Venäjän erikoisjoukot

Olisiko ukot prepattu tarkoituksella antamaan tietynlainen vaikutus? Etenkin jos kaikilla on varmistimet pois päältä, niin se viittaa siihen, että se on käsketty erikseen. Jos kaikilla on varmistin pois päältä ja ukot pitää sormet poissa liipasimelta, niin se viittaa koulutettuun sakkiin. Jos osa lipsuu tästä, niin sitten kyseessä on hieman heikompaa materiaalia. Jos taas kaikilla on varmistin auki, niin se tarkoittaa jonkun odottavan että joku katselee.
Minä mietin tätäkin vaihtoehtoa, kun yritin mielessäni käydä läpi erilaisia skenaariota missä tuo olisi jotenkin perusteltua. Mutta ei siinä kyllä ole sittenkään mieltä.

Varmistamattoman aseen kanssa heiluminen ei vain ole mitenkään järkevää, kun tilanne vaatii se varmistinhan menee päältä samalla hetkellä kun ase nousee kohteeseen .. toisaalta voisihan ase olla virittämätön; mutta siinäkään varmistimen asennosta ei ole hyötyä, edelleenkin samalla liikesarjalla se siitä menee kohdilleen asetta virittäessä ja -----
----ennenkaikkea siitähän vasta sähläämistä tulee jos aseet on varmistamatta-virittämättä tai viritetty-varmistettu tai viritetty-varmistamatta. Ei hemmetti, ei kukaan aja itsenään siihen tilanteeseen, että jos tilanne tulee päälle, on pienikin mahdollisuus joutua arpomaan tuossa kohden jotain viritys/varmistus konfiguraatiota. Toimintahan tulee selkäytimestä ja se jolla ei tule, on myöhässä.

Jos odottaa että joku katselee tuota, niin mikä silloin on tavoteltu vaikutelma: "katso, olemme paukapäitä!" vai "et ymmärrä tästä mitään, etkä siis tajua varmistimen asennostakaan mitään, mutta tämä korostaa sitä että olemme self-made-ramboja" vai se hiuksen hieno mahdollisuus, että paikalle saapuu suomalainen korkea tiedustelu-upseeri, joka on syvästi vaikuttunut näkemästään viileästä ammattitaidosta.

Se taas että ukoilla on sormi pois liipasimelta kun ase on varmistettuna, ei vakuuta koulutustasosta. Vain siitä, että luonnonvalinta ei vielä ole tehnyt enempää tuhojaan.
Kyllähän näitä heppuja riittää, muistan kun otettiin Ghanalainen partio kyytiin jeeppiin, ihan ystävällisyydestä, ja eikös siellä ensimmäisestä isommasta kivestä tiessä yhdellä kaverilla FN päästänyt kattopressusta läpi. Siinä sitten pikimustat ammattimiehet oli yhtä valkoista anteeksipyytävää hymyä. Ei muuta kuin auto seis, jäbät ulos, lipas irti, joka heppu näyttää aseensa - ja takaisin sisään että päästiin jatkamaan.
 
Ei ole vain venäläinen yksinoikeus. Serbit noin mm. toimivat silloin aiemmin tiesuluillaan usein juuri noin: varmistamattomat kiväärit kaulalla, selvästi kulkijoiden näkyvillä. Afrikkalaiseen tapaan se kuuluu myös olettaen laajaltikin. Se on pelottelua. Pelottavampi se tilanne on, jos aseet heiluvat luumuviinaa täynnä olevan puolisotilaallisen militian kynsissä.
Juu, ja arabit. Pelotteluahan se, mutta mun näkemyksen mukaan kyseessä on kyllä myös poikamainen, tai lapsellinen, suhtautuminen aseeseen. Tai no, ainakin meidän kulttuurimme mukaan. Joissakin kulttuureissa ase on suvunjatkamisvälineistöön kuuluva jatke. Meillä sitä käytetään tappamiseen.
 
