#vihapuhe

Koko lakipykälä on kirjoitettu epämääräisesti ja lain tulkinta aiheuttaa vielä sen, että teon rangaistavuus riippuu tekijän etnisyydestä, kulttuurista, uskonnosta yms.

Epäonnistunut laki ja tulkinta. Sitä kun vielä lavennetaan kyttäämällä peukkuja ja tykkäyksiä, sekä jättämällä "vihapuhe" määrittelemättä, niin avot.

Kätevä työkaluhan tuo toki on.

Maailmassa lienee aika monta esimerkkiä, missä vähemmistö on pitänyt rautaisella kädellä valtaa käsissään. Siksi en ymmärrä tätä "vähemmistön suojaksi" -hommaa. Luulin että etniseen taustaan tai uskontoon perustuva vakvava vihanlietsonta on edes teoriassa aina samanarvoinen rikos, mutta olin kai väärässä.
 
Tämä vaikutti ensi alkuun jopa varsin hyvältä tolkun ihmisen puolustukselta joka ääripään hörhöjä vastaan. Mutta mitä pidemmälle luin, niin sitä selvemmäksi kävi että se parempi ääripäistely on kyllä paljon parempaa ja jalompaa. Tai sitten taas luen kuin piru Raamattua.

https://yle.fi/uutiset/3-9888672

Kaikki mitä puhumme turvapaikanhakijoista on totta. Pois lukien tietenkin valheet. Mutta kaikki muu on totta.

Totta on se, että turvapaikanhakijoissa on raiskaajia ja naisen alistajia. Joidenkin tasa-arvonäkemykset ovat suoraan 1700-luvulta ja käsitys laista laahaa satoja vuosia suomalaista sivistysvaltiota perässä.

On totta, että syksyllä 2015 länsirajan yli valui ihmisiä, jotka olivat pelkästään leveämmän leivän perässä. Heitä kutsutaan elintasopakolaisiksi, mutta oikeammin he ovat turvapaikkaprosessin väärinkäyttäjiä.

Kumpikaan ei tiedä ohikävelleestä ihmisestä mitään, mutta analyysia pukkaa

Ja sieltä tuli paljon hyvässä peitonheilutusiässä olevia nuoria miehiä, ja aivan varmasti jotkut heistä ovat kaataneet näyttäviä suomalaismisuja kotimaisten kollien nenän edestä. Kuka ties huoliteltu staili ja eksotiikka puree.

Listaa voi jatkaa. Tulijoiden seassa on jihadistisekopäitä, murhaajia, kaikenlaisia pikku ihmissikoja sekä muita vesseleitä.

Ja sitten ovat he, joilla on oikeasti hätä.

Kaikki tämä on totta, muttei totuus. Ja tarkalleen ottaen juuri siihen pakolaiskeskustelumme sakkaa. Voimme argumentoida tosiasioilla, mutta totuus jää kiihtyvän puheen jalkoihin.

Otetaan esimerkiksi kuviteltu mamu-keskustelu nimettömän kaupungin kahvilan pöydässä. Kahvi on laihaa ja jutut sakeita. Hyviin vaatteisiin pukeutunut mahdollinen turvapaikanhakija kävelee ikkunan ohi.

– Siinä taas kunniakansalainen kävelee hienoissa kuteissa. Perkeleen elintasopakolaiset!
– Hädänalaisia pitää auttaa.
– Terroristeja ja raiskaajia ei tarvitse auttaa. Ne pitää ajaa maasta pois!
– Törkeää puhetta. Miten kehtaat kutsua viattomia pikkulapsia ja kotinsa menettäneitä ihmisiä raiskaajiksi.

Kumpikaan ei sinänsä valehtele, mutta puheet eivät kohtaa. Kumpikaan ei tiedä ohikävelleestä ihmisestä mitään, mutta analyysia pukkaa.

Molemmat puhuvat samasta aiheesta, mutta niin kaukana toisistaan, ettei siitä synny kuin puoliväliin jäänyt mokkakuppi ja kiihtyneet askeleet ovella.

Kyseessä ei ole välttämättä niinkään keskustelun polarisoituminen. Kyse on tosiasioiden polarisoitumisesta. Yksi porukka ottaa totuuden yhden nurkan hellittäväkseen, toinen toisen.

Vaikka he tiedostaisivat, että totuus ei ole näin yksioikoinen, omaan yhteisöön ja sen luomaan totuuskuplaan ei koko totuus sovi. Siksi se jätetään sanomatta ja se unohtuu.

Miten turvallisuuden voi palauttaa, jos Suomi on juuri nyt tilastojen valossa turvallisempi kuin koskaan?

Tässä kohtaa sermin takaa vilahtavat estradille poliitikot vallanhimoinen nenä kiivaasti nuuhkuttaen, olipa puolue sitten mikä tahansa.

Perussuomalaisten Jussi Halla-aho on noussut poliitikkoeliittiin omalla uutistoimistollaan somessa, jossa hän poimii uutisvirrasta pelkästään negatiiviset muslimimaahanmuuttajien töppäykset ja luo näistä, sinänsä aivan tosista tapahtumista totuudenkaltaisen kyhäelmän, johon uskoo Suomessa jo moni.

Puolueen presidenttiehdokas Laura Huhtasaari maalaa islamisaation mörön mustalla liidulla valkean Suomen ylle ja lupaa palauttaa turvallisen Suomen.

