Valmistautuuko Venäjä suursotaan?

Jännä juttu. Juuri keskustelen puoalaisen ystäväni kanssa, niin siellä valmistaudutaan sotaan mm. kohottamalla reservin sissien valmiustasoa ja uusia jäseniä on liittynyt paljon. Samoin Baltian maissa on selvästi kohotettu valmiutta. Ruotsissa keskustelu on selkeästi leveyden kasvattamisen kannalla. Puola, Latvia ja Ukraina keskustelevat yhteisten taisteluosastojen perustamisesta Natoon liittymisen hepottamiseksi. EU:n itäinen osa (suomea lukuunottamatta) näyttäisi pelkäävän Venäjää ja ottavan uhan tosissaan.

Mitä tekee suomalaiset? Lässyttää ja kovin huoletonta on? Muita toimia käytännössä, kuin Hornettien hajauttaminen ei ole tapahtunut.

Minä kovasti tämän foorumin kirjoittelijoita arvostan, mutta ollaanko tääällä turhan maltillista sakkia? Puhumalla kun ei tapahdu yhtään mitään.

Eikö kannattaisi juuri nyt panostaa reservin valmiuden selkeään kohottamiseen? Minusta armeijan pitäisi tulla ulos puhumaan tästä. Ei voi olla niin, että pelkurimaisesti pidetään suu supussa poliitikkojen takia. Ehkäpä poliitikoillekkin voisi uskaltaa puhua. Mitä taas tällä foorumilla voi tehdä, niin me voimme tehdä adressin tai vetoomuksen poliitikkojen tai puolustusvoimien suuntaan. Sen sisällön pitäisi olla toive siitä, että jotakin tehdään maan puolustuksen vahvistamiseksi oikeasti ja käytännössä, ettei historia toista itseään vielä kamalammalla tavalla ja Suomi yllätetään kakalla ollessaan.
 
Meillä ei ole mitään vaaraa, eikä meitä kukaan uhkaa! Olemme kaikkien ystäviä.
Eikä ko. asioita saa käsitellä julkisesti. Kaikki keskustelu julistetaan provokaatioksi valtiovaltaa kohtaan.

Suomen politbyroon virallinen kannanotto.

Tarkemmat kyselyt presidentiltä tai sitten ulkoministeriltä virka-aikana.
 
Viimeksi muokattu:
Jännä juttu. Juuri keskustelen puoalaisen ystäväni kanssa, niin siellä valmistaudutaan sotaan mm. kohottamalla reservin sissien valmiustasoa ja uusia jäseniä on liittynyt paljon. Samoin Baltian maissa on selvästi kohotettu valmiutta. Ruotsissa keskustelu on selkeästi leveyden kasvattamisen kannalla. Puola, Latvia ja Ukraina keskustelevat yhteisten taisteluosastojen perustamisesta Natoon liittymisen hepottamiseksi. EU:n itäinen osa (suomea lukuunottamatta) näyttäisi pelkäävän Venäjää ja ottavan uhan tosissaan.

Mitä tekee suomalaiset? Lässyttää ja kovin huoletonta on? Muita toimia käytännössä, kuin Hornettien hajauttaminen ei ole tapahtunut.

Minä kovasti tämän foorumin kirjoittelijoita arvostan, mutta ollaanko tääällä turhan maltillista sakkia? Puhumalla kun ei tapahdu yhtään mitään.

Eikö kannattaisi juuri nyt panostaa reservin valmiuden selkeään kohottamiseen? Minusta armeijan pitäisi tulla ulos puhumaan tästä. Ei voi olla niin, että pelkurimaisesti pidetään suu supussa poliitikkojen takia. Ehkäpä poliitikoillekkin voisi uskaltaa puhua. Mitä taas tällä foorumilla voi tehdä, niin me voimme tehdä adressin tai vetoomuksen poliitikkojen tai puolustusvoimien suuntaan. Sen sisällön pitäisi olla toive siitä, että jotakin tehdään maan puolustuksen vahvistamiseksi oikeasti ja käytännössä, ettei historia toista itseään vielä kamalammalla tavalla ja Suomi yllätetään kakalla ollessaan.

