Vaaran vuodet - maanalainen liikehdintä

Vonka

Supreme Leader
Lyhyt alustus, pelkkiä detaljeja. Kirjoitetaan auki sitten myöhemmin ja tapellaan.

Länsimainen elämänmeno Suomessa oli uhattuna vielä aselevon jälkeen, erityisesti Mauno Pekkalan hallituksen aikana 1946-1948, mutta voidaan ajatella ajanjakson alkaneen jo aselevosta 1944. Porkkalan luovutus. sotakorvaukset, "fasististen" järjestöjen kieltäminen...

Kommunistit tähtäsivät kumoukseen, mutta erilaisia vastavoimia oli. Yksi tärkeimmistä lopulta oli vapaan viennin nousu vastikkeetonta sotakorvausvientiä suuremmaksi.

Otto-Wille Kuusisen tytär Hertta halusi vallankumousta Neuvostoliiton avulla vielä syksyllä 1944 ja kysyi valvontakomission Zdanovilta panssareita Helsinkiin. Zdanovin arkistosta löytyy tieto, etteivät Neuvostoliiton voimat olisi vielä marraskuussa 1944 riittäneet sotilaalliseen ratkaisuun Suomessa. Näin ollen Zdanov antoi Kuusiselle viestin, jonka mukaan kommunismin ideologiaan kuului se, että proletariaatti hoiti vallankumouksensa itse.

Valvontakomissiolle suomalaiset kommunistit olivat ongelma. Lapin sodan aikana odotettiin metsäkaartilaisia kommunisteja ilmoittautumaan sotatoimiin. Ei kuulunut. Ei yhtä ainoaa.

Joulukuussa 1944 vahvistetun perussopimuksen mukaisesti Suomen oli maksettava Neuvostoliitolle kuuden vuoden aikana sotakorvauksia 300 miljoonan Yhdysvaltain dollarin arvosta ( vuoden 1938 arvon mukaan). Maksuaikaa kuitenkin pidennettiin vuoden 1945 lopussa kahdeksaan vuoteen ja kesällä 1948 korvausten nimellisarvo alennettiin 226,5 miljoonaa dollariin. Sotakorvausten arvoa ei kuitenkaan laskettu käyvin dollarihinnoin vaan sotakorvausdollareina. Sopimuksia tulkitsi lähinnä velkoja. Laskentatavasta riippuen sotakorvausten todellinen arvo lienee ollut 500-550 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria.

Sotakorvaukset kavensivat pitkään Suomen kansantuloa, nostivat verotusta jne. Ikuisten arvailujen ja spekulaatioiden varaan jää, missä määrin samat tuotteet olisi voitu myydä tyhjien varastojen Eurooppaan.

Asekätkentä:

Kansandemokratiaksi joutumisen pelossa armeija kätki 35 000:lle miehelle aseet sissisotaa varten. Valtionhallinto teki evakuoimissuunnitelmat. Talven kuluessa tilanne rauhoittui, ja aseet päätettiin siirtää varikoille. Tässä siirtovaiheessa valvontakomissio huomasi asian ilmiannon perusteella. Tapaus tuli ilmi keväällä 1945 oululaisen varastointiin osallistuneen vasemmistolaisen sotilaan, Lauri Kumpulaisen, varastettua hajasijoitetusta ase- ja varustekätköstä muonaa omiin tarpeisiinsa. Kiinni jäätyään hän oli uhkauksensa mukaisesti ilmoittanut valvontakomission Oulun toimistoon.

Kommunistien valta

Keväällä kommunistit saivat 49 paikkaa, ja Yrjö Leinosta tuli sisäministeri. Kommunistit valtasivat Valtiollisen poliisin ja Liikkuvan poliisin. Työmailla alkoi taistelu sieluista, jossa SDP:n asevelisiipi vei voiton viimeistään 1950-luvulla. Huhut CIA:n rahoittamista demareista jatkuvat varmaan vieläkin.