Se on kiinnostava lupaus. Miten turvallisuuden voi palauttaa, jos Suomi on juuri nyt tilastojen valossa turvallisempi kuin koskaan? Vai puhutaanko tässä nyt turvallisuuden tunteesta?

Siinä tapauksessa on kysyttävä, että jos se olisi vaikkapa islamisaatiouhan ja pakolaisten myötä jotenkin tärveltynyt, niin mitäköhän poliittista siipeä siitä voisi kiittää?

Pohjimmiltaan tosiasioiden valikoimisessa on tietysti kyse pakolaisjoukon niputtamisesta yhdeksi ja samaksi

Toisella laidalla, vaikkapa vihreissä ja vasemmistoliitossa maahanmuuttofaktojen painotus pötköttelee surullisten pakolaislasten silmien ja raajattomien mummojen kuvastossa. Se uppoaa heidän kannattajakuntaansa.

Vihervasemmistolaisen poliitikon suusta tulee suvaitsevan ihmisen puhetta, enkä sano tätä ollenkaan tuomitakseni tai ilkkuakseni vaan todetakseni.

Tällainen ajattelu on paras ja rakentavin lähtökohta suhtautua vieraisiin ihmisiin, koska hyvä luo hyvää, mutta ymmärtänette, mitä tarkoitan: Vihervasuri ei koskaan paukuttaisi eduskunnan kyselytunneilla tiukkaa todistusta turvapaikanhakijoiden rötöksistä ja pakkopalautusten nopeuttamisesta, vaikka siihen asiallisesti voisi olla aihettakin.

Perussuomalaisten totuuden nurkka on tällä erää yllättävänkin vahvoilla. Sen näkee vaikkapa eräiden keskustalaisten aiempaa kovemmista maahanmuuttolausunnoista.

Kun oman puolueen kannatus laskee kuin maakunnan lypsylehmän häntä virtsaamisen jälkeen, lähdetään kokeilemaan, löytyisikö äänestäjiä perussuomalaisten suunnasta.

Kenties siitä on kyse kun konkarikeskustalainen Seppo Kääriäinen esittää länsirajalta tulevien turvapaikanhakijoiden palautusta turvalliseen Ruotsiin. Ottamatta kantaa idean järkevyyteen, aiempaa jyrkempi maahanmuuttolinja siinä etummaisena patsastelee.

Kuvaan ilmestyvät suvakit ja rajakit. Ja niiden raiskauslapsena syntyvät vajakit, nuo mölisevät, hahmotuskykynsä kadottaneet interwebin kiihkeät kiilusilmät

Pohjimmiltaan tosiasioiden valikoimisessa on tietysti kyse pakolaisjoukon niputtamisesta yhdeksi ja samaksi.

Ensin keskustelijat kyhäävät monitahoisesta totuudesta mieleisensä ja juuttuvat siihen. Sitten riidellään ja seuraavaksi niputetaan keskusteluosapuolet.

Kuvaan ilmestyvät suvakit ja rajakit. Ja niiden raiskauslapsena syntyvät vajakit, nuo mölisevät, hahmotuskykynsä kadottaneet interwebin kiihkeät kiilusilmät. Yhdestä nurkasta ladataan taukoamatonta ylenkatsetta, toisesta lipsahtaa sanojen loppuessa liian usein uhkailu- ja väkivaltafantasioiden puolelle.

Siihen väliin jää iso ihmisryhmä, joka ällistelee monitahoista, vaikeaa ja tunnepitoista asiakokonaisuutta pää pyörällä. Sellainen ihminen yhtäältä tunnustaa pakolaisvirran tuomat ongelmat ja toisaalta käsittää, ettei ihminen ole ihminen eikä sivistysmaa sivistynyt, jos se ei auta hädänalaista.

Puhe tuottaa todellisuutta ja suorahuuto tyrannioita, eikä Suomi ole sellainen

Hän tiedostaa, että joku tulija saattaa suunnitella terrori-iskua, ja että sellaiseen ei tehoa kuin lain ankara koura, jos sekään. Samalla hän tajuaa, että paras lääke tehdä tulijoista Suomeen sopivaa väkeä, on antaa heille mahdollisuus. Siitä on Suomelle silkkaa hyötyä.

Hän ottaa asiat asioina, ihmiset ihmisinä, malttaa mielensä ja meinasi jo kirjoittaa someen näkemyksiään, mutta ajatteli sitten, että eipä taida viitsiä, kun kiilusilmät möyhäävät näkemyksen kuitenkin nurin niskoin ja mullin mallin, koska se ei ole tarpeeksi jotakin, jonka he ovat itse huutaneet sieluunsa tinnitukseksi, jota kutsuvat totuudeksi.

Hänen ja hänen kaltaistensa olisi pitänyt kirjoittaa ja näyttää sanoillaan, että on muutakin maahanmuuttopuhetta kuin tuo yksi vihainen ja toinen ylenkatsova, sillä puhe tuottaa todellisuutta ja suorahuuto tyrannioita, eikä Suomi ole sellainen.

Hän tyytyy ottamaan kantaa presidentinvaaleissa ja äänestää Niinistön Saulia, jonka – näin tarkemmin ajateltuna – uskoi ja toivoi tarkoittavan tolkun ihmisellä heitä, jotka rakastavat laajinta saatavilla olevaa totuutta mitään siihen lisäämättä ja mitään pois ottamatta ja jotka ymmärtävät, että ihminen voi olla tosikiva tai umpimulkku ihan ihonväriin ja syntyperään katsomatta.