Suomalainen ei turhia hötkyile, eikä ulospäin näytä tuntojaan. Valmiudessa voi olla myös henkisellä tasolla, kuten me Suomen sissit jatkuvasti :D ?

:camo::camo::camo:!!! :solthum:
 
Olisi kiva tietää hieman kunkin sodanlietsojan taustoista täällä. Muutamat ainakin ovat lähes jokaisella varteenotettavalla sotasaitilla mukana ilmeisesti kokonaispäiväisesti..mikä on agendana ? Olen kahlannut monia saitteja läpi ja tutulta näyttää eräiden osalta..jopa nimimerkki on sama.

En tarkoita etteikö Suomen pitäisi olla aina valmis yllätyshyökkäykseen, mutta jotain rotia NATO-kiimassakin täytyisi olla vaikka Venäjän sisäpolitiikka olisi kuinka sekaisin. Mehän emme ole venäläisiä ja ruotsalaisiksi emme halua.
 
Itse en ole muilla sotasaiteilla ja keskustelen täällä politiikasta sekä tekniikasta ja strategioista. Mitä sinulle kuuluu muiden taustat? Onko sillä väliä edes? Tämä on korkeatasoisin keskustelufoorumi missä olen ollut ja olen keskustellut todella monilla. Vainoharhaisuutesi lisäksi sinulla ei ollut muuta asiakeskustelua tarjota.

Natohaluttomuutesi on oma mielipiteesi ja muiden solvauksen sijaan voisit asiasta keskustella. Annat vain typerän kuvan itsestäsi tällä tavalla.

Juttusi on aikalailla samaa soopaa kuin muidenkin venäjätrollien. Olet sellainen tai et. Ihan sama.

Ymmärrätkö sinä, että jos poliitikot eivät anna rahaa puolustukseen tuplasti, ei Suomella ole Natolle vaihtoehtoja. Jokainen täällä muu tajuaa sen, että nykybudjetilla ensi vuosikymmenellä Suomen armeija muuttuu sissiarmeijaksi.

Kerroppa siis mitä sinä tarkoitat, kun sinä et tarkoita ettei ylläriin tulisi valmistautua? Et minusta ole tarkoittanut vielä muuta kuin keskustelijoihin kiinni käymistä.

En ole nähnyt yhtään sodanlietsojaa. Ole hyvä ja nimeä ne. Suomen ulkopuolella suhtaudutaan realistisemmin Venäjä-uhkaan. Suomessa suljetaan vain silmät naiivisti.
 
Suomalainen ei turhia hötkyile, eikä ulospäin näytä tuntojaan. Valmiudessa voi olla myös henkisellä tasolla, kuten me Suomen sissit jatkuvasti :D ?

:camo::camo::camo:!!! :solthum:
Heh juu :D Tuossa tuli kirjoituskatko ja jatkoin pikaisesti. Siis nuo olivat siviiliorganisaatioita, eli siviilit ovat myöskin aktivoituneet eikä vain Puolan armeija. Kutsuvat itseään partisaaneiksi.
 
Itse en ole muilla sotasaiteilla ja keskustelen täällä politiikasta sekä tekniikasta ja strategioista. Mitä sinulle kuuluu muiden taustat? Onko sillä väliä edes? Tämä on korkeatasoisin keskustelufoorumi missä olen ollut ja olen keskustellut todella monilla. Vainoharhaisuutesi lisäksi sinulla ei ollut muuta asiakeskustelua tarjota.

Natohaluttomuutesi on oma mielipiteesi ja muiden solvauksen sijaan voisit asiasta keskustella. Annat vain typerän kuvan itsestäsi tällä tavalla.

Juttusi on aikalailla samaa soopaa kuin muidenkin venäjätrollien. Olet sellainen tai et. Ihan sama.