Tosin everstilläkin on esimiehensä ja saattoipa siis olla tuolla ihan käskystä paikalla. etyj -haki varmaa tietoa- kuumeisesti ja siihen tuo tapaus voi sopia hyvin. Tosiasiassa näin jälkeenpäin ajatellen etyj pelasi vain aikaa, kunnes EU sai rivinsä ojennukseen....

Georgian sodan aikana Alex Stubb työntyi myös kuumaan paikkaan. Minä muistan sen ja siksipä Alex nauttiikin silmissäni hieman ylimääräistä arvonantoa. Aivan kakkahousuhan ei tuollaisiin mestoihin tunge.
Totta - ja toisaalta historia on täynnä "kenttäeverstejä" joilla on ollut syystä tai toisesta tarve luuhata tehtäväänsä nähden aivan liian edessä aiheuttaen lähinnä huolta ja ennenaikaisia harmaita hiuksia sekä alaisilleen että esimiehilleen.
Näitä nimittäin löytyy oikeastaan kaikilta tasoilta. Tässä esimerkkejä: Rommel, Vihma, "Mad Jack" Churchill, Törni - listaa voi jatkaa loputtomiin. Useimmat listan kavereista näyttäytyvät historiankirjojen lehdillä pääsääntöisesti hyvin positiivisessa valossa. Se on tietysti tässä yhteydessä (sota ja sotikaskulttuuri) hyvin ymmärrettävääkin. Katastrofin ja menestyksen raja on tässä hiuksenhieno. Esimerkiksi Rommelille sattui useita em. piirteestä johtuneita tilanteita joissa hän olisi hyvin helposti voinut päätyä vangiksi tai kaatua joukkonsa taistelun kannalta kriittisessä vaiheessa.
Kaikesta hulluudesta sodassa tulevasta hohdokkuudesta huolimatta ammattimies punnitsee riskit tarkoin.
Sinänsä tilanteen kokonaisuutta tarkemmin tuntematta voi olla että jonkun armeijan korkea tiedustelupomo saattaa olla riskien ja saatavaan hyötyyn nähden väärässä paikassa tiesululle hakeutuneena. Hohdokastahan se kyllä korkeassa asemassa olevalle upseerille on.
 
Totta - ja toisaalta historia on täynnä "kenttäeverstejä" joilla on ollut syystä tai toisesta tarve luuhata tehtäväänsä nähden aivan liian edessä aiheuttaen lähinnä huolta ja ennenaikaisia harmaita hiuksia sekä alaisilleen että esimiehilleen.
Näitä nimittäin löytyy oikeastaan kaikilta tasoilta. Tässä esimerkkejä: Rommel, Vihma, "Mad Jack" Churchill, Törni - listaa voi jatkaa loputtomiin. Useimmat listan kavereista näyttäytyvät historiankirjojen lehdillä pääsääntöisesti hyvin positiivisessa valossa. Se on tietysti tässä yhteydessä (sota ja sotikaskulttuuri) hyvin ymmärrettävääkin. Katastrofin ja menestyksen raja on tässä hiuksenhieno. Esimerkiksi Rommelille sattui useita em. piirteestä johtuneita tilanteita joissa hän olisi hyvin helposti voinut päätyä vangiksi tai kaatua joukkonsa taistelun kannalta kriittisessä vaiheessa.
Kaikesta hulluudesta sodassa tulevasta hohdokkuudesta huolimatta ammattimies punnitsee riskit tarkoin.
Sinänsä tilanteen kokonaisuutta tarkemmin tuntematta voi olla että jonkun armeijan korkea tiedustelupomo saattaa olla riskien ja saatavaan hyötyyn nähden väärässä paikassa tiesululle hakeutuneena. Hohdokastahan se kyllä korkeassa asemassa olevalle upseerille on.

Periaatteessa voisit lisätä sen toisen Churchill:n tuohon listaan.
 
