Valmistautuuko Venäjä suursotaan?

Venäjä eskaloi nyt aivan hyperventiloiden, jotain on meneillään.
Toivon, että kyse on vain presidentinvaaleja edeltävästä retoriikasta.

Ennemminkin ollaan puolihuolimattomasti liikkumassa todella vaarallisille vesille. Venäjän itsevarmuuden kasvaessa maa ajaa itseään yhä enemmän nurkkaan. Länsi ei voi olla reagoimatta ja kierre on valmis. Asiaa ei auta että Washingtonin hallinto on epävakaa, alimiehitetty ja ilman johdonmukaista Venäjä-politiikkaa.

Jos tilanne muuttuu kuumaksi, Venäjä hyökkää ensin. Uskokaa huviksenne.
Niin. Näin se tapahtui suurin piirtein myös 1914, ainoastaan silloin ennaltaehkäiseviin toimenpiteisiin rupesi Saksa. Lopulta Saksa oli kovan retoriikan ja Itävallan tilanteen myötä tilanteessa, jossa sen oli pakko aloittaa sota, jotta se ei olisi joutunut siihen puolustuskannalta, kun Venäjä oli aloittanut liikekannallepanon, ja Saksa pelkäsi Ranskan hyökkäävän selustaan, jos Saksa jää odottamaan Venäjän hyökkäystä.

Minä uskon kyllä, mutta sotaan ei kompastella, tie sinne rakennetaan huolella joten en usko että mikään on puolihuolimatonta.
Kun intressit menevät riittävästi ristiin, niin voidaan siihen kompastellakin. Etenkin, kun valtiot ajautuvat reaktiiviseen tilaan toistensa tekemisien suhteen, helpostipa se lipsuu kontrolli siltäkin, joka oletti tilanteen olevan hallussa.
 
Veikkaan edelleen että hyökkäystä Ukrainaan jatketaan kesällä 2018 mutta katsotaan nyt.
 
Toivon, että kyse on vain presidentinvaaleja edeltävästä retoriikasta.

Kun intressit menevät riittävästi ristiin, niin voidaan siihen kompastellakin. Etenkin, kun valtiot ajautuvat reaktiiviseen tilaan toistensa tekemisien suhteen, helpostipa se lipsuu kontrolli siltäkin, joka oletti tilanteen olevan hallussa.

Putinin voitto nyt ei ole uhattuna vaikka vaalit olisivat täysin rehelliset joten vaikea siihen linkittää..

Venäjä on kyllä ollut aika tiukasti ruorissa, se muokkaa ja luo maailmaa kuin laboratoriossa.
 
Kun meikäläiset rengit ja piian joutuivat osallistumaan neljännesvuosittain pakolliseen kv. rahanpesun vastaiseen bullshit-koulutukseen, todellisuus sisäisen kiinalaisen maitolasimuurin takana oli jotain ihan järkyttävää. Ja on aivan varmasti vieläkin, jollet ole US State Departmentin no-fly -listalla.
Sillä listalla ei enää leikitä, seuraava pysäkki on Gitmo, Supermax tai vielä huonommalla tuurilla ADX Florence, jos kiinni saavat.
Esimerkkejä löytyy... Victor Bout

sentään joutui vain FBP (Federal Bureau of Prisons) Marioniin, joka tuskin on sekään mikään huvikumpu.
 
Jospa keskustetaisiin asiasta eikä heti hyökätä nimimerkin kimppuun.

Olen vain viestintuoja..kerroin pelkästään siitä minkälaiseen ns. idänpolitiikkaan meillä on sitouduttu. Eli käytännössä jatketaan sitä samaa sodanjälkeistä YYA-politiikkaa jossa kaikissa ulkopoliittisissa asioissa tukeudutaan Venäjän mielipiteisiin ja tahtoon. Suomessa ei ole tapahtunut muutosta. Venäjällä puolestaan on. Kommunismin jälkeen siellä ollaan unohdettu ns. suunnitelmatalous ja siirrytty valtio/oligarkkivetoiseen riistokapitalismiin. Näennäisesti yksityisesti toimivat venäläisyritykset ovat nykyään osana Venäjän valtapolitiikkaa.

