Valmistautuuko Venäjä suursotaan?

Niin no 1945 NL:n ja länsiliittoutuneiden suhteet olivat kärjistyneet suunnilleen sodan partaalle. NL:n hyökkäys Suomeen ja siten uuden sodan aloittaminen Euroopassa olisi saattanut riittää sodan sytykkeeksi. NL:llä ei oikeastaan ollut varaa riskeerata. Just tossa satuin lukasemaan pikantin yksityiskohdan: Toisen maailmansodan lopussa Yhdysvallat vastasi yksin 70%:sta maailman teollisuustuotannosta.
Voidaan sanoa että Liittoutuneet voittivat sodan, ei venäläisten ansiosta, vaan näistä huolimatta. Ja kyllä olisi heillä ollut kyyti kylmää ilman USA:n ja Brittien tukea..
 
Kangaspuro on edelleen niin tulisesti rakastunut tutkimuskohteeseensa ettei näe siinä mitään rikkeitä.
Jos Kangaspuron johtama tutkimuskeskus haluaisi aidosti auttaa Venäjää, Kangaspuro keskittyisi nostamaan venäläisille esille Venäjän epäkohtia, jotta keskustelu niiden korjaamiseksi voisi edetä.
Hyvä, että Suomessa muut pystyvät siihen mihin Kangaspuro ei pysty. Tällä linjalla muut voivat jatkaa.

Venäjä ei tuosta naapurista mihinkään siirry. Suomalaisten on elettävä venäläisten kanssa.
On siis suomalaistenkin intressissä, että siellä kehitys olisi rauhanomainen ja maidemme yhteiseloa edistävä. Minulla ei edelleenkään ole mitään tavallista Venäjän kansalaista vastaan vaikka niillä hölmö johtaja onkin.
Jos sen sijaan pitää tehdä valintaa siitä millä linjalla Venäjää kohtelemme, niin minun valintani on sanoa suoraan päin naamaa mikä mättää ja odottaa Venäjältä kehitysaskeleita sellaisen keskustelun pohjalta.
Kangaspuro ei osoita oikeaa välittämistä venäläisistä, koska laittaa päätä pensaaseen sekä vähättelee ja vääristellee tunnettuja tosiasioita.

Vaikka Venäjä valmistautuisikin suursotaan, niin suomalaisten tulee osaltaan lieventää sellaista kehitystä. Mielestäni meidän tulee olla läheisessä yhteydessä Venäjän johtoon ja nosta kissoja pöydille rohkeasti. Ei niistä tarvitse mediassa toitottaa ja kansaamme vakuuttaa, minulle riittäisi kun se keskustelu on avointa siellä kabineteissa. Viesti pitää olla tulevaisuuteen katsovaa, ystävällistä, Suomi-Venäjä epäselvyyksiä poistavaa.....ja viime kädessä myös selkeää siltä osin, että rajan yli ei ole tulemista sotilallisessa mielessä.

.
 
En halua ottaa mitään virolaisten tai saksalaisten saavutuksista pois, mutta Tali-Ihantala taisteltiin kesäkuussa ja Sinimäillä heinäkuussa. Narvassakin viimeinen vääntö käytiin kesäkuun lopulta heinäkuulle.

Ja Ilomantsissa heinä-elokuun vaihteessa.

Kaikki oli osiensa summa, vaikutusta oli meillä ja muilla.
En halunnut mitenkään väittää etteikö Suomen omalla puolustuksella olisi ollut suuri merkitys vaan kokonaisuus ratkaisi Suomen kohtalon ei niinkään mikään yksittäinen taistelu ja kyllä Moskova laski kommunistisen vallankaappauksen Suomessa siirtävän rajan automaattisesti lännemmäksi.

Tosin sitä vastarintaa mitä Suomalaiset tekivät sodanjäkeen ja Suomalaisten kommunistien juoppoutta ja suorastaan hölmöyttä ei Moskovassa taidettu ymmärtää. no Kekkonen ja 60.-70 luvun Moskovaan höyrähtäneet Kepulaiset ja SDP ja lopun oli sinetöidä Kokoomuksen Kanervat, Holkerit ja Suomiset mutta onneksi Suomelle Neuvostoliitto kaatui muutoin olisi ku**u omat murot ihan itse.
 
Kangaspuro jatkaa pitkäaikaista Kremlin hännystelyä. Tutkijaksi herra on harvinainen koska hän onnistuu aina olemaan väärässä.

Bätmänhän on oikea oraakkeli verrattuna Kangaspuroon. Osasi jopa tietää Väyrysen feikkipuolueen 1½ viikkoa ennen julkistamista. Aivan selvää kuka on sisäkaarella ja kuka ulkokaarella.

