#vihapuhe
- Viestiketjun aloittaja hansai
- Aloitus PVM
@baikal ja muut voi edelleen huolesta vapaana toivottaa Opetelkaa uimaan!
https://www.facebook.com/jlokka/photos/a.475169089184626/2342720765762773
https://www.facebook.com/jlokka/photos/a.475169089184626/2342720765762773
ajs178
Respected Leader
Ja tästä valitettavasti seuraa heti kysymys, että kuinka moni niistä NIMETTÖMÄNÄ esiintyvistä 150 naisesta, joita Linden on haastatellut kirjaansa, ovat oikeasti olemassa ja kuinka moni on Lindénin itsensä keksimiä tarinoita ennalta haluttuun lopputulokseen pääsemiseksi?
ajs178
Respected Leader
Tässä on nyt ymmärretty väärin. Teko sinällään ei ole rangaistava, vaan rangaistavuuden ratkaisee teon vaikutuspiirissä olevan henkilön identiteetti. Esimerkki: jos feministi pitää puhetta ja haukottelet samaan aikaan, on se vihapuhetta. Jos perussuomalainen poliittikko pitää puhetta ja haukottelet, se ei ole vihapuhetta.
Toinen esimerkki: olet ABC:llä kahvilla ja näet sivusilmällä, että ovi käy. Käännyt katsomaan, kuka tuli sisään. Katseesi osuu vahingossa tulijan silmiin, ja käännät katseesi pois, koska et tunne henkilöä. Jos sisääntulija oli rodullistettu, oli katseesi nopea poiskääntäminen vihapuhetta. Kun taas jos sisääntulija oli kalevalainen rekkakuski, se ei ollut vihapuhetta.
Vaikeata tämä tulkinta tietty on, koska vihapuhehan on ns. lain ulkopuolinen rikos. Vai onko se määritelty jossain laissa, että mikä täyttää vihapuheen tuntomerkit?
ak.tied
Greatest Leader
Vihapuhetta on myös jos katsot pitkään. Sinun pitää hymyillä tälle tuntemattomalle henkilölle, jottei synny väärää mielikuvaa. Vältä väkinäistä tai liian lyhyttä, ivalliseksi tulkittavaa hymyä, sen on oltava aito.
Reijo Mäki: ”En luota punavihreään maailmanselitykseen – ja sehän ei kulttuuripiireille sovi”
KULTTUURI Turkulaiskirjailija Reijo Mäen mukaan suomalaisessa kulttuurielämässä mennään pitkälti yhden ideologian ehdoilla.
Reijo Mäki
Marja Risku
Reijo Mäki on Suomen menestyksekkäimpiä kirjailijoita. Pian ilmestyy jo 30. Vares-kirja, ja kansa on ottanut Mäen ja Vareksen omakseen. Tästä kertovat niin huimat myyntiluvut kuin Vareksen päätyminen myös elokuva-sarjaksi.
Mutta Mäkeä harmittaa se, että suomalaisessa kulttuurielämässä on vaikuttanut jo vuosikymmenet tietynlainen yhden ideologian monopoli.
– Vaatimuksena on samaääninen kuorolaulu. Kulttuurikuvioita hallitseva eliitti ei varsinaisesti kannusta taiteilijoita omaan ajatteluun. Lehtikritiikeissä dekkaria ei kirjallisuudenalana nykyään syrjitä, mutta tietyissä lehtitaloissa katsotaan kyllä arvosteluja rustatessa tarkasti, että mikä kirjailija on miehiään. Maan valtalehdestä irtoaa palstakaupalla kannustusta silloin kun tekijä on “meikäläinen” eli tunnetusti oikeamielinen.
Mäki ei kuulu näihin oikeamielisiin. Hän ottaa esimerkin oman Sheriffi-kirjansa arvostelusta. Mäen mukaan hänellä on tallessa parikymmentä arviota kirjasta. Niistä yhdeksäntoista on hyväksyviä ja jopa kiittäviä.
