Valtamedia ja ne muut

Median ei pitäisi esittää asioita niin että "saksalaiset vanhukset" ovat natseja ja että muka vain natsit olisivat huolestuneita myös siitä huonosta kehityksestä mitä Euroopassa on viime vuosina tapahtunut.

Ensin Euroopan epäjärjestystä edesautetaan kaikenlaisten äärilaitojen toimesta, alkuun pääosin äärivasemmiston, islamistien, anarkistien ja määrältään varsin pienen someaktivistijoukon toimesta.

Rajoja ei kuulemma saisi valvoa, Ruotsin vihreät solutettu islamisteilla - rajat vuotavat ja valtionrautatiet kuskaa väkeä Suomeen saakka, sattumoisin juuri samana kesänä suomalaisia päättäjiä pehmitetään joukkokonserteilla(!), Saksaan tunkeutuu satoja tuhansia laittomia maahantulijoita, media esittää asiat niin että ne ovat lapsia jotka hukkuvat Kreikan rannikolla (ja kukaan poliitikko ei uskalla käyttää järkeään koska "some" paskamyrskyineen, pelko pelko.. entä jos "leimaudun rasistiksi") ja sitten kun tulee ongelmia.... ja niihin ongelmiin alkavat vähitellen väistämättä reagoida myös tavalliset kansalaiset...

Niin mitä ne alussa ongelmien syntymistä edestauttaneet tahot tekevät? Alkavat osoitella tavallisia kansalaisia ja esittää asiat niin että rasismi ja syrjintä ovat heistä johtuvia. Heidät haluttaisiin leimata natseiksi. Eurooppaa ammutaan isolla tykillä ja syy on heissä joihin se ase on kohdistettu?

Kolme vuotta sitten toimittajat eivät juurikaan ajatelleet. Ei ollut järkeä. Nyt sitten saavat niitä unelmia, äärilaitojen sellaisia.

Entistä enemmän tuntuu siltä että #Meillä on Unelma oli osa isoa kuvioita. Jotain jolla Suomea heikennettiin vastaanottamaan se mitä sitten syksyllä tapahtui. Mutta mikä on sen pidempiaikainen tulos, tuliko siitä kauemmin kestäviä säröjä? Vaiko kävikö niin että se olikin "rokote" tulevien vuosikymmenten varalta???

Entä mikä on seuraava temppu? Se minua kiinnostaa. Äärioikealta vai vasemmaltako se tulee?

Pitäisikö Suomen päättäjien ja tärkeimpien tahojen sulkea silmänsä "someulinalta" ja median kautta tapahtuvilta vedätyksiltä. Ne ohjaavat väärään suuntaan. Enemmän ja enemmän keskitietä pitkin.

Presidentti, pääministeri ja erityisesti seuraava hallitus... Ei niissä rooleissa pelleilijöitä ja hökeltäjiä kaivata vaan vakautta, mieluummin ylikorostettua vakautta. Tiellä ollaan ja toivottavasti sillä pysytään.
 
Viimeksi muokattu:
SVT:n toimittaja joutui väistymään vaaliohjelmista twiitter-klikkaustensa vuoksi. Tuli osoittaneeksi niillä että ei ole neutraali. Voiko sama tapahtua Suomessakin?

Olen ihmetellyt kun eivät osaa olla tarkkana. Tilanteet muuttuvat. Se kun jotkut olivat tilanteen päällä päsmäröimässä mediamyrskyineen ja "hallitsemassa" 2015 ei todellakaan tarkoita sitä että sen tyyppisen toiminnan jatkaminen on eduksi ensi vuosikymmenellä

Viimeistään nyt olisi aika alkaa käyttää järkeä.

Jos täällä on toimittajia niin lukekaa ja tavatkaa:
USKOTTAVUUS
 
Viimeksi muokattu:
Maria Pettersson vauhdissa. Toimittajat ovat lain yläpuolella. Hän väittää myös journalistin ohjeita tiukemmaksi kuin laki.

https://www.journalisti.fi/artikkelit/2018/10/toimittaja-saa-rikkoa-lakia/

Periaatteessa saahan se toimittelija rikkoa lakia ja sen jälkeen piilotella lähdesuojan taakse, mutta en missään tapauksessa antaisi toimittelijoille vapautta valita mitä lakeja noudattaa. Eli saahan sitä lakia rikkoa, mutta laissa on sitten määritelty seuraukset sille.
 