Linkki: https://jamestown.org/program/russian-special-operations-forces-image-versus-substance/

Russian Special Operations Forces: Image Versus Substance

Russian President Vladimir Putin congratulated members of the country’s Special Operations Forces (SOF) on their professional day, February 27 (inaugurated in 2015), underscoring this service’s instrumentality in the “eradication of terrorists in Syria and securing peace in Crimea and Sevastopol during the historical referendum [sic]” (TASS, February 27). Russia took its first concrete steps toward creating a stand-alone SOF in 2009 (on the basis of the Special Purpose Center “Senezh”); but as a coherent structure, this entity only appeared in March 2013, while the first tactical exercises involving the SOF were conducted in the Elbrus mountains in April 2013 (Mil.ru, April 29, 2013). The Russian SOF does not fall under any of the pre-existing branches/ arms of Russian armed forces or the non-military special services. And unlike other types of Russian special forces, or Spetsnaz (such as Alpha Group or Vympel), the Special Operations Forces are “not small special groups of highly qualified professionals, but large army-type structures comprised of professionals of the highest quality.” As a separate force (directly subordinated to the General Staff), the SOF requires no “nod of approval from other armed forces branches” (RIA Novosti, February 27, 2018)—a perpetual problem various Spetsnaz units have had to deal with in Soviet/Russian regional conflicts.

Official Russian documents define methods employed by the SOF as “reconnaissance, sabotage, subversive, counter-terrorist, counter-sabotage, counter-intelligence, guerrilla, anti-partisan and other actions” (Mil.ru, accessed March 17, 2019). Another characteristic of utmost importance is the SOF’s ability (task, if necessary) to collaborate with local military formations. Namely, in Syria, the SOF closely interacts with Hezbollah and the Syrian military—an “element that was desperately needed, but non-existent, during the Afghan war and in Chechnya” (Russkoe Agentstvo Novostey, February 28, 2019).

To date, the main (known) operative theaters/missions involving Russian SOF participation include (TASS, February 27):

  • Crimea. Nicknamed “polite people,” members of the SOF arrived to the peninsula on February 27, 2014. Operating alongside the marines, airborne formations, motorized rifle troops and private military contractors, they managed to paralyze locally stationed Ukrainian armed forces and assume full control over Crimea’s strategic infrastructure/objects;
  • Anti-pirate activities (the Horn of Africa);
  • Counter-terrorist operations in the North Caucasus;
  • Rescue missions in Latakia province in Syria (the Su-24 and the Mi-8 missions);
  • Counter-terrorist/anti-insurgency operations in Syria, where the SOF (aside from direct military engagements) conducted “covert operations in the deep rear of the adversary’s forces, intelligence gathering and reconnaissance missions,” as openly admitted by Colonel General Aleksandr Dvornikov, in March 2016 (Lenta.ru March 14, 2017).
As noted by Aleksey Golubev, a member of the Russian counter-insurgency operation in the North Caucasus, the SOF constitutes the best-prepared elite force Russia currently has; without it, Russian success in Syria would not have been possible (Russian.rt.com, February 27, 2019).

This said, a closer look at Russian SOF operations/activities highlights some aspects demanding closer scrutiny.