Toukokuussa 1946 parikymmentä Valpon virkamiestä keskeytti kokoomuksen nuorten liiton koulutustilaisuuden ja suoritti laittoman kotietsinnän nuorten liiton ja kokoomuksen keskustoimistossa. Muodollinen syy oli fasistisena järjestönä lakkautetun Ylioppilasoikeiston asiakirjojen etsintä. Mitään etsintälupaa Valpon agentit eivät katsoneet tarpeelliseksi esittää. Valpon kotietsinnät kokoomuksen keskustomistoon, Uudenmaanpiriin piiriliittoon ja nuorten liiton toimistoon sekä kokoomusnuorten mielivaltaiset pidättämiset ja kuulustelut johtivat 80 kansanedustajan kirjalliseen kyselyyn eduskunnassa toukokuussa 1946, josta alkoi mielipidevyöry Valpoa, Leinoa ja kommunistien puhdistuksia vastaan.

Viimeinen naula Leinon arkkuun oli Leinon vankien tapaus, jossa hän luovutti laittomasti Suomen kansalaisia Neuvostoliittoon. Leino ei ymmärtänyt itse erota, joten Paasikiven oli pantava mies viralta. Valpo ja Etsivä keskuspoliisi puhdistettiin kommunisteista.

Keväällä 1948 vaaleissa Hertta Kuusinen avasi kampanjan tunnuksella "Tshekkoslovakian tie on meidän tiemme". Poliittiset lakot, kiihotus ja toriparlamentit olivat arkipäivää. Keväällä 1948 vallankaappaushuhujen vuoksi armeijan hälytysvalmiutta nostettiin ja asevarikkojen vartiointia tehostettiin.

Oliko yritys?

Huhutaan siis kommunistien vallankaappausyrityksestä. Jotain toimeliaisuutta olikin. Osa tutkijoista, kuten Osmo Jussila, ovat tulleet tulokseen, ettei kumousyritystä ollut, mutta osa työläisistä luuli niin. Niilo Lappalainen taas on osoittanut, että suunnitelmat ja valmius olivat, mutta Puolustusvoimat teki ne tyhjiksi.

Kommunisteista oli koottu poliisin tueksi myös apupoliisijärjestelmä. Puolustuslaitoksesta oli värvätty 208 henkilöä Valpon asiamiehiksi lupaamalla loistava tulevaisuus sosialistisen Suomen armeijassa. Kommunistien Entisten sotilaiden (ja punakaartilaisten) toverikunta metsäkaartilaisineen oli myös järjestäytynyt.

Kommunistit olivat perustaneet metsästysseuroja suurriistan kaatoon. Aseellisia osastoja ja barrikadiryhmiä oli suurissa kaupungeissa kuten Turussa.

Uutta punakaartia johdettiin Sirola-opistosta. Moskovaan oli hyvät yhteydet. Vallankumous nojasi merkittävästi Porkkalan laivastotukikohdan apuun.

Lappalaisen mukaan Skp:n napamiehistä sisäministeri Yrjö Leino kuului keväällä 1948 maltilliseen siipeen ja hän varoitti Aarne Sihvoa nimen omaan vasemmistokaappauksen uhasta.

Sihvo ja presidentti J.K. Paasikivi saivat samoja viestejä myös muualta ja alkoivat kohottaa jo maaliskuun lopulla puolustusvoimien ja poliisin (järjestys- ja rikospoliisi oli pääosin soluttamatta) hälytysvalmiutta.

Keskus- ja muille varikoille lähetettiin vahvennetut vartio-osastot. Maaliskuun lopulla presidentti oikeutti pääesikunnan ryhtymään operatiivisiin ja liikekannallepanon valmisteluihin. Pääesikunta tehosti kumouksellista toimintaa seuraavan valvonta-organisaation toimintaa jne.

Lappalaisen tietojen mukaan kommunistit olivat päättäneet toteututtaa kaappauksen toukokuun 15. päivään mennessä. Sopivan kulissin valmisteluilla antoi yya-sopimuksen eduskuntakäsittelyyn liittyvä solidaarisuustoiminta huhtikuun lopulla.

