Valmistautuuko Venäjä suursotaan?

Kyllähän NL:n hajoamiseen vaikutti myös moni muukin asia kuin Jeltsin.
Samaa mieltä. Jeltsin on lähinnä symboli tapahtuneelle ja romahdus oli lähes väistämätön tai vaihtoehtona olisi ollut jo aiemmin lopettaa kilpailu länsivaltojen kanssa.

Samaan tapaan esim Tuomioja ei pysty käsittelemään tapahtunutta. Koko elämänsä asialle pyhittäneenä itse uskollisuuden ja aatemaailman kohde suli pois mutta vihollinen eli USA ja länsivallat jäi. Seurauksena politiikka jossa ei ole enää kotia mutta viholliset on. Isänmaan viholliset ilman isänmaata (tai isoäidin maata).
 
Viimeksi muokattu:
Miten Venäjän ulkopolitiikka muuttuu vuonna 2018?
Lavrovin puheesta kohistaan nyt.Kuulemma Usan ja lännen johtama maailma on hajoamassa ja se voi käydä väkivaltaisesti. Huolestuttavaa että ne taitavat Kremlissä ihan oikeasti uskoa tuohon ja toimivat sen mukaan.
 
Jo kolme vuotta sitten venäläiset uuden polven taloustieteilijät pohtivat skenaariota, jossa suuri sota ikään kuin järjestäisi palikat uudelleen ja antaisi uutta toivoa.
 
Miten Venäjän ulkopolitiikka muuttuu vuonna 2018?
Lavrovin puheesta kohistaan nyt.Kuulemma Usan ja lännen johtama maailma on hajoamassa ja se voi käydä väkivaltaisesti. Huolestuttavaa että ne taitavat Kremlissä ihan oikeasti uskoa tuohon ja toimivat sen mukaan.

Tuskinpa tällaista hajoamista tapahtuu USA:n tai EU:n kohdalta.. Jo pelkästään yhteinen puolustusliitto käytännössä estää tällaisen kehityskulun.

Se mitä muualla tapahtuu ja onko siellä tapahtuva kehitys länsimaiden johtamaa onkin taas toinen juttu?
Arabimaissa on jopa odotettavissa kaaoksen ja sotimisen jatkuminen. Tämä tapahtuu osittain USA:n, Israelin ja muidenkin länsimaiden hämmentäessä asioita. Ja, nythän siellä on nähty myös Venäjä mukana sekoittamassa soppaa omalla pienellä lusikallaan. Varsinaiset kiistelijät ovat pääosin paikallisia vallantavoittelijoita joista osa tietenkin haluaa taakseen/liittolaisikseen ulkopuolisia..

Japani, Etelä-Korea ja hieman Kiinakin ovat ihmeissään uhittelevan Pohjois-Korean kanssa. Tuskin siitäkään saadaan sotaa aikaiseksi.. Kiina jatkaa hiljaista vahvistumistaan..niin Aasiassa kuin Afrikassa ja vähän muuallakin.

Ja, sitten on tietysti Venäjä itse joka varmasti tulee kokemaan suuria muutoksia sisäisesti. Neuvostoliiton jäljiltä jäi vielä kymmeniä erilaisia kansallisuuksia ja hallintoalueita jotka varmasti irtaantuvat Venäjän diktatuurista heti ensimmäisen tilaisuuden tullessa. Toki Putin on myös varautunut estämään sisäistä hajoamista omilla joukoillaan. Kooltaan likimain koko Venäjän asevoimiin verrattavilla sisäisen turvallisuuden yksiköllään.

Saattaa hyvinkin olla että maailmassa tapahtuu suuria muutoksia..Sitä on ehkä vaikea sanoa kuinka paljon niitä tulee tapahtumaan länsimaiden johdolla?
 
