Valtamedia ja ne muut

Se kuinka ei vieläkään nähdä omia virheitänsä ja yritetään selittää se ihmisten tyhmyydellä yms...

Niin, eihän toimittelijat voi myöntää valkopesua tai tiedoista kokonaan vaikenemista. Syy MV:n suosioon oli puhtaasti se, että siellä kerrottiin myös tapahtumista mistä mikään muu tiedotusväline ei kerro tai sitten koettaa hyssytellä sen olemattomiin.
 
Onko kukaan muuten laittanut merkille, että Ylen linja näyttäisi muuttuneen? Minusta parempaan suuntaan.
 
Tämä pari päivää sitten ilmestynyt YLE:n juttu nuoresta äärioikeistolaispariskunnasta on herättänyt tuohtumusta suvaitsevaistossa. Syynä tähän on ollut se, että juttu on kirjoitettu neutraaliin eikä tuomitsevaan sävyyn.


Jutussa esiintyvä Miska Kangasniemi kertoo olevansa suomalainen ydintä myöten. Silti, ainakin itseäni kummastuttaa tämä että kaveri poseeraa etelävaltiolippis päässä ja tsaarin imperialistista Venäjää ihannoivan lipun kanssa somekuvassaan. No, onhan tuossa suomalaista sentään IKL-paita. Ja jääkääppi vaikuttaa olevan kotimaista valmistetta.

ööh.jpg
 
Vai onko tuo se venäläinen ”etelävaltio”lippu, mihin se nyt viittaakaan...

muoks Novorussiyaan tietty. Mutta se on ilman tähtiä. Eli varmaan Etelävaltiot (ja Tsaarin Venäjä) Gonna Rise Again
 
Tämä pari päivää sitten ilmestynyt YLE:n juttu nuoresta äärioikeistolaispariskunnasta on herättänyt tuohtumusta suvaitsevaistossa. Syynä tähän on ollut se, että juttu on kirjoitettu neutraaliin eikä tuomitsevaan sävyyn.


Jutussa esiintyvä Miska Kangasniemi kertoo olevansa suomalainen ydintä myöten. Silti, ainakin itseäni kummastuttaa tämä että kaveri poseeraa etelävaltiolippis päässä ja tsaarin imperialistista Venäjää ihannoivan lipun kanssa somekuvassaan. No, onhan tuossa suomalaista sentään IKL-paita. Ja jääkääppi vaikuttaa olevan kotimaista valmistetta.

Katso liite: 34059
ja taitaa olla GWS:n lääkekaappi
 
Lännen Mediata närästää taas. Viikon oksennus päätoimittajalta.
Trump vaan tykkää totalitarismin termeistä ja diktaattoreista... ehkäpä Stalinin vainojen miljoonat uhrit eivät tule hänen mieleen termistä.
 
Trump vaan tykkää totalitarismin termeistä ja diktaattoreista... ehkäpä Stalinin vainojen miljoonat uhrit eivät tule hänen mieleen termistä.

Tykkää myös toimittajien trollaamisesta, ihmettelen miksi siihen Suomessa asti tartutaan? jossain maakuntalehdissä asti? Onko se niin henkilökohtainen kokemus kun TWIITTI HYPPÄÄ SILMILLE kännykän ruudulla aamuyöllä kello 01.00? Voi sitä pimeyden somevirtaa? Eikö se tyhmä Trump tajua että silloin on yö?

Niinpä sitten koetaan että "Trump on suurin uhka maailmanrauhalle" kuten eräänkin "ei lännen median" -lehden päätoimittaja. Siis todellakin - pelkästään(?) sillä perusteella luokitellaan merkittävimmän demokratian päämies uhaksi maailmanrauhalle että kyseinen herra tiimeineen sättii toimittajia somessa minkä ehtii. Aika hullua? Vaan onko hullumpi Trump vaiko ne jotka trollautuvat?

Varmasti Trump naurattaa Pietarissa Moskovassa Pekingissä mutta niin naurattavat nämä toimittajantyperyksetkin. Heillähän ei ole ongelmaa "liian vapaasti toimivista toimittajista" ja se naurattanee vieläkin enemmän. Demokratioihin isketään demokratioiden heikkouksilla.

