Varusmies-lehti: Seksi armeijassa on yleistä

Lukijat kertovat: "Harrastin armeijassa seksiä yli 30 miehen kanssa"
Lauantai 8.2.2014 klo 22.37
Varusmies-lehti kertoi hiljattain, että seksi kasarmin porttien sisäpuolella on yleistä. Nyt lukijat verestävät armeijamuistojaan.

Ennen armeijaa olin melko hiljainen ja tunnollinen tavallinen tyttö pitkässä seurustelusuhteessa. Armeija muutti kaiken. Kaikki alkoi jo p-kaudella, kun olosuhteet ajoivat intiimiin tilanteeseen erään alikersantin kanssa. Koska seurustelin, tämä musersi minut, sillä en kuvitellut pettäväni armeijassa. Hiljalleen ajauduin eri miesten kanssa useammin seksiin mitä oudoimmissa paikoissa, joskus ehkä hieman vastoin tahtoanikin.

AUKissa aloin saada aika suoria ehdotuksia myös skappareilta. Sitten se tapahtui. Eräs skappari joka pystyi vaikuttamaan asemaani, kutsui huoneeseensa juttelemaan mitä tavoitteita minulla oli. Ei mennyt kauaa kun hän vain katseella kysyen tarttui minuun ja harrastimme seksiä hänen huoneessaan. Tilanne oli outo, sillä hän oli naimisissa ja paljon minua vanhempi. Aloin saada outoja katseita kasarmilla. Tämä oli muutamille muillekin tytöille kasarmin arkea.

Nyt siviilissä koen häpeää, enkä enää voi ajatella seurustelevani. Tapaan vielä satunnaisesti intissä tapaamiani miehiä yhden illan juttujen merkeissä. Harrastin seksiä palvelusaikanani yli 30 miehen kanssa, yhden kanssa vain kerrallaan tosin. Yleensä miehet olivat korkeammassa asemassa ja ehdottivat tätä itse, joskus aloite tuli minulta. Ehkä kerran tai pari koen että minua pakotettiin, mutta toisaalta painostavat tilanteet armeijassa ajoi joskus siihen. Ja koskaan näistä ei puhuttu, se vain tapahtuu.
Alikersantti-Anniina

Mulla oli Lahdessa aliupseerikoulussa kaksi vakituista "naisoppilasta". Hommat hoideltiin yleensä naisten suihkussa ja joskus käytävälläkin jos sattui itse päivystämään.
T.Lapin Lennosto

Kävin armeijan -97 eikä ollut puhettakaan seksistä kasarmilla! Olen siis nainen. Sillon ei saanut edes liikkua hiljaisuuden jälkeen. Nykyäänhän sitä saa syytteen simputuksesta jos äitin kullanmuruja kieltää...
ST

Omana armeija aikanani ihastuin muutamaankin palvelustoveriin. Flirttiä ja katseiden vaihtoa oli puolin ja toisin, mutta kohtaamiset tapahtuivat kuitenkin varuskunnan porttien ulkopuolella. Taisinpa kahta eri poikaa tapailla palvelusaikanani. Tosiasiassa taisimme olla enemmän "yksi jätkistä" kuin kiinnostusta herättäviä naisia.
-Kersantti Karoliina-

Minulla oli suhde alokasaikoina luutnantin kanssa, jotta sain kuntsareita enemmän. Olimme molemmat miehiä.
Mica

Kerran yllätin kaverin intin linja-autosta maanpuolustus kurssilaisen kans.
rape

Valitettavasti olen käynyt varusmiespalvelun vuosina 60-61.Ensimmäiselle lomalle pääsin vasta 8 viikon jälkeen. Kyllä siinä alkoi bussimatkalla 60 vuotiaatkin näyttämään hyviltä kohteilta ja naisen tuoksu huumasi pään. On sitä nykyään sotapojilla onnea, kun saa edes hengittää samaa ilmaa naisen kanssa ja pääsee taisteluharjoituksessa vaikka samaan poteroon.
Veteraani

