Uutisia Venäjältä

En näkisi haittana, että itä energialle tulisi kilpailija lännestä. Ja rakennettaisiin verkostoa millä pärjättäisiin vaikka venäjän tuonti loppuisi kokonaan. Olisi vaihtoehto vaikka kalliskin. Jos alkavat hankalaksi niin lisäisi läntisen energian ostoa sen aikaa, että tulot pikkuisen notkahtaa. Voisi haluja sopuunkin löytyä ennen kuin rahat loppuu. Voivat toki myynnillä muualle uhoilla, mutta lienee helpommin sanottu kuin tehty.

Ei siitä haittaa olisi todellakaan. Realismia se ei kuitenkaan valitettavasti ole. Ei kukaan rakenna ja ylläpidä sellaista kapasiteettia vain varmuuden varalle.

Mielenkiintoista nähdä, miten tämä homma etenee. EU-komissio ja parlamentti voivat leikkiä koviksia koska he haluavat mukaan suurvaltapeliin. Toisaalta kaikki todelliset pelurit tietävät, että tosipaikan tullen EU joutuu perääntymään, joten se ei voi mennä liian pitkälle.

Lisäksi tulee vielä kysymys siitä, että Saksa ei missään tapauksessa halua USA:n ja sen lakeijoiden pääsevän määräävään asemaan energian suhteen.

Nykytilanne on siltä osin paras mahdollinen, mutta ei millään lailla hyvä. Ja se tulee pahenemaan jatkossa.
 
Ei siitä haittaa olisi todellakaan. Realismia se ei kuitenkaan valitettavasti ole. Ei kukaan rakenna ja ylläpidä sellaista kapasiteettia vain varmuuden varalle.

Mielenkiintoista nähdä, miten tämä homma etenee. EU-komissio ja parlamentti voivat leikkiä koviksia koska he haluavat mukaan suurvaltapeliin. Toisaalta kaikki todelliset pelurit tietävät, että tosipaikan tullen EU joutuu perääntymään, joten se ei voi mennä liian pitkälle.

Lisäksi tulee vielä kysymys siitä, että Saksa ei missään tapauksessa halua USA:n ja sen lakeijoiden pääsevän määräävään asemaan energian suhteen.

Nykytilanne on siltä osin paras mahdollinen, mutta ei millään lailla hyvä. Ja se tulee pahenemaan jatkossa.
Ei sen pelkästään varmuuden vuoksi tarvitse olla. Voisi se olla jossakin määrin käytössäkin vaikka 20% tarpeesta. Ja ei varmaan ihan vähään aikaan kannat muutu Euroopassa. Paitsi riippuu venäjän tekemisistä tietenkin. Tuskin niin tyhmiä ovat, mutta voivat kyllä yllättääkkin.
 
Twitterissä oli hyvä kiteytys kuvaan liittyen: Kuinka nappihankinta mahtoi olla kun vanja siitä kitisee?
Vaikka pelkästä a-tarvikkeestahan tässä oli kyse.

1613754303416.png
 
Olis kyllä hyvä kun löis kaikki energia toimitukset kiinni.


Siitä vaan !! Vihdoin herättäisiin EU:ssa et ryssään ei oo luottaminen ja energiaa saadaan kyllä muualtakii ku tuolta paskalandiasta. Nordstreamit tukkoon jne. Ydinvoimaa kansalle lisää mut ei tietenkään venäläisiltä ostettuna ;)
 
Tuskin sellainen kansa haluaisikaan. Euroopassa vain on aika vähän sellaisia kansoja, joten näillä mennään pitkälle tulevaisuuteen.


Nooh ainakii se nopeuttaisi hommaa kovasti jos hommalle stop laitettaisiin mut ei Venäjä koskaan tule tuota tekemään muuten niiltä loppuisi valuutta itseltään. Mut EU:n olisi ehkä fiksua rueta jo valmistautumaan siihen hetkeen et Venäläisiltä ei tarvitse ostaa yhtään mitään.
 
Panarin ilmaisi hiljattain Instagramissa tukensa oppositiopoliitikko Aleksei Navalnyille ja vaati tämän vapauttamista.

Nyt Venäjällä on leimahtanut kohu julkisuuteen tulleista väitteistä, joiden mukaan Panarin olisi pahoinpidellyt 18-vuotiasta naista baarissa vuonna 2011.

