Professori Kanniainen: Hyvinvointiyhteiskunta ja vapaa maahanmuutto ovat kestämätön yhdistelmä
ESSEE: Ihmisoikeuksista ei seuraa oikeus laittomaan maahantuloon.
Viime vuosien aikana maahanmuutto on ollut yksi eniten puhuttaneista teemoista suomalaisessa politiikassa. On puhuttu muun muassa velvollisuudesta hädänalaisten auttamiseen, kehitysavun toimivuudesta ja maahanmuuton taloudellisista vaikutuksista.
Taloustieteen emeritusprofessori Vesa Kanniainen käsittelee tuoreessa Kanavassa maahanmuuttoa ja erityisesti siihen liittyviä taloudellisia kysymyksiä. Suomen Kuvalehti julkaisee kirjoituksen kokonaan.
Sekä Euroopan sisäinen että Euroopan alueelle tapahtuva maahanmuutto on noussut haasteeksi. Britannian päätös erota Euroopan unionista perustui osaltaan ongelmalliseksi koettuun maahanmuuttoon.
Vuonna 2015 turvapaikanhakijoita saapui 1,3 miljoonaa, maahanmuuttajia taas yhteensä 2,7 miljoonaa.
Euroopan ulkopuolelta tulevissa maahanmuuttajissa on sekä turvapaikanhakijoita ja sotaa pakenevia että taloudellisin perustein Eurooppaan pyrkiviä.
Münchenin yliopiston yhteydessä toimivan CESifo-tutkimuslaitoksen raportti
Migration in the European Union: Too Much of a Good Thing? (EEAG 2015) toteaa, että muuttoliike Euroopan sisällä perustuu pääasiassa taloudellisiin tekijöihin: palkkaeroihin, työpaikkoihin, verotukseen, tulonsiirtoihin ja julkishyödykkeisiin.
Maahanmuuttopaine Euroopan ulkopuolelta on CESifon mukaan pitkäkestoinen. Euroopan on osattava toimia viisaasti ja hyväksyttävällä tavalla.
Toinen sen raportti
Immigration and the Refugee Crisis – Can Europe Rise to the Challenge? (EEAG 2017) analysoi maahanmuuttoa sekä humanitaarisesta että taloudellisesta näkökulmasta. Perusviesti on, että Eurooppa on toiminut lyhytnäköisesti.
CESifo arvostelee liittokansleri Angela Merkelin politiikkaa, joka loi virheelliset odotukset siitä, että Eurooppa kykenee sulauttamaan kaikki tänne pyrkivät. Maahanmuuttokriisin käynnistyttyä Merkel toivotti maahanmuuttajat tervetulleiksi todeten kuitenkin, että kun sota on ohitse, heidän on palattava kotiin.
Suomeen tuli 2015 32 000 turvapaikkahakijaa, joista myönteisen päätöksen on saanut 27 prosenttia ja kielteisen 51 prosenttia. Osa hakemuksista on rauennut.
Vuonna 2016 turvapaikkaa haki 5 600 ihmistä.
Presidentti Sauli Niinistö on todennut, että laittomasti saapuville on käytännössä syntynyt subjektiivinen oikeus rajan ylitykseen, kunhan he lausuvat sanan ”asylum”. Kielteisten päätösten runsaus ja vapaaehtoinen palaaminen viittaavat siihen, että kaikki tulijat eivät olleet turvapaikan tarpeessa.
Liberalistisen taloustieteen mukaan ihmisten vapaa liikkuvuus merkitsee lähtökohtaisesti valtaisaa hyvinvoinnin lisäystä. Ihmiset hakeutuvat alueille ja tehtäviin, joissa he parhaiten kykenevät hyödyntämään osaamistaan ja tuottamaan itselleen ja perheilleen hyvinvointia.
Kun eurooppalaiset muuttivat USA:han sata vuotta sitten, elanto hankittiin työnteolla. Nykyistä sosiaaliturvaa ei ollut.
Kyseessä oli win–win-tilanne: muuttaneiden elintaso kohentui ja kansantalous sai kasvusysäyksen.