  • The relative importance of its role: As claimed by Russian sources (and frequently reiterated by Western outlets), the SOF played the key role in the capture of Aleppo in 2016 (Tvzvezda.ru, March 1, 2017) and Palmira in 2017 (Militarycolumnist.ru, February 11, 2017). Added to the success in Crimea, this has created a truly formidable image for the Russian SOF. Indeed, Russia’s SOF did play a crucial role in certain operations, but it would be overstating the case to ascribe these successes to the activities of this structure alone. In effect, in Syria, the contribution of Russian private military contractors (PMC) was instrumental. Open sources provide ample evidence of Russian PMCs performing offensive military operations in some of the most dangerous battlefield areas. A former member of the PMC Wagner Group, who did not wish to reveal his identity, stated that, in Syria, the most arduous and risky tasks on the frontlines were performed by Russian private contractors (see EDM, November 29, 2018). His is merely one of many such accounts.
  • The unbeatable image and alleged superiority compared to the Special Forces of the United States: As argued by Russian military analyst Alexey Leonkov, “Americans are very eager to praise their Spetsnaz [Special Forces]. Of course, the Pentagon’s special units have everything at their disposal, but those whom they usually confront are weak and poorly trained… Hostilities in Somalia with participation of the US Spetsnaz demonstrated that technical superiority means nothing. The Americans barely escaped. We can also recall an example when the Iranian marines captured American Spetsnaz and, literally speaking, forced them on their knees” (RIA Novosti, July 7, 2018). Russian military experts tend to downplay the importance of technical superiority. But leaving the fighting qualities aside, the decimation of the Wagner Group (early 2018) in Syria has vividly demonstrated that the lack of unmanned combat aerial vehicles (UCAV) in the Russian inventory—which Moscow is currently attempting to rectify (see EDM, February 13, 20, 2019)—might, in the short-to-medium term, become an insurmountable challenge for its special forces as well.
  • True casualty rates: The official data on the losses in Syria is presented as testimony of success. According to the government, both combat and non-combat deaths in the Syrian war total approximately 115 military men to date, with only two SOF members supposedly killed since 2016 (Rossiyskaya Gazeta, September 30, 2018; The Moscow Times, March 26, 2019). However, Russian investigative journalists from the Conflict Intelligence Team (CIT) believe Russia may be concealing the true number of SOF members killed in Syria, which is considered a “state secret.” One of the ways the government covers up SOF deaths is by calling those who were killed in Syria “casualties of the special anti-terrorist operation in the North Caucasus” (New Times, August 18, 2016). It is possible that growing casualty rates among Russian elite forces (such as the SOF) compelled Moscow to increasingly turn to private military contractors since 2017 (see Jamestown.org, July 13, 2018). Indeed, Russian PMCs are currently proliferating in other regional conflicts around the world—a trend that can be expected to only increase in the coming years.
Reportedly, 100 Russian soldiers, including special forces and cyber troops, arrived recently in Caracas (Gazeta.pl, March 27, 2019). But conservative Russian information outlets close to the Kremlin have, for weeks, been speculating about potential military engagement “in the jungles of Venezuela” between the Russian SOF and US elite formations. These media sources muse that Russian elite forces (apparently, supported by private military contractors, as the Syrian example demonstrates) could be used together with local forces and “Cuban guides perfectly familiar with the local environment” (Tsargrad.tv, February 27). One way or another, tensions are rising quickly.
 
Lehti: Tiedemiehet oppivat telepatiaa delfiineiltä – nyt ”metakontaktia” koulutetaan Venäjän ”paranormaaleille erikoisjoukoille”

Lalu ei halua lähteä arvioimaan, kuinka artikkeli on voinut päätyä Venäjän puolustusministeriön lehteen.

– Siihen, oliko tämä artikkeli harkittu teko vai huonosti harkittu teko, en voi ottaa kantaa, kun ei ole tuota metakontaktia Armeiskij sbornik -lehden toimitukseen, Lalu tyytyi toteamaan.




:ROFLMAO::LOL::ROFLMAO::LOL:
 
Totta - ja toisaalta historia on täynnä "kenttäeverstejä" joilla on ollut syystä tai toisesta tarve luuhata tehtäväänsä nähden aivan liian edessä aiheuttaen lähinnä huolta ja ennenaikaisia harmaita hiuksia sekä alaisilleen että esimiehilleen.
Näitä nimittäin löytyy oikeastaan kaikilta tasoilta. Tässä esimerkkejä: Rommel, Vihma, "Mad Jack" Churchill, Törni - listaa voi jatkaa loputtomiin. Useimmat listan kavereista näyttäytyvät historiankirjojen lehdillä pääsääntöisesti hyvin positiivisessa valossa. Se on tietysti tässä yhteydessä (sota ja sotikaskulttuuri) hyvin ymmärrettävääkin. Katastrofin ja menestyksen raja on tässä hiuksenhieno. Esimerkiksi Rommelille sattui useita em. piirteestä johtuneita tilanteita joissa hän olisi hyvin helposti voinut päätyä vangiksi tai kaatua joukkonsa taistelun kannalta kriittisessä vaiheessa.
Kaikesta hulluudesta sodassa tulevasta hohdokkuudesta huolimatta ammattimies punnitsee riskit tarkoin.
Sinänsä tilanteen kokonaisuutta tarkemmin tuntematta voi olla että jonkun armeijan korkea tiedustelupomo saattaa olla riskien ja saatavaan hyötyyn nähden väärässä paikassa tiesululle hakeutuneena. Hohdokastahan se kyllä korkeassa asemassa olevalle upseerille on.