Periaatteessa saahan se toimittelija rikkoa lakia ja sen jälkeen piilotella lähdesuojan taakse, mutta en missään tapauksessa antaisi toimittelijoille vapautta valita mitä lakeja noudattaa. Eli saahan sitä lakia rikkoa, mutta laissa on sitten määritelty seuraukset sille.

Se on selvä. Eivät journalismin ohjeet ole tiukempia kuin laki. Ei niillä tuomiovaltaa ole eikä valtaa pysyä tuomioiden ulkopuolella.
 
Journalisti Maria Pettersson:
"Tehtävämme ei ole ylläpitää yhteiskuntarauhaa"

Siltähän joidenkin toiminta on näyttänyt. Ehkä jopa siltä että sitä yhteiskuntarauhaa halutaan rikkoa?

Asiasta toiseen..

Olen ihmetellyt twiitteriä. Miksi niin monet, juurikin journot, kertovat ensimmäisenä että missä ovat töissä mutta sitten ovat kuitenkin muka sitä mieltä että mielipiteet ovat omia?

Miksi työnantaja sotketaan mukaan erityisesti jos sen pitäisi olla maineeltaan neutraali ja on joskus jopa jonkinlainen "instituutio"?

En oikein ymmärtänyt kun eräs tuntemani ihminen ihmetteli twiitterissä kun eräs toinen henkilö ei kerro siellä ammattiaan eikä sitä missä on töissä. Siis ei kerro sellaisessa paskalaatikossa kuin twitter on nykyään? Ja kyselijä oli media-alan ammattilainen - tai oikeastaan työt sivuavat myös tietoturvaa ja yksityisyyttä.
 
Viimeksi muokattu:
Journalisti Maria Pettersson:
Siltähän joidenkin toiminta on näyttänyt. Ehkä jopa siltä että sitä yhteiskuntarauhaa halutaan rikkoa?

Yhteiskuntarauhan rikkojat ovat juuri niitä hajottavia voimia, jotka ovat Kremlille paljon arvokkaampia kuin yksikään idiootti kuulapää. Natsilla on katuarvo. Petterssonit vaikuttavat niin sanottujen kunnon ihmisten näkemyksiin.
 
Yhteiskuntarauhan rikkojat ovat juuri niitä hajottavia voimia, jotka ovat Kremlille paljon arvokkaampia kuin yksikään idiootti kuulapää. Natsilla on katuarvo. Petterssonit vaikuttavat niin sanottujen kunnon ihmisten näkemyksiin.

Mutta eihän se voi olla kansakunnan tiedostavan eliitin vika jos yhteiskuntarauha rikkoutuu. Kyllä kansan pitää osata mukautua poliittiseen todellisuuteen kun toimittelijat siitä signaloivat.
 
Olen ihmetellyt twiitteriä. Miksi niin monet, juurikin journot, kertovat ensimmäisenä että missä ovat töissä mutta sitten ovat kuitenkin muka sitä mieltä että mielipiteet ovat omia?

Ehkä kuvittelevat ammatin/työnantajan maininnan antavan jonkinlaista painoarvoa omille sanomisille.
 
https://www.hs.paskamedia.fi/kaupun...-other&share=d4dcd71fadeed586b120ee846e2dbd57

Ei että eivät olisi olleet täydellisisä ääliötä, mutta Hesarin päätös nostaa tommen juttu näkyvästi esille kertoo aika tavalla lehden linjasta.... Hesari ei vaan voi jättää käyttämättä mahdollisuutta esittää suomalaisa, etenekin keski-ikäisiä miehiä, kielteisessä valossa.
Linkki ei aukee. Oliko tämä nyt se mielipaha siitä juutalaiskorttelin ilveilystä? Jotkut ne jaksaa hävetä muiden toilailuja. Itse en enää jaksa hävetä edes omiani.
Keskitysleiri tuo varmaan ihan mukavasti rahaa puolaan.
 