Miten Venäjän ulkopolitiikka muuttuu vuonna 2018?
Lavrovin puheesta kohistaan nyt.Kuulemma Usan ja lännen johtama maailma on hajoamassa ja se voi käydä väkivaltaisesti. Huolestuttavaa että ne taitavat Kremlissä ihan oikeasti uskoa tuohon ja toimivat sen mukaan.
Neuvostoliiton perinnön ansiosta se on ehkä mahdollista.
Ensimmäinen vaihe alkaa olla tarpeeksi pitkällä.
Seuraavaksi voidaan aseistaa ja rahoittaa erilaisia väkivaltaisia tahoja länsimaissa.

Lopulta jo heikentyneissä länsimaissa joiden tiedustelu ja viranomaiset ovat jo ylikuormituneet, vapautetaan samaan aikaan kaikissa suuremmissa kaupungeissa useita erilaisia Bio-aseita ja lisäksi hoitotoimenpiteitä ja parannuskeinon tutkimista vastaan isketään.
 
Melkein ensimmäinen mielleyhtymä on tämä Ukrainan avustussaattue...

1022129490.jpg
 
Linkki: https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005534931.html

RT-kanava väittää nähneensä dokumentit Pentagonin sotasuunnitelmista Venäjää vastaan: ”Yhdysvallat selvittää Suomen sotavalmiudet”

Sotilasprofessori Petteri Lalun mukaan Pentagon kerää todennäköisesti tietoa Venäjän naapurimaiden logistiikasta, mutta vihjailut Yhdysvaltain hyökkäysvalmisteluista menevät Venäjän oman propagandan piikkiin.

VENÄJÄN valtiollinen RT-kanava väittää saaneensa haltuunsa yhdysvaltalaisia dokumentteja, joiden mukaan Pentagon selvittää viiden Euroopan maan yhteiskuntien valmiutta mahdollisen hätä- tai sotatilanteen varalta.

RT:n mukaan kyseessä on Yhdysvaltain puolustuslogistiikkalaitoksen tilaama selvitys, jolla pyritään saamaan selville kyseisten maiden teollisuuden ja logistiikan toimintakyky sodan tai vaikkapa luonnonkatastrofin varalta. Selvityksen kerrotaan kohdistuvan Suomeen, Puolaan, Moldovaan, Ukrainaan ja Valko-Venäjään.

RT:n jutun sanamuodoista käy ilmi, että kanavan oman tulkinnan mukaan Yhdysvallat valmistautuu siis käytännössä sotatoimiin Venäjää vastaan. Jutussa ei käytetä kuitenkaan suoranaisesti hyökätä-sanaa, vaan puhutaan ”sotatoimien alkamisesta” tai ”sotatoimien johtamisesta”.

– Asiantuntijat huomauttavat, että kaikki nämä maat sijaitsevat Venäjän välittömässä läheisyydessä ja tällainen tietojenkeruu on yksi etapeista, joilla valmistaudutaan sotatoimien alkamiseen, RT:n jutussa sanotaan.

RT ei kerro tarkemmin, kuinka se on saanut väitetyt dokumentit haltuunsa eikä se esittele niitä alkuperäisinä. Tämän vuoksi on mahdotonta päätellä, mitä papereissa lukee kenties oikeasti ja mikä osuus artikkelissa on puolestaan RT-kanavan omaa tulkintaa.

Useilla eri kielillä ohjelmaa lähettävää RT-kanavaa pidetään Venäjän keskeisimpänä propagandavälineenä ja yhtenä Venäjän informaatiosodankäynnin työkaluna maailmalla.

VENÄLÄISUUTISEN mukaan yhdysvaltalaisista dokumenteista paljastuu, että Pentagon haluaa selvittää kyseisten viiden maan logistiikkaketjun muun muassa siltä osin, kuinka maiden infrastruktuuri toimii ja kuinka nopeasti niihin saadaan toimitettua erilaisia tavaroita Yhdysvalloista joko meriteitse tai lentäen.

