Naisten kohtaamasta vihapuheesta on tullut normaalia – Siksi Suomessa tehtiin sarjakuva, joka tarjoaa uhreille selviytymiskeinoja
Johanna Vehkoon ja Emmi Niemisen sarjakuva-albumi Vihan ja inhon internet julkaistaan tällä viikolla. Albumi neuvoo, miten toimia vihapuheen keskellä.
”Ootko huomannut, että Rajat kiinni -porukka etsii nyt sun kotiosoitetta?” ”Tuli sellainen olo, että en uskalla mennä kotiin. Inhottava tunne. Sen jälkeen olin sairauslomalla kolme kuukautta.”
”Karuimmat tekstit olivat Ylilaudalla. Siellä tyypit kehittelivät erilaisia tapoja tappaa tai raiskata minut tai tehdä jotakin lapsilleni. Suomessa annetaan heidän mielestään liian kovia tuomioita raiskauksesta.”
”Viestien lähettäjät ovat oppineet, mistä voi joutua käräjille ja mistä ei. Uhkauksien muotoilut ovat muuttuneet varoituksiksi ja toiveiksi. Tähän tyyliin: Toivonpa, että saat tuntea mutiaisen kyrvän syvällä perseessäsi.”
Katso liite: 17188
Johanna Vehkoo (vas.) ja Emmi Nieminen. (KUVA:MIIKKA PIRINEN)
Nämä kolme esimerkkiä on poimittu toimittaja
Johanna Vehkoon ja sarjakuvataiteilija
Emmi Niemisen yhdessä tekemästä journalistisesta sarjakuva-albumista
Vihan ja inhon internet (Kosmos), joka julkaistaan tällä viikolla 19. lokakuuta.
Tässä tapauksessa jokainen sarjakuva-albumin sana on totta. Albumi paneutuu naisiin kohdistuvaan nettivihaan. Ensimmäinen kokemus on demaripoliitikko
Hanna Huumoselta, toinen bloggaaja
Emmi Nuorgamilta ja kolmas toimittaja
Maria Petterssonilta.
Heidän lisäkseen teoksessa omat vihapuhekokemuksensa kertoo 20 muuta naista. Kirjoitimme lähes tasan vuosi sitten, että Feministinen ajatushautomo Hattu tiedottikaipaavansa naisten vihapuhekokemuksia tekeillä olevaan sarjakuva-albumiin.
Itsekin vihapuheen kohteena vuosien ajan ollut Johanna Vehkoo on tehnyt haastatteluita, koonnut tietoa ja kirjoittanut tekstiä. Emmi Nieminen on työskennellyt tiiviisti yhdessä Vehkoon kanssa ja luonut kuvituksia sen mukaan, kun tekstiä on valmistunut.
”Olen harrastanut sarjakuvaa paljon, ja toimittajana journalistinen sarjakuva on ollut pitkään haaveeni. Kun vihapuhe alkoi työni vuoksi käydä itselleni tutuksi, minulle valkeni, että tämä on journalistisen sarjakuva-albumin aihe”, Vehkoo kertoo.
Kun Vehkoo alkoi etsiä itselleen työparia, Nieminen ilmoittautui nopeasti, koska piti aihetta erittäin tärkeänä.
Aihe sopi sarjakuva-albumiksi erittäin hyvin siksi, että muoto tuo siihen uusia ulottavuuksia. Vehkoo uskoo, että monet ovat jo turtuneet täysin aiheesta kirjoitettuihin lehtijuttuihin, eivätkä edes jaksa enää lukea niitä.
Yleinen ongelma vihapuheesta kertovissa jutuissa on Vehkoon mukaan se, että ne tyytyvät vain kuvaamaan vihapuhekokemuksia, mutteivät mene siitä eteenpäin. Sarjakuva-albumissa kokemukset muodostavat vain ensimmäisen osan.
Sen jälkeen käydään läpi vihapuheesta tehtyjä tutkimuksia ja selvitetään aihetta tutkijoiden kanssa, haastatellaan vihapuheen kirjoittajia – ja lopuksi kerrotaan, mitä vihapuheelle voidaan tehdä.
Tutkimusosassa käydään läpi, miten naisten ja miesten nettihäirintä jakaantuu. Vuoden 2014 tutkimus osoittaa, että naiset joutuvat tutkimuksen mukaan miehiä useammin jatkuvan häirinnän ja seksuaalisen häirinnän kohteiksi. Naiset myös kokevat vihapuheen miehiä häiritsevämpänä. Miehiä puolestaan nimitellään netissä paljon.
Vehkoon mukaan nettikeskustelumme on todella huonossa jamassa. Sen hän huomasi jopa omasta suhtautumisestaan kirjan tarinoihin. Kokemuksia kerätessä Vehkoo kertoo pöyristyneensä vielä parin hurjimman tarinan kohdalla, mutta suurin osa vihapuheesta ei yllätä häntä enää ollenkaan.
