Uutisia Uudesta-Seelannista

Selkeästi pelkoa ilmassa reserviläisten suhteen, eivät uskalla sentään syyttää puolustusvoimien, poliisin tai rajavartiolaitoksen henkilökuntaa.

Liittynee manifestin mainintaan että sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden palkkalistoilta löytyy paljon nationalisteja, tämäkin oli siihen ilmiselvästi laitettu saamaa aikaan juuri tällaista reaktiota jota Korhonen nyt levittää.
Yksi tavoite oli saada aselakeihin kiristyksiä ja sehän jo nähtiin Uudessa-Seelannissa, eli terroristi on jo nyt saavuttanut paljon siitä mitä iskulla tavoitteli.
 
Kevät koittaa Tarrantille :ROFLMAO:

New Zealand Heraldin mukaan Tarrant tuskin kokee oloaan tervetulleeksi vankilassa. Asiantuntijan mukaan hän on muiden vankien ”ykköskohde”. Erään rikollisjengin jäsen kertoo lehdelle, että heillä on ”kavereita myös kiven sisässä”. Hän ei täsmentänyt lausuntoa, mutta lehden mukaan varoittava viesti oli selvä.

Canterburyn yliopiston kriminologian tutkija Greg Newbold sanoo, että uhkaukset on otettava erittäin vakavasti. Hän on ollut aikanaan itsekin vankilassa.

– Hän on äärimmäisessä vaarassa. Vankilassa on ihmisiä, jotka ovat hänelle aika vihaisia. Erityisesti siitä, että hän uskoo valkoisten ylivaltaan.

Newbold kertoo lehdelle, että suurin osa vangeista on ei-valkoisia ja Tarrantilla on kaverit vähissä. Hän ei löydä muita valkoisten ylivaltaan uskovia, joiden kanssa liittoutua. Heitä on vähän, minkä vuoksi he ovat pakotettuja pitämään matalaa profiilia.

201311484820284580_20.jpg

Tarrantia uhkaa elinkautinen, joista hän viettää vähintään viidestä kymmeneen vuotta eristyssellissä. Newboldin mukaan vankiloissa on kuitenkin ihmisiä, jotka pääsevät häneen käsiksi myös eristysosastolla.

– Tällä hetkellä hän olisi ehdottomasti ja ylivoimaisesti ykköskohde. Edes valkoisen ylivallan kannattajat eivät tunne sympatiaa häntä kohtaan. Useimmat rasistit tässä maassa eivät ole kuten Hitler. He eivät halua tuhota ihmisiä. He eivät vain pidä aasialaisista, muslimeista tai ei-valkoisista ihmisistä. He eivät halua tappaa heitä.
Ei kai IL nyt vaan viittaa, että ei valkoiset ovat yliedustettuina rikos, vankila yms tilastoissa ja määrissä. Onpas rasistista...
 
vaan minusta hänen mielentilansa on tietyn jopa tarkoituksenmukaisen propagandan kohteena olon tulosta. Ihan niin kuin islamisteillakin.

En tunne kummankaan propagandan sisältöä. Eikä riitä harrastuneisuus niihin tutustumaankaan. Ymmärrän - ehkä - mitä ajat takaa. En vielä tähän palaan usko, että -valkoisille rasisteille- olisi joku oma yhtenäinen propagandatötterö. Veikkaan, että US-viranomaiset kolaavat kohtuu huolella mm. kivääriyhdistyksen, jossa tekijä oli mukana. Mitä on puhuttu ja millaisilla asenteilla touhussa pelataan.

Se on USn asia.
 
Ongelmana ilmeisesti kuitenkin on se, että liian suuri osa muslimiväestöstä, esim. Molenbeckissä ei olekaan vastaan..
Aivan. Pointti on siis se, että vaikka valtiossa olisi jokin vallitseva kanta siitä, mikä on oikein, on mahdollista elää kuplassa, jossa vallitsee ihan eri normit. Etenkin nykyiseen internet-aikaan, kun niitä omanmielisiä voi hakea maantieteellisesti hyvinkin kaukaa, tämä on entistä helpompaa.
 
