Valmistautuuko Venäjä suursotaan?

Kyllähän me pohjoisessa olemme. Ja sitä myötä osa tuota Venäjän kaluston lisäystä alueella. Mutta niillä intressit taitavat liittyä enemmän jäämeren alueelle. Eikä Venäjää Suomen Lappi yksinään kiinnosta niin paljoa, että sen vuoksi sotaan kävisivät. Jos jostain syystä ovat Norjan kanssa napit vastakkain ja jäämeren rantaa pitkin meinaavat edetä, niin silloin olemme konfliktissa mukana. Toisaalta, Norjaankaan tuskin hyökkäävät, koska NATO.

Suomen Lappi voisi olla sisäpoliittisista syistä Venäjän mielenkiinnon kohde. Siis jos tarvitaan jostain syystä vallassa pysymiseksi ulkoinen konflikti, niin tällöin pieni erillissota Suomen Lapista voisi sopia Venäjälle. Tätä pitää edeltää virhearviointeja Venäjän taholta. Esim. USA sodassa jossain muualla (vaikka Pohjois-Koreassa tai Iranissa) ja tästä syystä arvioidaan, ettei sillä ole rahkeita tulla Suomeen. Toinen virhearviointi olisi, että Suomi ei tosissaan puolustaisi harvaan asuttua Lappia. Että Suomi ei esim. tekisi täyttä liikekannallepanoa pienen Lapin kriisin takia. Ja kolmanneksi pitäisi vielä syntyä tilanne, jossa konflikti tarvittaisiin nimenomaan länsimaan kanssa. Koska muutenhan on paljon helpompi yksi kerrallaan napsia entisiä neuvostotasavaltoja. Uskon, että Putinin täytyy olla epätoivoisessa tilanteessa sisäpoliittisesti, että konflikti Suomen kanssa kannattaisi.

Suomen NATO-hakemus voisi toimia triggerinä kriisille Lapissa, jos sitä ei hoidettaisi siten, että USA toisi joukkojaan jatkuvaan sotaharjoituksen Suomen maaperälle koko jäsenyyshakemuksen käsittelyn ajaksi
 
Taas kerran "kunnia" saada Venäjän kehittyneintä rautaa rajallemme. Su-35:t saimme jo ensimmäisenä lännessä. Onkos noita uusittuja T-80:siä missä muualla?

Kyllähän 50 modernisoitua tst-vaunua 50km rajastamme nyt on melkoinen lisä. Ala-kurtin kokoa ja varustelua on hieman vähätelty, mutta hiljalleen se tuntuu kasvavan koko ajan.

Eiköhän sinne joku telakanuuna pataljoona kohta tule jos ei jo ole.

On tässä varmasti ajateltu pariteettia Suomea ajatellen. Jos Suomella Hornet MLU2 käytössä, niin Su-35 on varmaan lähinnä sitä kyvykkyyksiltään. Jos Suomella Leo2A6, niin ehkä T-80BVM menee sitä lähimmäksi?
 
No näin minäkin sen äkkisiltään olen ajatellut. Ja siksi, musta tämä "arktiset alueet ja pohjoinen painopiste, joka ei tarkoita Suomea" ei argumenttina ole ihan vedenpitävä.
 
Suomen NATO-hakemus voisi toimia triggerinä kriisille Lapissa, jos sitä ei hoidettaisi siten, että USA toisi joukkojaan jatkuvaan sotaharjoituksen Suomen maaperälle koko jäsenyyshakemuksen käsittelyn ajaksi

Pitää siis perustaa pohjoiseen se aiemmin puhuttu Arktisen Metsäsodankäynnin Harjoittelukeskus ja rotaatio rullaamaan. Eivätkös täällä aiemmin treenanneet mariinit diplomaattisesti kertoneet tiedotusvälineille, että talviharjoittelusta olisi ollut jotain hyötyä heillekin?
 
Joku tällainen kuvio olisi pakollinen. Ja se keskus pitäisi perustaa hyvissä ajoin ennen jäsenhakemuksen jättämistä. Koska joku sen jäsenhakemusaikomuksen venäläisille vuotaisi jo ennen kuin Suomen kansa edes tietäisi siitä.

Pahoin pelkään, että lopulta asia ei ole meidän käsissämme, kun ruotsalaiset yhtäkkiä joku kaunis päivä ilmoittavat, että by the way, olemme tänään jättäneet jäsenhakemuksemme. Siitä hetkestä alkaa sellainen painostus Suomea kohtaan idästä päin ja tietyssä mielessä se on meidän syytämme, kun olemme niin monen poliitikon suulla julkisesti sanonut, että jos Ruotsi menee, niin meidän on mentävä perässä.
 
