Vasemmistoliitto lähtee hallituksesta

Kehitysapu on sinänsä ihan hyvä asia mutta valtiovallan ydintehtäviin se ei missään nimessä kuulu.Tässä taloudellisessa tilanteessa se voisi hyvin olla säästölistan kärjessä,valitettavasti vain hallituksessa ainakin vihreät ovat vastustaneet kehitysapuun kajoamista.Mitä vasemmistoliiton lähtöön tulee,tuo puoluekentän kuona olisi voinut minun puolestani mennä jo ajat sitten.

Jos "kehitysapua" (kehitysyhteistyötä) vastustavat vain vihreät, niin on ihme ja kumma, ettei koko turhuutta ole lakkautettu. Vai olisiko sittenkin jossain jotain parempaa tietoa?
 
Juuri näin. Seurustelin joskus erään typyn kanssa oli erittäin hyvä palkkainen. Ei omia lapsia. Oma asunto jne. Kannatti juuri tätä vihreiden linjaa. Ei tämä taloudellisesti hetkauta häntä millään tavoin. Urpilaisellakin on joka päivä yllään uusi hieno takki. Olen vähän kateellinen :/

Kansanedustajien palkankorotuksilla hurjaa vastustusta netissä
Kansanedustajien suuria palkankorotuksia vastustava nettiadressi on kerännyt yli satatuhatta allekirjoitusta. Tämän päivän aikana allekirjoituksia on tullut lähes 30 tuhatta.

Ihan uteliaisuuttani kysyisin, jotta paljonkohan ne kansanedustajien palkat nyt sitten nousivatkaan? Satoja vai tuhansia euroja?
 
Ihan uteliaisuuttani kysyisin, jotta paljonkohan ne kansanedustajien palkat nyt sitten nousivatkaan? Satoja vai tuhansia euroja?
Nousi 1.3.2014 20e/kk. Protesti kansanedustajien yli 8 prosentin palkankorotusta vastaan on pantu alulle syyskuussa vuonna 2010 eikä sillä ole varsinaista tekemistä kansanedustajien viimeaikaisten palkkiokorotusten kanssa.

Samaan aikaan meidän perheen kukkaro tulee kevenemään vähintään 100e/kk. Hurjimmissa laskelmissa jopa 200e/kk. Tästä lähin leivän päälle laitetaan ainoastaan ylähuuli.

Kuka sammutti valon sanoi mies kun tunnelin päästä katsoi :)
 
Ni-iin, totuushan on, että poloiset kansanedustajamme ja ministerit ovat aivan kauhistuttavassa palkkakuopassa. Sivutoimetkin ovat kiellettyjä.
Apulaisiakaan ei ole kuin yksi per edustaja, ministereillä sentään pari enemmän. Elämä on kallista pääkaupunkiseudulla ja kaikki maksaa, kuten esim taksilla ajelu, sitä onneksi tuetaan pienin avustuksin. Ministereillä sentään on joku kuppainen lada työajokkiinaan. Nelivuotiskauteen ei mahdu ensimmäistäkään vapaapäivää ja istuntosalista ei voi olla poissa kuolemantuomion uhalla. Omaehtoista harrastustoimintakaan edes pikkuisen mieltä virkistyttämään ei liikaa tueta. Ja jos työ loppuu parin kauden jälkeen niin edustaja saa aivan surkean pienen eläkkeen, ra`asta kahdeksan vuoden 24/7 raadannastaan. Korruptiovapaassa maassamme on sen koommin turha toivoa saavansa minkäänmoista työtä tahi tointa, joten huonosti, ylen huonosti on asiat.
 
Vaikutat vähän kateelliselta? Käsi sydämelle: millä hinnalla itse lähtisit tuohon hommaan haukuttavaksi? Ja eikös tuo ole kohtuullisen tasapuolista, jos kaikkien palkankorotus on se 20 euroa?
 
Jos "kehitysapua" (kehitysyhteistyötä) vastustavat vain vihreät, niin on ihme ja kumma, ettei koko turhuutta ole lakkautettu. Vai olisiko sittenkin jossain jotain parempaa tietoa?[/QUOTE Ilman vihreitä kehitysapua olisi todennäköisesti leikattu enemmän.Ja kuten sanoin,ei se minusta mitään turhuutta ole muttei myöskään prioriteettilistan kärkipäässä.Ja käytän mieluumin sanaa kehitysapu.
 
Minusta olisi tärkeää muodostaa tutkimusryhmä jonka työnä olisi tarkistaa mitä kehitysavulla on saatu aikaan tähän mennessä. Jos tulokset ovat heikkoja leikataan 80%, mutta jos on saatu aikaan jotakin oikeasti hyödyllistä kohdemaissa, niin silloin leikkuupöydällä karsitaan vain 50%.
 
Ja jokaisen kohteen pitää järkevästi perustella olemassaolonsa ennen kuin edes harkitaan noita leikkauksia. Jos perusteluja ei ole, niin rahoitus poistetaan kokonaan ja aloitetaan noitajahti aikaisempien rahojen tuhlaamisen takia.
 
Vaikutat vähän kateelliselta?