Väitteiden takana on entinen KHL-valmentaja Andrei Nazarov. Hänen mukaansa välikohtaus sattui Latvian Riiassa. Nazarov valmensi tuolloin KHL-joukkue Vitjazia, jonka pelaajiin Panarin kuului.



Panarin kritisoi Putinia voimakkaasti jo kesällä 2019. Joidenkin tietojen mukaan hän on nyt huolissaan perheensä hyvinvoinnista Venäjällä.
 
Panarin ilmaisi hiljattain Instagramissa tukensa oppositiopoliitikko Aleksei Navalnyille ja vaati tämän vapauttamista.

Nyt Venäjällä on leimahtanut kohu julkisuuteen tulleista väitteistä, joiden mukaan Panarin olisi pahoinpidellyt 18-vuotiasta naista baarissa vuonna 2011.

Väitteiden takana on entinen KHL-valmentaja Andrei Nazarov. Hänen mukaansa välikohtaus sattui Latvian Riiassa. Nazarov valmensi tuolloin KHL-joukkue Vitjazia, jonka pelaajiin Panarin kuului.



Panarin kritisoi Putinia voimakkaasti jo kesällä 2019. Joidenkin tietojen mukaan hän on nyt huolissaan perheensä hyvinvoinnista Venäjällä.
USA:ssa paljastui ringi rikollisia - tehtailivat turvapaikkaanomuksia vainotuille Venäjällä, mm seks.suuntautuneisuuden takia. Toimineet pitkään, hoitaneet "vainottujen" asiakkaiden puolesta myös blogit, ikään kun todisteena, ja vaikka mitä. Ei ilmaiseksi tietenkään.
 
Hyvä ihme kuitenniissa. Markkinataloudessa kun jätät yhden hankintavaihtoehdon pois, niin luuletko, että ne toiset tuottajat tuottavat sulle enää samalla hinnalla kuin nyt kilpailutilanteessa.....eli ehdoin halvalla, koska EU on niin jees? Kuka ja ketkä maksavat lisätullit? Valtio ja EKP? Älähän nyt. Se tarkoittaisi EU-valtioiden kilpailukykyyn vielä lisärapsun kaiken muun lisäksi, oikeasti. Ja loppukuluttajahan se maksaa korotetut tariffit, eikä mikään mystinen joku.
Ruotsissa Volvo esimerkiksi tehnyt päätöksen että 2030 mennessä polttomoottoreilla varustettuja autoja ei enää valmisteta. Muut tehtaat ympäri maailmaa seuraavat perässä tämä kiistaton fakta. Ja kun markkinat supistuvat niin valtiot jotka tuottavat mineraaleja niin joutuvat kilpailemaan jäljelle jäävistä markkinoista kipeästi. Ei mene kovinkaan pitkään kunnes tämä näkyy itänaapurissa. Ja kun aletaan elää maailmassa jossa demokraattiset maat kilpailevat autoritääristen maiden kanssa niin lopputulos on selvä. Tehdään bisnestä heidän kanssa pääsääntöisesti, jotka jakavat samat arvot ihmisoikeuksia loukkaamatta!

Ps. ja jos lisätulleja halutaan, niin ei loppukuluttaja maksa yhtään sen enempään jos halvemmalla saadaan jostakin muualta.
Ps2. Energiamarkkinat tulevat muuttumaan seuraavan 10-20 vuoden aikana erittäin radikaalisti ympäristöystävällisempään suuntaan.
Ja jos esimerkiksi Venäjä ei pääse tähän kilpailuun mukaan niin maa on sen myötä kyllä erittäin hankalassa tilanteessa taloudellisesti. Mitä kauemmaksi länsimaista menevät, niin sitä pahemmassa jamassa!

Venäjän ja lännen suhteille olisi erittäin myönteistä että Valko-Venäjän oppositiojohtaja ja kansan valitsema Presidentti Tsihanouskaya hyväksyttäisiin opposition ääneksi ja suhteiden rakentajaksi.
 
Viimeksi muokattu:
Mitä tarkoittaa mikäli diktaattori Lukashenka jatkaa vallassa?

