Totuusbisneksen puolustaja
Journalisti-lehden päätoimittajan Maria Petterssonin mielestä demokratia on maailman vaikein hallintojärjestelmä. Jotta demokratia toimisi siedettävästi, se tarvitsee häirinnästä vapaan median ja kansalaisen, joka on kiinnostunut omista asioistaan.
Maria Pettersson aloitti Journalistin päätoimittajana kesäkuussa. Edellinen päätoimittaja Markku Lappalainen jäi eläkkeelle. Suomen Sanomalehtimiesten liitolle lahjoitettiin vuonna 1961 sananvapauden miekka. (KUVA: HEIDI PIIROINEN)
Laura Hallamaa HS
Julkaistu: 22.6. 2:00 , Päivitetty: 22.6. 8:46
AJATUS on hyytävä. Journalisti-lehden tuore päätoimittaja
Maria Pettersson esittelee sen nojaten hieman eteenpäin pöydän yli.
”Mitä jos Suomi on sananvapaustilastoissa niin korkealla osittain siksi, että emme kokeile sananvapauden rajoja tarpeeksi”, hän sanoo.
Suomi oli pitkään Toimittajat ilman rajoja -järjestön sananvapausindeksin kärkimaa. Reilu vuosi sitten tilanne muuttui, kun pääministeri
Juha Sipilä painosti Ylen toimittajaa.
Suomi putosi kolmanneksi.
Sitten Helsingin Sanomien juttu Puolustusvoimien viestikoekeskuksesta sai presidentti
Sauli Niinistönreagoimaan joulukuussa 2017.
Suomi putosi neljänneksi.
”
Se, että tasavallan presidentti näitä kommentoi, niin sehän on aivan barbaarista. Sellainen toiminta ei kuulu sivistysvaltioon ollenkaan”, Pettersson sanoo.
Vaikka Suomessa sananvapaustilanne on useimpiin maihin verrattuna hyvä, jotain Petterssonin mielestä kertoo se, että sijoitukset putoavat silloin, kun rajoja koetellaan.
Ehkä journalistien täytyisi siis koetella rajoja rohkeammin. Eikä sen pitäisi olla toimittajien päänsärky, jos joku päättäjä suuttuu. Jupiskoon keskenään.
”Toivoisin, että journalistit muistaisivat aina, että tässä ei olla töissä yhdellekään poliitikolle. Me olemme kansalaisten, tiedon vapauden ja sananvapauden palveluksessa”, Pettersson sanoo.
Pettersson itse palasi kesäkuussa kokopäiväisesti takaisin journalismin pariin yli kahden vuoden tauon jälkeen. Ja vieläpä pääkallopaikalle, toimittajien ammattilehden Journalistin päätoimittajaksi.
Pettersson työskenteli kaksi ja puoli vuotta Brysselissä europarlamentaarikko Miapetra Kumpula-Natrin avustajana. (KUVA: HEIDI PIIROINEN)
PETTERSSONISTA piti tulla diplomaatti. Hän luki yliopistossa kieliä, kauppatieteitä ja valtio-oppia. Ajatteli, että se olisi hyvä yhdistelmä uran kannalta.
”Lopulta huomasin, etten halunnut diplomaatiksi. Kyseenalaistan koko suurlähetystöjärjestelmän ylipäätään. Olisin surkea diplomaatti”, Pettersson kertoo.
Ei siis tullut diplomaattia, tuli toimittaja. Pettersson päätti kokeilla journalismia ja jäi sille tielle. Hän on ehtinyt nähdä mediakenttää eri kulmilta kymmenen vuoden ajan. Pettersson on työskennellyt freelance-toimittajana, City-lehden toimittajana ja päätoimittajana, Ylioppilaslehden päätoimittajana, Helsingin Sanomien toimittajana ja ohjelmantekijänä Ylessä.
Edellinen pesti oli europarlamentaarikko
Miapetra Kumpula-Natrin (sd) avustajana Brysselissä. Siellä Pettersson ehti asua kaksi ja puoli vuotta.
”Se oli antropologisesti hyvin mielenkiintoista aikaa. En ollut aikaisemmin työskennellyt politiikassa, eikä minulla ollut poliittista taustaa. Oli kiinnostavaa olla tekijä sen sijaan, että on raportoija.”
