Valmistautuuko Venäjä suursotaan?

Yleisenä toteamuksena joo, mutta tuo on myös wanhaa ajattelua.
Ainakaan viimeisen 20 vuoden ajalta ei ole yhtään tapausta jonka perusteella voisi osoittaa Venäjän tämän päivän keinovalikoimaan Euroopassa kuuluvan maajoukkojen lähettäminen.
Kuten aiemmin keskusteluissa on jo todettu, keinot ovat muita, koska maajoukot Euroopassa eivät ole tarpeen. Toki maajoukot ovat Venäjän doktriinissa mukana koska kaikki keinot sopii, mutta maajoukot eivät ole enää kärkivalikoimaa.

Ne olivat tarpeen silloin kun natsit piti ajaa takaisin Saksaan koloihinsa, mutta sama ei enää ole tarpeellista nykymaailmassa muiden välineiden johdosta.
.
Tsetsenia 1999-2009
Georgia 2008
Ukraina 2014->

Ja jos Venäjä ei käytä maajoukkoja sodassa niin sitten me käyttäisimme.
 
Epäilen @baikal nimimerkin liittyvän ko. haulikkomerkkiin. :)

Juu, niin liittyy. Elämäni ensimmäinen salasana tietokonemaailmassahan se on. Jos ketä kiinnostaa, niin siitä vaan purkamaan Commodore 64 tiedostoja kasarilta. :cool: Tosin ysärilläkin tuo salasana palveli työpaikoilla. Ja sitten täällä nickinä aivan liian kauan.
 
Onhan se niin, että vaikka saksalaisten avulla oli ratkaisevaa vaikutusta Neuvostoliiton suurhyökkäyksen torjunnassa niin se ei poista sitä seikkaa, että nimenomaan saksalaiset edesauttoivat etupiirijaollaan Neuvostoliiton hyökkäystä Suomeen ja josta karvaan hinnan maksoivat juurikin suomalaiset. Saksalaisten välillistä syytä oli myös se, että liittoutuneet tukivat Neuvostoliittoa.

Toisaalta Saksan ja NLn välinen skisma oli jo siinä pisteessä, ettei kaksi diktaattoria voineet välttää sotaa. Taisi olla kysymys enemmän siitä, kumpi ehtii hyökätä ensin.....

Kun isot sopivat -pienten päiden yli- näitä edes kuulematta, se tietää aina raskaita aikoja niille pienille.
 
  • Tykkää
Reactions: PSS
Vastakkain asettelujen tarkoitukselliseen kylvämiseen olen kyrpiintynyt lujasti

Tämähän on ainoa keino politiikkojen takataskussa, kun pitäisi toimintaa "kehittää" kun valtion kirstun pohja alkaa hämöttää, eli poliittiset liikkeet ja yms kollektiivit hakevat talouskasvua muiden ryhmien taskuista. Tätähän tämä on aina ollut, mutta kun talouskasvun imperiumi on löytänyt rajansa niin ei ole enää suurissa määrin muukalaisia joiden selkänahasta talouskasvu voidaan kuitata niin tällöin joudutaan kannibalisoimaan nykyisiä kansalaisia entistä enemmän. Täten, poliittinen "keskustelu" keskittyy vihollisten löytämiseen kansalaisten keskuudesta. Feudaalijärjestelmän alkuaikoja odotellessa, luokkajärjestelmän organisointia. On suomalaisia, "suomalaisia" ja sitten, kaikkein tärkeimpänä, hiukan paremmat suomalaiset. Ja ed. ryhmittymien alla on omat aliryhmänsä, ja jos ei ole niin näiden siemenet ainakin ovat kylvetty.
 

Jos Suomi olisi heikompi ja yksinäisempi, niin me voitaisiin hyvin olla vuorossa.

