Uutisia Venäjältä

Suomalaisista on mukana Heidi Hautala.

424659-njet-til-borat-i-rusland--.jpg

Jotain hyvää tuokin ihminen elämässään tehnyt :D
 
Kotimaa
Tämä yllätti Venäjän – tutkija paljastaa Putinin virheen
Ilkka Luukkonen

EU on ollut vahvempi kuin Venäjä kuvitteli. Nyt unioni alkaa tulla yhtenäisyytensä rajoille, sanoo tutkija ja Venäjän-tuntija Sinikukka Saari.

Venäjä pitää EU:ta säälittävänä, arvoiltaan tuomittavana ja tuhoon tuomittuna. Venäjä ei ota EU:ta vakavasti, tai ei ottanut ainakaan ennen viime vuotta. Silloin EU asetti raskaat talouspakotteet Venäjälle, koska maa valtasi Krimin.

– Sanktiot, ainakin niiden laajuus, tulivat Venäjälle yllätyksenä. Se odotti, että se pääsee asiasta yhtä ketterästi kuin Georgian sodan aikana, sanoo Ulkopoliittisen instituutin (UPI) vanhempi tutkija Sinikukka Saari Nykypäivä-lehden haastattelussa.

Hän sanoo, että Venäjä on tehnyt Ukrainan sodan aikana virhearvioita, joista yksi on, että se piti EU:ta heikompana kuin se todellisuudessa on.

– Luulen Venäjän johdon arvioineen, että koko Ukraina-projekti tulee sille sekä taloudellisesti että poliittisesti edullisemmaksi, Saari sanoo.

Saari sanoo kannattavansa EU-pakotteita, koska ne merkkaavat "punaiset linjat", siis asiat, joita EU ei hyväksy.

– EU kertoo pakotteilla, että me emme sodi kanssanne, mutta emme myöskään hyväksy toimianne. Ne ovat tehneet Ukrainan sodasta poliittisesti kalliimman Venäjälle.

Pakotteita on lännessä arvosteltu toteamalla, että ne ovat haitallisia EU:lle ja että ne eivät todellisuudessa vaikuta Venäjään.

– Jos sanoo, että sanktioilla ei ole vaikutusta, kannattaa kysyä, että mistä sinä sen tiedät. Mitä olisi tapahtunut, jos niitä ei olisi ollut, Saari kysyy.

Venäjä valtasi Krimin vuosi ja kolme kuukautta sitten. Lähes yhtä kauan Itä-Ukrainassa on sodittu. Lännessä sotaväsymys näkyy siten, että Ukrainaa ei käsitellä enää yhtä paljon tiedotusvälineissä kuin vielä viime vuonna. Tulee uusia aiheita.

Vastustus pakotteita kohtaan kasvaa. Suomessa arvostelijat ovat olleet vahingoista huolimatta harvassa, mutta Kreikassa, Italiassa ja Unkarissa halutaan varsin yleisesti poistaa sanktiot.

– Moni on hämmästynyt, miten yhtenäisesti EU on toiminut. Tosin siinäkin on rajat, ja nyt aletaan tulla siihen vaiheeseen, kun leiri alkaa hajota, Saari toteaa.

...

"Putin jättää hyvin vähän tilaa sille, että demokraattinen monimuotoisuus pääsisi kehittymään Venäjällä. Läntisten johtajien pitäisi tunnustaa, että Putinin tuoma tasapaino ei rakennu vakaalle pohjalle, ja heidän tulisi muuttaa ajatteluaan sen mukaiseksi."

Näin Saari kirjoitti vuonna 2007, jolloin Putinin toinen presidenttikausi läheni loppuaan. Saari sanoo, että länttä leimasi toiveajattelu.

– Vaikka nähtiin demokratian polkemista, politiikan manipulaatiota ja likaista peliä, ajateltiin, että ne ovat vain kauneusvirheitä. Silloin ignoroitiin isoja riskejä, Saari sanoo.

Samantapaiseen ajatteluun on voinut törmätä vielä aivan viime vuosinakin. Kun Ukraina neuvotteli EU:n kanssa assosiaatiosopimuksesta, unioni käsitteli asiaa kuin se olisi yksin tekninen kysymys, eikä nähnyt, että Ukrainalle kyse oli suuresta poliittisesta valinnasta.

