Vakoilujuttuja vuosien varrelta

Tuossa se linkki. Vuodelta 2010. Siinä on Syrjän kirjasta mutta aivan erilainen kappale alla. Onko laittanut muuten asialliseen katsaukseen järjettömän väitteen?

http://suomenhistoriaa.blogspot.fi/2010/07/suomettuminen-ja-kgbn-toiminta.html
Hmm... Mielenkiintoista tekstiä. NL:n hajoamisen jälkeen syntyneenä, minulla ei oikein koskaan ole ollut/ole vieläkään kuin pieni haju suomettuneen Suomen ajan hengestä ja sen (suomettumisen) laajuudesta käytännössä. Voispa joskus jonkun kirjankin aiheeseen liittyen lukeakin. Täytyypä vielä tunnustaa, että olen koko nuoruuteni ollut varsin naiivi monessa asiassa itänaapurimme suhteen ja heidän vaikutuksesta meidän sisäisiin asioihin edelleen. Vasta Bäckmanin ja kumppanien ulostulo alkoi minulle avata tilanteen vakavuutta. Olen aika varma etten ole asiassa todellakaan yksin, vaan että suurimalla osalla NL:n hajoamisen jälkeen kasvaneistä on hyvin huono käsitys naapurimme vaikutuksesta sisä- ja ulkopolitiikassa, etenkin menneisyyden suhteen.
 
On kaksi linjaa. Toisen mielestä ei pidä vanhoja kaivella, kun jollekulle tulee paha mieli. Itse olen sitä mieltä, että suomalaisen yhteiskunnan luotettavuus tiukan paikan tullen vaatii armotonta ja tinkimätöntä tutkimista. Henkisesti emme pääse eteenpäin ennen kuin koko paska on siivottu, mutta se vain lakaistiin hankeen. Kyllä paska lumen alta keväällä löytyy.
 
Hmm... Mielenkiintoista tekstiä. NL:n hajoamisen jälkeen syntyneenä, minulla ei oikein koskaan ole ollut/ole vieläkään kuin pieni haju suomettuneen Suomen ajan hengestä ja sen (suomettumisen) laajuudesta käytännössä. Voispa joskus jonkun kirjankin aiheeseen liittyen lukeakin. Täytyypä vielä tunnustaa, että olen koko nuoruuteni ollut varsin naiivi monessa asiassa itänaapurimme suhteen ja heidän vaikutuksesta meidän sisäisiin asioihin edelleen. Vasta Bäckmanin ja kumppanien ulostulo alkoi minulle avata tilanteen vakavuutta. Olen aika varma etten ole asiassa todellakaan yksin, vaan että suurimalla osalla NL:n hajoamisen jälkeen kasvaneistä on hyvin huono käsitys naapurimme vaikutuksesta sisä- ja ulkopolitiikassa, etenkin menneisyyden suhteen.
Venäjän vaikutus Suomen sisäpolitiikkaan jatkuu edelleen, Se on vain muuttanut muotoaa. Vaikutuskeinoina kauppa ja energia. Ennen meidän poliitikoilla olikin tämä ns. "kotiryssä" järjestely.
 
Mihin viittaat?

Minkä suuntaiseen poliittiseen ideologiaan, arvomaailmaan ja sympatioihin ns. "alan miehellä" tavallisesti viitataan?

Melko paksua puppua väittää, etteikö Puolustusvoimissa ja Rajavartiolaitoksessa olisi kylmän sodan aikana palvellut yhtään Neuvostoliiton kanssa "yhteistyötä" tehneitä sotilaita. Heitä oli tasan varmasti. Kuka ideologisista syistä, kuka tultuaan syrjityksi herrahississä, kenellä pelivelkoja tai alkoholiongelmia, joku halusi jännitystä elämäänsä ja joillakin nyt vaan on niin heikko moraali, että itsensä tärkeäksi tunteminen ajaa sellaiseen.

Eri asia sitten on, että kuinka kriittistä tietoa heiltä on saatu tai onko joku vaaleissa äänestänyt vasemmistoa.

300 KGB:n kouluttaman upseerin lukumäärä on varmasti puhdasta mätäkuun puheita.

Kommenttini koski nykyaikaa. Esimerkiksi 70-luvulla tilanne on voinut hyvinkin olla toinen - varsinkin kun katsotaan maailmaa sen aikaisten lasien läpi ja tunnustetaan se tosiasia, että opportunisteja on ollut aina. Monet taistolaiset ja vielä nykyisinkin näkyvillä olevat nimeltä mainitsemattomat poliitikot oikeasti kuvittelivat neuvostojärjestelmän olevan todennäköinen tulevaisuus ja tekivät ratkaisunsa sen mukaisesti tavoitteenaan sopeutua ja hyötyä järjestelmästä.

