Valvontakamerat

Lontoossa on aivan pirusti kameroita ja en ole lukenut että turvallisuus olisi noussut...

Lontoolaisten kamerafetissistä olen toki tietoinen ja Lontoo olikin mielessäni aihetta luodessani. Lontoon turvallisuustilanteeseen vaikuttaa muutkin seikat, joita en tässä aiheessa kommentoi.
 
Yleensä pidetään orwellimaisena kyttäysyhteiskuntana kun on paljon kameroita kaduilla. Miksi sinä, Tetra, sellaista haluat?
Tempora mutantur, nos et mutamur in illis.

Kameroita ei tarvitse olla paljoa eikä kaikkialla. Oikeastaan voi olla ihan fiksua vaihdella niiden sijaintia silloin tällöin. Julkisella paikalla ihmiset ovat muutenkin muiden nähtävissä, joten mitään suurta yksityisyyden menetystä kamerat eivät aiheuta. Mitään kaiken kattavaa jokaisen kadun valvontaa ei tässä olla luomassa.

Yksi edistyksellinen konsepti voisi olla virkavallan käyttämä kamera-auto, joka kuvaa kaduilla kulkevia ihmisiä ja tunnistaa ne automaattisesti. Näin voitaisiin etsiä etsintäkuulutettuja.
 
Tempora mutantur, nos et mutamur in illis.

Kameroita ei tarvitse olla paljoa eikä kaikkialla. Oikeastaan voi olla ihan fiksua vaihdella niiden sijaintia silloin tällöin. Julkisella paikalla ihmiset ovat muutenkin muiden nähtävissä, joten mitään suurta yksityisyyden menetystä kamerat eivät aiheuta. Mitään kaiken kattavaa jokaisen kadun valvontaa ei tässä olla luomassa.

Yksi edistyksellinen konsepti voisi olla virkavallan käyttämä kamera-auto, joka kuvaa kaduilla kulkevia ihmisiä ja tunnistaa ne automaattisesti. Näin voitaisiin etsiä etsintäkuulutettuja.

Arkipäivää. Arvaatte kyllä, missä.

1578002875900.png

 
Suomi voikin ottaa mallia Britanniasta. Muutama kamera-auto tilaukseen.
 
Kauppaliikkeissä on väitetysti enemmän dummyja kuin aitoja. Tiedä sitten.
Oma kokemukseni on ettei suomessa käyetä dummyja juuri koskaan. Jonkun ison pysäköintialueen äärilaitaan on saatettu dummy hankkia koska infran vetäminen ko. pisteeseen ei ole kustannustehokasta. Kamerat on halpoja, ja esim. ruokakaupoissa (kokoa: K-Supermarket/S-Market) alkaa olemaan 40-60 kameraa. Kameroita on myös todella yllättävissä paikoissa, näitä paikkoja en lähde tässä sen enempää avaamaan.
 
Tästähän täytyy lähettää jollekkin poliitikolle viestiä. Varmaan poliisitaustaiset persu- ja kokoomusedustajat ovat hyvä kohderyhmä. Millekkään kuntatason nobodyille en jaksa kirjoittaa. Koen tämän isänmaalliseksi velvollisuudekseni. Suomessa on toden teolla ryhdyttävä hyödyntämään laajasti kameroita turvallisemman yhteiskunnan rakentamisessa.
Kamerat on halpoja, mutta ns. kaupunkivalvonnassa kameran hinta on 10-20% hankinnasta, tähän päälle ylläpito ja tietoliikennemaksut. Kameran sijoittaminen kadulla valaisinpylvääseen, ulkopuolisen omistamaan rakennukseen tms ei ole ihan halpaa lystiä.
 
esim. ruokakaupoissa (kokoa: K-Supermarket/S-Market) alkaa olemaan 40-60 kameraa.
Onpa paljon.