Pekka Juntti

Kirjoittaja on Ruotsin Haaparannalla asuva, Lapissa työskentelevä palkittu toimittaja ja kolmen lapsen isä. Vapaa-aikanaan hän hortoilee pohjoisen talousmetsissä kädessään hinkki tai haulikko.
 
Maailmassa lienee aika monta esimerkkiä, missä vähemmistö on pitänyt rautaisella kädellä valtaa käsissään. Siksi en ymmärrä tätä "vähemmistön suojaksi" -hommaa. Luulin että etniseen taustaan tai uskontoon perustuva vakvava vihanlietsonta on edes teoriassa aina samanarvoinen rikos, mutta olin kai väärässä.
Minun oikeustajuuni kuuluu mahdollisimman tasavertainen kohtelu. Ymmärrän kyllä, jos liikuntarajoitteslle anntaan ilmaiseksi taksiseteleitä, kun tervejalkainen ei niitä saa, mutta en sitä, jos Abdi jätetään syntyperän perusteella tuomitsematta samasta rikoksesta, kuin mistä Väinö nappaa tuomion.

En myöskään ymmärrä rikoksen motiivia rangaistuksen koventamisperusteena. Esimerkiksi törkeä pahoinpitely on törkeä pahoinpitely, riippumatta siitä, että miksi se tehdään.
 
http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201710202200473337_u0.shtml

"Miksi seksuaalisen ahdistelun tapetille nostanut #MeToo-kampanja ärsyttää joitakin miehiä? - "Taustalla häpeä ja nolous"

Jos olisivat halunneet kuulla mikä siinä ärsyttää ihan tällaisia ihmisiä, jotka eivät koskaan ole syyllistyneet ahdisteluun saatika, toisin kuin Tuomas Enbuske, millään tavalla "hyväksyneet" mitään asiaan liittyvää, olisivat kysyneet minulta. Vastaus kiteytyy aika hyvin tässä, toverivärillä korostetuissa kohdissa:

https://yle.fi/uutiset/3-9892072

YLE / Elisa Kallunki kirjoitti:
Härskiä huutelua ja kourimista kokevat jo koululaiset – Tutkija: "Hämmentävän tavanomaista"
YLE / Elisa Kallunki kirjoitti:
Seksuaalinen häirintä lähtee ajattelusta, jossa nainen on pelkkä objekti.


#MeToo-kampanja on vyöryttänyt sosiaaliseen mediaan naisten kertomuksia seksuaalisesta häirinnästä: rivosta huutelusta seksuaaliseen väkivaltaan. Sukupuolentutkimuksen yliopistonlehtori Elina Penttinen Helsingin yliopistosta ei ole tippaakaan yllättynyt siitä, kuinka moni on kertonut härinnästä.

– En tietenkään, en missään nimessä! Olen yllättynyt siitä, jos joku on yllättynyt. Jokainen elää omassa kuplassaan, Elina Penttinen toteaa.

Penttisen mukaan seksuaalinen häirintä istuu syvällä kulttuurissamme. Taustalla on ajattelurakenne, jossa nainen on objekti ja katseen kohde. (Honcho: Onko tästä luettavissa rivien välistä, että jo pelkkä iltatyttökuvien ja pornografian katselu, ja vain nimenomaan tilanteessa jossa mies katsoo naista, on jonkinlaista hyväksyntää takapuolten puristelulle, häirinnälle ja hyväksikäytölle?)

– Ikään kuin nainen olisi olemassa miestä varten. Miehet pystyvät käyttämään hyväkseen sellaista ajattelumaailmaa esimerkiksi julkisissa paikoissa tulemalla liian lähelle tai esittämällä seksistisiä törppöjä vitsejä, Elina Penttinen sanoo.

Jos häirintään ei puututa, pepun puristelusta pitää selvitä yksin

Pepun tai tissien kommentointia, törkeitä vitsejä, koskettelua ja muuta seksuaalista häirintää kohdistuu jo nuoriin tyttöihin. Alakouluikäistenkin perään huudellaan törkeyksiä. Häirintää koetaan laajasti myös koulussa.

– Se on hämmentävän tavanomaista. On hirveän iso ongelma, että esimerkiksi kouluissa tapahtuu tällaista. Kun ei sanota, että huorittelu ja koskettelu on seksuaalista häirintää ja siitä tehdään loppu nyt, niin kyllähän se antaa tietyn viestin näille tytöille. Heidän on itse selvittävä ja opittava strategiat, miten he torjuvat, toipuvat ja turvaavat itse itsensä, Elina Penttinen sanoo.

Härski huutelu voi olla myös oman maskuliinisuuden korostamista muiden poikien silmissä. Häirintää kokevat pojatkin, mutta tyttöjä vähemmän. (Honcho: Sentään tämä pitää vastentahtoisesti mainita)

Häirintä voi olla vallankäyttöä
Seksuaalisessa häirinnässä voi olla kyse myös vallankäytöstä. Se näkyy monissa #MeToo-kampanjan myötä jaetuissa kokemuksissa. Kun esimerkiksi työpaikalla ylemmässä asemassa oleva heittää kommenttia alaisen takapuolesta, liimautuu hississä liian lähelle, ehdottelee tai vaatii seksiä, kyse on vallasta. (Honcho: Mikähän lienee sukupuolijako tämmöisessä toiminnassa?)

– Työntekijän toimeentulo on kiinni siitä työpaikasta. Tai hänen seuraava työpaikkansa on kiinni suosituksesta. Mitä kautta hän tekee valituksen ja millainen ongelma tulee, jos hän tekee häirinnästä julkista?

