Venäjän merivoimat-yleisketju

Nämä eivät varsinaisesti ole laivaston aluksia, mutta venäläisille ydinkäyttöisille siviililaivoille on taas sattunut ja tapahtunut.

Sevmorput, joka on matkalla Antarktikselle kyydissään rakennusmoduuleja Vostok-tutkimusasemalle (ja herättänyt huomiota ollessaan ensimmäinen Etelämantereelle suuntaava ydinkäyttöinen pinta-alus), joutui nilkuttamaan Luandan edustalle sen jälkeen kun yksi aluksen nelilapaisen potkurin lavoista lähteestä riippuen irtosi kokonaan, katkesi tai muuten vaan vaurioitui. Sikäli kun päiväntasaajan tienoilla ei ole jäätä (jota potkuri on suunniteltu kestämään), olisiko potkuri kohdannut ajelehtivan poijun, kontin tai jotain vastaavaa? Sataman edustalla Pietarista lennätetyt sukeltajat poistivat vastakkaisen puolen lavan, jotta propulsiolinja olisi tasapainossa ja alus voisi jatkaa matkaansa vajaalla teholla. Tavallisesti "Koillisväylän" kannella on ollut joukko varalapoja, mutta niiden määrä on valokuvien perusteella vuosien saatossa vähentynyt ja tuoreimmissa kuvissa näitä varalapoja ei enää ollut. Alus ei toistaiseksi ole jatkanut matkaansa maailman laidalle vaan ajaa siksakkia Angolan aluevesien ulkopuolella.

Fanfaarien saattelemana ensimmäiselle "työmatkalleen" lähtenyt upouusi Arktika taas on palannut takaisin Murmanskiin. Tästä ei ole sen enempää tietoa - ilmeisesti siellä vielä "säädetään" jotain. Tälläkin aluksella on ollut epäonnea, sillä yksi Arktikan 20 megawatin kaksoispropulsiomoottoreista vaurioitui merikoeajolla ja toistaiseksi jäänmurtajalla on käytössään "vain" 50 megawatin maksimiteho. Tämän seurauksena maailman tehokkaimmaksi aiottu jäänmurtaja on tällä hetkellä kolmannella sijalla kahden jäljellä olevan "vanhan Arktika-luokan" murtajan, Yamalin ja 50 Let Pobedyn, jälkeen.

Tavallisesti "Koillisväylän" kannella on ollut joukko varalapoja, mutta niiden määrä on valokuvien perusteella vuosien saatossa vähentynyt ja tuoreimmissa kuvissa näitä varalapoja ei enää ollut.
Tämä ei kuulosta siltä, että tuo lavan hajoaminen olisi ollut odottamaton ja aikaisemmin tuntematon ongelma. Päinvastoin, että siihen on alunperin varauduttu, mutta nyt neuvostoperintönä tulleet varalavat ovat lopussa ja uusia ei ole hommattu, koska, noh, tiedätte kyllä.
 
Jep. Ja kyseessä on tunnelipotkuri. Ei siihen mikään kontti pure. Selkeästi jostain syystä potkurinlavat väsyvät. Esim. jäiden takia. Nyt valmiiksi kypsä lapa särkyi päiväntasaajalla ja varalapoja ei ollut...
 
Tämä ei kuulosta siltä, että tuo lavan hajoaminen olisi ollut odottamaton ja aikaisemmin tuntematon ongelma.
Käytännössä kaikissa venäläisissä jäissä kulkevissa laivoissa on aina kyydissä varalapoja, tavallisesti kaksi per potkuri, jäävaurioiden varalta (ks. alla). Aiemmin tämä oli sääntövaatimus, nykyisin vakiintunut käytäntö. Lavat voi tavallisesti vaihtaa veden alla ilman telakointia.

varalavat.JPG
 
Jos oikein muistan, niin ensimmäisen kerran lapoja vaihdettiin jäänmurtajista Suomessa sukeltajien toimesta joskus vuoden 1900 tienoilla, eli ei ihan uudesta innovaatiosta ole kyse... taisi olla Teknillisen Korkeakoulun ensimmäisiä meriteknologiainnovaatioita.
 