........

Aheeseen liittyen: Nyt iso rahalaina ja ostetaan niin pirusti rautaa, ammuksia ja kaikkea vastaavaa. Ollaan täysin -38 tilanteessa.

Vahvensin. Ei hän sentään harvinainen lajissaan ole.
 
päivitetty 20.2.2016 klo 12:04
Venäjä lähettää Turkin rajalle MiG-hävittäjiä
Hävittäjät siirretään aivan Turkin rajan lähellä sijaitsevaan tukikohtaan Armeniassa. Kyseisessä tukikohdassa on ollut venäläiskoneita aikaisemminkin.

Venäläinen MiG-29 hävittäjä ilmailunäytöksessä. Kuva: Sergei Chirikov / EPA

Venäjä lähettää Armeniassa olevaan tukikohtaansa tehokkaita MiG-29-hävittäjiä, kertovat venäläiset uutistoimistot.

Venäjällä perusti pian Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen lentotukikohdan Turkin rajalla sijaitsevaan Armeniaan. Erebunin tukikohta on lähellä maan pääkaupunkia Jerevania, aivan Turkin rajan tuntumassa.

Erebunissa on ollut aikaisemminkin kyseisiä hävittäjiä ja Venäjän ilmavoimat on harjoitellut niillä taistelutoimintaa.

Uutistoimisto UPI:n tammikuussa julkaiseman uutisen mukaan Venäjän ilmavoimien oli määrä tuoda Erebuniin uusi MiG-osasto tämän vuoden toisella puoliskolla. Jos UPI:n tieto pitää paikkaansa, Venäjä olisi kiirehtinyt siirtoa.

Venäläismedia ei toistaiseksi ole kertonut syytä hävittäjien siirtoon. Venäjän ja Turkin välit ovat erittäin huonot ja mm. Ranskan presidentti Francois Hollande varoitti eilen maiden välisen sodan puhkeamisesta.

MiG-29, Naton koodinimeltä "Fulcrum" on monikäyttöinen kevyt hävittäjäkone, joka on suunniteltu "ilmaherruushävittäjäjksi", mutta se pystyy tekemään myös ilmasta-maahan -hyökkäyksiä. MiG-29 on jo hieman ikääntynyt, mutta silti yksi Venäjän ilmavoimien tärkeimmistä konetyypeistä.

MiGien lisäksi Armeniaan tuodaan Mi-8MT-kuljetushelikoptereita.

http://yle.fi/uutiset/venaja_lahettaa_turkin_rajalle_mig-havittajia/8688049
 
Jos Kangaspuron johtama tutkimuskeskus haluaisi aidosti auttaa Venäjää, Kangaspuro keskittyisi nostamaan venäläisille esille Venäjän epäkohtia, jotta keskustelu niiden korjaamiseksi voisi edetä.
Hyvä, että Suomessa muut pystyvät siihen mihin Kangaspuro ei pysty. Tällä linjalla muut voivat jatkaa.

Venäjä ei tuosta naapurista mihinkään siirry. Suomalaisten on elettävä venäläisten kanssa.
On siis suomalaistenkin intressissä, että siellä kehitys olisi rauhanomainen ja maidemme yhteiseloa edistävä. Minulla ei edelleenkään ole mitään tavallista Venäjän kansalaista vastaan vaikka niillä hölmö johtaja onkin.
Jos sen sijaan pitää tehdä valintaa siitä millä linjalla Venäjää kohtelemme, niin minun valintani on sanoa suoraan päin naamaa mikä mättää ja odottaa Venäjältä kehitysaskeleita sellaisen keskustelun pohjalta.
Kangaspuro ei osoita oikeaa välittämistä venäläisistä, koska laittaa päätä pensaaseen sekä vähättelee ja vääristellee tunnettuja tosiasioita.

Vaikka Venäjä valmistautuisikin suursotaan, niin suomalaisten tulee osaltaan lieventää sellaista kehitystä. Mielestäni meidän tulee olla läheisessä yhteydessä Venäjän johtoon ja nosta kissoja pöydille rohkeasti. Ei niistä tarvitse mediassa toitottaa ja kansaamme vakuuttaa, minulle riittäisi kun se keskustelu on avointa siellä kabineteissa. Viesti pitää olla tulevaisuuteen katsovaa, ystävällistä, Suomi-Venäjä epäselvyyksiä poistavaa.....ja viime kädessä myös selkeää siltä osin, että rajan yli ei ole tulemista sotilallisessa mielessä.

.

