ählämit nosti taannoin äläkän siitä, kun ilmeni että israelilaiset olivat ostaneet kiinteistöjä "heidän maaltaan".
 
Eiköhän ne jutskut ole kuitenkin YK:n päätöksistä huolimatta toisen tontille (niiden ählämeiden) rakentelemassa.
 
Jaa, no jos YK:n päätöksiä pidetään mittakeppinä, niin silloin saattaa ollakin, mutta muistetaampa että YK:lla on oma neuvostonsa lähinnä Israelin olemassaolon tuomitsemiseen. Kyseessä on siis se ns. "ihmisoikeus" -porukka.
 
Olisko tarjolla jotain parempaa kuin YK?
 
No vaikka pistää pääasialliset osapuolet sopimaan keskenään, eikä sotkea soppaan muita, joiden etu on pitkittää konfliktia?
 
Radar

Kapteeni
juhapar kirjoitti:
SJ kirjoitti:
juhapar kirjoitti:
SJ kirjoitti:
juhapar kirjoitti:
Kolmen kuukauden kielto rakentaa toisten maille, hinta 20 JSF-hävittäjää... Huokaus.

Israel olisi saanut kuitenkin ne hävittäjät jenkkien piikkiin. Ja tuo "toisten" maa juttu ei taida olla ihan noin yksinkertaista, sikäli kun tiedän, niin ählämit nosti taannoin äläkän siitä, kun ilmeni että israelilaiset olivat ostaneet kiinteistöjä "heidän maaltaan".

Eiköhän ne jutskut ole kuitenkin YK:n päätöksistä huolimatta toisen tontille (niiden ählämeiden) rakentelemassa.

Jaa, no jos YK:n päätöksiä pidetään mittakeppinä, niin silloin saattaa ollakin, mutta muistetaampa että YK:lla on oma neuvostonsa lähinnä Israelin olemassaolon tuomitsemiseen. Kyseessä on siis se ns. "ihmisoikeus" -porukka.

Olisko tarjolla jotain parempaa kuin YK?

Ei varmaan olisi. Annetaan vain heidän hoitaa asiansa keskenään puuttumatta siihen
 
SJ

Supreme Leader
Radar kirjoitti:

Oletan nyt, että tuo on jonkinlainen ajatusvirhe, mutta YK on kaikkein huonoin vaihtoehto, koska YK sisältää sen verran valtioita ja siis intressejä, että nuo "keskenään" ja "puuttumatta" kohdat ovat lähinnä vitsi.
 
Siispä parempi vaihtoehto on tukea rasistista miehittäjävaltiota jota Kaikkien Kristittyjen Länsimaisten Valtioiden (TM) on uskonnollisista syistä tuettava?
 
JOKO

Ylipäällikkö
BAN

Suomi taitaa tukea enemmän vastakkaista puolta.

Miksi Israel herättää niin suuresti kiukkua? Miekalla ne on rajat piirretty muuallakin. Voittaja päättää mihin rajan vetää ja mitä alueellaan tekee. Israelin toiminta ei tältä osin eroa muista maista ainakaan negatiivisesti. Häviäjien kohtelu on ollut hyvinkin humaania. Tuoreena vertailukohteena meillä on vuoden 2008 Georgia vs. Venäjä sota. Etelä-Ossetian alueella asuneet georgialaiset tapettiin tai karkoitettiin. Omaisuus varastettiin tai tuhottiin. Jatkuvasti Israelin kimpussa riekkuvat länsimaiset maailmanhalaajat eivät mitenkään protestoineet.

Näen juutalaisten suurimpana ongelmana heidän pyrkimyksensä toimia sivistyneesti sivistymättömän porukan kanssa. Ei toimi. Seuraavan sodan myötä kannattaisi vallata puolustukselle edulliset rajat ja samaan laskuun kärrätä kaikki maan muslimit rajojen yli. Hirveä itku ja poru siitä nousisi, mutta kyllä se muutamassa vuosikymmenessä asettuisi. Sitten olisi suurimmat murheet ohi.
 
Creidiki

Kenraali
JOKO kirjoitti:
Suomi taitaa tukea enemmän vastakkaista puolta.

Tukeeko Suomen Valtio jotain palestiinalaistahoa?
 
Millä tavalla Israel muka toimii sivistyneesti? Miksikä muuten Sinulle, JOKO hyvä, palestiinalaiset ovat sellainen punainen vaate? Oletko itse juutalainen?
 
