#vihapuhe

No se sievistely. Luonnollisesti. Saan itse jatkuvaa paskaa niskaan siitä, etten sievistele asioita - olipa kyse Tuomiojasta tai suomalaisen oikeiston sekosiivestä.
Hyvä, antaa sitä paskaa tulla vaan niskaan. Parempi pitää oma päänsä ja mielipiteensä ja ottaa sitä sontaa kuin myötäillä ja antaa periksi omista periaatteistaan.
Lainaus arvostamaltani suurmieheltä "You have enemies? Good. That mean you've stood up for something, sometime in your life" Sir W.Churchill
 
”Enkä minä ollut pystynyt edes kuiskaamaan: Me too.”

https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005642746.html

Me Too on alun perin nuorisojärjestö Just Be Inc.:n perustajan Tarana Burken vuonna 2007 kehittämä seksuaalista häirintää vastustava kampanja. Burke kertoo aloittaneensa sen ruohonjuuritason liikkeenä tavoittaakseen seksuaalisen hyväksikäytön uhreja vähäosaisissa yhteisöissä.

Nuorisotyöntekijänä Burke työskenteli pääasiassa afroamerikkalaisten lasten ja nuorten kanssa. Työssään hän kuuli lukuisia kertomuksia erityisesti nuorten naisten seksuaalisesta hyväksikäytöstä, ja etenkin erään hyväksikäytetyn tytön tarina inspiroi häntä aloittamaan kampanjan.

Burke antaa ymmärtää, että hänellä olisi itselläänkin omakohtaisia kokemuksia seksuaalisesta häirinnästä. https://fi.wikipedia.org/wiki/Me_Too_-kampanja

1523854023792.png

Epäilen.
 
”Burke antaa ymmärtää, että hänellä olisi itselläänkin omakohtaisia kokemuksia seksuaalisesta häirinnästä”

Voisiko koko jutussa olla kysymys väärinkäsityksestä? Muita naisia on häiritty ja yllä oleva lady on jätetty rauhaan, kunnes hän päätti että #mäkans, ja ryhtyi häiritsemään.

Siitä se sitten lähti.
 
Pirkko Ruohonen-Lerner ja Huhtasaari on maalitettu. Huhtis kärähti plagioinnista ja Ruohis osoitetaan ahneeksi piinaajaksi uutuuskirjassa.....

ööööö. Eivät siis poikkea arkadianmäen valtavirrasta mitenkään eli valtakunnassa tältä osin kaikki hyvin.
 
Soini tilittää.

Viime aikoina on puhuttu paljon uhkailuista ja vainosta toimittajia kohtaan. Hyvä, että puhutaan.

Minulla on niin sanotusta kansalaispalautteesta runsaasti omakohtaista kokemusta. Poliitikon kun pitää kestää julkista arvostelua.

Poliitikon ei kannata julkisesti nillittää saamastaan kielteisestä palautteesta, kun silloin hän ” uhriutuu”.

Voiko toimittaja uhriutua?

Media on omalta osaltaan syyllinen kielenkäytön kovenemiseen ja uhkaviestien kasvuun. Miten niin? Monet mediat sallivat keskustelupalstoillaan mielipiteiden esittämisen nimettöminä tai nimimerkillä. Se raaistaa tekstejä.

Kun kerran julkisesti voi piilotella nimensä, se on helppoa myös yksityisesti. Tämä antaa tuulensuojaa, kun ei tarvitse omalla nimellä ja nuunalla vastata tekemisistään ja sanomisistaan.

Uho kasvaa sinisen valon hämärässä.

Saan paljon palautetta. Kaikenlaista.

Vastaan samalla mitalla. Hyvästä kiitän. Kielteisestä haastan tai otan opikseni.

Nimettömille annan kehotuksen : ” Nimi alle Pelle ”,

Se tehoaa hämmästyttävän hyvin.

http://timosoini.fi/2018/04/nimi-alle-pelle/

Se, että ”Monet mediat sallivat keskustelupalstoillaan mielipiteiden esittämisen nimettöminä tai nimimerkillä.”, ei ole ongelma. Ongelmaksi mielipide muuttuu silloin, kun se on uhkaus tai muu laittomuus.
 
Minä luulen myös että monia ahdistaa tämä maailman (ja Suomen) meno eikä tavallisella kadun kansalla ole juuri mitään vaikutusvaltaa, äänestäminen on lähes yhtä tyhjän kanssa. Ei sitten ole muuta kuin kiroilla ja uhkailla epätoivossaan.
 
Pirkko Ruohonen-Lerner ja Huhtasaari on maalitettu. Huhtis kärähti plagioinnista ja Ruohis osoitetaan ahneeksi piinaajaksi uutuuskirjassa.....

ööööö. Eivät siis poikkea arkadianmäen valtavirrasta mitenkään eli valtakunnassa tältä osin kaikki hyvin.

On kyllä huvittavaa että kun Huhtasaari antaa muutenkin tärppejä mihin tarttua niin kaivellaan jotain opettajaseminaarin lopputyötä joissa 10% plagiointia lienee alle keskiarvon.
 
