Jarmo Huhtanen HS
Julkaistu: 12.12. 2:00 , Päivitetty: 12.12. 7:50
SOTILASPROFESSORI
Petteri Lalu arvelee, että Itämereltä saatetaan kuulla pian ikäviä uutisia.
”En yhtään ihmettelisi, jos ruotsalaiset saisivat joululahjaksi Iskander-ohjuksia naapuriinsa”, hän sanoo.
Lalun arvio Kaliningradiin piakkoin sijoitettavista ohjuksista perustuu venäläisiin julkisiin lähteisiin. Niissä kerrottiin marraskuun lopulla, että Lounais-Venäjällä sijaitsevalla Kapustin Jarin ampuma-alueella on luovutettu Iskandereja Läntisen sotilaspiirin 152. kaartin ohjusprikaatille.
Venäjän asevoimien Krasnaja Zvezda -lehden mukaan prikaatin henkilöstö aloittaa harjoittelun, joka päättyy taktiseen harjoitukseen. Sen jälkeen kalusto ja henkilöstö lähtevät rautateitse pysyvälle sijoituspaikalleen.
Puolustusasioihin keskittyvä arvostettu Jane’s-lehti julkaisi jo viime helmikuussa kuvan, jonka mukaan Venäjä rakentaisi uusia ohjussuojia Kaliningradiin juuri 152. kaartin ohjusprikaatille.
EVERSTILUUTNANTTI Lalu vetää Maanpuolustuskorkeakouluun (MPKK) tämän vuoden alussa perustettua Venäjä-ryhmää. Sen kunnianhimoisena tavoitteena on edistää suomalaista Venäjän sotataitoa, strategiaa ja turvallisuuspolitiikkaa koskevaa tutkimusta sekä osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun.
Ryhmän muodostavat Lalun lisäksi Suomen edellinen Moskovan puolustusasiamies, everstiluutnantti
Juhani Pihlajamaa, väitöskirjansa juuri tarkastettavaksi jättänyt everstiluutnantti
Pentti Forsström ja apulaisprofessori
Katri Pynnöniemi.
Pynnöniemi hoitaa ensimmäisenä tutkijana MPKK:n ja Helsingin yliopiston yhteistä Venäjän turvallisuuspolitiikan professuuria. Hän työskentelee puolet ajastaan MPKK:ssa ja toisen puolen Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutissa, joka on Venäjän ja Itä-Euroopan tutkimukseen keskittyvä tutkimuslaitos.
Venäjä-ryhmän jäsenet myös opettavat MPKK:n kursseilla ja osallistuvat erilaisten opinnäytteiden ohjaukseen.
”MPKK:lla on aina ollut tarve, että meillä pitäisi olla Venäjään ja Venäjän asevoimien sotataitoon kohdistuvaa tutkimusta. Infrastruktuuri alkaa olla kohdillaan, ja nyt alkaa varsinainen työ”, Lalu tiivistää.
Tutkimusta tehdään kuulemma jo ”sormet veressä” mutta empaattisella tutkimusotteella.
”Pyrimme ymmärtämään, minkä takia Venäjä tekee jotain tai mikä sen logiikka on”, Katri Pynnöniemi sanoo.
”Silloin pitää mennä ikään kuin vastapuolen raameihin ja yrittää ymmärtää kokonaisuus, missä päätöksiä tehdään.”
MPKK:n Venäjä-ryhmän tutkijat Juhani Pihlajamaa (vas.), Petteri Lalu ja Katri Pynnöniemi.(KUVA: JUHANI NIIRANEN / HS)
ISKANDER on lyhyen kantaman ballistinen ohjus. Venäjällä on niitä käytössään 11 prikaatissa. Lisäksi maan asevoimilla on sopimus kahden muun prikaatin kaluston toimittamisesta. Jokaisessa Iskander-järjestelmässä on 12 laukaisulavettia.
Venäjä on sijoittanut Iskander-prikaateja kaikkiin neljään sotilaspiiriinsä. Suomen naapurissa olevan Läntisen sotilaspiirin ohjusprikaatit ovat Lugassa ja Šujassa.
Iskanderista on tullut venäläisen informaatiovaikuttamisen näkyvä työkalu. Ohjusten siirroista tiedotetaan yleensä näkyvästi. Näin käynee myös sitten kun ohjukset saapuvat pysyvästi Kaliningradiin.
”Iskander on tietyssä mielessä niin konkreettinen. Se ampuu maasta maahan. Yksi Iskander on kuitenkin vain 500 kilon pommi, joka ammutaan ohjuksella johonkin paikkaan”, Lalu sanoo.