Kamerat on halpoja, mutta ns. kaupunkivalvonnassa kameran hinta on 10-20% hankinnasta, tähän päälle ylläpito ja tietoliikennemaksut. Kameran sijoittaminen kadulla valaisinpylvääseen, ulkopuolisen omistamaan rakennukseen tms ei ole ihan halpaa lystiä.
Näin epäilemättä on. Kameroiden sijainnin vaihtamisen lisäksi osa kameroista voisi välillä olla pois päältä, ehkäpä tämä laskee tietoliikennekuluja. Enpä tosin tiedä kulurakenteesta sen enempää. Hyvä että on tietäjiä paikalla!
 
Itse olen monta kertaa miettinyt, että itärajaan liittyvä valmiuden ja puolustautumiskyvyn säätely voisi hyötyä erittäin tiheästä ja sotilaallisesti tarkoituksenmukaisella tavalla suunnitellusta ja sijoitetusta valvonta- ja riistakameraverkostosta.

Sellaisesta voisi olla hyötyä normaalin poliisitoiminnan lisäksi myös hybriditoiminnan ja sotilaallisten operaatioiden estämisessä, selvittämisestä ja pahimmassa tapauksessa jopa tulen johtamisessa.

"Noi peltipolisit, kyläkaupan ja huoltsikan pihakamerat sekä ton alueen riistakamerat antavat tykistölle koordinaatit. Tonne on näköjään just pistetty miinotus, joten toiminta sen mukaan. Ja käykää ampumassa toi hirvi huomista päivällistä varten."
 
Itse olen monta kertaa miettinyt, että itärajaan liittyvä valmiuden ja puolustautumiskyvyn säätely voisi hyötyä erittäin tiheästä ja sotilaallisesti tarkoituksenmukaisella tavalla suunnitellusta ja sijoitetusta valvonta- ja riistakameraverkostosta.

On siellä kameroita ja muitakin sensoreita "ihan tarpeeksi".. Pohjois-Suomi nyt on vähän vähemmällä valvonnalla mutta Kaakkois-Suomi sitäkin enemmän...
 
Ite näin tossa hiljattain sellasen valvontakamera kuvan kiinasta kun mittas lämpötilan jokasen ihmisen kasvoista kun ne käveli siitä kameran ohitse. Emt pystyykö siitä esim arvioimaan kenellä voi olla jokin sairaus aktiivisena jos kehon lämpö on kohonnut huomattavasti. Suurinosa niistä ketä siinä käveli lukeutu johonkin 35 ja 36 asteen tienoille.

Sit kaupoissahan käytetään kans sellasta kameravalvonta tekniikkaa jonkun verran joka piirtää ns hotspotteja siihen pohjapiirrustukseen ni voidaan määritellä ne paikat joista asiakkaat kulkee eniten ja siten kohdistaa ne sen hetkiset tarjous tuotteet juuri sinne hyllyn kulmaan mistä yli puolet asiakkaista talsii aina ostoksilleen.

Sit yks omastamielestä mielenkiintosimmista kameravalvonta systeemeistä tai enemminkin toteutuksista ja tekniikasta on sellanen kalansilmä nappi katossa tai seinässä. Siitä pystyy sit kattomaan sellasta kalansilmä kuvaa tai luomaan softalla esim isossa aulassa jokaiselle ovelle oman "kameransa" eli se taittaa sitä kuvaa siten että se näyttää suht normaalilta. Nää on ihan hyviä ratkasuja jos halutaan piilottaa kameroita yrityksen tiloihin silleen ettei niitä huomattais ollenkaan. Esim katossa kun on monesti valaisimien lisäks ilmanvaihto räppäniä, palo ja savu varottimia, ilman paineen antureita voi löytyä sekä muuta härpäkettä ni sinne joukkoon ku lisää tollasen napin ni harvempi ymmärtää spotata et "hei oiskohan tossa ja tossa tän tilan valvontakamerat". Näissä kalansilmä ratkasuissa ei tietenkään kuvanlaatu ole läheskään niin hyvä kuin ihan kunnon bulletti 4K kameroissa.