Jos Venäjä "liittää" Valko-Venäjän itseensä, niin se voi hyvin tapahtua jonkinlaisen Venäjän järjestämän epävakautuminen => kriisi => "normalisointi" => kriisin purkaminen => vakauttaminen => remoralisointi Venäjän haluamiin narratiiveihin, moraalijärjestyksiin ja logiikkajärtjestyksiin -reitin kautta. Menisi ainakin kaavan mukaan.
 
Jos Suomi olisi heikompi ja yksinäisempi, niin me voitaisiin hyvin olla vuorossa.

Jos Venäjä "liittää" Valko-Venäjän itseensä, niin se voi hyvin tapahtua jonkinlaisen Venäjän järjestämän epävakautuminen => kriisi => "normalisointi" => kriisin purkaminen => vakauttaminen => remoralisointi Venäjän haluamiin narratiiveihin, moraalijärjestyksiin ja logiikkajärtjestyksiin -reitin kautta. Menisi ainakin kaavan mukaan.

Voi tulla "pientä" hämminkiä Eurooppaan, mikäeli noin käy. Ainakin itäisellä reunalla varustauduttaisiin entistäkin innokkaammin.
 
Saksalla on iso talous ja keskeinen sijainti. Voisivat varustautua sen mukaan!

Ranska on osa Eurooppaa. Voisivat lopettaa Venäjän varustamisen huipputknologialla.

Suomi sijaitsee vaarallisessa paikassa. Voitaisiin äänestää ja toimia tavalla joka korostaa enemmän Suomen kuin muslimimaailman tulevaisuuden toiveita.
 
Saksalla on iso talous ja keskeinen sijainti. Voisivat varustautua sen mukaan!
Ranska on osa Eurooppaa. Voisivat lopettaa Venäjän varustamisen huipputknologialla.
Suomi sijaitsee vaarallisessa paikassa. Voitaisiin äänestää ja toimia tavalla joka korostaa enemmän Suomen kuin muslimimaailman tulevaisuuden toiveita.

Juuri näin..

Edes Valko-Venäjän miehittäminen ei ratkaise Venäjän historiallista tarvetta/mahdollisuutta hallinnoida (jo satojen vuosia kestänyttä) Itämeren rannikkoa. Nykyään Venäjän pääsy Itämerelle rajoittuu pienelle alueelle Suomenlahden pohjukassa sekä toisaalta varsin haavoittuvassa asemassa sijaitsevaan Kaliningrad'in irralliseen enklaaviin. Saksa, Puola ja Baltian NATO:n jäsenmaat blokkaavat käytännössä Venäjän maayhteydet eteläiselle Itämerelle. Lisäksi nykyinen geopoliittinen tilanne käytännössä ehkäiseen Venäjän mahdollisuudet huoltaa/puolustaa sota-/kriisitilanteessa Kaliningradia maayhteyksien kautta. Vielä Neuvostoliiton aikana tilanne oli täysin erilainen.

Jos Venäjä valtaa ja miehittää Valko-Venäjän Suomi jää ainoaksi NATO:n puolustusliiton ulkopuoliseksi valtioksi Euroopan suunnalla. Lisäksi Suomen hallinnoima osuus Itämeren alueesta (varsinkin sen pohjoisosa sekä Pohjanlahden ja Suomenlahden osalta) muodostaa Venäjän sotilaallisesta ja turvallissuusnäkökulmasta erittäin houkuttelevan kohteen. Huomioiden jopa koko Arktisen alueen geopoliittisen merkityksen.

Todennäköisesti Suomen poliittisessa johdossa ei ymmärretä eikä osata (tai ehkä ei edes haluta) nähdä tähän kokonaisuuteen liittyviä sotilaallisia uhkatekijöitä. Päätellen esimerkiksi siitä ettei Suomen politiikan johdossa nähdä minkäänlaista tarvetta käydä julkisuudessa keskustella aiheesta. Puhumattakaan että pyrittäisiin aktiivisesti vahvistamaan Suomelle äärimmäisen tarpeellisia puolustus-/turvallisuuspoliittisia yhteyksiä NATO:n puolustusliiton suuntaan. Jopa itse tasavallan presidentti Niinistö on vetäytynyt aikaisemmista kannanotoistaan "eurooppalaisen NATO:n" vahvistamiseksi. Juuri tällä hetkellä avauksilla siihen suuntaan olisi erittäin suuri tilaus.

