Venäjän sisällissota

Shoigun syrjäyttäminen saa muut silovikit pohtimaan omaa tilannettaan ja suhdetta Putiniin. Uudet kapinat estetään tiukentamalla kuria, mikä herättänee väestössä vastarintaa. Vuorokauden kapina ravisteli Venäjää ja moni löytää itsensä syytettynä. Putinin valta rapautuu...



Pekka Toverin ketju joka oli linkitetty neljä sivua sitten. Herätti ajatuksen, että putinin asema on heikentynyt merkittävästi. Nyt hänen täytyy pitää jäljellä olevien tukijoiden uskollisuus kaikin keinoin. Shoigun pelastaminen vahvistaa hänen asemaansa omassa lähipiirissä. Kun putte seisoo tuollaisen tunarin takana ei muilla ole hätää ja siten syytä vielä pettää keisaria. Hänestä tuli ulkoisesti heikko, mutta sisäisesti vahva ja sillä on hänelle merkitystä jatkon kannalta enemmän kuin jos olisi ulkoisesti vahva, mutta sisäisesti heikko.
 
Viimeksi muokattu:
Turha spekuloida millään monimutkaisia masterplaneilla jos tapahtumien kulku on selitettävissä mafiosojen keskinäisellä välienselvittelyllä, kuten täälläkin on ehdotettu.

Capo on riitaantunut toisten capojen kanssa joten capo pakotti kummisedän reagoimaan, ei kuitenkaan kummisetää täysin avoimesti haastaen.

Päivän aikana capolle selvisi että homma menee munille, naapuriklaanin kummisetä toimi välittäjänä neuvotteluissa ja capolle esitettiin ehdotus josta hän ei voinut kieltäytyä - maanpako, mutta omaisuutesi saat pitää.

Aika näyttää miten capolle käy. Pääseekö hän perustamaan omaa klaaniaan vai käykö kuten elokuvissa.
 
Aina kun jotain tapahtuu, niin toki todennäköisyys (edes jonkinlaiselle) muutokselle tuntuu olevan suurempi kuin silloin kun ei tapahdu yhtikäs mitään. Ja tietysti mitä vähemmän kohde tuo julki todellista olemustaan, niin sitä helpompi kaikenlaista muutosta haluavien on häntä idolisoida, häneen kiinnittyä ja hänen pyrintöihinsä samaistua. Vahva johtaja nyt muutenkin on tunnetusti aina tehnyt kauppansa tuolla Vennään maalla.

Eli en ole vakuuttunut että siviilit odottivat Prigon lopettavan sodan, ainakaan ilman sotimista. Sotimista vartenhan Wagnerkin on. En itse asiassa usko että ihmiset edes ajattelivat noin pitkälle, he vain halusivat muutosta, ja Wagner oli se joka heille sellaisen toi, edes päiväksi. Prigozhin, tuo unelmien jännämies.
 
Siellä nyt moni väärää hevosta veikannut odottaa palkintoaan. Se on tuleva.

Ennen sitä saattaa käydä mielessä attentaatti.

Sopivassa pakkotilanteessa voi käydä yhtä jos toista.

Ja mitä venäjän tai Putinin koneisto on puhdistusten jälkeen?

Ja miten tämä sirkus vaikuttaa rintamalla olevien intoon uhrata henkensä näiden klovnien puolesta?

Olemme nähneet vasta alkua, joku hyvin sanoikin: äkkinäinen taputtaa oopperassakin ennen aikojaan, ja aivan väärässä kohdassa.
 
Eiks kaiken järjen mukaan nyt putinilla ois ollu täydellinen paikka näyttää voimaa ''ihan turha tulla kenenkään kokeilee päästä kremliin ja ottaa mun pallia''.

Missä näky se voima? Säälittävä voiman osotus. Vielä säälittävämpää lentää karkuun, yrittää kazakstaninn ilmatilaan, ja pyytää vittu lukasenkoa neuvottelee sopimus... ei jumalauta!
Eikö pari hiekkasäkki kk pesäkettä, BTRää ja länkkärin kopio kaivamassa moottoritietä poikki metrin leveydeltä ollutkaan voimannäyttö Neuvostoliiton perilliseltä?

Edit. Ainiin ja pari alasammuttua hekoa ja lentokonetta! Saavat varoa tai kohta Viron armeija marssii Moskovaan.
 
Toi onkin mielenkiintoinen näkökanta. Kansallahan ei oleoikeutta ja edes halua ilmaista mielipidettä. Mitä nyt tapahtui, kun wänkkerit otti paikallisesti vallan(ihmiset luulivat näin).
1. Tuliko kansa kaduille juhlimaan yhden sortajan poistumista ja hetkellisesti oli sananvapaus.
2. Tuli orja kansa kaduille nuolemaan seuraavan sortajan saapasta ja osoittamaan uskollisuutta uudelle vallanpitäjälle.
Ryssäkansa on niin älyllisesti yksinkertaista vuosisatojen aivovuodon(ulkomaille) ja kyvykkäimpien puhdistusten jäljiltä, että uskon jälkimmäiseen.