Nykyinen tyttöystäväni tuli samalle aliupseerikurssille kuin minä itse. AUK:ssa tutustuin häneen, ja kun kurssin viimeisiä viikkoja vietiin, olimme "määrittelemättömässä" suhteessa. Kotiuduttuamme olemme muuttaneet yhteen.
SPol 2/11

Suhde omaan käteen ainakin syveni suorastaan rakkaudeksi.
Mortti

Koin armeijassa seksuaalisen heräämiseni. Samassa tuvassa oli useampiakin hyvännäköisiä kundeja, ja välillä harrastettiin seksiäkin. Allerkirjoitan täysin, että auktoriteetti kiinnostaa ja kiihottaa, vietin useita kuuma öitä erään luutnantin kanssa, joka oli vieläpä naimisissa.
Masa

Kyllä armeijan vaatteet vei viimeisetkin mielihalut. Kurkkusalaatti tekee naisestakin miehen.
korpraali 1\08
IL

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014020818022399_uu.shtml
 
Vaikuttaa siltä, että heikko valvonta ja heikentynyt kuri olisi yhteydessä tähän. Ja miten sitä valvoisikaan, jos on pukki kaalimaan vartijana.

Edelleen: normihommaa ja ymmärrettävää, mutta ilmiönä tällä voi olla negatiivisia vaikutuksia.
 
Edelleen: normihommaa ja ymmärrettävää, mutta ilmiönä tällä voi olla negatiivisia vaikutuksia.
No totta helvetissä sillä on negatiivisiä vaikutuksia. Kasarmi on paikka, jossa yksityisyys on voimakkaasti rajoitettua, ja toisin kuin esimerkiksi valtion oppilaitoksen tai opiskelija-asuntosäätiön kämpässä, et voi edes siirtyä väistämisalueelle dokamaan vertaistesi kanssa.

Viimeksi kun itse olin kasarmilla, ei vessan ovea saanut lukkoon ja meinasi tulla tuplabuukkaus. Pitäisikö perusyksiköissä kuitenkin olla pariskuntatupia yksityisyyttä kaipaaville?

Sanktiottoman kasarminussimisen kannattajilta kysyn lisäksi, että jos sinun pitäisi sijoittaa perusyksikköösi taistelijoita ja saatavilla olisi samantasoinen mies ja nainen, niin sijoittaisitko naisen ja jos, niin miksi.
 
Yksi tehokkaimpia hallitsemisen ja vallankäyttämisen välineitä on kiistää ihmisen oikeus seksuaalisuuteen ja sen harrastamiseen. Jospa eräs keino pehmenevien otteiden maailmassa on tuoda yhteisöön objekti, jota saa katsoa ja mielikuvitella, mutta et saa koskea, etkä painella kuin unissasi. Hallitsemisen elementtinä mainio veto armeijalta. Miettikää nyt miten perverssi tilanne: tuhat mahlaa tippuvaa poikaa ja muutama kymmenen tyttöä samassa yhteisössä, jossa vapautta on rajoitettu rajusti. Ja samaa jatkumoa noudattaen: ei saa tehdä seksuaalijuttuja. Aivan älytön lähtökohta, täysin absurdi. Paitsi, jos se on tehty hallitseminen mielessä, silloin sen ymmärtää edes jotenkin. Vain maailman armeijat kykenevät tällaiseen. Vai saako tällaisella saitilla arvioida armeijoiden mielekkyyttä ollenkaan, niiden toimintatapoja ja kulttuuria? Minusta ei vain saa, se pitää tehdä.

Seuraavaksi kysytään: hajottaako objektien tuominen kehiin enemmän kuin rakentaa? En tiedä, mutta pääasiahan on, että hallitseminen onnistuu. Kaikkea ei tehdä aina vilpittömin mielin ja vain parhaaseen tulokseen pyrkien.
 
Ranskalaiset ratkaisivat asian kenttäbordelleilla. Indokiinan sodassa kahdelle tytölle myönnettiin Croix de Guerre.
 
Ranskalaiset ratkaisivat asian kenttäbordelleilla. Indokiinan sodassa kahdelle tytölle myönnettiin Croix de Guerre.

Ehdit ensin.

