Kun Venäjä aloitti taipaleensa NL kaaduttua niin sillä oli vahva ja toimiva teollisuus lähes kaikilla mahdollisilla aloilla joka oli vertailukelpoinen moniin länsimaisiin yrityksiin ja edellä kaikkia Aasian maita Japania lukuunottamatta, sen väestö oli nuorta, kohtuullisen hyvin koulutettua sekä varsin tervettä. Neuvostoliiton massiivisilla panostuksilla rakentama infrastruktuuri oli suhteellisen nuorta, pääosin 10-30 vuotta aiemmin rakennettua.
Nykyään Venäjällä ei ole mitään noista. Sen teollisuuden teknologia sekä osaaminen on jäljessä esimerkiksi Puolaa, Brasiliaa tai Indonesiaa.
Tähän palaten, jotain Neuvostoliiton ja Venäjän teollisuudesta:
Tunnetusti sosialistisen suunnitelmatalouden kokonaistehottomuus ja -kestämättömyys tuli lopulta vääjäämättä ilmi ja se oli merkittävänä tekijänä NL:n romahduksessa, mutta kieltämättä isossa maassa saatiin vähintään jotain aikaan. Strategisiksi valituilla aloilla syntyi paikoitellen ihan vertailukelpoisia tuloksia. Moni tällainen ala liittyi raskaisiin (joskus tarpeettomankin raskaisiin) koneisiin ja vastaavaan teollisuuteen. Lieneekö enemmän faktaa vai ilkeämielistä mustamaalausta sanoa, että tyypillisesti nuo alat olivat korkeintaan yhden hypyn päässä sodankäynnistä. Mikäpä sitten ei olisi? No, tavallisten kuluttajatuotteiden yhdistäminen siihen suuntaan vaatii jo pidempiä aasinsiltoja. Niissä NL ei sitten loistanutkaan koska panostus, kannustimet, ostovoima ja sitä myöten innovaatiotkin puuttuivat.
Ikiaikaisessa pohdintatehtävässä pyydetään nimeämään jokin neuvostoliittolainen tai edes nykyvenäläinen kuluttajatuote, joka pärjäisi omilla ansioillaan globaaleille kilpailijoille. Sinkkiämpäri tai rautakanki ovat melko hataria osumia, koska niiden menekki harvemmin johtui innovoinnista tai korkeasta laadusta vaan esimerkiksi ruplapalkkaisesta työvoimasta, ylituotannosta tai kahdenvälisestä kaupasta. Myöskään Lada jonka tarran alta paljastuu sana "Fiat" ei ole kovin vakuuttava esimerkki neuvostotekniikasta. Tai Moskvitš, joka otti alkuvauhtia Fordista ja Opelista, mutta ei siltikään päässyt kovin pitkälle maailmanvalloituksessaan. Peruskaava on pysynyt kovin samanlaisena vielä nyky-Venäjälläkin. Vientikelpoisia tuotteita syntyy harvakseltaan ja uudet "venäläiset" tuotteet ovat miltei järjestään läntisiä tai kiinalaisia, joista on vain vaihdettu nimi. Ns. valmistaja keskittyy kääräisemään välistä rahaa omaan taskuunsa. Todelliseen tuotekehitykseen sitä ei päädy.
Sanotaan että ne hyvin harvat kuluttajapuolen onnistumiset neuvostotekniikassa syntyivät silloin kun laitoksen päätehtävä oli strategisilla aloilla
ja sen sivutuotteena pystyttiin tekemään jotain kuluttajille soveltuvaa
ja tällaiselle tuotteistamiselle irtosi lupa. Vaikkapa jollain Radiotehnikalla oli omat kannattajansa, mutta myös
yhteytensä VEF:n sotilastuotantoon ja kaupan päälle Telefunken-tausta. Näitä harvoja valonpilkahduksia lukuunottamatta tuotteistaminen ja mainostaminen ovat Venäjällä edelleen vaikeita rasteja jopa kotimarkkinoilla, saati sitten kansainvälisesti. Taustalta löytynee tuttuja syitä kuten sosialismin ajan painolasti, suoraan maasta nouseva helpompi raha, arvaamaton päätöksenteko, epäluotettava oikeusjärjestelmä ja iänikuinen korruptio. Jos joku panostaa ja menestyy, tulokset voidaan aina käydä varastamassa. Vanha tuttumme Konstantin kertoi, että vaikka hän palasi jonkinlaisen isänmaallisuuden vetämänä Venäjälle ja osallistui yritysten perustamiseen, oli itsestäänselvää että bisnekset tehtiin mahdollisimman matalalla profiililla ja kruununjalokivet pidettiin piilossa Sveitsissä.
2000-luvun nousukaudella nähtiin silti yrittäjähenkeä ja onnistumisia. Olihan kyseessä uusi mahdollisuuksien maa, jonka toivottiin etenevän terveeseen suuntaan, kun hetken aikaa kaikki näytti suunnilleen hyvältä. Tästä voisikin jatkaa kohti aiemmin lupailtuja sukupolvikokemuksia ja paria keskeistä ydinajatusta, mutta sitä ennen saatan nostaa esiin pari aivan erityistä alaa. Katsotaan mitä ensi osaan päätyy.
www.is.fi
