Pelkkä pussilakana voi johtaa tappouhkauksiin – Finlaysonin johtaja koettelee suomalaisten suvaitsevaisuutta
Finlaysonin toimitusjohtaja, kulttuurivieras Jukka Kurttila on saanut useita tappouhkauksia epäsovinnaisilla avauksillaan. Nykymuotoilijoita hän kutsuu pullamössöksi.
Finlaysonin pääkonttorissa Helsingin Salmisaaressa käy kuhina. Entiseen Alkon viinatehtaaseen tehdyssä avokonttorissa kulkee väkeä ristiin rastiin. Iso osa ikkunoista avautuu hyiselle merelle, jossa tuuli nostattaa aaltoja.
Ruudulliseen, harmaaseen pukuun ja mustaan kauluspaitaan sonnustautuneen Kurttilan, 53, mukana kulkee musta chihuahua.
Kurttilan olemus on välitön ja rento. Hän on ystävällinen ja puhkeaa silloin tällöin nauramaan. Paidankauluksesta pilkottaa hopeinen Suomen leijona -riipus.
– Tämä on minun ja Finlaysonin projekti. Haluamme palauttaa leijonan uusnatseilta takaisin kansalle, Kurttila sanoo.
Hän myöntää, että tehtävä on vaikea, eikä hän toden totta ole nähnyt viime vuosien aikana yhdellekään toisella yritysjohtajalla liikeneuvotteluissa Suomen leijonaa kaulassa.
– Olen avautunut tässä suhteessa kaikille, joten pystyn uskottavasti kantaman tätä ilman, että minut leimataan uusnatsisikaniskaksi, Kurttila toteaa.
Hän on tottunut ottamaan iskuja vastaan. Kurttilan johdossa Finlayson on koetellut suomalaisten suvaitsevaisuutta lanseeraamalla homoeroottisen Tom of Finland -kodintekstiilimalliston. Siitä hermostuivat erityisesti homoseksuaalisuutta vastustavat uskovaiset.
Kurttilan avaukset ovat taitavasti tehtyä markkinointia, jolla yritys erottuu kilpailijoista.
Ruotsissa Finlayson herätti huomiota perustamalla Tukholmaan pop-up-kaupan, jonka tuotosta 10 prosenttia ohjattiin YK:n pakolaisjärjestölle. Suomessa yritys lahjoitti tuhansia uusia lakanoita vastaanottokeskuksiin. Äärioikeisto sähköistyi, ja Kurttila alkoi saada vihapostia. Magneettimedia ja MV-lehti rupesivat ruotimaan Finlaysonin toimintaa.
– En hirveästi pelästy, jos minulle möykätään esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Tehtävämme on haastaa ihmisiä ajattelemaan, Kurttila toteaa.
Tasa-arvokeskusteluun Finlayson osallistui kampanjalla, jossa naisille luvattiin myydä tuotteita 17 prosentin alennuksella. Se viittasi naisen euroon, joka on pienempi kuin miehillä. Nyt Kurttila sai kimppuunsa tasa-arvovaltuutetun, jonka mukaan miehet ja naiset joutuivat kampanjassa eriarvoiseen asemaan. Finlaysonin kampanjasta oli jätetty tasa-arvovaltuutetulle useita valituksia. Valittajat olivat pääasiassa miehiä.
– Koen, että muotoilun täytyy toimialana haastaa ihmisiä ajattelemaan. Muuten sen enempää muotoiluala kuin yhteiskuntakaan eivät kehity, Kurttila sanoo.
Hänellä on asiaan ratkaisu.
Muotoilualasta on tullut pullamössöä
Neuvotteluhuoneen pöydällä Finlaysonin tiloissa on Kaj Franckin suunnittelemia Teema-mukeja. Kurttila hypistelee yhtä niistä ja sanoo, ettei kukaan enää pysty suunnittelemaan yksittäistä tuotetta, joka ”räjäyttäisi potin”. Franckin astiat levisivät aikoinaan kuin Elanto kaikkialle Suomessa.
Koko suomalainen muotoiluala on Kurttilasta alennustilassa. Hänestä siellä tehdään yhä ”yksittäisiä, kivoja juttuja”, mutta siksi ne myös jäävät. Muotoilijat ovat Kurttilan mukaan kadottaneet otteen elämästä.
Alennustila näkyy Kurttilan mukaan siinä, etteivät suomalaiset muotoilijat ole onnistuneet enää nousemaan kansainväliseen keskusteluun samalla voimalla kuin muotoilun kultakaudella 1950- ja 1960-luvuilla. Hän kaipaa alalle asenteiden vallankumousta.