Jälkiviisaus on helppoa, mutta yhtälailla tulevaisuudessa tarkastellaan jälkiviisaina nykyistä eurouskovaisuutta ja fantastista paremminvointivaltiota sekä siivotaan näiden aiheuttamia sotkuja, jos on enää ketään siivoamassa.
 
Viimeksi muokattu:
Minkä suuntaiseen poliittiseen ideologiaan, arvomaailmaan ja sympatioihin ns. "alan miehellä" tavallisesti viitataan?

Kommenttini koski nykyaikaa. Esimerkiksi 70-luvulla tilanne on voinut hyvinkin olla toinen - varsinkin kun katsotaan maailmaa sen aikaisten lasien läpi ja tunnustetaan se tosiasia, että opportunisteja on ollut aina. Monet taistolaiset ja vielä nykyisinkin näkyvillä olevat nimeltä mainitsemattomat poliitikot oikeasti kuvittelivat neuvostojärjestelmän olevan todennäköinen tulevaisuus ja tekivät ratkaisunsa sen mukaisesti tavoitteenaan sopeutua ja hyötyä järjestelmästä.

Jälkiviisaus on helppoa, mutta yhtälailla tulevaisuudessa tarkastellaan jälkiviisaina nykyistä eurouskovaisuutta ja fantastista paremminvointivaltiota sekä siivotaan näiden aiheuttamia sotkuja, jos on enää ketään siivoamassa.

Minä luulen myös, että tulevat polvet eivät usko silmiään, kun yrittävät saada selkoa, miten taivahan lapsellisia ja hyväuskoisia isoisät ovat olleetkaan.....miten helposti myytiin kansalliset edut, lähinnä saatiin takaisinpäin muutama sata mainiota duunimestaa Euroopasta. Eikähän tämän souvin päätepistekään ole tiedossa. Tiedä, mitä riemua vielä koituukaan. Paremminvointivaltion pelastusoperaatio sitten.....se juna taisi mennä jo.

Kehittyvä tendenssi talous- ja sosiaalipolitiikan saroilla tarkoittaa de facto varsin uutta paremminvointivaltion määritelmää. Eikä minua saa yksikään asioiden selittäjä uskomaan, että nykyinen talousjärjestys tulee johtamaan Onneen. Koroton lainaraha tulee johtamaan oikeaan Jytkyyn, sanokaa sanoneen. Tämä rotla ajetaan seinään sen verran lujaa, että se tömäys tuntuu vielä sukupolven verran myöhemmin. Eikä tässä kohtaa lohduta yhtään se, että Venäjällä ja Kazakshtanissa menee vielä huonommin.
 
Milloin missään maailmanjärjestelmässä asiat ovat olleet hyvin? Kun minä katson jääkaappini sisältöä alkavaa vatsaani, lasteni kamppeita ja omiani, tulee mieleen, että pilallehan minut on hemmoteltu vaikka en kapitalismin parhaaseen A-ryhmään kuulukaan...
 
Minä luulen myös, että tulevat polvet eivät usko silmiään, kun yrittävät saada selkoa, miten taivahan lapsellisia ja hyväuskoisia isoisät ovat olleetkaan.....miten helposti myytiin kansalliset edut, lähinnä saatiin takaisinpäin muutama sata mainiota duunimestaa Euroopasta. Eikähän tämän souvin päätepistekään ole tiedossa.
Tässä mitään peruuttamattomasti ole myyty. EU:sta voi erota jos kansan enemmistö niin tahtoo. Ei tämä mikään Euraasian unioni ole, jossa pideltäisiin jäsenenä panssarivaunujen voimin.

Unionin jäsenyyden hyötyjä laskettaessa kannattaisi pohtia muitakin etuja kuin virkamiesten virkoja. Suomi elää viennistä ja näin on ollut jo tervaporvareista asti. Vientisektori on hyötynyt mahdottoman paljon yhteismarkkinoista, kuten myös kuluttajat halvempina hintoina ja olemattomina korkoina.
 
Eikö viime vuosikymmenen alkupuolella joku PV:n upseeri tuomittu vakoilusta? Tiedot toimitti juurikin Venäjälle.
 
Vaasassa tuntkintaoimistolla toiminut opistoupseeri. Yritti kaupitella Venäläisille ilmavoimien harjoitusdokumentteja. Venäläiset itse käräytti. (näin kerrotaan...)
 