Linkki ei aukee. Oliko tämä nyt se mielipaha siitä juutalaiskorttelin ilveilystä? Jotkut ne jaksaa hävetä muiden toilailuja. Itse en enää jaksa hävetä edes omiani.
Keskitysleiri tuo varmaan ihan mukavasti rahaa puolaan.

Foorumi softa nakojaan lisää 'paskamedian' automaattisesti linkkiin... Juurikin se....
 
Mautonta ja typerää käytöstä kännisiltä turisteilta.

Samalla tuollaisten näiden pilipalijuttujen takana valmistaudutaan tiedusteluvuoto-oikeudenkäyntiin. Grundström jo "julkisen sanan neuvoston" äänenä otti tänään kantaa, miten sananvapaus menee turvallisuussalaisuuden edelle...

Kyllä tämä kuori on niin nähty. Mitähän huomenna.
 
Uusi toimija mediakentällä?

Uutissivusto: Poikkeuksellisen raskaasti aseistetut Patrian vaunut kuvattu Jemenin sodassa
Patrian vaunuihin on asennettu venäläiset rynnäkköpanssarin tykit.
Patria
17.9.2018 klo 16:34
13-3-10409035.jpg

News Now Finland
13-3-6006605.jpg

Timo Keränen

Patrian panssaroituja ajoneuvoja on jälleen kuvattu Jemenin sodassa.

Uutissivusto News Now Finland(siirryt toiseen palveluun)julkaisi maanantaina videon, joka on tiettävästi kuvattu Jemenin länsiosissa. Videossa näkyy raskaasti aseistettu sotilassaattue. Saattueessa on mukana Patrian panssaroituja AMV-vaunuja, joihin on asennettu rynnäkköpanssarin tykit.

Yleensä Patrian AMV-vaunuissa on aseistuksena kauko-ohjattava konekivääri. Patrian viestintäjohtajan Birgitta Selosenmukaan Yhdistyneisiin Arabiemiraatteihin on toimitettu AMV-vaunuja, joihin on mahdollista asentaa venäläisiä tykkejä. Selonen ei ota kantaa, missä tykit on asennettu. Arabiemiraatit on mukana Jemenin sodassa.

Videon on alunperin kuvannut Sky News Arabia, jonka omistavat Britannian Sky News ja yksi Arabiemiraattien kuningasperheen jäsenistä. Myös Arabiemiraattien uutistoimisto on uutisoinut samasta sotilassaattueesta Jemenissä.

Osasto on uutisten mukaan matkalla Hodeidan satamakaupunkiin, jota Saudi-Arabian johtama liittouma on pommittanut rajusti. Pommituksissa on haavoittunut ja kuollut paljon siviilejä. Liittouma käy Jemenissä huthikapinallisten vastaista sotaa. Sodan vuoksi Jemenissä on meneillään yksi maailman vaikeimmista humanitäärisistä katastrofeista.

Yhdistyneet Arabiemiraatit on yksi liittouman maista. Se on myös videon julkaisseiden uutiskanavien taustalla.

Patria myi 40 AMV 8x8 panssaroitua miehistönkuljetusvaunua Arabiemiraatteihin aseistamattomana vuonna 2016. Tänä vuonna Patria on saanut kaksi kertaa luvan viedä vaunuihin varaosia.

Vaunuissa raskas aseistus
Videossa näkyvissä Patrian AMV-vaunuissa on uutisivuston mukaan aseistuksena rinnakkain kaksi venäläisen BMP-rynnäkköpanssarin tykkiä. Raskaampi tykki on 100 mm ja kevyempi 30 mm.

Joissakin vaunuissa aseistuksena on kauko-ohjattava konekivääri.

Uutissivusto News Now Finlandin toimittaja ja perustajajäsen David Mac Dougall pitää Patrian vaunujen aseistusta poikkeuksellisen raskaana, minkä vuoksi Patrian on täytynyt tietää etukäteen, millaisia aseita vaunuihin asennetaan.

– Tykit on helppo tunnistaa venäläisiksi. Nimettömänä pysyvän asiantuntijamme mukaan Patrialta on varmasti kysytty, kestääkö vaunu näin raskaan aseistuksen.

Dougall on ollut useita vuosia muun muassa Fox News & Sky Newsin sotakirjeenvaihtajana Irakissa.