– Nyt EU:lle on selvinnyt, että tässä on iso poliittinen keskustelu ja että meidän pitää kyetä osallistumaan siihen, Saari toteaa.

Hän huomauttaa, että samalla kun asian poliittisuus on paljastunut, ovat paljastuneet myös EU:n sisäiset ristiriidat.

Ei erityistä suhdetta
Kun puhutaan Venäjästä, puhutaan usein myös liittoutumisesta. Pitäisikö Suomen liittyä Natoon?

– Minulla ei ole Nato-kantaa. En polta passiani, jos Suomi liittyy, mutta tällä hetkellä poliittista tahtoa ei löydy.

Hän arvelee, että Venäjä reagoisi jäsenyyteen kielteisesti.

– Mutta se ei ole riittävä syy olla päättämättä itse.

Kotimaassa esiintyvät ajatukset Suomen ja Venäjän erityissuhteesta hän unohtaisi. Sellaista ei ole. Suomea ei pidetä Venäjällä mitenkään erityisenä maana.

– Erityisasemamme perustui geopolitiikkaan, ja kun Neuvostoliitto lakkasi olemasta, asemaa ei enää ollut.

Saari sanoo, että erityissuhteiden katoaminen näkyy esimerkiksi tullikiistoissa, joita maiden välillä on ollut usein.
 
Taas huonovointisuutta:
"Mihail Hodorkovskin lähipiiriin kuuluva, murhatun Boris Nemtsovin ex-avustaja Vladimir Kara-Murza nuorempi on joutunut Moskovassa sairaalaan outojen oireiden vuoksi."
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1432662494868.html

Samasta aiheesta:

Ulkomaat
“Hän on elämän ja kuoleman rajalla” – Venäläisen oppositiojohtajan myrkytystä epäillään
Kasperi Summanen
Venäläisen oppositiovaikuttajan Vladimir Kara-Murzan terveydentila heikkenee

Venäjän opposition tunnetuimpiin kasvoihin kuuluva Vladimir Kara-Murza kiidätettiin alkuviikosta moskovalaiseen sairaalaan äkillisen sairastumisen vuoksi.

Verkkouutiset kertoi tapauksesta tässä jutussa.

Miehen isä, jonka nimi on niin ikään Vladimir, sanoo venäläisen bloknotin haastattelussa poikansa olevan elämän ja kuoleman rajalla.

Interpreter Magazinen mukaan Kara-Murza on tiettävästi jouduttu kiinnittämään hengityskoneeseen ja hänen sisäelintensä kerrotaan pettävän. Kara-Murzan läheiset uskovat hänen joutuneen myrkytyksen uhriksi.

Kara-Murzan perhe on lennättänyt paikalle israelilaisen toksikologin, joka pyrkii selvittämään terveen miehen äkillisen sairastumisen syytä. Perhe suunnittelee siirtävänsä miehen ulkomaiseen sairaalaan, mikäli hänen kuntonsa sen vain sallii.

Venäläismedian mukaan Kara-Murzan tutkinut israelilainen asiantuntija uskoo hänen ottaneen ”sopimattoman yhdistelmän lääkkeitä”. Kara-Murzan isä ei kuitenkaan usko diagnoosia. Paikalle on kutsuttu myös ranskalainen asiantuntijalääkäri.

Kara-Murzan isä on aiemmin sanonut medialle, ettei usko poikansa joutuneen myrkytyksen uhriksi.

Kara-Murza on helmikussa Kremlin lähellä ammutun oppositiojohtajan Boris Nemtsovin lähipiiriläinen ja toimii presidentti Vladimir Putinin hallinnon vastustajan Mihail Hodorkovskin Open Russia -säätiön hallinnossa.

Säätiö julkaisi hiljattain dokumenttielokuvan Tšetšenian itsevaltaisesta johtajasta Ramzan Kadyrovista. Siinä puidaan Kadyrovin hallinnon korruptioita ja syytetään Kadyrovia laajoista ihmisoikeusloukkauksista.

Elokuvan nimi on Perhe. Sillä viitataan Vladimir Putinin ja tšetšeenijohtajan läheisiin väleihin.