Suomessa voitaisiin opetella ohittamaan kaikenlaiset ulkomaalaisten poliitikkojen somehölinät aivan täysin huomiotta. Harvoin ne on suomalaisiin kohdistettu.

p.s. sen tajuan että jotkut tykkää TRUMP-lippiksistä mutta että tässä maassa on niitäkin jotka ovat noin ihastuneita Venäjän tsaari lippuun? :D
 
Viimeksi muokattu:
Ivan Puopolo vaikuttaa olevan fiksu ja hyvä toimittaja.
Vaikka en seuraa suomalaista mediaa kovinkaan tarkasti, niin Puopolon lisäksi Jari Korkki on jäänyt mieleen hyvänä toimittajana. Hänet syystä tai toisesta (syystä minulla on kyllä epäilys mutta en spekuloi julkisesti) irtisanottiin Yleltä, ja nyttemmin Korkki tekee juttuja mm. Verkkouutisiin. Verkkouutiset on ihan hyvä media. Korkin irtisanominen on paha menetys Ylelle ja vahvistus Verkkouutisille.
 
Kolumni: Satu väestönvaihdosta, vaeltavista mamuleista ja suuresta muurista – lue tai kuuntele

Tämän sadun henkilöillä ja tapahtumilla ei ole mitään yhtymäkohtia todellisuuden kanssa.

Alkoipa kerran eräissäkin toriparlamenteissa ja someryhmissä käydä kuiskuttelu, joka keskusteluksi yltyi: mamuleissa on havaittu liikehdintää.

Olisivatpa puhuneet jotakin Rantakylästä. Joensuun Rantakylästä. Ei kai sentään! Sehän on tuossa ihan meidän takapihalla.



Laskeskeltiin siinä Laulupuiston lehmusten katveessa, että Suomessa on jo niin paljon mamuleita, että jos he todella vaeltavat kaikki Rantakylään, Rantakylän väestöstä jo kolmasosa on tällä vaihdettu! Hitto sentään! Ohhoh! Onpas siinä mamuleita kerrakseen!

Rantakylä. Paikka, johon kukaan ei taannoin halunnut, mutta kaikki sinne joutuivat.

Mutta silti. Meidän kaikkien Rantakylä.

Ja niin oli joku onneton esittänyt, että rajamuodollisuudet maakuntien välillä poistetaan ja Suomessa on nyt vapaa liikkuvuus.

Lähtivät siis mamulit etelästä liikenteeseen kohti luvattua kaupunginosaa, olihan rannikolla jo ilmastonmuutoksen takia tukala olla, eikä tilannetta helpottanut aluetta itsevaltaisesti hallinnut pormestari Jean Vapahtajavaara.

Eikä Ohtaansalmella rajamuodollisuuksista ollut tietoakaan.

Saapuivatpa siis mamulit Rantakylään, ottivat tilansa ja asettuivat asumaan. Elivät ja olivat kuten heidän pyhä kirjansa opasti: lisääntykää ja täyttäkää tämä maa.

Niin vaihtuivat kinkkupitsat ja keppana Rantakylän ostarilla minttuteehen ja salaattiin. Eikä aikaakaan, kun mamulit levittäytyivät myös Utraan ja Mutalaan. Alkoipa tämä uusi väestö olla kohta Siihtalassa saakka.

Tässä vaiheessa herää pohjoisen ruutukaavan väki ja miettii huolissaan, mitä tehdä. Joku sen siinä sitten keksii: Muuri! Pitää rakentaa muuri! Siitähän on maailmalta hyviä kokemuksia ja muurilla positiivinen kaiku kansalaisten keskuudessa. Eikö muka olekin?

Mutta kuka sen muurin nyt rakentaisi? Niin, kuka? No osuuskauppapa tietenkin!

Toimelias toimitusjohtaja Jusa Vuorela ostaa idean, ja eipä aikaakaan, kun osuuskauppaväki on jo työn touhussa. Alkaa pauke ja tohina. Siihtalan ja Rantakylän väliin nousee korkea ja paksu muuri joutuin kuin toriparkki downtowniin.

Ja mikä muuri se sellainen on, missä ei liiketiloja ole! Eikös muurin kivijalkaan tulekin uusi Rosso sekä Amarillo! Muurin toiselle puolelle osulan väki keksii avata uuden etnotyyppisen konseptiravintolan ystävällisyyden eleenä.

Jopa pysähtyy mamuleiden eteneminen paksuun muuriin, kiinalaisesta kivestä rakennettuun (kustannuspaineet, huom.).