Ymmärrätkö sinä, että jos poliitikot eivät anna rahaa puolustukseen tuplasti, ei Suomella ole Natolle vaihtoehtoja. Jokainen täällä muu tajuaa sen, että nykybudjetilla ensi vuosikymmenellä Suomen armeija muuttuu sissiarmeijaksi.

Kerroppa siis mitä sinä tarkoitat, kun sinä et tarkoita ettei ylläriin tulisi valmistautua? Et minusta ole tarkoittanut vielä muuta kuin keskustelijoihin kiinni käymistä.

En ole nähnyt yhtään sodanlietsojaa. Ole hyvä ja nimeä ne. Suomen ulkopuolella suhtaudutaan realistisemmin Venäjä-uhkaan. Suomessa suljetaan vain silmät naiivisti.

Aha...no sitten olen erehtynyt. Minähän nimenomaan sanoin että pitää olla varautunut..olisko oikoluku ok ennen postausta ?
 
Mitä tekee suomalaiset? Lässyttää ja kovin huoletonta on? Muita toimia käytännössä, kuin Hornettien hajauttaminen ei ole tapahtunut.
Jos tuo oltaisiin voitu tehdä ilman että media saa vihiä niin eipä tuostakaan oltaisi huudeltu.
 
Aha...no sitten olen erehtynyt. Minähän nimenomaan sanoin että pitää olla varautunut..olisko oikoluku ok ennen postausta ?
Kyllä täällä aika moni välillä erehtyy oikolukiessa ja lukiessa, mutta hyvässä hengessä sanomaa saadaan aina raudanlujaan analyysiin sellaisena, kuin se on tarkoitettu.
 
Jännä juttu. Juuri keskustelen puoalaisen ystäväni kanssa, niin siellä valmistaudutaan sotaan mm. kohottamalla reservin sissien valmiustasoa ja uusia jäseniä on liittynyt paljon. Samoin Baltian maissa on selvästi kohotettu valmiutta.

No, kyseisissä maissa on rakennettu 23 vuotta paraatiarmeijaa kansainvälisiä tehtäviä varten, joten on ehkä vähän syytäkin mietiskellä uudella tavalla. Ja Ruotsin osalta puolustusvoimien vahvistaminen taitaa tapahtua 2020-luvulla.

Vaikka moni varmasti nyt kauhistelee, että eikö täällä mitään tehdä, niin luulen kyllä että upseerit osaavat asiansa. Niistä asioista ei vaan kauheasti huudella tiedotusvälineissä. Eiköhän erinäisissä esikunnissa ole päivitetty puolustussuunnitelmia uusien skenaarioiden (mm. pienet vihreät miehet) varalta. Ja samoissa esikunnissa pidettäneen jatkuvaa valmiutta yllä.

Baltit kyllä puhuvat kovia, mutta ovat sotilasvoimaltaan kovin, kovin pehmeitä. Suomessa taas puhutaan pehmeitä, mutta ollaan sotilasvoimalta Euroopan vahvimpia maita. Eiköhän se ole parempi juuri näin päin.
 
Itse ainakin osallistun useampienkin foorumeiden keskusteluun ja nimimerkki on sama (tosin vain yhdessä toisessa varsinaisessa sotilasalan forumissa, muut ovat enemmänkin hardcore-sotastrategiapelien forumeja). Yleisesti, kun olen täysin ja perinpohjeisesti militarisoitu, niin alaan liittyvä keskustelu kiinnostaa. Lisäksi yksityisyrittäjänä voi kuluttaa aikaansa ihan miten itse haluaa, jos asiakkaat eivät painosta. :)
 
No, kyseisissä maissa on rakennettu 23 vuotta paraatiarmeijaa kansainvälisiä tehtäviä varten, joten on ehkä vähän syytäkin mietiskellä uudella tavalla. Ja Ruotsin osalta puolustusvoimien vahvistaminen taitaa tapahtua 2020-luvulla.

