Me täällä laskemme vainajia ja haavikoita.
Montako ihmistä ottaa osumaa, kun ammutaan 20 ja haavoitetaan 20 ihmistä? Kaikkien noiden läheiset, paikalla olleet poliisit, pelastusväki, silminnäkijät, vahingossa pelastuneet, tuttavat, ystävät......lista on piiiiitkä.
Millä tavalla yhteiskuntaan vaikuttaa se, että joku -omis- tekee tuollaisen teon ja huom: kun teot ovat toistuvia? Olankohautus ja rukous riittää? Tuskin.
Mitä jälkiä jää koululaisiin, joiden koulussa ammutaan tusina ihmistä ja haavoitetaan toinen mokoma? Miten he 1000 fyysisesti naarmutonta mahtavat oireilla ja kuinka kauan? Heidän ystävänsä, perheensä, sukunsa, naapurinsa... Järjestetään keskusteluapua, se on jees, mutta joku henkinen arpi tapahtumasta jää.
Kansakunta ja ihmiset kestävät paljon paremmin sen, että -vihollisvaltio- pommittaa kolme kaupuntia romuksi ja 3 k kuolee ja 5 k vammautuu. Kun tuo sota on ohi, aletaan palautua ja viholliskuva on niin selvä, että se koskee silmiin. Mutta entäs kun tekoja on tasaisesti, ilman sodanjulistusta ja selvää viholliskuvaa tai -uhkaa ja tekijäksi osoittautuu aina -omis-. Ei vihollinen kaukaa muualta vaan finnikärsäinen naapurinpojan näköinen mölö, joita kävelee kaupuntilla vastaan 13 tusinassa.
Väitän, että nämä teot tällaisinaan ovat omiaan vammauttamaan yhteiskuntaa ja ihmisiä mittaansa reilusti enemmän. Keskusteluapu ja rukous. Okei, kun muutakaan ei voida?
Voi vaan kuvitella suomalaistrauman syvyyttä vuonna -18 ja pitkään sen jälkeen. -omikset- vastaan -omikset- ja oikein huolella ja kunnon kaavan mukaan. Sata vuotta on kipuiltu tavalla ja toisella, vaikka show oli ja meni loppujen lopuksi äkkiä. Entäs kun hirmuteot vain jatkuvat ja jatkuvat, edellisen unohduttua tai jäätyä sivuun tulee uusi varmasti kuin tauti mummoon.
Kuuhun lennettiin puoli vuosisataa sitten ja tällainen asia ja kehitys yhteiskunnassa on luokiteltu -mahdottomaksi estää-....
Ei massamurhien estäminen johda välttämättä mihinkään dystopiaan. Massamurhien -hyväksyminen- luonnonlakina johtaa dystopiaan varmasti ennen pitkää.