off topic
Nämä nyt ei enää tähän varsinaiseen alas ampumiseen liity.
Osaisiko Pihatonttu listata tuon oman ajatusleikkinsä moraalijärjestyksen minkä mukaan Venäjä toimii?
Se kun oli ykkösenä noista osarakenteista. Muitakin voi avata jos innostusta riittää.
Olen möykännyt noista muissa luettavissa olevissa ketjuissa, joten lyhyesti:
- Moraalijärjestys (moral order) ei tarkoita moraalia tai etiikkaa vaan sitä, että millä tavoin yksilö- ja yhteisötasolla toimintaa ohjaavan logiikan moraalinen ulottuvuus on järjestäytynyt.
- Vertauskuvana voisi sanoa, että jos jotain toimintaa tarvitsee erikseen selittää jossain porukassa, niin se on sen porukan moraalijärjestyksessä hyveiden ulkopuolella. Jos ei tarvitse selittää, niin se on sen porukan moraalijärjestyksessä hyveiden sisällä. Hyve ja pahe eivät siis moraalijärjestyksiä tarkastellessa ole eettisiä tai moraalisia rakenteellisia ja ryhmäjäsenyyskäsitteitä.
- Venäjää ja sen toimintaa tuntevat tahot ovat toistuvasti tuoneet sekurokraattisen, kleptokraattisen, keskusjohtoisen, henkilöpalvontaan liittyvän ja antidemokraattisen kehityksen. Niinpä näihin liittyvät moraalijärjestykset lienevät aika selkeästi esillä.
- "Kasakka ottaa..." Välitön tavoitteellisuus jossa seurannaisvaikutukset jäävät epämääräisen tulevaisen ongelmaksi.
- Venäjän presidenttihallinnon rakenne, valtasuhteet ja järjestäytyneisyys voisivat aihetta tuntevalle antaa sellaista tietoa jota kaltaiseni pihallaolija ei omaa.
- Venäjä on voimakkaan symbolisen viestinnän maa. Tuon symbolisen viestinnän toistuvia rakenteita ja sisältöjä tutkimalla voisi saada paljonkin näkyviin. Mulla ei kuitenkaan ole siitä puolesta tietoa.
Moraalijärjestys on aika pitkälle metarakenne. Sen liian substanssikeskeinen tarkastelu johtaa lähes väistämättä harhaan. Tarkastelun pääpainon pitää olla dynamiikan ja rakenteellisten tekijöiden vuorovaikutuksessa. Tämän vuoksi tarkastelussa käytetään usein apuna metaforan tavoin toimivia apuvälineitä.
Tunnetuin ja ehkä käytetyin on matkan metafora. (Painottaa dynamiikkaa ja toistoa.) Itse olen kallistunut yhä enemmän matkan metaforaa lähellä olevan monomyytin metaforasta eteenpäin kehiteltyihin työkaluihin. Tämä siksi, että ne ovat teollisessa mittakaavassa koeteltuja, erittäin jäsenneltyjä ja niistä saatava tieto on paljon käytännönläheisempää.
En tiedä onko noille metaforisille aputyökaluille mitään muuta määrällistä ja laadullista rajaa kuin se, että niiden pitää ulottua sekä yksilölliseen että yhteisölliseen, sekä toiminnalliseen että (sosiaali)psykologiseen, sekä käsitteelliseen että konkreettiseen maailmaan ja noihin ulottuessaan niiden pitää tarjota (vapaasti) skaalautuva ajallinen jatkuvuus.
Ton mun (osittain) esittämäni tarkastelutavan tärkein etu on se, että sillä voidaan kiertää ihmisen aivojen pyrkimystä säästää energiaa niin, että syvempää ymmärrystä ja prosessointia vaativat asiat käsitellään esiymmärryksen tasolla - eli jätetään käsittelemättä tai käsitellään niin häviöllisellä tavalla, että muutosten seuranta muuttuu ihan tolkuttoman viiveiseksi.
Kun on kyse asioista, joissa varhaisimmat indikaattorit ovat usein varsin huomaamattomia, niin niiden varhaisten indikaattorien etsiminen vaatii sitä, että pyrkii mahdollisimman häviöttömään käsittelyyn. Se syö järjettömästi energiaa.