Venäjä on sekä poliittisin että taloudellisin keinoin sitonut suomalaisia valtionyrityksiä yhteisiin hankkeisiin Venäjällä. Saman aikaisesti kun venäläiset ovat investoineet suomalaiseen perusteollisuuteen ja energiasektoriin. Tämä on osittain myös luonnollista normaalia kehitystä. Tottakai liiketoimintaa haetaan sieltä missä parhaiten saadaan voittoa investoinneille. Mutta samalla olisi hyvä muistaa ettei Venäjä ole samanlainen yhteiskunta kuin esimerkiksi länsimaat jossa yksityiset yritykset hoitavat talousasioita ja poliitikot kansainvälisiä suhteita.

Mielestäni Venäjän ei tarvitse käyttää aseellista voimaa Suomea kohtaan. Olemme sitoutuneet pysyttäytymään poliittisesti Venäjän etupiirissä kuten aikaisempina vuosikymmeninä. Pidän myös todennäköisenä että Venäjä saavuttaa tavoitteensa Suomen osalta myös rauhanomaista tietä.

Mutta, minä en ole ollut tekemässä näitä päätöksiä. Enkä johda Suomen ulkopolitiikkaa. Minua ei kannata syyttää Suomen kehityksestä tai politiikan suunnasta.

Henkilökohtaisesti kannatan vapaata markkinataloutta, demokraattista hallintoa, EU:ia sekä NATO:a. Tottakai haluan että Suomessa on myös vahva itsenäinen maanpuolustus. Lähtökohtaisesti sen pitäisi olla huomattavasti vahvempi kuin nykyään. Suomen kuuluu mielestäni olla osa länsimaista ja eurooppalaista kokonaisuutta. Pohjoismaista sosialismia en kovin korkealle arvosta. Mutta kansa päättäköön omasta kohtalostaan.
Hyvin vastattu, olen pitkälti samaa mieltä. Tervetuloa foorumille!
 
Viime syksy olisi ollut minusta looginen mutta ehkä harjoituksissa paljastui niin suuria puutteita.
Syvemmälle menevälle hyökkäykselle sää on merkittävää ja jalkapallon MM tuo tiettyä suojaa ja vie huomiota pois.
Ja Ramadan loppuu vähän ennen kuin kisat alkavat.
 
En tiedä mikä olisi tälle oikea ketju, mutta koitetaan tätä:

Jos ja kun Venäjä näyttäisi jääneen kiinni useammastakin korkean profiilin myrkyttämällä tehdystä salamurhasta tai sellaisen yrityksestä, niin mieleen tulee vääjäämättä että kuinka monta on jäänyt huomaamatta ja missä kaikkialla?

Kaikissa maissa ei osata tai haluta tutkia. Kaikki myrkyt eivät paljastu samoilla tavoilla. Kaikkia myrkytyksiä ei edes osata epäillä myrkytyksiksi...

Vähän epäilyttää että ehkä julkisuuteen ei ole tullut edes jäävuoren huippua.

Ja mielessä käy sellainenkin ajatus, että myrkyttäminen tai sairastuttaminen saattaa kuulua myös hybridisodan valikoimiin jos sitä käytetään aika surutta ja kovia riskejä ottaen rauhan aikana.
 
Yllättäen ei suomalaisten hävittäjälentäjien ja jopa Finnairin reservilentäjien yksityisyyden suojaaminen vaikutakaan ollenkaan vainoharhaiselta toiminnalta.
Kylläpä ajat muuttuvat nopeasti nykyään... vrt. Ruotsi 80-luvulla
 
Jos tilanne muuttuu kuumaksi, Venäjä hyökkää ensin. Uskokaa huviksenne.
Näin se tapahtui suurin piirtein myös 1914, ainoastaan silloin ennaltaehkäiseviin toimenpiteisiin rupesi Saksa. Kun intressit menevät riittävästi ristiin, niin voidaan siihen kompastellakin.
Mielestäni kansat ja poliitikot ovat nykyään asteen fiksumpia kuin 100 vuotta sitten. Myös sodankäynnin välineet ja taktiikat ovat kehittyneempiä. Uskon että tällä pohjalla kynnys massiivisen hyökkäämisen aloitukseen on huomattavasti korkeampi kuin ennen. Eli juurikin niin, että niitä muita keinoja (mm.talouskiristäminen) käytetään mieluummin.