Yhdysvaltain puolustusministeriötä kiinnostaa RT:n mukaan esimerkiksi se, miten kyseisten viiden maiden vesihuolto toimii, mistä saadaan polttoainetta, ruokaa, lääkkeitä, teollisuuden laitteita ja vaatteita. Kiinnostuksen kerrotaan kohdistuvan lisäksi siihen, mistä näissä maissa saadaan hiekkaa, sementtiä, piikkilankaa, puutavaraa ja rakennustekniikkaa.

Artikkeliin on haastateltu Konstantin Sivkovia, joka esitellään Venäjän ohjus- ja tykistötiedeakatemian ulkojäseneksi ja sotilaspoliittiseksi analyytikoksi. Sivkovin suulla todetaan, että kuvailtujen tietojen kerääminen tarkoittaa käytännössä valmistautumista sotatoimien johtamiseen.

– Tämä on yksi elementti suorista – korostan tätä – valmisteluista sotaa varten. Kyseessä on sotilaallisten operaatioiden valmistelu ja joukkojen materiaaliteknisen logistiikan turvaamisen suunnittelu. He tutkivat Itä-Euroopan maita siellä, minne sijoitetaan iskuryhmät ja myös siellä, minne ilmeisestikin tullaan suuntaamaan yksi iskuista, Sivkov sanoo jutussa.

– Jatkossa selvitetään tietenkin myös Venäjää (logistiikan osalta). Moldovassa, Valko-Venäjällä ja Ukrainassa tutkitaan ensisijaisesti infrastruktuuria ja paikallisen teollisuuden valmiuksia siltä varalta, että Naton joukot ilmestyvät sinne, Sivkov kuvailee.

SOTILASPROFESSORI Petteri Lalu pitää mahdollisena, että Yhdysvallat suorittaisi parhaillaan tiedonkeruuta Venäjän naapurimaissa. Tähän viittaa muun muassa se, että Yhdysvaltain puolustusministeriön viime viikolla julkaisema kansallisen puolustuksen strategia ei pidä enää terrorismia maan suurimpana uhkana, vaan ykkösuhaksi on nostettu nimeltä mainiten Venäjä ja Kiina.

Todennäköisesti tiedonkeruu pitää paikkansa. Yhdysvallat on katsonut, että heidän
pitää valmistautua toimimaan Euroopan mahdollisella sotanäyttämöllä. Tällöin on myöskin loogista, että he ovat antaneet logistiikkakeskukselleen käskyn selvittää, miten sinne pääsee, mitä sieltä löytyy ja miten siellä voi toimia, Maanpuolustuskorkeakoulun sotilasprofessori Lalu sanoi IS:lle.

Lalu korostaa kuitenkin, että hänellä ei ole mitään tietoa siitä, että Yhdysvallat olisi käynnistänyt esimerkiksi Suomen osalta maamme infrastruktuurin selvittelyn. RT:n jutussa annetaan lisäksi ymmärtää, että Yhdysvaltain arvioidaan suorittavan ainakin osan tiedonkeruusta tiedustelun keinoin – eli siis ilman kohdemaan myötävaikutusta tai suostumusta.

Lalun mukaan kaiken taustalla lienee Yhdysvaltain uusi tilannearvio, joka perustuu Venäjän 2014 aloittamaan aggressioon Krimillä ja Itä-Ukrainassa. RT-kanavan vihjailemista Yhdysvaltain sota-aikeista Lalu on eri mieltä.

– Venäläinen tulkinta kääntää puolustusvalmistelut tietenkin hyökkäysvalmisteluiksi. Mutta kukas siellä on nyt viime aikoina ollut aggressiivinen, esimerkiksi Ukrainan suunnassa? Jos Yhdysvallat haluaisi hyökätä, se pystyisi tälläkin hetkellä hyökkäämään Venäjälle ilman yhtäkään näistä viidestä maasta.

Lalun mukaan Venäjällä on pitkät perinteet esittää asiat niin, että vastapuolen puolustusvalmistelut ovat itse asiassa hyökkäysvalmisteluita.