Minä luulen myös että monia ahdistaa tämä maailman (ja Suomen) meno eikä tavallisella kadun kansalla ole juuri mitään vaikutusvaltaa, äänestäminen on lähes yhtä tyhjän kanssa. Ei sitten ole muuta kuin kiroilla ja uhkailla epätoivossaan.

Tuollainen usein johtaa katoilta äänestämiseen. Amerikkalaisilla on hieno sanonta "vote from the rooftops", ja kun historiaan vähän tutustuu, niin tyytymätön ja epätoivoon ajettu kansa on aika monesti lähtenyt tuohon ulkoparlamentaariseen tapaan vaikuttaa yhteiskunnan asioihin...
 
On kyllä huvittavaa että kun Huhtasaari antaa muutenkin tärppejä mihin tarttua niin kaivellaan jotain opettajaseminaarin lopputyötä joissa 10% plagiointia lienee alle keskiarvon.

Yleensä toimittajat nenän kaivelun välissä penkovat jokaisen politiikassa mukana olevan gradut. Onhan näitä ollut. Sitä vaan tarkoitin, että eipä taida olla veikolla tai pirkolla veistä välissä, samanlaiset ihmiset pyrkiytyvät valtaan puolueesta riippumatta.
 
Boldasin. Vaatii varmasti yleisöltä jo "jotain", että erottaa mikä on mitäkin. Pakina luetaan jumalsanana ja artikkeli sivuutetaan ikävänä. Artikkeli edustaa jotain? ja miten erotat objektiivisen uutisen?

Jos objektiivinen uutinen ei enää erotu mitenkään tuotannosta voidaan huoletta puhua metiasta median sijaan. Ja kyllä tässä vähä jälin ollaan jo tultu mielestäni siihen, että -uutinen- on etsittävä luupilla ja sitten vielä tarkastettava asiaa ainakin kolmesta eri lähteestä. Ja epäiltävä sittenkin....

Muistelen, että näiden eri tekstityyppien tunnistaminen oli mukana yläasteen äikänkirjoissa.

Median lähtökohtaisesti kuuluu ottaa vallankäyttöön kriittinen ote. Monia ärsyttää, kun uutisten sisältö ei vastaa heidän arvomaailmaansa, ja sitten uutista haukutaan puolueelliseksi. Lähtökohtaisestihan uutisetkin ovat "elävää" tekstiä, eli niitä korjataan ja päivitetään sen mukaan, kun lisää tietoa on saatavilla.

Kyllähän se on vähän siihen mennyt, että tietyt toimittajat käyttävät esim. sanavalintoja muokkaamaan uutisten antamaa kuvaa vastaamaan mukavammin omaa maailmankuvaa.

Klassinen esimerkki: Hämärretään sanankäänteillä vaikkapa sitä, mistä viiteryhmästä Poliisin kiinniottamat henkilöt ovat olleet jonkin "Rajat kiinni" -tyyppisen tilaisuuden yhteydessä. Kun vastaavaa tehdään joka kohdassa missä voidaan, alkaa se oikeasti vaikuttaa siihen, millaisen kuvan nämä antavat. JSN on käytännössä katsoen lehdistölle samaa, kuin tämän foorumin moderointi on tälle foorumille - itsesääntelyä. Jos vallitsee riittävä konsensus siitä, ettei haluta itseruoskia, niin ei JSN helpolla itseruoski.

Sanotaas nyt näin, että jos minä olisin toimittaja (joita suvussa onkin suoraan ylenevässä polvessa) niin tekisin UUTISET kylmän rauhallisesti noudattaen tiukasti faktoja. Yhtään mielipidettä en uutisen sekaan omasta suustani/aivostani laittaisi. Jos joku sanoo tähän, että todellisuuksiakin on monta, koska käsittelemme niitä oman ajatusmaailmamme läpi...enpä oikein allekirjoita tätä tähän vaikuttavana ilmiönä, koska uutisessa on tarkoitus kuvata nimenomaan jotakin ihan konkreettista tapahtumaa. Sen pystyy kuvaamaan objektiivisesti, ilman sekaan ujutettua valmista tulkintaa. Itse kirjoittaisin UUTISET kylmien faktojen mukaan, antaen koko kuvan enkä valiten mieleiset tapahtumat. Vaikka sitten verta itkien tajutessani että "tämän kuvaaminen objektiivisesti tulee olemaan haitaksi puolueelle, jota kannatan" jne. OBJEKTIIVISTEN UUTISTEN KIRJOITTAMINEN pitäisi olla toimittajien työ ja kunnia-asia. Näitä löytyy Suomessa hyvin vähän.

KOLUMNI, PAKINASTA nyt puhumattakaan, olisi sitten ihan eri asia. Siellä voisin tuuletella jonkun mielestä vinojakin mielipiteitäni ihan vapaasti, ainakin kunnes päätoimittaja uhkaisi potkuilla...
 
Back
Top