"Mad Jack" Churchill omaa kovan meriitiin...viimeinen tiettävästi joka on tappanut vihollisen sodassa pitkäjousella (eli ns. longbow) :D
 
Totta - ja toisaalta historia on täynnä "kenttäeverstejä" joilla on ollut syystä tai toisesta tarve luuhata tehtäväänsä nähden aivan liian edessä aiheuttaen lähinnä huolta ja ennenaikaisia harmaita hiuksia sekä alaisilleen että esimiehilleen.
Näitä nimittäin löytyy oikeastaan kaikilta tasoilta. Tässä esimerkkejä: Rommel, Vihma, "Mad Jack" Churchill, Törni - listaa voi jatkaa loputtomiin. Useimmat listan kavereista näyttäytyvät historiankirjojen lehdillä pääsääntöisesti hyvin positiivisessa valossa. Se on tietysti tässä yhteydessä (sota ja sotikaskulttuuri) hyvin ymmärrettävääkin. Katastrofin ja menestyksen raja on tässä hiuksenhieno. Esimerkiksi Rommelille sattui useita em. piirteestä johtuneita tilanteita joissa hän olisi hyvin helposti voinut päätyä vangiksi tai kaatua joukkonsa taistelun kannalta kriittisessä vaiheessa.
Kaikesta hulluudesta sodassa tulevasta hohdokkuudesta huolimatta ammattimies punnitsee riskit tarkoin.
Sinänsä tilanteen kokonaisuutta tarkemmin tuntematta voi olla että jonkun armeijan korkea tiedustelupomo saattaa olla riskien ja saatavaan hyötyyn nähden väärässä paikassa tiesululle hakeutuneena. Hohdokastahan se kyllä korkeassa asemassa olevalle upseerille on.

Tämä menee hieman otsikon ohi, mutta vetoan siihen, että @Kapiainen otti asian puheeksi.

Venäläiset ovat menettäneet kenraalitasoisia miehiä monissa viime kahinoissaan. Tsetseniassa meni, Georgiassa ainakin haavoittui yksi jne. koska johtivat "edestä". Ymmärrän toisaalta, että pidät asiaa negatiivisena kokonaisuuden hallinnan näkökulmasta. Mutta eikö toisaalta ole myös arvoa sillä, että komentaja itse tutustuu tilanteeseen, maastoon ja joukkojen tilaan ensikäden kokemuksella eikä vain raportteja lukemalla? Monet ovat ne solttuparat jotka ovat henkensä menettäneet kun takalinjojen johtajat eivät ymmärtäneet tai tienneet tilannetta. Ehkä WW I on tästä karu esimerkki vaikka muitakin toki löytyy.

Luin että esimerkiksi Zhukovin tapoihin kuului tutustua asioihin ihan etulinjassa (mm. Beevor) ja suurimmat mokat tulivat kun hän ei niin tehnyt. Kuten sanoit Rommel oli jopa tulessa ja käsittääkseni myös Patton viihtyi ainakin lähellä ryskettä joskus.

Eli onko komentajan läsnäolo edessä mielestäsi pelkästään negatiivinen asia? Itse olen hieman toisella mielellä.
 