”Yksi hävittäjäpommittaja kykenee käyttämään enemmän tulta kuin kokonainen ohjusprikaati, puhumattakaan kokonaisen laivueen tai divisioonan tykistön tuli-iskusta.”
Suomen puolustusvoimien näkökulmasta Georgian, Ukrainan ja Syyrian sodat ovat opettaneet, että uudet taisteluvälineet, kuten ohjukset, eivät automaattisesti syrjäytä perinteisempiä.
Lalun mukaan Iskander-kohut joskus hymyilyttävät suomalaisia sotilaita. Syynä on se, että ohjuksia on ollut Lugassa jo vuodesta 2011. Sitä ennen siellä oli Totška-ohjuksia, jotka nekin ylsivät Suomen alueelle.
”Meillä muutokset eivät ole niin rajuja kuin esimerkiksi Ruotsissa, jossa Iskanderien tulo merkitsee sitä, että he ovat yhtäkkiä ballististen ohjusten laukaisuvyöhykkeellä. Me olemme eläneet sen totuuden kanssa jo kymmeniä vuosia, että olemme mahdollisella tulialueella, jos joku sitä nappulaa painaa.”
LALU huomauttaa, että Suomessa puhe Venäjän vaikuttamisesta tuppaa aina kääntymään Venäjän sotilasmahtiin.
”Suoraan nähdään vain sotilaallinen vaikuttamisväylä. Se on ehkä väärä kuva siitä, mitä venäläiset ajattelevat vaikuttamisesta. He eivät itsekään ajattele niin, että asioita hoidetaan pelkästään sotilassaapasta paukuttamalla.”
Lalu viittaa Venäjän yleisesikuntapäällikön
Valeri Gerasimovinesittämään ajatukseen, että konflikteissa pitää olla nelinkertainen määrä muuta vaikuttamista sotilaalliseen verrattuna. Näitä muita keinoja ovat esimerkiksi informaatiokamppailu sekä diplomaattinen, taloudellinen ja kulttuurinen vaikuttaminen.
”En usko, että kansojen välisissä suhteissa olisi vaikuttamisesta vapaita vyöhykkeitä. Mikä uppoaa ja mikä ei, se on sitten asia erikseen.”
Venäjän Pohjoisen laivaston toisen arktisen prikaatin sotilaat harjoittelivat tammikuussa lähellä Lovozeroa eli Luujärveä. (KUVA: LEV FEDOSEJEV / TASS)
VENÄJÄ ilmoitti muutama vuosi sitten, että se aikoo perustaa pohjoiseen kaksi niin sanottua arktista prikaatia.
Toinen niistä on sijoitettu Petsamoon. Sen tehtävänä lienee suojata kriisin aikana Kuolaan sijoitettua Venäjän tärkeintä laivastoa eli Pohjoista laivastoa.
Toisen arktisen prikaatin eli 80. moottoroidun jalkaväkiprikaatin Venäjä perusti Suomen rajan läheisyyteen Alakurttiin.
Lalun mielestä Venäjä on viestinyt uskottavasti, että Alakurtin prikaatin ensisijainen toimintasuunta on Koillisväylä eikä Suomi.
Alakurtin prikaati on vielä rakennusvaiheessa. Siellä on nyt noin 2 000 sotilasta eli selvästi vähemmän kuin normaalissa 6 000 sotilaan prikaatissa. Sieltä puuttuvat myös raskaat taistelupanssarivaunut. Julkisten lähteiden mukaan varuskunnan kasarmit ovat hyvässä kunnossa, samoin muut varusteet.
”Siellä on erikoiskalustoa, kuten uusia lumessa kulkevia venäläisiä telakuorma-autoja. Varustamisesta julkisuuteen annetut tiedot tukevat sen käyttöajatusta. Prikaatilla pitäisi pystyä operoimaan Koillisväylän varrella olevilla maa-alueilla.”
VENÄJÄN asevoimissa on käynnissä vuosia kestävä uudistus, johon havahduttiin vuoden 2008 Georgian sodan jälkeen. Kalustoa, koulutusta ja kasarmeja on uudistettu ja sotilaiden palkkoja korotettu selvästi. Tavoitteena on ollut sotilasammatin arvostuksen lisääminen.
Lalu sanoo, että Venäjä valmistautuu selviämään nopeasti kärjistyvistä kriiseistä valmiutta kehittämällä. Samalla se rakentaa kykyä kestää pitkiä, jopa vuosia jatkuvia kriisejä. Jälkimmäinen näkyy omavaraisuuden kasvattamisena ja esimerkiksi venäläisen internetin kehittämisenä.