– Hesari sen sijaan kertoi sunnuntainumerossaan miljoonalle lukijalle, että kirja oli kaikin puolin täysin epäonnistunut luomus. Turha tekele: mikään ei toimi; ei juonenkuljetus, ei hahmot.
Kyseessä on kirja, josta Mäki vuonna 2013 pokkasi vuoden parhaalle dekkarille jaettavan Vuoden johtolanka -palkinnon.
– Monasti näyttää siltä, että taiteen arvottamisessa olennainen ei ole itse lopputulos - olkoon se sitten kirja, näytelmä, elokuva, mikä tahansa - vaan ruusut ja risut jaetaan pärstäkertoimen pohjalta. Tämä on oikeamielinen ja hyvä ihminen, tämä ei. Kulttuurikentän yhteisessä kansanrintamassa taistelevia taiteilijoita palkitaan sitten monin tavoin: kannustavien lehtikritiikkien muodossa, luistavasti järjestyvinä apurahoina sekä selkään taputteluina taiteilijakapakoissa.
Mäki ei kulttuurieliitin muottiin sovi.
– Minä olen kirjailija, jonka maailmankatsomus rakentuu muun muassa sille, että minä en usko ainoaankaan tyrkylle tarjottuun jumalaan. Mutta en myöskään luota punavihreään maailmanselitykseen.
Kulttuuripiireille sopisi ihan hyvin tuo ensimmäinen - mutta ei sitten niin ollenkaan se jälkimmäinen. Paaville jos nauran, se ei varmasti heitä haittaa.
Mäki kertoo kantavansa toki vastuunsa siitä, jos hän tuputtaa kirjoissaan omaa yhteiskunnallista näkemystään ja myös huumoria, joka toisia naurattaa ja toisia taas ei. Pelkästään sen ei kuitenkaan pitäisi oikeuttaa lyttäävään kritiikkiin.
– Monessa lehdessä on julkaistu kirjoistani tiukkojakin kritiikkejä. Olen tehnyt niiden pohjalta korjauksiakin. Sen oivaltavan kritiikin erottaa. Siinä nähdään plussia ja miinuksia. Mutta jos on vain tehty periaatepäätös, että ei nähdä mitään hyvää, niin aika syvältä se syö dekkarin sepustajaa. Kyse on aina kirjailijan vuoden työstä, Mäki muistuttaa.
https://www.turkulainen.fi/artikkel...manselitykseen-ja-sehan-ei-kulttuuripiireille
KULTTUURI Turkulaiskirjailija Reijo Mäen mukaan suomalaisessa kulttuurielämässä mennään pitkälti yhden ideologian ehdoilla.
Reijo Mäki
Marja Risku
Reijo Mäki on Suomen menestyksekkäimpiä kirjailijoita. Pian ilmestyy jo 30. Vares-kirja, ja kansa on ottanut Mäen ja Vareksen omakseen. Tästä kertovat niin huimat myyntiluvut kuin Vareksen päätyminen myös elokuva-sarjaksi.
Mutta Mäkeä harmittaa se, että suomalaisessa kulttuurielämässä on vaikuttanut jo vuosikymmenet tietynlainen yhden ideologian monopoli.
– Vaatimuksena on samaääninen kuorolaulu. Kulttuurikuvioita hallitseva eliitti ei varsinaisesti kannusta taiteilijoita omaan ajatteluun. Lehtikritiikeissä dekkaria ei kirjallisuudenalana nykyään syrjitä, mutta tietyissä lehtitaloissa katsotaan kyllä arvosteluja rustatessa tarkasti, että mikä kirjailija on miehiään. Maan valtalehdestä irtoaa palstakaupalla kannustusta silloin kun tekijä on “meikäläinen” eli tunnetusti oikeamielinen.
Mäki ei kuulu näihin oikeamielisiin. Hän ottaa esimerkin oman Sheriffi-kirjansa arvostelusta. Mäen mukaan hänellä on tallessa parikymmentä arviota kirjasta. Niistä yhdeksäntoista on hyväksyviä ja jopa kiittäviä.