Jep, kyllä tämän voi allekirjoittaa. Minäkään en usko, että Venäjä olisi jotenkin suht pysyväluontoisesti poistumassa naapurin paikalta. Loppujen lopuksi voi osoittautua aivan kirotun viisaaksi politiikaksi tämä nyt harjoitettu. Eli suhteellisen tasaisesti ja näkyvästi ollaan isäntiä erilaisille vierailuille ja erityisesti amerikkalaisten sellaisille. Ja pidetään kynnet irti sitoumuksista, jotka olisivat kv-politiikan lämmetessä vähintään kiusallisia. Näyttää siltä, että amerikkalaisille tämä tilanne välttää mainiosti, ehkei herätä riemunhuutoa ja ulvontaa eikä glooriahallesheigaraa, mutta välttää. Ja tarpeeksi hyvin on yleensä riittävä saavutus.

Tutkijakunnalta soisi tietysti sitä, että pyrkisivät rehellisyyteen ja totuudentavoitteluun. Kangaspuro ei suinkaan ole ainoa, joka puolustaa jotain agendaa, hänen kollegansa toisella laidalla toimivat samoin. Siinä välissä epätietoinen kansalainen pitkine niskavilloineen raapii ohimoaan ja pähkii, että missä sitä mennään?

Vaikeaksihan tämä on mennyt, mutta on sentään jotain, joka kestää. Nimittäin Suomen kulloinenkin asema on edelleen suurvaltasuhteita peilaava.
 
Yle kirjoitti:
MiG-29, Naton koodinimeltä "Fulcrum" on monikäyttöinen kevyt hävittäjäkone, joka on suunniteltu "ilmaherruushävittäjäjksi", mutta se pystyy tekemään myös ilmasta-maahan -hyökkäyksiä. MiG-29 on jo hieman ikääntynyt, mutta silti yksi Venäjän ilmavoimien tärkeimmistä konetyypeistä.

Pakko hifistellä, MiGiä ei suunniteltu ilmaherruushävittäjäksi vaan lyhyen toimintasäteen "etulinjan taistelukoneeksi". Ilmaherruusrooli oli alunperin ajateltu Flankerille. Mutta joo, onhan kaksysiä päivitetty myöhemmin nimenomaan todellisen ilmaherruuskoneen suuntaan.
 
Niin no 1945 NL:n ja länsiliittoutuneiden suhteet olivat kärjistyneet suunnilleen sodan partaalle. NL:n hyökkäys Suomeen ja siten uuden sodan aloittaminen Euroopassa olisi saattanut riittää sodan sytykkeeksi. NL:llä ei oikeastaan ollut varaa riskeerata. Just tossa satuin lukasemaan pikantin yksityiskohdan: Toisen maailmansodan lopussa Yhdysvallat vastasi yksin 70%:sta maailman teollisuustuotannosta.

Venäjän talous on lilliputtisarjaa suurvalta asemaa sillä ei ylläpidetä ja talouskriisi on muutanut talouksien rakinglistaa, ainoa syy miksi Venäjä on suurvalta on ydinaseet.

Toki rupusakki suurvaltakin voi isotella ja uhitella pienemmille naapureilleen, puheista huolimatta laajaa sotaa Venäjän talous ei kestä.

Nähtäväksi jää kuinka kauan talous nytkään kestää sillä Putinin hallinto pelaa upporikasta rutiköyhää ja lopputulos voi olla Neuvostoliiton kohtalo, sota on nimittäin kallista lystiä eikä putin voi tehdä samaa mitä Stalin teki eli ryösti valloittamansa maat putiputaaksi ja käytti sotavankeja orjatyövoimana jälleenrakennuksessa.

http://databank.worldbank.org/data/download/GDP_PPP.pdf
 
Venäjän suurin nykyajan tragedia on, että se ei ole tajunnut että Neuvostoliitto oli 'isovenäläisten' näennäisestä mahtiasemasta huolimatta Kansojen Vankila myös venäläisille.

Venäjällä olisi Neuvostoliiton romahdettua ollut loistava tai ainakin kelvollinen tulevaisuus Venäjänä. Mutta ei, pelkkää kouristuksenomaista Neuvostoliiton "kunnian" tavoittelua. Onko se muka oikeasti mikään tavoittelemisen arvoinen asia. Ruotsin valtakunnan elintaso nousi kohisten sen jälkeen kun jatkuvilla "upporikasta tai rutiköyhää" -tyyppisillä sotatoimilla maakuntatason resursseilla ylläpidetty maailmanluokan suurvalta, mukamas "Dominicum Maris Baltici", menetettiin Suuresta Pohjan Sodasta lähtien.

