Uutisia Venäjältä

Tsekkaa kuvatiedoston nimi. ;)
Asiaa sivuten, Venäjän taloutta seurataan, avaruustutkimusta, eläkkeiden maksua ja virkamiesten vähentämistä. Yleinen toteamus on, että kun ajat tiukkenevat niin venäläinen pärjää kaalikeitolla mutta mikä on terveydenhuollon tila? Varmaan ei paranemaan päin mutta kuinka kovassa pudotuksessa se on ja kuinka se vaikuttaa? Voisin arvata, että se on monellakin tavalla kumuloituva asia.
 
Varmaan voi ajatella, että Yhdysvaltojen valta-asema oli suurimmillaan 1990-luvun alussa, kun Neuvostoliitto oli romahtanut ja Venäjällä oli vallassa jotakuinkin länsimieliset tahot, ja Kiinakaan ei ollut vielä nykyisessä iskussaan. Kuten käppyrästä näkee on silloin Yhdysvallat "piikannut". Sen sijaan Venäjä on nykyisten johtajien aikakaudella suorastaan eksponentiaalisessa kasvussa. Jos tälläistä esitellään Venäjän kansalle, olisi suosio varma.

Tosiasiassahan kuvassa on kuolleisuus HIV:iin. Venäjällä on panostuksia HIV:n torjuntaan ja hoitoon vähennetty kun ollut tärkeämpää esimerkiksi varustaa armeijaa. Myöskään vallalla olevat konservatiiviset arvot eivät edistä innokkuutta tehdä valistustyötä. Harmillista tietenkin venäläisten kannalta, mutta myös meidän suomalaisten, sillä jotkut suomalaiset harrastavat Venäjällä sellaisia aktiviteetteja jossa kyseinen tauti voi tarttua, ja sitten palaavat Suomeen. Itseaiheutettu tauti jos jotain. Lisäksi tietenkin Venäjältä muuttaa ja matkustaa Suomeen väkeä.
 
Britit huumorituulella


http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2016012120993834_ul.shtml


Putinin tiedottaja: Selvitys Litvinenkon murhasta brittihuumoria

Torstai 21.1.2016 klo 17.55


Presidentti Vladimir Putinin tiedottaja löi brittiselvityksen ex-agentti Aleksandr Litvinenkon murhasta leikiksi. Tiedottaja Dmitri Peskovinmukaan kyseessä on mahdollisesti vitsi tai todennäköisemmin esimerkki brittiläisestä huumorista.

Peskovin mielestä vitsistä kertoo se, että julkinen selvitys perustuu tietoihin, joita ovat keränneet nimettömät tiedustelupalvelut.

Venäjän ulkoministeriö sanoi aiemmin, että selvitys on poliittisesti värittynyt.



STT
 
Venäjä: Litvinenko-selvityksestä uupuu läpinäkyvyys


Luetaan: Meitä vituttaa kun emme tiedä kenelle voisimme kostaa. Olisi niin kiva kun voisimme kääntää huomion itse asiasta selvitysten tekijöiden niskaan kaadettavalla paskaämpärillä.
 
8 synkkää kohtaloa – Näin Putinin arvostelijat menettivät henkensä

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1453345826367.html

Useat Venäjän hallinnon ja presidentti Vladimir Putinin arvostelijat ovat menettäneet henkensä 2000-luvulla. IS kokosi kahdeksan tunnetuinta surmatapausta.

Anna Politkovskaja
Novaja Gazeta -lehden toimittaja murhattiin kotitalonsa rappukäytävään lokakuussa 2006. Oli tehnyt paljastuksia Tshethenian sodasta ja arvostellut Putinia. Murhasta tuomittiin viime vuonna tshetsheenitaustaisia miehiä, mutta murhan tilaaja ja taustat eivät ole koskaan selvinneet.

Aleksandr Litvinenko
Lontooseen paennut Putinin vastustaja myrkytettiin poloniumilla marraskuussa 2006. Syytti kuolinvuoteellaan Putinia. Oli väittänyt turvallisuuspalvelu FSB:n räjäyttäneen kerrostaloja Moskovassa jotta Venäjä sai syyn Tshetshenian sotaan. Britannian epäilee murhista entisiä FSB-agentteja.

Sergei Jushenkov
Venäjän kerrostaloräjäytyksiä tutkinut ja Tshetshenian sotaa arvostellut liberaali kansanedustaja ammuttiin lähellä kotiaan Moskovassa huhtikuussa 2003. Murhasta tuomittiin muun maussa Jushenkovin puoluetoveri, joka kiisti syyllisyytensä koko oikeudenkäynnin ajan.