Iltalehden Lukijat kertovat.tarinassa kantahenkilökuntaan kuuluva esimies painosti naisen AUK:ssa seksiin, mites on täyttyykö siviilissä häirinnän tai raiskauksen tunnusmerkit?

Ei intiimisuhteet kieltämällä katoa, mutta paineille pitäisi järjestää joku toinen purkupaikka kuin kasarmi, ei siis sallia vaan järjestää. Lisäksi esimiehen ja alaisen suhteisiin pitäisi tarttua nopeasti johdonmukaisesti. Järjestelmä jossa se on kiellettyä mutta vähän niinkuin sallittua varsinkin kantapeikolle niin kauan kuin siitä ei jää kiinni, suojelee näitä sankareita.

Jonkinlainen ilta- ja panovapaa, jonka aikana pääsee helposti lähellä olevaan tilaan jossa hommat voi hoitaa seinien sisällä voisi olla paikallaan
 
Sanktiottoman kasarminussimisen kannattajilta kysyn lisäksi, että jos sinun pitäisi sijoittaa perusyksikköösi taistelijoita ja saatavilla olisi samantasoinen mies ja nainen, niin sijoittaisitko naisen ja jos, niin miksi.

Minkä ihmeen sanktioimattoman? On tämä erikoisen vaikea asia ymmärrettäväksi..

Rikoslain säädös sukupuolisiveellisyyden rikkomisesta pätee myös kasarmeilla. Miksi ja mihin tarvitaan sotavaltion omia sääntöjä, kun teko on jo määritetty rikokseksi?

Jos pariskunta vetäytyy kahdestaan vaikka sotkun vessaan ja muita ei ole näkemässä, niin kyse ei ole sukupuolisiveellisyyden loukkaamisesta, niin miksi siihen pitäisi olla jokin erillinen säännös?
 
Aliupseeriliitto: Seksi kasarmeilla on luultua yleisempää - "itsekin olen törmännyt tilanteisiin"

Aliupseeriliiton puheenjohtajan Petteri Leinon mukaan seksin harrastaminen armeijassa on jopa luultua yleisempää.
is: 9.2.2014 20:58

Aliupseeriliiton puheenjohtaja Petteri Leino kertoo 17 vuoden varusmieskouluttajakokemuksellaan, että varusmiehet harrastavat armeijassa seksiä. Hänen mielestään se on jopa luultua yleisempää.

- Armeijassa on nuoria viriilejä ihmisiä. Ja on arvattavaa, että siellä harrastetaan seksiä varusmiesten kesken. Itsekin olen 17 vuoden varusmieskouluttajaurani aikana törmännyt tilanteisiin, joissa seksiä on harrastettu armeijassa, Petteri Leino toteaa Ilta-Sanomille.

Keskustelu värähti liikkeelle aiemmin tällä viikolla Varusmies-lehden uutisesta, jossa kerrottiin varusmiesten harrastamasta seksistä armeijassa. Lehti kirjoitti, että valtaosa asepalvelusta suorittavista naisista myöntää ihastuneensa palvelustoveriinsa jossain vaiheessa. Myös miehet tunnustavat katselleensa naisia sillä silmällä.

Pääesikunnan tiedotuspäällikkö Eero Karhuvaaraa ei puolestaan Varusmies-lehden juttu miellyttänyt.

- Tässä on kaikkein kauheinta, että syyllistetään jokaista vapaaehtoisessa varusmiespalveluksessa olevaa naista. Sikamainen juttu siinä mielessä, Karhuvaara sanoi IS:lle aiemmin tällä viikolla.

Puheenjohtaja ei tuomitse seksiä armeijassa

Aliupseeriliiton puheenjohtaja Petteri Leino ei kuitenkaan tuomitse niitä henkilöitä, jotka harrastavat seksiä armeijassa, vaikka se on palvelusohjesäännön mukaan kiellettyä.

Kyllä siellä seksiä harrastavat naiset keskenään, kuten miehetkin.

- Seksin harrastamisen ei saa vaikuttaa esimiehen ja alaisen väliseen suhteeseen. Seksin ei saa myöskään häiritä muita, Leino toteaa.

