Valmistautuuko Venäjä suursotaan?

[SJ]

Mikä siinä USA:ssa on niin erinomaista, että sitä pitäisi hinkua tänne kylään? Ylivoimaisesti maailman suurin sotarikollinen ja ihmisoikeuksien rikkoja.

Mainitsitko sinä tuossa aikaisemmin sanan "suhteellisuudentaju"? Mutta mikäpä siinä. Kyllä putlerhuora tietää, että ei hän järkeviä huijaa, joten heitetään kehään kunnon vale, kun aina joukossa saattaa olla joku joka on tarpeeksi tyhmä uskomaan.

 

[Umkhonto]

Maataistelututka hälyyttää

 

[ajs178]

Niin itsekin ja nyt olin lähinnä innoissani tästä maavoimien osallisuudesta.

Tarkoittaako, että maavoimat etenevät ilmavoimien ilmasta maahan -aseiden tukemana (taktiset pommitukset Horneteista) - vai tarkoittaako, että harjoitellaan maavoimien käyttöä täsmäaseiden maalinosoittajina (esim. laseria käyttäen). Ehkä harjoitellaan myös maavoimien käyttöä ilmavoimien tulenjohtajina ilmasta maahan -ammunnassa? Osaako joku avata tarkemmin, millainen ilmasta maahan -doktriini ja taistelutapa Suomella on?

 

[PSS]

Tarkoittaako, että maavoimat etenevät ilmavoimien ilmasta maahan -aseiden tukemana (taktiset pommitukset Horneteista) - vai tarkoittaako, että harjoitellaan maavoimien käyttöä täsmäaseiden maalinosoittajina (esim. laseria käyttäen). Ehkä harjoitellaan myös maavoimien käyttöä ilmavoimien tulenjohtajina ilmasta maahan -ammunnassa? Osaako joku avata tarkemmin, millainen ilmasta maahan -doktriini ja taistelutapa Suomella on?

Litening-podilla voidaan osoittaa maakohde, mutta tulenjohtaja voi myös olla maassa. Mitä eroa näiden käytössä sitten on, en tiedä.

 

[PSS]

Itse itseäni täydentäen. Lähelle podilla ja kauemmas maasta?

 

[notareal]

Osuipa silmään tämmöinen Venäjän twitterbotteja seuraava palvelu
http://dashboard.securingdemocracy.org/

What is the Hamilton 68 dashboard?
This dashboard is designed to shed light on Russian propaganda efforts on Twitter in near-real time. There are two components to the dashboard featured here.

The first section, "Overt Promotion of Content," highlights trending content from Twitter accounts for media outlets known to be controlled by the Russian government.

The second section, "Content Tweeted by Bots and Trolls," highlights themes being pushed by Twitter accounts linked to Russian influence campaigns. This can include both real and fake news content that supports the story Vladimir Putin wants to tell -- a depiction of the West as corrupt, chaotic and collapsing. The network encourages extremism and anti-government sentiment, boosts Russian allies like Iran and Syria, and tries to discredit Western media sources.

The dashboard shows themes that are being promoted by the network, and where the network directs its attacks.

NOTE: This dashboard does not assert that websites and links appearing in monitoring are colluding with Russia to influence audiences. The Russia influence network promotes these websites and links because these stories suit Russia’s narratives and resulting influence objectives.

 

[YliKoo]

Osuipa silmään tämmöinen Venäjän twitterbotteja seuraava palvelu
http://dashboard.securingdemocracy.org/

Uusi verkkosivusto vastaa Venäjän propagandaan - seuraa satoja Twitter-tilejä lähes reaaliajassa
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201708032200302525_ul.shtml

 

[Rauhantekijä]

Toisaalta samaa voisi sanoa lukemalla suomalaista mediaa, että Suomi on Venäjälle vihamielinen valtio.

Tällaiselle väitteelle ei ole perusteluja. Suomi ei uhkaa Venäjää millään tavalla eikä vääristä historiaa, josta asiasta tartuin kiinni ja jossa Venäjä väittää Suomen ampuneen Mainilan laukaukset.
Ongelma Venäjän kanssa on siinä että se ei valtiona ja kansana vieläkään ole tehnyt tiliä avoimesti oman historiansa kanssa. Nykyisessä Euroopassa ei käyttäydytä tuolla tavalla aseita kalistellen.

Venäjällä ei kirjoiteta tai puhuta Suomesta kovinkaan paljon.

Ja kun puhutaan niin jotain paskaa lopulta. Voitko viedä viestin perille että lopettaisivat pienemmän kiusaamisen? Ei kai ole mikään ihme että pikkuvaltiossa aletaan pelkäämään Venäjän nykykäytöksen johdosta.
Tapahtumaketjulla on oma logiikkansa: Venäjä itse omalla toiminnallaan ja uhittelemalla ajaa naapurinsa sotilasliittoihin. Pelkoa, ei sen kummempaa. Tämä on ihan helevatin yksinkertainen logiikka.