Presidentin ja puolustusvoimien tueksi vastatoimien valmisteluelimet oli perustettu mm. Suomen Työantajain Keskusliitossa ja Sdp:ssä. STK:n toimitusjohtaja Väinö Karikoski oli Paasikivelle merkittävä tuki vastatoimia valmisteltaessa.

Vallankumouksellisia oli vakoillut mm. kapteeni evp Lauri Reunala, joka oli jotain korttia vilauttamalla päässyt Pasilan konepajan kommunistien kokoukseen. Siellä Skdl:n pääsihteeri Tyyne Tuominen oli esitellyt yksilöidyn kaappaussuunnitelman: Ratkaisevana yönä kaikki vaaralliset porvarit pidätetään luotettavien talonmiesten toimesta. Seuraava yönä Hakaniemen torilta lähtevä ja jatkuvasti sankkeneva vallankumouksellisten joukko marssii eduskuntatalolle. Aseita on melkoisesti ja liikkuva poliisi toimittaa niitä lisää...

Lappalaisen mukaan Skp:n Ville Pessi oli käynyt 13.4. Andrei Zhdanovin luona Moskovassa pyytämässä kaappaajille apua. Kun yya-sopimus oli juuri allekirjoitettu, Pessi sai ohjeen tehdä Suomessa omin voimin mitä suinkin voitiin.

Vastatoimiin kuului mm. Valpon ja liikkuvan poliisin asevarastojen siirto Suurkirkon alla olevaan pommisuojaan poliisikomentaja Erik Gabrielssonin valvontaan. Myös muualle mm. maasotakoululle ja armeijan kantahenkilökunnan koteihin piilotettiin aseita.

Laajoihin koko maata käsittäviin varotoimiin ryhdyttiin puolustusvoimissa. Lomat peruutettiin ja kotiuttamista lykättiin 20 päivällä. Hyrylään muodostettiin tulivoimainen taisteluosasto, kokeiluosasto, jonka tehtävä oli vallankumousyrityksen kukistaminen Helsingissä.

Turussa oltiin varuillaan. It-patteriston komentaja majuri Jarl Jarkka sai eräänä yönä Helsingistä lähettisanoman, että levottomuuksia on tulossa. Konekiväärilaatikot kannettiin välittömästi kasarmin käytäville.

The End

Vuoden 1948 vaaleissa kommunistit kärsivät tappion ja saivat 11 paikkaa vähemmän kuin kolme vuotta aiemmin.



Lähteitä:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Vaaran_vuodet

http://suomenhistoriaa.blogspot.fi/2009/04/vaaran-vuodet.html

http://www.ts.fi/mielipiteet/lukijoilta/1073752882/Suomi 1948 kolumni Veli JunttilaVallankaappauksen uhka
 
Viimeksi muokattu:
Anne Applebaumin kirja Iron Curtain - The Crushing of Eastern Europe kuvaa hyvin tapahtumien kulkua Puolassa, Itä-Saksassa ja Unkarissa. Niissäkin kommunistit toimivat alussa yhteisrintamissa muiden poliittisten voimien kanssa, mutta voimaelimet ja tiedotusvälineet miehitettiin heti alusta lähtien Neuvostoliitossa koulutetuilla miehillä. Sitten otettiin haltuun ammattiliitot, oikeuslaitos, yhdistystoiminta jne, sekä terrorin keinoin vaiennettiin vastarinta.
 
Leninin sanoin: “Probe with a bayonet: if you meet steel, stop. If you meet mush, then push."

Onneksi Suomessa oli vielä terästä vastassa.
 
Huhuttiin, että SKP olisi saanut aseita myös Neuvostoliiton omistukseen siirtyneeltä Tikkakosken tehtaalta. Myöhemmin ompelukoneiden valmistajaksi ryhtyneen Tikkakosken myyntiorganisaatio toimi myös neuvostotiedustelun asialla. Tuosta sisäministeri Leinon toiminnasta on seurannut se perinne, että siitä lähtien ei sisäministerin salkkua ole annettu kommunistille,ei SKDL:lle tai nykyisinkään Vasemmistoliitolle.
 