Markelov ja Baburova
Ihmisoikeusasianajaja Stanislav Markelov ammuttiin keskellä päivää Moskovassa tammikuussa 2009. Myös hänen seurassaan ollut Novaja Gazetan toimittaja Anastasija Baburova surmattiin. Markelov oli ajanut murhatun tshetshenialaisen tytön vanhempien asiaa ja vaatinut kovempaa rangaistusta murhasta tuomitulle venäläiseverstille.

Sergei Magnitski
Suursijoittaja Bill Browderille työskennellyt asianajana tuomittiin verorikoksista, kun hän oli tutkinut viranomaisten suorittamaa Browderin yritysten haltuunottoa. Kuoli tutkintavankeudessa marraskuussa 2009 sydänkohtaukseen, kun häntä oli pahoinpidelty ja ehkä jopa kidutettu. Tuomittiin kuolemansa jälkeen vankeuteen. Yhdysvallat asetti venäläisviranomaisille tapauksen takia maahantulokieltoja.

Boris Nemtsov
Putinin äänekkäimpiin kriitikoihin kuulunut oppositiohahmo toimi Boris Jeltsinin presidenttiaikana kuvernöörinä ja nousi varapääministeriksikin. Nemtsov surmattiin ampumalla ollessaan naisystävänsä kanssa kävelemässä Moskovajoen ylittävällä Bolshoi Moskvoretskin sillalla helmikuussa 2015.
 
8 synkkää kohtaloa – Näin Putinin arvostelijat menettivät henkensä

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1453345826367.html

Useat Venäjän hallinnon ja presidentti Vladimir Putinin arvostelijat ovat menettäneet henkensä 2000-luvulla. IS kokosi kahdeksan tunnetuinta surmatapausta.

Anna Politkovskaja
Novaja Gazeta -lehden toimittaja murhattiin kotitalonsa rappukäytävään lokakuussa 2006. Oli tehnyt paljastuksia Tshethenian sodasta ja arvostellut Putinia. Murhasta tuomittiin viime vuonna tshetsheenitaustaisia miehiä, mutta murhan tilaaja ja taustat eivät ole koskaan selvinneet.

Aleksandr Litvinenko
Lontooseen paennut Putinin vastustaja myrkytettiin poloniumilla marraskuussa 2006. Syytti kuolinvuoteellaan Putinia. Oli väittänyt turvallisuuspalvelu FSB:n räjäyttäneen kerrostaloja Moskovassa jotta Venäjä sai syyn Tshetshenian sotaan. Britannian epäilee murhista entisiä FSB-agentteja.

Sergei Jushenkov
Venäjän kerrostaloräjäytyksiä tutkinut ja Tshetshenian sotaa arvostellut liberaali kansanedustaja ammuttiin lähellä kotiaan Moskovassa huhtikuussa 2003. Murhasta tuomittiin muun maussa Jushenkovin puoluetoveri, joka kiisti syyllisyytensä koko oikeudenkäynnin ajan.

Markelov ja Baburova
Ihmisoikeusasianajaja Stanislav Markelov ammuttiin keskellä päivää Moskovassa tammikuussa 2009. Myös hänen seurassaan ollut Novaja Gazetan toimittaja Anastasija Baburova surmattiin. Markelov oli ajanut murhatun tshetshenialaisen tytön vanhempien asiaa ja vaatinut kovempaa rangaistusta murhasta tuomitulle venäläiseverstille.

Sergei Magnitski
Suursijoittaja Bill Browderille työskennellyt asianajana tuomittiin verorikoksista, kun hän oli tutkinut viranomaisten suorittamaa Browderin yritysten haltuunottoa. Kuoli tutkintavankeudessa marraskuussa 2009 sydänkohtaukseen, kun häntä oli pahoinpidelty ja ehkä jopa kidutettu. Tuomittiin kuolemansa jälkeen vankeuteen. Yhdysvallat asetti venäläisviranomaisille tapauksen takia maahantulokieltoja.

Boris Nemtsov
Putinin äänekkäimpiin kriitikoihin kuulunut oppositiohahmo toimi Boris Jeltsinin presidenttiaikana kuvernöörinä ja nousi varapääministeriksikin. Nemtsov surmattiin ampumalla ollessaan naisystävänsä kanssa kävelemässä Moskovajoen ylittävällä Bolshoi Moskvoretskin sillalla helmikuussa 2015.

