Valmistautuuko Venäjä suursotaan?

Eli suurvaltoihin nojaamalla ei ole kyetty pysymään erossa suurvaltojen sodista ja tätä käytetään perusteluna suurvaltoihin nojaamiselle jatkossa?

Keinoja säästyä baaritappelussa ehjänä:

1. Lyöttäytyä isoimman korston seurueeseen ja olla niiden kanssa hyvää pataa. ns. Nato ratkaisu.

2. Kävellä sisään alunperin muutama kilo dynamiittiä vyötärölle näkyville sidottuna ison puukon kanssa ja ilmoittaa pysyvänsä erossa muiden asioista jos ne jättävät hänet rauhaan. ns. Sveitsi ratkaisu.

3. Ottaa pöytä toisiaan mulkoilevien seurueiden välistä ja julistaa haluavansa ymmärtää kaikkia osapuolia tasapuolisesti, vuorotellen kumarrella molempiin suuntiin pienestäkin murahduksesta, huomaamatta että näyttää samalla persettä toiselle osapuolelle, varmistaen näin asemansa irrelevanttina heittopussina. ns. Viherpiipertäjien Suomi ratkaisu. (Näin karrikoidusti, älkää nyt lyökö saatana)
 
Viimeksi muokattu:
Näkisin että se pelastava tekijä nro 1 ei kuitenkaan ole EU-jäsenyys, vaan ennemminkin allaolevaan kuvaan liittyvät asiat. Luojan kiitos ettei kukaan idiootti ehtinyt tehdä samaa tempausta kuin Ruotsissa. Jos jotain hyvää Putinissa niin sellaisen mahdollisuudet lienee nyt jotakin samaa tasoa kuin että Suomi voittaa jalkapallon MM-kisat.

120px-Suomen_Puolustusvoimien_tornileijona.svg.png
EU-jäsenyys ei ole suojana sotilaallista uhkaa vastaan, vaan sitä ei-sotilaallista. On paljon vaikeampi tunkeutua EU-jäsenen lainsäädäntöön, päätöksentekoon ja talouselämään.
 
Poliittinen riski leikkaa investointeja Suomeen

Pelkkä Suomen oman talouden alakulo ei selitä kaikkea. Analyytikkopiireissä toistetaan mielellään väitettä, että Suomelle lasketaan maantieteellisen sijainnin takia jo erityistä riskilisää. Kaukaa katsoen Suomella on arvaamattomampi itänaapuri kuin esimerkiksi Ruotsilla. Se tekee investoijat varovaisiksi.

Väite saa tukea tuoreesta yhdysvaltalaisten Johns Hopkins -yliopiston tekemästä Transatlantic Economy 2015 -raportista, joka julkistettiin maaliskuun alkupuolella. Raportin mukaan Yhdysvallat vetää nyt investointejaan pois Suomesta. Verrattuna muihin Euroopan maihin Suomen houkuttelevuus investointikohteena on nyt erityisen heikko, vaikka Googlen kaltaiset yksittäiset yritykset uivatkin vastavirtaan.

Tilastokeskuksen investointitilastot puolestaan osoittavat, että yhdysvaltalaiset omistajat ovat päättäjinä monissa sijoituksissa, joiden välitön suora kotimaa on Euroopassa, sillä usein kyse on yhdysvaltalaisesta tytäryhtiöstä.

Koko juttu luettavissa täällä: http://www.hs.fi/paakirjoitukset/a1427860482727

Ollaanko jenkkifirmojen pääkonttoreissa ylivarovaisia vai näkeekö kaukaa paremmin kuin läheltä? Ehkä Venäjän vaara on jo niin suuri, että sen tuleekin vaikuttaa päätöksiin. Aika kylmäävä ajatus, koska markkinoilla on tapana olla oikeassa.
 
http://yle.fi/uutiset/the_times_ven...nasein_jos_krimia_yritetaan_palauttaa/7907566

Näen tässä pirullista oveluutta ja vastustajan toimintatapojen tuntemista. Tämä "näytellään hullua ydinohjusmiestä" -taktiikka toimii juuri näin. Mitä olen jutun aiheesta lukenut, ensiksi ryssä esittää jossain epävirallisissa tms. tapaamisissa kenraalien suulla, jotka kertovat puhuvansa Putinin suulla, että näpit irti Baltiasta tai käytämme ydinaseita. On selvää, että tämä vuotaa länsimaiseen lehdistöön jossain vaiheessa.
Nytkin tiedon, minkä todenperäisyyttä en sinänsä epäile, esittää The Times. Ja koska se tulee mediasta, niin pääsivät kätevästi kiistämään: "lännen media demonisoi" ja muuta paskaa.
Ja taas sai ryssä viestinsä läpi, ei sotilaille (vaikka nimellisesti he ovat osoitteena), vaan tavallisille ihmisille ja poliitikoille. Sotilaat tuskin ovat peloteltavissa, mutta siviilit ja siviilipäättäjät ovat.
Tällaisia asiakirjoja ei pitäisi esitellä kenellekään, vaan pitää ne salassa. Vain ryssät hyötyvät niiden julkistamisesta, varsinkin kun se tapahtuu lännen toimesta. Valistuneet ihmiset kyllä tietävät, mikä on homman nimi, mutta esimerkiksi Paula ja Seppo nielaisivat varmasti syötin.
 