Yleinen käytäntö, kun joku alkaa "lähettää fakseja yllätyksenä". Epäluotettava, riski, koepallo, turhake jne.

Olisi mielenkiintoista tietää, miten moni länteen mennyt "loikkari" ei ollutkaan loikkari, vaan illegaali, jolla oli tehtävä. Ja mikä heidän asemansa oli, kun Neuvostoliitto lakkasi olemasta.

Meillähän turistit yleensä palautettiin - mutta ei kaikkia palautettu.
 
EU tuskin ajattaa panssaridivisioonaa Helsingin keskustaan, mutta huomioiden EU:n suuret intressit pitää huojuva korttitalo kasassa, erääntyisi Suomen mahdollisesta erosta varmasti karvas lasku maksettavaksi, vaikka vain varoittavana esimerkkinä muille eroamista harkitseville EU-maille. Lasku ei olisi tietenkään sotilaallinen, mutta poliittinen ja taloudellinen, josta aiheutuisi Suomelle suurta kansallista vahinkoa.

Suomen talous ja sen eteen tuotettu lisäarvo perustuvat vientiin, koska sisämarkkinat ovat niin olemattoman pienet. Tämän lisäksi valtion velka on kuudessa vuodessa tuplaantunut ja mittari juoksee yhä kiihtyvällä tahdilla eikä mitään muutosta parempaan ole näkyvillä. Muun muassa nämä ovat sellaisia tekijöitä, joiden vuoksi Suomi ei valitettavasti ole täysin suvereeni tekemään mitä haluaa, vaikka kansa kuinka äänestäisi toisin. Ainakaan toistaiseksi.

Lopuksi voisi todeta Paasikiven sanoin, että on se perkelettä, että kansa on niin pieni.

Minä luulen myös, että tulevat polvet eivät usko silmiään, kun yrittävät saada selkoa, miten taivahan lapsellisia ja hyväuskoisia isoisät ovat olleetkaan.....miten helposti myytiin kansalliset edut, lähinnä saatiin takaisinpäin muutama sata mainiota duunimestaa Euroopasta. Eikähän tämän souvin päätepistekään ole tiedossa. Tiedä, mitä riemua vielä koituukaan. Paremminvointivaltion pelastusoperaatio sitten.....se juna taisi mennä jo.

Kehittyvä tendenssi talous- ja sosiaalipolitiikan saroilla tarkoittaa de facto varsin uutta paremminvointivaltion määritelmää. Eikä minua saa yksikään asioiden selittäjä uskomaan, että nykyinen talousjärjestys tulee johtamaan Onneen. Koroton lainaraha tulee johtamaan oikeaan Jytkyyn, sanokaa sanoneen. Tämä rotla ajetaan seinään sen verran lujaa, että se tömäys tuntuu vielä sukupolven verran myöhemmin. Eikä tässä kohtaa lohduta yhtään se, että Venäjällä ja Kazakshtanissa menee vielä huonommin.

Paremminvointivaltion käsite on epämääräinen ja jäänyt ainakin itselleni hieman hämäräksi, mutta fantastisen politiikan suunnasta päätellen se on jotain muuta kuin Kekkosen ajalta lähtien luotu suomalainen hyvinvointivaltio. Ehkä siellä sitten uudesta järjestelmästä hyötyvä väestönosa voi sitten nykyistä paremmin.

Ennen oli valtiollakin omaisuutta, joka mahdollisti hyvinvointivaltion ja maltillisen vaurauden. Nyt kansallisomaisuus on myyty pilkkahinnalla ulkomaiseen yksityisomistukseen ja vanhat rakenteet ylläpidetään, mutta oikean rahan sijaan velkarahalla. Nykyisen järjestelmän ylläpitokin on todellisuudessa vain tilapäistä, sillä se loppuu samalla sekunnilla kun velkarahan runsaudensarvi ehtyy. Kaikki raha on velkaa ties kenelle.

Pienenä lohtuna Suomi ei kuitenkaan ole ainoa eikä pahiten talouskriiistä kärsivä maa. Historiallisesti tarkasteltuna tällaiset nousut, alamäet ja jopa romahdukset ovat toistuneet tasaisen syklisesti ja kehityksen lopussa on yleensä ollut suuria väkivaltaisia mullistuksia, jonka jälkeen homma lähtee taas uuteen nousuun. Ummehtuneet rakenteet kaipaavat välillä perusteellisen tuuletuksen.

Onneksi sentään saavutetuista eduista ei ole tingitty.
 