Stalinin lanseerama ja ihan perinteeksi tullut tapa hoitaa ongelmaihmiset venäjällä...ja miks ei muuallakin eli
"Ei ihmistä Ei ongelmaa"
 
Venäjällä tapahtui putolevi onnettomuus nousun yhteydessä. Annan vihjeen mitä tuli alas:

 
http://www.theguardian.com/world/20...nated-by-russia-to-fiji-raises-concerns#img-1
A secretive shipment of weapons and military hardware donated by Russia to the military of Fiji may be an “opening move” in a battle for influence in the Asia-Pacific region security experts have said.

The 20-container shipment – sent by the Russian government to its recently-forged ally – was unloaded from a cargo ship in Suva last week. It will be followed by Russian military personnel arriving in the archipelago nation next month to act as “trainers” for the new arsenal.

The manifest of the arms shipment remains unknown. It is believed to contain mainly small arms, but opposition politicians, concerned by the secrecy of the transfer, have speculated it may include a helicopter, heavy weaponry or non-lethal munitions intended for domestic crowd control.

Fiji has said it will formally unveil the weapons in February, but some in the country are skeptical the entire arsenal will be publicly revealed.

The weapons, the Fiji government has said, will re-arm Fijian peace-keepers serving in UN missions overseas with modern weapons.

A significant proportion of the Fiji military is currently involved in such missions. Currently, just under 1,000 troops are on duty in the Sinai, Syria, Golan Heights, Iraq, and Lebanon, and the Fijian government is anxious to maintain its commitment.

UN assignments are profitable, and the Fijian troops themselves earn significantly more money on peace-keeping duties with the UN than while on regular defence force pay. Their remittances back home are a significant boost to the economy.

Confirming the arrival of the consignment, acting commander of the Republic of of Fiji Military Forces, Rear-Admiral Viliame Naupoto said the weapons were needed because Fijian peacekeepers were working in volatile areas “[and] they are using outdated arms”.

“I must thank the Government of Russia for the timely donation.”

Director of the Melanesia Program at the Lowy Institute, Jenny Hayward-Jones told The Guardian the Russian military transfer was “definitely unusual”, but needed to be seen in the context of Fiji seeking new diplomatic and military allies in the wake of its fractious recent political history.

After then Commodore Bainimarama led a military coup to seize control of the country in 2006, traditional allies Australia, New Zealand, and the US imposed military, travel, and financial restrictions on Fiji, which severely strained relations.

In response, Fiji sought new international partners – establishing 57 new diplomatic partnerships since 2006 – and, in particular, deepening ties with first China, and now, Russia.

“For a while now, Fiji has been looking for other relationships as it moved away from the traditional partners of Australia-New Zealand for military co-operation.”

On the Russian side, the arms transfer may have begun as “simply transactional”, Hayward-Jones said.

“But it would be naive to say that Russia does not have intentions. And it will be aware of the perceptions this will create.”

Dr Paul Buchanan, director of 36th Parallel Security Assessments, said he believed the decline of ‘the West’s’ influence in Fiji was terminal, and Fiji’s desire for new partners coincided with China and Russia seeking to project their influence across the Asia-Pacific.

“The sanctions didn’t succeed in hurting Fiji, they succeeded in alienating Fiji. Just as the Obama administration has had its ‘Look East’ pivot towards Asia, Fiji has had a ‘Look North’ pivot, which is really a misnomer because it just meant ‘Look Anywhere Else’.”

Russia has worked assiduously to deepen economic, diplomatic, and military ties with Fiji. Russian foreign minister Sergey Lavrov was the first senior Russian government official to visit Fiji in 2012, and the next year, Fijian Prime Minister Voreqe Bainimarama became the first Fijian leader to pay a state visit to Russia.

Fijian officers will now study at Russian military academies, Buchanan said.

“It strikes me that we could see in 10 to 15 years, regular visits by Russian naval ships to Suva. And perhaps in 20 years, China and/or Russian being granted forward basing rights in Fiji.”

“I think this is an opening pawn move in what’s going to be a much longer chess game.”

Fiji opposition whip Ratu Isoa Tikoca, from the Social Democratic Liberal Party (SODELPA), speculated the shipment contained not only small arms and ammunition, but tanks and a helicopter.

“The covertness of getting this across without notifying the public, without notifying ... parliament, this is not an issue that was even raised in the committee that looks after foreign affairs and defence,” he told Radio Australia.

“I demand that the government, the prime minister, the commander of the Republic of Fiji Military Force open those consignments and reveal what it is.”