Elina Penttisen mukaan häirintä ei vähene niin kauan kuin sitä hyssytellään ja ajatellaan, ettei se ole kovin vakavaa. (Honcho: Kuka tätä "hyssyttelyä" sitten varsinaisesti tänä päivänä tekee?)

Meidän kulttuuristamme puuttuu terve rajanveto, että tämä ei ole okei, hän toteaa.


Eli se mikä tässä ärsyttää, on se, että vaikka ehdoton valtaosa kampanjaan osallistuvista naisista on mukana ihan täyspäisesti, niin tietty porukka haluaa edistää seuraavia asioita:

  • Vaikka on rikostuomion arvoinen asia väittää, että "kaikki terroristit ovat muslimeja", niin poikien ja miesten kokema ahdistelu ja epäasiallinen kohtelu (tekijän voidessa olla mies, nainen tai muunsukupuolinen :D) voidaan sivuuttaa korkeintaan pienellä sivulauseessa olevalla maininnalla. Mies uhrina on varmaankin reilusti alle 50% tapauksista mutta ei se mikään kuriositeetti ole, ei edes siinä tapauksessa missä nainen on tekijänä.
  • Tällainen "meidän kulttuurissamme" -retoriikka. Eihän tasa-arvo ole varmasti missään aivan täydellinen ja 50 vuotta sitten oltiin vielä ihan eri tilanteessa, mutta siltikin naisten oikeudet ovat pohjoismaissa aivan huippuhyvällä tasolla mihinkään muuhun kulttuuriin nähden. Niin kehittynyttä kulttuuria ei ole eikä tule, että se ei sisältäisi yhtään seksuaalista ahdistelua tekijän profiiliin katsomatta.
  • Hienovaraiset viittaukset sanavalinnoilla, että aivan tavallinen mies on kollektiivisesti syyllinen siihen, että joku toinen mies käyttäytyy huonosti.

Mennäkseni hieman tähän kulttuuri-bashingiin: Ilmeisesti esim. jenkeissä ollaan sen verran valveutuneita, että tämä kampanja on jo aikaa sitten kääntynyt sukupuoleen katsomattomaksi, eli myös miehet ovat tuoneet esiin kokemuksiaan uhreina. Mutta täällä meillä ryvetään syvällä tässä "MIESTÄ EI VOI RAISKATA" -kulttuurissa, jossa inhottava kohtelu vaikka työpaikalla pitää vain hyväksyä, koska sehän on vain suuri kunnia että nuori kolli saa hieman tätinaisten porukan huomiota osakseen, ihan vaan vitsillä, hei? Ja jos (ehkä ympärikänninen) nainen puristaa miestä takapuolesta kapakassa, se on vain voimaantuneen ja rohkean henkilön toimintaa joka uskaltaa toimia tavalla, jonka vallassa olevat valkoiset miehet ovat omineet itselleen. Nuoria naisia vaihtelevalla menestyksellä pokaileva aikamies on limanuljaska, mutta vastaavasti voidaan tehdä lehtijuttu voimaantuneesta puumanaisesta, joka haluaa maata vain max 25-vuotiaiden miesten kanssa. Jos mies jättää naisen, on se hänen pinnallisuuttaan ja seksikeskeisyyttään. Mutta jos nainen jättää, niin mies ei kyennyt olemaan riittävän haluttava ja tyydyttämään naisensa tarpeita, joten on hänen oikeutensa tehdä näin.


Tässä nyt noin ensialkuun. Itse kannattaisin tässä ahdistelukeskustelussa sukupuolineutraalimpaa suhtautumista. Mutta Suomessa kyllä tiedetään minne sukupuolineutraalius on tarpeen: Liikennemerkkeihin! Ei mihinkään seksuaalisen ahdistelun esilletuomiseen, eihän nyt pojille ja miehille sellaista tehdä, etenkään naisten toimesta. Jos tehdään, niin ainakin sitä tehdään vain vähän. Ja jos tehdään enemmän, niin eihän se nyt niin vakavaa ole. Miestähän ei voi raiskata, ei ainakaan nainen, koska erektio=suostumus.
 
Koska antifasistit riehuivat Tampereella, on aika hirttää Kärkkäinen. Tätä jaetaan nyt.

DMuogkbX0AA447I.jpg:large
 
Janne Riiheläinen retweeted
Salla Vuorikoski Salla Vuorikoski
@svuorikoski 4h
Käsitteiden inflaatio. #Maalittaminen näkyy tarkoittavan jo sitä, kun media kertoo ihmisten tai yritysten tekemisistä.

Sitähän tilasitte. Ihmettelin joskus alkusyksystä miksi "maalitusta" alettiin käyttää
mediassa aivan vallattomasti sanoisinko "politiikan välineenä"

Olisiko natsismi seuraava sana joka kokee inflaation? Vai onko se tarkoituskin?

Ovat nämä velikultia. Vaikken olekaan herra Kärkkäisen fani niin silti, ihmettelen:

Esa Mäkinen @EsaMakinen
Managing editor at Helsingin Sanomat. Datajournalist. Novelist. Maker of twitterbots.
Replying to @OtavanKirjat
Otavan kirjoja myydään Kärkkäisellä, vaikka "ette tee yhteistyötä". pic.twitter.com/wIxWMfMaaP

Janne Riiheläinen retweeted
Otava Otava
@OtavanKirjat
Korjaus HS:n tämän päivän juttuun: Otava ei ole tehnyt yhteistyötä J. Kärkkäinen Oy:n kanssa enää yli kahteen vuoteen.

