Uutisia Venäjältä

Minä olen valmis käyttämään siihen vaikka sivuleikkureita.

Mutta noin vaan saa taas naapuri käydä tutkimassa meidän merenpohjaan oikein luvan kanssa.
Normaalivaltioiden kanssa tämä olisi aivan business-as-usual -tapaus eikä siitä kukaan jaksaisi edes kiinnostua. Osoittaa jälleen, että Venäjä ei ole normaalivaltio...

Kaapelinlasku toisen maan talousalueelle on sinällään ihan normaali juttu ja se tietysti edellyttää pohjan tutkimisen. Kyllä tässä (pieni) riski on, että samalla Venäjä kartoittaa muutakin kuin merenpohjan soveltuvuutta valokaapelille.

Kaapelin rakentaminen oli kuvattu TASSin propagandassa monilla kauniilla sanoilla, miten Kaliningradin teleyhteydet saadaan Äiti-Venäjän tasolle ja niin edelleen ja niin edelleen. :devilish: Eiköhän kaapeli ole ennen kaikkea tarkoitettu sotilaalliseen liikenteeseen, tuskinpa venäläisiä kauheasti kiinnnostaa / haittaa siviililikenteen kulkeminen muiden maiden kautta.
 
Kovassa tilanteessa tuosta kentästä tehdään kyllä sepeliä, mutta ennen vihollisuuksien alkamista tukikohtaan voidaan kasata voimaa a) painostamaan b) toimimaan käskystä. Saavat olla rauhassa, koska Suomi ei ensimmäistä laukaisua rajan yli tee, se on ihan varma.
Eikös tuolla ole joitakin suurtehotutkia myös?
 
Mikäs sen parempi kuin myös kopterilla partioida kaasuputkilinjan yllä. Jos reitille pysähtyy aluksia, niin kopteri nopein ratkaisu käydä tiedustelemassa.
Kopteri lentää linjan päällä max. pari tuntia kun vene voi seurata linjaa vaikka pari viikkoa. Miksi kaasuputkilinja vaatisi mitään erillistä tiedustelua? (aina sitä voi tietysti käyttää tekosyynä hyökkäysvalmisteluille!)
 
Mitäköhän tuossa Suursaaren jutussa on taustalla?
Kaasuputkien turvaamista?

Minä näkisin tilanteen sillä tavalla että kun Iranin vesillä on tankkereita kaappailtu ja samaten Ukraina pidätti sen yhden Venäläisen? tankkerin (mitähän sille tapaukselle muuten kuuluu), niin tuolta saarelta on lyhyempi matka joistain satamista lähteviin laivoihin helikopterien erikoisjoukoilla.

Eli hybridisodankäyntiä, kuten iran jo toteutti omilla helikopterijoukoillaan.

Kaliningradin alueella voi tulla länsiliittouman toimijoita väliin paljon voimakkaammin kuin mitä Suomen ja Viron välissä, sen lisäksi tuosta on lyhyempi matka turvallisempaan Pietarin satamaan, jos kaapattu laiva pitää kuljettaa tutkittavaksi...

Eli valmistelua hybriditoimiin...
 
Mahtaisiko Venäjällä olla kehittelyssä/käytössä häivehelikoptereita jenkkien malliin?
Pakistanissa niillä tuli yksi tonttiin Osamaa tappaessa, kai siitä jotain ideoita ja tietoja saivat...
 
Mahtaisiko Venäjällä olla kehittelyssä/käytössä häivehelikoptereita jenkkien malliin?
Pakistanissa niillä tuli yksi tonttiin Osamaa tappaessa, kai siitä jotain ideoita ja tietoja saivat...
Kyseessä oli jonkinlainen Blackhawkin ja Comanchen hybridi. Jenkit räjäyttivät hylyn mutta kuvien perusteella selkeitä kappaleita jäi aika ehjäksi. Eiköhän Pakistan ne Kiinaan antanut.
 
