Valmistautuuko Venäjä suursotaan?

Kyllähän tässä alkaa hahmottua syytteiden sarja jolla on kuukausia ajallista jatkumoa.

Jokin ulottuvuus siitä sarjasta puuttuu, mutta mikä?
Tämä onkin hyvä pohtimisen aihe. Venäjän tuntien se olisi jotain, jota emme osaa noin yleisesti odottaa (tai emme ainakaan kansakuntana uskalla ääneen myöntää odottavamme), mutta kuitenkin jotkut ovat siltä varoitelleet, ja myöhemmin jälkiviisaana se näyttäytyy lähestulkoon selviönä. Pohdinnassa täytyy toisaalta muistaa, että me täällä mp-netissä edustamme aika pientä ja ehkä alarmistista vähemmistöä, joten meidän pohdintamme ja ehkä yleisesti hyväksytyt totuutemmekaan eivät ole välttämättä Suomen tasolla millään tavalla yleisesti hyväksyttyjä.

Jokin Ahvenanmaahan liittyvä tulee mieleen, mutta jotenkin se tuntuu liian ilmeiseltä. Se toisaalta sopisi melkein kaikkiin Venäjän narratiiveihin ainakin jotenkin sovitettavaksi, koska Venäjä perustaa asiansa historian ja geopolitiikan vääntelyyn narratiivinsa mukaiseksi.
 
..Venäjän tuntien se olisi jotain, jota emme osaa noin yleisesti odottaa.. ..myöhemmin jälkiviisaana se näyttäytyy lähestulkoon selviönä.

Jokin Ahvenanmaahan liittyvä tulee mieleen, mutta jotenkin se tuntuu liian ilmeiseltä.

Ahvenanmaa mullakin käynyt mielessä. Suomen venäläisvähemmistöt? Jotain ortodoksisuuteen liittyvää? Jokin järjestetty onnettomuus tai aggressio? False flag -operaatiot? Merenkulku? Jokin näennäinen Suomesta Venäjään kohdistuva uhka tai haitta? Jokin järjetön taloudellinen vaatimus? Ajankohtainen poliittinen syytös? Yön sudet? Joku maatalouden vierastyövoimaan liittyvä härdelli. (Tämä on käynyt tosi usein mielessä. Joku 5 000 - 30 000 ukrainalaista tai "ukrainalaista" kerralla... Helvetti, mikä uhka jos naapuri järkkää ongelmia meille. Kuinka monella niistä on Venäjän passi tai mitä niistä oikeasti tiedetään?)
 
Hyökkäykset Venäjän energiakuljetuksia tai kaasuputkea vastaan ovat se usein esitetty skenaario, samoin hyökkäykset venäläisvähemmistöä kohtaan, noista kai false flag operaatiot koostuu ainakin osittain.
Veikkaan myös syytöksiä Yhdysvaltain ja Britannian hyökkäyksistä Suomen alueelta.
 
Yksi hyvä esimerkki diktaattorin sotaretkestä oli Argentiinan hyökkäys -Malvinas-saarille-. Kun homma meni reisille ja tuli dunkkuun, niin se oli käytännössä sotilasjuntalle exodus. Argentiina palasi demokratian tielle! Idi Amin härväsi Tansanian kanssa ja kas, äijälle tuli lähtö, kun Tansania hyökkyytti armeijansa maahan....Saddamin sotaretkeily kulminoitui lopullisesti hamppuköysitanssiin. Ruotsin rajattomasti forumilla ihailtu sotakuningas menetti yhden armeijan Euroopassa ja tuli tod.näk. omien ampumaksi Norjassa. Tsaari sössi ekan maailmansodan huolella ja hänet ammuttiin kellarissa perheineen. Kyllä näitä esimerkkejä on siitä, miten -diktaattori- sortuu lopun viimein nimenomaan sotimiseen.

Eihän tämä mikään absoluuttinen totuus ole, en sitä väitä, mutta mitään ihan riskitöntä pelaamista se sodanaloittaminen ei ole diktaattorillekaan, noin esimerkkien valossa.
 
Ruotsin rajattomasti forumilla ihailtu sotakuningas menetti yhden armeijan Euroopassa ja tuli tod.näk. omien ampumaksi Norjassa.