Vaikka moni varmasti nyt kauhistelee, että eikö täällä mitään tehdä, niin luulen kyllä että upseerit osaavat asiansa. Niistä asioista ei vaan kauheasti huudella tiedotusvälineissä. Eiköhän erinäisissä esikunnissa ole päivitetty puolustussuunnitelmia uusien skenaarioiden (mm. pienet vihreät miehet) varalta. Ja samoissa esikunnissa pidettäneen jatkuvaa valmiutta yllä.

Baltit kyllä puhuvat kovia, mutta ovat sotilasvoimaltaan kovin, kovin pehmeitä. Suomessa taas puhutaan pehmeitä, mutta ollaan sotilasvoimalta Euroopan vahvimpia maita. Eiköhän se ole parempi juuri näin päin.
Puolan sodan ajan armeija on sitä kokoluokkaa, että suomalaisten kannattaisi olla hipihiljaa. Ei ole varaa arvostella. Myöskin puolalaisten reagointi Venäjän toimiin on samaa luokkaa muiden entisten itäblokkimaiden kanssa. Suomi on erittäin yksinäinen toimettomuutensa kanssa, joten kaipais vähän tähän "viisaaseen" omavalintalinjaan jotain tukeakin, lue=perusteluja, joiden täytyy nuijia näiden itäblokin Natoon liittyneiden maiden pelkotilat naurettaviksi. Kykenettekö te siihen?

Sinun luulemisilla ei ole mitään tekemistä käytännön todellisuuden kanssa. Suomen upseerit ovat turpa kiinni ja poliitikot sulkee silmänsä Venäjän toimilta, jotka muistuttaa Hitlerin toimia. Suomella ei ole turvatakuita. Siinäkin mielessä yksinäinen "läntinen" euroopan maa Venäjän rajalla.

Balteilla on vähän rahaa ja tuntuma Venäjästä. Luulis suomalaisten seuraavan oikeiden venäjä-asiantuntijoiden mielipiteitä ja toimia.

Tiedätkös kun minä olen sitä mieltä, että nämä tulosvastuuttomat virkamieshiiret = suomalaiset upseerit pitäisi vaihtaa kaikki. Se ei ole mitään muuta kuin perseennuolennan sm-kisat ja hyvä-velikerho. Ylennetään kun ollaan suotuisia. Luovat tallotaan.
 
No. Ei Suomen armeijassa ole tapahtunut yhtään mitään muuta oleellista. Rivissä ei ole yhtään enempää miehiä, eikä määrärahoja ole korotettu.
Ja kenellähän on valtuudet päättää tuon kokoluokan toimista rauhan aikana?
 
Sinäpä sen sanoit. Onko meillä perustavanlaatuinen ongelma siis käsillä? Entäs tosipaikan tullen? Kenellä on valtuudet ja miten hän valtuutensa lunastaa, kun toimet maksaa aivan helvetisti kansantaloudelle, ellei sitä tehdä hallitusti.
 
[QUOTE="neme, post: 175804, member: 864"

Tiedätkös kun minä olen sitä mieltä, että nämä tulosvastuuttomat virkamieshiiret = suomalaiset upseerit pitäisi vaihtaa kaikki. Se ei ole mitään muuta kuin perseennuolennan sm-kisat ja hyvä-velikerho. Ylennetään kun ollaan suotuisia. Luovat tallotaan.[/QUOTE]

Mistähän ne vaihdokit löytyis?
Muistaakseni Stalin käytti ehdottamaasi vaihtotekniikkaa aikoinaan.

Suis
 
Heitän ruman hyväksikäyttämättömän vastineen. Suomalaiset yrittäjät ;)

Vakavasti sanottuna. Koulutuksessa ja järjestelmässä on vikaa.

...noh se Stalinin vaihtosysteemi nyt oli ihan omaa luokkaansa. En minä sellaista tarkoita.
 
Back
Top