”Pitääkö kadulla liikkumista pelätä?”
Kirjailija ja aktivisti Masha Gessen on ottanut tapaukseen kantaa arvostettuun New Yorker -lehteen kirjoittamassaan kolumnissa. Hän sivuaa kirjoituksessaan myös Kara-Murzan oppositiokumppanin Boris Nemtsovin murhaa.

Hän kertoo ystävänsä kanssa Moskovassa hiljattain käymästään keskustelusta. Gessen oli tunnustanut ystävälleen pelkäävänsä nykyisin porttikongeja, koska kaksi hänen tuttavaansa, venäläinen parlamenttiedustaja Galina Starovoitova ja Putinin vastustajana tunnettu toimittaja Anna Politkovskaja, oli ammuttu kotitalojensa rappukäytävissä.

”En ole tiennyt, mitä varotoimista tulisi ajatella siitä lähtien, kun Nemtsov ammuttiin. Pitäisikö kaduilla kävelemistäkin välttää”, ystävä oli vastannut Gessenille.

”Olisi paikallaan lopettaa myös syöminen ja juominen. Keskiviikkona Vladimir Kara-Murza, 33-vuotias oppositiotoimittaja, vietiin sairaalaan kriittisessä tilassa sen jälkeen, kun hän tuupertui toimistossaan Moskovassa”, Gessen kirjoittaa.

Gessenin mukaan syynä oli munuaisten vajaatoiminta, ”jonka aiheutti myrkytys”.

Hän listaa kirjoituksessaan lukuisia Venäjän hallinnon vastustajien epäilyttäviä myrkytystapauksia viime vuosilta. Niistä moni johti uhrin kuolemaan.

”Putinin hallinto levittää pelkoa tuhoamalla ihmisen illuusion siitä, että hän kykenee suojelemaan itseään”, Gessen sanoo.

”Nemtsovin murhan ja Kara-Murzan ilmeisen murhayrityksen tarkoituksena on viestittää, ettei kukaan ole turvassa.”
 
Ja perestroikan lopputuleman tiedämmekin.

Gorbatshov sanoi aikanaan: "kaksi askelta eteen, yksi taakse". Joissain asioissa on otettu kukonloikkia taaksepäin, mitä on jäljellä peretsroikasta? Käytännössä yksi liberaalina pidettävä puolue, jonka johtohahmot saavat kärvöttää henkeään peläten, turvat tukittuina ja sivuraiteelle ajettuina. Jälkiviisauden imeliä tahmoja mutustellessa on tullut tietysti mieleen sekin, että olikohan perestroika vain tympeä otsikko, joka myytiin lännelle, kun fyffe oli kaputt? Jotkut amerikkalaiset nimittäin sanoivat Gorbastakin, että "hymyilee, mutta rautahampailla".
 
Monet on sanoneet että onneksi venäjällä ei ole puolijohdeteollisuutta. Nyt on, ja vaikka se on viisi vuotta läntea takana, niin ei se tarkoita että ne aivan susia ole.

http://russia-insider.com/en/business/russias-mcst-unveils-homegrown-pc-microprocessor-chips/ri6603
Ei se sirunvalmistus takaa teollista tuotetta. Tässä on kenttäläppäriä 10 kg painolla ja tunnin patterilla. http://www.unlockpwd.com/russian-la...eighs-10-kg-and-is-worth-150-thousand-rubles/

Koneen linuxilla pyörii yksi kevyimmistä käyttöliittymistä, eli Xfce, kuvasta päätellen.

Kovosta tulee mieleen "Hai tekkiä sano ryssä kun saranan näki"

Oletko jo löytänyt vaihtoehtoisen totuuden Vladimirin isästä? Sekin 'tieto' on pitkään kiertänyt, mutta en ole tänne(kään) sitä tuonut kuten en tuota edellistäkään, koska en tiedä missä totuus on, vai onko se missään?
Tässähän yksi versio siitä. Jokainen voi itse sitten arvioida. Venäjänkielisiä linkkejä sivulla.

http://www.ukemonde.com/putin/putin_nazi.html

(edit, viimeinen linkki joka jäi lisäämättä, lisätty)
 
Ei se sirunvalmistus takaa teollista tuotetta. Tässä on kenttäläppäriä 10 kg painolla ja tunnin patterilla. http://www.unlockpwd.com/russian-la...eighs-10-kg-and-is-worth-150-thousand-rubles/

Koneen linuxilla pyörii yksi kevyimmistä käyttöliittymistä, eli Xfce, kuvasta päätellen.