Venäjän kanssa toimittaessa moni asia on tosiaan kuten Johan6 tuolla edellä kertoi. Jännästi siitä muodostuu sellainen "vaakakuppi-tilanne". Lähtökohtaisesti minkään maan ei pidä alkaa haastamaan riitaa naapurinsa kanssa, ihan sama kuin vaikka omakotitalo-asumisessakin. Usein kuitenkin se toinen on se osapuoli joka aiheuttaa epävarmuutta ja esittää itseään hyödyttäviä vaatimuksia, uhkailulla tehostaen tietenkin. Ne joilla on omakotitalo kyllä ymmärtävät kirjoittamani pienen mittakaavan vertauksen. Suomen kannalta tilanne on aivan sama kuin naapuruussuhteet; me emme vittuile naapurille emmekä aiheuta pelkoa. Vaakakupissamme ei ole painolastia.

Vaakakuppi Venäjän taholta on pelottavampi, koska Venäjältä tulee tekoja ja lausuntoja jotka ovat omiaan aiheuttamaan pelkoa, epäselvyyttä ja kylmääviä ajatuksia. Me emme tiedä mitä Putin on kuiskinut Salen korvaan, mutta nokkelat ajattelijat voivat päätellä asioita siitä miten Venäjä on puhunut jollekin muulle maalle (lausunnot julkisuudessa). Venäjä itse aiheuttaa epätasapainoa hyvien naapuruussuhteiden vaakakupissa. Myönnän että minua hieman pelottaa. Niin pelottaa aika montaa muutakin suomalaista ja se nimenomaan on syy siihen miksi olemme hakemassa turvallisuuskavereita muusta suunnasta.

Venäjä vaatii, valehtelee, tönii ja röhkii. Onko ihan pakko elää vuoden 1914 periaatteilla? Maailman asioista puolet on niin kuin miltä ne näyttävät.

.
 
Venäjä vaatii, valehtelee, tönii ja röhkii.
Tässä suhteessa Suomi ymmärtääkseni toimii hyvin fiksusti. Venäjä saa pullistella, kuuntelemme kiltisti mutta emme provosoidu. Ja sitten, annamme toisaalla ymmärtää, että varaudumme kaikkeen. Hornetit on kyljessä kiinni, merivoimilla on syvyyspommit oikeasti käytössä, valmiusjoukkoja perustetaan, reserviläiskirjeitä lähetetään ja miinakauhukin on palatettu - tämä ensin näin virtuaalisena.
 
MInä en usko ihmisten järkevöitymiseen. Ei siitä ole merkkejä. Edelleen väitetään että ydinaseet estivät suuret sodat. Oikeasti suuret sodat esti toisen maailmansodan masssiivinen tuho ja sen luoma tietoisuus sodasta yhdessä ydinaseiden kanssa.
Kylmänsodan aikana jokaisella oli selkeä käsitys sodan tuhosta ja monet kantoivat arpia. Eurooppa oli ollut täysin tasaisena ja uhrit valtavia. Sitä mukaan kun aikaa sodasta kuluu ja veteraanit vaipuvat unholaan, niin sodan uhka kasvaa. Juuri näin on käynyt. Nyt taas sotaa jopa ihaillaan ja fanitetaan ainakin venäjän nationalistipiireissä.

Vastaavasti sodan aloittamisen syyt tai henkinen lataus siihen on varmaan aina samanlainen hovista riippumatta. Niin Hitlerillä kuin Saddamillakin.
 