Anne Applebaumin kirja Iron Curtain - The Crushing of Eastern Europe kuvaa hyvin tapahtumien kulkua Puolassa, Itä-Saksassa ja Unkarissa. Niissäkin kommunistit toimivat alussa yhteisrintamissa muiden poliittisten voimien kanssa, mutta voimaelimet ja tiedotusvälineet miehitettiin heti alusta lähtien Neuvostoliitossa koulutetuilla miehillä. Sitten otettiin haltuun ammattiliitot, oikeuslaitos, yhdistystoiminta jne, sekä terrorin keinoin vaiennettiin vastarinta.

Jep. Sapluuna ei sitten Suomessa toiminutkaan. Äkkiväärä kiväärilinja jäi aika pieneksi ja valtiota johdettiin sanalla sanoen jykevin ottein.

Jotain kirotun samaa kuin 2014 Ukrainassa, huomaatteko?
 
Niin, missä vaiheessa Sako alkoi modata mm. vanhoista Arisaka-kivääreistä hirvikivääreitä? Hirvenmetsästys lienee ollut muuten sodan jälkeen olematonta, sillä hirvikannat taisivat olla muutamissa sadoissa yksilöissä.
 
Niin, missä vaiheessa Sako alkoi modata mm. vanhoista Arisaka-kivääreistä hirvikivääreitä? Hirvenmetsästys lienee ollut muuten sodan jälkeen olematonta, sillä hirvikannat taisivat olla muutamissa sadoissa yksilöissä.

Tuota asiaa pitäisi tutkia. Isälläni oli sodasta tultua hirvikiväärinä "pystykorva", siis M27, joka ampui laippakantaista 7,62X53R-patruunaa. Tuota patruunaa tietysti riitti Suomessa. Käsittääkseni mm. armeijan asesepät lyhensivät piippuja.

Äijä ei koskaan elämänsä aikana käynyt hirvimetsällä. Lintumetsällä kyllä, mutta silloin haulikon kanssa. Sen muistan, että vielä 1970-luvun alussa torrakko oli meillä ja sen, että hän harmitteli, miten hyvä pystykorva oli pitänyt turhaan pilata katkaisemalla se. Lähinnä hän tarkoitti sitä, että talossa oli paljonkin aseita, joihin joka tapauksessa osaan oli lupa ja osaan ei, mikä tuohon aikaan oli vielä tavallista.

Itse itselleen hän ei kivääriä järjestänyt, vaan sai sen omalta isältään, joka oli ollut 1930-luvulla erään paikkakunnan suojeluskuntakomentaja, kapteeni ja oli vielä sodan jälkeenkin valtion hommissa.

Saattaisi tuossa tosiaan olla jotain villoja, vaan kun ei ole kertojia.
 
Viimeksi muokattu:
Suosittelen aiheeseen liittyen lukemaan Turun yliopiston poliittisen historian dosentin VTT Mikko Uolan kirjan "Unelma kommunistisesta suomesta 1944-1953" (Minerva 2013).
 
Niin, missä vaiheessa Sako alkoi modata mm. vanhoista Arisaka-kivääreistä hirvikivääreitä? Hirvenmetsästys lienee ollut muuten sodan jälkeen olematonta, sillä hirvikannat taisivat olla muutamissa sadoissa yksilöissä.[/QUOTE
Modasiko Sakokin Arisakoja ? Olen ollut siinä luulossa,että metsästys-Arisakat olivat lähinnä parin pienemmän asepajan tuotantoa,Viitasen asepaja tunnetuimpana. Kaliiperiksi niihin usein vaihdettiin Suomessa kehitetty outo 7x54, alkuperäisen ollessa 6,5x50. Meillä päin noita oli aika yleisesti lintupyssyinä.
 
