Venäjän talous

Yksi merkittävä syy voi olla se, että Venäjä roikkuu kirjaimellisesti Ukrainan rinnuksissa kiinni. Ukrainassa on potentiaalia moneen, mutta pitäisihän sille ensin helvetti suoda edes mahdollisuus kehittyä ilman faktuaalista sotilaallista agressiota naapurin puolesta.....
Näistä asioista juuri keskusteltu jenkkilässä. Investointeja tulee.
 
Venäjän talous näkyy kasvaneen syyskuussa melkein 3%. Pitääkö meidän odottaa Venäjän romahdusta vielä vähän kauemmin? Sitä on odotettu jo kovin pitkään.
Venäjän talous on jo romahtanut..nyt vain seurataan kaikessa rauhassa kuinka asiat etenee jatkossa. Venäjän talouskehitys on kotimarkkinoiden varassa.
BOFIT Viikkokatsaus / BOFIT Weekly 2017/42

19.10.2017

Kulutuksen elpyminen näyttää voimistuneen, sillä vähittäiskauppa kasvoi syyskuussa jo 3 % vuotta aiemmasta. Kasvu kiihtyi selvästi, vaikka tulokehitys jatkui vaisuna, joten kulutusta on rahoitettu luotoilla ja säästöillä. Reaalipalkat nousivat vajaat 3 % ja reaalitulot supistuivat yhä hieman huolimatta historiallisen hitaasta inflaatiosta.


Tuotantopuolella kasvua on kolmannella neljänneksellä tukenut maatalous, jonka tuotanto kasvoi syyskuussa lähes 9 % vuotta aiemmasta. Syyskuun nopea kasvu heijastaa osin viime vuotta myöhäisempää sadonkorjuuta, mutta kokonaissadon ennakoidaan olevan myös viime vuotista suurempi.


Sitä vastoin talouden kasvua alkuvuonna vetänyt kaivannaisteollisuus ja siihen liittyvät kuljetukset hiipuivat selvästi syyskuussa ja koko kolmannella neljänneksellä. Syyskuussa öljyn tuotannon supistuessa koko kaivannaistuotanto jäi edellisvuoden tasolle. Myös kuljetussektorin kasvu hidastui huomattavasti, kun putkikuljetukset eivät enää lisääntyneet. Jalostusteollisuuden tuotanto kasvoi prosentin vuotta aiemmasta, mutta sitä tuki osin voimakkaasti vaihtelevan kuljetusvälineiden tuotannon kasvupiikki.


Kuva rakennussektorin kehityksestä muuttui huomattavasti heikommaksi syyskuussa, kun Rosstat korjasi aiemmin julkaisemiaan kasvulukuja. Uusien lukujen valossa rakentaminen on kääntynyt vain heiveröiseen kasvuun vasta aivan viime kuukausina ja tammi-syyskuussa rakentaminen supistui vielä 2 % vuotta aiemmasta.
Tässä tämä Suomen pankin viikkokatsaus. Jääköön jokaisen itsensä arvioitavaksi kuinka luotettavasti Rosstat kertoo Venäjän talouden tilasta.
 
Näistä asioista juuri keskusteltu jenkkilässä. Investointeja tulee.
EU:n kanssa solmittu yhteistyösopimus tulee alkuvaikeuksien jälkeen (mm. Hollannin vastustus) lisäämään eurooppalaisten yritysten investointeja sekä yhteistyötä Ukrainan kanssa. Todennäköisesti amerikkalaisen toimivat samoin. Toki käytännön ongelmia varmasti riittää alkuvaiheessa.

Ukraina muodostaa erittäin potentiaalisen markkina-alueen. Siellä voidaan jo lähivuosien aikana kehittää ja valmistaa kilpailukykyisellä kustannustasolla tuotteita sekä vientiin että erityisesti reilun 40 miljoonan kuluttajan sisämarkkinoille. Tällaista tilaisuutta, päästä lähes neitseellisille kuluttajamarkkinoille, eivät globaalisti toimivat yritykset jätä käyttämättä.
 
  • Tykkää
Reactions: PSS
EU:n kanssa solmittu yhteistyösopimus tulee alkuvaikeuksien jälkeen (mm. Hollannin vastustus) lisäämään eurooppalaisten yritysten investointeja sekä yhteistyötä Ukrainan kanssa. Todennäköisesti amerikkalaisen toimivat samoin. Toki käytännön ongelmia varmasti riittää alkuvaiheessa.