Sama koski suomalaisten maahanmuuttoa Ruotsiin 1960-luvulla: Ruotsi hyötyi työhaluisten ja -kykyisten suomalaisten työvoimasta, joka myös osallistui sosiaaliturvan rahoitukseen.
Historiallisesti siirtolaisuus on ollut hyödyllistä.
Muutto Meksikosta USA:han on tuonut sinne yli 11,7 miljoonaa ihmistä, joista laittomia maahanmuuttajia on noin 6 miljoonaa.
Professori Milton Friedmanin kuuluisan argumentin mukaan se, mitä USA Meksikolta tarvitsee, on laiton maahanmuutto.
Logiikka menee niin, että jos laiton maahanmuuttaja ei ole USA:ssa oikeutettu sosiaaliturvaan, hän joutuu työllistämään itsensä ja tekemään ne työt, joita tavallinen amerikkalainen ei enää halua tehdä. Sen sijaan vapaa muuttoliike ja hyvinvointiyhteiskunta ovat Friedmanin mukaan kestämätön yhdistelmä.
Maahanmuutto vastaa OECD:n mukaan 70 prosenttia työvoiman kasvusta Euroopassa.
Sillä on tutkimusten mukaan palkkatasoa heikentävä, mutta kohtalaisen pieni vaikutus. Toisaalta kulutus lisääntyy, mikä taas vahvistaa työn kysyntää.
Koulutetut ovat haluttuja, kouluttamattomat eivät. Vaikka bruttokansantuote voi kasvaa, henkeä kohden laskettuna se ei kasva, jos tulijoilta puuttuu koulutus.
Niinpä kasvun ja maahanmuuton välillä ei ole todettavissa selkeää yhteyttä. Työmarkkinoille sijoittuvat maahanmuuttajat kuitenkin osallistuvat esimerkiksi eläkejärjestelmän rahoittamiseen.
Maahanmuuton vaikutus julkisen talouden rahoitusasemaan riippuu siitä, missä määrin maahanmuuttajat käyttävät yhteiskunnan tulonsiirtoja ja palveluita ja maksavat veroja. Turvapaikanhakijoihin sitoutuu tyypillisesti enemmän julkisia varoja kuin kantaväestön tarpeisiin.
Massamuutto kohdistuukin niihin Euroopan maihin, jotka ovat luoneet kansalaisilleen vahvimman sosiaaliturvan.
Veronmaksajat rahoittavat sekä kansantalouden julkishyödykkeet (puolustus, yleinen järjestys, tuomioistuimet ja mm. infrastruktuuri), koulujärjestelmän, julkisen terveydenhuollon että sosiaaliturvan.
Maahanmuuton kokonaiskustannuksia eivät siis edusta vain ne budjettimenot, joita sen prosessointi, hallinto ja valituskierrokset oikeuslaitokselle aiheuttavat. Taloustieteen mukaan kunkin kansalaisen nettohyöty tai nettokustannus julkiselle taloudelle määräytyy sen mukaan, kummalle puolelle henkilö asettuu ns. kansantalouden keskimääräistä veroastetta.
Suomessa on 5,5 miljoonaa asukasta.
Bruttokansantuotteella mitattuna heidän tuottamansa kokonaistulo on 215 miljardia euroa. Kokonaisveroaste eli kaikkien maksettujen verojen suhde BKT:hen on Suomessa 44 prosenttia.
Tuolla veroasteella kerätty kaikkien verojen määrä on silloin 94 000 miljoonaa euroa. Sen verran rahaa tarvitaan kaikkien julkisten menojen kattamiseen vuosittain.
Ne, jotka maksavat tulo-, hyödyke- ym. veroja enemmän kuin 44 prosenttia tuloistaan, ovat yhteiskunnan nettomaksajia, kun taas vähemmän maksavat ovat nettohyötyjiä. Tämä koskee niin maassa asuvia kuin maahan muuttaviakin.
