Uutisia Venäjältä


"Tukeeko länsi väärää miestä? Navalnyi on äärioikeistolainen nationalisti, jonka mielestä Krim kuuluu Venäjälle"​


Ote:

"Navalnyi ei ole koskaan ollut mitenkään länsimielinen. Kun Venäjä hyökkäsi vuonna 2008 Georgiaan, Navalnyi kannatti sotaa. Hän myös vaati maassa olevien georgialaisten karkottamista ja kutsui heitä ”syöpäläisiksi”.

Navalnyi pitää Krimiä osana Venäjää. Navalnyi on sanonut, että jos hänestä tulee presidentti, hän ei palauttaisi Krimiä Ukrainalle.

Länsimaalaisten poliitikkojen, myös suomalaisten, pitäisi tarkkaan miettiä ketä he tukevat, kun he tukevat Aleksei Navalnyita."

Eikös Navalnyi sanot että Krimi kuuluu siellä asujille... yms. Toki täältä löytynee joku paremminkin tietävä @Maidan ?
Ei tämä Navalnyin puolue omaan silmään mitään äärioikeistolaiselta vaikuta. Toki jos näkökulma on kovasti vasemmalta, niin sitten ehkä ;)
 
Sinäkään et siis ota huomioon vammaisia.
Miksi päättelet näin?
Vammasia, pyörätuolilla, olen nähnyt molemmilla sillalla, sekä katetulla että ulkoilman sillalla Itiksesta toiselle puolelle. Siis sillä joka menee bussipysäkkien kahdalta toiselle puollele. Suomessa pääsee myös hisseilla kätevästi siltaan.
Venäjällä eivät pyörätuolilla liikkuvat ylipäänsä näy katukuvassa. Heitä varten ei suunniteltu/rakennettu mitään.
 
Viimeksi muokattu:
Kuka on HC-tyyppi?
Minun on vaikea kuvitella Navalnya "nationalistiksi". Voitko kertoa mitä hän on sanonut sellaista että häntä voi nimittää sellaiseksi?

Ainoan virhe hän on tehnyt oli silloin kun hän ilmeisen vitsin takia kutsunut georgialaisia "grisuny" grysun (ven.грызун) on jyrsjä. Millä tavalla georgialainen voi olla jyrsijä, en tiedä, minusta vertailu on hassu - venäjäksi grusin (georgialainen) ja grysun aika lailla kuulostavat samalla tavalla ven.kielellä.
Hän ei koskaan haukkunut Saakashvilia, hänen reformeja ja tuominnut venäläisten gradeja. Tosin netti on täynnä sellaista mitä Navalnyi ei koskaan sanonut.

Navalnyi myöhemmin pyysi anteeksi georgialaisilta, hän ei halunnut loukata heidät kansana.
Netissa liikkuu paljon valheita Navalnystä, hänen lauseita vääristellään, kirjoitetaan hänen sanomisia, vaikka asia oli repäisty asianyhteydesta, ja se kuulostaisi vaikka miltä.
Tämä on valtava mustamaalamisen kampanja.


Kuten Echon haastattelussa, jota johti kukapa muu kun katala Putlerin persenuolija - Venediktov, mies, joka osaa naamiotua demokraatiksi, ja oppositionääriksi ja vaikka miksi. Venediktov esitteli hänelle ovelia kysymyksiä tahallaan,kysymyksia, joihin oli mahdoton vastata. Haastattelun tekevä siirtyy jo toiseen kysymykseen..

Yksi esimerkki miltä näyttää tälläinen kysymys:
- "Et enää juo konjakkia aamuisin?"
Jos vastan "En enää juo" - olen tunnustanut, että olen juonut aamuisin.
Jos vastan yhdellä sanalla "En" - kuitenkin tunnustan että olen juonut aamuisin, olen siis juoppo, ja saatan ottaa vaikka päivällä.
Jos vastan "Kyllä" - olen sama toivoton juoppo edelleen, vaikka en juo enää aamuisin.

Niitä kutsutaan kysymykseksi johon ei voi antaa tyydyttävä vastausta.

Tälläiset ovelasti rakennetut kysymykset oli esitetty Navalnylle muodossa "Kenen Krimi on?" ja "Pitääkö se palauta?". Navalnyi erittäin hyvin tiedostaa että Krimi on miehitetty Putinin toimeesta, miehetystä hän tuomitsi. Samassa haastattelussa perässä hän lisäsi heti että Krimista pitää järjestää referendumin kaikkien ukrainalaisten kesken.
Suomessa tuon kysymyksen esimerkkinä on (aina):
- Joko olet lopettanut vaimosi hakkaamisen?
 