Ukraina muodostaa erittäin potentiaalisen markkina-alueen. Siellä voidaan jo lähivuosien aikana kehittää ja valmistaa kilpailukykyisellä kustannustasolla tuotteita sekä vientiin että erityisesti reilun 40 miljoonan kuluttajan sisämarkkinoille. Tällaista tilaisuutta, päästä lähes neitseellisille kuluttajamarkkinoille, eivät globaalisti toimivat yritykset jätä käyttämättä.
Riskinä saatetaan nähdä vuodot. Tässä kohtaan ollaan erittäin tarkkoja. Luottamus täytyy ansaita! Koko järjestelmän täytyy yksinkertaisesti muuttua ja sen eteen tehtävä töitä. Jos ei haluta muuttaa, niin ei investointejakaan saada. Minä lähtisin yrittäjänä siitä että hankkisin tämän luottamuksen.
 
Ilmeisesti nämä toimitusjohtajat jotka Venäjälle investoivat näkevät Venäjässä jotain sellaista mitä me emme näe?

Tunnen yhden miljoonasijoittajan. Erittäin lukenut, hyvin analyyttinen mutta ei loista tunneälyn, impulsiivisuuden tai luovuuden saralla.
 
Tuon jutun mukaan Fortum tienaa Venäjällä jo enemmän kuin pohjoismaissa yhteensä.

Putinin ovela juoni?
 
Öljyn hinta nousi 60 taalaan. Saiko Putin taas jatkoaikaa?

Joku voi tuosta saada muutaman taalan lisää taskuunsa lyhyellä aikataululla. Pidemmän kaavan mukaan kun mennään niin tällaisia uutisia saadaan lukea lisää. Perjantailta 27.10. Linkki on venäjänkielinen, ajoin tekstin kääntäjästä läpi. Lopussa kiinnitti huomiota tieto, että italialaiset punkevat itseään Rosneftin kumppaniksi tuonne. Voiteleekohan öljy makaronit niin liukkaiksi, että ei ole ongelmaa käyttää Ukrainalta varastettuja porausalustoja?

Rosneft stopped work on the Black Sea shelf due to sanctions
"Rosneft" for the first time will suspend for five years geological exploration and drilling at the South Black Sea area because of Western sanctions. In the market there are no drilling vessels and equipment to operate on this site, the company acknowledged.


Rosnedra suspended for five years the validity of the license of Rosneft for exploration and production of oil and gas in the South Black Sea subsoil located in the eastern part of the Black Sea, a source in the company told RBC. According to him, such a tool as suspension of the license is used for the first time in the history of the company's work on Russian projects. Among the main reasons for this decision, he called sanctions that hamper the attraction of drilling equipment for the development of offshore fields.

According to the interlocutor of RBC, it is technically impossible to postpone geological exploration work, as the Ministry of Natural Resources completed the acceptance of such applications at the end of 2016. The agency went to meet the company, so that it could comply with the necessary conditions of license agreements, without disrupting the deadlines for geological work specified in the documents, he adds. The representative of the Ministry of Natural Resources has not yet responded to the request of RBC.

The fact of suspension of the license from October 5, 2017 is indicated in the disclosure of information on the site of Rosneft. The disclosure clarifies that the license for this site is valid until November 10, 2040, and until 2022, according to its obligations, the company had to drill two wells on it.

According to the official representative of Rosneft Mikhail Leontiev, the license was suspended for a variety of reasons: due to sanctions and current market conditions, because of which "this area is now not interesting to develop." According to him, the company will focus on the development of the Western Black Sea subsoil (Val Shatsky), where this year it is planned to start drilling with the involvement of the Scarabeo 9 rig by the Italian company Saipem. He clarified that the work on the South Black Sea area had been suspended until the market situation changed, in which oil production on the Black Sea shelf would be more profitable, and before the appearance of drilling equipment built at the Zvezda plant or leased.

The message of Rosneft, which was received by RBC, also speaks of the suspension of the license for five years. "There are no drilling vessels and equipment in the market of oilfield services that meet the requirements that the company makes for the implementation of the project to build a well in this area," the report said.

Rosneft plans to start exploratory drilling in the West-Black Sea area in late December 2017 - early January 2018 - a joint project with the Italian Eni. In May, the partners in the framework of the visit of the Italian delegation to Moscow signed an agreement on expanding cooperation in the areas of exploration, production, processing, marketing, trading and petrochemicals in Russia and abroad, including confirmation of the obligations to drill wells on joint projects in the Black and Barents Seas.

According to Valery Nesterov, senior analyst at Sberbank CIB, drilling in the South Black Sea area is currently impossible due to sanctions, since the depth of the sea in this area exceeds 150 m. At the same time, in the nearby Shatsky Val, where Rosneft operates with Eni, even before the sanctions, an agreement was signed allowing exploration drilling. In addition, the expert noted the need for high costs for the development of the site on the Black Sea shelf. In his view, it will be profitable to extract oil at a stable price for oil at least $ 60-80 per barrel (on Friday Brent price for the first time since July 2015 exceeded $ 60 per barrel).