Laskelma on helpoin ymmärtää kuvittelemalla, että kaikilla olisi samat tulot ja sama 44 prosentin veroaste ja että kaikki kuluttaisivat ja tukeutuisivat tulonsiirtoihin täsmälleen yhtä paljon. Tällöin kukaan ei olisi nettosaaja eikä nettomaksaja. Jokainen maksaisi silloin täsmälleen saman verran veroja vuodessa eli 17 400 euroa.
Käytännössä monet saavat nettomääräisesti enemmän tulonsiirtoja kuin osallistuvat julkisten menojen rahoitukseen. Ylivoimaisesti suurin osa maahanmuuttajista maksaa yhteiskunnalle huomattavasti vähemmän veroja kuin 17,400 euroa.
CESifon selvityksen mukaan maahanmuuttajissa on laajalti lukutaidottomuutta, ja nuoretkin maahanmuuttajat ovat koulutukseltaan useita vuosia jäljessä eurooppalaisia nuoria.
Maahanmuuttajat, joilla ei ole lukutaitoa, joiden kulttuuriin kuuluu naisten pysyminen pois työmarkkinoilta, joilla on tavoitteena suuri lapsiluku ja joilla ei ole valmiiksi koulutusta, eivät edusta työperäistä maahanmuuttoa, jota presidentti Martti Ahtisaari on toivonut Kanadan esikuvan mukaan.
Kansalaisten asema toisaalta muuttuu elinkaaren aikana. Useimmat ihmiset ovat aluksi nettosaajia, mutta muuttuvat sitten nettomaksajiksi ja myöhemmällä iällä taas nettosaajiksi.
Edellä sanottu ei tietenkään muuta sitä, että jokainen ihminen on arvokas ja että kaikki tehty työ on hyödyllistä ihmisille itselleen, heidän läheisilleen ja yhteiskunnalle, vaikka vaikutus valtiontalouteen olisi negatiivinen.
Saksan hallitus on arvioinut, että maahanmuuttaja maksaa valtiolle keskimäärin 12 000 euroa vuodessa. Bertelsmann-säätiön tutkimuksessa laskettiin 2014, että keskimääräinen maahanmuuttaja aiheuttaa kaikki julkiset menot huomioon ottaen Saksalle nykyrahassa 79 100 euron kustannukset, siis ihmisen elinkaaren yli laskettuna.
On näyttöä, että hyvinvointiyhteiskunta houkuttelee nimenomaan matalan osaamisen ihmisiä. CESifon tutkimuksen mukaan sosiaaliset reformit johtivat suureen köyhien ihmisten muuttoliikkeeseen New Yorkiin sillä seurauksella, että kaupunki ajautui 1970-luvulla konkurssin partaalle.
Suomessa keskituloiset maksavat 20–30 prosenttia verojen ja maksujen kokonaissummasta, suurituloisin kymmenesosa noin 42 prosenttia kaikista veroista ja maksuista.
Todellisuudessa tilanne on vielä vaikeampi, sillä 44 prosentin veroaste jää paljon alle julkisen menoasteen, joka Suomessa on 57 prosenttia. Julkinen talous elää velaksi.
EU:n kulmakiviä on ollut vapaa liikkuvuus EU:n sisällä. Se on osoittautunut ongelmalliseksi, kun maiden välillä on eroja sosiaaliturvassa.
Rajoituksia tulonsiirroille ja liikkuvuudelle on kylläkin esitetty. EU-laki sallii periaatteessa maahanmuuttajan palautuksen, ellei tämä pysty elättämään itseään. Tulonsiirtojen rajoittaminen on kuitenkin poliittisesti vaikeaa.
Jokaisella kansalla on oltava oikeus päättää siitä, kuka on oikeutettu astumaan valtakunnan rajan ylitse sen kamaralle.
Omistusoikeus omiin rajoihin ei ole luonnonlaki, mutta silti siihen sisältyy tietty viisaus. Kyseessä on omistusoikeus samassa mielessä kuin jokaisella kansalaisella on oikeus omaan kotiinsa, kotirauhaan, omaisuuteensa ja turvallisuuteensa.
