Venäjän talous

Energia
Mikael Sjöström, 12:34
Opec-öljyn hinta laski alle 30 dollariin barrelilta

Opecin 13 jäsenmaan tuottamien öljylaatujen korihinta on laskenut alle 30 dollariin barrelilta. Edellisen kerran hinta oli näin alhaalla vuonna 2003, kirjoittaa Bloomberg.

Korin hinta kääntyi laskuun jo vuonna 2012 vajaan 110 dollarin tasolta. Sittemmin lasku on jatkunyt lyhyitä käänteitä lukuunottamatta ja johti 30 dollarin alitukseen loppiaisena.

Tasaluku ei muuttanut mitään, sillä eilen Opec-korin hinnaksi tuli 27,85 dollaria barrelilta.

Myös viitelaadut Brent ja WTI ovat nekin käyneet ennätyksellisen alhaalla viime päivinä.

Öljyn hinnanlasku johtuu siitä, että tuotannolla mitattuna Opecin suurin jäsenmaa Saudi-Arabia yrittää ajaa erityisesti Yhdysvaltain liuskeöljy-yhtiöt markkinoilta.

Ylituotanto maksoi Opec-maille viime vuonna 500 miljoonaa dollaria menetettyinä myyntituloina. Päivätuotanto Yhdysvalloissa oli vuoden lopusa 4,1 prosenttia alle viime heinäkuun 9,6 miljoonan barrelin huipun.

Opec-maat tuottavat noin 40 prosenttia maailman öljystä. Saudi-Arabia kestää alennusmyynnin seuraukset 627 miljardin dollarin varantojensa turvin. Toisaalta Venezuelan bkt laski viime vuonna kymmenyksen, koska se saa 95 prosenttia vientituloistaan öljystä.

Raaka-aine-eft:itä tarjoava brittiläinen ETF Securities arvioi, että Saudi-Arabia harkitsee tuontantorajoituksia, ellei Opecin ulkopuolinen tuotanto laske merkittävästi vuoteen 2018 mennessä.

__________________________________________________________________________________

Jännä kilpajuoksu menossa: Seuraavat pressanvaatit 2018.

1. Lopuuko rahat ennen vaaleja?
2. Aikaistaako Putin valintaansa?
3. Huudattaako Putin itsensä elinikäiseksi presidentiksi/tsaariksi jsp?
4. Tapahtuuko jotain muuta?

____________________________________________________________________________________

Ulkomaat Eurooppa
Karu arvio Venäjästä: ”Pitää olla patriootti ollakseen hyvä ihminen – ja patriootti tukee Putinia”
Uudistuksia ei tule ennen seuraavia presidentinvaaleja, sanoo tutkija Andrei Kolesnikov.
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/ulk...tti-tukee-putinia/?shared=305924-0a949915-500

Venäjä on ajautunut umpikujaan, Moskovan Carnegie-keskuksen tutkimusjohtaja Andrei Kolesnikov sanoo.

Moskovassa ei uskalleta tehdä mitään päätöksiä ilman presidentti Vladimir Putinin hyväksyntää. Se on iso ongelma, sillä Putinilla ei ole minkäänlaista suunnitelmaa Venäjän ohjaamiseksi ulos kriisistä.

Kolesnikov on analysoinut tarkasti Putinin viimeaikaisia esiintymisiä. Hänen mukaansa Kremlistä ei ole odotettavissa mitään uudistuksia. Kaikki toimet tähtäävät siihen, että Putin pysyy vallassa vuoden 2018 presidentinvaalien jälkeenkin.

Putin on vakuuttanut toistuvasti, että Venäjä selviytyy talousvaikeuksistaan. Samaan aikaan raakaöljyn hinta on pudonnut alle 35 dollariin tynnyriltä ja ajanut ruplan uuteen luisuun.

Venäjän talous supistui viime vuonna neljä prosenttia, kuluttajien ostovoima on romahtanut. Pahan päivän varalle kerättyjen öljyrahastojen lasketaan sulavan puolessatoista vuodessa.

Putinin kannatus on pysynyt vahvan propagandakoneiston ansiosta edelleen korkealla. Kolesnikov selittää suosiota hieman yllättäen myös talouskriisillä. Jopa 60–70 prosenttia väestöstä on täysin riippuvaisia valtion tuloista, eikä venettä haluta sen vuoksi keikuttaa.

Kolesnikovin mukaan venäläiset ovat ottaneet talouskriisin alistuneesti vastaan. Rekkakuskit ovat osoittaneet mieltään tieveroa vastaan, mutta he eivät ole saaneet joukkoja mukaansa.

”Venäjällä pitää olla patriootti ollakseen hyvä ihminen”, Kolesnikov sanoo. ”Ja patriootti on kansalainen, joka tukee Putinia.”

Venäläisten tietoisuus täytetään päivästä toiseen sellaisilla sanoilla kuin sota, piiritetty linnoitus, kansalliset petturit ja ulkomaiset agentit. Kolesnikovin mukaan tärkein niistä on sota.

Putinin huomio on Syyriassa ja varsinkin Turkissa, joka ampui marraskuussa alas venäläisen rynnäkkökoneen.

Syyriassa Putinin taktiikka on ristiriitainen. Venäjä sanoo pommittavansa terroristijärjestö Isisin asemia, vaikka valtaosa hyökkäyksistä on kohdistunut maltillisiin kapinallisryhmiin ja siviileihin.

Kolesnikovin mukaan myös viranomaisten lausunnot Syyrian tilanteesta ovat ristiriitaisia. Putin kertoi joulukuun alkupuolella, että Venäjä olisi ryhtynyt tukemaan ja aseistamaan Yhdysvaltain tukemaa Vapaan Syyrian armeijaa. Armeijan johto vahvisti tiedon, mutta presidentinhallinto kiisti sen myöhemmin.

”Se oli erittäin omituista ja iso pr-tappio Putinin hallinnolle”, Kolesnikov arvioi. ”He käyttäytyivät kuin hullut, mutta se ei muuta yleistä käsitystä Putinista miksikään.”