Large anti-submarine ship (BOD) "Admiral Kharlamov" removed from the Northern fleet and will be prepared for disposal. This is reported by TASS with reference to a source in the shipbuilding industry."

Udaloyt käyvät vähiin kuten serkkunsa Sovremennytkin, vain 6 kpl käytössä enää. 3 pohjoisella laivastolla ja 3 kpTyynenmeren laivastolla.

Itseasiassa kyseessä on uusimpia Udaloy -luokan aluksia (valmistui joulukuussa 1989). Oli vaan jo huonoimmassa kunnossa, koska alusta oli raskaasti kannibalisoitu muiden kunnossa pitämiseksi. Operatiivisessa käytössä alus oli vain 10 vuoden ajan (siirtyi odottamaan korjausta v.2000)!
 
Viimeksi muokattu:
Näinköhän voi pitää paikkansa, että kaiken tämän säätämisen jälkeen Kuznetsovin elinkaarta saadaan jatkettua vain viisi vuotta?

Kyllä se on aika finaalissa. Ja epäkäytännöllinen, ei siihen todellakaan pitäisi paljon panostaa, mutta haaskatkoot pelimerkkejä.
 
Kyllä se on aika finaalissa. Ja epäkäytännöllinen, ei siihen todellakaan pitäisi paljon panostaa, mutta haaskatkoot pelimerkkejä.

Kun uuden suunnitteluun ja pykäämiseen mennee hyvinkin se kymmenen vuotta, niin uskoisin uuden olevan tulollansa jokusen vuoden päästä. Jos ei, niin Venäjä on lyönyt hanskat tiskiin ja ymmärtänyt, ettei voiman projisointi mereltä ole heidän juttunsa!
 
Kyllä se on aika finaalissa. Ja epäkäytännöllinen, ei siihen todellakaan pitäisi paljon panostaa, mutta haaskatkoot pelimerkkejä.

Korjataanpa nyt "Siihen pitäisi paljon panostaa" Kuznetsoviin panostaminen on hyvä juttu meille ja vapaalle maailmalle!

Kun uuden suunnitteluun ja pykäämiseen mennee hyvinkin se kymmenen vuotta, niin uskoisin uuden olevan tulollansa jokusen vuoden päästä. Jos ei, niin Venäjä on lyönyt hanskat tiskiin ja ymmärtänyt, ettei voiman projisointi mereltä ole heidän juttunsa!

Toivottavasti eivät ymmärrä.
 
Kun uuden suunnitteluun ja pykäämiseen mennee hyvinkin se kymmenen vuotta, niin uskoisin uuden olevan tulollansa jokusen vuoden päästä. Jos ei, niin Venäjä on lyönyt hanskat tiskiin ja ymmärtänyt, ettei voiman priojisointi mereltä ole heidän juttunsa!
Aina voivat kuitenkin panostaa vedenalaisiin vehkeisiin. Joskus mietin voisivatko Kiinan kanssa rakentaa yhteistyössä lentotukialuksia.
 
Aina voivat kuitenkin panostaa vedenalaisiin vehkeisiin. Joskus mietin voisivatko Kiinan kanssa rakentaa yhteistyössä lentotukialuksia.

Vedenalaiset vehkeet mielletään yleensä merellisesti alivoimaisen viimeiseksi oljenkorreksi. Ei niillä sotia voiteta tai merenherruutta hankita. Ed ei välttämättä sovi slaavilaisen herrakansan ajatusmaailmaan...
 
Näinköhän voi pitää paikkansa, että kaiken tämän säätämisen jälkeen Kuznetsovin elinkaarta saadaan jatkettua vain viisi vuotta?

Kyllä, vahvistus löytyy:

"MOSCOW, December 4. / TASS /. The heavy aircraft-carrying cruiser "Admiral of the Fleet of the Soviet Union Kuznetsov" will be tested in 2022. This was reported to TASS by a source in the shipbuilding industry in connection with the 35th anniversary of the launch of the aircraft carrier.