Mielestäni kansat ja poliitikot ovat nykyään asteen fiksumpia kuin 100 vuotta sitten. Myös sodankäynnin välineet ja taktiikat ovat kehittyneempiä. Uskon että tällä pohjalla kynnys massiivisen hyökkäämisen aloitukseen on huomattavasti korkeampi kuin ennen. Eli juurikin niin, että niitä muita keinoja (mm.talouskiristäminen) käytetään mieluummin.

Venäjän kanssa toimittaessa moni asia on tosiaan kuten Johan6 tuolla edellä kertoi. Jännästi siitä muodostuu sellainen "vaakakuppi-tilanne". Lähtökohtaisesti minkään maan ei pidä alkaa haastamaan riitaa naapurinsa kanssa, ihan sama kuin vaikka omakotitalo-asumisessakin. Usein kuitenkin se toinen on se osapuoli joka aiheuttaa epävarmuutta ja esittää itseään hyödyttäviä vaatimuksia, uhkailulla tehostaen tietenkin. Ne joilla on omakotitalo kyllä ymmärtävät kirjoittamani pienen mittakaavan vertauksen. Suomen kannalta tilanne on aivan sama kuin naapuruussuhteet; me emme vittuile naapurille emmekä aiheuta pelkoa. Vaakakupissamme ei ole painolastia.

Vaakakuppi Venäjän taholta on pelottavampi, koska Venäjältä tulee tekoja ja lausuntoja jotka ovat omiaan aiheuttamaan pelkoa, epäselvyyttä ja
ja trolliarmeija heti aktivoitui kommentoimaan.
 
Pohjimmiltaan sodan syynä on aina ahneus. Halutaan viedä jotain, joka kuuluu toiselle.

Juuri näin. Kaikessa on taustalla valta ja taloudelliset edut. Venäjän tapauksessa on lisäksi omat mausteensa. Tarkoitan tällä erityisesti kansallisen "eliitin" asemaa Venäjällä.
......................
Putinin hallinto perustuu samalle perustalle kuin aikaisempi Neuvostoliiton kommunistinen diktatuuri. Silloin yhteiskunnan eliitin muodosti kommunistisen puolueen jäsenet. Heillä hallussaan on kaiken aikaa koko se väkivaltakoneisto joka ylläpiti järjestystä yhteiskunnassa ihan sieltä bolsevikkien vallankumouksen ajoilta. Ja sillekin tietynlaisena esikuvana tsaarin aikainen sisäisen turvallisuudenhallinto.

Tsaarin aikainen "ohrana"
https://fi.wikipedia.org/wiki/Ohrana

Luonnollisesti bolsevikkien vallankumous tarvitsi samanlaisen turvallisuusorganisaation, joka laajeni myöhemmin yhä laajemmaksi..Stalinin ja Neuvostoliiton aikana.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Tšeka
https://fi.wikipedia.org/wiki/NKVD
https://fi.wikipedia.org/wiki/SMERŠ
https://fi.wikipedia.org/wiki/KGB
Tähän neuvostoaikaiseen pakkohallintoon voisi liittää paljon muutakin, kuten Gulag-leiri/pakkotyöleirit jne. jne.

Nykyään Venäjällä hallinnon taustalla on...
https://fi.wikipedia.org/wiki/FSB
..jonka aikaisempi johtaja (toki yhä edelleenkin) on itse Putin.
Toki Putin ja hänen lähipiirinsä on varmistanut taustaansa myös puolustushallinnon kautta sekä uusimpana lisäyksenä pari vuotta sitten perustettu Sisäisen turvallisuuden kaarti, joka toimii suoraan Putinin itsensä käskyvallan alaisena.
https://www.verkkouutiset.fi/putin-...yisarmeijan-oikeus-ampua-varoittamatta-48860/

Kaiken tämän turvallisuushenkilöstön sekä nykyvenäjän ylimmän hallinnon yleisnimityksenä on Silovikit:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Silovikit

Tähän Venäjän nykyiseen valtaeliittiin kuuluminen edustaa nykyään juuri sitä samaa yhteiskunnallista statusta jonka kommunistisen puolueen jäsenyys tarjosi Neuvostoliiton aikana. Kaikkiaan tämä Putinin diktatuurin "eliitti" kattaa karkeasti laskien noin 5-10% koko Venäjän asukasluvusta (=suurin piirtein saman verran mitä aikoinaan oli kom. puolueen jäsenmäärä kaikista kansalaisista). Vanhempi ja varmasti edelleenkin suurin osa silovikeista on entisiä kommunisteja sekä nuorisoliittolaisia.
........................

