Uutisia Venäjältä

Tsetseniassa epäillään kolmen homon kuolleen homojen joukkopidätyksissä, uutisoi YLE.
http://yle.fi/uutiset/3-9542677
Novaja Gazetan mukaan Tšetšeniassa on pidätetty yli sata homoksi epäiltyä miestä. Lehti väittää, että pidätysten yhteydessä on tapettu seksuaalivähemmistön edustajia.
Kannattaa tosin katsoa julkaisun päivämäärää, kuten Tsetsenian sisäministeriössä on tehty:
Tšetšenian sisäministeriöstä kerrotaan, ettei siellä ole tietoa seksuaalivähemmistöihin kohdistuvista massapidätyksistä. haastattelema sisäministeriön lehdistöpäällikkö Magomed Denijev pitää uutista aprillipilana.
Valheuutisista lienee kyse myöskin Johtaja Kadyrovin Lehdistösihteerin mukaan, sillä
– Jos Tšetšeniassa olisi tuollaisia ihmisiä, niin viranomaisten ei tarvitsisi huolehtia heistä, koska näiden sukulaiset lähettäisivät heidät sellaiseen paikkaan, josta ei ole paluuta, lehdistösihteeri Alvi Karimov kommentoi asiaa .
Mutta onneksi sukulaisten ei siis tarvitse vaivautua, koska homoja ei Tsetseniassa ole. Mutta jos siis olisi ja sukulaiset vaivautuisivat, niin
Asiaa on myös kommentoinut Tšetšenian päämiehen yhteydessä toimivan ihmisoikeusneuvoston jäsen Heda Saratova. Hänen mukaansa järjestysvalta ja koko oikeusjärjestelmä suhtautuu ymmärryksellä siihen, että homo tapetaan sukulaistensa toimesta.
– Minulle ei ole tullut asiasta yhtään ilmoitusta, mutta sellaisen tullessa en alkaisi sitä edes tutkimaan, Saratova sanoo.

Että miten meni niinku omasta mielestä YLE? o_O

(Ja pakollisena selvennyksenä mainittakoon, että oikeasti uskon, että on täysin mahdollista, että Tsetseniassa pidätetään ja tapetaan homoja. Ja ei. En pidä sitä hyväksyttävänä.)
 
Tsetseniassa epäillään kolmen homon kuolleen homojen joukkopidätyksissä, uutisoi YLE.
http://yle.fi/uutiset/3-9542677

Kannattaa tosin katsoa julkaisun päivämäärää, kuten Tsetsenian sisäministeriössä on tehty:

Valheuutisista lienee kyse myöskin Johtaja Kadyrovin Lehdistösihteerin mukaan, sillä

Mutta onneksi sukulaisten ei siis tarvitse vaivautua, koska homoja ei Tsetseniassa ole. Mutta jos siis olisi ja sukulaiset vaivautuisivat, niin


Että miten meni niinku omasta mielestä YLE? o_O

(Ja pakollisena selvennyksenä mainittakoon, että oikeasti uskon, että on täysin mahdollista, että Tsetseniassa pidätetään ja tapetaan homoja. Ja ei. En pidä sitä hyväksyttävänä.)
Iso kyynel. Eivät ole siellä ihquja tosi-tv tähtiä kuten täällä. Eipä taida löytyä vasiliinia sieltä minne ikinä joutuvatkaan
 
Kukaan ei tarkalleen ottaen tiedä, mikä taho on yllyttänyt ihmisiä tänä sunnuntaina osoittamaan mieltään. Osallistujat ovat ilmoittaneet, että kyseessä oli "uuden opposition" kävely.

Mielenosoitus kutsuttiin koolle sosiaalisen median avulla ja Facebookissa olevien julkaisujen mukaan tällä kertaa mieltään olisi osoittanut vähän tunnettu kansallismielinen ryhmä.


http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201704022200095743_ul.shtml

Navalnyillä ei ole tämänpäiväisten mielenosoitusten kanssa mitään tekemistä, kertoo hänen edustajansa.
 
Tsetseniassa ihan kuka tahansa ei valtion suojeluksessa oleva voi joutua pidätetyksi kadyrovilaisten tai viranomaisten toimesta ja tapetuksi jos lunnaita ei makseta.
 
Iso kyynel. Eivät ole siellä ihquja tosi-tv tähtiä kuten täällä. Eipä taida löytyä vasiliinia sieltä minne ikinä joutuvatkaan

VMP!

Taitanut mennä lääkitys lujaksi.

Jos homojen tappamisen hyväksyminen alkaa saada selkäytimessä sijaa...niin ei se siihen yleensä lopu.

Itselläkin on homo/lesbo-sukulaisia, joten en katso tuota hyvällä.
 
http://tayga.info/133464
Mieliosoitukset jatkuvat, yllä kuvia Novosibirskista, jossa ihmiset vaativat mm 26.3 pidätetyjen vapautumista.
Harri Kasparovkin myönsi Navalnyn olevan opposition leader.