Lopuksi voisi todeta Paasikiven sanoin, että on se perkelettä, että kansa on niin pieni.

EU:sta eroon "itsenäiseksi" pyrkivä Suomi on ajatuksena suunnilleen yhtä fiksu kuin itsenäiseksi tasavallaksi julistautuva Mäntsälä. Jos ei halua ottaa mallia Pohjois-Koreasta tai Myanmarista niin ajatus on irti todellisuudesta. Maantieteellisen sijaintimme vuoksi edes tuo Pohjois-Korean mallinen eristäytyminen ei onnistuisi.

Asia olisi kokonaan toinen jos meitä suomalaisia olisi kymmenkertainen määrä, Suomessa olisi rikkaat öljy- ja kaasuesiitymät ja tornin arsenaaliin kuuluisivat ydinaseet.

Tosin, jos Suomalaisia olisi ollut kymmenkertainen määrä 40-luvulla niin tällä hetkellä spekuloisimme sotilaallisista skenarioista Suomen ja Kiinan välisellä rajalla...
 
Aluksi luulin että on kyse alkoholisteista, mutta kun ilmeisesti alan miehillä viitataan johonkin poliittiseen ryhmään niin eiköhän kyseessä ole lähinnä kansallissosialistit tms.

Edit:
Todella epätodennäköistä.
Oman kokemukseni mukaan ei ole mitenkään mahdotonta, etteikö "natsi" voisi Puolustusvoimissa työskennellä. Koska otanta on kuitenkin pieni en osaa sanoa onko heitä yleisemminkin ko. organisaatiossa.
 
Viimeksi muokattu:
Aluksi luulin että on kyse alkoholisteista, mutta kun ilmeisesti alan miehillä viitataan johonkin poliittiseen ryhmään niin eiköhän kyseessä ole lähinnä kansallissosialistit tms.

Todella epätodennäköistä. Ainoa tietämäni natsi putosi jo kutsuntatarkastuksessa. Meni maastopuku päällä lääkärille ja puhui avoimesti näkemyksistään. Odotti A1-luokitusta mutta sai hullun paperit. Kyllä siitä on vielä matkaa kadettikouluun.

Kyllä "alan mies" -vihjailut yleensä viittaavat väkijuomiin.

Nykyaika on tiukempaa kaikilla työpaikoilla kuin ennen. Ennen vanhaan pomo kesti, kun oli pari päivää kateissa ja teki kaksin käsin hommia sitten. Nyt jos tulee pienikin kupru, työterveyslääkäri ja pomo pistävät päihdeohjelmaan.

Palataanko valoilujuttuihin? Muuten minun pitää alkaa epäillä Laamanatoria trolliksi :)
 
Viimeisimmän merkittävän tuomion sai Kööpenhaminan yliopiston professori Timoi Kivimäki Tanskassa kaksi vuotta sitten.

Vankeusrangaistus oli viiden kuukauden mittainen. Ehdotonta.

Lievä vakoilu tarkoittaa Politikenin mukaan käytännössä yhteistyötä vieraan vallan tiedustelupalvelun kanssa. Kivimäki itse on myöntänyt pitäneensä yhteyttä venäläisiin diplomaatteihin ja toimittaneensa näille selvityksiä erilaisista kansainvälisistä kysymyksistä. Hän on kuitenkin kiistänyt vakoilleensa tai syyllistyneensä rikokseen.

Syyttäjä ei väittänyt Kivimäen luovuttaneen salaista aineistoa venäläisille. Tämän vuoksi syytteen nostaminen on herättänyt Tanskassa keskustelua siitä, missä menee vakoilun ja normaalin yhteydenpidon raja. Yhteydenpito diplomaattien kanssa on tavallista kansainvälisen politiikan tutkijalle. Syyttäjän mukaan Kivimäki on kuitenkin tiennyt, että hän tapaa Venäjän tiedustelupalvelun agentteja eikä diplomaatteja.

Mikäli syyttäjä voi todistaa, että syytetty tiesi tapaavansa vieraan vallan vakoilijoita, teko on rangaistava, vaikka luovutettu aineisto olisi merkityksetöntä. Oikeudenkäynti oli salainen, joten emme tiedä julkisesti muun kuin Kivimäen selityksen aineiston laadusta. Joka tapauksessa niihin liittyi myös listoja ja yhteystietoja muista tutkijoista.

Tanskalaisten mielestä ulkomaisia diplomaatteja tapaavien pitäisi varoa, mikäli kohtaamisiin liittyy outoja piirteitä, kuten puhelimessa sovitun tapaamisajan siirtämistä tai muu tapaamispaikka kuin suurlähetystö.
 