En vielä tähän palaan usko, että -valkoisille rasisteille- olisi joku oma yhtenäinen propagandatötterö.
Siis, ei tietenkään kyse ole välttämättä mistään hierarkisesta P-Korean tyyppisestä koneistosta. Afganistanin valtaamisen jälkeenkin ja Al-Qaidan jouduttua sieltä lähtemään ja nyt ISISin hävittyä Syyriassa nämä molemmatkin ovat islamistipuoella enemmän epämääräistä puppua nettiin tuottavia tahoja eikä mitään keskusjohtoisia propagandakoneistoja. En näe mahdottomana, että sama pätee äärioikeistopuolella. Ja tietenkin propagandaa jaetaan eri tasoisesti. Ylivoimaisesti suurin osa ei ole mitään suoraan väkivaltaan yllyttämistä, vaan ennemminkin vain pohjan luontia sille, että tällaiset ajatukset voivat ottaa tulta. Katso vaikka tässä ryhmässä, minkälaisen vastaanoton sain joiltain kirjoittajilta, kun olin sitä mieltä, että "invaasio"-sanan käyttö rauhanomaisesta maahanmuutosta on puppua. (Ja sanotaan nyt vielä selvyyden vuoksi, että en todellakaan usko, että nämä henkilöt ovat lähtemässä ketään teurastamaan).

Sama pätee tietenkin islamissakin. Sielläkin tietyt äärisaarnaajat jauhavat siitä, että islam on hyökkäyksen alla. Suurin osa muslimeista ei tälle lotkauta korvaansa. Joihinkin tämä uppoaa syvemmälle ja he lähtevät sitten nuohoamaan nettiä ja löytävät sieltä sitten ISIS-videoita yms. Ja siitä se sitten lähtee.
 
Isänmaan pahimpia vihollisia.

2000-luvun alussa reserviläisjärjestöihin liittynyt on todennäköisesti tänä päivänä jo nelikymppinen, ellei lähempänä 50v. Tämänikäiset harvemmin enää massamurhaamiseen lähtevät. Isompi riski käytännössä on jos pyssykät on huonosti säilytetty ja jälkikasvu sattuu olemaan kilahtanutta.
 
En tiedä ymmärsitkö oikein, mutta tarkoitin että nämä henkilöt jotka twiittasivat olettamuksiaan ja pahimpia pelkojaan/tunteitaan ilman mitään logiikkaa, todisteita tai ylipäätänsä todellisuutta, ovat valmiita tuomitsemaan ihmisiä ja rajoittamaan ihmisten vapauksia ja oikeuksia, niin juuri he ovat Isänmaan ja koko kansan pahimpia vihollisia.
 
En tarkoita. Tarkoitan sitä, että islamisteilla nimenomaan on yhteinen ideologia jonka yksi ulkoinen esiintymismuoto on halu sotia länttä vastaan
Jos tämä pätee, niin minkä ihmeen takia ylivoimainen enemmistö a) islamistien terrorismista tapahtuu muslimimaissa ja b) uhreista on toisia muslimeja? Jopa jos katsotaan länsimaissa kasvaneita muslimeja, niin suurin määrällinen ryhmä, joka heistä on ryhtynyt oikeiksi terroristeiksi, eivät ole itsemurhaiskuja tms. länsimaissa tehneitä, vaan Syyriaan ISISin joukkoihin toisten muslimien kauloja katkomaan lähteneitä. Näitä on satoja ellei tuhansia, kun taas länsimaissa iskuja tehneitä on ehkä kymmeniä tai maksimissaan satoja.

Minusta on ennemminkin niin, että islamistien päätaistelutanner on muslimimaat. Sieltä se on jonkin verran roiskunut länsimaiden päälle pääosin sen vuoksi, että länsi tukee maltillisia hallituksia ja tukee niiden taistelua ääriryhmiä vastaan. Israel on ehkä tästä poikkeus, koska se oikeasti pitää hallussaan maata, jonka joukko muslimeja katsoo kuuluvansa itselleen.

Puhuit ISISistä. Kuka sen pääosin kukisti sekä Irakissa että Syyriassa? Toiset muslimit. He saivat jonkin verran pommitusapua USA:n ja Venäjän ilmavoimilta, mutta kyllä ne juoksuhaudoissa ammuskelleet ja kuolleet rivimiehet olivat lähes 100%:sti toisia muslimeja. Kalifaatti on mennyttä kalua. Ei siksi, että se olisi hävinnyt taistelun länsimaita vastaan jossain Turkin ja Bulgarian rajalla, vaan siksi, että toiset muslimit panivat sen kuriin Syyriassa ja Irakissa.