Omistusoikeuksien puuttuminen omiin rajoihin johtaa anarkiaan, kuten Euroopassa nähtiin 2015. Schengen-sopimuksen hyväksyttävyys edellyttäisi, että Euroopan unionin ulkorajavalvonta toimisi.
Unkari, Tšekki ja Puola ovat irtaantuneet EU:n maahanmuuttopolitiikasta. Monet Euroopan valtiot (ml. Ruotsi, Tanska ja Itävalta) sulkivat käytännössä rajansa. Itävalta on aloittanut passintarkastukset osalla rajoistaan ja lähettänyt rajalle Brennerin solaan 750 sotilasta.
Suomi valpastui, kun Venäjältä alkoi tulla Raja-Joosepin kautta maahanmuuttajia. Vuoto haluttiin tukkia.
Rajan ylittäneet päästettiin maahan, mutta Venäjän kanssa neuvoteltiin sopimus, jonka avulla maahanmuutto pysäytetään ja saapuneet pyritään palauttamaan. Tapaus auttaa ymmärtämään, mitä suvereenin valtion omistusoikeus rajoihinsa tarkoittaa.
Omistusoikeus omiin rajoihin on kansallisen turvallisuuden lähtökohta siitä riippumatta, miten rajaa valvotaan. CESifo toteaa, että rajalla tapahtuva valinta harvoin tuottaa turvapaikan niille, jotka ovat eniten sen tarpeessa.
EU on epäonnistunut ulkorajojen valvonnassa.
Hallitsematon maahanmuutto EU:n alueelle on osoittanut, että näkemys maahanmuuton hyvinvointivaikutuksista on utopistinen maailmassa, jossa erot sosiaaliturvassa ovat suuret.
Ihmiset reagoivat kannusteisiin, kun se tehdään mahdolliseksi. Sosiaaliturvansa rakentaneet joutuvat maksumiehiksi.
Varsin suuri osa Eurooppaan tulleista edustaa ilmiötä, jota CESifo kutsuu ”turvapaikkaturismiksi”. Yli puolet Irakista saapuneista ei saa Migriltä Suomessa oleskelulupaa. On oikeutettu tulkinta, että monet heistä eivät ole suojelun tarpeessa, vaan ovat pyrkineet Eurooppaan elintasosyistä.
Mainitussa CESifon tutkimuksessa myös viitataan siihen, että laitonta maahantuloa venekuljetuksin organisoiville rikollisjärjestöille riittää, kun ne löytävät maksukykyiset, keräävät rahat, työntävät veneet vesille ja jättävät ihmiset laineiden armoille. 2000-luvulla Välimereen on hukkunut 22 000 ihmistä.
Turvapaikkaprosessin luominen oikeuskäsittelyineen ja palautuksineen ei ole ilmaista. On syntynyt lobbausjärjestöjä, ja juristit ovat hyötyneet taloudellisesti uusista asiakkaista.
Julkisten tietojen mukaan Migrin irakilaisia koskevista palautuspäätöksistä 96 prosenttia on ollut korkeimman hallinto-oikeuden mielestä Suomen lakiin perustuvina hyväksyttäviä.
Tänä vuonna hallinto-oikeus on palauttanut 35 prosenttia turvapaikkahakemuksista Migrin käsittelyyn. Useimmiten tämä johtuu siitä, että hakija ilmoittaa kääntyneensä kristinuskoon.
Kehitysavun saavutuksia ei sovi vähätellä. Aasian talouksien nousu perustui kuitenkin globalisaatioon, siis työpaikkojen ja teknologian siirtoon.
Professori Xavier Sala-i-Martinin ja eräiden muiden tekemien tutkimusten mukaan maailman köyhyys – laskettuna alle 1,25 dollarin ja alle 2 dollarin päivätuloilla elävien ihmisten osuutena koko maailman väestöstä – puolittui 30 vuoden aikana. Vaikka maailman kymmenestä nopeimmin kasvaneesta maasta seitsemän on 2000-luvulla sijainnut Afrikassa, siellä on edelleen satoja miljoonia ihmisiä, jotka tilaisuuden tullen muuttaisivat Eurooppaan.