Eli onko komentajan läsnäolo edessä mielestäsi pelkästään negatiivinen asia? Itse olen hieman toisella mielellä.
Ei missään tapauksessa ole.
On kuitenkin hyvin tarkoin puntaroitava riskit ja hyödyt. Tarpeeton riski on tarpeeton riski ja mitä ylemmällä tasolla tarpeeton riski realisoituu, sitä pahemmat ovat seuraukset.
Esimerkkinä käytän tässä taas Rommelia, voisin käyttää myös vaikkapa Vihmaa tai montaa muutakin.
Rommelilla oli esim. 1940 Ranskassa tapana "kadota" etulinjaan sillä seurauksella ettei Divisioonan esikunnan avainhenkilöt tienneet missä komentaja oli tai oliko hän edes elossa. Rommel johti tuolloin(kin) hyvin edessä, käytännössä suoraan pataljoonien komentajia ja jopa päälliköitä. Nykytiedon valossa yksi syy tähän oli ettei Rommel tosiasiassa hallinnut tuolloin uudenaikaista, radioon perustuvaa johtamisjärjestelmää. Näin hänen oli pakko johtaa edestä jos halusi ylipäätään johtaa.
Tästä seurasi myös konkreettisia ongelmia kun Divisioonan esikunta ei tiennyt missä komentaja on, mitä hän haluaa ja onko hän edes elossa kun Divisioona tarvitsi käskyjä. Rommel oli jossakin pataljoonassa, pihalla Divisioonan tilanteesta kuin lumiukko.
Tämä toistui Ranskassa usein, Afrikassa myös. Maine kuitenkin oli - iso kiitos Göbbelsin propagandakoneiston - kova. Se maine kantaa edelleen, joten kritiikki on jäänyt vähiin historiankirjoituksessa.
Vihma toimi hyvin samalla tavalla..ja moni muu.

Rommelin "ongelma" oli se, että hän halusi olla "operaattori" mutta oli kenraali ja pian sotamarsalkka.
Jos haluaa olla "operaattori" ei pidä lähteä putkeen joka johtaa komentajaksi.
Päti tuolloin ja pätee tänä päivänä.
 
Ei missään tapauksessa ole.
On kuitenkin hyvin tarkoin puntaroitava riskit ja hyödyt. Tarpeeton riski on tarpeeton riski ja mitä ylemmällä tasolla tarpeeton riski realisoituu, sitä pahemmat ovat seuraukset.
Esimerkkinä käytän tässä taas Rommelia, voisin käyttää myös vaikkapa Vihmaa tai montaa muutakin.
Rommelilla oli esim. 1940 Ranskassa tapana "kadota" etulinjaan sillä seurauksella ettei Divisioonan esikunnan avainhenkilöt tienneet missä komentaja oli tai oliko hän edes elossa. Rommel johti tuolloin(kin) hyvin edessä, käytännössä suoraan pataljoonien komentajia ja jopa päälliköitä. Nykytiedon valossa yksi syy tähän oli ettei Rommel tosiasiassa hallinnut tuolloin uudenaikaista, radioon perustuvaa johtamisjärjestelmää. Näin hänen oli pakko johtaa edestä jos halusi ylipäätään johtaa.
Tästä seurasi myös konkreettisia ongelmia kun Divisioonan esikunta ei tiennyt missä komentaja on, mitä hän haluaa ja onko hän edes elossa kun Divisioona tarvitsi käskyjä. Rommel oli jossakin pataljoonassa, pihalla Divisioonan tilanteesta kuin lumiukko.
Tämä toistui Ranskassa usein, Afrikassa myös. Maine kuitenkin oli - iso kiitos Göbbelsin propagandakoneiston - kova. Se maine kantaa edelleen, joten kritiikki on jäänyt vähiin historiankirjoituksessa.
Vihma toimi hyvin samalla tavalla..ja moni muu.

Rommelin "ongelma" oli se, että hän halusi olla "operaattori" mutta oli kenraali ja pian sotamarsalkka.
Jos haluaa olla "operaattori" ei pidä lähteä putkeen joka johtaa komentajaksi.
Päti tuolloin ja pätee tänä päivänä.

Ehkä voisi sanoa, että tilanteeseen tutustuminen on ok mutta käytännön johtaminen ei?