Kaikkia tavoitteita ei ole kuitenkaan vielä saavutettu.
Venäjä ei ole pystynyt esimerkiksi luomaan jatkuvasti valmiudessa olevia prikaateja, jotka voitaisiin kokonaan siirtää saman tien taisteluun. Syynä on se, että maavoimien prikaatit ovat edelleen varusmiesten koulutusyksiköitä, joihin tulee kaksi saapumiserää vuodessa.
”Venäläinen ajattelu menee niin, että varusmiehellä pitää olla vähintään puoli vuotta sotilaskoulutusta ennen kuin hänet voidaan lähettää taisteluun. Koko prikaatin kokoonpano ei ole taisteluvalmis, koska siellä on aina koulutus käynnissä”, Lalu sanoo.
Lopputulos on, että venäläiset pysyvän valmiuden prikaatit ovat käytännössä vain noin tuhannen hengen pataljoonan kokoisia taisteluosastoja, joita 6 000 sotilaan prikaatissa on sitten yksi tai kaksi.
Venäjä hyödyntää sotilaidensa koulutuksessa myös Syyrian sotaa. Siellä se pystyy myös testaamaan uudistustensa toimivuutta. Syyriasta käyvät hakemassa oppia niin maavoimien sotilaspiirien komentajat, ilmatulenjohtajat kuin sotilaslentäjätkin.
Juhani Pihlajamaa kertoo, että esimerkiksi Suomen lähistölle tuoduista upouusista Suhoi-35-hävittäjistä valtaosa lennätettiin välittömästi Syyriaan.
”Se on aikamoista kokemusta, mitä he saavat sieltä.”
MPKK:N Venäjä-ryhmä on analysoinut syksyllä pidettyä kohuttua Zapad-sotaharjoitusta. Päätelmät poikkeavat useista lännessä esitetyistä, joissa Venäjän tulkittiin harjoitelleen hyökkäystä länteen.
”Zapadin aikana tehdyt toimet olivat puolustuksellisia. Siellä ei harjoiteltu Baltian maiden tai Suwałkin käytävän valtaamista”, Pihlajamaa sanoo.
Pihlajamaan mukaan Zapadissa harjoiteltiin ensimmäiset päivät pienimuotoisen värivallankumouksen estämistä. Sen jälkeen harjoiteltiin massiivisen ulkopuolisen vallanvaihtoyrityksen torjuntaa.
”Meidän näkemyksemme mukaan se, minkä venäläiset ilmoittivat Zapad-harjoitukseksi, oli suurin piirtein sen vahvuinen ja tapahtui niillä alueilla kuin he ilmoittivatkin.”
Ongelma on siinä, että samaan aikaan Venäjällä pidettiin vuodesta toiseen toistuvia muita harjoituksia, jotka jotkut laskivat mukaan Zapadiin.
”Minusta ei ole oikea laskentatapa, että Zapadiin lasketaan mukaan kaikki sotilaspiirin harjoitukset. Jos kunnolla perustellaan, voidaan päätyä mihin tahansa lukumäärään, mutta se pitää perustella jotenkin eikä vain niin, että lasketaan kaikki yhteen.”
Zapadista myös puuttui eräitä elementtejä, joita siinä olisi voinut olla. Tällainen oli esimerkiksi Iskander-ohjusten vienti Kaliningradiin.
Venäjä ja Valko-Venäjä järjestivät syyskuussa Zapad-sotaharjoituksen. (KUVA: VASILI FEDOSENKO / REUTERS)
MITEN oikean kuvan Venäjästä saa Suomen viestimien välityksellä?
”Venäjän poliittiseen elämään liittyvät uutiset ovat Suomessa mielestäni varsin realistisia eli mitä Venäjän poliittisessa elämässä tapahtuu ja miten Putinin valta toimii. Ei siinä liioittelua ole”, sanoo Katri Pynnöniemi.
”Sitten on aiheita, jotka eivät näy meillä, kuten köyhyyteen, eri alueiden eroihin sekä islamiin ja yleensä uskontoon liittyvä laajempi keskustelu.”
Pynnöniemi nostaa esille Ukrainan sodan, joka ei enää juuri näy uutisissa, vaikka Ukrainassa kuolee ja haavoittuu joka viikko jopa kymmeniä ihmisiä.
”Se on jäänyt taustalle. Kokonaiskuva jää vajaaksi.”