Olen pitkään ollut samaa mieltä Stalinin ja Molotovin kanssa siitä että "suomalaiset poliitikot ovat pölkkypäitä, joiden päähän pitää iskeä iskeä järkeä puunuijalla". Näin myös aikoinaan (1939-40) tehtiin.. Jotain pitäisi kyetä oppimaan historiasta..(jos Suomen sen aikaiset (sosialisti+kepu poliitikot) olisivat hyväksyneet Hitlerin esittämän hyökkäämättömyyssopimuksen, ei maamme olisi joutunut Ribbentropp-Molotov'in kuuluisalle etupiirilistalle.)

Juuri nyt Suomen pitäisi aktiivisesti hakeutua länsimaiden yhteisen puolustusliiton jäsenyyteen..Siinä vaiheessa kun Venäjä miehittää Valko-Venäjän, Suomen jäsenyyshakemus on auttamatta myöhässä ja Euroopasta löytyy monta sellaista valtiota (NATO:n jäsenmaita) jotka eivät enää halua päästää/sitoutua Suomen NATOn jäsenyyteen.
 
Olisi kiva kuulla onkohan kukaan muu miettinyt että me saatetaan menettää tämä maa,itse vuodesta 2014 down shiftannut kovasti omaisuutta suomessa,ehkä epä isänmaallista mutta niin oon tehnyt.
 
Olisi kiva kuulla onkohan kukaan muu miettinyt että me saatetaan menettää tämä maa,itse vuodesta 2014 down shiftannut kovasti omaisuutta suomessa,ehkä epä isänmaallista mutta niin oon tehnyt.
Noo, ei se enää siinä vaiheessa niin haittaa koska me menetetään ensin henkemme ennen kuin luovutetaan maata. Ja komennetaan sinutkin porukkaan mukaan.
 
Viimeksi muokattu:
Juuri nyt Suomen pitäisi aktiivisesti hakeutua länsimaiden yhteisen puolustusliiton jäsenyyteen

Tässä taloustilanteessa puolustusliittoihin hakeudutaan ensisijaisesti kustannussäästöjen saavuttamiseksi eikä niinkään jonkin strategian toteuttamisen kannalta. Lehdistön hyppysiin valuvat lausunnot mukailevat tätä tosiasiaa. Tämä kaikenlaisten liittojen perään haikailu on melko tyylipuhtaasti itseään viilamista linssiin, kun taloudellinen tilanne ei anna tälle mitään perusteita eli olisimme uskottavalla tasolla vaarallinen seutu valloitettavaksi, ja kaikkein tärkeimpänä Suomi Oy:llä on edelleen kiima päällä valtion rajojen sisälle jihadistien importtaaminen josta seuraa mielenkiintoisia kuvioita kuten Tanskan rajavalvonnan kohentaminen Ruotsin vastaiselle rajalla. Täten, realistin kannattaa noudattaa hallitusten esimerkkiä ja olla hyvää pataa neukkujen kanssa, koska Puuttini lähettää rautaa rajan yli vasta siinä vaiheessa kun sotilaallisella vallankaappauksella saavutetaan parempi taloudellinen tilanne ja hegemonia neukkujen federaatiolle. Suomalaisilla ei ole kovinkaan suurta saumaa suuriin torjuntavoittoihin tälläisellä sekasikiö- ja pullamössöpopulaatiolla, joka on järjestelmällisesti kyykytetty korruptoituneella valtion johdolla.