Keskivertovenäläisillä on Suomesta jopa naiivin ystävällinen käsitys, eli ne luulee että Suomi ja suomalaiset olisi heille ystävällismielinen maa.

Käytännössä onkin ystävällinen ja tahtoo rauhaa. Täällä vierailevista venäläisistä suomalaisilla on positiivinen käsitys ja heidän kanssaan halutaan kehittää esim turismia ja kauppaa. Rauhallisen naapurin tavoitteita rehellisesti. Vai oletko eri mieltä?

Jos vain tietäisivät sen paskan määrän, jota suomalainen valtamedia Venäjästä käytännössä joka päivä kirjoittaa.

Kirjoitukset saattavat olla korkeintaan sellaisia, joissa kuvastuu virheellinen käsitys Venäjän oloista, mutta Suomen median kirjoituksissa ei ole mitään sellaista minkä voisi tulkita olevan uhkaksi Venäjälle.
Tässäkin pätee muuten se, että isojen tulisi näyttää käytöksen esimerkkiä pienemmille. Venäjän median Suomea kohtaa osoittama mollaaminen ja historian vääristely ei täytä näitä esimerkillisyyden tunnusmerkkejä.
Miksei Putin laita mediaansa kuriin rauhantahtoisten naapuriensa mieliksi, herättää kysymyksiä .....?


.

 

[Coffee Man]

Venäjän ilmatorjuntaohjusten ja ballististen ohjusten kantaman muodostamat, niin sanotut ”A2/AD-kuplat”, yltävät syvälle Suomeen ja Etelä-Ruotsiin ja peittävät Baltian.

– Venäjä vahvistaa tehokkaasti A2/AD-kykyjään. Yhdysvaltain asevoimien suunnittelijoiden on otettava huomioon strateginen painajainen, jossa Venäjä estää yhteydet Keski-Euroopan maihin ja etenkin Baltian maihin kriisin aikana, kirjoitetaan Rand Corporationin NATO’s Northeastern Flank -raportissa.

http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005311773.html

NATO’s Northeastern Flank -raportin mukaan pitäisi valmistautua skenaarioon, jossa Suomen alueita käytettäisiin kriisissä.

– Valmistautuminen siihen mahdollisuuteen, että Yhdysvallat käyttäisi Suomen ilma-, maa- ja merialueita auttaisi keskittymään Venäjän A2/AD-kykyihin, joiden tarkoitus on estää Nato-vahvistuksia pääsemästä eturintamassa olevien liittolaisten luo.

Suomi on hankkinut JASSM-risteilyohjuksia, joiden kantama on reilut 350 kilometriä. Raportissa otetaan esiin mahdollisuus, että Suomella olisi käytössään ohjuksen tehokkaampi versio, joka kantaa yli 900 kilometriin.

– Alueellinen pelote vahvistuisi, jos Suomi hankkisi JASSM-ER-ohjuksia.

 

[aj77]

Jenkit laittoi kauppasodan ja päälle laukaisivat Minuteman kolmosen.

https://twitter.com/x/status/892789327318716417

 

[Coffee Man]

Mikä siinä USA:ssa on niin erinomaista, että sitä pitäisi hinkua tänne kylään? Ylivoimaisesti maailman suurin sotarikollinen ja ihmisoikeuksien rikkoja.

Liittynyt: Eilen

Viestejä: 6

Tykkäykset: 0

Pisteet: 0

USA on perseestä ja Suomikin on ja kaikki länsimaat, mutta Venäjä on hieno maa...paratiisi ja onnela.

Tuntosarveni ovat sitä mieltä että tässä on koira haudattuna

 

[setämies]

Liittynyt: Eilen

Viestejä: 6

Tykkäykset: 0

Pisteet: 0

USA on perseestä ja Suomikin on ja kaikki länsimaat, mutta Venäjä on hieno maa...paratiisi ja onnela.

Tuntosarveni ovat sitä mieltä että tässä on koira haudattuna

Olisiko joku marttyyrileikki?

 

[Herman30]

Pikemmin SM-leikki. Poika(?) tahtoo saada piiskaa...

 

[ak.tied]

Miten niin "todella paljon"? Mihin tämä väite perustuu? Millä tavalla tämä "todella suuri tyytymättömyys" käytännössä näkyy?

Lähde lienee tapauksessasi luotettava

 

[sirra]

Liittynyt: Eilen

Viestejä: 6

Tykkäykset: 0

Pisteet: 0

USA on perseestä ja Suomikin on ja kaikki länsimaat, mutta Venäjä on hieno maa...paratiisi ja onnela.