- Luka minimointi ja kahdenväliset tai EU instituutioiden kautta talouspakotteita
- Valko-Venäjän ongelmat pysyvät esillä ja agendalla
- tuki Lukan hallinnolle lopetettava
- hallinnon taloudellisen aseman heikentäminen talouspakotteilla
- Lukan mielestä perustuslaki ei ole naisille ja on liian monimutkainen että maata voisi johtaa nainen
- Luka elää omassa pienessä kuplassaan irrallaan todellisuudesta ja haluaa olla vahva johtaja
- ihmiset ovat väsyneet ja kyllästyneet Lukaan
- "ette ole mitään ilman minua", joka tietää kuinka peruna kasvaa ja traktori toimii
- välinpitämättömyys Covid19 vastaan oli viimeinen niitti, ihmiset tajusivat että ilman häntäkin voidaan elää
- Vaalien jälkeen Luka teki Valko-Venäjästä helvetin. Kolme ensimmäistä päivää olivat kauhistuttavimpia julmine kidutuksineen ja murhineen.
- Luka oli antanut käskyn lyödä ja tappaa ihmisiä
- väärennetyt vaalit, väkivalta, raiskaukset ja kidutukset
- vastustajat ovat vankilassa, maanpaossa tai eivät voi muuten työskennellä Valko-Venäjän sisällä
- Lukan harha on se että kun vastustajat on estetty, niin vallankumous katoaa, mutta jokainen valkovenäläinen tekee jotain painostamiseksi
- luka on aiheuttanut maalleen taloudellisen, poliittisen ja humanitäärisen kriisin
- luka ei selviä ilman rahaa -> tällä hetkellä hän saa sitä Venäjältä, eli hänet on työnnetty lähemmäksi Venäjää
- Kremli ei ole venäläinen ja se tukee diktaattori Lukashenkaa, mutta tällä hetkellä Kremlin tuki ei ole niin korkealla, kuin ennen
- Lukashenka ei hallitse enää ihmisiä ja heidän mieliään tai toiveitaan, eli nyt he etsivät tietä ulos, ehkä yhdessä
- Lukashenkasta on tullut myrkyllinen paitsi Euroopan maille myös Venäjälle
- eli tiedät aikasi loppuvan
- Lukashenka on poliittinen konkurssi, että hän aiheuttaa enemmän ongelmia
- on ajateltava tulevaisuuden suhteita, jopa parempia kuin mitä ne ovat tällä hetkellä
- tuki lukalle tarkoittaa tukea väkivallalle ja kiduttamiselle
 
Ja kun aletaan elää maailmassa jossa demokraattiset maat kilpailevat autoritääristen maiden kanssa niin lopputulos on selvä. Tehdään bisnestä heidän kanssa pääsääntöisesti, jotka jakavat samat arvot ihmisoikeuksia loukkaamatta!

Milloin tämä hetki koittaa, mitä arvelet? Valitettavasti minun todellisuushorisontissa tätä aikaa ei vielä näy. Minulle hlökoht. sopii vaikka huomenna lopettaa kaikki yhteistyö ja taloudellisen toiminta ko. valtioiden kanssa.

Ravistelen baikaldamus-kristallipalloa hetken, joo, ei. Energia-raaka-ainekauppa ei näytä kyllä hiljenevän jatkossakaan, siltä se näyttää....mutta kulutuksen kasvu on muualla kuin eläköityvässä Euroopassa. Täts it.
 
Tämän päivän 5.3. Kalevassa on Matti Posion kirjoitus otsikolla ”Analyysi: Millä saisi Putinin ja Lukashenkan polvilleen?” Kirjoitus antoi hyvää tietoa siitä, mitä on tehty ja mitä voitaisiin vielä tehdä.

Kuitenkin sanomalehti Kaleva haluaa sen lukevan vain lehden tilauksen maksaneet tilaajat. Ulkopuoliset evät pääse lukemaan kirjoitusta, joka löytyy verkossa. Vaihtoehto on ostaa päivän Kalevan irtonumero, mutta mistä niitä saa. Kirjastojen lukusalit ovat lisäksi yleensä kiinni epidemian takia.
 
Viimeksi muokattu:
Verkkouutisissa on 2.3. kirjoitus otsikolla ”Aljaksandr Lukashenka on myrkyllinen Venäjälle”. Siinä haastatellaan Suomessa vierailevaa opositiojohtajaa. Kirjoittaja on Arno Rydman.

Kirjoitus on kaikkien luettavissa verkossa. Se on mielenkiintoinen. Siinä on näkökulma Venäjän mahdollisesta reagoinnista tilanteeseen Valko-Venäjällä, joka ei ole sille välttämättä eduksi.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top