"In the summer of next year," Admiral Kuznetsov "should dock for the second time, and in 2022 go to sea trials," he said.

The interlocutor of the agency recalled that in the spring of 2018, the Zvezdochka Ship Repair Center (part of the United Shipbuilding Corporation) began to carry out repair work at the Admiral Kuznetsov. "Today, the restoration of the technical readiness of the ship is in the middle of the date planned by the general schedule," he said. The fulfillment of the contract - the largest one for Zvezdochka today - "will extend the service life of the ship by 5 years." The main work is carried out by one of the branches of the CA, on the basis of which the cruiser has been undergoing repairs and maintenance for many years, and the 25th berth of this plant was the main basing point for it."

Aina voivat kuitenkin panostaa vedenalaisiin vehkeisiin. Joskus mietin voisivatko Kiinan kanssa rakentaa yhteistyössä lentotukialuksia.

Mitä annettavaa Venäjällä on oikeasti enää tässä vaiheessa Kiinan lentotukialusohjelmalle...? Edellinen uskottava venäläinen tukialussuunnitelma on 80-luvun lopulta ja sen suunnittelijat alkavat olla enemmän tai vähemmän poistuneet vahvuudesta. Samaan aikaan Kiina on rakentanut jo oman näkemyksensä Kusti-luokasta ja seuraavan sukupolven alus on hyvin työn alla. Askelmerkit ovat myös selvät sille, että askel kerrallaan edetään kohti Ford-luokan aitoa haastajaa. Samaan aikaan Venäjän kokemus rajoittuu Kustin just ja just pinnalla pitämiseen ja sinänsä hienojen pienoismallien valmistamiseen...

Edit. Kirjoitusvirheitä.
 
Joskus mietin voisivatko Kiinan kanssa rakentaa yhteistyössä lentotukialuksia.
Onhan tästä paljon ollut keskustelua verkossa, joskin fokus on ollut Kiinan merivoimissa Venäjän roolin ollessa lähinnä reaktoriteknologian toimittaja. Uuden lentotukialuksen rakentaminen on kuitenkin noussut toistuvasti esiin puhuttaessa Zvezdan telakasta, jolle on toistaiseksi kanavoitu pelkkiä siviilitilauksia.

Such dry dock meets the size requirements to build large aircraft carrier designs.

Kyllä, vahvistus löytyy:
Tuossa Barents Observerin jutussa oli linkki tuohon TASSin uutiseen. Olisiko alkuperäisessä lähteessä ollut typo ja esimerkiksi ykkönen pudonnut vitosen edestä pois?

Mitä annettavaa Venäjällä on oikeasti enää tässä vaiheessa Kiinan lentotukialus ohjelmalle...?
ilqjpkbldin51.jpg
 
Kun uuden suunnitteluun ja pykäämiseen mennee hyvinkin se kymmenen vuotta, niin uskoisin uuden olevan tulollansa jokusen vuoden päästä. Jos ei, niin Venäjä on lyönyt hanskat tiskiin ja ymmärtänyt, ettei voiman projisointi mereltä ole heidän juttunsa!

Onhan tästä paljon ollut keskustelua verkossa, joskin fokus on ollut Kiinan merivoimissa Venäjän roolin ollessa lähinnä reaktoriteknologian toimittaja. Uuden lentotukialuksen rakentaminen on kuitenkin noussut toistuvasti esiin puhuttaessa Zvezdan telakasta, jolle on toistaiseksi kanavoitu pelkkiä siviilitilauksia.

Such dry dock meets the size requirements to build large aircraft carrier designs.

Tuossa Barents Observerin jutussa oli linkki tuohon TASSin uutiseen. Olisiko alkuperäisessä lähteessä ollut typo ja esimerkiksi ykkönen pudonnut vitosen edestä pois?

ilqjpkbldin51.jpg

Toisaalta neuvostoreaktoriteknologia on 1980-luvulta, Kiinalla taas on voimakasta perustutkimusta ja ydinteknologiaosaamista ihan omasta takaa. Lieköhän Venäjällä tuolla(kaan) alalla mitään annettavaa?
 
Back
Top