Asevienti herättää kritiikkiä
David Mac Dougall pitää todennäköisenä, että Jemenissä kuvatut videot ovat aitoja. Tammikuussa norjalainen Verdens Gang julkaisi myös kuvia Patrian vaunuista Jemenissä. Tuolloin vaunussa oli aseistuksena kauko-ohjattava konekivääri.

Muun muassa Norja ja Saksa ovat rajoittaneet sotatarvikkeiden vientiä Saudi-Arabian johtamalle liittoumalle. Suomessa puolustusministeri Jussi Niinistö(sin.) on joutunut puolustamaan Suomen asevientiä eduskunnassa. Hänen mukaansa asevienti on vastuullista ja ihmisoikeustilanne otetaan huomioon.

Niinistö ei halunnut maanantaina kommentoida Patrian vaunujen käyttöä Jemenin sodassa.

https://yle.fi/uutiset/3-10408662
https://yle.fi/uutiset/3-10408662
 
Hesarista ja turvapaikkapolitiikasta
29.9.2018 / RIIKKA
img_20180929_103404.jpg

Ennen kuin astuin perussuomalaisten palvelukseen, sain lähes kaikki Hesariin lähettämäni kirjoitukseni julkaistua. Siis siitä huolimatta, että ne käsittelivät maahanmuuttoa ja muita aiheita yleensä hyvin kriittisesti. Tiedän, että monet muut eivät pärjää tässä yhtä hyvin.

Sittemmin on kuitenkin ollut hiljaista – en muista, onko yhtäkään mielipidesivulle lähetettyä kirjoitustani sen koommin julkaistu, ei puolueen edustajana eikä missään muussakaan roolissa.

Taas tällä viikolla kuitenkin yritin.

Tiistain mielipidesivulla oli turvapaikkapolitiikkaa käsittelevä kirjoitus, josta vastasivat feministisen puolueen puheenjohtaja Katju Aro, tutkija Tiina Sotkasiira ja virkamies-aktivisti Mirka Seppälä. Kirjoitus antoi hyvin yksipuolisen kuvan turvapaikkapolitiikasta ja siitä, miten suomalaiset siihen suhtautuvat.
Koska alkuperäisen kirjoituksen kirjoittaja on poliitikko ja puolueen puheenjohtaja, voisi pitää kohtuullisena, että vastakommentti sallittaisiin toiselta poliitikolta, toisen puolueen edustajalta. Hesari ei kuitenkaan toimi näin.

Mielipide-sivu on erityisesti viime vuosien aikana vajonnut varsin alas. Suurin osa teksteistä on täysin yhdentekeviä, yleensä enemmän ”teknisiä” kirjoituksia, joissa ei oikeasti ole mitään mielipidettä tai jos on, sen yhteiskunnallinen merkitys jää epäselväksi. Varsinkaan mielipidesivuilla ei sallita kunnon väittelyä erilaisten näkökulmien välillä.

Jos luette eurooppalaisia laatulehtiä, tiedätte, että mielipidesivu – pääkirjoitussivun ohella – kertoo lehdestä paljon. Parhaimmat mediat julkaisevat kriittisiä kirjoituksia, jotka ottavat riittävän poleemisesti kantaa asioihin. Sitä, että joku vastaa mielipiteeseen ja haastaa sen, pidetään terveessä demokraattisessa kansalaiskeskustelussa etuna, ei ikävänä asiana. Tällä tavalla lehti tarjoaa alustan käydä keskustelua ja lukijoille mahdollisuuden nähdä myös lehden mahdollisen oman linjan kyseenalaistavia näkökulmia.

Ei Hesarissa, eikä sitä myötä muutenkaan Suomessa. Hesari on maamme ainoa päivälehti, jossa tuollainen voisi olla mahdollista. Vaikka kyseessä on linjaltaan vahvasti liberaali, poliittisesti yleensä hallitusta tukeva sanomalehti, mikään ei estä sitä, että se edes mielipidesivullaan sallisi hieman vapaampaa keskustelua. Eikö lehti tällöin nimenomaan voisi paljon uskottavammin seistä liberaalien ihanteidensa, kuten sanan- ja mielipiteenvapauden sekä demokratian, takana?