Suomalaiset saattoivat olla kommunisteja, mutta talvisota opetti kommarillekin terveen epäluulon neuvostoliittoa kohtaan.Ei isänmaallisuus ole porvarin yksinoiikeus esim Aarne Saarinen oli palkittu sotaveteraani. Vähemmistö oli Moskovalle uskollisia stallareita jotka Tsekkoslovakian miehityksen jälkeen erosi omaksi selkeäksi liikkeeksi, eli Taistolaisiksi.
 
Yksittäisen kommunistiksi tunnustautuvan henkilön asenteet ovat tuota voineet ollakin, mutta SKP puolueena oli ainakin 1960-luvulle asti täysin Moskovan käskyläinen. SKP:n ydinjoukko oli myös sota-aikana pääosin turvasäilössä tai käpykaartissa osallistuen myös maanpetokselliseen toimintaan. A.Saarisestakin on toki muistettava, että muistelmiensa mukaan hänkin oli Jatkosodan alkaessa aikeissa painua maan alle muiden SKP-aktiivien tavoin, mutta vaimonsa kanssa neuvoteltuaan piti sitten järkevänpänä noudattaa lkp-määräystä.
 
Vaikka olen kai muualla maininnut, laitanpa tännekin oman kirjasuosituksen: Salasanomia Helsingistä Washingtoniin, kirjoittanut J. Raymond Ylitalo. Siis jenkkidiplomaatti joka oli komennuksella täällä 46-48. Kertoo vaaran vuosista Yhdysvaltain diplomaattinäkökulmasta. Saivat tiedon mm. tuosta (suunnitelmaksi jääneestä?) kumousyrityksestä ja että SDP:n johto toimitti osaavat timpurit vahvistamaan Tuomiokirkon kryptan/pommisuojan ovia kun Liikkuvan poliisin pitkät aseet oli veikeästi kipaistu ja roudattu sinne.

Tuo myös esiin miten Neukkula sai triplasti nenilleen '48: kommareiden "tilaamasta" sotakorvausten alentamisesta seurasikin murskatappio eduskuntavaaleissa, sitten uusi hallitus johon ei otettu yhtään uutta kommaria, ja huipuksi Leinon potkut.

Saan nyt jenkki-ihannoijan viitan harteilleni mutta itseäni lukiessa jotenkin kummalla tavalla lämmitti se huomio (ja konkreettinen jeesi sitten erityislainoilla kun Marshall-apu ei käynyt) mitä rapakon takaa tuli pikku maamme osalle noina oikeasti vaarallisina, jopa käännekohtaisina vuosina. Kekkoslovakia ei ollut tarjolla oikeasti olleista vaihtoehdoista pahin. (Vaikka melko shaibaa kuitenkin, näin virheettömän jälkiviisaana tapahtumia tarkastellen & forumilla tärkeänä pönöttäen.)
 
Tein keväällä Suomen vasemmistopuolueiden historiaa ja nykypäivää tutkineen oppimistehtävän pohjaten mm. Mickelsonin Suomen Puolueet-kirjaan. Päällimmäiseksi jäi mieleen ajatus, kuinka käsittämättömän eripuraisia vasemmiston ja kommunistien toimijat ovat Suomessa olleet. Vasemmiston hajanaisuus aatteellisesti ja johtamisen kannalta on ollut Suomen poliittisen ja sotilaallisen tilanteen vakautumiselle tuolloin sodan jälkeen positiivinen tekijä.

Kansan henkinen yhtenäisyys, suomalaisuus, puoluekannasta riippumatta on ollut verraten merkittävä.

Vaaran vuosien maanalaisen toiminnan kannalta itse olen tutustunut mm. Ragnar Nordströmin vaiheisiin aaekätkennän ja Stella Polariksin osana. Napapiirillä sijaitsevalla "everstin piilolla" on tullut käytyä historian havinaa aistimassa.
 