Tuntosarveni ovat sitä mieltä että tässä on koira haudattuna

Kun tänne on ilmaantunut uusi keskustelija, jonka katsantokanta näyttää myötäilevän tuota röllikkä-porukan kantaa. Eli USA on paska, Suomi on paska, EU on paska ja Venäjä näyttää puolestaan hyvää esimerkkiä.

Mua on tässä ihmetyttänyt, että jos EU on paska ja USA on paska ja Venäjä on taas hyvä, niin minkä ihmeen vuoksi Venäjltä muuttaa varsinkin varakkaampaa ja myös keskiluokkaista koulutetumpaa väestöä EU:n alueelle ja USA:han. Ja miksi Venäjän johtoportaaseen kuuluvan porukan lapsia ja perheenjäseniä asustelee ja opiskelee noissa paskoissa paikoissa.

http://observer.com/2017/07/children-of-russian-politicians-live-in-united-states-european-union/

Kremlin puhuvan pään Peskovin Liza-tytär lausuu tuossa mm seuraavasti:

“I am immensely happy and grateful to my parents for the opportunity to live in Paris!”

“I, like many in my generation, am a person of the world—a cosmopolite,” the daughter of Putin’s press secretary declares to her countrymen, “and I laugh at the constant accusations that I have to live in Russia.”

Osaisiko Fakiiri valottaa minulle, miksi nämä venäläiset haluavat asua noin huonoissa paikoissa?

 

[Tyrsky]

Toisaalta samaa voisi sanoa lukemalla suomalaista mediaa, että Suomi on Venäjälle vihamielinen valtio.

Nyt vähän suhteellisuudentajua mukaan. Venäjällä ei kirjoiteta tai puhuta Suomesta kovinkaan paljon. Keskivertovenäläisillä on Suomesta jopa naiivin ystävällinen käsitys, eli ne luulee että Suomi ja suomalaiset olisi heille ystävällismielinen maa . Jos vain tietäisivät sen paskan määrän, jota suomalainen valtamedia Venäjästä käytännössä joka päivä kirjoittaa. Tai ehkä parempi ainakin Suomen omalta kannalta, että eivät tiedä.

Kiitos, nyt tiedän miltä kahvi tuntuu nenän kautta purskautettuna. Eipä ole hetkeen tullut näin spontaania repeämistä

Kotimaisen lehdistön juttuja aika paljon luettuani voisin sanoa että täällä päin vastoin on kirjoiteltu ylistävästi ja pelokkaasti itänaapurin kaikenmaailman ruostekotteroista joita hinataan pitkin Itämerta. Olisi hienoa kyllä kun pistäisit esimerkkiä näistä vihamielisistä uutisoinneista. Siinä missä Kremlin äänitorvet uutisoivat peittelemättömästi sitä että Suomi on oikeastaan Venäjän omaisuutta, ei kyllä ole Suomen mediassa ollut mitään Suur-Suomi fantasiointeja...

En kyllä jaksa kirjoittaa sinulle enempää, kun nytkin on tullut tuhrattua liikaa aikaa ja vaivaa trollille.

 

[jurppi]

– Venäjä vahvistaa tehokkaasti A2/AD-kykyjään. Yhdysvaltain asevoimien suunnittelijoiden on otettava huomioon strateginen painajainen, jossa Venäjä estää yhteydet Keski-Euroopan maihin ja etenkin Baltian maihin kriisin aikana, kirjoitetaan Rand Corporationin NATO’s Northeastern Flank -raportissa.

Mitä tehdään tilanteessa jossa NATO estää Venäjän pääsyn ulos Suomenlahden pohjukasta ja tuhoaa totaalisen kaikki Kaliningradiin sijoitetut asejärjestelmät? Ja, jos joku venäläinen alus pääsisi livahtamaan läpi niin se tuhottaisiin viimeistään Tanskan salmissa. Samalla kun luonnollisesti estettäisiin kaikki Venäjän meriliikenne Itämerelle päin.

Minua hieman häiritsee tällainen logiikka jossa Venäjä tekee kaikki mahdolliset sotilaalliset liikkeet. Oletetaan lisäksi että siltä onnistuu kaikki täysin yksipuolisen näkemyksen mukaisesti ja ilman että kukaan tai mikään vastustaisi millään tavoin.
- varsinkin kun kokemus opettaa sen ettei Venäjän asevoimat kykene toteuttamaan kovinkaan erikoisia operaatioita ilman kaikenlaisia virheitä ja omasta typeryydestä aiheutuneita omia tappioita jne,..
- puhumattakaan että kaikenlaisesta uhkailusta ja propagandasta huolimatta asejärjestelmät ovat monessa tapauksessa täysin epäkuranttia ja toimimatonta roskaa. Miehistö on suurelta osin osaamattomia "tolloja" joilta rohkeus löytyy johtoa myöten viinan voimalla.