– Meillä on paljon tekemistä, jos haluamme sinne, missä aikoinaan olimme.
Suomalainen muotoiluala hukkaa Kurttilan mukaan kansainväliset kilpailuetunsa, kuten vastuullisuuden, aitouden tai tasa-arvon. Suomalaisilla on lisäksi lupa olla outoja.
– Voimme ottaa Suomessa aika hyvin kantaa siihen, mitkä asiat ovat oikein ja mitkä väärin.
Siksi Kurttila ihmettelee, miksi isot suomalaiset muotoilualan yritykset eivät ota mihinkään kantaa.
– Siinä päässä on jäätävän hiljaista.
Kun Kurttila osti kumppaneineen Finlaysonin kolme vuotta sitten, uudet omistajat päättivät, etteivät he ole bisneksessä pohtimassa sitä, millainen kukkakuosi räjäyttää suomalaisten tajunnan.
– Luovuuden käsite vanhassa Finlaysonissa oli sitä, että piirretään uusia kuoseja, Kurttila sanoo.
Mainosalalta tekstiilibisnekseen tullut Kurttila näki Finlaysonissa vähemmän luovuutta kuin oli odottanut. Sama asia vaivasi koko alaa. Nykymuotoilijat ovat jääneet turhan voimakkaasti kiinni suomalaisen muotoilun kultakauteen ja sen muotokieleen.
– Tämä aikakausi on jäänyt ohjaaman keskustelua ja sen sisältöä, Kurttila toteaa.
Hän kaipaa takaisin menneen polven muotoilijoiden kapinallista asennetta. Niitä filosofisia oivalluksia, jotka muuttivat muotoiluun liittyneitä vallitsevia käsityksiä.
Tekemisen paloa, joka nosti kokonaisen muotoilijakunnan kansainväliseen keskusteluun.
– Tämä joukko halusi muuttaa maailmaa ja tehdä siitä paremman paikan. Tuotteita haluttiin tehdä kaikille.
– En tiedä mitä tapahtui, mutta muotoilusta on tullut eliitin kulttuuriharrastus, Kurttila parahtaa.
Hän kavahtaa sitä, että suomalaisen muotoilun ihanteet ovat jääneet 1950- ja 1960-luvuille, vaikka maailma on muuttunut noista ajoista valtavasti.
Kurttilalle ei kelpaa ajatus, että muotoilun tehtävä on kaunistaa ihmisten elämää. Hän haluaa siltä enemmän. Muotoilu on Kurttilalle väline haastaa ihmisiä pohtimaan elämää.
– Se tehtävä on unohtunut suomalaisilta muotoilijoilta. Siksi meistä on tullut alalla pelkureita ja pullamössöä.
Yksi lähti Tom of Finland -malliston takia
Finlaysonin toimitusjohtaja työntää kärryjä työpöytien lomitse yrityksen valoisissa toimitiloissa. Alaisia naurattaa. He ovat jo tottuneet siihen, että Kurttila pannaan tekemään tämän tästä erilaisia asioita valokuvaajien toivomuksesta.
Finlayson on Suomen kolmanneksi vanhin yritys, ja sen epätyypillinen toimitusjohtaja kiinnostaa.
Kurttila ei pidä itseään rohkeana johtajana vaan kääntää asian toisin päin. Hän on pelännyt kolme viime vuotta ja yrittänyt hallita sekä läheistensä että työntekijöittensä pelkoja mittavien taloudellisten riskien keskellä.
– Minulle sanottiin, että ostit pölypallon, kun hankimme Finlaysonin kolme vuotta sitten.
Silloin yrityksessä oli 80 työntekijää, nyt heitä on 170.
Kurttila puhuu itsestään ja omistajapartnereistaan ”persaukisina” jätkinä. Omistusasunto ja kesämökki piti pantata, jotta Kurttila pääsi kiinni Finlaysoniin.
Yrityksellä tuntuu yhä olevan kansalaisten luottamus, sillä tuoreen kyselyn mukaan (Taloustutkimus) 90 prosentilla suomalaisista on Finlaysonia kotona.
Toimitusjohtaja tosin pyytää anteeksi sitä, että yrityksen arvot kuulostavat niin kuluneilta: vastuullisuus, rohkeus ja uusista asioista kiinnostuminen.