No niin, tämähän alkaa haiskahtaa ydinkäyttöisen suihkumoottorin testausonnettomuudelta. Pari vuotta takaperinhän venäläiset uhosivat kehittävänsä sellaista; USA oli jo 1960-luvulla kehittänyt vastaavan, mutta hyllytti projektin, kun asiantuntijat pelkäsivät teknologian leviämistä ja Neuvostoliiton reaktiota. Lisäksi ase olisi käynyt ainoastaan kostoiskuun.
No tämä ainakin levisi.
 
Tämä helikopterikentän suhteen hieman toppuuttelisin sen merkitystä. Ei Venäjältä mantereen puoleltakaan pitä matka ole Suomeen ja toisaalta, ei hekot erityistä kenttää tarvitse laskeutuakseen. Tukikohtana jopa mukava, että on kartassa neulan paikka minne laittaa ensimmäiset vastaiskut vaikka Suomen puoleisilta saarilta ihan tykinkantama. Merellä myös tarttuvat nämä kopterit heti tutkiin.

Näin juuri. Uutisessakin sanottiin että oli rakennettu harjoituksen aikana.

Eli tuskin mitään ihmeellistä tukikohtaa on tulossa varsinkaan sellaista missä vispilät pitäisi majapaikkaansa. Jonkin sortin vara/tankkaus kenttä korkeintaan.

ST. PETERSBURG, August 7. /TASS/. Army engineers have built a new military heliport on the Gogland Island in the Gulf of Finland, the press office of Russia’s Western Military District reported on Wednesday.
"During special tactical drills, the servicemen of the engineering and aerodrome service of the Leningrad Air Force and Air Defense Army constructed a heliport on the Gogland Island in the Gulf of Finland," the press office said.

A Mi-26 helicopter delivered a set of metallic aerodrome plates, and also the required special equipment to the Island. The constructed heliport includes five helipads and the necessary infrastructure: a command and control post, a weather station, a fueling center, a maintenance post and special lighting.
The new heliport will be able to receive all types of transport and combat helicopters operational in Russia’s Western Military District. The crews of army aviation of the Leningrad Air Force and Air Defense Army performed training landings and take-offs from the new heliport, the District’s press office said.
As the press office of the Western Military District told TASS, the military intends to use the heliport on a permanent basis.
https://tass.com/defense/1072318
 
Venäjällä räjähti alueella, jossa laivasto tekee ohjuskokeita - kaksi kuoli, piikki säteilytasossa

Tänään klo 22:00
Vienanmerellä sijaitseva alue, jolla räjähdys tapahtui, on viranomaisten mukaan suljettu.

e353fce279b45740462794fd35457c2190532e05151b54297d4ddc9889da9ce2.png
e353fce279b45740462794fd35457c2190532e05151b54297d4ddc9889da9ce2.png


Kaksi ihmistä on kuollut ja kuusi loukkaantunut Venäjällä Vienanmerellä sattuneessa räjähdyksessä, kertoo BBC.

Arkangelin alueen lähistöllä sattuneen räjähdyksen takia radioaktiivisen säteilyn tasossa havaittiin hetkellinen piikki läheisessä Severodvinskin kaupungissa.

Piikki havaittiin kello 11.50 ja 12.30 välillä. BBC:n mukaan säteilypiikin syystä tai sen merkittävyydestä ei ole annettu tietoa.

Tiedot räjähdyksen tarkasta sijainnista ovat myös hämäriä.BBC:n mukaan Venäjän puolustusministeriö ei ole virallisesti kertonut, missä räjähdys tapahtui.

Epäviralliset lähteet kuitenkin kertovat, että se olisi tapahtunut lähellä Nyonoksan kylää, jossa laivasto tekee ohjuskokeita.
Tiedotteessaan ministeriö kertoi räjähdyksen syyksi suihkumoottorin testauksessa sattuneen onnettomuuden.

– Suihkumoottorin testauksen aikana sattui räjähdys ja tuotteen palaminen, ministeriö kertoi tiedotteessaan BBC:n mukaan.
Säteilypiikin ministeriö kiistää.
– Ilmaan ei ole päässyt haitallisia kemikaaleja, säteilytasot ovat normaalit, tiedote jatkui.