Syyskuussa Putin yllätti pidättämällä Komin tasavallan johdon, jota syytetään nyt korruptiosta ja kavalluksista. Hän erotti jo aikaisemmin Venäjän rautateiden korruptoituneen pääjohtajan Vladimir Jakuninin. Kolesnikov arvelee, että kyse on pelottelutaktiikasta, jolla maan eliitti pidetään varpaillaan.

”Putin valmistautuu seuraavien presidentinvaalien jälkeiseen aikaan. Hän viestittää Venäjän eliitille, että kuka tahansa on korvattavissa milloin tahansa.”

Toistaiseksi Putin ei ole puuttunut liittovaltion pääsyyttäjään Juri Tšaikaan kohdistuviin korruptioväitteisiin, jotka ovat kuohuttaneet Venäjää joulukuun alusta lähtien.

Oppositiojohtaja Aleksei Navalnyin paljastamien tietojen mukaan Tšaikan pojat ovat luoneet valtavan bisnesimperiumin isänsä suhteiden ja etelävenäläisen Tsapokin mafian avulla.”

Andrei Kolesnikov on kirjoittanut useita Venäjän politiikkaa käsitteleviä kirjoja.

Hän vertaa Venäjän poliittista järjestelmää Tukholman syndroomaan, jossa panttivangeille kehittyy myötämielinen suhtautuminen kaappaajiinsa. Hänen mukaansa venäläiset äänestäjät ovat samalla tavoin Putinin vankeja.

Hän käyttää mielellään myös unkarilaiselta sosiologilta Bálint Magyarilta lainaamaansa termiä poligarkia.

Magyar kuvaa oligarkia-sanasta muovaamallaan sanalla pääministeri Viktor Orbánin luomaa mafiavaltiota, jossa poliittisen johdon sukulaiset ja lähipiiri kahmivat suuria omaisuuksia.
 
Venäjän talous putosi viettävälle pohjalleen
Pääkirjoitus 10.1.2016

Venäjän presidentti Vladimir Putin kuvasi maansa talouden kehitystä viime vuoden lopulla parikin kertaa arvioimalla, että pahin on takana ja pohjat on nähty. Parempi kuvaus olisi ehkä, että talous vakautui viime vuoden lopulla äkkipudotuksen jälkeen tasaisen varmaan taantumiseensa – se asettui viettävälle pohjalleen.

Pari viime vuotta ovat olleet Venäjän taloudelle todella vaikeaa aikaa. Bruttokansantuote on ollut pahassa luisussa vuoden 2013 huipputasosta. Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n vertailussa Venäjä oli tuolloin jo maailman yhdeksänneksi suurin talous, kun bkt-lukemia vertaillaan käyvin hinnoin. Parissa vuodessa Venäjä on pudonnut samassa bkt-taulukossa sijalle 13, Meksikon ja Espanjan tienoille.

Alkanut vuosi ei muuta alavireistä kehitystä. Viime vuoden bkt:stä ei vielä ole varmoja lukemia, mutta se päätyi ehkä nelisen prosenttia pakkaselle. Tämän vuoden bruttokansantuotteen kehityksestä on tehty lukuisia arvioita, mutta yleisesti odotetaan bkt:n jatkavan kutistumistaan. Sijoitus ja ihmisten elintaso heikkenevät edelleen.

Muutama vuosi sitten silloinen valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok) teki vertailuvirheen. Hän väitti, että Venäjän talous on Hollannin talouden kokoinen. Kaulaa on Venäjän eduksi edelleen runsaasti, mutta ero kutistuu kaiken aikaa.

Taloustutkimuslaitos Carnegie lisäsi tuoreessa Venäjä-analyysissään sattuvasti, että Venäjä sairastui kovimman vauhtinsa vuosina Hollannin-tautiin. Tauti sai nimensä, kun 1950-luvun lopulla Hollannista löydettiin maakaasua. Kaasusta tuli kansantalouden keskipiste, ja muut asiat jäivät jalkoihin.

Öljyn ja maakaasun korkea hinta johti Venäjällä siihen, että investoinnit suuntautuivat tälle sektorille. Kova energiabuumi nosti ruplan arvon selvästi yli sen tason, jolla Venäjän koko talouden iskukyky todellisuudessa oli. Sekin vähäinen teollisuus, jota maassa oli, taantui. Samaan aikaan julkisia menoja lisättiin ja ihmisille annettiin lupauksia sosiaalietujen kasvamisesta.

Vajaa vuosi sitten Venäjän talousministeri Anton Siluanov vakuutti, että Venäjä on parantunut Hollannin-taudistaan. Hänen mukaansa öljyn hinnan ja ruplan arvon romahdukset olivat tehokkaita lääkkeitä.

Siluanov on väärässä. Parantuminen edellyttäisi sitä, että ne resurssit, joita Venäjällä yhä on, olisi jo ohjattu modernin teollisuuden rakentamiseen ja vakaan markkinatalouden vahvistamiseen. Tällaisesta ei ole minkäänlaisia näyttöjä. Ei edes sen yrityksestä. Puheet talouden nopeasta modernisoinnista ovat toistaiseksi olleet vain puheita.

Hyvin keskittynyt ja valtiovetoinen energiasektori hallitsee edelleen. Tauti ehkä vain pahenee, sillä tämä sektori on joutunut taloudelliseen ahdinkoon. Pelastavaa öljyn hinnan nousua ei ole näkyvissä. Energiayhtiöt kaipaavat yhä enemmän julkista tukea samaan aikaan kun tulot kutistuvat ja vararahastot pienenevät. Energia-alan tarvitsemat ulkomaiset investoinnit ovat kadonneet, ja yhteiselle kassalle voi tänä vuonna tulla Venäjän pankkisektorilta suuriakin avunpyyntöjä.

Juuri ennen Venäjän bkt-huippua Putinille tarjottiin ”2020-strategiaa”. Se oli hyvä lääkemääräys Hollannin-tautiin: parempaa koulutusta, resurssien siirtoa pois energiasektorilta ja tuottavuuden kasvattamista.

Osuvia ohjeita maalle, jonka talous on viettävällä pohjalla. Venäjällä työvoimapanos kutistuu ja tuottavuus on kroonisesti hyvin vähäinen – talouskasvun molemmat pääelementit pettävät.

