Varustautuminen itsepuolustusta silmälläpitäen

Järeitä kotiin tunkeutujia. Tai vain yksi mutta kooltaan ja voimiltaan liian järeä ja ylivoimainen.
Kysymys on se, että millä tavalla hintelämpi koti-isä saatetaan tasaveroiseksi tällaisia kohdatessa? Kuinka neuvot @YJT kun huomioidaan että poliisi tulee vasta 10 minuutin päästä?
.
Sitä saa olla aika spede puhejudossa jos aikoo puolikin tuntia jutella mukavia...
Ja suukin saattaa kuivua.;)
 
Varoituslaukauksen ehtii ampumaan myöhemminkin ;). Tai näin ainakin meille opetettiin kun nuoria varusmiehiä oltiin. Vartiopäällikkö sanoi että ensin kohti, ja sitten kun vaara on ohi, voi sen varoituslaukauksen ampua johonkin puun kylkeen. Onpahan sitten todistettavissa se "varoituslaukaus"..
 
Itsellä aina mukana 1000 lumenin lamppu,saa hetken lisäaikaa kun vastapuolelta näkö heikkenee pieneksi aikaa,eihän se autuaaksi tee mutta antaa pienen aikalisän,jv hommissa oli aina mukana,kaasun lisäksi.
 
Onneksi kyseinen tunkeutumis-skenaario on todella epätodennäköinen tullakseen itse sitä jotenkin "kutsumatta".

Yleensä tuollaiseen kotiin tunkeutumiseen liittyy pidempiaikaista tuttavusten vihanpitoa, rikollisten välienselvittelyä tai huumevelkojen perintää. Äskettäinen Pudasjärven murha-, tuhopoltto- ja kidnappaustapaus ei tosin ollut välttämättä mitään näistä, koska poliisi on tiedottanut, että uhrit ja tekijät eivät tunteneet toisiaan (motiiveista poliisilla on alustava näkemys, jota se ei ole vielä avannut tarkemmin). Näitä sattuu harvoin, mutta mikäli haluaa varautua kaikkeen, niin sitten valmistautuu myös näihin harvemmin toteutuviin skenaarioihin.

Toisinaan käy myös niin, että 'perintätoimiston' kaverit erehtyvät osoitteesta. Saattavat olla amatöörejä, jotka eivät osaa lukea karttaa. Tai tumpelodekkareita, jotka eivät ymmärrä että on olemassa täyskaimoja - jopa samalla paikkakunnalla.

Vain kerran olen nähnyt jonkin aikaa tarpeelliseksi säilyttää omassa eteisessäni kättä pidempää. Muutin taannoin opiskelijakämppään ja melko pian muuton jälkeen postilaatikkoon kopsahti huumekauppiaan perintäkirje. Ilman nimeä, pelkällä osoitteella. Asunnon edellinen asukas oli ilmeisesti jäänyt velkaa. Sijoitin teräsputken pätkän sopivalle hollille kutsumattomien vieraiden varalta. Nukuin yöni kuitenkin hyvin.
 
Teleskooppipatukka, juoksuhautanuija, putki, gladius, pamppu tai mikä tahansa kättäpidempi astalo on kuitenkin vain väline.

Itse olen joutunut muutaman kerran tilanteeseen jossa tavis on hyökännyt astalon kanssa kimppuun. "Ugabugu bundaloo viittuu..." astaloa on heilutettu pään yläpuolella, kuin joku Hollywoodin luolamies 30-luvun b-tuotannossa.

Yllätys olikin sitten melkoinen kun astuin sisään hyökkäykseen ja tein omat peliliikkeet. Parhaimmillaan hyökkääjä päätyi vain tukevan tönäisyn seurauksena perseelleen.

Eli kannattaa opetella käyttämään sitä välinettä minkä valitsee. Se voi pelottaa hyökkääjää, mutta ihan mahdollista on sekin, että se lisää vain hyökkääjän kierroksia. Vai miten luulette puukkotappeluiden saaneen alkunsa?

Pahimmassa tapauksessa tilanne päätyy siihen, että pelkän selkäsaunan sijaan se nauloilla kuorrutettu juoksuhautanuija työnnetäänkin alkuperäisen käyttäjän peräsuoleen.:)
 
Itsellä aina mukana 1000 lumenin lamppu,saa hetken lisäaikaa kun vastapuolelta näkö heikkenee pieneksi aikaa,eihän se autuaaksi tee mutta antaa pienen aikalisän,jv hommissa oli aina mukana,kaasun lisäksi.

Tätä olen itsekin miettinyt. Nykyisin noita (hetken) ns. tuhansia lumeneita antavia lamppuja saa taskukoossakin halvalla, ja varsinkaan hämärällä ei tarvi edes kauhean suuria tehoja jos haluaa jonkun sokaista. Lisäksi kirkkaan lampun heiluttelu ja osoittelu herättää huomiota.

Jos taas eteiskäytävään etsii pelivälinettä, niin tuommoinen lyhyt miekka tai metrin mittainen ns. katkaistu keihäs voisi olla aika hyvä. Ahaa-elämys syntyi joskus urheilumiekkailukurssilla, pistohyökkäykset ovat nopeita, ulottuvia ja vaikeita torjua. Toisaalta miten olisi kolmimetrinen keihäs? Se voidaan riistää sinulta, mutta kääntäminen ympäri ei käytävässä onnistukaan :D
 
Viimeksi muokattu:
Vai että keihäitä.... eiköhän vielä vallihauta ja laskuportti.
Jo kunnon tymäkkähiuslakka aiheuttaa hämminkiä ja saattaa ajaa porukan pakosalle. Tai ainakin se haittaa näkyväisyyttä kummasti.
Tai pumppupullo missä on tujua chiliä, tosin kannattaa katsoa mihin suuntaan ovella vetää, ettei tule omalle naamalle hirveesti.
 
Teleskooppipatukka, juoksuhautanuija, putki, gladius, pamppu tai mikä tahansa kättäpidempi astalo on kuitenkin vain väline.
...
Yllätys olikin sitten melkoinen kun astuin sisään hyökkäykseen ja tein omat peliliikkeet. Parhaimmillaan hyökkääjä päätyi vain tukevan tönäisyn seurauksena perseelleen.

Juuri näin. Osaaminen ja ennen kaikkea asenne ovat useimmiten ne ratkaisevat tekijät. Ei se, miten isoa nuijaa se (mahdollisesti isokin) 'nuija' heiluttelee. Sama taitaa muuten päteä myös valtioiden välisissä suhteissa :cool:
 
Ei kai kukaan avaa ovea ja sitten rupeaa tappelemaan vastaan. Kyllä se idea on että jos oven takana ei näy tuttua naamaa niin ei avata ja jos toinen sitten rupeaa tulemaan oven läpi niin ehtii siinä mätkäistä vaikkapaa paistinpannulla päähän ennen kuin roisto on ovesta läpi.
 
Hohhoijaa... Täällä sitä vaan yritetään keksiä pyörää uudestaan, vaikka netti on pullollaan pätevää koulutusmateriaalia. Suosittelen hakusanoiksi "yksin kotona" tai "home alone". Ilmiselvästi porukka ei eilen käyttänyt tilaisuutta hyväkseen, mutta onneksi uusitaan eli nenät kiinni telluun tulevana lauantaina.
 
Kun ei ymmärrä, niin ei ymmärrä.

Valaistuminen voi tulla sitten myöhemmin.

 
Blogi: Teräaseet itsepuolustuksessa

Kiinnitin kirjoituksessa huomiota erityisesti pariin seikkaan.

Kyky käyttää veistä; lähtökohtaisesti olisin kirjoittanut blogin enemmän muotoon "jättäkää nyt perhana ne veitset kotiin", koska enemmistö tätä lukevia ei varmastikaan ole riittävästi perehtynyt veitsiin kamppailuvälineenä. Moran ostaminen ja vaatteisiin piilottaminen ei vielä tee kyvykästä veitsen käyttäjää ja lisäksi on vielä se tosiasia että veitsitappelun seurauksena varmasti tarvitaan kaksi ambulanssia paikalle.
Itse ymmärrän kyvyllä käyttää veistä mentaalitason, jossa käyttäjä on valmis iskemään sillä. Kyky ei välttämättä ole osaamista taidokkaisiin liikkeisiin kuten elokuvissa. Veitsi on tappava ase, jonka mukana kantamisesta voidaan käydä aivan samantasoista keskustelua kuin CCW ampuma-aseesta. Veitsen käyttämisestä itsepuolustukseen olen periaatteessa samaa mieltä kuin kirjoittaja YJT, mutta enemmän kuitenkin kehotan jättämään ne kotiin, koska henkilö ei kuitenkaan ole valmis sillä iskemään ilman syvää mentaaliharjoittelua.

Käyttäminen tai uhkaaminen; kuten edellä kirjoitin veitsen käyttämisen mentaalisen valmiuden voi rinnastaa käsiaseen käytön valmiuteen. Molemmat ovat kuolettavia välineitä ja tilanteet jossa sellaisen pysäytysvoimaan tulisi varautua ovat äärimmäisen harvinaisia. Jatkuva mukana kantaminen kaupungilla ei sillä perusteella ole ymmärrettävää. Uhkaamisen osalta uskon enemmän siihen että tilanne eskaloituu pikemminkin itselle haitalliseksi ja siksi veistä ei kannata paljastaa jos ei sitä aio käyttää kerralla pysäyttävään iskuun. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että ottamalla jalat alle pärjää paremmin tilanteesta ulos. Kirjoitan tietysti oman ajatukseni pohjalta enkä ajatuksellani ole ihan siinä tilanteessa jossa joku on kiinni ja näyttää omaa veistään minua tai läheistä kohtaan, enkä pääse irti.
Toisaalta uskon siihen että mikäli olisi jokin …. sanotaan vaikka Turussa tapahtuneen terrori-iskun tapainen tilanne, niin kansalaisten henkeä puolustavan toiminta ei ehkä jäisi pelkästään uhkaamiseen vaan toivottavaa on että terroristi pysäytetään kerralla.

Tuo teräaseiden kirjoitus on varsin tarpeellinen ja toivottavasti moni lukee sitä. Aiheesta kannattaa kirjoittaa näkemyksiä, jotta teräaseista muodostuu mahdollisimman kirkas käsitys.
Niitä on lopulta helppoa saada käsiin ihan supermarketista - jokamiehen oikeuksin - ja lupia ei kukaan kysy.

.
 
Ihan hyvä, että noihin kantamisiin puututaan.

Ei se niin mene, että jos kuteet on dimexin tai blåkläderin, niin sulla on oikeus kanniskella teräaseita missä vain.

Välillä kyllä pistää mietityttämään, että kaverilla ei ole taskuissa mitään muita työvälineita, mutta puukon pitää olla vyöllä lähijunassa tai bussissa. Jos ne eväät, termoksen ja muut työkalut voi kantaa repussa tai pakissa, niin miksi puukon pitää olla vyöllä?

Minun puolesta saa kantaa, oli blåkläder tai verkkarit jalassa. Mutta minä olenkin vapauksien kannalla ja varmasti koko ajan enemmän vähemmistössä ja paitsiossa kantoineni.
 
Minun puolesta saa kantaa, oli blåkläder tai verkkarit jalassa. Mutta minä olenkin vapauksien kannalla ja varmasti koko ajan enemmän vähemmistössä ja paitsiossa kantoineni.
Niin, tässä tullaan perimmäisten kysymysten äärelle. Oma ääni myös sille, että jokaisella on luonnollinen (=jumalan antama/jne) oikeus puolustaa itseään, kanssaihmisiään ja omaisuuttaan aggressiolta, mutta vastakohtaisesti kenelläkään ei ole oikeutta aloittaa aggressiota toista kohtaan. Ns. "non-aggression principle". En myös itse lähtökohtaisesti oleta pahaa toisesta, ellei siihen ole järkevää syytä. Mora vyöllä asiallisesti käyttäytyvä heppu ei ole lähtökohtaisesti uhka.
 
Järeitä kotiin tunkeutujia. Tai vain yksi mutta kooltaan ja voimiltaan liian järeä ja ylivoimainen.
Kysymys on se, että millä tavalla hintelämpi koti-isä saatetaan tasaveroiseksi tällaisia kohdatessa? Kuinka neuvot @YJT kun huomioidaan että poliisi tulee vasta 10 minuutin päästä?
.
Pahoittelen, vastaaminen on vähän viivästynyt.

Näissä itsepuolustushommissa on vähän se ongelma, että ei oikein voi antaa mitåän listaa, että tällaisessa tilanteessa saat tehdä tällä tavalla. Jotain yleisiä neuvoja voi toki antaa, mutta viimekädessä Hovioikeus tai Korkein oikeus on se taho, joka lopullsesti päättää, menikö homma oikein.

Lähtökohtaisesti alakynnessä oleva saa käyttää enemmän voimaa ja välineitä kuin ylivoimainen osapuoli, jonka pitäisi saada tilanne pidettyä kontrollissa myös lievempiä keinoja käyttämällä. Toki asiat ovat oikeudessa usein niin, miten ne perustelee. Eli periaatteessa melko selväkin juttu saattaa kääntyä puolustajan tappioksi, mikäli rikosprosessiin mennään takki auki, ja päin vastoin.

Sanoisin, että jos ollaan tilanteessa missä välttäminen ei enää ole mahdollista, niin kättä pidempää valittaessa kannattaa kiinnittää huomiota nopeaan tehoon joka saavutetaan mahdollisimman pieniä vammoja aiheuttamalla, ja jonka hallussapito on helppo perustella. Vaikka kotona saa säilyttää vaikka kirvestä eteisessä, niin jos sillä puolustautuu, voidaan helposti aiheuttaa vakavia vammoja. Lisäksi homma saattaa kääntyä niin päin, että on suorastaan odotettu tilaisuutta että kirvestä päästään testaamaan. Jos ollaan oltu klapeja pilkkomassa niin kirveen käyttö on huomattavasti helpompi perustella.

Jos jokin väline pitäisi nimetä hyväksi kodinturvavälineeksi, niin sanoisin että OC-sumutin voisi olla korkealla tällä listalla. Ongelma toki on siinä, että se on luvanvarainen. Jos sellaiseen ei ole mahdollisuutta niin joku kompakti lyömäväline jolla pystyy huitomaan sisällä, voisi olla hyvä - mikäli osaa ja pystyy lyömään tarpeeksi lujaa. Teleskooppipatukalle en varsinaisesti näkisi tarvetta, vaikka sellaista saakin pitää kotona hallussa (hankkiminen on toki hankalaa).
 
Back
Top