Poliittinen riski leikkaa investointeja Suomeen

Koko juttu luettavissa täällä: http://www.hs.fi/paakirjoitukset/a1427860482727

Ollaanko jenkkifirmojen pääkonttoreissa ylivarovaisia vai näkeekö kaukaa paremmin kuin läheltä? Ehkä Venäjän vaara on jo niin suuri, että sen tuleekin vaikuttaa päätöksiin. Aika kylmäävä ajatus, koska markkinoilla on tapana olla oikeassa.
Seuratkaa aina markkinoita. Se on ainoa täysin bullshittista ja politiikasta vapaa indikaattori, koska raha ei haise ja kukaan ei riskeeraa rahojaan jonkun poliittisen ideologian vuoksi. Näin ollen älkää kuunnelko, mitä Obamat ja Merkelit sanovat, vaan katsokaa, mitä sijoittajat tekevät rahoillaan.
 
Poliittinen riski leikkaa investointeja Suomeen

Koko juttu luettavissa täällä: http://www.hs.fi/paakirjoitukset/a1427860482727

Ollaanko jenkkifirmojen pääkonttoreissa ylivarovaisia vai näkeekö kaukaa paremmin kuin läheltä? Ehkä Venäjän vaara on jo niin suuri, että sen tuleekin vaikuttaa päätöksiin. Aika kylmäävä ajatus, koska markkinoilla on tapana olla oikeassa.

Tuosta oli joissakin lehdissä juttua. Ymmärtääkseni (ja myös juttujen mukaan) Venäjän läheisyys ja kauppasuhteet koettu ennemminkin taloudelliseksi riskiksi. Kyllä mukana on varmaan myös sotilaallisen riskin elementti. Mutta kaiken kaikkiaan nämä riskilisät näyttävät hyvin pieniltä vielä, eli riski koetaan hyvin pieneksi vaikka se onkin olemassa. Siis huomattavasti pienemmäksi kuin tämän foorumin "optimistisempien" lukijoiden kuten minun veikkaama 10-15%. Toivottavasti markkinat ovat oikeassa! :D
 
Paras mittari on mielestäni valtion obligaatioiden korko. Niissä ei ole mitään muuta vakuutta kuin kyseisen valtion maksukyky tulevaisuudessa. Vielä 2014 lopulla liikkeellelaskussa päästiin aika hyviin tuloksiin viisivuotisten valtionbondien koroissa ja kysynnässä.

http://www.talouselama.fi/uutiset/valtio+laski+liikkeelle+uuden+viitelainan/a2262876

Edit: Jälkimarkkinoilla korot tänään 0,0% viisivuotisessa lainassa ja 0,31% kymmenvuotisessa lainassa. Alle viisivuotisten korot miinuksella! Onkohan tämä jo hieman LIIAN suurta luottoa pärjäämiseemme?
 
Viimeksi muokattu:
Ainakin tällä foorumilla on ihmisiä jotka eivät ota sitä vakavasti.

Omana ajatuksenani on, että sitä ei pidä ottaa vakavasti, elämä on liian arvokas asia haaskattavaksi jonkin ryssän paukun murehtimiseen. Koska

'Elon mainingit korkeina käyvät,
niiden kuohussa kulkee mun tien'.
En tiedä, mi matkani määrä,
ylin riemu vai kuoloko lie?'
 
En kyllä itse pelkää ryssää, nyt olisi historiallinen mahdollisuus tuhota se maa.
Itse kannatan uhkauksiin vastaamista isolla panostuksella puolustusvoimiin ja ydinase selkänojan hankkimisella.
 
Keinoja säästyä baaritappelussa ehjänä:

1. Lyöttäytyä isoimman korston seurueeseen ja olla niiden kanssa hyvää pataa. ns. Nato ratkaisu.

2. Kävellä sisään alunperin muutama kilo dynamiittiä vyötärölle näkyville sidottuna ison puukon kanssa ja ilmoittaa pysyvänsä erossa muiden asioista jos ne jättävät hänet rauhaan. ns. Sveitsi ratkaisu.

