Uutisia Yhdysvalloista

Aika huonosti se poliittinen ohjaus toimii kun vallassa olevat poliitikot on kovasti pahoillaan. Mutta tuo nyt menee vähän niin että poliittisesta ohjauksesta, tai yleensä ehkä ennemmin ideologisesta aktivistimista syytettiin liberaalituomareita kun päätökset ja perustelut ei miellyttäneet - joskus hyvästä, joskus ei niin hyvästä syystä. Nyt kun originalisteilla on enemmistö niin liberaalipuoli syyttää täsmälleen samasta kun päätökset ei miellytä - joskus hyvästä, joskus ei niin hyvästä syystä. Tosin, tähän asti on keskitytty enimmäkseen siihen ulinaosastoon mistä ei ihan hirveästi saa irti juuri muuta perustelua kuin kuvitellut raamatunjakeet mitä ei kuitenkaan löydy kirjoitettuna perusteluista... Mutta ehkä tämä aihe on kaluttu loppuun sikäli ettei se ainakaan meidän välillä kehity miksikään. Poterot on näköjään sen verran syvät. Sen verran nämä tarinatuokiot toki saa muutosta aikaan että alan enenevässä määrin kannattaa yövartijavaltiota.
 
Kunnon perustuslakitalebaanihan kannattaa nimenomaan yövartijavaltiota jossa ihmisillä on laaja vapaus päättää omasta elämästään. Monissa osavaltioissa nyt rakentuva uskonnollishurmoksellinen dystopia on sen melko tarkka vastakohta. Merkittävänä poikkeuksena tietysti se yksi pyhä vapaus eli oikeus kantaa asetta.

Aborttirajoituksethan ovat yksinomaan tuota vapautta rajoittavia. Niissä ei ole minkäänlaista vapautta lisäävää komponenttia ja usein hyvin rajoitetusti niitä säilyttäviä. Ilmiselvä perustuslain rikkomus siis.

Vakavin yksityiskohta on se että nyt on linjattu vapauden koskevan vain niitä asioita jotka on sellaisenaan kirjattu perustuslakiin tai niin kuin tässä tapauksessa sen lisäykseen Y. Kaikkien kansalaisten itsestään selvinä pidetyt laajat vapaudet eivät siis olisi enää voimassa. Odotan mielenkiinnolla mitä tapahtuu kun korkein oikeus ( tai hiljalleen pitää ehkä alkaa puhua ylipapistosta? ) keksii vaikkapa kieltää saatanalliset älylaitteet. Tuokin menisi sukkana läpi koska 1700-luvun perustuslaki ei sattuneesta syystä mainitse älypuhelinta. Samalla voisi kieltää vaikkapa autot. En tietenkään väitä että tällaisia hankkeita olisi käynnissä mutta on täysin käsittämätöntä että juuri vapauden ympärille rakennetussa maailman johtavassa valtiossa tämä olisi uusien perustuslain tulkintojen myötä täysin mahdollista. USA on monella tapaa ristiriitainen valtio.

Ehkä aserajoitusten osaltakin pitäisi mennä siihen että vuoden ( noin ) 1800 aseet ovat ok mutta uudemmista ei ole perustuslaissa mainintaa. Tuokin lisäisi turvallisuutta kummasti :D

Seuraavaksi putkessa on ainakin äänestysalueiden peukaloinnin vapauttaminen mikä tietysti lisää republikaanien mahdollisuuksia tulevaisuuden vaaleissa. Ja eiköhän aborttikiellon kaveriksi saada pikapuoliin ehkäisykieltojakin.
 