Silloin ei tuntunut tarpeelliselta ottaa opiksi. Ja lääkkeet olisivat olleet pahanmakuisia, koska Putinin lähipiiri hyötyi taudista taloudellisesti ja Putin itse vahvistamalla asemaansa.

Venäjä jatkaa tänä vuonna matkaansa syvemmälle talousahdinkoon. Hieman viime vuotta rauhallisemmin, mutta matka jatkuu. Jos Putinin kolmatta kautta presidenttinä mittaa talouden mittarein, saldo on pahasti negatiivinen.

Kasvaviin taloudellisiin ongelmiin Putinilla on ollut ihan oma reseptinsä: autoritaariset otteet kovenevat, turvallisuuspolitiikka muuttuu entistä aggressiivisemmaksi ja armeija saa lisää voimavaroja. Näyttää siltä, että nämä lääkkeet on kirjoitettu ihan muuhun tarkoitukseen kuin Hollannin-taudin voittamiseen.

Ehkä Putinin luonnehdintaa talouden tilasta pitäisi muokata siten, että Venäjän taloudessa taakse jäi lyhyellä aikavälillä pahin aika mutta pitkällä aikavälillä paras aika.
 
Ulkomaat
Professorin synkkä arvio: Putin tietää Venäjän horjuvan kuilun partaalla
Arno Rydman

Professorin mukaan Vladimir Putin tietää Venäjän olevan pulassa, mutta hän ei näytä tietävän, mitä asialle pitäisi tehdä.

Venäjän presidentti Vladimir Putin näyttää ymmärtävän, että Venäjä horjuu kuilun partaalla. Venäjän määrätietoinen, yleismaailmallinen agenda perustuu bluffiin, toteaa New Yorkin yliopiston Venäjän asiantuntija Mark Galeotti Foreign Policyn julkaisemassa kirjoituksessa.

Galeotti muistuttaa, että Venäjä on ollut kaksi vuotta taantumassa, reaaliansiot ovat romahtaneet ja levottomuus työssäkäyvän väestön keskuudessa on kasvanut. Tämän lisäksi Putinin ongelmana on hyvätuloinen eliitti, joka ajaa pelkästään omaa etuaan.

– Ehkä Putinin olisi aika ottaa oppia armottomana uudistajana tunnetusta Juri Andropovista, joka on yksi Putinin sankareista, Galeotti kirjoittaa.

Juri Andropov toimi KGB:n johtajana 1967–1982 ja oli politbyroon jäsen vuodesta 1973. Hän toimi NKP:n pääsihteerinä 12. marraskuuta 1982 – 9. helmikuuta 1984.

Galeottin mukaan Andropov oli monitahoinen hahmo. KGB:n johtajana hän toimitti toisinajattelijoita psykiatrisiin sairaaloihin, hiljensi valtionsalaisuuksia paljastaneita henkilöitä ja vainosi toimittajia.

Ennen tätä Andropov toimi suurlähettiläänä Unkarissa, jossa hänellä oli avainrooli kansannousun verisessä tukahduttamisessa vuonna 1956.

Galetotti muistuttaa, että samaan aikaan Andropov vaikutti myös siihen, että Unkarissa otettiin käyttöön suhteellisen liberaali talousjärjestelmä. Unkarin elämänlaatu oli siten parempi kuin muualla itäblokissa.

– Andropov nimitettiin KGB:n johtoon, jotta hän voisi uudistaa salaista poliisia ja luoda siitä ammattimaisemman, Galeotti kertoo.

– KGB alkoi rekrytoida fiksuimpia ihmisiä yliopistoista. Samalla salaisen poliisin toiminta muuttui enemmän ennaltaehkäisevään kuin rankaisevaan suuntaan, vaikka KGB oli edelleen tukahduttamisen ja alistamisen virasto.

Galeotti korostaa Andropovin keskeistä asemaa, kun Mihail Gorbatšovin kaltaiset uuden sukupolven liberaalit uudistajat astuivat areenalle.

– Putin näyttää kuitenkin arvostavan ainoastaan joitakin Andropovin ominaisuuksia – hänen älyään, päättäväisyyttään ja armottomuuttaan – ja jättää muut tasapainottavat piirteet huomiotta.

– Mikä pahinta, Putin on omaksunut Andropovin KGB-taktiikat, vaikka hänen pitäisi ottaa oppia Andropovin tavasta johtaa maata.

Galeotti antaa Putinille viisi neuvoa, kuinka kehittää maataan:

1. Virkamiesten ja poliitikkojen, siis myös itse Putinin, korruption kitkeminen.
2. Lännen kanssa käynnissä olevan konfliktin lopettaminen ja suhteiden parantaminen.
3. Talouden liberalisoiminen ja länsimaisten toimijoiden päästäminen Venäjän markkinoille.
4. Laajan lähipiirin rakentaminen erilaisen taustan ja erilaisia näkökulmia omaavista ihmisistä.
5. Putinin oman kuplan puhkaiseminen ja asioista puhuminen niiden oikeilla nimillä oikeassa maailmassa.

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Viisi syytä miksi näillä neuvoilla ei ole mitään merkitystä:
1. Korruptio pitää Putinin vallan vertikaalin koossa. Uskollisuus ostetaan sallimalla varojen ja vallan anastaminen.
2. Konfliktia ei voi lopettaa koska piiritetyn linnan kulttuuri hiljentää kritiikin ja yhdistää kansaa.
3. Länsimaisia ei päästetä Venäjälle koska nämä vaatisivat tilintarkastuksia, läpinäkyvyyttä ja sopimusten noudattamista. Eivätkä hyväksy varastamista. Kts. Bill Browder ja Sergei Magnitsky.
4. Tätä neuvoa Putin ei takuulla ymmärrä. Miksi pitäisi päästää lähelle ihmisiä joilla on takuulla eri aatteet, arvot ja ajatukset? Voisi syntyä kiistoja. Sitä paitsi Venäjän hallitsijat ovat aina olleet pohjimmiltaan despootteja.
5. Putinin kupla on vuosien määrätietoisella työllä propakandalla luotu mielikuva, johtajakultti, maskarovka, harhautus, kulissi jonka tarkoitus on piilottaa todellisuus mahtipontisten rituaalieen taakse. Ei tule tapahtumaan koska seurauksena olisi Putinin valtaeliitin tuho.
 