Kovosta tulee mieleen "Hai tekkiä sano ryssä kun saranan näki"

Tuo on kai MilSpec normeihin tehty ja konstruktio osin on apinoitu joitakin vuosia vanhemmista länsimaisista. Jos tuo kestää pudotukset, veden jne, niin täysikokoiseksi se ei niin mahdoton ole. Länsimaisia olen nähnyt ja kokeillut. Ei tuota kuitenkaan kädessä kanneta joka paikkaan vaan jossain kulkuneuvossa kulkee mukana ja siellä sen on kaikki tärskytkin kestettävä koko ajan päällä ollen. Akku on mikä on nyt, mutta sitä teknologiaa voi myös ostaa ja sovittaa tuohon. Generaattoreita ja erilaisia moottoroituja kulkuvälineitä joista virtaa voi ottaa, on sotatoimialueella yleensä ihan hyvin.

Käyttöliittymä tulee olla tarpeen ja ohjelmistojen mukainen. Facebookkia ja HD-elokuvia tuolla ei varmaan tarvitse pyörittää. Sen sijaan sillä lasketaan ja lasketaan, tutkitaan ehkä ilmakuvia ja karttoja jne.

Ei ole tekniikan eturintamassa mutta sanoisin, että toimii siinä tarkoituksessa mihin on suunniteltu.
 
ihan OK, Sarana on sarana
 
Kotimaa

Kotimaassa esiintyvät ajatukset Suomen ja Venäjän erityissuhteesta hän unohtaisi. Sellaista ei ole. Suomea ei pidetä Venäjällä mitenkään erityisenä maana.

– Erityisasemamme perustui geopolitiikkaan, ja kun Neuvostoliitto lakkasi olemasta, asemaa ei enää ollut.

Saari sanoo, että erityissuhteiden katoaminen näkyy esimerkiksi tullikiistoissa, joita maiden välillä on ollut usein.
Vihdoinkin sanottu sen tärkein asia, olen jo pitkään ihmettellyt tätä "erityisrakkautta" jota yritettiin vähän väkisin uskotella suomalaisille, ties mistä se rakkauden tuuli puhalsikin. Haisi Kremlin torville ja korruptiolle ainakin, kun taas Lubjankan fasistit ja kaikenkarvaiset valtaan päässeet banditit sihisseet jo vuodesta 2008, että olkaa te siellä (Suomessa) hiljaa, tai..kuolette siellä ilman meidän apua, viha on ollut käsin kosketeltava jo silloin.

Tätä tausta vastaan oli vielä järkyttävämpä lukea Suomessa joidenkin netti-pätemiskipeitä, jotka eivät antaneet esittää pientäkään kritiikkia Putlerin bakkanaaliasta. Yksi oli ylitse muiden, joka jäi mieleeni, kun kirjoitin nousevasta fasismista Venäjällä ja ihmisoikeuksien rikkomisesta, tämä nainen rupesi leikkimaan melkein maan presidenttia, tai vähintäin suuren luokan diplomattia julistamalla ison ääneen: "ME emme puuttuu naapurimaan sisäpoliitikkaan" ja "ME,suomalaiset, emme puhuu pahaa naapurimaan valtion päämiehistä".
Joku suuruuden harhoissa oleva psykopaatti se oli kai..Kun luin kaverilleni tästä, niin hän sanoi: "Suomalaisena en antanut hänelle luvan puhua puolestani".

En pidä asioita yleistävistä autoritarisista ihmisistä.

Mieleeni tulee myös nyt terroristien hallitsemien ns LNR- ja DNR:ksi kutsuttujen alueiden asukkaiden järjestetyt mielenosoitukset, kun menivat hysteerisesti huutamaan Kremlin käskystä "putinpelastaa", "me emme halua ruokkia enää Ukrainaa. EU kädet irtti luhankilaisista, emme rupea ruokkimaan parasitteja" yms järjettömyyksiä. No nyt eivät ruokki ketään, kylpevät rahoissa..
 