Mutta huomaavatpa mamulit pian, että elämä muurin länsipuolella tarjoaa houkutuksiaan kuin seireenit Odysseukselle. Keksii joku ikäväkseen, että vuosien varrella tulleista ystävistäkin joku jäi muurin toiselle puolelle, vaikkei tällaisesta voinutkaan ääneen puhua.

Koittaa muurin yli yksi, sitten toinen ja vielä moni muu. Mutta ah ja voih, hepä jäävätkin kiinni ja joutuvat saman tien kreationistien eheytysleirille. Siellä heitä kouluttaa Hurja-Lauri Kaskiluoto.

Vuoden eheytyksen jälkeen mamuleista kuoriutuukin luomisoppiin uskovia kunnon tapakristittyjä, jotka tunnustavat vain aidon avioliiton ja heteroseksin (maltillisen ja pidättyvän, huom.).

Olipa jo pidemmän aikaa tämän hulluuden huomannut kaupunginjohtaja Sari Savolainen. Ja kävi toteen, että kaupungintalon tornissa hulmuavan kirkkaan sinisen J-lipun katveesta nousi Savolaisen käsi erotuomarin elein merkiksi kaikille kaupunkilaisille.

Kuultiin tornista lisäksi kaupunginjohtajan väkevää rauhan sanaa, jota kaikki ihmiset pysähtyivät lumoutuneena kuulemaan niin ruutukaavalla, Rantakylässä kuin Niinivaarallakin. Pyhäselkä tyyntyi, Pielisjoki lakkasi virtaamasta ja täysin uusittu, vaaralliseksi todettu Vapaudenpuisto tyhjeni laitapuolen kulkijoista. Murtui muuri, kansat kohtasivat, pöllähti tornin ikkunasta rauhansavut – ja näitä makeita savuja haistettiin illan mittaan ympäri kaupungin kulmia.

Niin he yhtyivät kaikki toinen toisihinsa, sekoittaen geeniperimäänsä kuin sydäninfarktipotilaat Tikkamäen päivystyksen takavuosina voin, suolan ja tupakin kulutuksen Pohjois-Karjala-projektista mitään tietämättöminä kultaisina aikoina.

Väestö sulautui yhdeksi, ja kaikki elelivät yhdessä onnellisina kunnes kuolivat.

Sen pituinen se, koska niin oli määrätty.


Oppikirja on saanut päivityksen, koska enää ei näy pätevän..edes sadun lopussa..
DHmFl2rWAAAsGOY.jpg
 
En ymmärrä tuon kolumnin sanomaa... "NIIN OLI MÄÄRÄTTY"? Missä ja mikä määräsi?
 
Viimeksi muokattu:
Kehoittaako YLE ihmisiä ottamaan oikeuden omiin käsiinsä ja kitkemään Natsit pois, koska yhteiskunta ei sitä tee... hmm
"Ehkä opetus onkin se, että kansallissosialismin kaltaista aatetta ei kitketä yhdistyksiä lakkauttamalla. "
 
Pääkirjoitus: Väkivallalle ei saa antautua – Ruotsin jengisodat ovat varoittava esimerkki Suomelle
572812bf84384952b81a169ba40092ce.jpg

Tässä kuoli 15-vuotias. Poliisin rikostutkijat tallensivat jälkiä Malmön Möllevagnstorgetilla sunnuntaina. (KUVA: JOHAN NILSSON / TT / LEHTIKUVA)
Julkaistu: 13.11. 21:00

PÄÄKIRJOITUS Gettoutumista lieveilmiöineen voi torjua muun muassa lähipoliisitoiminnalla, viranomaisten yhteistyöllä ja järkevällä asuntopolitiikalla.

MALMÖSSA 15-vuotias poika kuoli ja toinen haavoittui vakavasti lähietäisyydeltä ammutuista luodeista viime lauantaina. Poliisi etsii yhä tekijöitä. Maanantaina kahta teini-ikäistä poikaa kohti ammuttiin samassa kaupungissa, ja kumpikin haavoittui lievästi. Poliisi sai kiinni kaksi epäiltyä.

Elokuun lopussa lääkäri Karolin Hakim ammuttiin kuoliaaksi. Hänen puolisonsa epäiltiin olleen kytköksissä Malmön huumerikollisuuteen.

Nämä surulliset uutiset Ruotsista ovat osa pitkää kertomusta rikollisjengien raaistuvasta katuväkivallasta. Kyse on pitkälti huumekaupan reviiritaistelusta, jota käyvät etniseltä taustaltaan erilaiset ryhmät.