Entä jos samalla rahalla voidaan yhden ihmisen asemesta auttaa kymmentä tai sataa ihmistä, kumpi tapa kannattaa valita?
Kansanedustaja Pekka Haavisto on todennut, että ihmisiä kannattaa auttaa heidän lähialueillaan. Samalla summalla voidaan auttaa useampaa. Samalla on mahdollista poimia oikeasti turvapaikan tarpeessa olevat laillisen maahanmuuton piiriin.
Sitä paitsi työperäinen maahanmuutto edustaa aivovuotoa lähtömaasta. Siksi olisi eettisesti oikein, että tuloalue maksaisi lähtöalueelle korvausta saamastaan työvoimasta siltä osin kuin tuloalue välttää koulutuskustannuksen.
Valtioiden oikeus omiin rajoihinsa ei ole ristiriidassa ihmisoikeuksien kanssa.
Ihmisoikeuksista ei seuraa oikeus laittomaan maahantuloon. Ihmisoikeuksien toteutuminen, suojelun tarpeessa olevien auttaminen ja vähemmistöjen oikeuksien kunnioittaminen voidaan turvata muilla tavoin tehokkaammin.
Oikeus omiin rajoihin ei sulje pois humaania valmiutta reagoida ihmisten hätään. Mukaan on kuitenkin saatava myös ne rikkaat Lähi-idän öljymaat, jotka ovat väistäneet velvollisuutensa.
Siksi Geneven pakolaissopimus vuodelta 1951 ei kelpaa maahanmuuttopolitiikan lähtökohdaksi. Sopimus luotiin toisenlaisiin oloihin, ei kansainvaellusten maailmaan.
On myös osoittautunut, että täysi-ikäisiksi on todettu kaksi kolmasosaa niistä turvapaikanhakijoista, joille ikätestaus tehtiin. Ikätestaus kuitenkin tehtiin vain osalle alaikäisiksi ilmoittautuneista turvapaikanhakijoista.
EU:n nykyisten periaatteiden mukaan myös laittomasti maahan saapuneet ovat oikeutettuja yksilölliseen turvapaikkakäsittelyyn valitusoikeuksineen. Tulijoista suurin osa on ollut nuoria miehiä – heidän puolisonsa ja lapsensa on jätetty lähtömaahan.
”Hyvät ihmiset” ovat perustaneet lobbausjärjestöjä puolustamaan rantautuneita. Kun tulijat edustavat hyvin erilaista ja Euroopan arvojen kannalta usein kiistanalaista normistoa, hyvää tarkoittavat kansalaiset ja heidän järjestönsä vaativat eurooppalaisilta sellaista ”suvaitsevaisuutta”, jota maahanmuuttajilta ei vaadita.
Viranomaiset ovat arvioineet osia Irakista ja Somaliasta turvallisiksi.
Somaliaan on myös vuosien ajan lähetetty Suomesta lapsia, jotka vanhempien mielestä ovat länsimaistuneet liikaa. Irakiin on palannut vapaaehtoisesti satoja. He eivät siis olleet turvapaikan tarpeessa.
CESifon raporteissa on esitetty huoli, että äkillinen maahanmuutto heikentää luottamusta yhteiskunnassa, sosiaalista koheesiota. Ovatko pelot eurooppalaisen identiteetin ja elämäntavan säilymisen puolesta aiheellisia?
Tanskan televisio julkisti keväällä 2017 videon, jolle oli salaa kuvattu imaamien neuvoja muslimipariskunnalle kahdeksassa moskeijassa. Viesti oli, että tanskalaiseen yhteiskuntaan ei tule integroitua.
Tavallinen muslimiperhe haluaa samaa kuin kantaväestö: turvatun elämän itselleen ja perheelleen. Moskeijoissa imaamien sanomana ei kuitenkaan näytä olevan maahanmuuttajien integroiminen länsimaiden arvomaailmaan.