– Hesari sen sijaan kertoi sunnuntainumerossaan miljoonalle lukijalle, että kirja oli kaikin puolin täysin epäonnistunut luomus. Turha tekele: mikään ei toimi; ei juonenkuljetus, ei hahmot.
Kyseessä on kirja, josta Mäki vuonna 2013 pokkasi vuoden parhaalle dekkarille jaettavan Vuoden johtolanka -palkinnon.
– Monasti näyttää siltä, että taiteen arvottamisessa olennainen ei ole itse lopputulos - olkoon se sitten kirja, näytelmä, elokuva, mikä tahansa - vaan ruusut ja risut jaetaan pärstäkertoimen pohjalta. Tämä on oikeamielinen ja hyvä ihminen, tämä ei. Kulttuurikentän yhteisessä kansanrintamassa taistelevia taiteilijoita palkitaan sitten monin tavoin: kannustavien lehtikritiikkien muodossa, luistavasti järjestyvinä apurahoina sekä selkään taputteluina taiteilijakapakoissa.
Mäki ei kulttuurieliitin muottiin sovi.
– Minä olen kirjailija, jonka maailmankatsomus rakentuu muun muassa sille, että minä en usko ainoaankaan tyrkylle tarjottuun jumalaan. Mutta en myöskään luota punavihreään maailmanselitykseen.
Kulttuuripiireille sopisi ihan hyvin tuo ensimmäinen - mutta ei sitten niin ollenkaan se jälkimmäinen. Paaville jos nauran, se ei varmasti heitä haittaa.
Mäki kertoo kantavansa toki vastuunsa siitä, jos hän tuputtaa kirjoissaan omaa yhteiskunnallista näkemystään ja myös huumoria, joka toisia naurattaa ja toisia taas ei. Pelkästään sen ei kuitenkaan pitäisi oikeuttaa lyttäävään kritiikkiin.
– Monessa lehdessä on julkaistu kirjoistani tiukkojakin kritiikkejä. Olen tehnyt niiden pohjalta korjauksiakin. Sen oivaltavan kritiikin erottaa. Siinä nähdään plussia ja miinuksia. Mutta jos on vain tehty periaatepäätös, että ei nähdä mitään hyvää, niin aika syvältä se syö dekkarin sepustajaa. Kyse on aina kirjailijan vuoden työstä, Mäki muistuttaa.
https://www.turkulainen.fi/artikkel...manselitykseen-ja-sehan-ei-kulttuuripiireille
miheikki
Greatest Leader
https://www.suomenuutiset.fi/poliis...vain-kerran-kyltin-heiluttelu-ei-ollut-rikos/
14 February at 15:15 ·
Todella törkeää. Kaksi vuotta sitten tapahtunut vuosisadan rikos – jonka myönsin – johtikin kuvottavalla tavalla syyttämättäjättämispäätökseen tänään
RIP kylttirikos
Ja sitten jos Olussa yllättää rosvot verekseltään ja näkee pakoauton rekkarin, ei polliisit vaivaudu tutkimaan. Tuossa on nyt vasta sattunut polttoaine ja kännykkä varkaus, molemmissa tekoauto nähty ja tutkimatta jäänyt.
Onse kumma, että tuomosiin höpö juttuihin riittää aikaa ja intoa.
Onse kumma, että tuomosiin höpö juttuihin riittää aikaa ja intoa.
tulikomento
Supreme Leader
Syrjintää, vihapuhetta, ellei sitten jopa razismia jos ei tykkää deittailla muun kuin oman rotunsa edustajien kanssa. Näin siis jos on uskominen HS:n cityliberaalia linjaa. Tuon määritelmän mukaan minäkin olen pahimman sortin rasisti kun en viehäty mustista naisista läheskään yhtä paljon kuin omasta kotimaisesta elämänkumppanistani.