Tuossa pitkä mutta välttämätön johdanto sille miksi Putinin Venäjä on sellainen kuin se on. Mutta kaikki yllämainittu tarvitaan jotta kyetään kaikissa tilanteissa hallitsemaan Venäjän kansan suurta enemmistöä (reilua n. 90% kansalaisista. Sekä pitämään Venäjän hallinto myös tulevaisuudessa Putinin sekä hänen taustavoimiensa käsissä. Periaatteessa mikään ei ole Venäjällä muuttunut maaorjuuden ajoista lähtien.

Toki Putinin asevoimilla on, mahdollisuuksien mukaan, pyrkimyksenä palauttaa Neuvostoliiton aikainen valtiollinen kokonaisuus.. Ja tottakai diktatuurin tavoitteena on muutenkin hankkia mahdollisimman paljon valtaa sekä taloudellista hyötyä. Tämä näkyy konkreettisesti Ukrainassa, Georgiassa sekä NATO:n syyttelyssä jne.

Mutta taustalla piilee tekijöitä joista Venäjän tiedotusvälineissä ollaan visusti hiljaa. Nimittäin kaiken aikaa on syytä muistaa että Venäjältä löytyy vahvoja sekä osin itsenäisiä sisäisiä hallintoalueita ja mm. islamilaisia kansallisuuksia. Ne ovat kaiken aikaa valmiina käyttämään keskusvallan (=Putinin hallinnon) tekemät virheet/tilaisuudet omaksi edukseen. Eikä nämä ole suinkaan ainoita sisäisiä uhkatekijöitä Venäjällä.
 
Juuret menee Iivana Julmaan.

(ven. опричник) oli Venäjän tsaariIivana Julman (1533–1584) perustaman järjestön jäsenen nimitys. Opritšnikkien tehtävänä oli hallita Venäjään kuuluneita Opritšninaksi kutsuttuja etäisiä alueita, tuhota kaikenlainen Iivanan valtaan kohdistuva vastarinta ja pelottaa alueiden asukkaat uskollisiksi alamaisiksi. Opritšnikkeja pidetään historiallisena esimerkkinä hirmuhallinnon valtakoneistoon kuuluvasta salaisesta poliisista.

Opritšnikkien tunnuksissa oli koirien päitä ja luutia. Symbolit kertoivat, että opritšnikit tulevat vainuamaan tsaarin vastustajat ja lakaisemaan nämä pois Venäjältä. Uskollisuutensa vuoksi heitä myös kutsuttiin joskus "tsaarin koiriksi". Tsaari muodosti myös oman henkivartiokaartinsa valituista opritšnikeista.

Opritšnikkien tarkoitus oli hallita kauhulla ja niin he myös tekivät. He teloittivat tsaarin vastustajina kokonaisia sukuja ja klaaneja, jopa kyliä ja kaupunkeja. Merkittävin tapahtuma oli vuoden 1571 Novgorodin puhdistus, jossa kidutettiin ja teloitettiin historioitsijoiden laskelmien mukaan kahdesta tuhannesta jopa 15 000 kaupunkilaiseen.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Opritšnikki

iIP8aFZsCQiydQ_9dwNb1LSFZneTBqGeAbgRM-I5l4VH0sBlqa3M0bwqTBXSv1xKG2IbgiPNHMB60VnQL2NkECPsmLn_zO4Z5eR3NYAy1zBqUBA44bxwwuWIgkSIBwv37w
 
Turvallisuusneuvosto kokoontuu pian, viihdearvo voi olla huipussaan, live lähetyksiä löytyy kun googlettaa UN Security Council live.

Kiinan reaktioita odotetaan paljon, pitääkö Moskova-Peking akseli kuinka hyvin.
 
Back
Top