Onkin vaikea puolustaa ajatusta, että rinnakkainen oikeuskäytäntö esimerkiksi avioeroasioissa voisi kuulua läntiseen oikeusvaltioperiaatteeseen.
Miten lasten ympärileikkaukset, lapsiavioliitot, moniavioisuus ja naisten alisteinen asema ovat yhteensopivia suomalaisten oikeusvaltioinstituutioiden kannalta? Entä nuorten seurustelun kieltäminen?
Eikö parasta integraatiota olisi antaa nuorten muodostaa keskinäiseen kiintymykseen perustuvia parisuhteita yli tarpeettomien etnisten rajojen. Eivätkö seurustelevien nuorten kunniamurhat ja niillä uhkaaminen edusta rasismia, joka tähtää maahanmuuttajayhteisöjen etniseen puhtauteen.
Suvaitsevaisuuden vaatimus on Euroopassa tulkittu niin, että eurooppalaisten tulee suvaita omien arvojensa vastaisia arvoja. On valitettavaa, että uskonto, joka keskiajalla edusti suvaitsevaisuutta, on tänä päivänä uskonnoista suvaitsemattomin.
CESifon mukaan Charlie Hebdon toimitukseen tehty hyökkäys edustaa hyökkäystä läntistä vapaan ilmaisuoikeuden arvomaailmaa vastaan. Miten suvaita suvaitsemattomuutta?
Poliitikkojen kyky osallistua arvokeskusteluun on rajallinen: heidän arvokeskustelussaan näkyy halu viestittää, että he itse ovat hyviä ihmisiä. Taloustieteen tutkimustraditio näkee tällaisen viestinnän edustavan ns. ekspressiivisiä preferenssejä.
Vapaa kansainvaellus johtaa ongelmiin.
Ellei massamuuttoa hallita, Lähi-idästä ja Afrikasta tulleet ylikansoittavat Euroopan maat muutamassa vuosikymmenessä. Maiden sisäiset konfliktit pahenevat, kuten on jo tapahtunut.
Lontoolaisen Chatham House -ajatuspajan vuodenvaihteessa 2016–2017 tekemän kyselyn mukaan selvästi yli 50 prosenttia eurooppalaisista haluaa, että maahanmuutto muslimimaista loppuu.
CESifon mukaan on löydettävä keinoja, joilla Eurooppaan muuton kannusteet vähenevät. Vaikka lopullinen tavoite on humanitaarinen, perusideana on oltava sekä taloudellisen kehityksen vahvistaminen lähtömaissa että väärien signaalien ja katteettomien odotusten välttäminen viisaalla tavalla.
Voiko sellaista edustaa presidentti Tarja Halosen ehdotus päätettyjen palautusten pysäyttämisestä Suomessa, jos päätökset perustuvat Suomen lakiin?
Suomalaiseen oikeusjärjestelmään tulee voida luottaa. Sen muuttaminen kuuluu eduskunnalle.
Saksan hallitus haluaa nopeuttaa sellaisten turvapaikanhakijoiden palautuksia, jotka eivät ole saaneet turvapaikkaa Saksasta. Hollannin pääministerin Mark Rutten mukaan niiden maahanmuuttajien, jotka eivät sopeudu Hollantiin, tulisi ”käyttäytyä normaalisti tai lähteä pois”.
USA ja Kanada rajoittavat maahanmuuttoa määrätietoisesti.
2000-luvun alussa maailman kymmenestä nopeimmin kasvavasta kansantaloudesta seitsemän oli Afrikassa. Hyvä kehitys pysähtyi kansainväliseen finanssikriisiin.
Useissa maissa riehuvat sodat ovat tuottaneet pakolaisaaltoja, varsinkin Afrikan sisällä.
Afrikan väkiluku, 1,2 miljardia, kaksinkertaistuu 25 vuodessa ja on vuonna 2050 kolme kertaa Euroopan väkiluku. Osmo Soininvaaran mukaan Eurooppaan pyrkivien määrä lasketaan tulevaisuudessa kymmenissä miljoonissa.