Brysselissä Pettersson oppi paljon EU:sta ja havaitsi entistä kirkkaammin sen, miten työläs ja vaikea järjestelmä demokratia on.
Ja sen, että demokratia tarvitsee kaikkia kolmea osastaan, että se toimisi edes siedettävästi. Ensinnäkin demokratia tarvitsee politiikassa työskentelevät ihmiset, jotka viestivät ymmärrettävästi, tehokkaasti ja rehellisesti. Toisekseen se tarvitsee median, joka viestii ymmärrettävästi, kiinnostavasti ja totuudenmukaisesti.
Kolmas demokratian osa on kansalainen. Vaikka kaksi muuta osasta hoitaisivat hommansa kuinka hyvin, demokratia ei toimi, jos kansalaista ei kiinnosta.
”Jos demokratiaa arvostaa yhtään, sitä ottaa omista asioistaan selvää. Kyllä kansalaisella on velvollisuus olla kiinnostunut omista asioistaan ja lukea mediasta ne kiinnostavasti kirjoitetut jutut”, Pettersson sanoo.
”Kriittinen lukija on journalistin paras ystävä. Ja kriittisellä en tarkoita mitään ulvovaa molopäätä vaan fiksua kriittistä lukijaa.”
NIIN PALJON kuin Pettersson Brysselissä oppikin, journalismia on ollut ikävä. Hän päätti hakea Journalistin päätoimittajaksi, koska media-ala on jo pitkään elänyt kiinnostavaa aikaa.
Samalla suhtautuminen journalisteihin on huolestuttavasti muuttunut.
Ainahan toimittajat ovat saaneet palautetta. On tultu niin sanotusti linjoja pitkin. Poliitikot, yritysjohtajat ja muut vallanpitäjät ovat kautta maailman sivun nurisseet ja napisseet siitä, mitä media kirjoittaa. Silti Petterssonin mielestä jokin on toisin. Ennen poliitikot ymmärsivät paremmin sen, miten elintärkeää työtä journalistit tekivät sananvapauden kannalta.
”Nyt on joitakin poliitikkoja, jotka huolettomasti toteavat, että suomalainen media on paskaa”, Pettersson sanoo.
Hänen mielestään median leimaaminen ykskantaan huonoksi osoittaa ymmärtämättömyyttä siitä, mikä median rooli vapaassa demokratiassa on. Median tehtävä on julkaista saamansa tieto, vaikka se saattaisi kuohuttaa. Harkintaa saa ja pitää käyttää, mutta yhteiskuntarauhan ylläpitäminen ei Petterssonin mukaan ole journalistien ensisijainen tehtävä.
”Me olemme totuusbisneksessä, emme yhteiskuntarauhabisneksessä.”
Samalla huonoksi leimaaminen osoittaa, ettei suomalaisen mediakentän laajuus ole kommentin heittäjällä hallussa. Jos jostain viestintävälineestä ei pidä, voi siirtyä käyttämään toista.
”Jokaisella puolueella on lehti. Jos et kestä lukea omista mielipiteistäsi eroavia juttuja, niin lue sitten puoluelehteä. Jos et kestä lukea uutisia, lue aikakauslehtiä. Jos et pysty kuuntelemaan radion puheohjelmia, kuuntele kanavaa, joka soittaa klassista. Tarjontaa on Suomessa hirveän paljon, ja se on todella hyvä asia”, Pettersson summaa.
JOURNALISTEJA saatetaan syyttää kuplassa elämisestä. Sellaiseen kuplaan Pettersson ei usko, mutta sanoo, että toimittajien täytyisi tiedostaa oma taustansa.
Vakituisessa työsuhteessa työskentelevien journalistien sosioekonominen asema on aika yhtenäinen. Uutisia kirjoittava väki on koulutettua ja käyttää työterveyspalveluja.
Oman aseman lisäksi pitää ymmärtää vastuunsa. Eikä pitäisi kirjoittaa vain asioista, jotka koskevat omaa lukijakuntaa.
Lukijoilla taas on Petterssonin mielestä kissanpäivät. Tarjonta on suurempaa kuin koskaan, ja ihmiset ovat kielitaitoisempia. Kaikki maailman laatumediat löytyvät muutamalla klikkauksella. Suomalainen media joutuu kilpailemaan paitsi keskenään niin myös ulkomaisen median kanssa.