Tässä tulee jälleen kerran esiin se, mistä minä puhuin aiemmin, eli mitä ovat puolet. Jos puolet ovat "länsimaat" ja "muslimit", niin miten tässä kontekstissa on selitettävissä taistelu ISISiä tai talebania vastaan? Tai sitten tällä hetkellä yksi suurimmista jännitteistä muslimimaailmassa, eli Saudien ja Iranin vastakkainasettelu, jonka ilmenemismuoto Jemenin sisällissota on?
 
Jonkin verran pommitusapua? Valtavasti pommitusapua, paljon erikoisjoukkoja ja muuta tukea, ISIS olisi siellä edelleen ilman länsimaita.
 
  • Tykkää
Reactions: jak
Siis, ei tietenkään kyse ole välttämättä mistään hierarkisesta P-Korean tyyppisestä koneistosta. Afganistanin valtaamisen jälkeenkin ja Al-Qaidan jouduttua sieltä lähtemään ja nyt ISISin hävittyä Syyriassa nämä molemmatkin ovat islamistipuoella enemmän epämääräistä puppua nettiin tuottavia tahoja eikä mitään keskusjohtoisia propagandakoneistoja. En näe mahdottomana, että sama pätee äärioikeistopuolella. Ja tietenkin propagandaa jaetaan eri tasoisesti. Ylivoimaisesti suurin osa ei ole mitään suoraan väkivaltaan yllyttämistä, vaan ennemminkin vain pohjan luontia sille, että tällaiset ajatukset voivat ottaa tulta. Katso vaikka tässä ryhmässä, minkälaisen vastaanoton sain joiltain kirjoittajilta, kun olin sitä mieltä, että "invaasio"-sanan käyttö rauhanomaisesta maahanmuutosta on puppua. (Ja sanotaan nyt vielä selvyyden vuoksi, että en todellakaan usko, että nämä henkilöt ovat lähtemässä ketään teurastamaan).
Sama pätee tietenkin islamissakin. Sielläkin tietyt äärisaarnaajat jauhavat siitä, että islam on hyökkäyksen alla. Suurin osa muslimeista ei tälle lotkauta korvaansa. Joihinkin tämä uppoaa syvemmälle ja he lähtevät sitten nuohoamaan nettiä ja löytävät sieltä sitten ISIS-videoita yms. Ja siitä se sitten lähtee.

Suurin osa muslimeista kyllä jakaa tämän uhrimentaliteetin.
 
Jonkin verran pommitusapua? Valtavasti pommitusapua, paljon erikoisjoukkoja ja muuta tukea, ISIS olisi siellä edelleen ilman länsimaita.
No, sanotaan sitten niin, että molempia komponentteja tarvittiin. Pelkillä pommeilla ei se ISIS sieltä olisi lähtenyt pois.

Olitko muun osan kanssa samaa vai eri mieltä vai oliko juttuni pointti mielestäni siinä, kuinka suuren kiitoksen annoin lännen pommeille ja materiaaliselle tuelle?
 
Olen siitä että islamistien tavoite on ensin saada haltuun muslimienemmistöiset maat ja sitten panostaa enemmän muuhun maailmaan.
 
En tiedä ymmärsitkö oikein, mutta tarkoitin että nämä henkilöt jotka twiittasivat olettamuksiaan ja pahimpia pelkojaan/tunteitaan ilman mitään logiikkaa, todisteita tai ylipäätänsä todellisuutta, ovat valmiita tuomitsemaan ihmisiä ja rajoittamaan ihmisten vapauksia ja oikeuksia, niin juuri he ovat Isänmaan ja koko kansan pahimpia vihollisia.

Kommenttini oli yleisellä tasolla tähän aiheeseen, ei kannanotto siihen ketkä ovat vihollisia tai ei.
 
Petri Korhonen tykittää samaan nippuun Uuden-Seelannin, Janitskinin, vkontakten ja muutamat reserviläiset, jotka uhoavat aseiden kanssa kuvissa ja pelkäävät islamisaatiota.