Ne otettiin käyttöön Finlaysonilla jo 1830-luvulla.
– Ihan hävetti entisenä mainosmiehenä, ettemme pystyneet tämän parempaan, Kurttila toteaa.
Hän on sanonut työntekijöilleen, että jos yrityksen arvot eivät miellytä, silloin kannattaa hakea muualta töitä.
Toistaiseksi vain yksi työntekijä on lähtenyt firmasta arvoristiriidan takia. Tom of Finland -mallisto oli hänelle liikaa.
Finlaysonin yritysvastuu näkyy kaikessa. Kurttila lopetti pari vuotta sitten yhteistyön tavaratalo Kärkkäisen kanssa Magneettimedian ”vastenmielisen propagandan takia”. Kurttila uskoi, että tavaratalo Kärkkäisen omistaja Juha Kärkkäinen tuki Magneettimedian kirjoituksia.
Tapaus nousi jälleen puheenaiheeksi, kun Helsingin Sanomat
kirjoitti Kärkkäisen yhteyksistä Suomen vastarintaliikkeeseen.
“Saan yösoittoja”
Jukka Kurttila sai hiljan puhelun. Siinä mies kertoi tavanneensa baarissa elämänsä naisen ja päässeensä jatkoille tämän luo. Siellä oli paljastunut, että naisella on Finlaysonin lakanat. Se oli liikaa soittajalle, jonka halut katosivat. Mies keuhkosi asiasta puhelimessa Kurttilalle ja uhkasi tappaa tämän.
– Se on kova paikka miehelle, kun puhti loppuu kesken kaiken, Kurttila sanoo.
Epäselväksi jäi, mihin kuosiin soittaja oli törmännyt.
Viime keväänä Finlayson toi markkinoille Jesus-lakanan, jolla on 50 vuoden takuu. Se on yrityksen vastaus kestävään kehitykseen.
Jeesuksen käärinliinasta ideansa saanut pussilakana sai lähipiirissä ristiriitaisen vastaanoton.
– Vanhat kollegat mainosalalta pitivät minua hulluna ja sanoivat, että et voi tehdä noin. Tuo on jo liian julmaa, Kurttila toteaa.
Edes Kurttila ei täysin uskonut Jesus-lakanoiden menekkiin, mutta toisin kävi. Erä myytiin loppuun kahdessa viikossa, ja nyt myymälöiden jonotuslistat paisuvat jälkitilauksista.
Tom of Finland -kodintekstiileistä tuli myös kannattava tuote, vaikka niiden ulkomaan valloitus tyssäsi. Malliston lanseeraus uutisoitiin Kurttilan mukaan 500 ulkomaisessa mediassa.
– Olimme sen verran nulikoita, että odotimme puhelimen soivan.
Näin ei käynyt. Vienti on raakaa, pitkäjänteistä työtä, eikä Finlaysonilla ollut siihen resursseja.
Kurttila kuitenkin uskoo, että he saivat tehtyä Tom of Finlandista kansallisen monumentin, vaikka Touko Laaksosen luoma hahmo ponnistaa marginaalista.
– Toivon, että Suomi olisi tänä päivänä niin suvaitsevainen ja avarakatseinen, että se pystyisi ottamaan vastaan myös sellaisia kansallisia monumentteja, jotka eivät ole kaikkien omia.
Itselleen rakkaimmaksi kansalliseksi järkäleeksi hän mainitsee Minna Canthin (1944–1897), joka on Kurttilan bisnesidoli. Monipuolisesti lahjakas ja työteliäs Canth oli ensimmäinen merkittävä suomenkielinen naiskirjailija, joka nosti esiin yhteiskunnallisia epäkohtia.
– Jos pääsen edes murto-osaan siitä, mitä Canth sai elämällään aikaan, pidän itseäni onnellisena, aikaansaavana miehenä, Kurttila sanoo.
Uuden, ehkä ristiriitaisen asian edessä toimitusjohtaja miettii kahta asiaa: vastaako se yrityksen ja Kurttilan omia arvoja.
– Jos vastaan molempiin kyllä, tiedän, että pystyn puolustautumaan asiassa ketä tahansa vastaan.
Finlaysonin johtajana hän haluaa parantaa maailmaa. Toiveena on, että suomalainen muotoiluala seuraisi perässä.
– Finlayson tulee seuraavina vuosina tutuksi osin ehkä yllättävistä asioista, jotka saattavat suututtaa ihmisiä.
Todennäköisesti puhelin soi taas yöllä.