”Tämähän on luksustilanne, että on näin paljon tarjolla punnittua, valikoitua ja kiinnostavasti esitettyä tietoa.”
Ihmisille pitäisi Petterssonin mielestä jo koulussa antaa avaimet siihen, miten tietoa hankitaan ja kuinka siihen suhtaudutaan kriittisesti.
”Kriittinen lukija on journalistin paras ystävä. Ja kriittisellä en tarkoita mitään ulvovaa molopäätä vaan fiksua kriittistä lukijaa.”
MIHIN journalismi on menossa?
Ainakin journalismille on tarvetta. Petterssonin mielestä suomalaiset ovat sivistyneitä ja tiedonhaluisia. Se on hyvä asia journalismille. Eduskuntatalon lehtereillä voi kukin käydä tietysti itsekin istumassa, mutta harvempi haluaa käyttää aikaansa siihen. Tiedon keräämiselle ja paketoinnille on jatkossakin tarve.
Mahdollisuudet tehdä hyvää journalismia kuitenkin kiristyvät. Valtiovallalla on oma osansa siinä, että Suomen mediakenttä ei kutistuisi.
”Suomi ei pärjää ilman kaupallista mediaa, se on selvä”, Pettersson sanoo.
”Suomessa kaupallisen median tuet ovat pienemmät kuin Pohjoismaissa keskimäärin. Tuet pitäisi nostaa muiden Pohjoismaiden tasolle.”
Toinen tapa ylläpitää tasokasta journalismia olisi Petterssonin mielestä arvonlisäveron alentaminen tai palauttaminen kokonaan nollaan, missä lehtien arvonlisäverot olivat vielä ennen vuotta 2012. Myös digi-alvin alentaminen olisi Petterssonista todella tärkeää.
Euroopan komissio on esittänyt, että digitaalisten julkaisujen alv saataisiin printtijulkaisujen tasolle. Tällä hetkellä Suomessa painettujen lehtien tilauksen alv on 10 prosenttia ja digitaalisten julkaisujen alv 24 prosenttia.
”EU:n päätös asiasta on tulossa, mutta Suomi voisi hyvin ottaa matalamman digi-alvin käyttöön jo nyt”, Pettersson sanoo.
Suomen Sanomalehtimiesten liitolle lahjoitettiin vuonna 1961 sananvapauden miekka.(KUVA: HEIDI PIIROINEN)
Ja tietenkin yksi journalismin tulevaisuuden perusedellytys on se, että journalistien työrauhan turvattaisiin. Päättäjien pitäisi ymmärtää se, että mediaa tarvitaan.
”Poliitikkojen ei pitäisi ainakaan toimia niin, että toimittajan työstä tulee mahdotonta vaikkapa häirinnän takia.”
Jotain päättäjät pystyvät myös lainsäädännöllä tekemään sen eteen, että journalistien työrauha säilyisi. Pettersson haluaisi rangaistusten koventamisperusteeksi sen, että uhka tai rikos kohdistuu journalistiin hänen työnsä takia.
”Rikoksen kohdistaminen journalistiin hänen työnsä takia ei ole ainoastaan henkilöön vaan myös sananvapauteen ja vapaaseen tiedonvälitykseen kohdistuva rikos.”
Kevään aikana käräjäoikeus tuomitsi kunnianloukkauksesta kaksi miestä, jotka olivat häirinneet toimittaja
Linda Pelkosta Uuteen Suomeen kirjoitetun uutisen vuoksi. Tuomio on Petterssonin mukaan askel eteenpäin.
”Nyt sen on oikeudessa syyttäjä katsonut, että median rooli vapaassa tiedonvälityksessä vaatii sen, että toimittajan pitää saada tehdä työtään ilman häiriköintiä.”
Kuka?
Maria Pettersson
33-vuotias helsinkiläinen journalisti.
Aloitti kesäkuussa Journalisti-lehden päätoimittajana ja Journalistiliiton viestintäyksikön johtajana.
Työskennellyt media-alalla muun muassa City-lehdessä, Ylioppilaslehdessä, Helsingin Sanomissa ja Ylellä.
Toimi europarlamentaarikko Miapetra Kumpula-Natrin avustajana vuosina 2016–2018.