Jotkut eivät ole Navalnyn mukaan jatkoa samoille mitä 26.3,mutta Navalnyn vaalikampanjan miehiä pidätetään ja viedään pois autoilla. Kieltämättä 26.3 protestit olivat hyvin merkittävä tapahtuma Venäjällä. Ja samalla tuli myös esille who is who, esim Andrey Illarionov kirjottaa omassa blogissa lässynlässyt ja mistä tahansa muttei sanakaan näistä protesteista. Hän on sittenkin selvä tapaus. Eli Putten kätyri Lännessä.
 
Voi olla, etteivät Navalnyita uskalla tappaa, ainakaan vähään aikaan. Mutta kukapa noista tietää.

Navalny tapetaan siihen paikkaan, kun ulottaa korruptiotutkimuksensa Kadyroviin. Medvedevistä voi vielä tehdä videoita ja voi olla, että jos tilanne liikaa kiristyy, niin Medde uhrataan kansan alttarille. Jos sohaiseekaan Kadyroviin, niin yllättäen Kremlin turvakamerat on huollossa juuri sillä kadulla, jolla Navalny on iltakävelyllä
 
http://tayga.info/133464
Mieliosoitukset jatkuvat, yllä kuvia Novosibirskista, jossa ihmiset vaativat mm 26.3 pidätetyjen vapautumista.
Harri Kasparovkin myönsi Navalnyn olevan opposition leader.

Navalnyi on nykyisen opposition kirkkain keulakuva, kun muut on tapettu, vangittu tai ajettu maanpakoon. Mutta jotenkin voisin kuvitella, että näilläkin jätkillä on jotain tekemistä viimeaikaisen liikehdinnän kanssa...

– Aikaisemmin liike ei ollut tarkoitettu suurille ihmisjoukoille. Kahdessa vuodessa näimme, että työhömme on paljon kiinnostusta. Tarvitsemme runsaasti lisävoimia, jotta voimme ratkaista asioita.


http://yle.fi/uutiset/3-9290074

– Olen sitä mieltä, että vuosien 2018 - 2024 välillä Venäjä kokee suuria muutoksia, Hodorkovski sanoo.

Minä vähän luulen, että Hodorkovski herättää Putinissa huomattavasti suurempaa huolta ja pelkoa, kun Navalnyi ikinä ja kyllä Vladimirilla muutama niskakarva nousee pystyyn silloinkin, kun kuulee nimen Kasparov :D

pg-32-kasparov-1-getty.jpg
 
On shakin pelaajiakin olemassa.
 
Tämä uutisesta löytyvä video oli syypää suuriin mielenosoituksiin viikko sitten. Siinä kerrotaan melko yksityiskohtaisesti Dimitri Medvedevin omistuksista ja korruptiosta, varaa poppareita ja colaa.
On paikoin jopa viihdyttävää katseltavaa.
http://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/1medvedev-63666

Tuo Navalnyi voisi olla ryhdikäs ja jopa rehellinen presidentti, sellaista Venäjä tarvitsisi.
Pidän hänen tyylistään toimia.
 
Tuo Navalnyi voisi olla ryhdikäs ja jopa rehellinen presidentti, sellaista Venäjä tarvitsisi.
Pidän hänen tyylistään toimia.

Henkilökohtaisesti en liikoja odottaisi, joskin tärkeintä lienee se että KGB:n miehet saadaan pois johdosta. Navalnyi saattaisi olla valmis ottamaan vastaan neuvoja ulkopuolelta.
 
Venäjällä pitäisi muuttaa koko hallintoporrasta/rakennetta että politiikaan saataisiin muutoksia, uusi presidentti saisi kyllä muutoksia aikaan mutta ei varmasttikaan niin paljon kuin odotamme. Toisekseen Putin ei lähde tuolt valtapallilta suosiolla ja jos joskus lähtee niin mantelin perii Putinin luottokaveri kellä on samanlaiset intressit.
 
Tämä uutisesta löytyvä video oli syypää suuriin mielenosoituksiin viikko sitten. Siinä kerrotaan melko yksityiskohtaisesti Dimitri Medvedevin omistuksista ja korruptiosta, varaa poppareita ja colaa.
On paikoin jopa viihdyttävää katseltavaa.
http://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/1medvedev-63666

Tuo Navalnyi voisi olla ryhdikäs ja jopa rehellinen presidentti, sellaista Venäjä tarvitsisi.
Pidän hänen tyylistään toimia.

Minä luulen, että Medvedevin vastainen video ja kampanja tapahtuu täysin Putinin hyväksymänä. Ei ehkä niin hallittuna mutta eipä estelekään. Olisiko Medvedevin asema ja kytkökset nousseet jo riskiksi Putlerille ja aihetta on hieman jarruttaa menoa.
 
Tass: Pietarin metrossa räjähdys, 10 kuollut


Julkaistu: 3.4. 15:09 , Päivitetty: 3.4. 15:17

VENÄJÄ
Uutistoimisto Tassin mukaan metroräjähdyksessä on kuollut ainakin 10 ihmistä.
 
Back
Top