Raha Venäjän avaruusohjelmasta katoaa kuin mustaan aukkoon. Vai onko kyse vain siitä että venäläiset ovat jo keksineet, miten materiaa muutetaan antimateriaksi, tai vieläpä pimeäksi aineeksi? Vai ehkä sittenkin taustalla on vain mahorkan ja vodkantuoksuinen korruptio àla NL?

http://www.tekniikkatalous.fi/talou...avaruusohjelma+katastrofin+partaalla/a1065500

1,6 miljardia "vain katosi" - Avaruusohjelma katastrofin partaalla
Venäjän avaruusohjelma on kriisissä korruption ja muiden vaikeuksien vuoksi, kertoo CNN.

800px-Leonov_suit_116807c.jpg

Venäjän viranomaisten mukaan vuonna 2014 yhteensä 92 miljardia ruplaa eli noin 1,6 miljardia euroa on kadonnut taloudellisten väärinkäytösten takia. Valtiontalouden tarkastusviraston johtaja Tatyana Golikova sanoi perjantaina parlamentissa olevansa järkyttynyt summan suuruudesta.

Ongelmia tuottaa myös Amurin alueelle parhaillaan rakennettavan Vostotšnyin kosmodromin eli uuden avaruuskeskuksen rakentaminen, joka on jo ylittänyt sille varatun budjetin 20 prosentilla. Alun perin keskuksen oli määrä valmistua tämän vuoden loppuun mennessä, mutta rakennustyöt ovat vielä pahasti kesken.

Lisäksi Venäjä menetti kaksi avaruusalustaan viime kuussa. Miehittämätön rahtialus paloi poroksi Maan ilmakehässä, kun viestintäyhteydet alukseen katkesivat, ja meksikolaista satelliittia kuljettava Proton M -kantoraketti tuhoutui laukaisussa Siperiassa.

Venäjän varapääministeri on syyttänyt epäonnistumisista avaruusalan korruptiota ja ”moraalista rappioita”. Avaruusohjelman budjettia seuraavalle vuosikymmenelle leikattiin 35 prosentilla eli 34 miljardilla eurolla maaliskuussa.
 
Raha Venäjän avaruusohjelmasta katoaa kuin mustaan aukkoon. Vai onko kyse vain siitä että venäläiset ovat jo keksineet, miten materiaa muutetaan antimateriaksi, tai vieläpä pimeäksi aineeksi? Vai ehkä sittenkin taustalla on vain mahorkan ja vodkantuoksuinen korruptio àla NL?
Nano-raspil. Tämän huippukeksinnön paikka on Skolkovo, Venäjä. Se on toistaiseksi maan ainoa onnistunut keksintö ja erittäin toimiva.
(Raspil on sama kun sahaus, termia käytetään myös valtion budjetin rahojen varastamiseen omien kesken)
 
Tietysti aikaa on kulunut niin paljon, että tuskin kyse on tästä tulipalosta,

Huollossa oleva Oscar II luokan ydinsukellusvene syttyi tuleen.
CB_XkkrUgAA-gbI.jpg:large

CB_Yt8NUsAAz2E1.jpg:large

CB_ayUFUoAAgCn2.png

http://rt.com/news/247493-nuclear-submarine-fire-russia/

mutta onko mahdollista, että tämä:

http://www.kymensanomat.fi/Online/2...ista radioaktiivista säteilyä/2015319063712/4
Säteilyturvakeskus (STUK) on havainnut Kotkan ilman radioaktiivisuuden valvonta-asemalta 4.–11. toukokuuta kerätystä aerosolinäytteestä pieniä määriä keinotekoisia radioaktiivisia aineita.

Lisäksi samaan aikaan Sodankylästä kerätystä ilmanäytteestä on havaittu jodi-131:a. Myös Norjan säteilyturvaviranomainen on vahvistanut tehneensä havaintoja pienistä jodipitoisuuksista.

johtuu samankaltaisesta hölmöilystä itärajan takana?
 
Venäjän televisiossa esitetty historiadokumentti on saanut tsekit ja slovakit raivostumaan. Tsekkoslovakian vuoden 1968 miehitystä käsitellyt dokumentti väitti, että NL:n ja Varsovan liiton suorittaman invaasion syynä oli "länsivaltojen suunnitteilla ollut vallankaappaus Tsekkoslovakiassa".

http://www.bbc.com/news/world-europe-32959054

Tietenkään Prahan kevään murskaamisesta ei ollut puhetta, eikä Brezhnevin opin soveltamisesta NL:n kammoksumaa T-slovakian liberaalia kommunistijohtoa kohtaan. Näin sitä nykypäivän Venäjällä historiaa vääristellään kaiken aikaa. Ja tietenkin tarkoitus on näyttää, kuinka kiero länsi toimii samalla tavalla parhaillaan Ukrainassa.
 