Hänen mielestään seksin harrastaminen ei rajoitu armeijassakaan vain naisen ja miehen välille.

- Kyllä siellä seksiä harrastavat naiset keskenään, kuten miehetkin, Leino toteaa.
 
Tuleeko nyt uudestaan oikein Pääesikunnan tiedotuspäällikkö itkemään miten Aliupseeriliiton pj on leimannut inttinaiset lesboiksi... :D :D :D :D
 
Tuleeko nyt uudestaan oikein Pääesikunnan tiedotuspäällikkö itkemään miten Aliupseeriliiton pj on leimannut inttinaiset lesboiksi...

Aliupseeriliiton Leino nyt on sellainen törkyturpa, joka lausuu ensin ja ajattelee sitten. Vaihtoehtoisesti mies on yksinkertaisesti tyhmä.

Puheet ovat kuin komppanian tupakkapaikalla räkimisen rinnalla kerrottuja. Ei tuollaisella asenteella ja kielenkäytöllä ajeta sen enempää Aliupseeriliiton jäsenten kuin yleistä maanpuolustuksen etuakaan. Ehkä ne uppoavat liiton jäsenistöön. Sellainen johtaja kuin joukko.
 
Iltalehden Lukijat kertovat.tarinassa kantahenkilökuntaan kuuluva esimies painosti naisen AUK:ssa seksiin, mites on täyttyykö siviilissä häirinnän tai raiskauksen tunnusmerkit?

Täyttyvät.

Tuollaisista nimimerkkijutuista ei tietenkään ole kuin juoruiksi. Noin juridisessa mielessä.
 
Täyttyvät.

Tuollaisista nimimerkkijutuista ei tietenkään ole kuin juoruiksi. Noin juridisessa mielessä.
Näinpä.. Yleisesti ottaen pureskelisin hyvin rauhallisesti nuo IL tai IS nettilukijan kommentit. On meinaan pikkuisen lapinlisää suuntaan jos toiseenkin kun yritetään olla riittävän kärkeviä.
 
Katsoin pari vuotta sitten PBS:n tuottaman kymmenosaisen dokumentin nimeltä "Carrier" (http://www.pbs.org/weta/carrier/full_episodes.htm), jossa seurataan USS Nimitzin komennusta Persianlahdelle. Ihmissuhde- ja seksiasioita sivutaan sarjassa useampaan otteeseen, mm yksi ahdistelutapaus esiintyy. Sarjassa seurataan aika paljon miehistöä ja aliupseeristoa, ja heidän ongelmia katsoessa tulee hieman alakuloinen olo.
 
Lisää laivastoseikkailuja.

Even if women were competent soldiers, sex in the ranks would still be a huge problem, if only because it is such a distraction. As one solder in the quartermaster corps explained to me, his Iraq-based unit did "more f***ing than fighting." Another soldier told me that even women who were not particularly promiscuous liked to take racy digital pictures of themselves and hand them around.

Navy ships, on which men and women spend months at a time in close quarters, are notorious love boats, with all the distractions of heartbreaks, jealousies—and pregnancies. The Navy counts pregnancies more carefully than the other services because it doesn't want to be stuck with sucklings at sea. It hands out contraceptives like party favors, but figures collected since 2000 show that a consistent 10 to 12 percent of women at sea are pregnant.

Even more shore-based women are pregnant. A 2005 study found that 64 percent of sailors who get pregnant didn't mean to (the figure for the country as a whole is 49 percent). This is what happens when you put a few young women in a boat with a lot of young men.
http://www.vdare.com/articles/raping-the-military
 
Katsoin pari vuotta sitten PBS:n tuottaman kymmenosaisen dokumentin nimeltä "Carrier" (http://www.pbs.org/weta/carrier/full_episodes.htm), jossa seurataan USS Nimitzin komennusta Persianlahdelle. Ihmissuhde- ja seksiasioita sivutaan sarjassa useampaan otteeseen, mm yksi ahdistelutapaus esiintyy. Sarjassa seurataan aika paljon miehistöä ja aliupseeristoa, ja heidän ongelmia katsoessa tulee hieman alakuloinen olo.