Kuten tuossa edellä jo esitettiin mikään em. neuvoista ei ole toteuttamiskelpoinen Putin johtamassa, väkivaltakoneistoon tukeutuvassa, diktatuurissa.

Venäjän yhteiskunta nousee taloudellisesti (ym. muutenkin) vain ja ainoastaan poliittisen muutoksen kautta. Maassa täytyy saada aikaan perusteellinen muutos kohden demokratiaa sekä laillisuuteen perustuvaa yhteiskunnallista hallintoa. Se tulee olemaan todella vaikea ja monien vuosikymmenien mittainen kehitystie.

Putin puolueineen on tuhonnut kaikki ne yhteiskunnalliset rakenteet joita Venäjällä jo saatiin kohtalaiselle alulle Neuvostoliiton hajottua. Talouden ja maan sisäisen kehittämisen sektorilla Putin ei ole kyennyt noudattamaan esikuvansa Hitlerin esimerkkiä. Se, ratkaisee myös Putinin kohtalon..lopullisesti.
 
Miten tämän muutoksen saa aikaan. Joka virassa kumovjo (tuttujen tutut ja sukulaiset ja lapset (!)) prioriteetti vain ja ainoastaan suhteille, eikä kyvyille. Valtaan Putinin aikana varsinkin tulivat muutenkin toinen toista lahjattomampi ihmiset, tittelieita jaettu vaikka kunkursissa oltu jne. Esim FSB ex-johtajan Patrushevin poika Dimitry Patrushev sai tunnuksen "vuoden pankiiri" vaikka hänen Rosselhozbank oli miljardien tappiolla.
159h1+

сообщается
Esim. hänen saavutuksista: MSFO mukaan v 2014 pankilla oli puhdasta tappiota 47,9 miljardia ruplaa, v 2013 panki oli voitolla 729 miljoona ruplaa. Valtiolta pyydettiin tukea просило 35 miljardia r vuoten 2015 loppuun, ennen sitä hallitus siirsi jo 10 miljardia r budjetista jonkun ihmen antikrisis ohjelmaan maataluden tukemiseksi ja tuonnin korvaamiseksi, (tämän suuruus on 54 miljardia rupla). Ja tätä rataa ne menevät kaikki. Varastavat kaikki, tämä on se raspil.
Ja tämä klovni pelaa jääkiekkoa:
16weS+

Jotenkin tuntuu että heille on ihan sama jo mitä tapahtuu Venäjällä. En tiedä uutisoidaanko Suomessa, mutta Venäjällä palelevat kokonaiset kaupungit ilman lämmitystä, ihmiset paleltuvat kuoliaksi teillä..
 
Onko tästä laittaa linkkiä?
 
Putinkin havahtui, että rahat vähissä ja menoja tulee leikata, mistähän sitä otetaan?:
"Russia wants to fight terrorism jointly with the rest of the world, President Vladimir Putin said in an interview published on Monday, while again accusing the West of exacerbating international crises that had contributed to it.
"We are faced with common threats, and we still want all countries, both in Europe and the whole world, to join their efforts to combat these threats, and we are still striving for this," Putin said in a wide-ranging interview with Germany's Bild newspaper.
"I refer not only to terrorism, but also to crime, trafficking in persons, environmental protection, and many other common challenges," he said.
"Yet this does not mean that it is us who should agree with everything that others decide on these or other matters."
Russia's air force is attacking targets in Syria and Moscow says it aims to undermine Islamic State, which has been joined by thousands of Russian citizens and now poses a serious threat to national security. The group claimed responsibility for downing a Russian airliner over Egypt in October, killing 224 people.
But Russia has not joined a U.S.-led coalition carrying out strikes on Islamic State in Syria and Iraq, and Washington and its allies say Moscow's strikes are only aimed at helping embattled Syrian President Bashar al-Assad stay in power.
Putin said previous Western military interventions in Iraq and Libya had contributed to an upsurge in terrorism in these countries and elsewhere, reiterating what he had told the United Nations General Assembly in September.
He hit out at NATO's expansion toward Russia's borders after the Soviet Union's demise in 1991 and at an anti-missile shield being erected by the United States, accusing the West's expansion after the Cold War of exacerbating international crises.
Putin has repeatedly called the toppling of Ukraine's former President Viktor Yanukovich in 2014 after months of pro-European street protests "a coup d'etat", and has accused the West of inspiring and assisting it.
In February last year, France, Germany, Russia and Ukraine agreed on a set of peace accords, known as the Minsk agreements, which have helped to stop the war between pro-Moscow separatists and government troops in southeast Ukraine.
But a key clause of the peace deal, which stipulates a new Ukrainian constitution that enshrines the autonomy of the rebel regions, remains unfulfilled, Putin said.
"Everyone says that the Minsk Agreements must be implemented and then the sanctions issue may be reconsidered," Putin told Bild, referring to Western sanctions imposed on Russia.
"This is beginning to resemble the theater of the absurd because everything essential that needs to be done with regard to implementing the Minsk Agreements is the responsibility of the current Kiev authorities."
Putin drew attention to a clause in the peace agreement that required Ukraine to introduce constitutional reform by the end of last year, calling this "the main, the key issue in the settlement process".
The leaders of France and Germany, he added, "should scrutinize these matters more thoroughly".

ECONOMY
On the economic front, Putin acknowledged that the country's economy had been hard hit by the plunge in oil prices but also said that there was a positive side insofar as it would force Russia to improve the structure of its public finances.
"I believe that our non-oil and gas deficit had risen to a very dangerous level. So now we are forced to lower it. And this is healthy," he said.
"It is very difficult ... to resist spending oil and gas revenues to cover current expenses. (But) it is the reduction of these expenses that improves the economy."
"
http://www.reuters.com/article/us-russia-putin-interview-idUSKCN0UP07820160111
 
Sikäli kun asiaa ymmärrän ja tätä ketjua olen lukenut, niin tuo tieto ei ole voinut olla putlerille uusi, sitä on varmasti talousväki hänelle suositellut koko hänen valtakautensa ja enenevissä määrin koko tämän nykyisen kriisin alusta lähtien. Joten jos putte alkaa nyt asiasta puhumaan, niin uskoisin sen olevan joko pelkkää puhetta, joilla koetetaan tyynnytellä jotakin (mahdollisesti kansaa) homma ei nimittäin tapahdu edes diktatuurissa nopeasti, tai sitten putte on ihan yksinkertaisesti liian myöhässä.
 