Kansa tuli juhlimaan sitä jengiä, joka vaikutti voimakkaimmalta. Ei tämä eroa juurikaan ISISin noususta.
Periaatteessa näinkin voi olla, mutta en ihan suorilta näe sitäkään, että passiivinen ja alistuva venäläiskansa nyt yhtäkkiä olisi innostunut keskeneräisestä vallanvaihdoksesta vain päästäkseen osoittamaan nöyryyttä voittajalle. Vaihtoehtona kun olisi edelleen ollut vain jäädä kotiin ja jatkaa vanhaa linjaa "en ole kiinnostunut politiikasta" kunnes selviää, kuka voitti, ja senkin jälkeen jatkaa sitä samaa linjaa keskittyen vain itse selviytymään. Itse näen, että tuossa oli mukana aitoa iloa muutoksesta (henkilöstä riippuen toiveena muutos kovempaan tai lievempään politiikkaan) tai ainakin uteliaisuutta muutoksen mahdollisuudeseta.
 
Se on kokki aikoja sitte ilmottanu putlerille, että hän aikoo jäädä piakkoin eläkkeelle ja luovuttaa wagnerin ryssien
armeijan alaisuuteen. No kokki on sitte sanonu että yks suuri voitto ja sitte eläkkeelle naattimaan rahoista. Suurvoittoa
koitettiin sitte saada Bakhmutissa, mutta reisillehän se meni. Sitte putlerille tuli tiedustelutietoa missä Ukraina vois koittaa
sitä tulossa olevaa suurhyökkäystä ja wagnerit roudattiin vähitellen sille rintamalle missä saattaapi rysähtää. Siirto onnistu
melko salaa, mutta Ukrainaa pitäis vielä hämätä, että ne ei tiedä mitä on vastassa. Sitte alettiin varsinaiseen sopan keittoon.
kokin ja putlerin riidoista oli levitetty erinäisiä huhuja jo pitkään ja nyt niitä käytettiin hyväksi, että saataisiin kokille
se viimeinen suurvoitto ja Ukrainan hyökkäys epäonnistumaan. Alko "vallankaappaus"... Muutama kolonna hämäysjoukkoja ajeli
moskovaa kohti, juuri semmonen määrä (tosin pirun vähän)että Ukraina ja länsi ne huomaa... Sitte käytetään kaikki julkasemattomat
videot hekojen ja lekojen tuhoutumisesta "nämä wagner tuhosi", posautetaan viellä yks puhki ruostunut öljysäiliökin näytiksi.
Mutta Ukraina ei lähdekkään kaikella reservillään liikkeelle ja kohtaa wagnerin asemissa olevia pääjoukkoja joille on asetta
ja paukkua kerätty valmiiksi jo pitkään.Ukrainalla on tiedustelutieto mitä peliä tässä koitetaan. ryssät venyttää "vallankumousta"
niin pitkään, kun voivat, mutta Ukraina ei vaan lähde ansaan. Sitte se on koko "vallankumous" peruttava ja kokki päästettävä eläkelaitumille
ilman viimeistä suurta voittoa, eli Ukrainan hyökkäysvoiman tuhoamista. Loppu sävelletään miten parhaaksi nähdään ja putleri ja kokki kättelevät
todeten että olishan se voinnu vaikka onnistua.
 
Paljon on nyt ollut puhetta siitä, että Putin nyt näyttää heikolta. Ikään kuin sillä olisi suuresti merkitystä. Niinhän se Putin heikolta näyttää, mutta on näyttänyt heikolta jo pitkän aikaa kyyhöttäessään bunkkerissa, käyttäen kaksoisolentoja, ollen puheissaan takelteleva ja epävarma, tavatessaan muita ihmisiä satametrisen pöydän päästä ja empiessään milloin mitäkin, kuten mobilisaation toteuttamista. Tähän astinenkaan heikkous ei ole hänen asemaansa hetkauttanut millään tavalla. Putin istuu vallassa niin kauan kuin tarpeeksi voimakkaat silovikit eivät häntä halua tai kykene syrjäyttämään. Kunhan on riittävän hyödyllinen tarpeeksi monelle tai vähemmän haitallinen kuin seuraajakandidaatit, se riittää. Samanlaisia nyhveröitä löytyy myös silovikkikaartista, jos heillä olisi munat, ei Ukrainan sotaa olisi edes aloitettu tai ainakin sen mentyä perseelleen olisi vetäydytty Ukrainasta jo kauan sitten ja Putin passitettu turvasäilöön. Homma on kuitenkin jatkunut, koska koko valtaapitävä klikki on heikkoja, epävarmoja nössöjä oman edun tavoittelijoita joilla ei ole kokonaisnäkemystä mistään.

Vanha myytti "tsaarin pitää olla voimakas" on mielestäni nykytilanteessa vanhentunut kuriositeetti, johon ihan liikaa kiinnitetään huomiota.