Eikö jenkkien miehistö ole ylipäätään alakuloiseksi vetävää sakkia? Näin meille on ainakin asevelvollisuuden kannattajien puolelta kerrottu.

Toisaalta, eikös suomalaisellekin sota-alukselle pitänyt Afrikan sotareissulle palkata oikein erillinen lakimies kurinpito-ojennuksia valmistetelemaan? Olisiko sittenkin kannattanut panostaa siihen lähtijöiden valintaan?
 
Puheenjohtajan blogi

11.2.2014 12.49
Niin minä mieleni pahoitin
Armeijan tabuista ei pidä kirjoitella.
"Seksikohun" myötä tuli jälleen todistettua, että joillekin armeijan tabuista julkinen puhuminen on punainen vaate. Olen jälleen onnistunut pahoittamaan joidenkin mielen. Tämä on vastaus lähinnä nimimerkille "myötähäpeä", mutta menköön samalla muillekin herneen nenäänsä vetäneille.

Eräiden mielestä armeijassa ei ole homoseksuaaleja. Ja jos on, niin siitä pitää ehdottomasti vaijeta. Se nyt vaan on sillä lailla, että intissä on homoseksuaaleja ihan samassa suhteessa kuin niitä on muuallakin yhteiskunnassa. Tunnetuin heistä lienee ollut edesmennyt Touko Laaksonen alias Tom of Finland.

Yhtä suuri vaiettu totuus on armeijassa esiintyvä homovastaisuus, joka on havaittavissa "myötähäpeän" kommentista. Ja tämän asian esiinnostamisella en aio ryhtyä miksikään suvaitsevaisuuden lähettilääksi, mutta asiana tästäkin on voitava käydä avointa keskustelua.

Myötähäpeä -nimimerkin mielestä allekirjoittanut tuhosi Pääesikunnan kampanjan, jonka tarkoituksena on saada lisää naisia vapaaehtoiseen asepalvelukseen. Sitäkään tosiasiaa ei siis saa sanoa ääneen, että osalle naisten vapaaehtoiseen asepalvelukseen hakeutuville motiivina ovat miehet. Tätä ei tietenkään voi yleistää kaikkiin inttiin hakeutuviin naisiin. Päinvastoin, heistä suurimmalla osalla on isänmaalliset ja maanpuolustukselliset motiivit sekä tavoitteena saada ammatti turvallisuusalalta. Jos Pääesikunnan kampanja kaatuu meikäläisen blogiin, niin silloinkampanja oli huonosti suunniteltu ja järjestetty!

Satiiri on vaikea laji. Sitä on helppo kirjoittaa, mutta aivan mahdoton saada kaikki sitä hiffaamaan. Juuri siksi satiiri on niin pirun hauskaa ja aion jatkaa valitsemallani linjalla. Joten pitäkää nitropurkit käden ulottuvilla.

Petteri Leino
 
Pitäisi Leinon silti päättää, onko aliupseeriliiton puhenjohtaja vai satiirikko.
 
Pitäisi Leinon silti päättää, onko aliupseeriliiton puhenjohtaja vai satiirikko.

Ei taida enää tänään onnistua se, että pv vain rönkäisee: "lavalla ollaan hiljaa"? Kannattaisi reserviläiskentässäkin jo avata silmiään, ei pidä tyytyä katsoa killottamaan kiiltävillä silmillään aluetston ev.lutia ja toistamaan papukaijan lailla sanomisia. Antaa vaan Leinon satiirikkona koittaa siipiään, satiiri ja huumori ovat pirullinen taiteenlaji: edes NL ei kyennyt suitsimaan noita lajeja....se kertoo paljon. Katsotaan, miten keskustelu jatkuu, veikkaan, että se jatkuu. Olen arvannut ja tuntenut sen, että tämä ns. nuorempi sukupolvi ei tule nielemään samaa loilotusta, joka minun ikäpolveni nieltäväksi aseteltiin, kenties siitä poikii jotain positiivista.
 
Back
Top