Ja se miks monissa siwoissa on tänäpäivänäkin niin surkeet ne kamerat johtuu yleensä siitä et sieltä keikataan kaljaa kerran kymmenessä vuodessa ni ei oo nähty tarpeelliseks investoida tämän päivän laitteistoon ja sit ku ne kaljat ja kassakaappi lähtee joku yö ni sit voidaan kelata niitä vhs nauhoja läpitte seuraava päivä ja katsoa että oliko varkailla musta vai punainen takki ja tuliko ne pakettiautolla vai sedanilla ja et kenen isännän traktorilla ne kolas sen kassakaapin sieltä mukaansa.
 
Viimeksi muokattu:
Onpa paljon.


Näin epäilemättä on. Kameroiden sijainnin vaihtamisen lisäksi osa kameroista voisi välillä olla pois päältä, ehkäpä tämä laskee tietoliikennekuluja. Enpä tosin tiedä kulurakenteesta sen enempää. Hyvä että on tietäjiä paikalla!

Kodeissa tapahtuu paljon rikoksia. Mukaan lukien törkeitä väkivaltarikoksia.

Kannatatko kattavaa kameravalvontaa kaikkiin koteihin vai riittävätkö siirrettävät kamerat?

Ja sivumennen kysyen. Oletko aseenomistaja? Kai tiedät, että nykyisen lainsäädännön mukaan sinut voidaan rekisteröidä potentiaalisena rikollisena jos tapaat jonkun henkilön kadulla ja kamera näkee sen?
 
Lisäyksenä kasvojentunnistuksen yleistymiseen, suomessa poliisihallitus on lausunnossaan ehdottomasti kieltänyt yksityissektorilta realiaikaisen kasvojentunnistuksen (GDPR), tarkoittaa sitä että esim. kauppaketju ei saa tehdä ennakkohälytysrekisteriä kasvojentunnistuksella, aiemmin rikokseen syyllistynyt ei saa aiheuttaa uudelleen ketjun myymälään saapuessa hälytystä jolloin vartijat tms taho tietäisi aloittaa seurannan.
Laki taas mahdollistaa postyymisti kasvohaun tietokannasta, toki tällä ei ole taas ennaltaehkäisevää vaikutusta rikoksentorjuntaan. Tästä syystä kauppaketjut ei ole kovinkaan innostuneita maksamaan kasvoteknologiasta.
Nykyään useissa järjestelmissä tunnistusalgoritmi on vakiona mukana ja suurin osa on oppivia versioita. Yksinkertaisimmillaan hyöty on esim. tilanteissa joissa jotain on jo tapahtunut tai henkilö on muuten kiinnostava. Tallenteelta merkitään henkilö ja järjestelmä automaattisesti etsii vastaavuuksia kaikista kameroista ja tuo ehdotuksia operaattorin nähtäville. Vielä ovat kehittyviä järjestelmiä, mutta perinteinen "punapukuinen lenkkeilijä'" kyllä löytyy äkkiä, jos vaan kameraan osuu.
 
Viimeksi muokattu:
Kannatatko kattavaa kameravalvontaa kaikkiin koteihin vai riittävätkö siirrettävät kamerat?
En kannata. Moni kyllä asentaa kameroita kotiinsa ihan vapaaehtoisesti!

Ja sivumennen kysyen. Oletko aseenomistaja? Kai tiedät, että nykyisen lainsäädännön mukaan sinut voidaan rekisteröidä potentiaalisena rikollisena jos tapaat jonkun henkilön kadulla ja kamera näkee sen?
En ole.
 
Ruotsissa asennetaan satoja uusia valvontakameroita ongelmalähiöihin. Poliisilla on ollut vuoden alusta alkaen oikeus sijoittaa valvontakameroita haluamiinsa kohteisiin ilman lupamenettelyä. Kamerat sijoitetaan paikkoihin, missä tapahtuu paljon väkivaltarikoksia ja ryöstöjä. Sinänsä surullista, että kansankotiin on muodostunut tälläisiä ongelmalähiöitä, mutta ei siitä sen enempää.