Rommelin tempaukset hyvin tiedän. Jos en väärin muista taisi jossain vaiheessa olla niin, että Rommel huiteli hyökkäyksen kärjessä jossain koukkauksessa Afrikassa ja esikunta oli ulalla. Kesselringin tai Von Arnimin piti sitten ottaa yleiskomento. Voi olla että muistan väärinkin. Toisaalta Afrikassa oli kai tilanne sekaisin monestikin jo ihan taistelualueen avoimuudenkin takia. Silloinhan pari Brittikenraaliakin ajoi suoraan Saksalaisten käsiin kun eivät tienneet tilanteesta mitään. Ja Britit eivät ole kovin tunnettuja edestä johtamisessa modernina aikana:). Mikä on sinänsä huvittavaa että aina 1600-luvun lopulle asti asiaan kuului että jopa kuninkaat saattoivat olla heilumassa keskellä taistelua miekka kädessä. Toki asia on aivan eri silloin kuin nykyään.
 
Ennenvanhaan ei kuninkaalliset piileskeskelleet takalinjan takana.

Hyvä esimerkki on Spartan kuningas Leonidas joka taisteli Termopylaissa kuolemaan asti. Ennen ratkaisutaistelua hän lähetti pääosan omista sotajoukoista pois alueelta ja jäi viivyttämään Persialaisia vain muutaman sadan sotilaan kanssa.
 
  • Tykkää
Reactions: ctg
Ennenvanhaan ei kuninkaalliset piileskeskelleet takalinjan takana.

Hyvä esimerkki on Spartan kuningas Leonidas joka taisteli Termopylaissa kuolemaan asti. Ennen ratkaisutaistelua hän lähetti pääosan omista sotajoukoista pois alueelta ja jäi viivyttämään Persialaisia vain muutaman sadan sotilaan kanssa.


Se johtui siitä että jos halusi voittaa piti olla tapahtumien keskellä jotta ehti reagoimaan riittävän nopeasti tapahtumiin.

Kustaa II Aadolf oli viimeisiä edestä johtaneita kuninkaita ja kaatuikin johtaessaan hakkapeliittoja taistelun ratkaiseessa hyökkäyksessä.
 
Tämä menee hieman otsikon ohi, mutta vetoan siihen, että @Kapiainen otti asian puheeksi.

Venäläiset ovat menettäneet kenraalitasoisia miehiä monissa viime kahinoissaan. Tsetseniassa meni, Georgiassa ainakin haavoittui yksi jne. koska johtivat "edestä". Ymmärrän toisaalta, että pidät asiaa negatiivisena kokonaisuuden hallinnan näkökulmasta. Mutta eikö toisaalta ole myös arvoa sillä, että komentaja itse tutustuu tilanteeseen, maastoon ja joukkojen tilaan ensikäden kokemuksella eikä vain raportteja lukemalla? Monet ovat ne solttuparat jotka ovat henkensä menettäneet kun takalinjojen johtajat eivät ymmärtäneet tai tienneet tilannetta. Ehkä WW I on tästä karu esimerkki vaikka muitakin toki löytyy.

Luin että esimerkiksi Zhukovin tapoihin kuului tutustua asioihin ihan etulinjassa (mm. Beevor) ja suurimmat mokat tulivat kun hän ei niin tehnyt. Kuten sanoit Rommel oli jopa tulessa ja käsittääkseni myös Patton viihtyi ainakin lähellä ryskettä joskus.

Eli onko komentajan läsnäolo edessä mielestäsi pelkästään negatiivinen asia? Itse olen hieman toisella mielellä.
 