Aborttirajoituksethan ovat yksinomaan tuota vapautta rajoittavia. Niissä ei ole minkäänlaista vapautta lisäävää komponenttia ja usein hyvin rajoitetusti niitä säilyttäviä. Ilmiselvä perustuslain rikkomus siis.
Näin jos ymmärtää perususlakiin liittyvät vapaudet siten, että oikeus elämään ei millään tasolla voi koskettaa uutta ihmiselämää, vaan ainoastaan aikuisia joiden mielihyvä ja asioiden helppous ajaisi kaiken muun edelle. Tästä siinä on ensisijaisesti kysymys, mutta jos sitä ei halua ymmärtää (koska se johtaisi hankaliin eettisiin kysymyksiin mitä liberaalipuoli nyt yleensä ei ole kovin halukas miettimään) niin sille ei sitten voi mitään.

Vakavin yksityiskohta on se että nyt on linjattu vapauden koskevan vain niitä asioita jotka on sellaisenaan kirjattu perustuslakiin tai niin kuin tässä tapauksessa sen lisäykseen Y. Kaikkien kansalaisten itsestään selvinä pidetyt laajat vapaudet eivät siis olisi enää voimassa. Odotan mielenkiinnolla mitä tapahtuu kun korkein oikeus ( tai hiljalleen pitää ehkä alkaa puhua ylipapistosta? ) keksii vaikkapa kieltää saatanalliset älylaitteet.
Red herring.
Tuokin menisi sukkana läpi koska 1700-luvun perustuslaki ei sattuneesta syystä mainitse älypuhelinta. Samalla voisi kieltää vaikkapa autot. En tietenkään väitä että tällaisia hankkeita olisi käynnissä mutta on täysin käsittämätöntä että juuri vapauden ympärille rakennetussa maailman johtavassa valtiossa tämä olisi uusien perustuslain tulkintojen myötä täysin mahdollista.
Tuo lähinnä osoittaa että et ymmärrä USA:n perususlain aatteellisesta pohjasta ja historiasta juuri mitään.
Ehkä aserajoitusten osaltakin pitäisi mennä siihen että vuoden ( noin ) 1800 aseet ovat ok mutta uudemmista ei ole perustuslaissa mainintaa. Tuokin lisäisi turvallisuutta kummasti :D
"Those who would give up essential Liberty, to purchase a little temporary Safety, deserve neither Liberty nor Safety.”
Seuraavaksi putkessa on ainakin äänestysalueiden peukaloinnin vapauttaminen mikä tietysti lisää republikaanien mahdollisuuksia tulevaisuuden vaaleissa. Ja eiköhän aborttikiellon kaveriksi saada pikapuoliin ehkäisykieltojakin.
Gerrymandering ei ole koskaan ollut pelkästään republikaanien harrastus.
 
Eipä tuossa pätkässä mihin vastasin kyllä ollut oikein mitään argumenttia. :)
Paljon mahdollista :D

Ehkä tämä riittää tästä aiheesta. Ollaan yhtä mieltä että ollaan eri mieltä? USA:n perustuslaki kymmenellä lauseella voi olla aiheenakin turhan kunnianhimoinen.
 
No nyt on matopurkki pullautettu pöydälle. Pääosassa (taas) Anthony Faucin NIH.

Olin ensin, että onpas mielenkiintoinen twiitti:

Avasin Daily Callerin linkin ja ...the fuck..

"The House Committee on Appropriations voted Thursday to advance a budget that would defund research labs in adversarial countries, including China, Russia, North Korea and Iran."

Sitten siellä oli Putinin kissalabra mainittu, jota on rahoitettu NIH:n avulla... Mitä helvetin persettä. Ja siitä kun kaivoi, niin pahemmaksi vaan muuttui tarina. Ei todellakaan ollut rotukissojen kasvattamo. Ei todellakaan herkille eläinten ystäville.

-----

No nyt kyllä selittyy A. Faucin poliittinen vaikutusvalta. Jeesus määrä eläinten raatoja kaapissa.

Jos repu valitaan presidentiksi, niin vähän veikkaan, että se lentää ulos seuraavana päivänä. On toki uhonnut, että eroaa ennen sitä.
 
Chicagon ampuja nähtävästi saatu elävänä kiinni. Jonkunlainen wannabe räpsteri, fanitti kouluampumisia...
 