Jep, myöhässä on. Jaa kansa säästää, ruokaan kuluu yhä enemmän (google translaten läpi, pikkukorjauksin kieleen):
"No respondents thought the crisis will be resolved within 1.5 years, and many thought it would take multiple years, while 23% could not tell. The fraction of Russians who are saving money on food and everyday items grew from 37% a year ago to 58% in 2015. 40% of Russians are spending approximately half of their regular income on food, while 21% are spending two thirds. 38% noticed that increasing problems with salaries, 49% didn't notice any changes, while 7% noticed improvement."
http://lenta.ru/news/2015/12/17/krizis_homo/
Kun öljy on nyt millä tasolla on, niin pian yli puolet huomaa, ettei palkka oikein tahdo riittää, sitten ongelmat kasaantuvatkin nopeammin valtion lisäksi myös kansan keskuudessa. Tapahtumaketjuja on vaikea tietää siinä vaiheessa.
 
Onko tästä laittaa linkkiä?
http://echo.msk.ru/news/1691644-echo.html
Tämä on ensimmäinen jota otin. Pietarista. Sitten Uralsk, Pavlodar, pienet kaupungit Cheljabinskin lähellä. Kahden viikon aikana tälläisiä uutisia oli lähes joka päivä eri puolelta Venäjää, kun vanhat kelvottomat putket ja järjestelmät hajoavat kovissa pakkasissa maailman rikkammassa maassa.
http://news.bigmir.net/world/966507...m-okazalsya-otrezan-ot-tepla-i-sveta-gaGordon
Dudinka kokonaan ilman sähköä, vetta ja lämpöä.
Pikkukylistä en enää puhutakaan. Viime vuonna muistaakseni pyörinnht kampanja "lahjoita eläkkeläiselle lämmityspuu", onko enää sitäkään..ihmisiä aina paleli NL/Venäjällä talvisin, ja nyt heillä ei riittää rahoja edes lämmityspuun ostamiseen. Näin öljy-, kaasu yms rikkaimmassa maassa..

Paljon isommin uutisin kuitenkin näytetään miten turkkilaisia mandariineja raivataan maan tasalle - kaikki 250 kg (!) mustissa muovisissa laatikossa, niitä siellä ajetaan traktoreilla edes takaisin. Vanu riemuitsee..
 
Viimeksi muokattu:
Miten tämän muutoksen saa aikaan. Joka virassa kumovjo (tuttujen tutut ja sukulaiset ja lapset (!)) prioriteetti vain ja ainoastaan suhteille, eikä kyvyille. Valtaan Putinin aikana varsinkin tulivat muutenkin toinen toista lahjattomampi ihmiset, tittelieita jaettu vaikka kunkursissa oltu jne. Esim FSB ex-johtajan Patrushevin poika Dimitry Patrushev sai tunnuksen "vuoden pankiiri" vaikka hänen Rosselhozbank oli miljardien tappiolla.

сообщается
Esim. hänen saavutuksista: MSFO mukaan v 2014 pankilla oli puhdasta tappiota 47,9 miljardia ruplaa, v 2013 panki oli voitolla 729 miljoona ruplaa. Valtiolta pyydettiin tukea просило 35 miljardia r vuoten 2015 loppuun, ennen sitä hallitus siirsi jo 10 miljardia r budjetista jonkun ihmen antikrisis ohjelmaan maataluden tukemiseksi ja tuonnin korvaamiseksi, (tämän suuruus on 54 miljardia rupla). Ja tätä rataa ne menevät kaikki. Varastavat kaikki, tämä on se raspil.
Ja tämä klovni pelaa jääkiekkoa:

Jotenkin tuntuu että heille on ihan sama jo mitä tapahtuu Venäjällä. En tiedä uutisoidaanko Suomessa, mutta Venäjällä palelevat kokonaiset kaupungit ilman lämmitystä, ihmiset paleltuvat kuoliaksi teillä..

Tilanne on Venäjällä on edennyt jo niin pitkälle että suuri osa yhteiskunnan voimavaroista on osoitettu Putinin hallinnon ja hänen lähipiirinsä vallan säilyttämiseen. Venäjällä eletään samanlaista aikakautta kuin Romaniassa Ceaucescun hallinnon viimeisinä aikoina..Siellä salainen poliisi valvoi kaikkialla kansalaisia ja kaikkea opposition toimintaa. Sellainen politiikka johtaa joko sisäiseen kaaokseen ja vallankumoukseen tai Pohjois-Korean kaltaiseen sulkeutuneeseen hirmuvaltaan..

Venäjällä on vielä varaa kurjistua huomattavasti ennen kuin kansa lähtee liikkeelle Putinia vastaan. Sitä ennen tulemme todennäköisesti näkemään monenlaista väkivaltaa Venäjän sisällä ja ulkopuolellakin. Putin on hankkinut kansansuosiota sotimalla ja miehittämällä naapureitaan. Siihen on otettu esimerkkiä suoraan Hitlerin ja Natsien toimista ennen II-maailmansotaa. Veikkaan että samanlaista sotapolitiikkaa tullaan jatkamaan.. Historia toistaa itseään.
Syyrian sodankin voi nähdä samanlaisena vaiheena kuin esim. Espanjan sisällisodan 1930-luvulla, jossa mm. Natsi-Saksan ilmavoimat suorittivat pommituksia Francon tukena..