Buchanan said the imminent arrival of Russian military trainers in Fiji raised suspicions about exactly what had been delivered.

“The Fiji military is capable. It doesn’t need Russians to teach recruits how to fire a sub-machine gun.”

He said reports that the Russian consignment included tear gas and other non-lethal munitions, raised concerns those weapons might be used for crowd control of the local population.

Hayward-Jones told The Guardian it was legitimate to question what exactly Fiji had received.

“I think the Fiji opposition, and the public, has a right to know what exactly has been bought here, for what does the government intend to use these weapons, where, and in what circumstances.

“But I also think people need to ask why? We need to look at the broader context and ask: what is Fiji intending here?”
 
Levottomuus lisääntyy:
"Venäjän talous on kärsinyt pahoin öljy- ja kaasutulojen ehtymisestä ja maata uhkaa kymmenien miljardien dollareiden budjettivaje. Monet kansalaiset joutuvat hallituksen säästöjen ja leikkausten kohteeksi, eivätkä enää vain hyväksy tilannetta hiljaa.
Ympäri Venäjää on puhjennut laittomia protesteja ja korpilakkoja. Rekkojen kuljettajat, opettaja, tehdastyöläiset ja muut venäläiset vastustavat palkkaleikkauksia ja inflaation aiheuttamia, kohtuuttomia hinnannousuja.
New York Times vieraili Venäjän Kaukasian pohjoisosassa sijaitsevassa Krasnodarissa, jossa sadoittain väkeä kokoontui viime viikolla vaatimaan: "Palauttakaa etumme!"
Venäjä on esimerkiksi leikannut vanhusten kuljetuksiin ja liikkumiseen kohdistettuja tukia ja kaavailee eläkeleikkauksia.
Krasnodarin asukkaat muistuttavat, että viime vuonna ruoan hinnat nousivat 20 prosenttia ja pakotteiden vuoksi jopa enemmän. Esimerkiksi omenoiden hinnat ovat miltei tuplaantuneet.
Toistaiseksi paikallishallinto on suhtautunut protesteihin kevyesti, eikä toimia ole juuri tehty. Krasnodarin alueen pienituloisimmat eläkeläiset tosin saivat kyydityspassinsa takaisin."
http://www.talouselama.fi/uutiset/k...ttomaksi-venajalla-palauttakaa-etumme-6247365
 
GEORGE FRIEDMAN: Putin has 2 years to hold Russia together
putin-missile-5.jpg
REUTERS/ITAR-TASS/PRESIDENTIAL PRESS SERVICERussian President Vladimir Putin.



Geopolitical expert George Friedman says the crude oil price collapse is “hollowing out” an already stretched Russian government budget. He gives the country two years before economic forces begin tearing it apart, much like the Soviet Union dissolved in 1991.

http://www.businessinsider.com/george-friedman-putin-more-dangerous-than-ever-2016-1?IR=T
 
GEORGE FRIEDMAN: Putin has 2 years to hold Russia together
putin-missile-5.jpg
REUTERS/ITAR-TASS/PRESIDENTIAL PRESS SERVICERussian President Vladimir Putin.



Geopolitical expert George Friedman says the crude oil price collapse is “hollowing out” an already stretched Russian government budget. He gives the country two years before economic forces begin tearing it apart, much like the Soviet Union dissolved in 1991.

http://www.businessinsider.com/george-friedman-putin-more-dangerous-than-ever-2016-1?IR=T
Hauskaa, että joku viisaampi sanoo saman mitä olen itselleni määritellyt. Ihan viime aikoina olen päätynyt siihen, että kahden vuoden sisällä näemme lopputuloksen. Duuman vaalit syksyllä ovat kulminaatiopiste.
Jo nyt, mutta varsinkin siihen mennessä olen hyvässä fyysisessä kunnossa mitä tulevaisuus sitten vaatiikaan. Siihen päälle kirjallisen aineiston lukemista ja ampumaharjoittelua, niin muuta ei voi reserviläinen enää toivoa kuin kertausharjoituksia.

Friedman believes Russia will grow increasingly aggressive in the next two years as Putin tries to distract attention from the domestic economy. He thinks this will ultimately not succeed, but for now Putin is more dangerous than ever.
 
Puna-armeijan pääsyyttäjän Maxim Toporikovin mukaan ei ole mitään syytä tutkia uudelleen missä olosuhteissa 159 venäläistä sotilasta kuoli Itä-Ukrainan tienoilla 1.1.2014 - 30.7.2015 välisenä aikana. Alkuperäinen selvitys kuulemma riittää. Siinä todettiin, että mitään laitonta ei ole tapahtunut.