Neuvostoliitto on jokaiselle länsimaiselle ja muutenkin ajattelemiskykyiselle ihmiselle kirosana. Venäläisistä moni pitää ja Venäjästäkin olisi voitu pitää, mutta viime vuodet ovat olleet lähinnä sitä että Venäjä kaksin käsin tekee töitä sen eteen että myös Venäjä on Neuvostoliiton veroinen kirosana kauas tulevaisuuteen. Onko mitään järkeä tavoitella sellaista joka oli monella tapaa ihan samaa skeidaa kuin Natsi-Saksa, nostaa joku Stalinin kaltainen sekopää murhaaja jälleen sankariksi sieltä roskakorista jonne hänet jopa 50-luvun Neuvostoliitossa tajuttiin sysätä. Vastaan omaan retoriseen kysymykseeni, että ei ole mitään järkeä, ei tolkun häivääkään.
 
Taitaa olla tämä Neuvostoliitto-leikki Putinin hallinnon vihoviimeinen oljenkorsi pysyä vallankahvassa kiinni.
 
Itseasiassa Putin oli kuten myös Medvedev hyvinkin suosittu ennen näitä suurvaltasekoiluja lähinnä talouden vakauttamisesta johtuen ja tavallisen Venäläisen asema koheni Putinin hallinnnon alkuaikana.

Epäilyksiä oli ilmassa Putiinin tarkoitusperistä mutta ne olivat kuitenkin hyvin marginaalisia.

Toisenlainenkin kehityskulku olisi ollut Putinilla valittavissa ja se olisi ollut demokraattisenvaltion kehittäminen, se olisi ollut vallankäyttäjälle paljon epävarmempi, mutta olisi onnistuessaan nostanut Puniinin varmasti Venäjän historian suurmiehien joukkoon niihin todellisiin ei propagandan luomiin joilla on tapana vallanvaihtuessa muuttua kirosanoiksi.
 
Venäjän suurin nykyajan tragedia on, että se ei ole tajunnut että Neuvostoliitto oli 'isovenäläisten' näennäisestä mahtiasemasta huolimatta Kansojen Vankila myös venäläisille.

Venäjällä olisi Neuvostoliiton romahdettua ollut loistava tai ainakin kelvollinen tulevaisuus Venäjänä. Mutta ei, pelkkää kouristuksenomaista Neuvostoliiton "kunnian" tavoittelua. Onko se muka oikeasti mikään tavoittelemisen arvoinen asia. Ruotsin valtakunnan elintaso nousi kohisten sen jälkeen kun jatkuvilla "upporikasta tai rutiköyhää" -tyyppisillä sotatoimilla maakuntatason resursseilla ylläpidetty maailmanluokan suurvalta, mukamas "Dominicum Maris Baltici", menetettiin Suuresta Pohjan Sodasta lähtien.

Neuvostoliitto on jokaiselle länsimaiselle ja muutenkin ajattelemiskykyiselle ihmiselle kirosana. Venäläisistä moni pitää ja Venäjästäkin olisi voitu pitää, mutta viime vuodet ovat olleet lähinnä sitä että Venäjä kaksin käsin tekee töitä sen eteen että myös Venäjä on Neuvostoliiton veroinen kirosana kauas tulevaisuuteen. Onko mitään järkeä tavoitella sellaista joka oli monella tapaa ihan samaa skeidaa kuin Natsi-Saksa, nostaa joku Stalinin kaltainen sekopää murhaaja jälleen sankariksi sieltä roskakorista jonne hänet jopa 50-luvun Neuvostoliitossa tajuttiin sysätä. Vastaan omaan retoriseen kysymykseeni, että ei ole mitään järkeä, ei tolkun häivääkään.

Jos tuota ajattelee noin yksilötasolla, olisi kai sama, jos täysin varaton, sivistymätön psykopaatti, jolla on vielä jonkinverran lihaksia ja kova tappelijan maine, yrittää kynsin hampain mestaroida ja määräillä ns. paremman, varakkaan ja sivistyneen väen seurassa.
 
Plus tohon listaan vielä :rähissyt usealle naapureille ja välillä kurmoottanut niitä oikein kunnolla. Ja piessyt eksänsä joskus niin että käsi katkesi..
 
Ette kai kirjoita vihervasemmistosta???:cool:
 
Hesari otsikoi eilen Zimbabveb pomosta ettei tällä ole aikomustakaan hellittää ennen kuin kuolema korjaa. Nähdäänkö Venäjällä sama? Vai kruunauttaako Putin itsensä tsaariksi?
Haurastuva Robert Mugabe, 92, johtaa Zimbabwea vaikka kottikärryissä istuen
Syntymäpäiviään juhliva itsevaltias aikoo jatkaa virassaan kuolemaansa asti.

:D Repesin.
 
Back
Top