Ja se, mitä ryssänmaan kansa tai kansainvälinen yhteisö ajattelee Putinin vahvuudesta tai heikkoudesta, on tietenkin täysin yhdentekevä Putinin vallassapysymiselle.

Nöyrästi pyytelen anteeksi erehtymistäni, jos vaikkapa loppukesään mennessä tämä Putinin uusin heikkous onkin johtanut yhtään mihinkään muutokseen.
 
Uskon yksinkertaisimman selityksen olevan nähdyn valossa jälleen oikea: "kokki" joutui useammankin murhayrityksen kohteeksi ja ymmärsi että nyt on päivät luetut jos mitään ei tehdä, siis muuta kuin auota päätä.

Sitten "all-in" muuvi ja kas tulosta tuli! Uskoisin että joko putleri tai kokki, tai molemmat, päättävät päivänsä lähiaikoina. En usko että tämä oli tässä. "Kokilla" on varmasti myös tukijoita aina Kremlin kammareita myöten mutta ei ehkä vielä tarpeeksi. Odottelen pitkien puukkojen yötä kun putleri selvittelee kuka teki ja mitä tai ei tehnyt vaikka olisi pitänyt. Päitä tulee putoamaan.

Ukrainalle tämä on varmaan hyvä uutinen koska zenäjän sodanjohdon sekoilu keskinäisen kyttäilyn ja nokittelun seurauksena ei ainakaan vähene. Eläkekassojakin varmaan viimeistellään ennennäkemättömällä tarmolla, kohta musiikki loppuu.. Toivottavasti kaikki tämä demoralisoi örkkien rivimiehiäkin Ukrainassa ja muusikot jäävät ilman palkkojaan ja alkavat nostaa niitä spontaanisti lekoillaan, nyt varsinkin kun kissa puhaltaa hetken pottumaassa..
 
Djumin + Prigo olisi looginen kaksikko. Prigo petettiin Putinin ja jenginsä toimesta-> Prigo teki siirron team Djuminiin. Lukapaskaa on sillä välin alkanut ahdistamaan olotilansa Putinin panomattona. Lukapaska soittaa Djuminille. Djumin soittaa Prigolle että sait kansan meidän asialle, mee paneen huoria Minskiin kunnes pöly laskeutuu. Lukapaska tuo rauhan Venäjälle kun Putin pakeni Moskovasta häntä koipien välissä. Kansa on nähnyt Kremlin heikkouden. Tsaari on haavoittunut. Hait kiertävät uppoavaa laivaa. Odottakaa vain..

Voi olla tässä hullussa maailmassa, että lopulta Euroopassa on taas jäljellä yksi pitkäaikainen diktaattori. Lukapaska. Se tyyppi on paljon pahaa, mutta myös selviytyjä. Voi olla että tyyppi jota oma armeija ei tottele, pysyy silti palatsissaan Putinia kauemmin. Ehkä juuri siksi ettei tapattanut eliittejään päättömässä hyökkäyksessä kiukkuista ampiaispesää vastaan.

Hyvinkin mahdollista toi Leaderwolfin esittämä skenaario siis.
 
Sen verran paljon niitä yksityiskoneita lähti Moskovasta ja vähän huutomerkkinä, että vielä tänään. No, ketkäs tänään lähtisi... ne jotka eilen veikkasivat pöljyyttään väärää hevosta (lol A. Rotemberg).
Näistä lennoista vedettiin taas kerran vähän liian nopeita johtopäätöksiä. A.Rotenbergin väitettiin paenneen kiireellä Bakuun. Kun katsotaan koneen (RA-73555) lentohistoriaa, niin Bakuun on lennelty säännöllisesti ja viimeksi kaksi päivää aiemmin sama Moskova-Baku-Moskova reitti.

Samaten perunamiehen väitettiin lentäneen ensin Moskovaan perheineen ja pari tuntia myöhemmin suuntana olikin Turkki. Älyttömin huhu oli Putinin mukamas käännyttäminen Kazakstanin rajalta.
 
Daniel Orain kyselee venäläisten tuntemuksia tilanteesta:

Jälleen suuren kaupungin koulutettu nuori nainen näkee ja uskaltaa sanoa.
Ehkä ryssäjärjestelmä kohtelee heidän mielipiteenvapauttaan pehmeämmin kuin miesten. Vai kasvaattaako järjestelmä miehistä russia stronk ja ymmärtävät, ettei sen julkinen kyseenalaistaminen ole sosiaalisesti/kaan hyväksyttävää.

1687687154585.png
 
Rostovista tunnelmia eiliseltä, kukaan noista ei ollu vastaan Wagnerin toimia.
 
Huvittavinta tässä on tuo kansanvenäläisen reaktio. Rikollispomo matkalla kohti Moskovaa tuhansien ukkojen ja tankkien kanssa, mihin rivivenäläinen toteaa että "en osaa sanoa, en seuraa politiikkaa".

Tietenkin reaktio on helpompi ymmärtää kun vaihtaa kohdan "politiikkaa" kohdalle "mafiajengien valtataisteluita".
 
Back
Top