JOKO

Ylipäällikkö
BAN
Creidiki kirjoitti:

"Talousarvioesityksen mukaisesti Suomen kahdenvälinen tuki palestiinalaisalueille on vuonna 2008 noin 5,5 miljoonaa euroa. "

http://www.finland.ps/public/default.aspx?contentid=135636&nodeid=42632&contentlan=1&culture=fi-FI

"Palestiinalaisalueilla Suomi tekee yhteistyötä opetus-, maa- ja vesisektoreilla sekä tukee siviilipoliisin toimintaa. Suomi tukee palestiinalaishallintoa myös kansainvälisten rahoitusjärjestelyjen, kuten EU:n komission hallinnoiman Pegase-mekanismin ja Maailmanpankin yhteisrahaston kautta."

http://formin.finland.fi/Public/default.aspx?contentid=67618

Rahaa menee muslimeille eri reittejä. Osa suoraan Suomen antamana apuna, osa EU:n ja osa YK:n kautta. Periaatteessa kai rahaa pyritään ohjaamaan Fatahin ajaman vähän maltillisemman linjan kannattajille, mutta käytännössä pahin porukka nappaa aina suurimman siivun. Eli vähän sellainen "raketteja Israeliin" idea näissä hankkeissa on.
 
juhapar

Kenraali
Creidiki kirjoitti:
JOKO kirjoitti:
Suomi taitaa tukea enemmän vastakkaista puolta.

Tukeeko Suomen Valtio jotain palestiinalaistahoa?

Itseasiassa tukee, ainakin EU:n kautta. Länsirannalle on rakennettu mm. kouluja ja sairaaloita, jotka on sitten tuhottu erään lähialueen suurvallan toimesta. Olisikohan aseapu parempaa apua?

Edit: näköjään JOKO ehti ensin ja löysi nuo linkitkin. Mutta, taisikin selvitä, mistä tuo JOKOn Israel-myönteisyys johtuu.
 
JOKO

Ylipäällikkö
BAN
juhapar kirjoitti:
JOKO kirjoitti:
juhapar kirjoitti:
Siispä parempi vaihtoehto on tukea rasistista miehittäjävaltiota jota Kaikkien Kristittyjen Länsimaisten Valtioiden (TM) on uskonnollisista syistä tuettava?

Suomi taitaa tukea enemmän vastakkaista puolta.

Miksi Israel herättää niin suuresti kiukkua? Miekalla ne on rajat piirretty muuallakin. Voittaja päättää mihin rajan vetää ja mitä alueellaan tekee. Israelin toiminta ei tältä osin eroa muista maista ainakaan negatiivisesti. Häviäjien kohtelu on ollut hyvinkin humaania. Tuoreena vertailukohteena meillä on vuoden 2008 Georgia vs. Venäjä sota. Etelä-Ossetian alueella asuneet georgialaiset tapettiin tai karkoitettiin. Omaisuus varastettiin tai tuhottiin. Jatkuvasti Israelin kimpussa riekkuvat länsimaiset maailmanhalaajat eivät mitenkään protestoineet.

Näen juutalaisten suurimpana ongelmana heidän pyrkimyksensä toimia sivistyneesti sivistymättömän porukan kanssa. Ei toimi. Seuraavan sodan myötä kannattaisi vallata puolustukselle edulliset rajat ja samaan laskuun kärrätä kaikki maan muslimit rajojen yli. Hirveä itku ja poru siitä nousisi, mutta kyllä se muutamassa vuosikymmenessä asettuisi. Sitten olisi suurimmat murheet ohi.

Millä tavalla Israel muka toimii sivistyneesti? Miksikä muuten Sinulle, JOKO hyvä, palestiinalaiset ovat sellainen punainen vaate? Oletko itse juutalainen?

En juutalainen, enkä edes kristitty, joten uskonnollisia sympatioita ei ole suuntaan eikä toiseen.

Mielestäni Israelin toiminta valtaamillaan alueilla on varsin sivistynyttä, kun verrataan esimerkiksi Venäjän toimintaan Tshetseniassa sekä Etelä-Ossetiassa tai liittoutuneiden toimintaan toisen maailmansodan aikana Euroopassa.

Palestiinalaiset eivät ole punainen vaate, vaan pikemminkin samantekevä asia. Mitään sympatioita en kykene tuntemaan porukkaa kohtaan, joka aiheuttaa itse omat ongelmansa. Aloittavat sodan toisensa jälkeen ja saavat aina turpaansa. Oma moka. Lähinnä minua ihmetyttää israelilaisten haluttomuus ratkaista asiaa vaaditulla kovuudella. Epäilemättä juutalaisten oma historia on kantona kaskessa. Ratkaisun lykkääminen tosin tekee asian aina vain vaikeammaksi ja lopulta ehkä mahdottomaksi. Demografisista syistä tilanne huononee vuosi vuodelta.
 
Viesteistäsi päätellen palestiinalaiset eivät ole Sinulle yhdentekevä asia. Mutta, eiköhän lopeteta tällä kertaa...
 
Top