Read more at RBC:
http://www.rbc.ru/business/27/10/2017/59f330c19a79474dc2d6c295
 
Tuon jutun mukaan Fortum tienaa Venäjällä jo enemmän kuin pohjoismaissa yhteensä.

Putinin ovela juoni?

Putinin ovela juoni: https://www.kauppalehti.fi/uutiset/...i-venaja--putin-on-pitanyt-lupaukset/VKk9utZf

Fortum on menestynyt Venäjällä hyvin ja Putin on pitänyt kaikki lupauksensa. Näin sanoo Kauppalehden artikkeli.

Todellisuudessa tämä on vain ovela juoni. Sallimalla Fortumin menestyä ja pitämällä kaikki lupaukset Putin vain houkuttelee Fortumilta lisäinvestointeja Venäjälle!

Fortum tienää Suomelle - se on avainsana. Kun rahat tulevat tänne niin sitten kaikki hyvin. Katso, kukaan ei investoi pohjois koreaan, suuret investitiot Venäjään ovat ennen kaikkea Putinin haluja. Artikkelit kirjoitetaan jostain Putinin sanoista ja se näkyy otsikostakin "Putin halusi..". Kalastatko sinä tässä lukutaidottomia?

Sähkö myydään Venäjälle, ajatelee, kaasu ja öljymaahaan. Mutta eihän venäläiset tästä tietää, kun heille kerrotaan että sähkön ylituotanto myydään heille alkuun ne eivät usko, nehän ovat zombiTVn "koko planeetan edessä kaikissa". Mutta todellisuudessa ostavat energia näinkin pienestä maasta kun Suomi, jossa ei ole öljyä eikä kaasua.
Enemmänkin: Suomi myy myös vehnä Venäjälle. 20 vuotta sitten aika paljon, ja venhätuotanto hektaarilta Suomessa on sama luokka tietääkseni kun Krasnodarin alueella. Ja sitten mietti missä on Krasnodar ja missä Suomi. Krasnodarin mustamulta ja Suomen maaperä.

Venäjän ruokaviennin arvo on ylittänyt Venäjän aseviennin arvon: http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/talous/artikkeli-1.211205

Voiko tämä pitää paikkaansa? Venäjähän on ruuan tuotannossa täysin alkutekijöissään ja täysin länsituonnin varassa. Miten Venäjä edes voi viedä ruokaa ulkomaille, kun maassa ei ole ollenkaan omaa ruuantuotantoa?
Ruokaviennilla ovelasti tarkoitat juuri venhäviennistä? Tiedätkö NL-tto oli myynyt venhä ulkomaille silloinkin kun oma kansa turposi ja kuoli nälkään.

Öljyn hinta nousi 60 taalaan. Saiko Putin taas jatkoaikaa?
Kolme päivä sitten se oli 57$, nyt sitten hypähti hiukan ylös, kenties laskee parin päivän päästä taas. Iso uutinen.
 
Viimeksi muokattu:
Aivanko jostain leijailisi kaalin tuoksua.....

Aromia on kyllä ilmassa...

Perinteiseen tapaan piti käydä kaivelemassa vähän tämän herrasmiehen viestihistoriaa:

18 viestiä ketjuttain lajiteltuna:

-11 "Venäjän talous"
-3 "Uutisia Venäjältä"
-2 "Kansannousu Venäjällä"
-1 "Ukrainan konflikti/sota"
-1 "Katalonian itsenäisyysäänestys"

Viestien sisältö sitä samaa tavaraa mitä aiemmillakin tapauksilla, eli Kremlin narratiivia sekä suoraan että sarkasmin taakse naamioituna. Mukava päästä pitkästä aikaa harrastamaan röllikänmetsästystä, viime kerrasta olikin jo aikaa.
 
Venäjän talous on jo romahtanut..nyt vain seurataan kaikessa rauhassa kuinka asiat etenee jatkossa. Venäjän talouskehitys on kotimarkkinoiden varassa.

Tässä tämä Suomen pankin viikkokatsaus. Jääköön jokaisen itsensä arvioitavaksi kuinka luotettavasti Rosstat kertoo Venäjän talouden tilasta.
Paitsi tietysti on huomioitava että on olemassa täysin looginen selitys sille miksi Putin rakentaa suurvalta-armeijaa Italian BKT:lla, sotilaallista voimaa käytetään huomattavan taloudellisen edun saavuttamiseksi ja talouden romahtamisen välttämiseksi.
Vähän kuten Natsi-Saksa ja Fasisti Japani tekivät aikoinaan, sähköistä rahaa voi tietysti evakuoida nykyään paremmin mutta muuten vastaava ryöstötalous on mahdollista.
 