Pari nopeaa pointtia, lähinnä @Rannari :lle.

1. Älypuhelinjuttusi osoittaa, ettet ymmärrä perustuslakiasiasta juuri mitään. Esim. Originalistituomarit ovat päättäneet mm., ettei perustuslaki salli poliisin asentaa gps-seurantalaitetta jonkun autoon ilman tuomarin etukäteislupaa tai jälkikäteen oikeudessa pitävää perustetta (uhalla, että todiste ei kelpaa jos se on hankittu perusteettomasti).

Edit. Lisäys: Seriffi ei saa tutkia hevoskärryä ilman perustetta = poliisi ei saa asentaa seurantalaitetta autoon ilman perustetta. Perustuslain noudattaminen tuomioistuimissa ja lainsäädännössä ei edellytä paluuta hevoskärryjen aikaan.

2. Demokraatit valitsevat tuomareita, jotka ovat valmiit venyttämään lakia demokraateille mieleisiin ideologisiin suuntiin. Vasemmistolaisessa propagandassa (ja sen tuotoksena mm. monien suomalaisten käsityksissä) väitetään, että republikaanit haluaisivat venyttää lakia vastaavasti omiin mieleisiinsä suuntiin. Tämä (sinunkin) käsitys ei kuitenkaan perustu todellisuuteen. Nimittäin todellisuudessa republikaanit/konservatiivit eivät halua lakia venytettävän mihinkään suuntaan ja valitsevat tuomareita tällä perusteella. Sehän on heillä koko homman idea ja pointti, josta vasen laitakin (ja sinäkin) heitä syyttää, siis originalismista/tekstualismista. Konservatiivejä/republikaaneja syytetään takertumisesta lain alkuperäiseen kirjaimeen, ja samalla väitetään heidän venyttävän lakia päinvastaiseen suuntaan kuin radikaalit/demokraatit. Todellisuudessa vain toinen laita venyttää.

Edit. Kirj.virh

Edit 2. 1-kohdan hevoskärryt
 
Viimeksi muokattu:
Syylliset löydetty, Suomalaiset Natsit, eli Suomen Sisu.
Itse itselleni vastaten. Tyyppi näyttäs olevan vasemmistoliberaali, BLM kannattaja tatuointien mukaan, trollanu Trump kannattajia Missä on Valdo asusteet päällä yms.
Ampumis hetkellä oli pukeutunut ja meikkautunut naiseksi. Murhainfossa on kasattu tietoa tyypin somesta yms.
1657067427060.png
 
Näin jos ymmärtää perususlakiin liittyvät vapaudet siten, että oikeus elämään ei millään tasolla voi koskettaa uutta ihmiselämää, vaan ainoastaan aikuisia joiden mielihyvä ja asioiden helppous ajaisi kaiken muun edelle. Tästä siinä on ensisijaisesti kysymys, mutta jos sitä ei halua ymmärtää (koska se johtaisi hankaliin eettisiin kysymyksiin mitä liberaalipuoli nyt yleensä ei ole kovin halukas miettimään) niin sille ei sitten voi mitään.
Alkuperäisen Roe vs Wade-päätöksen puolesta äänesti viisi republikaanien nimittämää tuomaria. Noihin aikoihin kummallakaan puolueella ei ollut mitään selkeää aborttikantaa: monet republikaanit kannattivat aborttioikeutta yksilönvapausideologian perusteella, ja vastaavasti moni vasemmistohenkinen feministi vastusti abortteja koska katsoi 'yhteiskunnan pakottavan naisia abortteihin'. Taisteluhautoihin jämähdettiin vasta paljon myöhemmin kun uskonnollinen jakaantuminen uskovaisiin vs. ateisteihin kävi selvemmäksi ja ensinmainitut kerääntyivät lähinnä republikaanien kannattajiin.
 
Kiinan aika halpana "world factory'nä" tuli, oli ja meni. Nyt sieltä siirretään tuotantoa pois.

Back
Top