USA:n entinen ulkoministeri Condoleezza Rice ei pehmene eikä kadu
Ulkomaat Annamari Sipilä Helsingin Sanomat
http://www.hs.fi/ulkomaat/a1446264957007?jako=2320011f447ec517c71a00b35bee4d67#
Amerikkalainen
Condoleezza Rice on niitä poliitikkoja, joita ei vain voi unohtaa.
Ensinnäkin on nimi: Condoleezza. Italiankielisen musiikkitermin mukaan ristityllä pikkutytöllä tuskin oli koulussa kovin monta kaimaa.
Sitten on puolue. Condoleezza ”Condi” Rice kuuluu republikaaneihin. Puoluevalintaa ei voi pitää tyypillisenä mustalle naiselle, joka varttui etelävaltioihin kuuluvassa Alabamassa rotusorron aikana.
Ja sitten on presidentti. Rice toimi presidentti
George W. Bushin kansallisena turvallisuusneuvonantajana ja ulkoministerinä yhteensä kahdeksan vuotta.
Vuosiin 2001–2009 kuuluvat syyskuun 11. päivän terrori-iskut, terrorisminvastainen sota, Irakin sota, pahan akseli ja tyrannian etuvartioasemat. Niiden vuosien perintö elää vieläkin, kun jihadistit temmeltävät Irakissa ja Syyriassa, tyrannia on saanut entistäkin julmempia muotoja ja pakolaiset suuntaavat Eurooppaan hengenhädässä.
Rice tuli politiikkaan yliopistomaailman huipulta. Sinne hän myös palasi, kun Bushin toinen kausi päättyi. Vaikeat vuodet eivät näyttäneet sen enempää kovettaneen kuin pehmentäneenkään häntä.
Eivätkä myöskään vanhentaneen. Kun tohtori Rice, 60, puhui keskiviikkona lontoolaisessa Chatham House -ajatuspajassa, aika tuntui pysähtyneeltä. Stanfordin yliopiston kansainvälistä liike- ja kansantalouden keskusta johtava Rice näyttää yhä aivan samalta kuin kaksitoista vuotta sitten Irakin sodan aikana.
Hän ei vieläkään usko siihen, että Yhdysvaltojen pitäisi seurata muuta maailmaa vain katseellaan.
”Jos et ole valmis muokkaamaan kansainvälistä järjestelmää, järjestelmä muokkaa sinua”, Rice sanoi salintäydelle kuulijoita.
Ei ole epäilystäkään siitä, että Ricen mukaan Yhdysvalloilla on tässä johtava rooli – demokratiaa pitää levittää. Helppoa ja nopeaa se ei kuitenkaan ole.
Irakin sodan katujia on ilmaantunut julkisuuteen sitä mukaa kuin alueen ongelmat ovat pahentuneet entisestään. Jopa Bushin vanha liittolainen, Britannian entinen pääministeri
Tony Blair, yskäisi äskettäin puolittaisen anteeksipyyntönsä CNN:n haastattelussa.
Condoleezza Rice sitä vastoin ei ole anteeksi pyytävää lajia.
Mutta eikö juuri Yhdysvallat ollut luomassa epävakautta Lähi-itään, yritti Chatham Housen johtaja
Robin Niblett kysyä.
Rice ei myöntänyt tätä. Hänestä alueen aiempi ”vakaus” oli tyrannian vakautta, joka vaati miljoonia kuolonuhreja ja joukkohautoja. Ja Libyan kanssa Yhdysvalloilla ei kuulemma ollut mitään tekemistä.
”Isis on saanut happea Syyrian konfliktista”, hän sanoi.
Rice on yliopistossaan pidetty. Hänet on valittu suosituimmaksi luennoitsijaksi jo kahtena vuotena.
Tämä on helppo uskoa. Kun Rice selittää maailmantilannetta, sitä on helppo ymmärtää: Tavalliset venäläiset eivät ole pahoja, mutta presidentti
Vladimir Putin on. Kiina ei ole paha, mutta Kiina on entistä itsevarmempi. Koko maailma on entistä epävakaampi ja arvaamattomampi. Terroristit voivat palata Isisin leivistä takaisin kotiin pahat mielessä – onhan monilla heistä länsimaiset passit. Mikään normaali valtio ei halua sotaa, mutta kaikenlaista voi tapahtua vahingossa. Siksi kaikkeen pitää varautua.
Tässä erilaisten uhkien kakofoniassa on Ricen mukaan vain yksi liitto, johon voi luottaa: Yhdysvaltain ja Euroopan kumppanuus. Liitossa erikoisrooli on Britannialla, joka toimii transatlanttisena siltana – eikä brittien pidä lähteä Euroopan unionista, sillä Yhdysvalloille Britannia on hyödyllinen erityiskumppani juuri EU:n sisällä.