https://www.hs.fi/nyt/art-200000600...bnNIb_3fljG525to2GU_OLXAb_XF1EpY6s2-4Tq4AtHSI
https://www.hs.fi/nyt/art-200000600...bnNIb_3fljG525to2GU_OLXAb_XF1EpY6s2-4Tq4AtHSI
Raveni
Greatest Leader
Samalla jätetään resurssipulaan viittaamalla tutkimatta pienet omaisuusrikokset käytönnössä kokonaan. Taida olla resursseja tutkia kunnolla edes lieviä koskemattomuuteen meneviä rikoksia. Pahojen sanojen tutkintaan resursseja kyllä riittää. Taitaa Suomi olla edelläkävijä tässäkin heti pohjois-korean, Venäjän ja Kiinan kanssa. Lähi-itää unohtamatta. Ollaanko nyt siinä viiteryhmässä johon halutaan oikeasti kuulua? Olen aina luullut, että Suomi haluaa tulla tunnetuksi länsimaisena demokratiana jossa sanavapaus on erittäin suuri asia.Poliisilta harvinainen vetoomus Runebergin päivänä vihapuhetta vastaan: "Ei ihan tyypillistä virkapuhetta"
Ylikonstaapeli Nina Juurakko-Vesikko näkee työssään, miten vihapuhetta käytetään etenkin netissä.
Vihapuhe
5.2.2019 klo 14:08
Ylikonstaapeli Nina Juurakko-Vesikko vetoaa vihapuheen loppumiseksi.Marjut Suomi / Yle
Anu Leena Koskinen
Sisä-Suomen poliisilaitos huomioi tiistaina kansallisrunoilijamme Johan Ludvig Runeberginsyntymäpäivän ja ottaa kantaa nykypäivän vihapuheeseen. Runebergin käsialaa ovat esimerkiksi Maamme-laulu ja Porilaisten marssi.
– Mutta olisiko Runebergikään osannut arvata, miten suomen kielellä vielä sivalletaan, ruoskitaan, henkisesti lyödään ja satutetaan? Olisiko hän pöyristynyt ja sanonut, että kuka kielellämme toista raiskaa, se mielellänsä hinnan maksaa, unettomina öinä, pelkona varjossaan, vihollisen vihaa alati paeten?
Poliisilaitos vetoaa ihmisiin Facebookissa(siirryt toiseen palveluun), että me käyttäytyisimme toisin. Teksti on saanut innostuneita kommentteja ja kiitosta ihmisiltä.
– Aloita itsestäsi. Puhu toisille niin, että siitä jää lämpöinen henkäys, hymy huulille, yhteisymmärryksen tyyneys, anteeksipyynnön hiljainen huokaus, kannustuksen kaikuva noste. Ja vihan alati noustessa vaikene ja kasva. Äläkä vain puhuessa vaan myös kirjoittaessasi muista nämä.
Vetoomus loppuu runollisesti.
– Sillä on aivan riittävästi loukattuja sieluja, joita on haukuttu, vihattu, mustamaalattu internetin syövereissä, leimattu, eristetty, jätetty yksin. Sanoisitko, huutaisitko niin, jos kadulla tapaisitte? Älä verhoa sanojasi netin suojiin, älä ole raukka ja loukkaa jos toinen niin tekee. Ole mies! Ole nainen! Ole reilu, ole ystävä, auta. Ole ihminen ihmiselle ja lunasta sieluusi levolliset unet.
– Äläkä kärtä poliisilta, mikä on vihaa ja mikä rakkautta. Kyllä sinä sen tiedät.
"Etenkin nettimaailmassa kieli on ruokotonta"
Sisä-Suomen poliisilaitoksen ylikonstaapeli Nina Juurakko-Vesikko kertoo olevansa tekstin takana.
– Minä sen aamulla kirjoittelin, kun työtäni aloittelin. Joskus työpäivät ovat tällaisia.
Idea tekstiin lähti Runebergin päivästä.
