Valmistautuuko Venäjä suursotaan?

Jos Suomeen ammuttaisiin hermokaasua, niin olisi Suomen armeija aika nopeasti ongelmissa. Vai olisiko? Nasse ja taikaviitta ei pitkälle auta tuota Briteissä käytettyä ainetta vastaan

Olisi asiallista uusia varusteita, Suomella pitäisi olla hyvä kyky valmistaa itse, lisäksi lisätä NBC koulutusta ja kalustoa.
 
Suomessa on ainakin oltu ajan hermolla.

Reccex 17 on ollut tiivis harjoitus. Joukot saivat kuluneen viikon aikana toteutettaviksi paljon tehtäviä, eikä niiden toteutuksen suunnitteluun jäänyt paljoa aikaa.

Harjoitustehtävät muistuttivat everstiluutnantti Savosen mukaan uudenlaisia uhkia.

– Aiemmin harjoitustilanteet on suunniteltu perinteisten sotilaallisten tilanteiden ympärille. Nyt lisäsimme harjoitukseen terrorismin vastaisen operaation piirteitä, hän luonnehtii.

http://maavoimat.fi/artikkeli/-/asset_publisher/reccex-17-paattyy-yhteinen-reagointikyky-parani

47harjoitus1.jpg
 
Miksi Venäjän tiedustelupalvelu tekee murhan Lontoossa ja jättää käyntikorttinsa uhrin rinnuksille.

Venäjän välittömin ja toistaiseksi ainoa uhka syntyy valtion sisältä päin. Jos myrkytät muutaman maan rajojen sisällä niin eipä se juuri uutiskynnyksiä ylitä eikä asian tiedotusta kukaan ymmärrä muuksi kuin propagandaksi.

Mutta jos myrkytät jonkun Lontoossa - venäläisten bailupaikka nro ykkösessä, vain Venäjältä saatavalla myrkyllä niin viesti on kova ja selvä. Kun pullikoija kärsii karmean kuoleman Lontoossa niin maan rajojen sisällä Putinin vastustajat ja valtaa haluavat tämä kuolettava koura tavoittaa kovin helposti.

Bonuksena Venäjä saa kehuttua tuhoisien aseittensa listaa. Uudet ohjukset, ydinaseet ja muut superaseet on jo lueteltu ja piirroselokuvin esitelty. Nyt lisättiin listaan kemialliset aseet. Vieläpä pikku demostration esittämänä jotta varmasti tämäkin viesti menisi perille ja made by vain Venäjällä.
 
Mutta jos myrkytät jonkun Lontoossa - venäläisten bailupaikka nro ykkösessä, vain Venäjältä saatavalla myrkyllä niin viesti on kova ja selvä. Kun pullikoija kärsii karmean kuoleman Lontoossa niin maan rajojen sisällä Putinin vastustajat ja valtaa haluavat tämä kuolettava koura tavoittaa kovin helposti

Kyllä. Tämä on raskaan luokan pelottelua. Käsi on pitkä ja muisti rautaa, kostaminen on vakio.
 
Britit nössöinä sopii tähän rooliin hyvin. Jos Venäjä tekisi saman vaikka Israelille niin ensinnäkään Israel ei julkitoisi Venäjän roolia tai myrkytystä. Ja pari venäläistä agenttia joutuisi kuolettavaan onnettomuuteen. Venäjän kannalta pannukakku.
 
Jos Suomeen ammuttaisiin hermokaasua, niin olisi Suomen armeija aika nopeasti ongelmissa. Vai olisiko? Nasse ja taikaviitta ei pitkälle auta tuota Briteissä käytettyä ainetta vastaan
Tilanne ei liene tämän uhan suhteen muuttunut muutamaan kymmeneen vuoteen.
Omana armeija-aikana meillä oli Niinisalon loppusodassa harjoitus, jossa istuttiin vaunuissa sadevaatteet päällä teipattuna, kaasunaamarin kanssa, ja aiheena oli psv-komppanian hyökkäys joukkotuhoaseen tyhjentämälle alueelle. (Olen täällä muutamassa yhteydessä kehunut venäläisten vaunujen teknologiaa, nehän olivat liturgisesti ABC suojattuja, ylipaineistettuja jne. -- eli ei ollut pienintäkään toivoa, etteikö kaasu olisi tunkeutunut vaunuun sisään. Jos potentiaalisena vastaantulijana oleva naapurin vaunukomppania uskoi omat juttunsa, niin ainakin ne jäbät oli raatoina.. joten tilaa oli tshuhnien vaunuille ajella. ).
No, me hyökättiin heinäkuisen taisteluammunnan merkeissä pitkin Pohjankangasta, painellen kaasupilvessä muistaakseni noin 40 minuuttia. Aivan helvetillinen kokemus, kaasu oli jotain ... joka paljaalla iholla aiheutti ihottuman .. ja sen huomasi. Vaunun sisällä ja moisessa henkilökohtaisessa kumipaketissa, oli hirvittävän kuuma, hiki virtasi, hengittäminen oli raskasta vaikka ei onneksi joutunut ryynäämään - ja oli karmea jano. Meidän tehtävä oli ottaa esim. taktisen ydiniskun (tai laajan kaasuiskun) jälkeinen alue haltuun ja painua siitä läpi toiselle puolelle sekä tehdä selvää siellä olevasta vihollisen joukosta. Käytetystä harjoituskaasusta (mitä olikaan, chiliwasabikyynelkaasu) päätellen lienee selvää, että oli varauduttu hermokaasuun. Pelin henki oli kyllä meille selvä, komppania hyökkää jotta edes toiset saisivat elää.
Lopussahan ei varusteitakaan saanut pois päältä ilman puhdistusoperaatiota, joka sekin tuntui todella tuskalta kun aika paljon puuskutti jälkeenpäin. Hyvä ettei lähtenyt taju pelkästä kuumuudesta - osa joutui käymäään lekurin pakeilla tsekkautamassa punoitusta, jos oli teippaukset falskannut.