Tein keväällä Suomen vasemmistopuolueiden historiaa ja nykypäivää tutkineen oppimistehtävän pohjaten mm. Mickelsonin Suomen Puolueet-kirjaan. Päällimmäiseksi jäi mieleen ajatus, kuinka käsittämättömän eripuraisia vasemmiston ja kommunistien toimijat ovat Suomessa olleet. Vasemmiston hajanaisuus aatteellisesti ja johtamisen kannalta on ollut Suomen poliittisen ja sotilaallisen tilanteen vakautumiselle tuolloin sodan jälkeen positiivinen tekijä.

Kansan henkinen yhtenäisyys, suomalaisuus, puoluekannasta riippumatta on ollut verraten merkittävä.

Vaaran vuosien maanalaisen toiminnan kannalta itse olen tutustunut mm. Ragnar Nordströmin vaiheisiin aaekätkennän ja Stella Polariksin osana. Napapiirillä sijaitsevalla "everstin piilolla" on tullut käytyä historian havinaa aistimassa.

Pitääkin varmaan lukaista tuo... Tuossa eripurassa on myös ollut iso tekijä SDP:n (30-luvulla?) tekemä selkeä pesäero kommunisteihin. Ei revolutsijaa vaan edelleen suomalaista tasavaltaa suomalaisille... Eikä vain irtisanoutuminen ja sitten samoista äänestäjistä kilpailu julkisella tasolla, vaan myös se että välkymmät demarit alkoivat oikeasti ymmärtää ja seurailla kommareiden solutuksia ja taktiikoita. (Tällainen "vieressä seisova" vastavoima vahvan demaripuolueen muodossa mm. Tsekkoslovakiasta puuttui, päättäväisen pressan lisäksi, kun siellä vedettiin orastava sodanjälkeinen demokratia kiikkuun.)

Samaa mieltä yhtenäisyydestä. Onhan niitä tarinoita kommunisteistakin jotka tekivät Talvisodan sytyttyä oman valintansa suomalaisuuden puolesta. (En siis tarkoita Linnan jorinoita vaan tositapauksia.) Tietenkin Stalinin pikku kevätsiivoukset edesauttoi tuossa. Pidempää aikaväliä katsoen on valtiollisen itsenäisyyden tuoreus ollut varmaan osaltaan yksi tekijä. Kai myös se, että sisällissodan verisintä tilintekoa alettiin toppuuttelemaan melko nopeasti ja sitten 20-luvulla oikeistolaisetkin ääriliikkeet saatiin (vaivalloisesti mutta kuitenkin) kuriin, mikä varmaan maalasi lisää kuvaa tasapuolisesta ja oikeudenmukaisesta paikasta asua epäileville tuomaille...

Militarian maanalaisen (hienon) touhun lisäksi aika kiinnostava on se yksityinen vakoiluverkosto joka toimi aika tehokkaasti kommunisteja vastaan. Siinä edellä mainitsemassani kirjassa Ylitalo kertoo kuinka juuri hänelle toimittivat SKP:ltä kaapatut tiedot Norjaan kaavaillusta YYA-operaatiosta. (Norjahan punersi aika lailla natsien jälkeen joten monenlaista mahdollisuutta oli ilmassa.) Väittää että tuo info osaltaan sysäsi Naton perustamista eteenpäin. Joten verkostolla saattoikin olla ihan kv-tasolla merkitystä, ei vain kotomaassa. Pitääpä siitäkin lukea lisää, jos nyt sadekausi taas alkoi...
 
On muuten tietyllä tapaa aika jännä juttu, että Vaaran vuodet nousevat framille usein, monessakin viestimessä. Melko vähälle on jäänyt Vaskistien maanalainen puuhailu Jatkosodan päätyttyä. Samalla tavoin siinäkin toiminnassa päät savuten haaveiltiin mm. saksalaisten vallankaappauksesta ja natsi-vastarinnan käynnistämisestä Suomessa. Olisi tosi metkaa tietää, ketkä lopultakin olivat tuon toiminnan tekijämiehiä? Ketkä siitä tiesi ja miksi rahavirtoihin ei ollut halua puuttua? Mihin katosivat suomalaisilta kerätyt sormusmiljoonat? Gamoon, ei ne taivaaseen lentäneet, joku tai jotkut ne nuhhi. Pienellä mielikuvituksella sitäkin seikkaa voi arvioida.