– Poliisin työ on paljon sitä, miten ihmisille puhutaan. Puhe on tärkein työväline. Ajattelin, että se sallii puhua eri tavalla. Ehkä tuo ei ihan tyypillistä virkapuhetta ollut, mutta ihan tästä merkkipäivästä idea lähti.
Tekstillä Juurakko-Vesikko haluaa kiinnittää huomiota kielenkäyttöön. Etenkin netissä mennään usein sen varjoon, ettei henkilöllisyys paljastu.
– Etenkin nettimaailmassa kieli on ruokotonta. Tuntuu, että sitä mitä kirjoitetaan, ei sanottaisi päin naamaa.
Oikeusministeriö aloitti eilen Against Hate -hankkeen viestintäkampanjan. Itse hanke on vanhempi.
Kampanjalla halutaan lisätä netinkäyttäjien tietoisuutta siitä, millainen sisältö on rangaistavaa vihapuhetta. Kampanjalla pyritään myös lisäämään halukkuutta ilmoittaa poliisille rangaistavasta vihapuheesta.
https://yle.fi/uutiset/3-10631707
Setämiehet ja Mukavat Miehet
Mukava mies on joskus tasa-arvon tulppana, vahingossa tosin
Pelkkä sympatia ei riitä, kun tavoitellaan tasa-arvoa, kirjoittaa kolumnissaan Satu Vasantola.
Satu Vasantola HS
Julkaistu: 24.2. 2:00 , Päivitetty: 24.2. 6:39
VALKOINEN valhe kaduttaa yhä, vaikka sen livahtamisesta on jo neljä vuotta. Olin opintovapaalla ja istuin seminaarissa, jonka lopuksi syntyi vilkas keskustelu.
Sen tuoksinassa fiksu, nuori opiskelukaverini yritti kertoa näkemyksensä, mutta seminaarin vetäjä puhui hänen päälleen ja antoi puheenvuoron toiselle. Jyräsi naisen, kuunteli miestä. Ja lopuksi kehui miehen ajatusta, joka oli täsmälleen sama kuin naisella, jonka puheenvuoron hän ohitti.
Sellaista sattuu, enpä juuri hätkähtänyt. Mutta seminaarin jälkeen kävin mielenkiintoisen keskustelun. Luokseni tuli opinto-ohjelman johtaja, skarppi ja huumorintajuinen kuusikymppinen mies, joka oli huomannut nuoren naisen reaktion ja kuullut, mistä oli kyse. Hän näytti vakavalta ja huolestuneelta. Enhän minä vain toimi noin? Vastaa rehellisesti, ohitanko minä vahingossa naiset?
Ja minä idiootti valehtelin. Ei, et toimi. Et ohita.
Hän on mukava mies, vilpittömästi tasa-arvon kannalla. En halunnut pahoittaa hänen mieltään.
OLEN viime aikoina ajatellut paljon mukavia miehiä, erityisesti heidän tunteitaan. Ongelma on pirullinen, sillä minulla on asiaan liittyen kaksi tavoitetta. Haluan edistää tasa-arvoa. Haluan noin pääsääntöisesti pysyä sovussa ihmisten kanssa.
Periaatteessa tässä ei pitäisi olla ongelmaa. Suurin osa suomalaisista kannattaa tasa-arvoa. Miehetkin ovat sen kannalla, varsinkin mukavat miehet. Ja mukavat ovat onneksi enemmistössä.
Arkeni on täynnä mukavia miehiä. Innostavia työkavereita, luotettavia ystäviä, kuntosalilla hymyileviä kanssahikoilijoita, junassa juttelijoita.
Mutta välillä käy niin, että mukava mies asettuu tasa-arvon tielle, todennäköisesti vahingossa. Hän saattaa ajatella, ettei anna sukupuolen vaikuttaa äänestämiseensä, mutta äänestää silti aina miestä. Pomona hän palkkaa vaativiin hommiin enemmän miehiä, kokouksissa keskittyy miesten puheisiin.
