Uutisia Venäjältä

Voin selventää tätä lentäjän ja automatiikan suhdetta. Matkalennossa automaatti on aina päällä, mutta sekin voi pudota pois teknisen vian vuoksi tai turbulenssissa ja sen voi tietenkin ottaa pois. Paras lentäjä on mielestäni lentäjä, joka on siirtynyt matkustajakoneeseen.

Tässä yksi sellainen. Pahassa ristituulessa Airbus kotiin.


Air Francen suuronnettomuus johtui pitot-putken rikkoutumisesta ja siitä, että pojat eivät osanneet lentää. Kun kone sakkasi, olisi pitänyt työntää sauvasta liukuun ja saada liitopintaa. Aikaa oli. Vetivät pystyyn ja kone tippui korkealta.

Autoilutermein AirFrancen pilotit tekivät siis paniikissa hartialukkolukkojarrutuksen, vaikka olisi pitänyt löysätä jarrua ohjattavuuden säilyttämiseksi.

Hurjan näköinen tuo Finskin laskeutuminen.
 
Juuri nyt: Lähes 3000 ihmistä evakuoitu Moskovan rautatieasemilta pommiuhan vuoksi
ULKOMAAT JULKAISTU 26.12.2016 12:22
2



Moskovassa Venäjällä poliisi on evakuoinut lähes 3000 ihmisiä kolmelta eri rautatieasemalta nimettömänä tehdyn pommiuhkauksen vuoksi, kertovat venäläiset uutistoimistot.

Uutistoimisto Tassin mukaan poliisi aikoo käyttää pommikoiria Kazanskyn, Leningradskyn ja Yaroslavskyn rautatieasemien tarkistamiseen.

Kaikki kolme asemaa sjaitsevat lähellä toisiaan.

Lisää aiheesta hetken kuluttua.

MTV UUTISET – REUTERS
 
Juuri nyt: Lähes 3000 ihmistä evakuoitu Moskovan rautatieasemilta pommiuhan vuoksi
ULKOMAAT JULKAISTU 26.12.2016 12:22
2



Moskovassa Venäjällä poliisi on evakuoinut lähes 3000 ihmisiä kolmelta eri rautatieasemalta nimettömänä tehdyn pommiuhkauksen vuoksi, kertovat venäläiset uutistoimistot.

Uutistoimisto Tassin mukaan poliisi aikoo käyttää pommikoiria Kazanskyn, Leningradskyn ja Yaroslavskyn rautatieasemien tarkistamiseen.

Kaikki kolme asemaa sjaitsevat lähellä toisiaan.

Lisää aiheesta hetken kuluttua.

MTV UUTISET – REUTERS

Kylläpä siellä nyt sattuu ja tapahtuu....
 
Valtioillisen Rosneft-öljyjätin huippujohtaja on löydetty kuolleensa Moskovassa, kertovat venäläisviestimet.

Asiasta uutisoivan The Moscow Timesin mukaanVenäjän valtion hallinnoiman Rosneft-yhtiön henkilöstöpäällikkönä toiminut Oleg Erovinkin löydettiin kuolleena autosta Moskovan keskustasta. Lehden mukaan Erovinkinin autonkuljettaja havaitsi tämän elottomana yhtiön omistaman Lexus-merkkisen auton takapenkillä.

Asiasta ensin kertoneen Life.ru -uutissivuston mukaan Erovinkinin kuolisyy ei vielä maanantai-iltana ollut selvillä. Sivuston mukaan Venäjän turvallisuuspalvelu FSB on käynnistänyt tutkinnan kuolemasta.

The Moscow Times kuitenkin kertoo Rosneftin lehdistöpäällikön vahvistaneen 61-vuotiaan Erovinkinin kuoleman ja todenneen samalla tämän kärsineen sydänongelmista.

Lehden mukaan Venäjän presidentti Vladimir Putinnimitti Erovinkinin tehtäväänsä toukokuussa 2008. Tuohon aikaan Rosneftin nykyinen johtaja Igor Sechin toimi maan varapääministerinä.
Johannes Kotkavirta

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-2000005022078.html?ref=rss
 
Minulla on sellainen tunne että sydänongelmia esiintyy normaalia enemmän Venäjällä. Etenkin johtavassa asemassa oleville.

Vastuu painaa. 9mm burana on paras lääke hartiakipuihin.
 
  • Tykkää
Reactions: PSS
Viimeksi muokattu:
FSB-kenraali, siis.
 
Maailma pelastuu "vain" 5,5 miljardilla dollarilla - venäläisiltä uusi suunnitelma tappaja-asteroidin varalle
asteroidi.jpg
Venäjällä on kehitetty järjestelmää, joka voisi pelastaa Maan mahdolliselta tappaja-asteroidilta, kertoo venäläinen uutistoimisto Tass. Järjestelmä käyttää hyödykseen ydinräjähdystä.

Venäjän planetaarisen suojelun keskuksen kehittämä järjestelmä sisältäisi tarkkailusatelliitteja, avaruusobservatorioita, torjuntalaitteistoja ja maassa sijaitsevan valvonta- ja hallintaosan.

Ensimmäisessä vaiheessa laukaistaan kaksi valvonta-alusta ja kaksi torjunta-alusta. Tämän vaiheen hinnaksi keskus arvioi 1,3 miljardia dollaria. Maassa sijaitsevat toiminnot maksaisivat miljardi dollaria.


Jos vaarallinen asteroidi löytyy, valvontasatelliitti lähetetään tutkimaan sen kokoa ja muita ominaisuuksia. Sen jälkeen lähetetään ydinlatauksella varustettu avaruusalus räjähtämään asteroidin lähellä. Räjähdyksen tarkoitus on joko tuhota asteroidi tai saada se poikkeamaan radaltaan.

Valvontaosion kehittäminen maksaisi 1,4 miljardia dollaria. Lisäksi torjuntasatelliittien määrää pitäisi suunnitelman mukaan lisätä 1,8 miljardilla dollarilla.
 
Back
Top