Milloin Uuden Seelannin moskeijaisku toistuu Suomessa? Aseillaan ylpeileviä rotukiihkoilijoita löytyy jo meiltäkin

Ottamatta sen enempää Korhoseen kantaa, niin tässä hän valitettavasti osuu maaliin. Sikäli kun tunnistin ko. henkilön oikein, hänellä on kohtalainen kontaktiverkisto mm. Itä-Ukrainaan/ siellä vaikuttaviin, kuten myös Venäjälle/ Venäjän vaikutuspiirissä oleviin. Tyyppi on myös ollut Suomessa reserviläistouhuissa mukana. Toivottavasti ei ole enää, enkä usko että on...ja jos on, niin ei pitäisi missään tapauksessa olla. Hän ei ole samalla puolella meidän kanssamme jos kriisin toinen osapuoli on itärajan takana.
 
Jos tämä pätee, niin minkä ihmeen takia ylivoimainen enemmistö a) islamistien terrorismista tapahtuu muslimimaissa ja b) uhreista on toisia muslimeja? Jopa jos katsotaan länsimaissa kasvaneita muslimeja, niin suurin määrällinen ryhmä, joka heistä on ryhtynyt oikeiksi terroristeiksi, eivät ole itsemurhaiskuja tms. länsimaissa tehneitä, vaan Syyriaan ISISin joukkoihin toisten muslimien kauloja katkomaan lähteneitä. Näitä on satoja ellei tuhansia, kun taas länsimaissa iskuja tehneitä on ehkä kymmeniä tai maksimissaan satoja.

Minusta on ennemminkin niin, että islamistien päätaistelutanner on muslimimaat. Sieltä se on jonkin verran roiskunut länsimaiden päälle pääosin sen vuoksi, että länsi tukee maltillisia hallituksia ja tukee niiden taistelua ääriryhmiä vastaan. Israel on ehkä tästä poikkeus, koska se oikeasti pitää hallussaan maata, jonka joukko muslimeja katsoo kuuluvansa itselleen.

Puhuit ISISistä. Kuka sen pääosin kukisti sekä Irakissa että Syyriassa? Toiset muslimit. He saivat jonkin verran pommitusapua USA:n ja Venäjän ilmavoimilta, mutta kyllä ne juoksuhaudoissa ammuskelleet ja kuolleet rivimiehet olivat lähes 100%:sti toisia muslimeja. Kalifaatti on mennyttä kalua. Ei siksi, että se olisi hävinnyt taistelun länsimaita vastaan jossain Turkin ja Bulgarian rajalla, vaan siksi, että toiset muslimit panivat sen kuriin Syyriassa ja Irakissa.

Tässä tulee jälleen kerran esiin se, mistä minä puhuin aiemmin, eli mitä ovat puolet. Jos puolet ovat "länsimaat" ja "muslimit", niin miten tässä kontekstissa on selitettävissä taistelu ISISiä tai talebania vastaan? Tai sitten tällä hetkellä yksi suurimmista jännitteistä muslimimaailmassa, eli Saudien ja Iranin vastakkainasettelu, jonka ilmenemismuoto Jemenin sisällissota on?

Siksipä kirjoitin "yksi ulkoinen esiintymismuoto":)

Ääri-islamismi (tässä wahhabismi) on pääsääntöisesti sunnalainen suuntaus. Shiat ovat vääräuskoisia ja he haluavat katkoa kaulat näiltä. Minkä lisäksi maltilliset muslimit ovat myös paha joten pää pois vain. Tämä siis wahhabiittien näkökulmasta. Luonnollisesti tämä tarkoittaa paljon kuolleita muslimeita varsinkin muslimimaissa. Siellä onkin käynnissä monin paikoin taistelu kovan linjan muslimien ja maallistuneempien välillä.

Saudien ja Iranin tappeluiden taustalla on toki osittain Shia/Sunni jaottelu, mutta enemmänkin todellisuudessa Saudien kuningasperheen pyrkimys välttää Shaahin kohtalo. Saudien hallitsijoiden suurin uhka on ääriuskonnollisten elementtien vallankaappaus. Sitä he pelkäävät ja siksi he pyrkivät omimaan ja assimiloimaan äärisuuntaukset oman valtansa alle.
 
Back
Top