Naista kohti syntyy Afrikassa keskimäärin 4,7 lasta. Keskiarvo on laskenut 0,2:lla viimeisten viiden vuoden aikana. Maailman suurin keskimääräinen lapsiluku on Nigerissä: 7,63 lasta naista kohti. Seuraavana tulevat Somalia (6,61) ja Mali (6,35).
Välimeren yli saapuva muuttoaalto on ongelma, koska tulijoita on niin paljon.
Euroopan on oltava jakamassa vastuuta afrikkalaisten auttamisesta, vaikka esimerkiksi vastuu ylikansoituksesta kuuluu Afrikan maille itselleen. Pakolaisten vastaanottamisesta kieltäytyneet rikkaat Lähi-idän öljymaat olisi saatava ainakin rahoittajiksi jakamaan kollektiivista vastuuta heidän hädästään.
Rahoitusvastuun jakaminen koskee myös niitä Itä-Euroopan maita, jotka ovat kieltäytyneet ottamasta pakolaisia.
Viime aikoina on voimistunut käsitys, että pakolaisten auttamiseksi pitäisi perustaa heille vastaanottokeskuksia lähtöalueille yhdessä näiden alueiden valtioiden kanssa, ja samalla olisi lisättävä merkittävästi näille valtioille maksettavaa taloudellista tukea.
Ymmärtämystä ovat saaneet ajatukset, että harkittaisiin veneellä tai maitse Euroopan ulkorajan ylittäneiden palauttamista takaisin perustettaviin vastaanottokeskuksiin ilman turvapaikkakäsittelyä ja turvapaikkakäsittely siirrettäisiin noihin keskuksiin.
Jos turvapaikanhakijat poimittaisiin vastaanottokeskuksista, voitaisiin paremmin tehostaa apua niille, jotka ovat eniten avun tarpeessa.
Heissä olisi enemmän naisia, lapsia ja vanhuksia ja nykyistä vähemmän nuoria miehiä. Tämä ei helpottaisi tulijoiden integroitumista työmarkkinoille, mutta suuntaisi avun niille, jotka ovat suurimmassa avun tarpeessa.
Oikaisuja
Juttu on julkaistu 17.10.2017 klo 15.29, juttua korjattu 19.10. klo 12.02, 23.10. klo 14.08 ja 26.10. klo 14.03:
- Tekstissä todetaan, että vuonna 2015 Eurooppaan saapui 1,3 miljoonaa maahanmuuttajaa. Kyseisenä vuonna turvapaikanhakijoita saapui 1,3 miljoonaa, maahanmuuttajia taas yhteensä 2,7 miljoonaa.
- Yhdysvalloissa asuvista meksikolaisista laittomia maahanmuuttajia on noin kuusi, ei noin neljä miljoonaa.
- Yhteensä meksikolaisia asuu Yhdysvalloissa 11,7, ei 13 miljoonaa.
- Tekstin väite, että Australia ja Japani eivät ota lainkaan vastaan turvapaikanhakijoita, on väärä.
- Tekstissä väitettiin, että ”70 prosenttia alaikäisiksi ilmoittautuneista tulijoista onkin ikätestauksissa ollut täysi-ikäisiä.” Väite on väärä. Täysi-ikäisiksi todettiin kaksi kolmasosaa niistä turvapaikanhakijoista, joille ikätestaus tehtiin. Ikätestaus kuitenkin tehtiin vain osalle alaikäisiksi ilmoittautuneista turvapaikanhakijoista.
- Tekstin mukaan Irakiin on vapaaehtoisesti palannut satoja turvapaikanhakijoita. Vuonna 2016 vapaaehtoisia palaajia Irakiin oli 1530, alkuvuonna 2017 taas 873.
Kirjoittaja Vesa Kanniainen on Helsingin yliopiston kansataloustieteen emeritusprofessori. Kirjoitus on ensi kerran julkaistu Kanavassa 6/2017.
Kanava ja Suomen Kuvalehti kuuluvat samaan lehtiperheeseen Otavamedissa ja lehdillä on yhteinen päätoimittaja.
