EU tuskin ajattaa panssaridivisioonaa Helsingin keskustaan, mutta huomioiden EU:n suuret intressit pitää huojuva korttitalo kasassa, erääntyisi Suomen mahdollisesta erosta varmasti karvas lasku maksettavaksi, vaikka vain varoittavana esimerkkinä muille eroamista harkitseville EU-maille. Lasku ei olisi tietenkään sotilaallinen, mutta poliittinen ja taloudellinen, josta aiheutuisi Suomelle suurta kansallista vahinkoa.
Suomen talous ja sen eteen tuotettu lisäarvo perustuvat vientiin, koska sisämarkkinat ovat niin olemattoman pienet. Tämän lisäksi valtion velka on kuudessa vuodessa tuplaantunut ja mittari juoksee yhä kiihtyvällä tahdilla eikä mitään muutosta parempaan ole näkyvillä. Muun muassa nämä ovat sellaisia tekijöitä, joiden vuoksi Suomi ei valitettavasti ole täysin suvereeni tekemään mitä haluaa, vaikka kansa kuinka äänestäisi toisin. Ainakaan toistaiseksi.
Lopuksi voisi todeta Paasikiven sanoin, että on se perkelettä, että kansa on niin pieni.
Minä luulen myös, että tulevat polvet eivät usko silmiään, kun yrittävät saada selkoa, miten taivahan lapsellisia ja hyväuskoisia isoisät ovat olleetkaan.....miten helposti myytiin kansalliset edut, lähinnä saatiin takaisinpäin muutama sata mainiota duunimestaa Euroopasta. Eikähän tämän souvin päätepistekään ole tiedossa. Tiedä, mitä riemua vielä koituukaan. Paremminvointivaltion pelastusoperaatio sitten.....se juna taisi mennä jo.
Kehittyvä tendenssi talous- ja sosiaalipolitiikan saroilla tarkoittaa de facto varsin uutta paremminvointivaltion määritelmää. Eikä minua saa yksikään asioiden selittäjä uskomaan, että nykyinen talousjärjestys tulee johtamaan Onneen. Koroton lainaraha tulee johtamaan oikeaan Jytkyyn, sanokaa sanoneen. Tämä rotla ajetaan seinään sen verran lujaa, että se tömäys tuntuu vielä sukupolven verran myöhemmin. Eikä tässä kohtaa lohduta yhtään se, että Venäjällä ja Kazakshtanissa menee vielä huonommin.
Paremminvointivaltion käsite on epämääräinen ja jäänyt ainakin itselleni hieman hämäräksi, mutta fantastisen politiikan suunnasta päätellen se on jotain muuta kuin Kekkosen ajalta lähtien luotu suomalainen hyvinvointivaltio. Ehkä siellä sitten uudesta järjestelmästä hyötyvä väestönosa voi sitten nykyistä paremmin.
Ennen oli valtiollakin omaisuutta, joka mahdollisti hyvinvointivaltion ja maltillisen vaurauden. Nyt kansallisomaisuus on myyty pilkkahinnalla ulkomaiseen yksityisomistukseen ja vanhat rakenteet ylläpidetään, mutta oikean rahan sijaan velkarahalla. Nykyisen järjestelmän ylläpitokin on todellisuudessa vain tilapäistä, sillä se loppuu samalla sekunnilla kun velkarahan runsaudensarvi ehtyy. Kaikki raha on velkaa ties kenelle.
Pienenä lohtuna Suomi ei kuitenkaan ole ainoa eikä pahiten talouskriiistä kärsivä maa. Historiallisesti tarkasteltuna tällaiset nousut, alamäet ja jopa romahdukset ovat toistuneet tasaisen syklisesti ja kehityksen lopussa on yleensä ollut suuria väkivaltaisia mullistuksia, jonka jälkeen homma lähtee taas uuteen nousuun. Ummehtuneet rakenteet kaipaavat välillä perusteellisen tuuletuksen.
Onneksi sentään saavutetuista eduista ei ole tingitty.