En sitten tiedä onko sillä väliä minkälaatuiseen hermokaasuun tuupertuu - tuskat on varmasti pirulliset ja henki pois kuitenkin.

Toivottavasti slobo kuitenkin ymmärtää, että siihen on syynsä miksi näitä ei käytetä, eikä se syy johdu rakkaudesta tai korkeasta moraalietiikasta. Meillä on sentään kokolailla laadukkaat väestönsuojat, mahtaako esim. pietarilaisille olla varattuna vastaavat.
 
No Putin ei vaaleihin apua tarvitse, jotain muuta tässä on takana.
Tarvitsee, mutta ei niin kuin me vaalit miellämme. Diktatuurin valevaaleja ei tule sekoittaa demokraattisiin vaaleihin jotka järjestetään vallan vaihtamiseksi laillisin keinoin.

Venäjän presi... korjaan putininvaaleissa valitaan putinin tilalle seuraavalle kaudelle uusi putin.

Vaaleissa ei äänestetä siitä kuka tulee olemaan Venäjän seuraava presidentti. Se on jo tiedossa. Vaalit järjestetään, jotta Putin voi legitimoida johtoasemansa ja tätä varten hänen on saatava riittävän suuri osuus äänistä ja äänestysprosentin on oltava riittävän korkea. Tuloksia voidaan ja tullaankin väärentämään, mutta liian suuri vilppi paljastuu tai ainakin se tiedetään hallinnon sisällä. Kansansuosio vahvistaa Putinin asemaa todellista oppositiota sekä mahdollisia sisäisiä haastajia vastaan.

Diktatuurissa vallanpitäjällä ei ole lakia turvanaan, vaan hän pysyy vallassa ainoastaan väkivaltakoneiston avulla. Tämä apu on luotettavaa, kunnes se yhtäkkiä ei ole. Kansannousun tai palatsikaappauksen uhka on jatkuvasti ilmassa, ja entisten diktaattorien sopeutumiseläke on hieman eri laatua kuin suomalaisilla kansanedustajilla.
 
Putin on suosituin ehdokas ylivoimaisesti, niistä ketkä saavat olla ehdolla.
 
Britit nössöinä sopii tähän rooliin hyvin. Jos Venäjä tekisi saman vaikka Israelille niin ensinnäkään Israel ei julkitoisi Venäjän roolia tai myrkytystä. Ja pari venäläistä agenttia joutuisi kuolettavaan onnettomuuteen. Venäjän kannalta pannukakku.

Tämä olisi ainoa oikea toiminto nyt briteiltä, mutta eihän sitä tule tapahtumaan. Ketuttaa kun länsimaat on niin kauhuissaan omista kyvyistään että mitään ei voida tehdä asiaan kuuluvalla raakuudella...
 
Uskon että tulee pian tapahtumaan mutta nyt ensin mietitään esimerkiksi miten suojataan poliitikkojen ja viranomaisten perheetkin.
 
Uskon että tulee pian tapahtumaan mutta nyt ensin mietitään esimerkiksi miten suojataan poliitikkojen ja viranomaisten perheetkin.
Ne pitäisi suojata tekemällä Venäjälle selväksi ei-julkisia kanavia pitkin, että alkaa kuolemaan venäläisiä Putinin kavereita suhteella kaks yhdestä mikäli Venäjä menee tekemään jotain Brittien kansalaisille.

Minua k****** aivan h********* että ei voida lyödä Venäjälle luuta kurkkuun kun siihen kerran on aihetta. Ei se muuten usko että missä raja menee. Niinhän se Presidenttimmekin sanoi että "kasakka ottaa mikä on löyhästi kiinni", no nyt olisi se hetki näyttää että on tiukasti paikallaan.
 
Vedettäisiinkö kuitenkin hieman happea ...
 
Back
Top