Natsipuuhailu ei tietysti ollut niin vaarallista, koska Natsi-adikan valtakunta rysähti jo keväällä -45. Kommunistipuuhailun parissa Suomi sai sitten haalia sisä- ja ulkopoliittisia torjuntavoittoja kysta kyllin ja melko pitkään. Ja kannattaa huomata sekin, että aika moni vaskisti osoittautui melkoiseksi opportunistiksi: paidan värin vaihtaminen oli sodan jälkeen Suomessa in, vaikka siitä ei paljoa puhutakaan.

Erilaiset äärilaidat kerää ympärilleen aina erikoista populaa.
 
On muuten tietyllä tapaa aika jännä juttu, että Vaaran vuodet nousevat framille usein, monessakin viestimessä. Melko vähälle on jäänyt Vaskistien maanalainen puuhailu Jatkosodan päätyttyä. Samalla tavoin siinäkin toiminnassa päät savuten haaveiltiin mm. saksalaisten vallankaappauksesta ja natsi-vastarinnan käynnistämisestä Suomessa. Olisi tosi metkaa tietää, ketkä lopultakin olivat tuon toiminnan tekijämiehiä? Ketkä siitä tiesi ja miksi rahavirtoihin ei ollut halua puuttua? Mihin katosivat suomalaisilta kerätyt sormusmiljoonat? Gamoon, ei ne taivaaseen lentäneet, joku tai jotkut ne nuhhi. Pienellä mielikuvituksella sitäkin seikkaa voi arvioida.



Natsipuuhailu ei tietysti ollut niin vaarallista, koska Natsi-adikan valtakunta rysähti jo keväällä -45. Kommunistipuuhailun parissa Suomi sai sitten haalia sisä- ja ulkopoliittisia torjuntavoittoja kysta kyllin ja melko pitkään. Ja kannattaa huomata sekin, että aika moni vaskisti osoittautui melkoiseksi opportunistiksi: paidan värin vaihtaminen oli sodan jälkeen Suomessa in, vaikka siitä ei paljoa puhutakaan.

Erilaiset äärilaidat kerää ympärilleen aina erikoista populaa.

Tästä saa ihan pintapuolisesti tietoa (eikä edes kovin virheellistä) Wikipediastakin:

Näistä tuomittiin 11 henkilöä vuonna 1946, mutta heitä ei pidetä samanlaisina isänmaan marttyyreina kuin Suomen armeijan asekätkijöitä.

Lapin sodan aikana alkanut saksalaismielinen vastarintaliike oli täysin erillään Päämajan valmistautumisesta sissisotaan.

SD ja Abwehr kontaktoivat ainakin seuraavia: eversti Ragnar Nordström, everstiluutnantit Carl Lindh ja Johan Fabritius, vuorineuvos Petter Forrström ja tohtori Erkki Osmonsalo. Aarne Runonlinna teki organisaatioehdotuksen. Vastarintaliikkeen johtoon valittiin Lindh.

Vilho Helasella oli omakin partisaanisuunnitelmansa.

Vänrikki Kai Laurell perusti omia kätköjä Pohjois-Suomeen yhdessä SD:n kanssa.

Valposta oli mukana etsivä Urho Rantala ja Norjaan siirtynyt Arvid Ojasti.

Ruotsin sotilastiedustelu oli jollain lailla mukana alussa. Majuri Danielsson järjesti passeja.

He pitivät yhteyttä ainakin Aladár Paasoseen ja Marttinaan, mutta kyllä Paasonen tiesi, kenen joukoissa seisoi.

Lauri Törni ja Solmu Korpela oli ajateltu vastaliikkeen tehtäviin. Törni sai tuosta kuusi vuotta.

