Aivan. Meillä on oikeushistoriamme ja valtiollisen historiamme vuoksi hyvin jäykkä lainopillinen tulkintatapa oikeellisuudesta (siinä määrin, että se on aiemminkin haitannut kansainvälisiä suhteita, ja hiersi rauhanneuvotteluissakin, kuten Paasikivi muistutteli, että Kreml ei ole mikään kihlakunnanoikeus, eikä heitä kiinnosta lainopillinen oikeellisuus s.o. juristikointi), ja tulemme lähiaikoina väistämättä sen eteen, että meidän on joko pidettävä kiinni lainopistamme ja irtaannuttava meille vahingollisista sopimuksista, tai luovuttava lainopillisesta jäykkyydestämme ja rikottava Ruotsin valtakunnan alkuhämäristä saakka jatkunut tapa perustaa päätökset lainopilliseen oikeellisuuteen.
Mielestäni se mainehaitta, joka meille koituu joidenkin sopimusten suoraselkäisestä irtisanomisesta, on paljon vähäisempi kuin ne kysymykset, joita me joudumme kohtaamaan, jos rikomme monta vuosisataa jatkuneen tulkintatapamme. Se toki voi johtaa ikäviin seuraamuksiin kansainvälisten sopimusten solmimisen tasolla, mutta se on meille pienempi ongelma kuin sisäinen juridinen systeemikriisi.