Huomioiden, että minä (kuten sinäkin) maksan noiden palkan niin katson omaavani oikeuden myöskin arvostella heidän työsuoritteitaan.

Käsi sydämelle: millä hinnalla itse lähtisit tuohon hommaan haukuttavaksi?

Nykyinen palkkaus ja muut etuudet puolitettuina ja otan vielä homman vastaan. Mikäs se sinun, käsi sydämellä, hintasi on?
Metkaa muuten kuinka politiikan tekoa hehkutellaan luottamustehtävänä, ettei sitä suinkaan rahan vuoksi tehdä...

Ja eikös tuo ole kohtuullisen tasapuolista, jos kaikkien palkankorotus on se 20 euroa?

Vaan kun ei ole. Kaikki eivät ole palkansaajia ja mm eläkeläiset eivät saa kuin leikatun indeksin korotuksia, jotka nekin nyt jäädytetään.
Eläkkeiden osalta tosin asia on järjestettävissä siirtymällä eläkekaton käyttöön (esim 2500€/kk), näin se on sivistysmaissa organisoitu.
 
Jos tuolla rahalla saadaan ammattimaisesti yhteisiä asioita hoitavia ihmisiä tekemään täysillä hommia, niin minun puolestani hyvä. Vaikka tuplat maksettaisiin, niin vielä menee. Mutta kun se raha maksetaan kaikille jotka satutaan äänestämään sinne Arkadianmäen navettaan, eikä minkäänlaista tulosvastuuta ole. Ehkä pitäisi tehdä oikeita ylivaalikautisia strategioita näkyvämmäksi, ja maksaa tulospalkkausta niiden toteutumisen mukaan. Jäisi se ajelehtiminen ja taktikointi vähemmälle.

Yksittäisen ihmisen kannalta täytyy sanoa, että varsinkin nuorempana jos on asuntolainoja tms. maksamatta, niin kyllä monella pätevällä ihmisellä on leveämpi leipä ja nopeampi takaisinmaksu yksityissektorilla. Pitää olla oikeasti kova palo lähteä hoitamaan polittiisen järjestelmän kautta asioita.
 
Tulosvastuu
. Kannatan erittäin lämpimästi. Mittausmittaristokin (kehityskeskustelut) on kehitetty ja on jo kaikkien valtion laitosten käytössä.

Yksittäisen ihmisen kannalta täytyy sanoa, että varsinkin nuorempana jos on asuntolainoja tms. maksamatta, niin kyllä monella pätevällä ihmisellä on leveämpi leipä ja nopeampi takaisinmaksu yksityissektorilla. Pitää olla oikeasti kova palo lähteä hoitamaan polittiisen järjestelmän kautta asioita.

Katsopas piruuttasi tai ilman piruiluja tuon meidän politbroiler-porukan pohjakoulutuksia sekä näyttöjä ns. oikeissa ammateissa. Toudellakaan et nouse siviilisektorilla firman johtokuntaan suoraan kaupan kassalta. Kanistereissa/ministereissä osaamattomuus näyttää olevan suoranainen vaatimus. Hyvää verrokkia myöskin antaa nämä julkistetut sidonnaisuudet (muut tulot, varallisuus ja velat). Esim A Stubbin hlökoht velkakertymää ei voi mitenkään pitää esimerkillisenä, ja tämä hanu tekee (on osallisena) meidän kaikkien talouteen vaikuttavia päätöksiä!!! Siksi kova polte se tuntuu olevan, että nykyinen pääkanisteri tehtaili väärennöksiä tuonne päästäkseen. Ehkei se yksityissektorin työnteko olisi ollutkaan niin maittava ja nopea tie onneen ja autuuteen?
 
No onneksi meillä on siellä Hakkaraisia ja Velttovirtasia kansaa edustamassa.
 
No onneksi meillä on siellä Hakkaraisia ja Velttovirtasia kansaa edustamassa.
Olisiko komukka vasemmisto ollut parempi vaihtoehto? Ottaako koville kun oman puolueen "vastuunkanto" nyt ei ihan riittänytkään?
 
Eiköhän tämä taas ollut tässä.
 
Eiköhän tämä taas ollut tässä.
No, mikäs nyt? Jos juku sanoo jotain mistä et tykkää tai ei sovi omaan ajatukseen, niin vedetään marttyyri-rage-quitit lirpakkeesta? Tämä se on sitä oikeeta keskustelua :cool:
 
No, mikäs nyt? Jos juku sanoo jotain mistä et tykkää tai ei sovi omaan ajatukseen, niin vedetään marttyyri-rage-quitit lirpakkeesta? Tämä se on sitä oikeeta keskustelua :cool:

Ainiin, ja vasemmistoliitto on sitten jotain komukkaa ja muuta paskaa sen? Entäs nämä äärioikeistolaiset ja mielenvikaiset rasistit ja juopposekoliijaedustaja? Vaikuttaa siltä, ettei heitä saisi millään tavall arvostella. Mietipä vähän, mitä kirjoitat. Taidat itte olla vähän marttyyrihenkinen tai jotain muuta sekavaa?
 
Back
Top