Mukava mies saattaa uskoa, että tasa-arvo on jo saavutettu. No höps ja köps ja hilipatipippaa. Tilastot esiin. Eduskunnassa on miesenemmistö, isojen firmojen johtajat ovat miehiä, kotona lapsia hoitavat ovat naisia.
Ei, tämä ei ole miesten syy. Tällaisessa maailmassa me elämme, ja sen muuttaminen on hidasta. Sadassa vuodessa on tapahtunut paljon, mutta välillä voi mennä parikymmentä vuotta niin, että kaikki pysyy ennallaan.
Asenteet muuttuvat hitaasti, ja se on ymmärrettävää. Vielä on elossa ihmisiä, joiden lapsuudessa nainen ei saanut hallita omia rahojaan. Kun nykyiset keski-ikäiset olivat nuoria, kiisteltiin siitä, onko naisella oikeus pitää oma sukunimensä, saako lapsia lyödä ja pitäisikö raiskaukset avioliitossa antaa syyttäjälle vai anteeksi.
Nuorimmatkin meistä ovat kasvaneet katsellen elokuvia, joissa toistuu ikivanha asetelma: Mies rakastuu, piirittää, jahtaa ja vonkaa. Nainen kieltäytyy ja kääntää selkänsä, mutta suostuu lopulta. Haluaa sittenkin, vaikka sanoo ei.
TEIN tätä kolumnia varten pienen kyselykierroksen mukaville miehille. Kävi ilmi, että olemme eläneet osin eri todellisuudessa.
Moni näistä miehistä ällistyi #metoon alkaessa. Naisten ahdistelukokemukset tulivat heille yllätyksenä, ja kun kertomusten vyöry kasvoi, heistä alkoi tuntua siltä, että kaikkia syytettiin törkimysten tekosista. Jotkut loukkaantuivat, kun tajusivat, että moni nainen pelkää pimeällä kaikkia miehiä.
Entä sitten, kysyvät nuoret, vielä taisteluterässä olevat feministit. Miksi ihmeessä pitää edes puhua miesten tunteista? Nekö muka ovat tärkeämpiä kuin ilmiselvät tasa-arvo-ongelmat?
Eivät tietenkään. Mutta tunteita ei kannata ohittaa, ei edes muutosta pelkäävien miesten tunteita. Naisia vihaavat öykkärit ovat oma lukunsa, mutta mukavat miehet voivat herätä tasa-arvoon juuri tunteiden kautta. Jos #metoo ahdistaa, voi miettiä, toivoisiko tyttärelleen rauhaa kourijoilta ja yhtä hyviä uranäkymiä kuin pojalleenkin.
Mukavat miehet kertoivat muutakin kiinnostavaa. He sanoivat, että naiset puhuvat tasa-arvosta vain harvoin.
Se pysäytti mutta ei yllättänyt. Tasa-arvosta on tullut niin herkkä aihe, että joku suuttuu aina, kun aiheesta puhuu. On helpompi olla hiljaa. Mutta vaikenemalla asiat eivät etene. Joskus on kestettävä kiukkua, jos haluaa tehdä maailmasta oikeudenmukaisemman.
NÄIN vaalien alla minua häiritsevät tutkimustiedot siitä, että miehistä yli 70 prosenttia äänestää eduskuntavaaleissa miestä, eikä luvuissa ole tapahtunut muutosta 1990-luvun alun jälkeen.
Naisista puolet äänestää naista, puolet miestä. Mitä? Vain naisetko täällä uskovat tasa-arvoon? Jos jotain saisi mukavilta miehiltä toivoa, niin tätä: voisitteko sympatiseeraamisen lisäksi myös toimia tasa-arvon puolesta.
Vaalien alla voi vaikka vilkaista, mitkä ryhmät ovat aliedustettuina eduskunnassa, ja miettiä, voisiko oma ehdokas löytyä niistä. Naisten lisäksi valtaa vailla ovat esimerkiksi nuoret, yksin asuvat ja maahanmuuttajat.