BBC kertoo kuitenkin, että alueen asukkaita olisi neuvottu ryhtymään varotoimiin säteilypiikin vuoksi.
– Heitä on kehotettu sulkemaan ikkunansa ja nauttimaan jodia, Severodvinskissa elävä nainen kertoo BBC:n mukaan lenta.ru-sivustolla.
Myös lapset olisi sivuston mukaan neuvottu pitämään sisätiloissa.

Maanantaina yksi ihminen kuoli ja kahdeksan loukkaantui, ammusvaraston tulipalossa Siperiassa, kertoo BBC.

 
BBC kertoo kuitenkin, että alueen asukkaita olisi neuvottu ryhtymään varotoimiin säteilypiikin vuoksi.
– Heitä on kehotettu sulkemaan ikkunansa ja nauttimaan jodia, Severodvinskissa elävä nainen kertoo BBC:n mukaan lenta.ru-sivustolla.
Myös lapset olisi sivuston mukaan neuvottu pitämään sisätiloissa.

Jodin nauttimisella suojaudutaan jodin radioaktiivisen isotoopin kertymiseltä kilpirauhaseen. Radioaktiivinen (puoliintumisaika 8 vrk) Jodi-131 on uraanin ja/tai plutoniumin fissiotuote. Sometietojen mukaan Vienajoen suun satamat on suljettu kuukauden ajaksi.
 
Ton bbc:n jutun mukakaan tuo lähistöllä oleva kylä on 47km päässä laivaston tukikohdasta. Jos oikein katsoin kartasta niin karkeasti ilmaistuna kylästä tuulee Severodvinskin suuntaan. Tuollahan voi olla ihan kunnon tilanne päällä tai sitten ei.

Lisäys: Kun tuota tarkkaa tapahtumapaikkaa ei kerrottu, niin onkohan todennäköistä että tuo olisi voinut tapahtua vienanmerellä kun se kerran suljettiin kuukaudeksi?
 
Viimeksi muokattu:
Ton bbc:n jutun mukakaan tuo lähistöllä oleva kylä on 47km päässä laivaston tukikohdasta. Jos oikein katsoin kartasta niin karkeasti ilmaistuna kylästä tuulee Severodvinskin suuntaan. Tuollahan voi olla ihan kunnon tilanne päällä tai sitten ei.

Lisäys: Kun tuota tarkkaa tapahtumapaikkaa ei kerrottu, niin onkohan todennäköistä että tuo olisi voinut tapahtua vienanmerellä kun se kerran suljettiin kuukaudeksi?

Kaikesta päättäen tapahtunut maissa tai rannalla/telakalla tms. Ainakin ensimmäisissä uutisissa kuolleet 2 mainittiin 'spesialisteiksi'. Kattaa aika kirjon, mutta olivat ilmeisesti jotain erikoisosaamista vaativaa viritystä tekemässä ja kämmäsivät sekä kuolivat työnsä ääreen. Aika siivoaminen tuossa tukikohdassa on. Ensin on odotettava nopeasti hajoavien isotooppien laimenemista.
 
Edit: Sinulla oli selvästi mielessä Project Pluto, jossa testailtiin ydinkäyttöistä ramjettiä "SLAM" risteilyohjukseen. Tämän kehitys lopetettiin osin poliitisista syistä, mutta myös koska ballistiset ohjukset osoittautuivat käytännöllisemmiksi. Ballistiset ohjukset koituivat tunnetusti myös näiden napaa kiertelevien ydinpommittajien kohtaloksi, joten ydin-suihkumoottorille ei myöskään ollut enää tarvetta.
Kyllä, aivan näin.

Ja mielestäni tuo tieto joditablettienkin suosittelemisesta vain vahvistaisi viitteitä siitä, että kyse nimenomaan on ydinkäyttöisen patoputkimoottorin testaamisessa tapahtuneesta onnettomuudesta.
 
Se on hyvä että olemme Venäjästä lännessä. Ei heti tule kaikki saaste tänne, kun tuulet puhaltavat yleensä itään päin.
 
Back
Top