Mielipidesivulla ei ole julkaistu ainoatakaan vasta-argumenttia Aron ym. kirjoitukseen. Perjantaina siellä kyllä julkaistiin uusi (Kreikassa sijaitsevien) turvapaikanhakijoiden asemaan parannusta vaativa kirjoitus. Siinä sanotaan esimerkiksi näin: ”Ylipäätään nykyinen rajat kiinni -politiikka ja turva meille -puhe on vastenmielistä. Siinä ei armoa anneta edes kaikkein suurimmassa hädässä oleville.” ja ”Suomalainen kansanedustaja: tee siellä eduskunnassa jotain, mikä on vallassasi!” Kirjoittaja kertoo olevansa ”Suomen kansalainen, eurooppalainen” Tampereelta.

Myös tämä on Hesarille ominaista. Vain tietyiltä henkilöiltä edellytetään poliittisten tai ideologisten kytkösten esiintuontia – silloinkin, kun niillä ei ole merkitystä mielipiteen kannalta. Sen sijaan esimerkiksi ”oikeaa” politiikkaa edustavat tutkijat voivat pitää tutkijan tittelinsä, toisinaan jopa, vaikka kuuluisivat puolueeseen tai olisivat luottamustoimessa.

Samoin kansalaisjärjestöjen aktivisteilta voidaan tarvittaessa häivyttää tämä yhteys, jolloin he ovat vain ”kansalaisia”. Tämä on yksiselitteisen vääristävää.

Mielestäni poliittiset yhteydet pitäisi esittää kaikilta. Mikäli ”köyhyystutkija” tai ”nuorisotutkija” on myös puolueen varapuheenjohtaja, hän ei voi esiintyä vain köyhyystutkijana tai nuorisotutkijana. Mikäli henkilö on tietyn teeman aktivisti ja edustaa selvästi muuta tahoa kuin vain itseään, hän ei voi kirjoittaa mielipidettä kyseisestä aiheesta vain ”huolestuneena haagalaisena”.

Edellinen ei tarkoita, etteikö mitä tahansa poliittista mieltä oleva tutkija (tai journalisti) voisi tehdä ansiokasta tutkimusta (journalismia). Valitettavasti näin ei kuitenkaan usein ole, vaan politiikka riuhtoo itsensä kaikkialle – ja tämä valitettavasti näkyy niin yhteiskunnallisen tutkimuksen kuin suomalaisen journalisminkin tasossa.

Tiedän, että harvat kriittiset keskustelijat jaksavat enää lähettää Hesariin mielipiteitään. Sivu on entistä yksipuolisempi ja tylsempi. Itse asiassa sama vaivaa Vieraskynää. Joskus paikka tarjosi tutkijoille myös mahdollisuuden sanoa jotakin valtavirrasta poikkeavaa. Ei enää.

Tekstit ovat joko lähtökohdiltaan yksipuolisen poliittisia tai sitten ”teknisiä” eli käsittelevät asiaa, johon ei varsinaisesti liity konfliktia tai erimielisyyttä. Hyvin harvoin Vieraskynissä on enää mitään akateemisesti kiinnostavaa.

Julkaisen alla Hesariin tiistaina lähettämäni lyhyen kommentin Aron ja kumppanien kirjoitukseen. Mitä luulette, miksi sitä ei voitu julkaista lehdessä?

financial-equalization-1015294_1280.jpg

Turvapaikkainstituutio ei ole tarkoitettu massamaahanmuuton kanavaksi

Feministisen puolueen puheenjohtaja Katju Aro, tutkija Tiina Sotkasiira ja virkamies-aktivisti Mirka Seppälä osoittivat sinänsä oikein (HS 25.9. Ihmisoikeudet eivät ole mielipidekysymys) kokoomuksen maahanmuuttopoliittisten näkemysten vaihtelevuuden. Sen sijaan laajemman turvapaikkakysymyksen suhteen heidän argumenttinsa ei ole kestävä.

Turvapaikkainstituutio luotiin suojelemaan yksilöä sortohallituksilta ja totalitaarisilta valtioilta. Nykypäivän turvapaikkainstituutio, jonka avulla siirtolaisia siirtyy massoittain lähinnä kehitysmaista tiettyihin länsimaihin, toimii tässä tarkoituksessa heikosti. Kyse on sinällään inhimillisestä paremman elämän etsimisestä, jota ajaa kehitysmaiden heikko elintaso, mutta pakolaisuuteen tätä ei pidä sekoittaa.