 
Valvontakamera ovat halpoja, voisi sanoa, että puoli-ilmaisia tänäpäivänä. SpeedDomejakin saa mukavaan hintaan vaikka peruskameroita kalliimpia ovatkin. Tänäpäivänä törmää myös entistä useammin lämökameroihin jotka edelleenkin ovat kalliita mutta joiden hinta on koko ajan laskenut. Se mikä maksaa on järjestelmä ja sen luomiseen vaadittava työ. Kaapelin vetäminen on kallista. Kustannukset ovat laskeneet hieman POE:n myötä eli sitä tukevalle kameralle ei nykyisin tarvitse vetää erikseen sähköä vaan kaikki liikkuu samaa kaapelia pitkin. Tallennin maksaa myös x määrän euroja. Riippuen täysin järjestelmän laajuudesta.

Analogisista järjestelmistä käytönnössä siirrytään digitaalisiin järjestelmiin kustannusten vuoksi. Kuvan laatu on parantunut huomattavasti mutta niin on myös tallennuksen tarve. Siksi monessa järjestelmässä tallentaan kuvaa tietyin aika välein joka ei ole 30 kuvaa sekunnissa vaan ehkäpä vain 10 tai 5 kuvaa, jopa 3. Myös kuvan laatua voidaan heikentää jotta tavaraa mahtuisi enemmän. Tuo on sikäli typerää koska se tallennustilan voisi sanoa olevan järjestelmän halvin komponentti. Käytännössä fullhd kuvaa menee omassa järjestelmässä jollaisen kotiin rakensin noin 3kk edestä per.kamera/per/2T. Kuvan laatu (4mpx)ja tallennusnopeuden ollessa tapissa. Käytännössä 1kk tallennusaika olisi riittävä.

Kun mennään näihin 2k ja 4k järjestelmiin niin kaapelilta vaaditaan enemmän eli tarvitsee olla käytännössä suojattua parikaapelia >1g nopeudella. Käytännössä tuollaisesta 4k kuvasta voisi olla hyötyä suurilla alueilla ja laajalla linssillä esim. stadionit, tapahtumat tai p-alueet. Kaupossa parin megapixelin kamera on riittävä. Kuten joku sanoikin niin usein törmää täysin päin p:tä asennettuihin järjestelmiin. Ilmeisesti kauppias itse katsonut paikat ja mahdollisimman halvalla järjestelmä tottakai. Sitten ihmetellään kun ei näy kuin lippalakki tai pälvikalju. On myös unohdettu riittävän laaja järjestelmä. Se kun ei riitä vielä että nähdään kun joku ottaa tuotteen hyllystä, täytyy nähdä myös mitä sillä tehdään ja ne harvoin tapahtuvat samassa paikassa kun puhutaan satunnaista varkaasta. Ammattilaiset pyrkivät nopeuteen eli silloin tavaraa menee suoraan kassiin on kameroita tai ei.
 
Valvontakameroilla voitaisiin valvoa sosiaalista etäännyttämistä. Enpä aihetta aloittaessani osannut arvata tälläistä tarvetta. Useat kaupungit ovat kyllä webbikameroita asentaneet, joilla voi tarkailla syntyykö ihmismassoja.
 
Ennemmin kiinnittäisin huomiota siihen miten surkealla kuvanlaadulla nuo olemassa olevat kamerat on varustettu.

Aina kun tulee joku lehtiartikkeli että "oletko nähnyt tätä henkilöä" niin se kuvalaatu on kuin suoraan 1980-luvun puhkikelatusta VHS kasetista.

Esimerkkikuva niistä kemikaalivarastoon iskijöistä.
Katso liite: 35717
Tunnen kameravalvonnan kuin omat taskut.
Suurinosa järjestelmistä mitä nyt myydään ja vuosia on myyty on yli Full hd tasoisia. Monet uudet kamerat on 4k tasoista kuvaa.
Minulla on pieni epäilys että osaa kuvia pixelöitetään ennen julkaisua.

Kasvojentunnistus ohjelmistot on osassa jo valmiina mutta niitä ei saa käyttää.
Kamerat osaavat myös profiloida asikkaita kalleimmissa järjestelmissä.
 
Back
Top