Panu Höglund @panuhoglund
Replying to @OtavanKirjat
Näköjään valehtelette. Muutahan teiltä ei voi odottaa.

Janne Riiheläinen retweeted
Ville Niinistö Ville Niinistö
@VilleNiinisto
Natsiaate toimii loisen tavoin. Elää demokratian sananvapaudesta, hyödyntää halveksimaansa,
kunnes saisi sen kaadettua ja sorron alkamaan.

Pelkästään natsit loisia? Voi Ville & Janne...
 
Viimeksi muokattu:
Vihreät tuhoavat sekä luonnon että Suomen talouden ja sitä ennen vinkuvat Twitterissä, minkä punaviinin ryyppäämiseltä tai marihuanan polttamiseltaan ehtivät.

Natsit ovat kuulapäitä, joiden otsaluun takana äly etsii epätoivoisena tietään kuin portimo kivikolossa.

#Vihapuhe


popc.gif
 
Vihreät tuhoavat sekä luonnon että Suomen talouden ja sitä ennen vinkuvat Twitterissä, minkä punaviinin ryyppäämiseltä tai marihuanan polttamiseltaan ehtivät.

Vihreillä on kyllä oma #turpo. Ja juuri siitä johtuen kiinnostaisi tietää mitä mieltä kyseinen turpo oli esimerkiksi
vuonna 2007 mieltä miinakiellosta, reserviläisistä ja varusmiespalveluksesta yleensäkään.

///

Toisaalta:

Vihreitäkin yhteiskunta tarvitsee - kuten aivan tasapuolisesti perussuomalaisia. Sopivassa määrin.

Mutta jos jompikumpi taho pääsisi yksinvaltaan tai edes enemmistön kahvaan kiinni
niin voi hirvitys...
 
Sitähän tilasitte. Ihmettelin joskus alkusyksystä miksi "maalitusta" alettiin käyttää
mediassa aivan vallattomasti sanoisinko "politiikan välineenä"

Olisiko natsismi seuraava sana joka kokee inflaation? Vai onko se tarkoituskin?

Ovat nämä velikultia. Vaikken olekaan herra Kärkkäisen fani niin silti, ihmettelen:



Pelkästään natsit loisia? Voi Ville & Janne...

Eikö natsittelu ole kokenut inflaation jo tovi sitten? Vastarintaliikkeen kohdalla termi on tietenkin osuva, mutta kun sutta on huudettu jo vuosia, niin saattaahan se tällä kerralla kiinnostaa vähemmän. Eipä kukaan tuttu ole jaksanut korvaansa lotkauttaa. (https://fi.wikipedia.org/wiki/Natsikortti)

Omasta puolestani kansallissosialistit ja antifasistit voitaisiin siirtää jollekkin saarelle Battle royal hengessä.
 
Koska antifasistit riehuivat Tampereella, on aika hirttää Kärkkäinen. Tätä jaetaan nyt.

DMuogkbX0AA447I.jpg:large

Minä tilasin hiljattain Victorinoxin (=nuivasta maasta!) fileerausveitsen vaimolle synttärilahjaksi sekä tarjousnamipussejä Kärkkäisen sikapäiviltä. Tuli mieleen, että tämä on varmaan pakostikin vähän vihapuhetta. Kärkkäinen, possut, get it? Rasistifasistinatsin kauppa käyttää kampanjassaan symboliikkaa joka loukkaa maassamme olevien, kovia kokeneiden, herkkien, pääosin 17-vuotiaiden vieraiden laajaa puolestaloukkaantujien joukkoa.
 
Minä tilasin hiljattain Victorinoxin (=nuivasta maasta!) fileerausveitsen vaimolle synttärilahjaksi sekä tarjousnamipussejä Kärkkäisen sikapäiviltä. Tuli mieleen, että tämä on varmaan pakostikin vähän vihapuhetta. Kärkkäinen, possut, get it? Rasistifasistinatsin kauppa käyttää kampanjassaan symboliikkaa joka loukkaa maassamme olevien, kovia kokeneiden, herkkien, pääosin 17-vuotiaiden vieraiden laajaa puolestaloukkaantujien joukkoa.
Koululaisen Syyslomalla Kärkkiksellä käydessäni ainakin omaa mieltäni lämmitti se sikapäivien hehkutus. Tietysti niistä vaihtoehtouutisten levittämisestä mainosten seassa voi olla montaakin eri mieltä. Mutta sika- possusta nykysuomessa Iso Käsi !
 
Tuli mieleen, että tämä on varmaan pakostikin vähän vihapuhetta. Kärkkäinen, possut, get it?

Voi olla, että ruokalajin valintaan on moniakin syitä, mutta vihapuhetta se ei ole. Kukaan ei taitaisi uskoa Kärkkäisen halal-päiviin. Siellä on muuten mainio kalastusosasto.
 
Minun oikeustajuuni kuuluu mahdollisimman tasavertainen kohtelu. Ymmärrän kyllä, jos liikuntarajoitteslle anntaan ilmaiseksi taksiseteleitä, kun tervejalkainen ei niitä saa, mutta en sitä, jos Abdi jätetään syntyperän perusteella tuomitsematta samasta rikoksesta, kuin mistä Väinö nappaa tuomion.

En myöskään ymmärrä rikoksen motiivia rangaistuksen koventamisperusteena. Esimerkiksi törkeä pahoinpitely on törkeä pahoinpitely, riippumatta siitä, että miksi se tehdään.