Esimerkiksi Suomeen tulleista turvapaikanhakijoista enemmistö ei ole oikeutettuja kansainväliseen suojeluun, kuten kirjoittajat varmasti tietävät.

Kun ihminen on päässyt maahan, häntä on kuitenkin hyvin vaikea palauttaa siinäkään tapauksessa, että hän ei ole oikeutettu turvapaikkaan.

Erilaisten kyselyiden perusteella eurooppalaiset ja suomalaiset ovat valmiita auttamaan sotaa ja vainoa pakenevia ihmisiä. Sen sijaan vuoden 2015 kaltaista tilannetta, jossa maahamme saapui yli 30 000 ihmistä Euroopan mantereen halki, usean turvallisen maan läpi, kannattaa hyvin harva kirjoittajien oman viiteryhmän ulkopuolella.

Itse turvapaikkainstituutio, jota käytetään jatkuvasti väärin – esimerkiksi tekemällä loputtomasti uusia hakemuksia – ei myöskään voi toimia vakavasti otettavan politiikan perustana.

Riikka Purra
poliittinen suunnittelija
perussuomalaiset

https://riikkapurra.net/2018/09/29/hesarista-ja-turvapaikkapolitiikasta/
 
Yle: Perussuomalaisten Huhtasaari hermostui koululaisten työstä – julkaisi työn ja oppilaiden etunimet sosiaalisessa mediassa
Koululle on lähetetty vihapostia – Rehtori: Oppilaiden nimiä ei saa julkaista ilman lupaa
Suomenmaa1.10.2018 8:45
Muokattu
1.10.2018 13:53



A-
A+
Perussuomalaiset Perussuomalaisten kansanedustaja Laura Huhtasaari arvostelee sosiaalisessa mediassa tamperelaisen koulun kannustavan vihaan politiikkoja kohtaan, kertoo Yle. Huhtasaari julkisti Twitterissä kuvan oppilaiden työstä, jossa tehtävänantona oli askarrella kantaa ottavia julisteita.

Kuvassa oppilaat ovat laittaneet poliitikkojen kuvia pakolaispolitiikasta kertovan julisteen alle. Otsikossa lukee Suomeen vai kuoleen? Kuoleen-otsikon alla on kuva Huhtasaaresta ja perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-ahosta. Suomeen-otsikon alla ovat tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja vihreiden kansanedustaja Pekka Haavisto.

KOULUN rehtorin mukaan Huhtasaarella ei ollut oikeutta julkaista kuvaa ilman lupaa.
– Oli ikävä yllätys, pakko myöntää. Oppilaiden nimiä ei saa julkaista ilman lupaa, rehtori kertoo Ylelle.

Koulu on rehtorin mukaan saanut sähköpostilla ja tekstiviestillä yksittäisiä viestejä, joissa koulua syytetään aivopesusta, marxismista ja jihadismista.
Oppilaisiin kohdistuu Ylen mukaan arvostelua ja yhdessä Twitter-viestissä jopa uhkausta väkivallasta.
HUHTASAARI kertoo saaneensa kuvan koulun oppilaiden otettua kansanedustajaan yhteyttä.
– Useat opiskelijat ovat ottaneet minuun yhteyttä ja kertoneet, kuinka koulujen opettajat vihapuhuvat ja lietsovat ja kannustavat vihaan demokraattisesti valittuja poliitikkoja kohtaan. Tätä tapahtuu peruskoulussa ja lukiossa, Huhtasaari kirjoittaa.
Huhtasaariei koe toimineensa väärin julkaisemalla kuvan, sillä työ on julkisesti esillä koulun aulassa.
– Siinä on etunimet, koko nimet olisin rajannut pois. Luonnollisesti opettaja ja rehtori ovat vastuussa, millaisia töitä koulun seinille päätyy.
Yle ei julkaise koulun nimeä oppilaiden alaikäisyyden takia.

https://www.suomenmaa.fi/?app=NeoDirect&com=6/3/422158/89fb20059f


Koulu julkaisi ko. teoksen instassa jo kuukausia sitten ja oikein Palefacekin ehtinyt kommentoimaan...
 
Back
Top