Raha Venäjän avaruusohjelmasta katoaa kuin mustaan aukkoon. Vai onko kyse vain siitä että venäläiset ovat jo keksineet, miten materiaa muutetaan antimateriaksi, tai vieläpä pimeäksi aineeksi? Vai ehkä sittenkin taustalla on vain mahorkan ja vodkantuoksuinen korruptio àla NL?

http://www.tekniikkatalous.fi/talou...avaruusohjelma+katastrofin+partaalla/a1065500

1,6 miljardia "vain katosi" - Avaruusohjelma katastrofin partaalla
Venäjän avaruusohjelma on kriisissä korruption ja muiden vaikeuksien vuoksi, kertoo CNN.

...​

Venäjän varapääministeri on syyttänyt epäonnistumisista avaruusalan korruptiota ja ”moraalista rappioita”. Avaruusohjelman budjettia seuraavalle vuosikymmenelle leikattiin 35 prosentilla eli 34 miljardilla eurolla maaliskuussa.

Tämä on ollut ennustettavissa ja viitteitä tästä orastavasta romahduksesta on ollut ilmassa käytännössä koko tämän vuosituhannen ajan - 90-luku nyt oli muuten epäonnistumisten aikaa Venäjän avaruusteollisuudelle talouden romahduksen ja "aivopaon" myötä, niinpä tämän vuosituhannen puolella eläteltiin toiveita, että Putinin kaudella taloudellinen panostus ja tuki saisi aikaan sen, että romahduksen partaalla oleva avaruusohjelma ja -teollisuus saisivat ilmaa siipiensä alle.

Ennuste tulevaisuudelle ei todellakaan ole lupaava. Seuraavalla vuosikymmenellä menoja karsitaan 34 miljardilla eurolla (sikäli mikäli leikkaukset sitten aikanaan toteutuvat) ja korruptio on läsnä toiminnassa mutta kysymys kuuluukin, että onko tämä "kadonnut" 1,6 miljardia vain jäävuoren huippu? Nimittäin jos puolustusmenojen osalta epäillään korruption, harmaan talouden ja suoranaisten varkauksien lohkaisevan vuodessa hyvinkin 8 tai jopa 10 prosenttia (mikä tekee karkeasti arvioiden jopa 8 miljardia euroa) niin pitääkö sitten avaruusohjelman 1,6 miljardia edes paikkansa - mikä on todellisuus ja jos se on kenenkään tiedossa niin voiko valtiontalouden tarkastusviraston johtaja Tatyana Golikova tuoda lukuja julkisuuteen?

Samalla Venäjällä on ollut puhetta oman avaruusaseman rakentamisesta ISS:n toiminnan päättyttyä sitten aikanaan ensi vuosikymmenen puolella, käyttöön ollaan ottamassa uusi Angara-rakettiperhe ja avaruusohjelma on taloudellisesti romahduksen partaalla niin enpä laisinkaan ihmettelisi vaikka Venäjän avaruuden valloituksen kulta-ajat olisivat takanapäin pidemmäksi aikaa. Ja kaikki tämä on saatu aikaan aikakaudella jolloin Venäjän talous on pääsääntöisesti ollut kasvava (joskin pääasiassa yksipuolisesti raaka-aineiden hintakehityksen myötä) eli näinhän ei olisi pitänyt käydä - ei etenkään puheiden mukaan, sillä onhan Putin useamman kerran nostanut esille Venäjän avaruusmahtina. Jos romahdus tulee niin hinta voi olla niin suuri ettei sitä ihan hetkeen paikata - kun viimeisetkin osaavat insinöörit ja tutkijat pakkaavat laukkunsa (kärjistystä!) niin sitä on pahempi lennättää avaruuteen mitään, ja etenkin se uusien rakettien, moottoreiden tms. kehittely jää puolitiehensä. Venäjä ei voi loputtomiin turvata vanhentuvaan kalustoon - Sojuz-kantoraketit ovat 60-luvulta ja Proton-M perustuu myös 60/70-luvun kehitystyöhön eli Proton-rakettiin, ja Proton-M:n kohdalla on näitä suurempia ongelmia alkanut ilmaantua todella usein tässä viimeisimpien vuosien aikana eli jotain on todella pahasti pielessä suunnittelussa, valmistuksessa tai molemmissa.

vlad.
 