Voimme odottaa edelleenkin tilannetta jossa on samanlaista vastaavuutta tapahtumiin ennen toisen maailmansodan alkua:
Jotkut EU-länsimaista esim. Ranska tai Saksa sopii Putinin kanssa siitä että Venäjä saa pitää hallussaan Krimin ja osan Ukrainaa..ja Putin vakuuttaa ettei hän tule sen jälkeen koskaan vaatimaan mitään muuta.. vrt. Munchenin sopimus https://fi.wikipedia.org/wiki/Münchenin_sopimus
Sen jälkeen kyseisen EU-johtajat palaavat riemuiten Brysseliin ja kertovat selvittäneensä ja ratkaisseensa kaiken kiistan Venäjän kanssa, koko sukupolvemme ajaksi.

..Venäjän sisäpoliittisen tilanteen kiristyessä tämä ei tietenkään riitä Putinille (kun ei aikoinaan Hitlerillekään) vaan hän luonnollisesti jatkaa hyökkäystään entistäkin röyhkeämmin. Ja, taas sopimalla jonkun suurvallan kanssa yhteistyöstä (vrt. Ribbentropp-sopimus) ja saa vapauden toimia sotilaallisesti jonkun kohteen kanssa. Ja, sopimukseen voi sisältyä monenlaista salaista lisäpöytäkirjaa.. Mikä olisi tällainen kohde?

Kaikki em. on vain spekulaatiota ja asiat voivat kehittyä monella muullakin tavalla. Venäjä sekä Putin toimii kuitenkin kaikissa yksityiskohdissakin samalla tavalla kuin Hitler.. Kasvattaa armeijaansa, vahvistaa valtakoneistoaan, eliminoi vastustajiaan armotta, salamurhaa opposition johtajia, sotii, valloittaa ja miehittää naapurimaitaan, on mukana pommittamassa hieman muuallakin(em. vrt Syyria). Näillä kaikilla keinoilla hän lisää kansansuosiotaan aivan samalla tavalla kuin Hitler Saksasssa. Samalla hän pyrkii kansainvälisessä politiikassaan hajoittamaan vastustajien rintamaa. Tämä kaikki ei voi olla pelkkää sattumaa.

Ainoa missä Venäjä eroaa Hitlerin Saksasta on maan taloudellinen tilanne sekä Venäjän koko/vahvuus suhteessa kilpailijoihinsa, EU-maihin ja USA:han. On täysin selvää ettei Venäjä voi ryhtyä sotaan länsimaita vastaan. Siis Putinin täytyy suunnitella jotain muuta..Mitä se voisi olla?

Jotenkin tuntuu että Putinin aikeita seurataan erittäin tarkasti esim. Valko-Venäjällä. Samoin Kazakstanissa, Uzbekistanissa, Kirgisiassa ja monissa muissakin Keski-Aasian pohjoisosien valtioissa. Siis entisissä Neuvostoliiton alusmaissa. Valko-Venäjälläkin on Hitlerin aikainen esikuva, siis Itävalta joka sulautui Natsi-Saksaan ilman kovin suurta vastalausetta sen aikaisten länsimaiden taholta.

Entä jos Putin yllättäen sopii uuden "Ribbentropp-sopimuksen" Kiinan kanssa? Aasiasta löytyy paljon etupiiriä jaettavaksi.. Tällainen sopimus yllättäisi varmasti koko maailman, samalla tavalla kuin aikoinaan Saksan ja Venäjä sopimus Puolan jaosta ja siihen liittyvistä etupiireistä.

Mahdollisuuksia spekulaatioihin löytyy vaikka kuinka paljon...Edellä esitetyn kaltaisen skenaarion käsikirjoittaja on Putinin suuri esikuva Adolf Hitler..

P.S.
Pidän edelleen todennäköisimpänä vaihtoehtona Venäjän taloudellista romahdusta, Putinin kukistumista ja Venäjän ajautumista vuosikausiksi hallitsemattomaan tilaan..
 
Muutama haja-ajatus, pitkä duunipäivä + flunssa, ei oikein ajatus kulje.

Vaikka on houkuttelevaa rinnastaa tämän päivän tapahtumia ja henkilöitä historiaan niin yhtä helppo tällä metodilla on mennä metsään kuin saada aikaiseksi pitävä analyysi ja/tai skenario tästä päivästä. Hitler, Napoleon, Stalin ect. olivat kaikki oman aikansa tuotteita, olosuhteet ja ympäristö muokkasivat heitä vähintään yhtä paljon kuin he historiaa. Putin on omanlaisensa vaikka analogiaa löytyy moneen suuntaan, esimerkiksi Enver Hoxhaan jonka mielestä jokaiseen albanialaiseen kotitalouteen kuului bunkkeri.

Mitään uutta Jaltaa tai Ribbentropp -sopimusta ei tule. Kiina ei riskeeraa nykyisessä taloustilanteessaan kauppasuhteitaan EU:n ja USA:n kanssa. Salaisia lisäpöytäkirjoja ei tule koska länsimaissa ne eivät pysy salaisina. Etupiirijakoihin kykenevät ainoastaan diktaattorit joiden ei tarvitse piitata yleisestä mielipiteestä, eivät vaaleilla valitut päättäjät. Venäjällä ei ole kerta kaikkiaan tarpeeksi tarjottavaa Kiinalle sen enempää luin Saksalle tai Ranskalle. Venäjän kanssa tehtävät etujenjakosopimukset ovat tämän päivän ilmapiirissä poliittisia aikapommeja joita harvempi keskitien poliitikko haluaa paukkumaan silmilleen. Marginaalityypit sitten erikseen mutta he ovat - marginaalia.

Putinin valitsema strategia taitaa olla "toivotaan-toivotaan", eli ei tehdä mitään ja koitetaan sinnitellä niin pitkään että tuuli kääntyy. Opportunistisesti poimitaan alhaalla roikkuvia hedelmiä, kerätään talteen mikä ei ole tiukasti kiinni. Krimin miehityksen helppoudesta hämääntyneenä Kremlissä kuviteltiin että koko Ukrainan haltuunotto kävisi yhtä vaivattomasti. Sitten alkoi tulla tappioita.