Mikä pahinta, myös poliisi tuntuu Vehkoon kokemuksen mukaan jo tottuneen tähän kaikkeen.
”Poliisi on itsekin todennut, etteivät he enää osaa sanoa, missä menee normaalin nettikeskustelun ja vihaviestittelyn raja.”
Vehkoo viittaa
Ylen jutussa haastatellun rikoskomisarion
Kimmo Heinosenkommenttiin, joka liittyi toimittaja
Rebekka Härkösen netissä saamiin vihaviesteihin.
”Ongelma ylipäätään on se, ovatko Härköseen kohdistuneet kirjoitukset normaalista some-kirjoittelusta poikkeavia”, Heinonen sanoi Ylelle.
Vihaviesteistä on tullut siis lähes tulkoon normaalia nettikeskustelua. Siitä kertoo myös kirjasta luettavat kokemukset, joissa syyttäjä on tehnyt törkeistäkin vihaviesteistä esitutkinnan lopettamispäätöksen.
Emmi Nuorgam kertoo kirjassa, kuinka poliisi on suhtautunut hänen saamiinsa vihaviesteihin vähän naureskellen ja kehottanut häntä vetämään rikosilmoituksensa pois, koska tapaus ei kuitenkaan mene eteenpäin.
Vehkoo ei kuitenkaan halua, että Vihan ja inhon internet luo lannistuneen ilmapiirin. Päinvastoin: Vehkoo korostaa, että nyt ei voida nostaa käsiä pystyyn, vaikka tilanne on päästetty pahaksi.
Mitä siis tilanteelle pitää tehdä? Juuri siihen kirja pystyy vastaamaan. Siinä on kokonainen aukeama neuvoja vihapuheen kohteeksi joutuneelle:
Laajemmin vihapuheelle on Vehkoon mukaan myös tehtävissä paljon.
Nettikeskustelun moderointia pitää edelleen parantaa, kuten esimerkiksi monien medioiden sivuilla on jo tehty – turhan myöhään tosin Vehkoon mielestä. Nettivihapuheeseen ei voida suhtautua eri tavalla kuin niin sanotussa oikeassa elämässä tulevaan häiriköintiin, koska kokemus on kohteelle aivan yhtä paha.
Vehkoon mielestä yksi tärkeimpiä asioita olisi, että misogynia, eli naisviha, lisätään koventamisperusteeksi rikoslakiin. Silloin poliisi voisi suhtautua naisiin ja naisoletettuihin kohdistuvaan vihapuheeseen tiukemmin.
Ennen kaikkea Vehkoo korostaa kuitenkin jokaisen nettikeskustelijan vastuuta ja peräänkuuluttaa kollektiivista heräämistä uhrien auttamiseksi. Kirjassa annetaan lukuisia selviytymisohjeita vihaviestien kohteeksi joutuville henkilöille, mutta yhtä lailla siinä korostetaan, että kuka tahansa voi asettua tukemaan vihaviestin uhriksi joutumista.
”Kun uhreja tuetaan enemmän, häiriköt huomaavat, etteivät voi häiriköidä ihmisiä enää vapaasti. Vihaviestin kohteeksi joutuvien ei pidä jäädä yksin. Heille voi esimerkiksi laittaa yksityisviestin, jossa kysyy vointia ja pyytää esimerkiksi kahville. Twitterissä voi julkisesti ilmoittaa tukensa uhrille”, Vehkoo sanoo.
Kirjassa kerrotaan Yhdysvalloissa perustetusta Trollbusters-ryhmästä, joka järjestelmällisesti saapuu sosiaalisessa mediassa auttamaan vihaviestien kohteeksi joutuvia henkilöitä. Vehkoo uskoo, että samanlainen ryhmä voisi hyvin toimia Suomessakin.
Lisäksi Vehkoon mukaan olennaista on tutkia entistä enemmän vihaviestien lähettäjiä. Sitä, miksi he lähettävät viestejä ja mitä he pyrkivät saamaan niillä aikaan.
Toistaiseksi vihaviestien lähettäjiä on tutkittu hyvin vähän. Kirjassa Vehkoo haastattelee heistä neljää, jotka eivät oikeastaan osaa selittää kunnolla syitään viestien lähettämiseen. Oleellista olisi selvittää juuri se, miksi naiset ovat useimmissa tapauksissa pahimman häirinnän kohteena ja miksi miehet ovat useimmin vihaviestien lähettäjiä.
Entä mitä, jos mitään ei tehdä? Senkin tulevaisuuden kirja maalaa.
Naiset ja vähemmistöihin kuuluvat eivät uskalla enää julkaista kirjoituksia omilla nimillään, heidät syrjäytetään päätöksenteosta ja he joutuvat pelkäämään väkivaltaa kirjoittaessaan uuden blogitekstin. Kovin kaukana tästä ei enää olla, mutta muutos on vielä mahdollinen.
Julkaisemme ennakkoon osan albumissa nähtävästä Emmi Nuorgamin tarinasta. Tältä sarjakuva siis näyttää: