Varusteet, joita reserviläisen kannattaa hommata

Täähän se perinteikäs tapa oli silloin kuin se vielä oli mahdollista. Suojeluskuntiinkin voitiin aikanaan hyväksyä jäseniksi 17-vuotta täyttäneitä nuoria miehiä ja silloin heille myös jaettiin tietysti kiväärit. Ei siinä silloin nähty olevan mitään ihmeellistä.

Koska tämä maailma valitettavasti upposi mereen niinkuin Atlantis jo 1944 niin sen jälkeen asia on ollut vähän toinen, mutta mullakin on ensimmäiset Puolustusvoimien ylläpitämään asevelvollisuusrekisteriin (ei siis MPK-kortille, vaikka löytyy nämä sieltäkin) merkityt rinnasteiset kertausharjoitusvuorokaudet merkitty ajalle, jolloin olen ollut 16-vuotias enkä siten edes asevelvollinen. Tämän ei kai pitäisi olla mahdollista, mutta niinpä vaan on. Suomessa on ollut vuosituhannen vaihteen molemmin puolin vuosia kestävä aikaikkuna, jolloin osa lukion oppimäärästä on ollut mahdollista suorittaa esimerkiksi sissikoulutuksena siten, että ne näkyvät myös valinnaisina aineina päättötodistuksessa. Kuulostaa ehkä uskomattomalta, mutta näin se oli silloin sotien jälkeisen vapaaehtoisen maanpuolustuksen kulta-ajan aallonharjalla ennenkuin valtiovallan kuristava rautakoura tiukensi otetta ja tappoi paljon siitä kulta-ajan hengestä.

Olen sittemmin miettinyt voisinko muodin mukaisesti uhriutua ja rahastaa tällä jollain tapaa. Ilmeistähän on, että silloista nuorta idealistia voidaan tällä perusteella pitää lapsisotilaana. Ja tietysti kaikki mikä ei ole mennyt milloistenkin halujeni ja suunnitelmieni mukaan johtuu tästä lapsisotilas-ajan traumasta, jota pitäisi mehevän korvauksen jälkeen purkaa terapiassa...

Myös ensimmäisen 9x19 pistoolin ja TT3 7.62x39 kiväärin hankinta ajoittuu samaan ikävuoteen. Enäähän tälläinen ei ole mahdollista, mutta silloin vallesmanni kirjoitti hankintaluvat tuoreelle SRA ampujalle pikavauhtia. Toki hän kuului saman pitäjän reserviläisyhdistykseen ja tiesi minut jo pikkupojasta lähtien jollain tapaa.

Aika entinen ei koskaan enää palaa...
Aseisiin voitaisiin suhtautua vähemmän hysteerisesti ilman että homma täysin leviää käsiin. Minusta jo varusmiespalveluksen asiallinen suorittaminen on todiste siitä, että ihminen on kelvollinen saamaan aseluvan niin reserviläiskiväärille, kuin pistoolillekin. Tällä hetkellä velvollisuuksien ja oikeuksien välillä on melkoinen ristiriita. Eihän tämä mikään polttava ongelma ole, vaan tarvitseva kyllä aseluvan saa, mutta turhan paljon hommassa on mukana byrokratiaa.

Asiallisen säilyttämisen vaatimukset olisivat tietysti voimassa, vaikka lupamenettelyä höllättäisiin ja luvat voisi edelleen myös perua, mikäli syyllistyy vaikkapa huume-, tai väkivaltarikoksiin. Aseiden väärinkäyttö tai muu perseily pitäisi tietysti olla napakasti sanktioitua, eli luottamuksen myötä tulisi myös vastuuta. En usko teoriaan, jonka mukaan naapuririitoja alettaisiin tuollaisessa mallissa setviä aseellisesti.
 
SRA:ssä on näköjään 60v sarjakin. Onko tuossa sarjassa siis mahdollista ylläpitää reserviläiskivääriä?
Jos sinulla on urheiluammunta perusteella hankittu kivääri niin lupa aseeseen pysyy niin kauan kun sinulla on siihen hyväksyttävä käyttätarkoitus, eli esimerkiksi se SRA. Ja kilpailuhan ei ole mikään vaatimus luvalle vaan pelkkä "harrastaminen" riittää.

Varustelekalla esim. ihan ok opas aiheeseen: https://www.varusteleka.fi/fi/article/opas-toiminnallisen-ampumaharrastuksen-pariin/65356
 
Nyt on varustelekassa poistomyynti ja Sioen liivit sekä Savotan m05 liivi melkoisen hyvällä -20% alennuksella "burn24".

ADKq_NbKPoBTTx9HrpIgmhOu3opXjLnElNrNyHR6QiiQsn4F5VVGle8h0cfdNXCZhnGN6DOv_DrWAiMK9iizkeSLfYIhAlWm9JWOI4Dg-go9__l5=s0-d-e1-ft
1 x Sioen Tacticum Plate Carrier
Kojootinruskea​
239.96 EUR359.99 EUR
ALV 24%
veron määrä 46.44 EUR
veroton hinta 193.52 EUR

Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: EK
Mikä se olisi päivitetty reserviläisen pakkauslista LKP käskyn tullessa. Tai sanotaanko ostoslista sitä odotellessa.

Itsellä on tullut viime vuosina paljon KH reissuja mutta lista on niihin kekkereihin vähän eri. Tehtävä on ”vähemmän taisteleva”. Laittakaahan omia listoja ja erityisesti omat spesiaalikikat kuivalihoista lähtien. Itse miettinyt että lähteekö nykyään pumppuhaulikko mukaan.
 
Sotatalouspäällikkö Heiskanen: "Puolustusvoimilla ei ole koskaan normaalioloissa varaa hankkia enempää/parempaa kuin perusvarustus koko lkp-joukolle "

Siis tarkoittaako tuo että PV pystyy varustamaan perustasolla sen 280.000 sotilasta ja sen yli jäävä täydennys saa `jotain` mitä nyt ei ihan tiedetä tässä vaiheessa? Niin tuo ainakin sanoi mielestäni.....

.
 
Eiköhän se noin ole. PV:llä ei ole ollut varaa säilyttää romua yli kuvitellun tarpeen. "Ylimääräiset" on stenattu, pokattu, dekottu ja myyty pois. Joitakin tuotteita esim. kivääreitä saattaa olla muutama kymmenen tuhatta yli 300 000 kappaleen.
 
Kokoan tänne hieman listaa ketjussa kirjoitetusta ja pistän humoritwistiä sekaan. Voitaisiinkohan verohoukutuksen avulla saada myös reservin syvät rivit ja selbststopfermannit varustettua ainakin osittain perusvalmiuteen siten, että alkuun päästään?

Maanpuolustustarvikehankintahelpotus eli MPTHH voisi näkyä reserviläisillle verovähennyksenä tms. esim. seuraavissa tuotteissa:
  • Maastopuvut M05 (ml. lumipuku, pakkaspuku, sadepuku)
  • Alusvaatekerta min. x 2 ja väliasu (sukkia joka lähtöön)
  • Kengät (sotilaskäyttöön soveltuvat kumisaappaat, huopakumisaappaat, maiharit/vaelluskengät)
  • Kantolaitteet (1 suurempi ja 1 pienempi reppu, keikkalaukku)
  • Makuupussi (myös talvikäyttöön sopiva) ja makuualusta
  • Kypärä + kuulosuojaimet (miel. aktiivikuulosuojaimet <- @viimeinen mohikaani )
  • Plate carrierit, chestrigit taskuineen ja muine varusteineen (ml. juomarakot jne.)
  • Trangia tmv. retkikeitin tai vähintään pakki*
  • Naamiopeitteet (huom. NIR)
  • Ensiapupakkaus**
  • Kenttälapio
  • Maastomajoitukseen soveltuva teltta
Lisäksi (verohelpotettavia):
  • PV-yhteensopiva ase + optiikka (Edit: @KIM : pp, kiikaritähtäin, valonvahvistin ja lämpötähtäin)
  • Asekaappi
  • Toimintakuntoinen Hilux tmv., tankki täynnä ja jerrykannu lavalla. (tämä nyt oli ihan pakko lisätä tänne ;))

Nämä kuuluvat varustukseen, mutta eivät verohelpotuksen piiriin:
  • @viimeinen mohikaani : taskulamppu (otsalamppu, taskulamppu, lyhty)
  • Puukko
  • Kirves
  • Saha
  • Pistolapio
  • Rautakanki
  • Tulentekovälineet (ja risukeitin <- @DM )* , sammutuspeite (<- @viimeinen mohikaani )
  • Kenttäpullo
  • Ruokailuvälineet*
  • Termospullo (teräksinen, voi olla myös ruokatermos, 1-x kpl)
  • Laavukangas tai pressu
  • Avaruuslakanoita** (myös naamiointia varten)
  • Narua ja köyttä, rautalankaa, erilaisia
  • Teippejä
  • Jätesäkkejä ja kantolaitteiden sisäpussukoita
  • Aseenpuhdistusvälineet
  • Karttalaukku ja alueen kartat, muovia, muistiinpanovälineitä ja kyniä
  • Evästä ensi hätään (voi liittyä osaltaan myös kodin 72h varmuusvarastoon)
  • Viestivälineet (radiot ja ”arjen viestiväline” eli sopiva matkapuhelin)
Ja paljon muuta härpäkettä kaiken edellä mainitun lisäksi. Hiluxin lavalle mahtuu.

Edit: Kun liikutaan Hiluxilla, varusteita voi kuljettaa völjyssä merkittävästi enemmän kuin jalkapatikassa. Listan yläpäässä liikutaan enemmän sen mukana kannettavan tavaran parissa ja ajoneuvon ollessa optiona kasvaa mukana kulkevan tavaran määrä. Ehkä tätä listaa kannattaa ajatella omalla kohdalla vapaasti skaalautuvana muistilistana.
  • @EK : moottorisaha, viila, varaketju ja laippa, öljyä ja polttoainetta sekä tietenkin työkalu huoltamista varten.
Kuomukärry lisää kuljetuskapasiteettia.
  • Aggregaatti + polttoaine, akkuporakone, sähkötyökalut, ruuvit, naulat, pressut, puutavara jne.
 
Viimeksi muokattu:
Kokoan tänne hieman listaa ketjussa kirjoitetusta ja pistän humoritwistiä sekaan. Voitaisiinkohan verohoukutuksen avulla saada myös reservin syvät rivit ja selbststopfermannit varustettua ainakin osittain perusvalmiuteen siten, että alkuun päästään?

Maanpuolustustarvikehankintahelpotus eli MPTHH voisi näkyä reserviläisillle verovähennyksenä tms. esim. seuraavissa tuotteissa:
  • Maastopuvut M05 (ml. lumipuku, pakkaspuku, sadepuku)
  • Alusvaatekerta min. x 2 ja väliasu (sukkia joka lähtöön)
  • Kengät (sotilaskäyttöön soveltuvat kumisaappaat, huopakumisaappaat, maiharit/vaelluskengät)
  • Kantolaitteet (1 suurempi ja 1 pienempi reppu, keikkalaukku)
  • Makuupussi (myös talvikäyttöön sopiva)
  • Kypärä
  • Plate carrierit, chestrigit taskuineen ja muine varusteineen (ml. juomarakot jne.)
  • Trangia tmv. retkikeitin tai vähintään pakki*
  • Naamiopeitteet (huom. NIR)
  • Ensiapupakkaus**
  • Kenttälapio
  • Maastomajoitukseen soveltuva teltta
Lisäksi:
  • PV-yhteensopiva ase + optiikka
  • Asekaappi
  • Toimintakuntoinen Hilux tmv., tankki täynnä ja jerrykannu lavalla. (tämä nyt oli ihan pakko lisätä tänne ;))

Nämä kuuluvat varustukseen, mutta eivät verohelpotuksen piiriin:
  • Puukko
  • Kirves
  • Saha
  • Pistolapio
  • Rautakanki
  • Tulentekovälineet
  • Kenttäpullo
  • Ruokailuvälineet*
  • Termospullo (teräksinen, voi olla myös ruokatermos, 1-x kpl)
  • Laavukangas tai pressu
  • Avaruuslakanoita** (myös naamiointia varten)
  • Narua ja köyttä, rautalankaa, erilaisia
  • Teippejä
  • Jätesäkkejä ja kantolaitteiden sisäpussukoita
  • Aseenpuhdistusvälineet
  • Karttalaukku ja alueen kartat, muovia, muistiinpanovälineitä ja kyniä
  • Evästä ensi hätään (voi liittyä osaltaan myös kodin 72h varmuusvarastoon)
  • Viestivälineet (radiot ja ”arjen viestiväline” eli sopiva matkapuhelin)
Ja paljon muuta härpäkettä kaiken edellä mainitun lisäksi. Hiluxin lavalle mahtuu.
Kiitos tästä, nyt oli sellainen lista mistä oli ainakin itselleni hyötyä, väittäisin jopa että en ole ainoa. Tehdään tästä ostoslista pitkälle aikavälille alkaen vaatepuolelta ja aina sopivan tilaisuuden tullen muutakin. Jonkin verran löytyy mutta eipä ole ollut tarvetta kirveelle tai makuupussille kun ei ulkona ole öitä viettänyt vapaa-ajalla. Hiluxia en kuitenkaan edes harkitse, johonkin se raja on vedettävä.
 
Ei ole ihan huono idea käydä viettämässä yö ulkona niin, että käyttää niitä ostamia tavaroitaan.

Risukeitin on pieni, kevyt ja kätevä. Toki on hyvä olla myös jokin vaikkapa trangian kattila ja nokipannu.
 
Viimeksi muokattu:
Kokoan tänne hieman listaa ketjussa kirjoitetusta ja pistän humoritwistiä sekaan. Voitaisiinkohan verohoukutuksen avulla saada myös reservin syvät rivit ja selbststopfermannit varustettua ainakin osittain perusvalmiuteen siten, että alkuun päästään?

Maanpuolustustarvikehankintahelpotus eli MPTHH voisi näkyä reserviläisillle verovähennyksenä tms. esim. seuraavissa tuotteissa:
  • Maastopuvut M05 (ml. lumipuku, pakkaspuku, sadepuku)
  • Alusvaatekerta min. x 2 ja väliasu (sukkia joka lähtöön)
  • Kengät (sotilaskäyttöön soveltuvat kumisaappaat, huopakumisaappaat, maiharit/vaelluskengät)
  • Kantolaitteet (1 suurempi ja 1 pienempi reppu, keikkalaukku)
  • Makuupussi (myös talvikäyttöön sopiva)
  • Kypärä
  • Plate carrierit, chestrigit taskuineen ja muine varusteineen (ml. juomarakot jne.)
  • Trangia tmv. retkikeitin tai vähintään pakki*
  • Naamiopeitteet (huom. NIR)
  • Ensiapupakkaus**
  • Kenttälapio
  • Maastomajoitukseen soveltuva teltta
Lisäksi:
  • PV-yhteensopiva ase + optiikka
  • Asekaappi
  • Toimintakuntoinen Hilux tmv., tankki täynnä ja jerrykannu lavalla. (tämä nyt oli ihan pakko lisätä tänne ;))

Nämä kuuluvat varustukseen, mutta eivät verohelpotuksen piiriin:
  • Puukko
  • Kirves
  • Saha
  • Pistolapio
  • Rautakanki
  • Tulentekovälineet
  • Kenttäpullo
  • Ruokailuvälineet*
  • Termospullo (teräksinen, voi olla myös ruokatermos, 1-x kpl)
  • Laavukangas tai pressu
  • Avaruuslakanoita** (myös naamiointia varten)
  • Narua ja köyttä, rautalankaa, erilaisia
  • Teippejä
  • Jätesäkkejä ja kantolaitteiden sisäpussukoita
  • Aseenpuhdistusvälineet
  • Karttalaukku ja alueen kartat, muovia, muistiinpanovälineitä ja kyniä
  • Evästä ensi hätään (voi liittyä osaltaan myös kodin 72h varmuusvarastoon)
  • Viestivälineet (radiot ja ”arjen viestiväline” eli sopiva matkapuhelin)
Ja paljon muuta härpäkettä kaiken edellä mainitun lisäksi. Hiluxin lavalle mahtuu.
Hyvää settiä. Siirtäisin kiväärin ja optiikan (pp, kiikaritähtäin, valonvahvistin ja lämpötähtäin) ilman muuta tuonne verohelpotuspuolelle. Sinne se kuuluisi.
 
Se on verohelpotusehdotuksessa (lisäksi). Korjaan paremmin ymmärrettäväksi, samoin lisään tuon risukeittimen (y)
 
  • Tykkää
Reactions: KIM
Ei ole ihan huono idea käydä viettämässä yö ulkona niin, että käyttää niitä ostamia tavaroitaan.

Risukeitin on pieni, kevyt ja kätevä. Toki on hyvä olla myös jokin vaikkapa trangian kattila ja nokipannu.
Tuo on ihan paras idea. Ei kamppeista ole paljon hyötyä, jos ei niitä osaa käyttää.
 
Kokoan tänne hieman listaa ketjussa kirjoitetusta ja pistän humoritwistiä sekaan. Voitaisiinkohan verohoukutuksen avulla saada myös reservin syvät rivit ja selbststopfermannit varustettua ainakin osittain perusvalmiuteen siten, että alkuun päästään?

Maanpuolustustarvikehankintahelpotus eli MPTHH voisi näkyä reserviläisillle verovähennyksenä tms. esim. seuraavissa tuotteissa:
  • Maastopuvut M05 (ml. lumipuku, pakkaspuku, sadepuku)
  • Alusvaatekerta min. x 2 ja väliasu (sukkia joka lähtöön)
  • Kengät (sotilaskäyttöön soveltuvat kumisaappaat, huopakumisaappaat, maiharit/vaelluskengät)
  • Kantolaitteet (1 suurempi ja 1 pienempi reppu, keikkalaukku)
  • Makuupussi (myös talvikäyttöön sopiva) ja makuualusta
  • Kypärä
  • Plate carrierit, chestrigit taskuineen ja muine varusteineen (ml. juomarakot jne.)
  • Trangia tmv. retkikeitin tai vähintään pakki*
  • Naamiopeitteet (huom. NIR)
  • Ensiapupakkaus**
  • Kenttälapio
  • Maastomajoitukseen soveltuva teltta
Lisäksi (verohelpotettavia):
  • PV-yhteensopiva ase + optiikka (Edit: @KIM : pp, kiikaritähtäin, valonvahvistin ja lämpötähtäin)
  • Asekaappi
  • Toimintakuntoinen Hilux tmv., tankki täynnä ja jerrykannu lavalla. (tämä nyt oli ihan pakko lisätä tänne ;))

Nämä kuuluvat varustukseen, mutta eivät verohelpotuksen piiriin:
  • Puukko
  • Kirves
  • Saha
  • Pistolapio
  • Rautakanki
  • Tulentekovälineet (ja risukeitin)*
  • Kenttäpullo
  • Ruokailuvälineet*
  • Termospullo (teräksinen, voi olla myös ruokatermos, 1-x kpl)
  • Laavukangas tai pressu
  • Avaruuslakanoita** (myös naamiointia varten)
  • Narua ja köyttä, rautalankaa, erilaisia
  • Teippejä
  • Jätesäkkejä ja kantolaitteiden sisäpussukoita
  • Aseenpuhdistusvälineet
  • Karttalaukku ja alueen kartat, muovia, muistiinpanovälineitä ja kyniä
  • Evästä ensi hätään (voi liittyä osaltaan myös kodin 72h varmuusvarastoon)
  • Viestivälineet (radiot ja ”arjen viestiväline” eli sopiva matkapuhelin)
Ja paljon muuta härpäkettä kaiken edellä mainitun lisäksi. Hiluxin lavalle mahtuu.
Jos Hiluxilla lähtee liikkeelle, niin tuohon vielä moottosaha ja sen vermeet mukaan. Viila, varaketju ja laippa, öljyä ja polttoainetta sekä tietenkin työkalu huoltamista varten.

Muuten onkin todella kattava lista. Sirpaleliivi, kypärä, ase optiikkoineen ja viestivälineet enää puuttuvat itseltä, samoin henkilökohtainen teltta. Niin ja se Hilux.
 
Kokoan tänne hieman listaa ketjussa kirjoitetusta ja pistän humoritwistiä sekaan. Voitaisiinkohan verohoukutuksen avulla saada myös reservin syvät rivit ja selbststopfermannit varustettua ainakin osittain perusvalmiuteen siten, että alkuun päästään?

Maanpuolustustarvikehankintahelpotus eli MPTHH voisi näkyä reserviläisillle verovähennyksenä tms. esim. seuraavissa tuotteissa:
  • Maastopuvut M05 (ml. lumipuku, pakkaspuku, sadepuku)
  • Alusvaatekerta min. x 2 ja väliasu (sukkia joka lähtöön)
  • Kengät (sotilaskäyttöön soveltuvat kumisaappaat, huopakumisaappaat, maiharit/vaelluskengät)
  • Kantolaitteet (1 suurempi ja 1 pienempi reppu, keikkalaukku)
  • Makuupussi (myös talvikäyttöön sopiva) ja makuualusta
  • Kypärä
  • Plate carrierit, chestrigit taskuineen ja muine varusteineen (ml. juomarakot jne.)
  • Trangia tmv. retkikeitin tai vähintään pakki*
  • Naamiopeitteet (huom. NIR)
  • Ensiapupakkaus**
  • Kenttälapio
  • Maastomajoitukseen soveltuva teltta
Lisäksi (verohelpotettavia):
  • PV-yhteensopiva ase + optiikka (Edit: @KIM : pp, kiikaritähtäin, valonvahvistin ja lämpötähtäin)
  • Asekaappi
  • Toimintakuntoinen Hilux tmv., tankki täynnä ja jerrykannu lavalla. (tämä nyt oli ihan pakko lisätä tänne ;))

Nämä kuuluvat varustukseen, mutta eivät verohelpotuksen piiriin:
  • Puukko
  • Kirves
  • Saha
  • Pistolapio
  • Rautakanki
  • Tulentekovälineet (ja risukeitin)*
  • Kenttäpullo
  • Ruokailuvälineet*
  • Termospullo (teräksinen, voi olla myös ruokatermos, 1-x kpl)
  • Laavukangas tai pressu
  • Avaruuslakanoita** (myös naamiointia varten)
  • Narua ja köyttä, rautalankaa, erilaisia
  • Teippejä
  • Jätesäkkejä ja kantolaitteiden sisäpussukoita
  • Aseenpuhdistusvälineet
  • Karttalaukku ja alueen kartat, muovia, muistiinpanovälineitä ja kyniä
  • Evästä ensi hätään (voi liittyä osaltaan myös kodin 72h varmuusvarastoon)
  • Viestivälineet (radiot ja ”arjen viestiväline” eli sopiva matkapuhelin)
Ja paljon muuta härpäkettä kaiken edellä mainitun lisäksi. Hiluxin lavalle mahtuu.
Itse en näistä mitään ymmärrä mutta kypärän alle mahtuvat aktiivikuulosuojaimet voisi olla luksusta ja tuskimpa löytyy jakotavarana. Budjettimalli olisi rasia korvatulpia. Kuulosuojausta tarvitaan monessakin eri hommassa. Sammutuspeite olisi myös hyvä, tosin sellainen pitäisi olla kaikilla jo muutenkin. Lisäksi tarvitaan taskulamppu tai joku muu valolähde.
 
Back
Top