Täsmälleen näin.

Puhutaan vielä tuosta esimerkistä, joka Ylen jutussa oli. Somalitaustainen Mohamed kirjoittaa blogiinsa: ”Väkivalta ja vaimon hakkaaminen ovat suomalaisilla geeneissä.”

Selitys oli tämä:

Laki kieltää kiihottamisen kansanryhmää vastaan, kun tarkoituksena on halventaa tai pelotella tiettyyn ryhmään kuuluvia ihmisiä tai lietsoa väkivaltaa tai syrjintää kansanryhmää kohtaan. Tämä tapahtuu loukkaavan aineiston levittämisellä tai saattamisella yleisön saataville. Rangaistukset vaihtelevat sakoista kahteen vuoteen vankeutta, teon törkeässä muodossa neljästä kuukaudesta enintään neljään vuoteen vankeutta. Laki kiihottamisesta kansanryhmää vastaan on tarkoitettu vähemmistöjen suojaksi. Suomesta ei löydy oikeustapausta, jossa olisi käsitelty kiihottamista enemmistöryhmää vastaan. Sillä, kenestä sanotaan, on siis ratkaiseva merkitys, ei sillä, kuka sanoo.

Työryhmään kuuluivat oikeustieteen tohtori Mika Illman, poliisin vihapuhetutkintaryhmän vetäjä Jouni Niskanen, Ylen mediasääntelypäällikkö, varatuomari Kirsi-Marja Okkonen, Ylen etiikkapäällikkö Timo Huovinen.

Työryhmä piti erittäin vaikeana koko haastetta. Se ei ole missään asemassa päättämään oikeuden tulkinnoista. Itse asiassa tummalla painamani korostus osoittaa argumentoinnin köyhyyden. Lain sanamuodosta huolimatta he tulkitsevat, että koska 1) laki on tarkoitettu (siis intentoitu) vähemmistön suojaksi ja 2) Suomessa ei ole käyty oikeustapausta, jossa olisi käsitelty kiihottamista enemmistöryhmää vastaan, somalitaustainen saisi puhua mitä vain paskaa suomalaisista ilman rangaistusta.

No, tulkintahan rikkoo jo perustuslakia ja yhdenvertaisuusperiaatetta. Se asia, onko jotain käsitelty oikeudessa vai ei, ei myöskään riitä. Laki on kiihottaminen kansanryhmää vastaan, ei vähemmistöryhmää vastaan. Tämä pitäisi nyt jonkun oikean oikeusoppineen kiistää ja julkisesti.

Miksi luulette Ylen tilanneen tulkitsemaan juuri Illmanin, joka profiloitui jo 2012 Jussi Halla-Ahon prosessin käynnistäjänä.

Silloin hän sanoi näin: Det är bra att lagtolkarna nu har fått ett prejudikat. Högsta domstolen har dragit en gräns som anger hur långt den som kritiserar makthavare har rätt att provocera och överdriva, säger Illman.

Illman on siis tunnustanut tehneensä politiikkaa ja aikoo tehdä varmasti jatkossakin. Hän loukkaa suomalaista oikeustajua ja ajaa maata lähemmäs tilannetta, jossa PVL:n kaltaiset voivat siirtyä action direkteen.
 
Viimeksi muokattu:
Voi olla, että ruokalajin valintaan on moniakin syitä, mutta vihapuhetta se ei ole. Kukaan ei taitaisi uskoa Kärkkäisen halal-päiviin. Siellä on muuten mainio kalastusosasto.

Se olisikin aika suoraa kettuilua, kun Kärkkäinen mainostaisi, että myös halal-sianlihaa saa meiltä!

Aihetta sivuten, tietääkö kukaan, tarjoillaanko VOK:ssa halal-lihaa ja jos ei, niin mitä asiakkaat syövät?
 
Se olisikin aika suoraa kettuilua, kun Kärkkäinen mainostaisi, että myös halal-sianlihaa saa meiltä!

Aihetta sivuten, tietääkö kukaan, tarjoillaanko VOK:ssa halal-lihaa ja jos ei, niin mitä asiakkaat syövät?
Suomalaista Halal-kinkkua, nyt vain meiltä! Kuulostaisi hienolta& myyvältä..
 
lokakuu 22, 201721:22 https://www.suomenuutiset.fi/britan...misen-maailman-noudattamaan-omia-ihanteitaan/
Britannia pakottaa yliopistot suojaamaan sananvapautta – yliopistoministeri määräsi akateemisen maailman noudattamaan omia ihanteitaan
Politiikka

Sananvapauden rajoittaminen yliopistokampuksilla ja korkeakouluopiskelijoiden suojaaminen heidän maailmankuvaansa järkyttäviltä ajatuksilta saattaa jäädä kummalliseksi välivaiheeksi akateemisen vapauden pitkässä historiassa. Britannian yliopistoista vastaaava ministeri Jo Johnson määräsi, että saarivaltakunnan korkeimpien oppilaitoksien on sakkojen uhalla sitouduttava sananvapauteen.

Yliopistot ovat aina olleet sananvapauden saarekkeita sellaisissakin yhteiskunnissa, joissa kansalaisvapauksia on rajoitettu laajalti. Viime aikoina on kuitenkin näyttänyt siltä, että missään muualla ei ole niin rajoittavaa puhekoodia ja asenneilmapiiriä kuin länsimaiden edistyksellisimpien yliopistojen kampuksilla.

Kuten Suomen Uutiset aiemmin kirjoitti, Isaac Newton potkittaisiin todennäköisesti pois tämän päivän Harvardista, koska kummallisille persoonallisuuksille ei ole enää tilaa yliopistoissa, joita hallitsee kaiken kattava poliittinen korrektisuus.

Suomessakin Vasemmistoliiton kansanedustaja Anna Kontula kannatti Kansan Uutisisten kolumnissaan niin kutsuttuja ”turvallisia tiloja”, Verkkouutiset kirjoittaa. Niillä tarkoitetaan hänen mukaansa erityisiä tiloja, joihin ”arjessaan jatkuvaa syrjintää kokevien ryhmien edustajat voivat vetäytyä suojaan”, ja joissa ”heidän ulkonäköönsä, alkuperäänsä, seksuaaliseen suuntautumiseensa tai muihin ominaisuuksiinsa ei kohdistu jatkuvaa mikroaggressiota”.

Turvatilat ja vääriä mielipiteitä edustavien ihmisten sensurointi yliopistokampuksilla on Suomessa uusi asia, mutta Britanniassa on tapahtumassa jo paluu sananvapauden kunnioittamiseen.

Britannian tiede- ja yliopistoministeri Jo Johnson sanoi The Timesinmukaan, että nuorten ihmisten ja opiskelijoiden tulee hyväksyä ”terveen ja napakan väittelyn oikeutus”.

Hallitus voi Johnsonin mukaan rangaista sakoilla tai hallinnollisin toimin, jos yliopistot eivät noudata velvollisuuttaan sitoutua sananvapauteen omissa säännöksissään.

Johnson sanoi Timesille, että sananvapautta ei pidä loukata niin kutsutulla No Platform -politiikkalla tai turvatiloilla. Britannian opiskelijajärjestöjen No Platform -politiikan mukaan tiettyjen järjestöjen edustajia ei saa päästää puhumaan opiskelijoiden tilaisuuksissa.

Politiikalla on rajoitettu fasististen ja sellaiseksi väitettyjen organisaatioiden sananvapautta. Rajoitettuihin organisaatioihin kuuluvat muun muassa British National Party ja English Defence League.

Johnsonin mukaan sananvapaus mahdollistaa sen että ideat tulevat testatuiksi ja ennakkoluulot altistettua kritiikille, mikä hyödyttää koko yhteiskuntaa.

– Yliopistot eivät saa olla paikkoja, jossa sananvapaus on tukahdutettu, Johnson sanoi.

SUOMEN UUTISET

lokakuu 20, 201716:00 https://www.suomenuutiset.fi/isaac-...itsisi-oudot-persoonallisuudet-vihapuhujiksi/

Isaac Newton potkittaisiin pois tämän päivän Harvardista – inkvisitio tuomitsisi oudot persoonallisuudet vihapuhujiksi

Politiikka
  • Toimitus suosittelee!
Yliopistojen kyky luoda uutta on aina perustunut omituisten persoonallisuuksien hyväksymiseen sellaisena kuin he ovat. Monella eriskummallisella akateemikolla on autismikirjon häiriö, joka ei kuitenkaan akateemisessa ympäristössä ole estänyt heitä kehittämästä tiedettä ja teknologiaa eteenpäin. Nykyisen akateemisen maailman tiukat puhekoodit ja poliittinen korrektius ajavat tällaiset luovat persoonallisuudet ulos yliopistolta, väittää psykologian professori Geoffrey Miller Quillette-verkkolehdessä.


Kuvittele tilanne, jossa nuori Isaac Newton tulisi aikakoneella 1670-luvun Englannista opettamaan Harvardin yliopiston opiskelijoita syyslukukaudella 2017, professori Miller ehdottaa. Newtonilla olisi edelleen pakkomielteinen, paranoidinen persoonallisuus, Aspergerin oireyhtymä, paha änkytys, epävakaa mieliala ja ajoittaisia manian ja depression vaiheita.

Newtonin sosiaalinen kömpelyys olisi ajanut hänet ulos akateemisesta maailmasta ja sosiaalisesta mediasta

Newton olisi tänä päivänä alistettu Harvardin yliopiston puhekoodeille, jotka kieltävät kaiken ”epäkunnioittavuuden muiden arvokkuutta kohtaan”. Koodirikkomukset veisivät Newtonin Harvardin omaan inkvisitiojärjestelmään, jonka virallinen nimi on tasa-arvon, erilaisuuden ja inkluusion toimisto.

Newton ei olisi pitkään kestänyt julkisena intellektuellina modernissa amerikkalaisessa kulttuurissa, Miller uskoo. Ennemmin tai myöhemmin hän olisi sanonut jotakin ”loukkaavaa”, josta olisi kanneltu Harvardin yliopistoon, ja josta valtamedia olisi pöyristynyt. Newtonin sosiaalinen kömpelyys olisi ajanut hänet ulos akateemisesta maailmasta ja sosiaalisesta mediasta, eikä meillä olisi mekaniikan peruslakeja, Miller kärjistää.

Puhekoodien hallinta onnistuu vain ”neurotyypillisiltä”
Millerin mukaan Yhdysvalloissa nyt vallitsevat puhenormit, jotka määräävät mitä saamme sanoa ja mitä emme, on luotu ”normaaleille” aivoille. Samoin Yhdysvaltain yliopistojen muodolliset puhekoodit on kirjoitettu ”neurotyypillisten” toimesta ja heitä varten.

Puhekoodien epämääräisyys, epäsysteemaattisuus, kaksoisstandardit ja loogiset epäjohdonmukaisuudet saavat systematisointiin taipuvaiset ihmiset menettämään hermonsa.

Neurotyypillisillä tarkoitetaan ihmisiä, joilla ei ole neurologista poikkeavuutta, kuten esimerkiksi autismikirjon ihmisillä.

Autismin kirjon lievä pää, Aspergerin syndroomalla diagnosoidut eli aspitovat yliedustettuna varsinkin kovien luonnontieteiden, insinööritieteiden ja matematiikan alueilla. Tällaiset ihmiset ovat ylikorostuneesti systematisoijia. Nämä ’nörtit’ ajattelevat loogisesti, mutta he ovat huonoja lukemaan ja ennakoimaan toisten tunteita.

Puhekoodin laatijat kuitenkin Millerin mukaan olettavat, että jokainen yksilö yliopistokampuksella on täysin kykenevä kaiken aikaa..

a) käyttämään verbaalista älykkyyttään ja kulttuuritaustaansa ymmärtääkseen puhekoodeja, jotka ovat tarkoituksella epämääräisiä, äärimmäisen laveita ja kiertoilmaisuin määriteltyjä, ja jotka rajaavat, kuka saa sanoa kenelle missäkin asiayhteydessä mitä ja millä sanoin;

b) ymmärtämään mitkä ajatukset kulloinkin vallitsevien sosiaalisten normien mukaan kuuluvat niin sanotun Overtonin ikkunan sisälle eli hyväksyttävien ajatusten piiriin, ja mitkä ajatukset ovat ’loukkaavia’, ’epäsopivia’, ’seksistisiä’, ’rasistisia’, ’islamofobisia’ tai ’transfobisia’;

c) käyttämään mielen teoriaa ennustamaan sataprosenttisella tarkkuudella, mitkä puheaktit saattavat olla loukkaavia jollekin, joka edustaa toista sukupuolta, ikää, rotua, etnisyyttä, kansallista alkuperää, sukupuolista suuntautumista, uskontoa tai poliittista käsitystä;

d) torjumaan ’epäsopiva’ puhe sataprosentisen luotettavasti kaikissa sosiaalisissa tilanteissa jotka joku voi raportoida tai tallentaa;

e) ennustamaan sataprosenttisella tarkkuudella, mikä saattaa pöyristyttää vertaisia, opiskelija-aktivisteja, sosiaalista mediaa tai valtamediaa – joista mikä tahansa voi synnyttää negatiivista julkisuutta yliopistoa ja sen puhekoodi-inkvisitiota kohtaan – ilman oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä tai valitusoikeutta.

Millerin mukaan puhekoodien epämääräisyys, epäsysteemaattisuus, kaksoisstandardit ja loogiset epäjohdonmukaisuudet saavat systematisointiin taipuvaiset ihmiset menettämään hermonsa.

Koodeja sovelletaan hyvin valikoivasti.

– Useimmat puhekoodit esimerkiksi kieltävät kaikki loukkaukset, jotka perustuvat henkilön sukupuoleen, rotuun, uskontoon tai poliittisiin asenteisiin. Mutta aspiopiskelijat usein huomaavat, että näitä koodeja sovelletaan hyvin valikoivasti: on OK loukata ’toksista maskuliinisuutta’ ja ’patriarkaattia’, mutta ei ole sopivaa kyseenalaistaa ’palkkakuilua’ tai ’raiskauskulttuuria’; on OK loukata ’valkoisia erioikeuksia’ ja ’Alt-Rightia’, mutta ei positiivista erityiskohteua tai ’Black Lives Matteria’; on OK loukata aborttia vastustavia katolilaisia mutta ei shariaa kannattavia muslimeja, Miller kirjoittaa.

Puhekoodit rikkovat vuosisataisen oikeuden ilmaisuvapauteen
Millerin mukaan useimmat puhekoodit liittyvät oikeudenmukaisuusteorioihin, jotka perustuvat gender-ideologiseen feminismiin, kriittiseen rotuteoriaan ja sosiaaliseen konstruktionismiin, jotka kaikki hylkäävät parhaan tieteellisen näytön sukupuolieroista, rotueroista ja käyttäytymisgenetiikasta.

– Se että aspeja vaaditaan tunnustamaan nämä puhekoodit, jotka perustuvat räikeisiin valheisiin, loukkaa systematisoijien syvimpiä arvoja: logiikkaa, rationaalisuutta ja realismia, Miller kirjoittaa.

Millerin mukaan akateeminen maailma on vuosisadat ollut turvallinen paikka, safe space, neurologisesti epätyypillisille ihmisille kuten autismin kirjoon kuuluville ja muuten erikoisille persoonallisuuksille, joihin hän lukee myös itsensä.

– Me teemme siitä tuon turvasataman uudestaan, eivätkä yliopistojen hallintobyrokraatit mahda meille mitään. Miller kirjoittaa.

– Kaikki on meidän puolellamme: käyttäytymistiede, intellektuaalinen historia, liittovaltion laki, julkinen mielipide ja liberaalin tiedeyhteisön omat pyhät arvot diversiteetti ja inklusiivisuus. Neurodiversiteetti on tullut jäädäkseen, eikä meitä tulla enää vaientamaan.

SUOMEN UUTISET
 
Kohta saa Briteissä sakot, jos toteaa esim." muslimimaiden tiede on takapajuista". Sakot saa, jos tätä ei totea. :)
 
Back
Top