Aivot pyrkivät sulkemaan tämän mahdollisuuden ja siirtävät käsittelyn esiymmärrykselle. Silloin hävikki on parin kolmen desimaalin tarkkuudella 100%, ihminen on erehtyessään varma oikeassa olemisestaan ja torjuu tämän "oikeassa olemisen" vastaisen datan jo havaitsemisprosesseissa.
Kun asian käsittely järjestetään aivoissa sellaisella tavalla, joka ei tarjoa samoja, totuttuja, usein substanssipainotteisia ja analyyttiseen suuntaan eteneviä esiymmärryksen mahdollisuuksia, niin aivot eivät saa sitä esiymmärryksen tasolle sulkeutumisen mahdollisuutta, jota he hakevat koko ajan. Sulkeutumispyrkimys on niin voimakas, että vahvatkaan irralliset seikat eivät estä sitä. Siksi tarvitaan rakenteellisia kokonaisuuksia. Niiden kanssa aivot joutuvat tavallaan ristiriitaan.
Valmis rakenne on yksi esiymmärryksen muoto. Aivoille tulee siis kaksi keskenään tasavahvempaa energian säästämisen mahdollisuutta. Substanssikeskeinen analyyttisyys tai rakennekeskeinen systemaattisuus. Jos ihminen pyrkii tietoisesti jälkimmäiseen, niin ajattelun avoinna pitäminen helpottuu.
Tässä pitää nyt muistaa se, että puhutaan sen verran moniulotteisista ja hankalista ilmiöistä, että tyypillinen asioiden analyyttisen tai systemaattisen tarkastelun tapa on esim. väitöskirja tai post doc -tutkimus tai tietokonesimulaatio. Eli kun puhun helposta ja nopeasta, niin puhun noihin verrattuna helposta ja nopeasta, en arkiseen elämään ja sen tavallisimpiin mittakaavoihin verrattuna helposta ja nopeasta.
Tämän lyhyen ja ytimekkään tarkennuksen jälkeen palaan kysymykseesi sen verran, että itse olen ollut huomaavinani, että venäläinen kulttuuri sisältää painottuneina joitain moraalijärjestyksiä ja Putinin johtamistapa taas toisia. Samoin olen ollut huomaavinani, että Putin taitaa vaihtaa lennossa ja tarpeen mukaan sitä, että mitä moraalijärjestyksiä hän käyttää.
Lähes kaikilla ihmisillä moraalijärjestykset ovat identiteetin osina toimivia, hitaasti sosialisaatioprosessien kautta vaihtuvia työkaluja joiden luonnetta ja joihin turvautumista ei kunnolla tiedosteta. Jos epävarma havaintoni Putinista on oikea, niin hän saattaa/taitaa käyttää moraalijärjestyksiä tietoisesti ja laskelmoiden tavoitteiden saavuttamisen välineinä. Jos asia on näin, niin hänen toimiensa substanssikeskeinen arviointi saattaa hyvinkin olla lähes täydellistä talutettavana olemista.
Tässä siis lyhyesti ja ytimekkäästi se, että mitä ne ovat, miten niitä voi käyttää, miksi ne ovat tarpeen ja missä on mielestäni tämän palstan tematiikan kannalta kiinnostavin ja yllättävin - siis huomionarvoisin - asia.
Tai, no, toiseksi... Mutta sitä huomionarvoisinta en sano.
Tärkeä myöhempi lisäys:
Kun tarkastellaan mitä tahansa noista käsiterakenteista, niin täytyy ehdottomasti muistaa, että ne toimivat ja vaikuttavat samaan aikaan kaikilla mahdollisilla mittakaavan ja temaattisen ulottumisen tasoilla.
Substanssikeskeisessä tarkastelussa tämä jää lähes aina sivuun. Siksikin tarkastelun pitää olla dynamiikka- ja rakennekeskeistä.
Tarkastelun tulee siksi olla skaalautuvaa. Optimitilanne on vapaa skaalautuvuus. Aika siedettävään tulokseen voidaan päästä myös vanhalla perussäännöllä "tarkastele sekä pykälää suurempaa että pykälää pienempää mittakaavaa" mutta vain jos skaalaaminen tehdään rakenteiden ja dynamiikan perusteella. Teemaattinen skaalautuminen tulee tällöin itsestään kaupanpäällisenä mukaan.