– Venäjällä vastikään näytetyssä Valamo-dokumentissa asiat esitettiin esimerkiksi siten, että kun suomalaiset tekivät (ennen talvisotaa) niin kovasti puolustuslinnoitteita Valamoon ja Karjalaan, niin se johti väistämättä sotaan.

KONSTANTIN Sivkovin mukaan Yhdysvaltain valmistelema tiedonkeruu saattaa liittyä Venäjän kevään 2018 presidentinvaaleihin ja yritykseen vaikuttaa niihin.

– Tämä (tiedonkeruu) tapahtuu juuri presidentinvaalien alla. Tulee tietoa, että amerikkalaiset valmistautuvat jo sotaan Venäjää vastaan, Sivkov kuvailee.

Sivkovin mukaan hyökkäystä Venäjälle ei kuitenkaan tule maan ydinpelotteen ansiosta, mikäli Venäjä pysyy yhtenäisenä ja ”kansalle uskollinen presidentti” (Vladimir Putin) jatkaa maan turvallisuuden takeena.

– Tätä (tiedonkeruuta) valmistellaan siltä varalta, jos maamme järjestys horjuu ja tulee kaaos. Silloin he voivat tuoda tänne joukkonsa niin sanotun rauhanturvaoperaation puitteissa ja kaiken lisäksi YK:n kilven alla, Sivkov maalailee jutussa.

Arja Paananen

Silmät tarkkana.
 
Tuo on Venäjän sisäpolitiikkaa. Lisää todisteita Usan uhasta ja kuinka Putin on välttämåttömyys. Oikea uhka tuossa on, että Venäläisillä on tapana myös toimia vainoharjojen tai tekosyidensä pohjalta. Kun tarpeeksi antaa muhia muuttuu Suomen raja jälleen uhaksi Venäjän turvallisuudelle.
 
Viimeksi muokattu:
Linkki: https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005534931.html
RT-kanava väittää nähneensä dokumentit Pentagonin sotasuunnitelmista Venäjää vastaan: ”Yhdysvallat selvittää Suomen sotavalmiudet”

Silmät tarkkana.

Mitähän varten puolustusvoimat yleensä ole olemassa?

Jollei armeijan johdossa tehdä jo rauhan aikana kaikenlaisia suunnitelmia erilaisten tilanteiden varalle niin johtajille on annettava kenkää välittömästi.
Jokaisen maan asevoimien tärkein tehdävä on varustautuminen vihollisen hyökkäyksiin. Siinä vaiheessa kun pyssyt alkaa paukkumaan on liian myöhäistä ryhtyä laatimaan suunnitelmia..

Suomen kannalta on erittäin hyvä että yhteistyö USA:n kanssa toimii.

Se tietysti olisi ikävä uutinen jos venäläiset saavat tietoja Suomen varustautumisesta (mukaan lukien mahdollisten kumppaneiden osuus). En oikein usko RT:n uutiseen tältä osin. Mutta uutisoipa RT mitä tahansa niin pidän täysin varmana että suunnitelmia ja varustautumista tehdään..Niin Suomessa kuin muuallakin.
 
Pikkuisen haastetta lännen puolustukselle jonka liberaalivihervassarit ovat alasajaneet, kun on tuo softpower.

https://www.thedailybeast.com/has-russias-robotic-nuclear-torpedo-surfaced

DAMN THE TORPEDOES
Has Russia’s Robotic Nuclear Torpedo Surfaced?
The prospect of a quiet, long-range drone that can obliterate a port is unnerving enough. That it comes amid Russia's newfound assertiveness only adds to U.S. concern

Pentagon Report Confirms Russian Development of Massive Nuclear Torpedo
CastleBravoShot-640x353.jpg

Most of the time, when we talk about drones and drone warfare, we’re talking about aircraft. A leaked draft of the 2018 Nuclear Report prepared by the Pentagon suggests this construction is too narrow — and it confirms reports from several years ago that suggested Russia was working on its own autonomous underwater torpedo with the ability to deliver a 100-megaton nuclear blast.
https://www.extremetech.com/extreme...s-russian-development-massive-nuclear-torpedo
 
RT tuo mieleen NL ajan. "Pravdassa (totuus) ei ole mitään totta ja Izvestia (uutiset) ei ole uutisia. :D
 
100 megatonnin torpedo? Tsar bombakin supistettiin 50Mt kokoiseksi, ettei puhkaistu ilmakehää. Vähän epäilen, että kukaan olisi niin idiootti, että yhteen mäjäykseen laittaisi tuota 100Mt latausta. Muuuutta voihan se olla.
 