”Kun amerikkalaisilta kysyy, kuka on meidän kumppanimme, vastaus ei ole kiinalaiset tai Venäjä. Kumppanilla tarkoitetaan Eurooppaa”, Rice sanoi.
Ricessä on jotain, mikä riisuu monet kriitikot aseista. Onko syynä ehkä se, että hän on nainen? Tuskin: useimmat naispoliitikot joutuvat armottoman kritiikin kohteeksi.
Vai onko syy se, että hän oli ensimmäinen afroamerikkalainen nainen, joka nousi Yhdysvaltain ulkoministeriksi?
”Vuonna 1952 isäni ei päässyt edes äänestämään Alabamassa”, Rice kertoi Lontoossa.
Tieto oli tuskin uutinen kenellekään. Eurooppalaiset tuntevat hyvin etelävaltioiden historian ja Ricen taustan. Rice totta totisesti taisteli tiensä kansainvälisen politiikan huipulle monen lasikaton läpi. Sitä on pakko kunnioittaa.
Eurooppalaisia hivelee lisäksi se, kuinka Rice osaa esittää sanomansa juuri eurooppalaisille korville sopivana. Tyynenmeren vapaakauppasopimus oli mukava saavutus, mutta Yhdysvaltain ja EU:n välistä TTIP-sopimusta vasta tarvittaisiinkin, jotta talouskasvu ja kauppa vauhdittuisivat.
Maailmaa työkseen tarkkaileva Rice ymmärtää myös, millainen uhka Venäjä on Euroopalle, etenkin Keski- ja Itä-Euroopalle.
Hän ymmärtää, että EU:n ja Naton uudet jäsenmaat tuntevat joskus itsensä toisen luokan valtioiksi. Itä-Euroopassa ja Baltiassa pelätään, että Venäjän uhkaa ei ehkä aina oteta muualla todesta.
”Itä- ja Keski-Euroopan maat pitää vakuuttaa siitä, että Naton artikla 5 koskee myös heitä.”
Liittoutumattomista maista, kuten Suomesta ja Ruotsista, Rice ei sanonut mitään.
Miten Venäjä ja Putin sitten voitaisiin saada kuriin? Rice ei pullistelisi tässä kohtaa lihaksia. Hän pikemminkin syleilisi Venäjän demokraattiseksi.
Rice on kuin haukka, joka malttaa tilanteen vaatiessa tekeytyä kyyhkyksi. Mutta haukka hän on, lainahöyhentenkin alla.
Lähtöasetelma on huolestuttava: Putin on Venäjällä aidosti suosittu, vaikka kannatusluvuissa on runsaasti ilmaa. Monet kannattajat ovat vanhoja ja vähän koulutettuja, maaseudun syrjäytynyttä väkeä. Putinille Venäjän pettyneet ovat poliittista polttoainetta.
Dynaamisempi väestö voisi sen sijaan olla valmis hylkäämään Putinin, jos tarjolla on vaihtoehtoja. Tilaisuuteen pitää nyt tarttua, ja liikehdintää tulee vahvistaa.
”Palkatkaa venäläisiä. Palkatkaa venäläisiä lakitoimistoihin ja pankkeihin. Ottakaa venäläisiä kouluihin ja yliopistoihin”, Rice neuvoi eurooppalaisia.
Näin Putinin-vastainen rintama kasvaa kuin itsestään.
Jos öljyn hinta jatkaa matamistaan, Putinin on ennen pitkää pakko kuunnella länttä, Rice uskoo. Silloin Putin ei voi enää tukeutua ”vaalipiiriinsä”.
Myös Kiinan Rice syleilisi heikommaksi. Yhdysvallat ärsyyntyi, kun Kiina perusti Aasian infrastruktuuri-investointipankin (AIIB). Vielä enemmän amerikkalaisia suututti se, että isot EU-maat Britannia etunenässä lipesivät maaliskuussa Kiinan leiriin ja suorastaan jonottivat AIIB:hen.
”Meidän Yhdysvalloissa olisi pitänyt sanoa, että upeaa, juuri infrastruktuuriahan Aasia tarvitseekin. Meidän olisi pitänyt liittyä mukaan ensimmäisinä”, Rice kuritti presidentti
Barack Obaman linjaa.
Nyt Yhdysvallat jäi yksin. Se ei ole olotila, jossa edes mahtava Yhdysvallat haluaa nykymaailmassa olla. Tämä on Ricen sanoma.
.