Kyse on kokonaisuudesta. Tulisivat aika monesta muustakin suunnasta samaan aikaan ja doktriininsa mukaisesti tukevat menestystä eli lisää joukkoja lähtee sinne missä etenevät.

Tuskin Suomi itsessään vaikuttaa kaluston tuontiin erikoisemmin. Pohjoinen on heille painopiste ja sieltä löytyy myös yhteistä rajaa Nato maan kanssa.
En usko että aikovat ihan lähiakoina lähteä Norjaan ja NATOa vastaan. Noille vaunuille on vain yksi potentiaalinen tehtävä.
 
Pahoin pelkään, että lopulta asia ei ole meidän käsissämme, kun ruotsalaiset yhtäkkiä joku kaunis päivä ilmoittavat, että by the way, olemme tänään jättäneet jäsenhakemuksemme. Siitä hetkestä alkaa sellainen painostus Suomea kohtaan idästä päin ja tietyssä mielessä se on meidän syytämme, kun olemme niin monen poliitikon suulla julkisesti sanonut, että jos Ruotsi menee, niin meidän on mentävä perässä.

Tätä minäkin eniten huolin, että Ruotsi menee ja me jäämme tähän viheltelemään väliin. 50 panssaria ei ehkä ole maailman loppu ja alku, mutta siinä vaiheessa kun Kreml jyrisee samalla kun nuo vaunut rullaavat Alakurtin porteista ulos ja toinen mokoma liikkuu Vaalimaata kohti, niin niistä tulee tunneissa "pohjoisen painopistealueen" poliittisen painostuksen väline. Ja poliittisen painostuksen (pakottamisen) työkalupakissa sota on siellä viimeisessä ääripäässä.
 
Suomen Lappi voisi olla sisäpoliittisista syistä Venäjän mielenkiinnon kohde. Siis jos tarvitaan jostain syystä vallassa pysymiseksi ulkoinen konflikti, niin tällöin pieni erillissota Suomen Lapista voisi sopia Venäjälle. Tätä pitää edeltää virhearviointeja Venäjän taholta. Esim. USA sodassa jossain muualla (vaikka Pohjois-Koreassa tai Iranissa) ja tästä syystä arvioidaan, ettei sillä ole rahkeita tulla Suomeen. Toinen virhearviointi olisi, että Suomi ei tosissaan puolustaisi harvaan asuttua Lappia. Että Suomi ei esim. tekisi täyttä liikekannallepanoa pienen Lapin kriisin takia. Ja kolmanneksi pitäisi vielä syntyä tilanne, jossa konflikti tarvittaisiin nimenomaan länsimaan kanssa. Koska muutenhan on paljon helpompi yksi kerrallaan napsia entisiä neuvostotasavaltoja. Uskon, että Putinin täytyy olla epätoivoisessa tilanteessa sisäpoliittisesti, että konflikti Suomen kanssa kannattaisi.

Suomen NATO-hakemus voisi toimia triggerinä kriisille Lapissa, jos sitä ei hoidettaisi siten, että USA toisi joukkojaan jatkuvaan sotaharjoituksen Suomen maaperälle koko jäsenyyshakemuksen käsittelyn ajaksi
Ihan mielenkiintoisia ajatuksia. Virhearvion mahdollisuus on aina olemassa päätöksiä tehdessä. Suomi on kuitenkin aika selvästi ilmoittanut ja toistuvasti, että koko maata puolustetaan, myös Lappia. Hyökkäys Lappiin tarkoittaa, että hanttiin laitetaan sen minkä pystytään. Tämä viesti lienee myös Moskovassa selvä. Sikäli olen ihan samaa mieltä, että sisäpoliittisen tilanteen täytyy olla todella epätoivoinen, että Suomen kimppuun käyminen olisi mitenkään kannattavaa. Vaikka NATO:on emme kuulu (soisin puolestani meidän kyllä kuuluvan), läntisen maailman vastareaktio olisi sitä luokkaa, että tuskin sitä riskiä vähällä ottavat.

Vaikka kirjoittelen, etten usko Venäjän sotilaalliseen tunkeutumiseen Suomeen, ei se tarkoita minulla olevan ruusunpunaisia laseja Venään suhteen. Suhtaudun hyvin epäileväisesti Venäjän nykyhallinnon aikomuksiin. Suomen suhteen oletan siellä olevan työkalupakissa monenmoista muuta keinoa valikoimassa; raja alkaa äkkiä vuotaa turvapaikanhakijoita, Suomalaiset firmat kohtaavat äkkiä suuria vaikeuksia Venäjällä (ääritapauksessa kansallistetaan), ärhentelyä ja uhkailua, suomen venäjänkielisen väestön käyttämistä keppihevosena Kremlin asian edistämiseksi ym. Venäjä voi tehdä olomme tukalaksi ilmankin turhan riskialtista suoraa sotilaallista hyökkäystä.
 