Pikkuisen haastetta lännen puolustukselle jonka liberaalivihervassarit ovat alasajaneet, kun on tuo softpower.

https://www.thedailybeast.com/has-russias-robotic-nuclear-torpedo-surfaced

DAMN THE TORPEDOES
Has Russia’s Robotic Nuclear Torpedo Surfaced?
The prospect of a quiet, long-range drone that can obliterate a port is unnerving enough. That it comes amid Russia's newfound assertiveness only adds to U.S. concern

Pentagon Report Confirms Russian Development of Massive Nuclear Torpedo
CastleBravoShot-640x353.jpg

Most of the time, when we talk about drones and drone warfare, we’re talking about aircraft. A leaked draft of the 2018 Nuclear Report prepared by the Pentagon suggests this construction is too narrow — and it confirms reports from several years ago that suggested Russia was working on its own autonomous underwater torpedo with the ability to deliver a 100-megaton nuclear blast.
https://www.extremetech.com/extreme...s-russian-development-massive-nuclear-torpedo
Toisaalta tuo tarkoittaisi että kehitystyö ohjustorjunnassa on saanut venäläiset varpailleen. Pelkäävät että kylmänsodan aikaisten Neuvostoliittolaisten mannertenvälisten massavanhetessa voisi syntyä tilanne jossa NATO voi voittaa ydinsodan?

100 megatonnin torpedo? Tsar bombakin supistettiin 50Mt kokoiseksi, ettei puhkaistu ilmakehää. Vähän epäilen, että kukaan olisi niin idiootti, että yhteen mäjäykseen laittaisi tuota 100Mt latausta. Muuuutta voihan se olla.
On se ihan järkevää kun huomoidaan että se ei pääse satamaan asti noin äänekkäänä ja äänen perusteella ydintorpedoksi tunnistettavana vaan toiminta perustuisi hyökyaaltoon tai tsunamiin, varsinkin jos laukaistaan monta rinnakkain. Luultavasti rakentaisivat myös pienempää hiljaista.
 
Toisaalta tuo tarkoittaisi että kehitystyö ohjustorjunnassa on saanut venäläiset varpailleen. Pelkäävät että kylmänsodan aikaisten Neuvostoliittolaisten mannertenvälisten massavanhetessa voisi syntyä tilanne jossa NATO voi voittaa ydinsodan?

On se ihan järkevää kun huomoidaan että se ei pääse satamaan asti noin äänekkäänä ja äänen perusteella ydintorpedoksi tunnistettavana vaan toiminta perustuisi hyökyaaltoon tai tsunamiin, varsinkin jos laukaistaan monta rinnakkain. Luultavasti rakentaisivat myös pienempää hiljaista.
En tiedä onko tuo torpeedo oikeasti totta kuitenkin tuollaista suunniteltiin jo kylmänsodan aikana vakkakin maanjärjestysten ja tsunamien käyttö on sopimusten mukaan kiellettyjä, no takasihan Venäjä sopimuksilla myöskin Ukrainan rajat ja samoin takasi nuo rajat EU, mutta tosipaikan tullen ne olivat vain paperia
 
Pikkuisen haastetta lännen puolustukselle jonka liberaalivihervassarit ovat alasajaneet, kun on tuo softpower.