"Russian Military Refuses to Re-Open Investigation Into Deaths of 159 Soldiers

Jan. 26 2016 18:16
Last edited 18:16

http://www.themoscowtimes.com/news/...ation-into-deaths-of-159-soldiers/556945.html

Russia's Chief Military Prosecutor Maxim Toporikov said on Tuesday he sees no grounds to re-examine the circumstances of the deaths of 159 Russian military servicemen, suspected to have been killed in Ukraine from Jan. 1, 2014 to July 30, 2015, the RBC news service reported.

A representative of the Kremlin's human rights commission, Sergey Krivenko, requested the military prosecutor look into the deaths of Russian servicemen after noticing an abnormally high mortality rate in the second half of 2014, as conflict escalated in eastern Ukraine.

Though Russia has denied involvement in the conflict, Western officials and the Ukrainian government in Kiev have alleged that Moscow deployed troops to fight alongside pro-Russian separatists in the region.

One hundred and eight Russian soldiers died in the final six months of 2014, according to Krivenko's letter to the military prosecutor, which was obtained by RBC. In 80 percent of the cases, he said, there is no clear information about how they died.

The chief military prosecutor denied Krivenko's request to further investigate their deaths, RBC reported, claiming that the initial investigation revealed no violations or instances of non-compliance with laws protecting soldiers and their families."
 
Open Russia nyt käänsi venäjäksi kaikki yli 300 sivua Litvinenkon murhan liittyvästä oikeudenkäynnistä.
https://openrussia.org/post/view/12233/
Siinä on selkästi sanotaan: FSB järjestämä murha, Patrushev ja Putini todennäköisesti sekoituneet siihen.

Report on Litvinenko assassination translated into Russian
The opposition organization ‘Open Russia’ has translated into Russian the whole report of Judge Robert Owen on the assassination of the former FSB officer Alexander Litvinenko.



Censor.NET reports citing Open Russia website.

On Jan.21, London's High Court concluded public hearings and announced the decision on the case of Litvinenko's death. Judge Owen has concluded in the report that "the FSB murder operation was probably approved by Patrushev and President Putin" (Nikolai Patrushev - the former head of the FSB).
 
Putinin paras kaveri uhoaa.

Putinin arvostelija päätyi presidentti Kadyrovin tähtäimeen
Tšetšenian politiikassa kuohuu jälleen. Presidentti Ramzan Kadyrov on julkaissut sosiaalisessa mediassa videon, joka esittää oppositiopoliitikon kiväärin tähtäimessä.

Venäjän tukema Tšetšenian presidentti Ramzan Kadyrov on julkaissut sosiaalisessa mediassa videon, joka esittää venäläistä oppositiojohtaja Mihail Kasjanovia. Videolla Kasjanov esiintyy kiväärin tähtäimessä.

Maanantaina julkaistussa videossa sanotaan, että Kajanov on vieraillut Strasbourgissa keräämässä rahaa Venäjän oppositiolle.

Väitteet länsimaiden rahoittamista oppositiopoliitikoista ovat yleisiä Venäjällä. Oppositio on kiistänyt väitteet.

Kasjanov kyllä vieraili tammikuussa Strasbourgissa, jossa hän vaati Eurooppa-neuvostoa tutkimaan venäläisen oppositiopoliitikko Boris Nemtsovin murhaa.

Kasjanov toimi Venäjän pääministerinä vuosina 2000–2004. Tämän jälkeen Kasjanovista kehittyi yksi äänekkäimmistä Venäjän oppositiojohtajista.

Kasjanov kokee, että presidentti Kadyrovin julkaisema video on uhkaviesti, jossa häntä uhataan murhalla.

Kansainväliset ihmisoikeusjärjestöt ovat vaatineet Venäjän hallinnolta vastinetta Kasjanovin syytöksille. Venäjän hallinto sanoo, ettei se ole nähnyt videota. Kreml kuitenkin sanoo tutkivansa asian.

http://yle.fi/uutiset/putinin_arvostelija_paatyi_presidentti_kadyrovin_tahtaimeen/8640574
 
Ja kostokierre jatkuu..nyt FSB päätöksellä heitetty yliopistosta 3 turkkilaista opiskelija "ei toivotettuna", ajemmin 10, silloin syyksi ilmoitettu huono menestyminen opiskelussa. Erotetut 3 olivat National Research Nuclear University MEPhi:sta.

http://www.kasparov.ru/material.php?id=56B343F156449
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top