Kaiken kukkaraksi voidaan tokaista, että kaikilla soppareilla voidaan pyyhkiä peppua jos sopimuksen kunnioittamisen eteen ei tehdä vaadittuja toimenpiteitä.
 
puolustusliittoihin hakeudutaan kustannussäästöjen saavuttamiseksi eikä niinkään jonkin strategian toteuttamisen kannalta. tärkeimpänä Suomi Oy:llä on edelleen kiima päällä valtion rajojen sisälle jihadistien importtaaminen josta seuraa mielenkiintoisia kuvioita.....
Vaikka valtaosa suomalaisista ei tuota tulosta haluakaan, niin sitä tulee mitä hölmöt äänestävät. " meillä taitaa olla sama suunta.... " siis meilläkin jotka emme tätä suuntaa pyytäneet.
.
 
Vaikka valtaosa suomalaisista ei tuota tulosta haluakaan, niin sitä tulee mitä hölmöt äänestävät. " meillä taitaa olla sama suunta.... " siis meilläkin jotka emme tätä suuntaa pyytäneet.
.

Ketunhäntä kainalossahan nuo vaalit käydään, mutta eivät ne täyttä sumutusta ole. Suomi Oy organisoituu talousjärjestelmän viitekehyksessä tukemaan toimintojen (esim. asumisen) keskittämiseen jonka seurauksena harjoitettu politiikka palvelee asutuskeskittymiä. Tällöin politiikka muistuttaa pikemminkin kaupunkivaltioiden nöyristelyä koko vasallivaltion reviirin resurssien ja toimintojen avulla.
 
Putin pyrkii luomaan stressiä, tulkintojen ja tavoitteiden epävarmuutta, säädeltävissä olevaa vastakkainasettelua ja konfliktin tms. pelkoa lännessä ja kansallismielisyyttä idässä.

Ei Putin heittele tuommoisia siksi että uskoisi omaa puhettaan vaan siksi että tavoittelee tai suunnittelee jotain, mikä voi olla askeleen lähempänä tuommoisen mölinän jälkeen.
Tästä Putinin ja Puolan välisestä sanasodasta on heitetty ketjussa useampikin ylläolevan tapainen kommentti. Mutta kun tuota uutista lukee ja vähän raapii pintaa, niin ei Putin tällä kertaa ihan pehmoisia puhunut? Ainakin Cardiffin yliopiston proffa, joka teki faktantarkistuksen aiheesta, väittää Putinilla olleen faktat jokseenkin kohdillaan:

Eli esim. se on tiettävästi totta, että Puolan Saksan suurlähettiläs Jozef Lipski totesi 1938, että Hitlerille pystytetään patsas Varsovaan, jos Saksa onnistuu ratkaisemaan "juutalaiskysymyksen" pakkosiirtämällä juutalaiset Afrikkaan. Wikipediassa tästä sanotaan:
Lipski's discussion with Adolf Hitler in October 1938 on the German plans to expel European Jews to Africa, is seen as characteristic of the antisemitic discourse in Poland under the colonels' regime,[2] Lispki responding enthusiastically to Hitler's suggestions with "if he can find such a solution we will erect him a beautiful monument in Warsaw".[2][3][4][5]

Puola on tänäkin päivänä yksi maailman antisemitistisimmistä maista ja asia taitaa olla sielä vielä sen verran arka, etteivät kestä oman maansa synkemmän puolen julkista tonkimista.

Toki vertailun vuoksi Venäjä ja moni muu ex-Neuvostoliiton maa on vielä Puolaa selvästi huonommalla tolalla oman historiansa likapyykin pesemisen suhteen. Muttei se poista sitä tosiasiaa, että tässä nimenomaisessa tapauksessa se koira älähti, johon kalikka kalahti (viittaan nyt Puolan pääministerin vastineeseen Putinille). Ja EU-maalta kai voisi odottaa vähän rehellisempää otetta tällaisessa asiassa.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top