Eikös Navalnyi sanot että Krimi kuuluu siellä asujille... yms. Toki täältä löytynee joku paremminkin tietävä @Maidan ?
Ei tämä Navalnyin puolue omaan silmään mitään äärioikeistolaiselta vaikuta. Toki jos näkökulma on kovasti vasemmalta, niin sitten ehkä ;)
Feikki. Pekka Numminen on joko valehtelija tai sitten hän siteera netista suoraan sitä putinistien levittämät valheet, ainoana tarkoituksena on N. mustamaalaaminen. Näitä on netti ollut täynnä.
Numminen ei mahdollsesti edes lukenut aineistoa, mitä Navalnyi oikeasti sanoi silloin v 2008 tai hyvin mahdollista vääristää tarkoituksella.


Itse en enää edes ihmettelee miten vähän materaalia löytyy netista jossa Navalnyi vastaa kysymyksiin näissä keskusteluissa mitä esim.oli Ekho Moskvy. Kysymykset hänelle on, mutta N.vastauksien kohdalla "sivua ei löytynyt".

Eikä löytyy, tänään sanoi ystäväni. Syy tähän on yksi. Ihmiskunnan historia ei tunne toista tapausta jolloin valtaan päässyt rikolliskopla ryöstänyt siinä mittakaavassa oma maata kun nyt. Heidän ainoa päämäärä - jatkaa varastamista.
Tavallisille ihmisille on miljoonakin iso raha, mutta järjellisesti lähes mahdoton hahmottaa kun varastetaan...biljoonat.

Väärentääksen Navalnyn sanoja ja tehdäkseen feikkeja hänen sanomisistaan sen sijan pilvin pimein netissa, kremlin varkaat voi laittaa tähän runsaskätisesti rahaa, vaikka miljardi, eihän se tunnu missään biljoonissa. Mutta Navalnyi on uhka heille ja hän iskee juuri siihen mitä pitää. Siksi tälläinen Navalnyi panettelu.

Muka Navalnylle kuuluva LJ:ssa suolletaan sellaista paska, mitä ei todellakaan kuuluu Navalnyn sanoneen, tuskin edes hänen koko Jornal, tai joskus ollut, mutta jälkeenpäin siihen lisätty vaikka mitä.
Olen lukenut mitä Navlnyi puhui silloin. Mistään Georgian pommittamisten kannattamisesta hän ei puhunut. Ei lainkaan!
Hän ja Sakaashvili ovat ystäviä, olivat silloin ja ovat edelleen.
 
Viimeksi muokattu:
Lauantaina kymmenissä kaupungeissa ympäri maailmaa pidettiin solidaarisuus mielenosoitukset Venäjän turvallisuusjoukkojen hakattujen ja pidätettyjen kanssa.Ehkä olemme nähneet Putinin vastaisen diasporan suurimman mobilisoinnin - ja tämä tapahtuu kovien rajoitusten olosuhteissa. Euroopassa massiivisimmat toimet tapahtuivat Berliinissä, Pariisissa ja Prahassa. Siellä asuvat venäläiset vaativat Aleksei Navalnyn vapauttamista ja valtion terrorin lopettamista Venäjällä. Heidän pääasiallinen vastaanottajansa on Euroopan poliittinen eliitti.



Pariisin järjestäjien vetoomuksesta Euroopan neuvostoon, EU: hun ja Etyjiin:



"Venäjän valtionhallinnon siirtymisestä kohti täydellistä sortoa kaikilla ulottuvuuksilla (poliisi, lainsäädäntövalta, tuomioistuimet) ja yhä enemmän stalinistista aikaa muistuttavien menetelmien käytöstä on jo tullut surullinen todellisuus meille kaikille. Kansainvälisen yhteisön nopea ja yksiselitteinen reagoinnin puute tähän uuteen sortoaaltoon voi toimia "vihreänä valona" Venäjän viranomaisille totaaliterrorismiin.



Kehotamme teitä olemaan rajoittumatta tavanomaisiin diplomaattisiin julistuksiin tällaisissa tilanteissa, vaan myös ryhtymään konkreettisiin toimiin, hyödyntämällä organisaatioidesi kaikki mahdollisuudet ja hankkimalla mahdollisimman reagoivien Euroopan parlamentin jäsenten ja hallitusten tuki.



Joten olisi esimerkiksi toivottavaa muodostaa tilapäinen kansainvälinen komitea, johon kuuluvat organisaatioidesi parhaat asiantuntijat, koordinoimaan eri asiasta kiinnostuneiden yksiköiden ja toimikuntien toimia, tutkimuksia ja lausuntoja.