En todellakaan ole tässä pyhimys itsekään. Aika vähän on tullut puhuttua miesten tasa-arvo-ongelmista. Mutta nyt mietin, olisiko minusta järjestämään yhden naisen mielenosoitusta. Ihmettelen nimittäin, miten meillä voi olla laki, joka pakottaa pojat armeijaan mutta tyttöjä ei. Ei mene järkeen, ei ole oikein.
Voi olla, että kun poikani muutaman vuoden päästä komennetaan kutsuntoihin, menen mukaan ja heiluttelen ovella isoa kylttiä, jossa lukee #girlstoo.
Mukava mies on joskus tasa-arvon tulppana, vahingossa tosin
Pelkkä sympatia ei riitä, kun tavoitellaan tasa-arvoa, kirjoittaa kolumnissaan Satu Vasantola.
Satu Vasantola HS
Julkaistu: 24.2. 2:00 , Päivitetty: 24.2. 6:39
VALKOINEN valhe kaduttaa yhä, vaikka sen livahtamisesta on jo neljä vuotta. Olin opintovapaalla ja istuin seminaarissa, jonka lopuksi syntyi vilkas keskustelu.
Sen tuoksinassa fiksu, nuori opiskelukaverini yritti kertoa näkemyksensä, mutta seminaarin vetäjä puhui hänen päälleen ja antoi puheenvuoron toiselle. Jyräsi naisen, kuunteli miestä. Ja lopuksi kehui miehen ajatusta, joka oli täsmälleen sama kuin naisella, jonka puheenvuoron hän ohitti.
Sellaista sattuu, enpä juuri hätkähtänyt. Mutta seminaarin jälkeen kävin mielenkiintoisen keskustelun. Luokseni tuli opinto-ohjelman johtaja, skarppi ja huumorintajuinen kuusikymppinen mies, joka oli huomannut nuoren naisen reaktion ja kuullut, mistä oli kyse. Hän näytti vakavalta ja huolestuneelta. Enhän minä vain toimi noin? Vastaa rehellisesti, ohitanko minä vahingossa naiset?
Ja minä idiootti valehtelin. Ei, et toimi. Et ohita.
Hän on mukava mies, vilpittömästi tasa-arvon kannalla. En halunnut pahoittaa hänen mieltään.
OLEN viime aikoina ajatellut paljon mukavia miehiä, erityisesti heidän tunteitaan. Ongelma on pirullinen, sillä minulla on asiaan liittyen kaksi tavoitetta. Haluan edistää tasa-arvoa. Haluan noin pääsääntöisesti pysyä sovussa ihmisten kanssa.
Periaatteessa tässä ei pitäisi olla ongelmaa. Suurin osa suomalaisista kannattaa tasa-arvoa. Miehetkin ovat sen kannalla, varsinkin mukavat miehet. Ja mukavat ovat onneksi enemmistössä.
Arkeni on täynnä mukavia miehiä. Innostavia työkavereita, luotettavia ystäviä, kuntosalilla hymyileviä kanssahikoilijoita, junassa juttelijoita.
Mutta välillä käy niin, että mukava mies asettuu tasa-arvon tielle, todennäköisesti vahingossa. Hän saattaa ajatella, ettei anna sukupuolen vaikuttaa äänestämiseensä, mutta äänestää silti aina miestä. Pomona hän palkkaa vaativiin hommiin enemmän miehiä, kokouksissa keskittyy miesten puheisiin.
Mukava mies saattaa uskoa, että tasa-arvo on jo saavutettu. No höps ja köps ja hilipatipippaa. Tilastot esiin. Eduskunnassa on miesenemmistö, isojen firmojen johtajat ovat miehiä, kotona lapsia hoitavat ovat naisia.
Ei, tämä ei ole miesten syy. Tällaisessa maailmassa me elämme, ja sen muuttaminen on hidasta. Sadassa vuodessa on tapahtunut paljon, mutta välillä voi mennä parikymmentä vuotta niin, että kaikki pysyy ennallaan.