En sano että kaikki oli tällaista mutta asiallista porukkaa lienee loppuviimeksi varsin vähän. Tämä on tullut esille mm. Ukrainan sodan aikana. Monenlaisissa yhteyksissä. On eksytty lukuisia kertoja typerästi vihollisen alueelle, pudotettiin ohjuksella siviilikone, monissa yhteyksissä näkyy selkeästi että kuri puuttuu joukoista, tapetaan/tapatetaan omia joukkoja sekä johtajia jne. Koko ajan ja joka käänteessä tapahtuu venäläisille tyypillistä "ryssimistä". Mutta tällaista Venäjän sotavoimat ja sotiminen on ollut kautta historian. Miksipä se olisi siitä mihinkään muuttunut..

Mutta kuten sanottu niin koko ajan pidetään päällä julkinen mediajumppa jossa julistetaan voittamatonta ja ylivoimasta Venäjää. Ihaillaan sen nerokkasta johtajaa sekä hänen taktista osaamistaan. Toki historiasta löydämme tälle vertailukohtia..Stalin, Hitler ja heidän sotilaallinen ylivertaisuutensa. Mutta he pyörittivät sen aikaisissa sodissaan kymmenien miljoonien (Saksan Wermacht taisi olla kokonaisvahvuudeltaan likimain 20 miljoonaa sotilasta) miesten armeijoita..

Kuvitellaan ja spekuloidaan että valtavia laajoja sotilasoperaatioita (esim. Ukraina valtaus ja miehitys) tehtäisiin muutaman kymmenen tuhannen miehen joukoilla jne. Vieläpä pelkällä maavoimien operaatiolla. Ilmeisesti olettaen myös ettei siitä aiheutuisi hyökkääjälle juuri minkäänlaisia tappioita.

Vastustaja, siis Ukraina sekä toisaalta länsimaat ja NATO jne. ovat lähinnä hiljaa kaikesta varustautumisestaan. Toki harjoitellaan asioita. Mutta ei levitellä julkisuudessa hankinnoilla/varustautumisella (jotka ovat pelkästään vuositasolla moninkertaisesti suuremmat kuin Venäjällä). En usko että tämä näennäinen hiljaisuus olisi toimettomuutta tai pelkoa jne. Tuskin myöskään vastustajan aliarvioimista millään osa-alueella.

No, katsotaan minkälaisia liikkeitä tulevaisuudessa tapahtuu..Veikkaisin että paljon vähäisempiä kuin uhkaillaan ja spekuloidaan.

 

[notareal]

Kiitos, nyt tiedän miltä kahvi tuntuu nenän kautta purskautettuna. Eipä ole hetkeen tullut näin spontaania repeämistä

Kotimaisen lehdistön juttuja aika paljon luettuani voisin sanoa että täällä päin vastoin on kirjoiteltu ylistävästi ja pelokkaasti itänaapurin kaikenmaailman ruostekotteroista joita hinataan pitkin Itämerta. Olisi hienoa kyllä kun pistäisit esimerkkiä näistä vihamielisistä uutisoinneista. Siinä missä Kremlin äänitorvet uutisoivat peittelemättömästi sitä että Suomi on oikeastaan Venäjän omaisuutta, ei kyllä ole Suomen mediassa ollut mitään Suur-Suomi fantasiointeja...

En kyllä jaksa kirjoittaa sinulle enempää, kun nytkin on tullut tuhrattua liikaa aikaa ja vaivaa trollille.

Tästä tulee "ult" et al nimimerkeillä esiintynyt propagandasodan "sankari", oli muistaakseni MH-17 tiputuksen aikoihin kun saarnasi että oli seurannut erään iltapäivälehden lööpejä kesän ja hänen mielestää lähes joka paivä oli Putinista vihamielinen lööpi. Tuo piti ihan tarkistaa ja väitelyttä ajalla tosiasiassa oli vain muutama Putin lööpi, eikä ne edes olleet vihamielisiä Toinen taisi olla joku Putinin naisjuttuihin liittyvä, jos tuota voi vihamielisenä pitää... eikös todellisen venäläisen alfa uroksen naisseikkailuista pitäisi tuon suhnan olla iloinen, kun nostanee Venäjän syntyvyyslukamaa (jota jaksaa muuten mainostaa).

 

[Rajajääkäri]

Mitä tehdään tilanteessa jossa NATO estää Venäjän pääsyn ulos Suomenlahden pohjukasta ja tuhoaa totaalisen kaikki Kaliningradiin sijoitetut asejärjestelmät? Ja, jos joku venäläinen alus pääsisi livahtamaan läpi niin se tuhottaisiin viimeistään Tanskan salmissa. Samalla kun luonnollisesti estettäisiin kaikki Venäjän meriliikenne Itämerelle päin.