Täältä foorumilta löytyy paljon kirjoituksia joista selviää miten on vanhanaikaista ajatella panssareiden käytön rajoittuvan tieurille. Nykyaikainen tst-panssari liikkuu sujuvasti metsämaastossa ja vaikka suolla, kunhan maasto ei ole liian pehmeää. Raatteen tien mottia ei rakennettaisi nykypäivänä, koska vaunut koukkaisivat metsän kautta puolustajan tulpan selustaan.

Jos et usko minua, niin usko venäläisiä sotilaita jotka ovat vaunuja Alakurttiin sijoittamassa. Oletettavasti Alakurtin maasto on kutakuinkin samanlaista kuin 50km lännempänä Suomen puolella, ja jotain käyttöä venäläiset lienevät vaunuillensa suunnitelleet.
 
Ja mielestäsi se on mikä?
Salla -> Kemijärvi -> Rovaniemi -> Tervola -> Kemi, lienee pääsuunta. Vaikka onhan tuossa uraa myös muihinkin suuntiin.

Toisaalta pääurilta pois lähtevät voi mahdollisesti pysäyttää ihan varamiinoitteilla ja sinkopartioilla.
 
Meille PsPr:ssa parikymmentävuotta sitten opetettiin, että meidän oloissa vihollinen on A) aina panssaroitu ja B) ei lähde tankeilla metsään möyrimään, vaan etenee pääuria pitkin esim. moottoriteitä neljä tankkia rinnakkain. Tavoitteena on liikkeen nopeus ja pysähtymätön liike. Eivät ollenkaan harrasta asemaan ajoa, sieltä ampumista, ja peruuttamista pois, sitten uuden aseman hakemista. Siksi T-72-sarjan vaunuissa on niin onneton peruutusvaihde: ei oo tarkoitus venkslata edes takaisin asemaan ja takaisin, vaan painaa päälle ylivoimasella tulivoimalla. Epäsuora ja helikopterit tukevat panssarilauttojen etenemistä.

Mutta ehkä siellä oltiin vielä Neuvostoliitto-muodissa ysärin lopussa? Onko Venäjällä uusi taktiikka panssareiden käytössä? Onko Georgiasta tai Ukrainasta opittavaa uutta tältä osa-alueelta? Onko tietäjiä?
 
miiiten ne hekot muka olisi mukana ja voisiko su-27 maatalouskoneet muka meikäläisiin savimajoihin hyökätä... Eikö me käytetaä muka musteja, tai apilaksia?
 
Venäjä on siis aktivoinut pohjoisen laivastonsa suursotaa vastaavalle tasolle, tämä toimi edeltäisi mahdollisia laajoja sotatoimia esimerkiksi Ukrainassa.
Kyseessä on Venäjän strategisen vastaiskukyvyn valmiuden nostaminen, Barentsimeri pyritään sulkemaan ja suojaamaan siellä olevat strategiset ohjusveneet.

Alarm-drill: 36 Russian warships sail out to Barents Sea

https://thebarentsobserver.com/en/security/2018/06/36-russian-warships-sails-out-barents-sea
 
Sotshin olympialaisten yhteydessä Venäjä keskitti Mustanmeren alueelle joukkoja kisojen turvaamista varten. Kuten tiedämme, näitä valmiuteen asetettuja joukkoja käytettiin kisojen päätyttyä Krimin valtaamiseen ja sotilasoperaatioon Ukrainassa.

Jalkapallon MM-kisojen pelipaikkoja on mm Pietarissa ja Kaliningradissa. Pohjoinen laivasto on liikkeellä.

Nyt foliota pään ympärille ja miettimään mihin tämä johtaa...
 
Juu ei mihinkään. Korkeintaan kissa ja hiiri leikkiin Barentsin meren pinnan alla.
 
Sotshin olympialaisten yhteydessä Venäjä keskitti Mustanmeren alueelle joukkoja kisojen turvaamista varten. Kuten tiedämme, näitä valmiuteen asetettuja joukkoja käytettiin kisojen päätyttyä Krimin valtaamiseen ja sotilasoperaatioon Ukrainassa.

Jalkapallon MM-kisojen pelipaikkoja on mm Pietarissa ja Kaliningradissa. Pohjoinen laivasto on liikkeellä.

Nyt foliota pään ympärille ja miettimään mihin tämä johtaa...

Pohjoinen laivasto lähtee liikkeelle vaikka suurimittaisia sotatoimia alkaisi missä, kyseessä on strateginen pelote.
Ukraina nyt kuitenkin on monta kertaa todennäköisempi kohde kuin Baltia tai Suomi, toki sota voi laajeta tänne nopeasti jos Ukrainaa tuetaan.
 
Back
Top