Kaarle XII:n osalta ruåttalaiset eivät jättäneet rauhaan kuolemankaan jälkeen. Päätä ja siinä olevaa reikää on sorkittu useamman kerran myöhemmillä ajoilla, viimeksi lupa tuli 2009, mutta tuosta "uudesta" tutqimuksesta ei tainnut tulla mitään tai en ainakaan löytänyt...

karl_xii_lik_balsamering_bohuslans_museum_a-dgq__GV5sIEsz_Zozvp4kw.jpg

Kun nyt otsikon tasolla kysymys kuuluu, valmistautuuko Venäjä suursotaan, niin todellinen uhkahan koko länsimaiselle hegemonialle on Kiina, kuten hyvin tiedetään. En usko, että Venäjä pystyy aloittamaan meidän suunnassamme minkäänlaista kuumaa konfliktia ilman, että Kiina sitoo jenkit/britit/ranskikset johonkin toiseen ilmansuuntaan. Toki Venäjä pystyy operoimaan ja varmasti operoikin monilla tavoilla jo nyt, mutta loukkaisiko se valtiollista suvereniteettiä...

Jotain huolestuttavaa itänaapurin retoriikassa kieltämättä on. No voi se mennä sisäpolitiikan piikkiin. Sitä vaan miettii... ja kiinalaisiltakin sattumalta pöllähti yksi virus pitkin palloa.
 
Mielipiteesi asiasta on kyllä tiedossani.

On ok, että pidät minua idioottina.
Viennistä elävä maa nyt vaan hyötyy melkoisesti pääsystä maailman suurimmalle markkina-alueelle.

Voitaishan me toki edelleen vaihtaa haitekkiä sinkkiämpäreihin, mutta mielestäni nykytilanne vain on parempi.

Minä olen toki iäkäs ja idiootti enkä ymmärrä kaikkia hienouksia sinkkiämpäreistä, haitekkistä puhumattakaan.

Silti tekisi mieleni kysyä, kun nyt viennin otat esiin, että mitkä tuotteet olivat suomesta vientikiellossa eurooppaan ennen eu:ta? Minä en sellaisia tuotteita nuorempana huomannut, mutta minä olenkin idiootti.

"Idiootti on henkilö, jonka älykkyysosamäärä oli alle 35"
 
Ei mitkään tuotteet, mutta tullit olivat välissä.

Äläkä nyt itseäsi ruoski, ei ollut tarkoitettu henkilökohtaisuudeksi, vaikka vähän kärkkäästi sanottu olikin.
 
Tsaari, joka lähtee -sisäpoliittisista- syistä sotimaan, sillä on historiansa. Ja auta armelias tsaaria, joka häviää sodan! Eli meillä hellitty kuvitelma siitä, että tsaari voi käydä suht huoletta sotia ja ottaa niistä vaikka loimeensa.....se vaan ei venäläisessä todellisuudessa kyllä pelaa.
Joskus muistan nähneeni jonkin dokumentin jossa todettiin:
Venäläisten mielestä "tsaarilla" oli kaksi tehtävää.
Valloittaa lisää maata ja siittää miespuolinen perillinen.
 
Ei mitkään tuotteet, mutta tullit olivat välissä.

Äläkä nyt itseäsi ruoski, ei ollut tarkoitettu henkilökohtaisuudeksi, vaikka vähän kärkkäästi sanottu olikin.

En toki. Kunhan vitsailen:).

Mutta mieti asiaa hetki. Tullit olivat tosiaan välissä. Olen nuorena plommeja vääntänyt kiinni ja auki ja papereita kirjoitellut sen verran että hyvin tiedän.

Mutta estivätkö ne tullit oikeasti kauppaa? Ja kuka niiden poistamisesta lopuksi hyötyi? Tullit menivät valtion kirstuun verona. Kun tullit poistuivat, valtion tulot pienenivät. Toki joidenkin tuotteiden hinnat putosivat, mutta eivät niiden tullien (joiden määrät nyt eivät niin valtavia olleet) määrän vertaa. Puhumattakaan siitä, että kotimainen tuotanto joutui kilpailuun mikä toki on sinänsä hyvä, mutta myös sellaisten olosuhteiden kanssa jotka eivät sovellu meidän maailmankuvaamme.

Pieni esimerkki. Espanja ja Italia ovat tuoneet vuosikymmeniä maahansa enemmän tai vähemmän orjatyövoimaksi kutsuttavaa siirtotyövoimaa painaakseen tuotantokustannuksia esimerkiksi tekstiili, huonekalu ja elintarviketeollisuudessa. Tämä harmaa työvoima ei noudata samoja sääntöjä kuin suomen työvoima. Tullit mahdollistavat epäreilun kilpailun estämisen tällaisessa tilanteessa. Ovatko tullit huono asia? Eivät aina.

Tästä asiasta voi kirjoittaa paljon, mutta ollaan jo OT:n puolella. Mutta en todellakaan allekirjoita tullittomuuden autuutta puhumattakaan puhtaan vientivetoisen strategian iloista aivan kevyin perustein.