Minua hieman häiritsee tällainen logiikka jossa Venäjä tekee kaikki mahdolliset sotilaalliset liikkeet. Oletetaan lisäksi että siltä onnistuu kaikki täysin yksipuolisen näkemyksen mukaisesti ja ilman että kukaan tai mikään vastustaisi millään tavoin.
- varsinkin kun kokemus opettaa sen ettei Venäjän asevoimat kykene toteuttamaan kovinkaan erikoisia operaatioita ilman kaikenlaisia virheitä ja omasta typeryydestä aiheutuneita omia tappioita jne,..
- puhumattakaan että kaikenlaisesta uhkailusta ja propagandasta huolimatta asejärjestelmät ovat monessa tapauksessa täysin epäkuranttia ja toimimatonta roskaa. Miehistö on suurelta osin osaamattomia "tolloja" joilta rohkeus löytyy johtoa myöten viinan voimalla.

En sano että kaikki oli tällaista mutta asiallista porukkaa lienee loppuviimeksi varsin vähän. Tämä on tullut esille mm. Ukrainan sodan aikana. Monenlaisissa yhteyksissä. On eksytty lukuisia kertoja typerästi vihollisen alueelle, pudotettiin ohjuksella siviilikone, monissa yhteyksissä näkyy selkeästi että kuri puuttuu joukoista, tapetaan/tapatetaan omia joukkoja sekä johtajia jne. Koko ajan ja joka käänteessä tapahtuu venäläisille tyypillistä "ryssimistä". Mutta tällaista Venäjän sotavoimat ja sotiminen on ollut kautta historian. Miksipä se olisi siitä mihinkään muuttunut..

Mutta kuten sanottu niin koko ajan pidetään päällä julkinen mediajumppa jossa julistetaan voittamatonta ja ylivoimasta Venäjää. Ihaillaan sen nerokkasta johtajaa sekä hänen taktista osaamistaan. Toki historiasta löydämme tälle vertailukohtia..Stalin, Hitler ja heidän sotilaallinen ylivertaisuutensa. Mutta he pyörittivät sen aikaisissa sodissaan kymmenien miljoonien (Saksan Wermacht taisi olla kokonaisvahvuudeltaan likimain 20 miljoonaa sotilasta) miesten armeijoita..

Kuvitellaan ja spekuloidaan että valtavia laajoja sotilasoperaatioita (esim. Ukraina valtaus ja miehitys) tehtäisiin muutaman kymmenen tuhannen miehen joukoilla jne. Vieläpä pelkällä maavoimien operaatiolla. Ilmeisesti olettaen myös ettei siitä aiheutuisi hyökkääjälle juuri minkäänlaisia tappioita.

Vastustaja, siis Ukraina sekä toisaalta länsimaat ja NATO jne. ovat lähinnä hiljaa kaikesta varustautumisestaan. Toki harjoitellaan asioita. Mutta ei levitellä julkisuudessa hankinnoilla/varustautumisella (jotka ovat pelkästään vuositasolla moninkertaisesti suuremmat kuin Venäjällä). En usko että tämä näennäinen hiljaisuus olisi toimettomuutta tai pelkoa jne. Tuskin myöskään vastustajan aliarvioimista millään osa-alueella.

No, katsotaan minkälaisia liikkeitä tulevaisuudessa tapahtuu..Veikkaisin että paljon vähäisempiä kuin uhkaillaan ja spekuloidaan.

Hienoa tuossa on se, ettei syyllistytä vihollisen aliarviointiin ja toden näk. lännessä suhtaudutaan vakavasti kaikenlaisiin uhkaskenaarioihin.

 

[Ingsoc]

Tuoretta arviota toukokuulta 2017.

Assessing Russia’s Reorganized and Rearmed Military

Keir Giles

• Task Force White Paper
• May 03, 2017
• Keir Giles is an associate fellow in the Russia and Eurasia Program at Chatham House. He is also a director of the Conflict Studies Research Center, a group of subject matter experts in Eurasian security.

Introduction
Recent Western assessments of Russia’s renewed military power have led to a wide range of differing conclusions and, taken together, provide a mixed and confusing picture of the scale and nature of the threat. Impressive capabilities demonstrated in Ukraine and Syria have given rise to concern that Western armed forces may find it difficult to cope with an operating environment dominated by new Russian weapons systems for which they have neglected to adopt countermeasures. But at the same time, a number of veteran scholars of Russian military affairs argue that the power of the current Russian military is commonly overestimated, suggesting that it is hostage to many problems inherited from its traumatic post-Soviet degeneration, critically challenged by overstretch, technologically backward, or all three.