Ampumistapausten lisäksi ruotsalaisia ovat järkyttäneet myös autojen polttamiset ja räjähdeiskut, joita on tänä vuonna tehty jo yli sata. Puhe Malmön, Göteborgin ja Tukholman riskilähiöistä sotatantereina ei ole kaukaa haettu. Laineet läiskyvät jo rajan yli: kriisiytynyt tilanne sai Tanskan aloittamaan tarkastukset Ruotsista tulevalle matkustajaliikenteelle.

ISO OSA ongelmista olisi voitu välttää, jos Ruotsissa olisi tartuttu maahanmuuton seurauksiin jo vuosikymmeniä sitten. Kun tulijoiden kotoutuminen on epäonnistunut, periytyy heidän huono-osaisuutensa ja näköalattomuutensa seuraaville polville. Jengisodat eivät johdu vuoden 2015 pakolaiskriisistä.

Poliitikkojen keinot jengirikollisuuden torjumiseksi vaihtelevat. Ruotsidemokraatit ja maltillinen kokoomus vaativat oikeusministeri Morgan Johanssonin eroa ja esittävät sekä lainsäädännön että poliisivaltuuksien koventamista. Pääministeri Stefan Löfven (sd.) lupaa poliisille lisäresursseja ja uusia työkaluja. Samalla Löfven korostaa ennaltaehkäisevän työn merkitystä ja koko yhteiskunnan vastuuta ongelmasta.

Suomessa on jo pitkään pelätty Ruotsin mallin tuloa tänne.
Poliisin tavoitteena on saada pakkokeinoin kadulta pois sekä väkivallan tekijöitä että tekovälineitä – ampuma-aseita ja räjähteitä – mutta sillä on pehmeämpiäkin keinoja. Sluta skjut -yhteistyöhankkeessa kriminaalihuollon ja Malmön kaupungin kanssa poliisi puhuttaa suoraan jengirikollisia ja antaa kaksi vaihtoehtoa: nämä joko laskevat aseensa tai joutuvat erityisvalvontaan. Toimintatapa on haettu Yhdysvalloista, ja sen tulokset ovat olleet hyviä.

SUOMESSA on jo pitkään pelätty Ruotsin mallin tuloa tänne: katuväkivallan raaistumista ja asuinalueita, joissa poliisin ja muiden viranomaisten on vaikea toimia. Pelko heräsi viimeksi loppukesällä Porvoon ampumistapauksen jälkeen. Riskejä on, mutta gettoutumista lieveilmiöineen on pystytty torjumaan muun muassa hyvällä lähipoliisitoiminnalla, viranomaisten yhteistyöllä ja järkevällä asuntopolitiikalla.

Ongelmista huolimatta Ruotsi ei ole missään mielessä ”menetetty”, Suomesta nyt puhumattakaan. Aina on mahdollista toimia, eikä yhteiskunnan pidä koskaan antautua vaarallisten ilmiöiden edessä.

 
Suomalaisten eriskummalliset itsenäisyyden juhlaperinteet rikastuivat natsilipulla – Linnan juhlajonotus yhä vuoden suosituin tv-lähetys Suomessa
UUTISET · 17.11.2019 KLO 12:23
Osa suomalaisista tahtoisi istuttaa natsiliput osaksi itsenäisyysjuhlaperinteitä. Kuva on vuoden 2018 itsenäisyyspäivän mielenosoituksesta Helsingistä.

Osa suomalaisista tahtoisi istuttaa natsiliput osaksi itsenäisyysjuhlaperinteitä. Kuva on vuoden 2018 itsenäisyyspäivän mielenosoituksesta Helsingistä. Kuva: Arttu Laitala

Veropäivän tutinat ovat tuskin ohi, kun vuorossa on jo seuraava suuri kansallinen juhlapäivä.
Sosiaalisessa mediassa on jo vilahdellut pukeutumistuskailuja ja valokuvia omalla nimellä saapuneista kutsukorteista. Rituaali on osa itsenäisyyspäivän perinteitämme.
Suomen presidentti kutsuu itsenäisyyspäivän juhlavastaanotolle vuosittain 1 200–2 000 vierasta.

Harva suomalainen mahtuu koskaan vieraslistalle. Sitäkin useampi näkee kutsun tunnustuksena: valtio on vihdoin huomannut nöyrän ja yritteliään kansalaisensa.