Öö... Neuvostoliitolla / Venäjällä on ollut kyky tuhota länsimaat käytännössä täysin jo 1960-luvun puolivälistä lähtien mannertenvälisin ohjuksin joita ei pysty käytännössä laajassa mitassa torjumaan. Ei tämä torpedo - pian varmaan supertorpedo - mitään muuta. Vaatii hieman syvemmälle uivan suto-välineen ja a vot.

Mainittakoon että tässäkin Venäjä on palannut 1950-luvulle. Aikoinaan NL:ssä kaavailtiin ensimmäisten ydinsukellusveneiden aseistukseksi juurikin vetypommitorpedoa.
 
Kun Ukrainan itsenäisyys tunnustettiin silloin myös sen rajat hyväksytään ja samalla taataan se alue minkä sisällä suvereeni valtio voi toimia ja assosiaatio sopimuksessa EU ja Ukraina käsittelivät myös rajat, tällöin myös Suomi osallistui Ukrainan rajavalvonnan kehittämiseen tuo assosiaatiosopimushan tähtää EU jäsenyyteen jolloin EU`n itäraja olisi ollut Ukrainan itäraja, mitä muuta tuo onkuin rajan takaamista?
EU`n itäisten kumppanimaissa on myös Ukraina, aika outo kumppani on jos jättää sen yksin Venäjän hyökkäyksen tapahduttua kumppanin alueelle, kuten EU teki Georgian ja Ukrainan kohdalla kaikki puheet EU avusta ovat tyhjää sanahelinää kun panssarivaunut ylittää rajan, tämä tiedetään niin Moskovassa kuin Washingtonissa sen sijaan Brysselissä ja Berliinissä uskotaan satuihin.
 
Medvedev: Venäjä ei ole koskaan luvannut Ukrainalle koskemattomuutta
Venäjän pääministeri Dmitri Medvedevin mukaan länsimaiden usein hihastaan vetämä Budapestin sopimus ei päde Krimin tapahtumissa. Medvedeviä haastateltiin lauantaina venäläisen televisiokanavan uutislähetyksessä.

Ulkomaat
24.5.2014 klo 12:36päivitetty 24.5.2014 klo 17:13

Venäjän pääministeri Dmitri Medvedev kiistää, että Venäjä olisi luvannut Ukrainalle alueellisen koskemattomuuden. Hänen mielestään Venäjä ei ole näin ollen rikkonut mitään kansainvälisiä sopimuksia.

Medvedev kertoi näkemyksistään lauantaina venäläisen televisiokanavan uutislähetyksen haastattelussa.

Kansainvälinen sopimus, johon pääministeri viittasi, on vuonna 1994 laadittu niin kutsuttu Budapestin sopimus.

Sopimuksen mukaan Yhdysvallat, Venäjä ja Britannia vahvistivat Ukrainan maantieteellisen yhtenäisyyden ja lupasivat suojata tätä ulkopuolista aggressiota vastaan. Maat lupasivat myös olla hyökkäämättä Ukrainaan tai asettamatta taloudellisia pakotteita, joiden tarkoituksena olisi vaikuttaa Ukrainan poliitiikkaan.

– Sopimus syntyi yhden tapahtuman seurauksena: kun Ukraina luopui ydinaseistaan. Sopimuksen allekirjoittivat johtavat ydinasemaat – Ukraina mukaan lukien, Medvedev totesi.

– Mikä järki tässä on? Ukraina luopuu ydinaseistaan, mutta jos ulkopuoliset voimat uhkaavat sitä, niin takaajavaltioiden – Yhdysvaltojen ja Venäjän – odotetaan puolustavan maata, pääministeri selitti.

– Mutta Venäjä tai mikään muukaan maa ei voi koskaan, eikä millään asiakirjoilla, taata alueellista koskemattomuutta millekään valtiolle, Medvedev sanoi.

Medvedevin mukaan Budapestin sopimuksessa Venäjän takuut pätevät ulkopuolisten aggressioiden uhatessa Ukrainaa tai sen itsenäisyyttä

– Krimin tapahtumat ovat kuitenkin täysin eri asia. Ihmiset kokivat olevansa itsenäinen osa Ukrainaa, järjestivät omasta aloitteestaan kansanäänestyksen ja sen nojalla päättivät erota valtiosta, Medvedev muistutti.