The answer lies in between. Russia’s reorganized and rearmed Armed Forces are neither invincible nor still broken and incapable. Two points are beyond argument: First, in terms of equipment, experience, attitude, confidence, and more, the Russian military is a radically different force from the one that began the process of transformation in 2008. Second, change is still taking place. Snapshots of Russia’s capability displayed in Ukraine and Syria tend to conceal ongoing developments; the true capability of the Russian military is not static but a rapidly developing phenomenon.

As such, this broad overview of Russia’s military capability in 2017 should not be taken as a definitive description but rather an indicator of trends. Individual sections discuss a range of current factors affecting overall capability that are still in flux, including issues of affordability, manning, organizational development, and the implementation of lessons learned from Ukraine and Syria. This white paper also considers short-term timelines of opportunities versus threats—perceived or actual—for the Russian military, before concluding with a number of broad recommendations.

Transformation
The extensive and painful history of Russia’s military reorganization under former defense minister Anatoliy Serdyukov and its continuation and revision under current Defense Minister Sergey Shoygu has been described in detail and will not be repeated here.1 The key question in 2017 is what effect this reorganization, and the accompanying program of massive investment in rearmament and reequipment, has had on Russia’s capability to engage and prevail in conflict.

Both the equipment and organizational aspects of the Russian military’s current development present challenges. Substantial progress is reported toward Russia’s goal of reaching set percentages of modern equipment in service,2 but the stated target of 70 percent in the Ground Forces by 2020 is flexible in the absence of any consistent definition of what counts as “modern.” As recently as 2015, an informed Russian commentator could cast doubt on the effectiveness of the transformation and reequipment program overall, suggesting that despite a higher standard of training and command, Russia’s Armed Forces were not ready for large-scale conflict because “today’s Russian army is not that qualitatively different from its 1991-model Soviet predecessor and does not really have that many of the latest armaments that meet the high demands of the twenty-first century.”3

Furthermore, continuing significant structural changes in the Ground Forces during 2016 mean that any assessment of this area describes a work in progress. The new order of battle that lay at the heart of Serdyukov’s initial reforms has been tested and rejected by both the Ground Forces and the Air Force,4 but the final shape of these forces is still forming and appears to be under adjustment based on experience from current operations in Ukraine and Syria.

Nevertheless, the overall direction of travel has been discernible since the stabilization of reform efforts in late 2011 and early 2012.5 After much trial and error, the driving aim of creating “permanent readiness units” seems near completion in the form of battalion tactical groups (BTGs) based on larger formations. The defense industry has overcome its initial (and expensive) struggles to restart production despite being flooded with cash, and new equipment is arriving in appreciable and more or less predictable quantities.

The date set for the completion of Russia’s military transformation was 2020, which also served as the planning horizon for a number of key strategic documents adopted at the same time, such as the National Security Strategy, the Maritime Doctrine, and others. But the fundamental aim of restructuring the force—from one designed for protracted large-scale conventional military conflict in the 1980s into a more compact, high-technology military to engage in swift and intense securing of operational aims in the twenty-first century—appears already close to completion.

Russian Chief of the General Staff Valeriy Gerasimov’s February 2013 essay that came to be widely and misleadingly known outside Russia as the Gerasimov doctrine was a call for a study of the developing nature of warfare, to prepare for future threats and conflicts. Russia’s senior military thinkers continue to debate the changing character of war, and a major conference on the topic is scheduled for August 2017. For the time being, despite focus in the West on the “hybrid” and “nonlinear” aspects of state competition, the conclusion in Russia appears to be that the importance of high-intensity warfare remains undiminished, and that strategic deterrence with nuclear weapons and updated air and missile assets, supported by strong and capable land forces, will continue to play a fundamental role in securing state interests.6

Training and Lessons Learned
Russian military deployments to the Ukrainian border in mid-2014 demonstrated substantial logistical achievements, honed by several years of practicing large-scale, long-distance deployments. Russia showed its ability to maintain large formations in the field after rapid deployments and sustain them over extended periods with little obvious degradation in performance. But as was observed at the time, this, like the performance of Russian troops involved in the seizure of Crimea, should not lead to an overestimation of Russian military capabilities. In particular, set-piece exercises and snap inspections might have developed Russia’s ability to move and sustain troops but may have had less impact on their actual combat capability.

Since that time, however, Russia has been making the most of the training opportunities provided by operations in Ukraine and Syria. From a very early stage in the Ukraine conflict, Russia was observed to be carrying out a roulement, or rolling deployment, of troops from across the whole of its Armed Forces to the Ukrainian border.7 Similarly, in Syria, a large number of Russian servicemen were deployed on short tours of three to four months, to maximize exposure to operating conditions. According to one Russian general, it was cheaper to carry out training under real conditions in Syria by shipping men and equipment through the Bosporus than to engage in large-scale exercises on Russian territory, with the enormous distances required to be covered.