Siksi en pidä puhumisesta idiooteista. En siksi, että se minua loukkaisi, vaan siksi, että asia ei oikeasti ole mitenkään yksiselitteinen puhumattakaan siitä, kuka oikeasti hyötyy pitkässä juoksussa EU:n utopiasta joka on sivumennen sanottu rakennettu puhtaasti suuryritysten etujen hyväksi- Asia, joka selviää jo Hiili ja Teräsyhteisön peruskirjaa ja ajatusta katsomalla.

Mutta tämä Ot:stä. Jos aihe kiinnostaa, jatkan mielelläni juttua esimerkiksi EU-ketjussa.

Ja ei tosiaan kommenteissani ei ole mitään henkilökohtaista.
 
Tässä kun näitä pohditaan mitä venäjä tekee ja varmasti tekee jotain todella odottamatonta jos on tehdäkseen, niin olisiko kaikista odottamattominta juuri se selvin vaihtoehto eli hyökkäys, kuka sitä todella odottaa? Ei kukaan kun jatkuvasti käänetään ja väänetään hybridiä ja vihreetä miestä ja jos sun vaikka mitä venkuraa.... jos olisin Puuttini ni tekisin perkele
Stalinit sitten suoraan,jos kerran halua on tänne änkee härväämään ni vähiten sitä kukaan odottaa että suoraan jostai zapadista tullaanki vaalimaalta yli puomit kaulassa.
 
Ahvenanmaa mullakin käynyt mielessä. Suomen venäläisvähemmistöt? Jotain ortodoksisuuteen liittyvää? Jokin järjestetty onnettomuus tai aggressio? False flag -operaatiot? Merenkulku? Jokin näennäinen Suomesta Venäjään kohdistuva uhka tai haitta? Jokin järjetön taloudellinen vaatimus? Ajankohtainen poliittinen syytös? Yön sudet? Joku maatalouden vierastyövoimaan liittyvä härdelli. (Tämä on käynyt tosi usein mielessä. Joku 5 000 - 30 000 ukrainalaista tai "ukrainalaista" kerralla... Helvetti, mikä uhka jos naapuri järkkää ongelmia meille. Kuinka monella niistä on Venäjän passi tai mitä niistä oikeasti tiedetään?)

Niillä on valmistelussa useampi eri skenario, riippuen siitä mikä sisäinen tilanne on, ja kuinka se kehittyy. Näillä provokaatiolilla vain valmistellaan tulevaa, ei ne itsekään tiedä mikä on seuraava steppi koska se riippuu sisäisestä tilanteesta. Kunhan on työkalupakissa tavaraa.
 
Hyökkäykset Venäjän energiakuljetuksia tai kaasuputkea vastaan ovat se usein esitetty skenaario, samoin hyökkäykset venäläisvähemmistöä kohtaan, noista kai false flag operaatiot koostuu ainakin osittain.
Veikkaan myös syytöksiä Yhdysvaltain ja Britannian hyökkäyksistä Suomen alueelta.

Kremlin trollit kokeilee tehdä Isäntämaasopimuksesta sellaista kuvaa, että se sallii vieraat Nato-joukot Suomessa. Ja ilman hallituksen lupaa. Osa trollaa kauttakulkusopimuksena.

Ei edes venäläinen kenraali olisi niin tyhmä, että tuo uppoaisi heihin. Mutta kun tarpeeksi toistaa, niin joku suomalainen aina rupeaa uskomaan.
 
...vähän kärkkäästi sanottu olikin.

Ei se ollut kärkkäästi vaan typerästi sanottu.

Jos mölöttää mitä tahansa sillä asenteella, että "poliittisesta kysymyksestä kanssani eri mieltä olevat ovat idiootteja" niin käytännössä
- leimaa itse itsensä sillä leimalla jolla yrittää leimata muita,
- viestii muille ettei kykene älykkääseen keskusteluun,
- ettei omaa keskustelun suhteen mitään annettavaa
- että omaa koulukiusaajan mielenlaadun ja että
- käyttää retorisia keinoja joista muut ovat kasvaneet teini-iän aikana ulos.

Ja näin käy täysin riippumatta siitä mikä esitetty väite on.

Kärkäs näkemys on ihan eri asia. Siinä jokin asiasisältö on esitetty kärkkäästi. Tuossa kommentissa ei oikeastaan edes ollut asiasisältöä.

Ja lisätään vielä se, että jos heittää Venäjä-kriittiseen keskusteluun provokatiivista trollaamista joka pyrkii eksyttämään ulos aiheesta, niin saattaa saada trollin viitan päälleen.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top