... Lopuksi kehotamme teitä vaatimaan Ranskaa aloittamaan oikeudellisen tutkinnan Yves Rocherin ja sen entisen johtajan Bruno Leprouxin roolista Aleksei Navalnyn poliittisessa vainossa. "



(Tämä Bruno Leprouxsille on selvästi lahjioitetti. Rikosasia siinä ei löytynyt, mutta mies ei vedä asian poiskaan, ja näin olleen vainoa Navalnyä Putinin juonittelussa,
 
Näemme vissiin Venäjällä johtotehtävissä tämän myötä Brezhnevin aikaisia käveleviä muumioita...

Jatko-osat ovat harvoin alkuperäistä parempia.....
 
Voi hyvänen aika!
Ei näille rikollisille rääkkäjille riittää että ovat myrkyttäneet Navalnyin ja heittäneet taas vankilaan, nyt käyvät etsintöjen kanssa jokaisen pidätetyn.
Ihan kostoksi ja mielivallan halusta.

Tässä ovat murtamassa Navalnyin asunnolle. Sisällä on Julia, joka puhuu heille "älkää rikkoko ovea, se on blokattu, asianajaja tulee 15 minuutissa". Sitä huolimatta tämä monipäinen partio murtamassa ovea.
 
Stalinin uudet puhdistukset menossa
Näin on. Kaikki jotka eivät Putin&co bandittien puolella julistetaan "ulkomaiden agenteiksi".
Tuomari tuomitsi Radio Libertyn (Svoboda) ja sen toimitusjohtajan "ulkomaisiksi agenteisksi" tunnustettujen tiedotusvälineiden merkintäsääntöjen rikkomisesta. Interfax raportoi.

Sakkojen kokonaismäärä oli 1,1 miljoonaa ruplaa. Radio Liberty ja sen johtaja sakotettiin jo kahdesti 500 tuhatta ruplaa ja 50 tuhatta ruplaa ulkomaisen agentin pakollisen merkitsemisen puuttumisesta. Tätä merkintää puuttui verkkosivustoilta "Krym.Realii" ja "Faktograf".

Roskomnadzor laati rikkomusraportit 12. tammikuuta. Neljä sivustoa varten kirjoitettiin yhteensä kahdeksan protokollaa.

"Interfax"
 
Putlerin vainot jatkuvat:
1611779112239.jpeg
1611779432626.jpeg
Allians of Doctora johtaja Anastasia Vasilyeva pidätettiin ja hänelläkin kotietsintä. Vasiljeva on Navalnya hoitanut silmälääkäri, jo aijemmin hän kritisoinut terv.huolton tila Venäjällä mm. Kertonut kuinka sairaloissa puuttuu kaikista välttämätön, henkilökunnan hyvin matalista palkoista, irtisanomisista, jos joku kritisoi johtoa ja tilannetta yms.

Navalny's Trade Union is a Russian association of trade unions, the creation of which was announced on January 24, 2019 by politician Alexei Navalny to "fight for fair wages." It includes an "Alliance of Doctors", an "Alliance of Teachers", and a trade union by the name of "People of Culture".[1][2][
Tämän raportoi "MBH Media". Sen perusteella, mitä Vasilyeva pidätettiin, ei tiedetä. Julkaisu kertoo myös Pussy Riotiin osallistuvan Maria Alekhinan kotietsinnöistä. Lisäksi Aleksei Navalnyn lehdistösihteeri Kira Yarmysh ja FBK: n tutkintayksikön työntekijä Georgy Alburov viedään pidätyskeskukseen.
 
Viimeksi muokattu:
Navalnyi nähdään "joku muu kuin Putin"-tyypin henkilönä: kiteytettynä Putin = diktaattori, Navalnyi = orastava demokratia.

Jos nyt on niin, että Navalnyi on vain tuoreempi painos Putinista, niin olisi ehkä syytä olla tarkkana ketä tukee. Ei se Navalnyi ehkä kuitenkaan ole Itä-Obama.
Ei ole Itä-Obama mutta ei myöskään tuoreempi painos Putinista. Navalnyi tulee valtakoneiston ulkopuolelta ja silovikit jotka seisovat Putinin takana ovat sitä mieltä että kuollut Navalnyi on paras Navalnyi.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä että asiat muuttuisivat Venäjällä jotenkin automaattisesti parempaan suuntaan jos Navalnyi pääsisi (vastoin kaikkia odotuksia) asioista päättämään.