Jos ollaan realistisia niin nykyinen Venäjä ei taivu mihinkään sellaiseen sotilaalliseen operaatioon jonka nopeaan ja voittoisaan läpiviemiseen tarvitaan enemmän kuin sadan tuhannen miehen armeija. Oikeasti taistelukykyisiä, koulutettuja ja nykyaikaisesti varustettuja sotilaita, paljonkohan niitä Putinilla on käytettävissä? Ehkä neljännesmiljoona? Kaikkia ei voi heittää tuleen kerralla koska muutoin muualle Venäjälle syntyy sotilaallinen tyhjiö eikä yhteiskuntarauha kestä reserviläisten kutsumista sotapalvelukseen hyökkäyssodan vuoksi. Ja koska hyökkääjä tarvitsee Venäjän doktriinien mukaan kovan ylivoiman, oliko miesluvussa 5-10 kertainen?, niin vaikea kuvitella Putinin hyökkäävän minnekään sellaiseen suuntaan jossa olisi odotettavissa koulutettujen sotilaiden järjestäytynyttä ja ammattimaisesti organisoitua vastarintaa.

Tappio sodassa, tai edes taistelussa yhdistettynä talouskriisiin on pudottanut useammankin Venäjän valtiaan valtaistuimelta ja Putin tietää tämän aivan varmasti. Siksi Putinin hallinto pyrkii kaikin keinoin hajoittamaan naapurimaittensa yhtenäisyyttä, heikentämään nitä sisältäpäin. Sotilaat marssivat paikalle vasta silloin kun kohde on saatettu puolustuskyvyttömään tilaan.

Tämä tiedetään aivan tasan tarkkaan Ukrainassa, Valko-Venäjällä kuin Keski-Aasian -staneissakin.
 
Öljyn hinta painui selvään laskuun

Raakaöljyn hinta on painunut maanantaina alimmilleen 12 vuoteen. Yhdysvaltojen wti-laadun sekä Pohjanmeren brent-öljyn barrelihinnat olivat yli kuuden prosentin laskussa.

Yhdysvaltojen wti-laadun helmikuun tilausten hinta liikkui noin 31 dollarissa. Hinta on alhaisin sitten joulukuun 2003. Kauppaa käytiin kolmanneksen tavallista vilkkaammin.

Brent-öljyä kaupattiin puolestaan 31,3 dollarin tynnyrihintaan, mikä on alhaisin taso huhtikuun 2004 jälkeen.

Hintaa painaa markkinoiden pelot ylituotannosta ja Kiinan kysynnän hiipumisesta.

Amerikkalaispankki Morgan Stanley arvioi tänään, että raakaöljyn tynnyrihinta saattaa painua jopa 20 dollariin. Hintapainetta lisää pankin mukaan dollarin vahvistuminen.
 
Ruplan kurssi liikkuu historiallisissa lukemissa

Rupla jatkoi heikentymistään tänään, kun markkinat avautuivat Venäjällä joulutauon jälkeen. Laskua vauhditti raakaöljyn alamäki.

Raakaöljyn hinta on painunut entisestään maanantaina. Myös epävarmuus Kiinan kehityksestä hermostuttaa yhä sijoittajia. Moskovassa osakekurssit painuivat tänään yli viisi prosenttia.

Venäläispankki Sberbank arvioi, että ruplan arvon kehitys raakaöljyn hintaan verrattuna viittaa siihen, että rupla voisi vielä heikentyä selvästi.

Tänään iltapäivällä rupla taas liikkui päätöskursseilla mitattuna historiansa heikoimmilla tasoilla dollarin maksaessa 75,60 ruplaa.

Rupla on heikentynyt 26 prosenttia edellisten kuuden kuukauden aikana. Venäläisen Urals-öljyn viitelaatuna pidetyn Brentin hinta taas on pudonnut samaan aikaan 45 prosenttia, mikä on lisännyt huolia siitä, että Venäjä ei pystyisi pitämään huolta budjettivajeestaan. Noin puolet Venäjän tuloista tulee öljyn ja kaasun myynnistä.

– Sama vanha tarina, öljyn hinta hakee tasapainoaan ja rupla seuraa perässä, kommentoi Sperbankin vanhempi valuutta-analyytikko Tom Levinson uutistoimisto Bloombergille.

Levinson näkee ruplan oikean tason suhteessa dollariin olevan selvästi 75:n tuolla puolen.

Japanilaispankki Nomura taas arvioi, että pahin olisi ruplan kannalta ohi. Nomuran mukaan rupla voisi vahvistua niin, että kolmen kuukauden päästä dollari olisi 67 ruplassa ja vuoden loppuun mennessä 65 ruplassa.

– Uskomme ruplan olevan saavuttamassa pohjaansa ja katsomme ostomahdollisuuksia lähiviikkojen aikana, Nomuran analyytikko Dmitri Petrov sanoo Moskovasta.

Valuuttamarkkinoilla dollari oli kello 17 Suomen aikaa 75,7243 ruplassa, kun noteeraus myöhään perjantaina oli 74,8750 ruplaa.
 
Kaikki em. on vain spekulaatiota ja asiat voivat kehittyä monella muullakin tavalla. Venäjä sekä Putin toimii kuitenkin kaikissa yksityiskohdissakin samalla tavalla kuin Hitler.. Kasvattaa armeijaansa, vahvistaa valtakoneistoaan, eliminoi vastustajiaan armotta, salamurhaa opposition johtajia, sotii, valloittaa ja miehittää naapurimaitaan, on mukana pommittamassa hieman muuallakin(em. vrt Syyria). Näillä kaikilla keinoilla hän lisää kansansuosiotaan aivan samalla tavalla kuin Hitler Saksasssa. Samalla hän pyrkii kansainvälisessä politiikassaan hajoittamaan vastustajien rintamaa. Tämä kaikki ei voi olla pelkkää sattumaa.

Ainoa missä Venäjä eroaa Hitlerin Saksasta on maan taloudellinen tilanne sekä Venäjän koko/vahvuus suhteessa kilpailijoihinsa, EU-maihin ja USA:han. On täysin selvää ettei Venäjä voi ryhtyä sotaan länsimaita vastaan. Siis Putinin täytyy suunnitella jotain muuta..Mitä se voisi olla?