  • Tykkää
Reactions: PSS
Vähän kuten Natsi-Saksa ja Fasisti Japani tekivät aikoinaan, sähköistä rahaa voi tietysti evakuoida nykyään paremmin mutta muuten vastaava ryöstötalous on mahdollista.
Japanissa ei ollut fasismia yks yhteen samalla tavalla kun Natsi-Saksassa. Siinä oli keisari jota ylettiin Jumalaksi.
Muuten vanha maailma puolivuosisata jäljessä Euroopasta.
 
Japanissa ei ollut fasismia yks yhteen samalla tavalla kun Natsi-Saksassa. Siinä oli keisari jota ylettiin Jumalaksi.
Muuten vanha maailma puolivuosisata jäljessä Euroopasta.
No joka tapauksessa autoritäärinen järjestelmä joka syrji muita kansoja...
Okei tuolla perusteella voisimme kutsua nyky Venäjää fasisti Venäjäksi.
 
No joka tapauksessa autoritäärinen järjestelmä joka syrji muita kansoja...
Okei tuolla perusteella voisimme kutsua nyky Venäjää fasisti Venäjäksi.
Kyllä se on sitä.
Lainan tästä Venäjän fasismista Kasparovia:
Kysymys hänelle: " Missä näette Venäjän pääongelman? Putinissa? FSB:ssa?"
- (kutistin käännöstä hiukan omin sanoin) Filosofinen poleemika henkilön roolista historiassa: mikä on ensin - yhteiskunnalliset prosessit, jotka työntävät ylös dominoivan historiallisen henkilön vai tämä henkilö pelaa tärkeä roolia näiden historiallisten prosessien muodostamisessa. Selvä on, Lenin, Stalin, Hitler, Mussolini ja Mao nojaneet valmiiksi tulleseen historialliseen pohjaan, jotka ne eivät voineet olla käyttämättä. Samaten Putin ei ilmestynyt tyhjästä. Jeltsinin regimessa oli kypsymässä tarve diktatuurille, jonka olisi pitänyt ylläpitää 90-luvun yksityistämisen tuloksia, sekä omaisuuden että vallan. Kuten klassinen diktatuuri, Putinin regime perustuu konkreettiseen henkilöön. Siksi yritykset nähdä Putinia tietyn hänen takana seisovan ihmisjoukon retranslaatorina - on historiallisten prosessien logiikan kietämistä. Putinin Venäjällä, tosin kun NL:ssa, ei ole sellaista sotilallista ja taloudellista potensiaalia. Mutta putinismi - on aivan toinen, sivistyneen maailman demoralisaatioon ja tuhoon tarkoitettu uusi muoto, joka loisi parasiittina sen saavutuksilla, ja samalla sillä on minimi ideoloogisia konseptioita, jotka tekevät jokaisen diktatuurin vähemmän mobiilin ja vähemmän taipuisan.


Tänään voi muistaa lukuisat yritykset Yhteisen kansallisen rintaman, Kansallisen anssamlean, Eri mieltä olevien marssin, "Toinen Venäjän", "Solidarnost' keskittää huomioon Putiniin iskulausella "Venäjä ilman Putinia". Tämä herätti
pilkkamista kritiikissa virallisissa liberaaleissa (varsinkin silloin kun Kremlissa istui Medvedev), ne ovat toistaneet Putinin olevan toissijainen, että pitää katsoa globaalisiin prosesseihin, miksi pitää keskittää huomiom yhdessä ihmisessä. Tänään on ilmiselvä, että nimenomaan Putinissa tivistyyneet Venäjän poliittisen elämän kaikki pahanlaatuiset muodostumat. Selvä että Putinin lähdön jälkeen kaikki ei muuttuu yhdessä käänteessä, mutta ilman hänen lähtöä mitkä muutokset eivät ole lainkaan mahdollisia. Jokainen pseudoliberaalinen äänähdys sitä että Putinin lähdön jälkeen tulee kaaos, pitää törmätä. Kyllä, kaaos on mahdollinen. Mutta Putinin aikana me elämme jo kehittyvän fasismin tilassa. Jokainen hänen valta vuosi nostaa tästä fasistisesta suosta pääsyn hintaa.
https://philologist.livejournal.com/8988488.html
 
Viimeksi muokattu:
Ihan valtiovarainministeriötä myöten odotellaan nyt ruplan romahtamista, jota ei edes öljyn hinta pelasta. Kulutuskysyntää pidetään yllä säästöillä ja luotolla. Nyt uudet pakotteet, jotka valtaosin ovat kytköksissä Venäjän valtion omistamiin yhtiöihin, eivät varmasti kasvata tilausten määrää, koska uhkana ostajalle sanktiot!
 
Back
Top