Ei missään tapauksessa ole.
On kuitenkin hyvin tarkoin puntaroitava riskit ja hyödyt. Tarpeeton riski on tarpeeton riski ja mitä ylemmällä tasolla tarpeeton riski realisoituu, sitä pahemmat ovat seuraukset.
Esimerkkinä käytän tässä taas Rommelia, voisin käyttää myös vaikkapa Vihmaa tai montaa muutakin.
Rommelilla oli esim. 1940 Ranskassa tapana "kadota" etulinjaan sillä seurauksella ettei Divisioonan esikunnan avainhenkilöt tienneet missä komentaja oli tai oliko hän edes elossa. Rommel johti tuolloin(kin) hyvin edessä, käytännössä suoraan pataljoonien komentajia ja jopa päälliköitä. Nykytiedon valossa yksi syy tähän oli ettei Rommel tosiasiassa hallinnut tuolloin uudenaikaista, radioon perustuvaa johtamisjärjestelmää. Näin hänen oli pakko johtaa edestä jos halusi ylipäätään johtaa.
Tästä seurasi myös konkreettisia ongelmia kun Divisioonan esikunta ei tiennyt missä komentaja on, mitä hän haluaa ja onko hän edes elossa kun Divisioona tarvitsi käskyjä. Rommel oli jossakin pataljoonassa, pihalla Divisioonan tilanteesta kuin lumiukko.
Tämä toistui Ranskassa usein, Afrikassa myös. Maine kuitenkin oli - iso kiitos Göbbelsin propagandakoneiston - kova. Se maine kantaa edelleen, joten kritiikki on jäänyt vähiin historiankirjoituksessa.
Vihma toimi hyvin samalla tavalla..ja moni muu.

Rommelin "ongelma" oli se, että hän halusi olla "operaattori" mutta oli kenraali ja pian sotamarsalkka.
Jos haluaa olla "operaattori" ei pidä lähteä putkeen joka johtaa komentajaksi.
Päti tuolloin ja pätee tänä päivänä.

Rommelin onni oli, että hänellä oli Afrikassa erittäin hyvä esikuntapäällikkö eli Ensin Cruwell ja sitten Fritz Bayerlein.

Siten korkeampi esikuntatyöskentely toimi ja homma pysyi kasassa.
 
Viimeksi muokattu:
Ennenvanhaan ei kuninkaalliset piileskeskelleet takalinjan takana.

Hyvä esimerkki on Spartan kuningas Leonidas joka taisteli Termopylaissa kuolemaan asti. Ennen ratkaisutaistelua hän lähetti pääosan omista sotajoukoista pois alueelta ja jäi viivyttämään Persialaisia vain muutaman sadan sotilaan kanssa.
On vähän eri johtaa panssaridivisioonaa 40-luvulla kuin muutama tuhat vuotta aiemmin hopliitteja.

Komentajan paikka ei ole edessä tänä päivänä. Siellä on päälliköt ja joukkueenjohtajat sitä johtamista varten mitä siellä tarvitaan.
 
Kukas se USA:n sisällissodan kenraali olikaan, joka rintamalla lausui "kuolemattomat viimeiset sanansa":
- "Mitäs te täällä kyyristelette? Eihän nuo tältä etäisyydeltä osuisi edes elef..."
...ja kaatui kesken sanan kuolleena maahan luodin osuttua hänen silmäänsä?
 
Taisi muuten Ruben Laguskin "fiilistellä" taistelutantereen huumaa, kun Tuulosjoen ylityksen jälkeen joissakin kärkipanssareista viiletti kohti Aunuksen kaupunkia. :D
Rasitehan tuollainen komentaja on joukkueen/komppanian tasolla, jos patsastelemaan jää pidemmäksi aikaa ilman mitään syytä ja varsinkin ilman viestivälineitä. Kaippa sille laittaisin puoliryhmää suojueeksi, jos jostain irti saisin... :D
 
Taisi muuten Ruben Laguskin "fiilistellä" taistelutantereen huumaa, kun Tuulosjoen ylityksen jälkeen joissakin kärkipanssareista viiletti kohti Aunuksen kaupunkia. :D
Rasitehan tuollainen komentaja on joukkueen/komppanian tasolla, jos patsastelemaan jää pidemmäksi aikaa ilman mitään syytä ja varsinkin ilman viestivälineitä. Kaippa sille laittaisin puoliryhmää suojueeksi, jos jostain irti saisin... :D
Sehän näissä "fiilistelijöissä" on jo rauhan ajan harjoituksissa että tuppaa vaan alkaa harmittamaan kun sinne tullaan patsastelemaan eikä kuitenkaan oikeasti tehdä mitään hyödyllistä, eikä varsinkaan sitä mitä komentajan pitäisi, eli olla kokonaistilanteen tasalla ja johtaa sen mukaisesti taisteluosastoa, prikaatia, armeijakuntaa jne.
 
Back
Top