Väkisin alkaa realismi hiipiä myös venäläiseen avaruusohjelmaan. Nykyinen panostus on ollut riittämätön mannertenvälisten ohjusten (=kantorakettien), uuden avaruuskeskuksen, satelliittien, avaruusaseman ja perustutkimuksen rahoittamiseen ja romahdus on väistämätön! Lisänä on tietysti venäläinen korruptio joka vie parhaan terän kaikista hankkeista. Rahoituksen hiipumisen lisäksi nyt alkaa näkyä pienentyneet panostukset koulutukseen ja perustutkimukseen, avaruusrakettia ei ihan suunnitella Putinin kuvaa heiluttelevan lähes lukutaidottoman Nashi-nuoren voimin.

Aika pitkälle Venäjä pääsi saksalaisella osaamisella, ensimmäiset raketithan suunniteltiin sotavangeiksi otettujen saksalaisten tiedemiesten voimin saksalaisista raketeista. Ohjausjärjestelmä oli aluksi V2:sta modifioituna.

Kerran romahtaneen avaruusosaamisen uudelleen rakentaminen vaatiikin taas aikamoiset panostukset. Tutkimuskeskukset, laboratoriot, avaruuskeskukset ja testialueet tulee rakentaa uudelleen / modernisoida, tutkimushenkilöstö palkata, jonka jälkeen onkin vuorossa pitkäjänteinen tutkimustyö, jota ei edes Putinin mahtikäskyllä voi nopeuttaa.

Kun venäläinen avaruustoiminta romahtaa, vaikutukset ulottuvat moneen sotilaalliseen sovellukseen:
- mannertenvälisten ydinohjusten rakentaminen joko loppuu tai vaikeutuu huomattavasti
- Glonass lakkaa toimimasta (ellei Venäjä saa tähän mukaan maksavia partnereita)
- tiedustelusatelliittitoiminta hiipuu tai loppuu kokonaan
- muu avaruuden sotilaallinen toiminta loppuu
 
Tämä on ollut ennustettavissa ja viitteitä tästä orastavasta romahduksesta on ollut ilmassa käytännössä koko tämän vuosituhannen ajan - 90-luku nyt oli muuten epäonnistumisten aikaa Venäjän avaruusteollisuudelle talouden romahduksen ja "aivopaon" myötä, niinpä tämän vuosituhannen puolella eläteltiin toiveita, että Putinin kaudella taloudellinen panostus ja tuki saisi aikaan sen, että romahduksen partaalla oleva avaruusohjelma ja -teollisuus saisivat ilmaa siipiensä alle.

Venäjän avaruusteollisuuden ongelma on yksinkertainen. Kun NL hajosi niin suurin osa valtavasta avaruusteollisuudesta jäi Venäjän haltuun ja sitä myötä yllin kyllin kokeneita raketti-insinöörejä ja teknikoita jotka vain jatkoivat samoja ohjelmia samoissa paikoissa mitä aiemminkin. Venäläiset kantoraketit olivat halpoja ja luotettavia. NASA harkitsi 90-luvulla vakavasti Pluto-luotaimen lähettämistä Protonilla, sillä tarjolla olleiden rakettien hintaero oli merkittävä:
-Titan III 400 miljoonaa dollaria
-Proton 30 miljoonaa

2000-luvun kuluessa neuvostoaikainen henkilöstö alkoi kuitenkin jäädä eläkkeelle, kuolla tai siirtyä pois alalle. Uudella polvella ei ole samaa kokemusta, 90-luvun aikainen koulutus ei ollut samaa tasoa kuin NL:n aikana ja korruptiokin lie vienyt oman osansa. Raketteihin on myös tehty muutoksia joita ei välttämättä ole pystytty testaamaan samalla perusteellisuudella kuin NL:n perintönä jääneitä. Tämä kelkka ei voi kääntyä nopeasti.
 
Back
Top