The result is that a significant proportion of Russia’s Ground Forces and Air Force have now been exposed to operational conditions over an extended period, if not to actual combat. These ongoing roulements are providing Russian troops with practical experience in a much more effective manner than exercises, and their effect in combination with the continuing flow of new weapons systems and equipment can be assumed to provide substantial increases in war-fighting capability.

Ukraine and Syria provide different, but complementary, training and testing opportunities for equipment, tactics, and organizational structures. Ukraine, in particular, has provided Russia with valuable experience fighting a contemporary enemy of comparable capability, in combat involving heavy use of main battle tanks, infantry fighting vehicles, and unmanned aerial vehicles (UAVs). Defensive aids and reactive armor have been tested in action against modern anti-armor weapons.

Meanwhile, Syria has likewise been a testing ground for “[electronic warfare] systems, UAVs, new communications systems, antitank weapon systems, and much else.”8 But it has also offered the opportunity to trial a wide array of longer-range weapons and missiles, with heavy emphasis on the use and testing of standoff weapons from extreme ranges, including from the Caspian and Mediterranean Seas and delivered by air from the eastern and western approaches to Syria.9 Other learning opportunities unique to Syria include air–ground coordination, interaction with indigenous forces, and, in the air, the chance to engage in brinkmanship and study closely the capabilities and tactics of aircraft from NATO nations and Israel while supported by advanced land- and sea-based Russian air defense systems. Finally, on the basis of operations in and around Syria, Russia has shown pride in its demonstrated ability to deploy personnel, equipment, and stores over long distances swiftly and without detection.10

According to Gerasimov, “today [Russia is] acquiring priceless combat experience in Syria. It is essential for this to be analyzed in the branches of service and the combat arms at both the operational and tactical levels, and for a scientific conference to be held on the results of the military operations.”11 A series of public and closed conferences in Moscow from the end of 2016 to early 2017 did precisely this, examining the shortcomings of arms and equipment in operational use in Syria and looking at optimization of organization and logistics for foreign deployments.12 These assessments are expected to lead directly to increased production of precision-guided munitions, further development of capabilities for concealed deployment of forces, and the establishment of separate aviation units operating UAVs. But lessons learned are already being spread throughout the Armed Forces, accompanied by a willingness to test the performance of officers and remove those who do not meet operational standards.13

Manpower and Overstretch
The alternative view of Russia’s roulement of servicemen from remote parts of the country to the Ukrainian border holds that this is not deliberate policy but a sign of insufficient manpower to sustain the commitment.

Experienced researchers including Igor Sutyagin and Aleksandr Golts argue consistently that the number of servicemen available severely limits Russia’s options, and that overstretch remains a problem.14 They also observe that Russia’s plan to establish a number of new Ground Forces divisions, as well as other new formations, is inconsistent with the Ground Forces’ substantial undermanning problem and will lead to the hollowing out of existing formations.

The viability of the new (and constantly evolving) system for recalling reservists has also been called into question, with implications for Russia’s ability to sustain manpower during protracted conflict. Roger McDermott suggests that “Russia’s Armed Forces still confront a variety of real challenges, ranging from military manpower issues to military culture and education producing a system where individual initiative is a rarity. . . . Many of these challenges serve to mitigate or limit Russian military capability, while the defense ministry PR serves the opposite purpose: to heighten, exaggerate and spread fear.”15 As a pertinent example of this syndrome, impressive figures cited for total numbers of servicemen involved in Russia’s snap exercises should not be taken at face value; involvement can be notional or on paper, rather than meaning actual mobilization of the units concerned.

Recruiting sufficient individuals to fill posts in the Armed Forces has been a consistent challenge for Russia. The start of the transformation process in 2008 coincided with the nadir of Russia’s demographic crisis and had to contend with the Armed Forces’ appalling reputation as an employer over the previous fifteen years. The precise impact of manning shortfalls is hard to quantify, because official figures on recruitment and retention are consistent only in their unreliability.16 An estimate based on compiling official statements in early 2015 put Russia’s total number of servicemen at 776,000, or approximately 78 percent of the intended target of 1 million men in uniform.17 According to Shoygu, by the end of that year, Armed Forces manning had recovered to 92 percent of posts.18 While this rapid an increase seems improbable, it is true that the recruitment crisis has eased significantly. Professional military service, especially now that it is relatively well paid, is an attractive career option in Russia’s current economic crisis; even by unofficial counts, the number of professional soldiers (kontraktniki) is now well in excess of the number of conscripts.