Homma purettiin 1945, mutta niinkin myöhään kuin 1948 oli olemassa etappireittejä ja tiedusteluja Norjaan varalta, että maamme miehitettäisiin. Asialla Lauri Pihkala ja Harald Roos.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Saksalaismielinen_vastarintaliike_Suomessa
 
Viimeksi muokattu:
Varmaan kipeä aihe, koska 1944-1945 Suomen armeija soti Lapissa saksalaisia vastaan. Saksalaisten puolelle loikkasikin joitakin upseereita. Yhteinen nimittäjä näille oli enemmänkin viha ja pelko kommunismia kohtaan. Eivät poliittiset hermot pitäneet.

Loikkarit ovat maanpettureita, koska hallitus ja ylipäällikkö Mannerheim antoivat ohjeet, mihin suuntaan nyt hyökättiin. Muut häärijät osaltaan saattoivat olla ns. vilpittömässä mielessä liikkeellä.
 
Helsinki oli pitkään ulkomaisten tiedustelupalvelujen leikkiä kenttä ja jokainen joka oli jotain saattoi kehuskella kytköksillään. Kotiryssät olivat vain yksi joukko. Organisaatio Gehlen/BND, Stasi/HVA. CIA ja tietenkin Ruotsalaiset maksoivat kylmää käteistä yhteistyöstä eikä halukkaista ollut pulaa. Monellako nykypoliitikolla on panta kaulassa ja kenelle? Tiedustelukärjestöjen muisti on pitkä. Esimerkiksi Demarien ja SAJ:n CIA kytköksistä ei pahemmin huudella. Vai oliko kyseessä isänmaalllinen maanpetos.
 
Kylmän sodan jälkeen oli kaksi suurta keskusta, jotka vilisivät vakoilijoita. Toinen oli Helsinki ja toinen Wien.

Neuvostoliiton suurlähetystön virallinenkin henkilökunta oli pari sataa, ja myös Yhdysvalloilla oli paljon akkredioituja. Aika hyvin viisimiljoonaisen kansan puolueettomassa maassa, jossa ei ollut mitään ihmeellistä. Monissa maissa ei ole edes yhtä omaa konsulia.

Eipä tilanne taida olla hirveästi parantunut. Tehtaankadullekin tehtiin valtava lisätila.
 
Aika karun kuvan piirtää tv-ohjelma - punainen kolmio - suomalaisten kommunistien puuhailuista sodan aikana ja sen jälkeen. Tuli mieleen, että jos Leino olikin jo "ohranan oma mies", niin Hertta oli sitä yhtä varmasti. Tässä mielessä Koskinen, Heiman ja muutamat muut tulivat ammutuiksi siksi, että tajusivat viimeistään kuulusteltavina ja pidätettyinä, että Leino ja Kuusinen pelasivat kaksilla olkapäillä. Ja tieto tuli kohtalokkaaksi....

Eilen illalla katsoin wannabe-neuvostolaista kohtausta tuntien karseaa pahoinvointia: syötiin suolapaloja, kaviaaria, vedettiin samppakaljaa ja votukkaa ja grammari ulvoi kommunistimusaa. Oltiin jo niin neukkuja....ja hyvin kelpasi pakko-otettu porvarisasuntokin, ei enää tarvinnut kokea työläisen häpeää hellahuoneissa, niiden toverien.....

"miksi PA ei ajanut tankkeja Helsinkiin saman tien" - puuskahtaa Hertta. Voiristus. Meinasiko Hertta, että hänestä kruunattaisiin tuolloin Suomen Tsaariruhtinatar....vähänpä olivat -30-luvulla oppineet Stalikkaa tuntemaan.

Oli se oikea hiton onni, että nuo ihmiset saatiin marginaaliin muutamassa vuodessa. Onni on ehkä väärä sana, kyllä heidät hoideltiin marginaaliin.

Kunnia veteraaneille ja niille ihmisille, jotka pystyivät säätämään sodanjälkeiset vuodet onnellisesti päätyyn.
 
Back
Top