– On siis eri asia, ja tästä on maailmalla useita esimerkkejä, kun valtiot jakautuvat. Siitä huolimatta sitoumuksia tai sopimuksia allekirjoitetaan. Tästä syystä moitteet ovat aiheettomia. Venäjä hoitaa velvollisuutensa, Medvedev painotti.
https://yle.fi/uutiset/3-7260331
Niin. Vaikutti siltä, että olisi selitellyt asiaa itselleen.
 
Kun Ukrainan itsenäisyys tunnustettiin silloin myös sen rajat hyväksytään ja samalla taataan se alue minkä sisällä suvereeni valtio voi toimia
Tuolla perusteella ollaan sitouduttu kaikkien valtioiden suvereniteetin puolustamiseen.
Irak, Libya, Syyria?

ja assosiaatio sopimuksessa EU ja Ukraina käsittelivät myös rajat, tällöin myös Suomi osallistui Ukrainan rajavalvonnan kehittämiseen tuo assosiaatiosopimushan tähtää EU jäsenyyteen jolloin EU`n itäraja olisi ollut Ukrainan itäraja, mitä muuta tuo onkuin rajan takaamista?
EU`n itäisten kumppanimaissa on myös Ukraina, aika outo kumppani on jos jättää sen yksin Venäjän hyökkäyksen tapahduttua kumppanin alueelle, kuten EU teki Georgian ja Ukrainan kohdalla kaikki puheet EU avusta ovat tyhjää sanahelinää kun panssarivaunut ylittää rajan, tämä tiedetään niin Moskovassa kuin Washingtonissa sen sijaan Brysselissä ja Berliinissä uskotaan satuihin.
Käypä lukemassa se sopimus.
EU on sitoutunut talouspakotteisiin ja Ukrainan konfliktin ratkaisemiseen rauhanomaisesti!
Ja kyllä Washingtonissa ja Moskovassa osataan lukea julkista paperia.
 
no takasihan Venäjä sopimuksilla myöskin Ukrainan rajat ja samoin takasi nuo rajat EU, mutta tosipaikan tullen ne olivat vain paperia

EU:han se taas on syyllinen..

Tosiasiassa Ukrainalle annetut takuut koskemattomuudesta antoivat Venäjä, USA ja Britannia.. EU:lla ei ole mitään tekemistä ko. sopiumuksen kanssa. Mutta, ehkä me voimme hieman totuutta laajentaen katsoa USA:n ja Britannian kuuluvan Euroopan Unioniin. Eihän tällaisista pikkuseikoilla ole erityistä merkitystä.

Britannian pääministeri John Major, Yhdysvaltain presidentti Bill Clinton ja Venäjän presidentti Boris Jeltsin allekirjoittivat Budapestissa joulukuussa 1994 yhdessä Ukrainan presidentin Leonid Kutshman kanssa ydinsulkusopimuksen, jossa Ukraina luopui sille jääneistä Neuvostoliiton ydinaseista. Ydinaseettomuuden ehdoksi Ukraina vaati turvallisuustakuut.
Sopimuksen mukaan Venäjä, USA ja Britannia takaavat Ukrainan itsenäisyyden ja sen rajojen muuttumattomuuden.

Sopijat lupasivat lisäksi, etteivät "koskaan käytä aseitaan Ukrainaa vastaan muuten kuin itsepuolustukseksi tai YK:n päätöksen seurauksensa".
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000000722407.html
Toistaiseksi USA on jossain määrin pitänyt kiinni antamistaan sitoumuksista ja ylläpitää pakotteita Venäjää vastaan. Toivottavasti niin kauan kunnes Ukrainan rajat palautetaan entiselleen. Britannia ei ole aiheeseen puuttunut mitenkään erityisesti. Toki ovat mukana yhteisessä pakotepolitiikassa.
 
Back
Top