Nevertheless, the aftershocks of the personnel upheaval that accompanied the transformation process are still being felt. The problem of surplus officers being used as a manpower sump to fill the deficit in qualified noncommissioned officers had reportedly been resolved by the end of 2016,19 but the glut of officers has apparently been replaced by acute shortages, as radical adjustments to training intakes made under Serdyukov feed through to numbers of junior officers arriving in service.20

Overstretch can translate into visible losses, as in mid-2015 when intensive use of aircraft in operations and training combined with a long-standing deficit of fully trained pilots to produce a spate of aircraft accidents.21 Contrary to expectations that this situation would worsen, by the end of 2016 it appeared to have been resolved. With the Russian Air Force canceling or reducing commitments to nonoperational events such as air shows and flypasts because of pressure on aircraft and pilots due to ongoing operations in Syria, the noncombat accident rate has fallen dramatically. This suggests either that reporting on accidents is subjected to new and improbably effective censorship or that systems and personnel have now shaken down and adjusted to the high operational tempo.

The cautions and caveats regarding manpower may be entirely correct, but at the same time, they may not matter. Similar to comparisons of overall military and economic power between Russia and NATO, these considerations are important when assessing the possible outcome of extended conflict, but far less relevant to a brief military adventure. Here, Russia’s demonstrated ability to swiftly concentrate sufficient numbers of military assets for the immediate task at hand, and Russia’s far greater willingness than its adversaries to resort to military force, would be much more relevant.

There is a parallel here with discussions of nonstrategic nuclear weapons—another field where there is intense debate as to the real quantity of Russian inventory but where quantity is of secondary importance. That is both because the available numbers far outstrip what is usable in the European theater and because the doctrine for their use provides Russia with means of escalation or de-escalation to which Western allies have no response.22

Affordability
Along with assessments of military capability overall, there are widely varying assessments of whether and for how long Russia can sustain current levels of spending on its Armed Forces in the adverse economic conditions created by low energy prices and exacerbated by Western sanctions.23 Persistent requests by the Ministry of Finance to rein in defense spending continue,24 in the context of long-term budget planning intended to reduce the deficit from almost 4 percent of GDP in 2016 to just over 1 percent in 2019.25

In this context, actual military expenditure could decline despite stated Russian priorities, give or take budgetary quirks like a Ministry of Defense underspend in 2015.26 But reporting of reductions in defense expenditure should be treated with caution. The intricacy of Russian defense budgeting is such that even reliable sources can on occasion leap to entirely the wrong conclusions.27 Even if a contraction does occur, this should not be interpreted solely as a result of economic constraint. Any visible reduction in spending may not be primarily caused by economic difficulties or sanctions, but may be a natural readjustment following a period of intense investment in procurement; the rate of growth of spending on the state defense order can be relaxed, with a transition to a more normal, lower annual rate of new armaments procurement.28

Russia is attempting to maintain levels of investment to guarantee that the Armed Forces are functional and sufficiently stocked with relatively up-to-date equipment and weapons systems, which may mean that current spending is sustainable for longer than commonly thought, as capital projects are reduced to favor operational costs and stockpiling capabilities. Russia’s ongoing combat operations also impose substantial costs, but their effect on other areas of defense spending is hard to judge. In keeping with Russia’s approach to the Syria conflict as partly an opportunity to train and test the personnel and equipment of its new Armed Forces, President Vladimir Putin stated in March 2016 that funding for those operations came from the budget for training and exercises.29 Overall, detailed studies of military expenditure conclude that modernization of the Armed Forces continues to be a high priority, and funding of the state armaments program will continue.30

In addition, there is an argument that sanctions have increased Russia’s resilience and provided an essential stimulus for domestic industry.31 This view is supported by Julian Cooper, emeritus professor of Russian economic studies at the University of Birmingham, who notes that “paradoxically [sanctions] have served to push the military and defence industry to search for alternative ways of obtaining militarily satisfactory outcomes.”32 If this is the case, the effect is unlikely to have been spread evenly across all arms of service with their widely varying technological requirements; according to one assessment, naval development in particular has been impacted by a lack of access to technology and finance.33

Excessive spending on the military may indeed be unsustainable in the long term.34 After all, this was a major contributor to state collapse in Russia at least twice during the twentieth century (in 1991, 1917, and, more debatably, 1905) and routinely served as the catalyst for major social upheaval in previous centuries. But that does not alter the fact that in the short and medium terms, Russia is purchasing for itself substantial increases in capability. For now, respectable levels of new equipment types are being delivered, especially in the Western Military District, with rates of delivery continuing to increase—even though the burst of activity toward the end of 2016 led one commentator to suggest that “Russian defense industry retains the Soviet tradition of ‘storming,’ or last-minute rush work to meet the annual production plan. You might not want a ride on a Russian helo assembled in December.”35

Jatkuu...