Venäjän talouteen ja Hitler-vertailuun liittyen, Hitler ja natsit olivat Saksassa suosittuja myös siksi, että ne saivat Saksan nostettua huikeasti 30-luvun suuresta lamasta.

HitlersEconomy.jpg

Sama talouden huikea kasvuhan on ollut myös Putinin suosion taustalla. Mutta nyt se heppa ei enää oikein tunnu jaksavan loikkia enempää.

2000px-GDP_of_Russia_since_1989.svg.png
 
Näissä BKT vertailuissa on hieman erilaisia taulukoita ja niissä on monenlaisia tulkintoja...Laitan tähän linkin josta löytyy lisätietoa...
Varsinainen BKT (GDP) kertoo lähinnä valtioiden keskinäisistä voimavaroista..kokonaistuotannon arvo USD:ssa.
Rinnalla oleva taulukko
BKT (ostovoimakorjattu) GDP(PPP) kertoo taas paremmin kansakunnan elintasosta. Siinä on kokonaistuotannon osalta huomioitu ko. maan halvemmat tuotantokustannukset.. Siis siinä vertaillaan lähinnä maiden elintasoa keskenään, huomioiden myös keskinäiset erot kustannuksissa. Kokonaisluku olisi tietenkin hyvä jakaa maan asukasmäärällä niin saisi tasapuolisemman vertailun.
http://knoema.com/nwnfkne/world-gdp-ranking-2015-data-and-charts

Eikä tämä vertailu ole näinkään yksinkertaista, mutta linkin takaa löytyy monenlaisia vertailutaulukoita. Haluttaessa voi tarkastella sektoreittain yksityisen ja julkisen kulutuksen lukuja, erilaisia tuotantolukuja, vienti-/tuontilukuja, inlaation kehitystä jne..

Venäjän ruplan devalvoituminen näkyy erittäin konkreettisesti GDP kokonaismäärässä. Hieman pidemmällä viiveellä myös ostovoimakorjattu BKT tulee heikkenemään Venäjän liki 20%:n vuotuisen inflaation myötä.

Venäjän taloudellinen tilanne on hirvittävä. Eikä sille ole oikeastaan mitään tehtävissä. Putin ja oligarkit eivät kykene maata pelastamaan..se on varmaa. Ja, vaikka minkälainen talousnero nousisi valtaan niin kestää kymmeniä, kymmeniä vuosia saada Venäjän talous takaisin kasvuun.

Kaipa Venäjällä on totuttu talveen ja suurin osa kansalaisista säilyy paleltumatta talvesta..Sitten kevään koittaessa vaan hopi, hopi kuokkimaan peruna- ja kaalimaata. Muuten kurkistaa nälkä tuvan nurkalta.
 
Halpa öljy ajaa Venäjää leikkauksiin: "Eläkkeitä voi olla vaikea suojata"

http://www.taloussanomat.fi/ulkomaa...-elakkeita-voi-olla-vaikea-suojata/2016380/12

Venäjän ministeriöt ja valtion virastot näyttävät joutuvan kovalle kulukuurille laskevan öljynhinnan takia.
Uutistoimisto Reuters kertoi tiistaina kahteen nimettömään virkamieslähteeseen perustuen, että Venäjän hallitus vaatii ministeriöitä ja virastoja leikkaamaan kulujaan kymmenellä prosentilla tänä vuonna. Leikkauksilta turvassa ovat kuitenkin useat menoerät, kuten eläkkeet ja valtion työntekijöiden palkat.

Venäjän hallitus vaati ministeriöiltä ja virastoilta samanlaisia säästöjä myös viime vuonna, mutta lopulta leikkaukset jäivät selvästi vaadittuja pienemmiksi.
– Uskon, että tänä vuonna säästöt joudutaan toteuttamaan suunnitellussa koossa. Ne tehdään kuitenkin loppuvuodesta syksyn parlamenttivaalien jälkeen, arvioi Turun kauppakorkeakoulun Venäjän talouteen erikoistunut professori Kari Liuhto.

Sillä, ettei eläkkeisiin ja palkkoihin puututa, on keskeinen rooli presidentti Vladimir Putinin ja valtapuolue Yhtenäisen Venäjän vaalimenestyksessä.
– Pidemmän päälle esimerkiksi eläkkeitä voi olla kuitenkin enää vaikea suojata, Liuhto arvioi.

Eläkkeiden maksuun on puskuria, sillä valtio on pannut niihin tulevaisuudessa käytettäviä rahoja kansallisen hyvinvoinnin rahastoon.
Jos ministeriöt ja virastot eivät löydä riittävästi säästökohteita tammikuun puoliväliin mennessä, valtiovarainministeriö päättää, mistä leikataan, Reuters kertoo.
Professori: Venäjä on ajatumassa taloudelliseen kriisiin

Venäjä etsii uusia säästökohteita samaan aikaan, kun öljyn maailmanmarkkinahinta on painunut alimmilleen 12 vuoteen. Öljyä painaa ennen kaikkea maailmantalouden heikko kysyntä.

Eri öljylaatujen barrelihinnat liikkuvat nyt 30 dollarin tuntumassa.
Se on iso ongelma Venäjälle: öljy ja kaasu muodostavat valtion tuloista noin puolet. Venäjän valtion tämän vuoden talousarvio on rakennettu sen varaan, että öljyn hinta olisi 50, ei 30 dollaria barrelilta.

– Pohjia on tuskin saavutettu. Öljyn hinnan arvioidaan laskevan edelleen tänä vuonna. Se tietää lisää vaikeuksia Venäjälle. Tilanne on hyvin hankala, Liuhto arvioi.
Öljyn halpeneminen heikentänee edelleen myös ruplan ulkoista arvoa. Tuontituotteet kallistuvat ja venäläisten ostovoima heikkenee. Turismi Suomeen vähenee ja Suomen Venäjän-vienti kärsii lisää, kuvailee Liuhto.

Joidenkin arvioiden mukaan Venäjän talous selvisi viime vuodesta yllättävän hyvin olosuhteisiin nähden. Liuhdon analyysi on synkkä.
– Venäjä ei ole vielä taloudellisessa kriisissä, mutta on ajautumassa sinne.
 
Back
Top