Vakoilujutuista tuli mieleen tällainen tarina: Tapasin inttiaikoina (2012) lomilta palatessa erään varusmiehen joka kertoi käyneensä Venäjällä varusmiespalvelusta. Juttu lähti siitä, että kuulin puhuvan venäjää puhelimessa ja matkan saatoksi aloitin rupattelemaan. Oli kuulemma käynyt vielä siihen aikaan (7 vuotta sitten?) kun oltiin ensin koulutuksessa 2kk ja laitettiin sen jälkeen suoraan Tsetseniaan sotimaan. Sanoi myös, ettei tämä enää ole siellä käytäntö mutta silloin oli. Sai tarpeekseen hommasta ja kertoi maksaneensa yksikkönsä kapteenille tukun rahaa ja sanoneen tälle "ettei koskaan sitten ollutkaan täällä". Lopetti siis varusmiespalveluksensa muutaman kuukauden jälkeen, muutti suomeen, meni naimisiin ja sai kansalaisuuden minimiajassa. Oli sitten tullut samaan varuskuntaan suorittamaan Suomen varusmiespalvelusta jottei enää joutuisi menemään pakotettuna takaisin Venäjälle.

Kuinka realistisena pidätte tarinaa? Itse kuuntelin kaverin juttuja silmät pyöreänä ja ihmettelin, että mitäs tuostakin nyt ajatella. Mielenkiintoisia tarinoita oli sikäläisestä varusmiespalveluksesta kerrottavana. Aika tehottomalta vaikoilukeinolta loppujen lopuksi vaikuttaa, eipä normi ressu nyt paljoa saa SA:n salaisuuksista tietää. Mietin siis vain, että onko ylipäätään uskottavaa ajatella, että venäjältä lähetettäisiin vakoojia Suomeen inttiä käymään?
 
Asevelvollisikäinen Suomen kansalainen käynee varuspalvelun, jos vain osaa portista sisään. Jälkimmäinen Tsetsenian sota päättyi 2009, joten ajallisesti voisi sopia. Samoin on mahdollista, että Tsetseniasta pääsi pois rahalla. Itse asiassa, jos sieltä lähti muutenkin vain, kukaan ei ymmärtänyt kaivata pitkään aikaan.

Enemmän minua askarruttavat ne, jotka häivyttävät taustaansa esimerkiksi vaihtamalla nimensä ruotsinkieliseksi. Näitä on. Sillä tavoin voi hiukan perustella aksenttia. On olevinaan Erik Lund Närpiöstä, mutta onkin jotain ihan muuta.
 
Viimeksi muokattu:
Vakoilujutuista tuli mieleen tällainen tarina: Tapasin inttiaikoina (2012) lomilta palatessa erään varusmiehen joka kertoi käyneensä Venäjällä varusmiespalvelusta. Juttu lähti siitä, että kuulin puhuvan venäjää puhelimessa ja matkan saatoksi aloitin rupattelemaan. Oli kuulemma käynyt vielä siihen aikaan (7 vuotta sitten?) kun oltiin ensin koulutuksessa 2kk ja laitettiin sen jälkeen suoraan Tsetseniaan sotimaan. Sanoi myös, ettei tämä enää ole siellä käytäntö mutta silloin oli. Sai tarpeekseen hommasta ja kertoi maksaneensa yksikkönsä kapteenille tukun rahaa ja sanoneen tälle "ettei koskaan sitten ollutkaan täällä". Lopetti siis varusmiespalveluksensa muutaman kuukauden jälkeen, muutti suomeen, meni naimisiin ja sai kansalaisuuden minimiajassa. Oli sitten tullut samaan varuskuntaan suorittamaan Suomen varusmiespalvelusta jottei enää joutuisi menemään pakotettuna takaisin Venäjälle.

Kuinka realistisena pidätte tarinaa? Itse kuuntelin kaverin juttuja silmät pyöreänä ja ihmettelin, että mitäs tuostakin nyt ajatella.

Ei kai tuossa kuviossa periaatteessa mitään outoa ole. Jos mies on Suomen kansalaisuuden saadessaan ollut alle 30-vuotias, niin varusmiespalvelukseenhan (tai vast.) siitä joutuu. Ei siihen vaikuta, että on ollut alokkaana jossakin muussa armeijassa. Jos on vielä inkeriläistä verta, niin ei Suomen kansalaisuuskaan ole mikään erityinen rasti ylitettäväksi.
 
Back
Top