Navalnyin tukeminen on tässä tilanteessa länsimailta ihan hyvä veto, kun kiusa se on pienikin kiusa :ROFLMAO:

Navalnyi voi olla oikea hevonen tai väärä hevonen ihan näkökulmasta riippuen mutta ei olisi ensimmäinen kerta kun väärällä hevosella tai ehkä oikeammin ilmaistuna karhulla ratsastetaan.

Saksan hallitus näki tilaisuutensa ja lähetytti Leninin Suomen kautta Venäjälle tekemään vallankumouksen, jotta maa irtautuisi sodasta. Saksan hallituksen luvalla Lenin pääsi matkustamaan Sveitsistä ”sinetöidyssä junassa” Saksan läpi Ruotsiin ja sieltä edelleen Suomeen.

16. huhtikuuta 1917 Lenin saapui Pietariin (siihen aikaan Petrograd) Suomen asemalle ja otti bolševikkiliikkeen komentoonsa ja haukkui väliaikaista hallitusta tukeneet Pravdan toimittajat Lev Kamenevin ja Josif Stalinin. Lenin asettui Huhtikuun teeseissä tukemaan neuvostovaltaa, vaikka bolševikeilla ei ollut vielä merkittävää valtaa neuvostoissa.
 
Viimeksi muokattu:
Feikki. Pekka Numminen on joko valehtelija tai sitten hän siteera netista suoraan sitä putinistien levittämät valheet, ainoana tarkoituksena on N. mustamaalaaminen. Näitä on netti ollut täynnä.
Numminen ei mahdollsesti edes lukenut aineistoa, mitä Navalnyi oikeasti sanoi silloin v 2008 tai hyvin mahdollista vääristää tarkoituksella.


Itse en enää edes ihmettelee miten vähän materaalia löytyy netista jossa Navalnyi vastaa kysymyksiin näissä keskusteluissa mitä esim.oli Ekho Moskvy. Kysymykset hänelle on, mutta N.vastauksien kohdalla "sivua ei löytynyt".

Eikä löytyy, tänään sanoi ystäväni. Syy tähän on yksi. Ihmiskunnan historia ei tunne toista tapausta jolloin valtaan päässyt rikolliskopla ryöstänyt siinä mittakaavassa oma maata kun nyt. Heidän ainoa päämäärä - jatkaa varastamista.
Tavallisille ihmisille on miljoonakin iso raha, mutta järjellisesti lähes mahdoton hahmottaa kun varastetaan...biljoonat.

Väärentääksen Navalnyn sanoja ja tehdäkseen feikkeja hänen sanomisistaan sen sijan pilvin pimein netissa, kremlin varkaat voi laittaa tähän runsaskätisesti rahaa, vaikka miljardi, eihän se tunnu missään biljoonissa. Mutta Navalnyi on uhka heille ja hän iskee juuri siihen mitä pitää. Siksi tälläinen Navalnyi panettelu.

Muka Navalnylle kuuluva LJ:ssa suolletaan sellaista paska, mitä ei todellakaan kuuluu Navalnyn sanoneen, tuskin edes hänen koko Jornal, tai joskus ollut, mutta jälkeenpäin siihen lisätty vaikka mitä.
Olen lukenut mitä Navlnyi puhui silloin. Mistään Georgian pommittamisten kannattamisesta hän ei puhunut. Ei lainkaan!
Hän ja Sakaashvili ovat ystäviä, olivat silloin ja ovat edelleen.
Tuo on kyllä mittakaavaltaan totta. Jos pikkuinen Norja, populaatio 5m, on saanut kerätyksi 1200 miljardia euroa öljyrahastoon noin 30 vuoden aikana, niin ne rahamäärät jotka Venäjällä on varastettu (jolla siis keskuspankin valuuttavaranto on ehkä kymmenesosa tuosta... ehkä!) ovat aivan astronomisia... oligargit, mutta sitten silovikit ja Putin lähipiireineen... ja kyllä, näissä porukoissa on samaa porukkaa samoilla mestoilla. Mutta sisar @Maidan puhuu biljoonista, monikosta, eli tuhansista miljardeista, ja jos Norjalla on niitä 1,2 kappaletta, ja Venäjällä ei yhtään, virallisesti, niin ei ne nyt Sibirjan tuuleen ole lentäneet?!
Jossain ne ovat. Ihan fyysistä tavaraa myytiin, ja maksu toimitusta vastaan. Missä rahat? Ja toi äärioikeistolaiseksi ja fasistiksi ja islamofoobikoksi/ maahanmuuttovastaiseksi leimaaminen on jo säälittävää... kuka olikaan toimittaja?
Hitto että harmittaa tämä nykymeno välillä.
 
Back
Top