Niin arvokkaat kuin Linnan juhlat ovat, käytännössä ne koostuvat lähinnä pukeutumisstressistä, jonottamisesta, kättelemisestä, tungoksesta ja vuolaasta virtailusta.

Juhlavieras saa usein bonuksena hetkensä telkkarissa. Traditioihin kuuluu Yleisradion suora tv-lähetys presidenttiparin kättelymaratonista.
Yllättävää ehkä, mutta juhlajonotus on katsojamääriltään vuoden suosituin tv-lähetys Suomessa.

Veropäivän lisäksi myös itsenäisyyspäivänä rahvaalle on tarjolla sirkushuveja eli väliaikainen oikeus purra nilkkoihin etuoikeutettuja.

Veropäivänä kohteena ovat lähinnä miehet ansioetumatkansa takia. Itsenäisyyspäivänä tilanne tasoittuu, sillä täällä päin maailmaa vain naiset pukeutuvat perinnejuhlissa mekkoihin.

Miesten juhlapönötystä on vaikeaa erottaa pingviinien vastaavasta. Mutta naiset, ah miten tyylittömiä juhlapressuja he löytävätkään kansan haukuttavaksi joka vuosi.

Itsenäisyyspäivä ei tietenkään ole ainoa suomikansan erikoislaatuisista juhlista.

Esimerkiksi vappuna suomalaiset ryhmittäytyvät kellastuneissa ylioppilaslakeissa laumoihin, värisevät lumihangella piknikillä kevättä leikkien ja kuorruttavat kadut oksennuksella.

Juhannusjuhlintaan kuuluvat taas jättiläisnuotiot, festariteltoissa liettyminen, mökkitappelut ja leikkimielinen kisailu juhannusvesissä hukkuneiden lukumäärän veikkaamisessa.

Toisin kuin muita juhliaan, itsenäisyyttä suomalaiset viettävät yleensä selvin päin. Kaatokännissä kun on vaikea muistaa, että kuoleminen voi joskus olla paras teko tosisuomalaiselta.

Puolustusvoimien kalustoesittelyn ja mustavalkoisten sotaelokuvien rinnalla kuolemasta on itsenäisyysjuhlinnassa ryhdytty muistuttamaan viime vuosina hakaristilipuilla.

Kansanjoukkojen marsseista natsilippujen kassa aiotaan tehdä ilmeisesti uusi itsenäisyyspäivän perinne. Ihmeelliseltähän se tietysti kuulostaa, kun viimeksi hakaristien vapaa liehunta johti Lapin polttamiseen maan tasalle.

Eriskummallisia ovat pohjolan juhlatraditiot. Kylmyydellä ja valonpuutteella lienee osansa asiassa.

 
Olen löytänyt viime aikoina uuden harrastuksen. Kuuklaan välillä nimiä, joita tulee eteen uutislähetyksissä, kun haastatellaan "kadunmiehiä", liittyen johonkin uutiseen.

Viime kerrasta on hieman aikaa, mutta silloin samaan uutisjutun haastatteluihin eksyi mukaan Kevan johtoon kuuluva henkilö ja näyttelijä, joka näyttää enemmän vaikuttavan Itä-Suomessa. Haastattelu tapahtui Helsingin keskustassa.

Uutislähetyksissä kadunmiehien ammattia ei tietenkään ole näkyvissä. Yllättävån usein tuntuu haastatteluun eksyvän yhteiskunnan kermaa.


Ajattelin kirjoittaa tästä, koska eräässä wanhassa DDR dokumentissa YLE haastatteli Berliinissä herraa, joka oli loikannut lännestä itään. Tämä dokumentti oli sitten näytetty suomalaisille vuonna sirppi ja vasara. Jos tyyppi hyppää lännestä itään, niin henkilö on varmasti epäilyttävä, eikä sen mielipiteitä tarvitse levittää Suomen mediassa. Levitettiinpä kuitenkin.

Näin jälkikäteen kuuklettelu kertoo, että kyseinen herra oli eräs pahimmista Stasin ilmiantajista, joka DDR:n jälkeen näyttää olevan jonkinlaisella terrorilistalla. Lisäksi julkaisee nykyisin lehteä (JungeWelt), joka kuulemma on täynnä entisiä Stasin agentteja plus muita vakoojia, joilla vahvat suhteet Moskovaan.
 
Back
Top