Asenteet muuttuvat hitaasti, ja se on ymmärrettävää. Vielä on elossa ihmisiä, joiden lapsuudessa nainen ei saanut hallita omia rahojaan. Kun nykyiset keski-ikäiset olivat nuoria, kiisteltiin siitä, onko naisella oikeus pitää oma sukunimensä, saako lapsia lyödä ja pitäisikö raiskaukset avioliitossa antaa syyttäjälle vai anteeksi.
Nuorimmatkin meistä ovat kasvaneet katsellen elokuvia, joissa toistuu ikivanha asetelma: Mies rakastuu, piirittää, jahtaa ja vonkaa. Nainen kieltäytyy ja kääntää selkänsä, mutta suostuu lopulta. Haluaa sittenkin, vaikka sanoo ei.
TEIN tätä kolumnia varten pienen kyselykierroksen mukaville miehille. Kävi ilmi, että olemme eläneet osin eri todellisuudessa.
Moni näistä miehistä ällistyi #metoon alkaessa. Naisten ahdistelukokemukset tulivat heille yllätyksenä, ja kun kertomusten vyöry kasvoi, heistä alkoi tuntua siltä, että kaikkia syytettiin törkimysten tekosista. Jotkut loukkaantuivat, kun tajusivat, että moni nainen pelkää pimeällä kaikkia miehiä.
Entä sitten, kysyvät nuoret, vielä taisteluterässä olevat feministit. Miksi ihmeessä pitää edes puhua miesten tunteista? Nekö muka ovat tärkeämpiä kuin ilmiselvät tasa-arvo-ongelmat?
Eivät tietenkään. Mutta tunteita ei kannata ohittaa, ei edes muutosta pelkäävien miesten tunteita. Naisia vihaavat öykkärit ovat oma lukunsa, mutta mukavat miehet voivat herätä tasa-arvoon juuri tunteiden kautta. Jos #metoo ahdistaa, voi miettiä, toivoisiko tyttärelleen rauhaa kourijoilta ja yhtä hyviä uranäkymiä kuin pojalleenkin.
Mukavat miehet kertoivat muutakin kiinnostavaa. He sanoivat, että naiset puhuvat tasa-arvosta vain harvoin.
Se pysäytti mutta ei yllättänyt. Tasa-arvosta on tullut niin herkkä aihe, että joku suuttuu aina, kun aiheesta puhuu. On helpompi olla hiljaa. Mutta vaikenemalla asiat eivät etene. Joskus on kestettävä kiukkua, jos haluaa tehdä maailmasta oikeudenmukaisemman.
NÄIN vaalien alla minua häiritsevät tutkimustiedot siitä, että miehistä yli 70 prosenttia äänestää eduskuntavaaleissa miestä, eikä luvuissa ole tapahtunut muutosta 1990-luvun alun jälkeen.
Naisista puolet äänestää naista, puolet miestä. Mitä? Vain naisetko täällä uskovat tasa-arvoon? Jos jotain saisi mukavilta miehiltä toivoa, niin tätä: voisitteko sympatiseeraamisen lisäksi myös toimia tasa-arvon puolesta.
Vaalien alla voi vaikka vilkaista, mitkä ryhmät ovat aliedustettuina eduskunnassa, ja miettiä, voisiko oma ehdokas löytyä niistä. Naisten lisäksi valtaa vailla ovat esimerkiksi nuoret, yksin asuvat ja maahanmuuttajat.
En todellakaan ole tässä pyhimys itsekään. Aika vähän on tullut puhuttua miesten tasa-arvo-ongelmista. Mutta nyt mietin, olisiko minusta järjestämään yhden naisen mielenosoitusta. Ihmettelen nimittäin, miten meillä voi olla laki, joka pakottaa pojat armeijaan mutta tyttöjä ei. Ei mene järkeen, ei ole oikein.
Voi olla, että kun poikani muutaman vuoden päästä komennetaan kutsuntoihin, menen mukaan ja heiluttelen ovella isoa kylttiä, jossa lukee #girlstoo.