3. Ottaa pöytä toisiaan mulkoilevien seurueiden välistä ja julistaa haluavansa ymmärtää kaikkia osapuolia tasapuolisesti, vuorotellen kumarrella molempiin suuntiin pienestäkin murahduksesta, huomaamatta että näyttää samalla persettä toiselle osapuolelle, varmistaen näin asemansa irrelevanttina heittopussina. ns. Viherpiipertäjien Suomi ratkaisu. (Näin karrikoidusti, älkää nyt lyökö saatana)
Tähän listaan voisi lisätä vielä neljännenkin vaihtoehdon:

4. Pieni hintelä, mutta älykäs kaveri näkee baarin vessassa kusella sen ison korston, joka naapurissa aina uhkailee erityisesti tätä pientä kaveria. Pieni kaveri näkee tilaisuutensa tulleen ja hyökkää yllättäin ison kaverin kimppuun. Muutamalla tehokkaalla Krav Maga -iskulla iso kaveri on sairaalakunnossa. ns. Israel-ratkaisu.
 
Jumaleissön, tämä pääsikin unohtumaan!
 
5. Ei mennä baariin koska ollaan absolutisteja. ns. Mattivanhas-ratkaisu :D
 
5. Ei mennä baariin koska ollaan absolutisteja. ns. Mattivanhas-ratkaisu :D
Avaan kaksi (ristiriitaista) poliittista huhua.

1) Matti asettui ehdokkaaksi, koska Sipilällä huono terveys. Sipilän vaalivoiton jälkeen S vetäytyy ja puheenjohtajaksi huudatetaan Vanhanen.

2) Matti asettui ehdokkaaksi koska pomo (Anne Berner) oli niin kestämättömän vaikea (onkohan huhu?).

Valitkaa näistä.

-------------

Ja aiheeseen liittyen, Venäjä todella valmistautuu!
 
Tähän listaan voisi lisätä vielä neljännenkin vaihtoehdon:

4. Pieni hintelä, mutta älykäs kaveri näkee baarin vessassa kusella sen ison korston, joka naapurissa aina uhkailee erityisesti tätä pientä kaveria. Pieni kaveri näkee tilaisuutensa tulleen ja hyökkää yllättäin ison kaverin kimppuun. Muutamalla tehokkaalla Krav Maga -iskulla iso kaveri on sairaalakunnossa. ns. Israel-ratkaisu.

Iso korsto tunnetaan siitä, että se on pitkävihainen ja erittäin kostonhaluinen. Aikanaan se tulee sairaalasta takaisin mestoille.
 
Iso korsto tunnetaan siitä, että se on pitkävihainen ja erittäin kostonhaluinen. Aikanaan se tulee sairaalasta takaisin mestoille.

Tämäkin pitää paikkansa. Kun ollaan karhua kaatamassa niin kannattaa muistaa mistä sanonta "riehuu ku p**seeseen ammuttu karhu" juontaa juurensa.

Karhua on yritetty ottaa hengiltäkin monet kerrat, mutta se on heikkonakin sitkeä. Meille onneksi se ei ole niin sitkeä ja kostonhimoinen jos sitä haavoitetaan reviirinsä ulkopuolella. Silloin sillä on tapana uskotella itselleen ettei itse asiassa HALUNNUTKAAN lähteä reviirinsä ulkopuolelle, kävi muka vaan varmistamassa että siellä rajalla ei ollut kotkia väijyssä.
 
Suurvallat ovat kostonhaluisia. Ihan pienenä sivukaneettina osoitan vaikkapa Gaddafia. Heppu luuli jo tulleensa hovikelpoiseksi....kuis kävi. Wanhat synnit painoivat vähän liikaa ja siitä seurasi nappi otsaan. Ei kannata kuvitella liikoja. Saddam oli suorastaan lännen lemmikki, kunnes polkaisi väärää poljinta. Lännessä rajattomasti suitsutettu Ceaucescu.....Tito oli vähän liian kova pala sentään. Samoin tulevat menemään aikanaan Girkinit ja kumppanit luiskaan. Jonkinlaisesta kurinpalautuksesta itä-Ukrainassa on jo viitteitä. Taisi separatistiheppa potkia vähän aisan yli ja MVD ja pari muuta reipasta kirjainyhdistelmää riensi paikalle.....
 
En kyllä itse pelkää ryssää, nyt olisi historiallinen mahdollisuus tuhota se maa.

Ne tekee sen ihan itse, kunhan vaan annetaan niiden hoitaa hommansa. Seurataan vierestä ja 'autetaan' hölmöilyssä aina kun sopiva hetki koittaa. Ja ei pidetä turhaa melua ja hölötystä kaikkiin ilmansuuntiin, omat hommat hoidetaan kunnolla.
 
Back
Top